Juurihoito

Hei! Juurihoito olisi edessä keskiviikkona eli ylihuomenna. Jännittää aika paljon, koska minulle ei ole aikaisemmin sitä tehty. Viime viikolla hampaan purupinnalta porattiin reikä ytimeen ja laitettiin sinne joku lääke ja väliaikainen paikka. Juurihoitoa ei vielä aloitettu. Minua alkoikin nyt mietityttää, kun tämä YTHS:n lääkäri sanoi, että hoidetaan asia sitten kerralla kuntoon. Olen kuitenkin aiheestan lukiessani ja toisten kokemuksia kysellessäni kuullut, että yhdellä käyntikerralla ei olisi hyvä tuota asiaa hoitoo, koska juurikanaviin voi jäädä hermoja ja kipu voi tulla takaisin. Millaisia kokemuksia teillä on kyseisestä hoidosta?
41079
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olin lyönyt etuhampaan joskus vuosia sitten johonkin. Viimevuoden helmikuussa alkoi sitten ihan julmettu hammassärky ja hammaslääkäri totesi että siellä on mätää ja täytyy tehdä juurihoito. Aluks sitä juurikanavaa rassattiin puhtaaks jollain mekaanisesti ja sit viel puhdistettiin sellasella erittäin pahanmakusella litkulla. Hampaaseen laitettiin lopuks hoitopaikka. Mikään ei sattunu, ku hampaan hermot oli tuhoutunu. Mut ne äänet oli aika karmivia, varsinkin se "rassaus".
Aluks sovittiin sen hammaslääkärin kans et tuun 3 kk päästä näyttään onko se parantunu. Sillon otettiin röntgenkuvat, mut siel oli kai viel tulehdusta. Sit se otti sen hampaan taas auki ja rassas ja huuhteli ja laitto hoitopaikan. Sitä sit seurattiin röntgenkuvista jotain 1,5 kk:n välein (taas välillä otettiin auki) ja lopullinenen paikka tehtiin viime lokakuussa. Se oli ihana helpotus! Toi tapahtu yths:llä, joten hinta ei ollu mikään järkyttävä vaikka noita käyntikertoja tulikin aika monta. Jotenkin jäi sellanen kuva et ei sitä ihan yhdellä käyntikerralla selviä..

Äänestä

Mä olen miettinyt vähän samaa, koska mulle tehtiin juurihoito vähän yli vuosi sitten yhteen hampaaseen. Ekalla kerralla se hammas avattiin ja siinä oli lääkepaikka, toisella kerralla se sitten hoidettiin lopullisesti kuntoon. Kuitenkin se hammas tuntee jotain (vaikka eihän sen pitäisi tuntea!) ja sitä joskus jopa särkee. Ehkä kuollutta hammasta sitten aavesärkee niin kuin amputoitua jäsentä, mene ja tiedä...Minäkin kävin YTHS:llä.

Äänestä
  • Minullakin juurihoidettiin YHTS:llä yksi hammas ja eipä se kipuilu siihen koskaan päättynyt.

    Juurihoidossa ja sen jälkihoidossa kuljin useita kertoja 2-3 vuoden aikana. Juurissa ei ollut koskaan mätää (edes aloittaessa), mutta koska hammas oireili, niin lääkäri sanoi, että ainoa keino on juurihoito.

    Vielä vuosienkin jälkeen kyseinen hammas toisinaan oikuttelee ja vihloo. Että se siitä "kuolleesta" hampaasta. Ja vieläpä entisellä opiskelukaverillani on sama juttu takana: epäonnistunut juurihoito.

    Äänestä

Eilen tehtiin juurihoito tai siis juurien rassaus oli vuorossa, parin viikon päästä sitten on edessä "juurien täyttö". Itse rassaustoimenpide oli oikein, jos ei nyt miellyttävä, mutta ei mitään kauheatakaan. Mutta tää jälkikipu puudutuksen lakattua on vielä näin seuraavanakin päivänä aivan hirveää. Miten muilla on ollut, kuin kauan tätä hampaan arkuutta kestää?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tiina kirjoitti:

Hei! Juurihoito olisi edessä keskiviikkona eli ylihuomenna. Jännittää aika paljon, koska minulle ei ole aikaisemmin sitä tehty. Viime viikolla hampaan purupinnalta porattiin reikä ytimeen ja laitettiin sinne joku lääke ja väliaikainen paikka. Juurihoitoa ei vielä aloitettu. Minua alkoikin nyt mietityttää, kun tämä YTHS:n lääkäri sanoi, että hoidetaan asia sitten kerralla kuntoon. Olen kuitenkin aiheestan lukiessani ja toisten kokemuksia kysellessäni kuullut, että yhdellä käyntikerralla ei olisi hyvä tuota asiaa hoitoo, koska juurikanaviin voi jäädä hermoja ja kipu voi tulla takaisin. Millaisia kokemuksia teillä on kyseisestä hoidosta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu