P. Paavolalla ei salaliittoteorioita

tuoreimmissa tiedotteissa.
978
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

2Kun.14:18-19 Mitä muuta on kerrottavaa Amasjasta, se on kirjoitettuna Juudaan kuningasten aikakirjassa. Ja häntä vastaan tehtiin Jerusalemissa salaliitto. Hän pakeni Laakiiseen, mutta Laakikseen lähetettiin miehiä hänen jälkeensä, ja ne surmasivat hänet siellä. 2Aikak.25:26-27 Mitä muuta on kerrottavaa Amasjan aikaisemmista ja myöhemmistä vaiheista, se on kirjoitettuna Juudan ja Israelin kuningasten kirjassa. Siitä ajasta alkaen, jolloin Amasja luopui Herrasta, punottiin Jerusalemissa salaliittoa häntä vastaan. Hän pakeni Laakilseen, mutta Laakilseen lähetettiin miehiä hänen jälkeensä, ja he surmasivat hänet siellä. Jer.11:9-10 Ja Herra sanoi minulle: Juudan miesten ja Jerusalemin asukasten keskuudessa on salaliitto. He ovat kääntyneet takaisin ensimmäisen esi-isiensä pahoihin tekoihin, niiden, jotka eivät tahtoneet kuunella minun sanojani, ja he ovat seuranneet muita jumalia ja palvelleet niitä. Israelin heimo ja Juudaan heimo ovat rikkoneet minun liittoni, jonka minä tein heidän isiensä kanssa. Jer.9:13-16

Äänestä

HAHAHAHAHAH!!!

Petri Paavola on yksi aikamme törkeimmistä salaliittoteoreetikoista ja Raamatun vääristelijöistä.

Äänestä
  • """Petri Paavola
    12 t ·
    Suomalainen toimittaja ja tietokirjailija ----- ------- otti minuun yhteyttä 22.3.2021""""

    """"olekaan oikea henkilö hänen kirjaansa, koska en ole salaliitto ihminen, eikä näkemykseni perustu salaliittoihin,"""
    """"Vastasin Markukselle sanoen, etten edusta salaliittoteorioita"""

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    """Petri Paavola
    12 t ·
    Suomalainen toimittaja ja tietokirjailija ----- ------- otti minuun yhteyttä 22.3.2021""""

    """"olekaan oikea henkilö hänen kirjaansa, koska en ole salaliitto ihminen, eikä näkemykseni perustu salaliittoihin,"""
    """"Vastasin Markukselle sanoen, etten edusta salaliittoteorioita"""

    Kun rikolliselta kysytään "teitkö rikoksen", vastaukseksi yleensä saadaan "en tehnyt".

    Äänestä

Jer.9:25-26 Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä rankaisen kaikkia, jotta ovat ympärileikattuja, mutta kuitenkin ympärileikkaamattomia: Egyptiä, ja Juudaa, Edomia, ammonilaisia, Mooabia ja kaikkia päälaen ympäriltä kerittyjä, jotka asuvat erämaassa; sillä kaikki pakanakansat ovat ympärileikkaamattomia, ja koko Israelin heimo on sydämeltään ympärileikkaamaton. Jer.4:4.

Äänestä

Hes.22:23-31 Ja minulle tuli tämä Herran sana: Imislapsi, sano sille: Sinä olet maa, jota ei ole puhdistettu, joka ei ole saanut sadetta vihan päivänä. Profeettain salaliitto sen keskellä on niinkuin ärjyvä, saalista raateleva leijona: he syövät sieluja, ottavat aarteet ja kalleudet ja lisäävät sen keskuudessa sen leskien lukua. Sen papit tekevät väkivaltaa minun lailleni ja häpäisevät sitä, mikä on minulle pyhitetty, eivät tee erotusta pyhäin ja epäpyhäin välillä, eivät tee tiettäväksi, mikä on saastaista, mikä puhdasta, ja sulkevat silmänsä minun sapateiltani, niin että minä tulen häväistyksi heidän keskellänsä. Sen päämiehet siellä ovat niinkuin saalista raatelevaiset sudet: he vuodattavat verta, hukuttavat sieluja kiskoaksensa väärää voittoa. Sen profeetat valkaisevat heille kaiken kalkilla, kun näkevät petollisia näkyjä ja ennustelevat heille valheita sanoen: Näin sanoo Herrra, Herra, vaikka Herra ei ole puhunut. Maa kansa harjoittaa väkivaltaa, riistää ja raastaa: kurjaa ja köyhää he sortavat, muukalaisillle tekevät väkivaltaa oikeudesta välttämättä. Minä etsin heidän joukostansa miestä, joka korjaisi muurin ja seisoisi muurinaukossa minun edessäni maan puolesta, etten minä sitä hävittäisi, mutta en löytänyt. Ps.106:19-27

Äänestä

Hes.13:1-5 Ja minulle tuli tämä Herran sana: Ihmislapsi, ennusta Israelin ennustavista profetoista ja sano noille, jotka ovat profeettoja oman sydämensä voimasta: Kuulkaa Herra sana. Näin sanoo Herra, Herra: Voi profeettahoukkia, jotka seuraavat omaa henkeänsä ja sitä, mitä eivät ole nähneet! Niinkuin ketut raunioissa ovat sinun profeettasi, Israel. Te ette ole nousseet muurin aukoihin ettekä korjanneet muuria Israelin heimon ympärillä, että se kestäisi sodassa, Herran päivänä.

Äänestä

Salaliittoteoriaksi sanotaan tekoja ja askareita kun ei olla varmoja jonkun tapahtuman motiiveista.
Politiikka on täynnä salaliittoja joiden tietoja salataan.
Salaliitto on sopimus tietojen salaamisesta jos se sanotaan yksinkertaisesti.

Politiikassa käytetään joskus salaliittoa joitain lakeja säädettäeessä kun halutaan aikaansaada joku porsaanreikä lakiin.
Laki voi olla sellainen että sen vaikutus on esim. eri kokoisille yrityksille erilainen.
Varsin usein laki on raskas pienille yrityksille ja täten isot yritykset hyötyvät laista enemmän tai joskus ainoastaan.
Tällöin isot yritykset ajavat lakia voimaan kun taas pienet vastustavat.

Äänestä

Saarnaaja Petri Paavolan juuri julkaiseman opetuksen mukaan THL:n rokoteinfo on suuri petos ja riivaajien oppia.

Petri Paavola taas kerran kirjoittaa mitä uskomattomimman salaliittoteorian. Hänen mukaan THL levittää riivaajien rokoteinfoa ja rokote on vaarallinen myrkky.

Paavolalla alkaa olla paniikki päällä, koska miljardit rokoteannokset eivät aiheuttaneet hänen ennustamia joukkokuolemia, vaan antaneet tehokaan suojan taudin vakavaa muotoa vastaan. Eniten vaaraa ja kuolemia on ollut rokottamattomilla ei rokotetuilla.

Petri Paavola saarnaa uskoville tällaista soopaa:

- Kun nyt tiedämme, että Ilm 18:23 farmakeia sana tarkoittaa lääkemyrkkyä ja kuinka lopunajan maan mahtavat kauppiaat, jotka ovat osallisia valheen hengestä ja riivaajahengistä, niin ymmärrämme sen, että WHO ja myös THL ovat iso tätä maailmanlaajuista eksytystä näiden koronarokotteiden takia. Ja myös sen tähden, että järjestöinä (ei jokainen yksityinen henkilö) ne ovat tukemassa ja levittämässä riivaajahenkien oppeja ... Nyt kun koronarokotteiden kautta on saatu pää auki ihmisten eksyttämiseen vaarallisen rokotteen vapaaehtoiseen ottamiseen, niin tulevat ihmisten aikaansaamat tai luonnolliset pandemiat johtavat uusien vaarallisten rokotteiden kehittämiseen. Jokainen ihminen, joka tukee WHO:n ja THL:n koronarokote agendaa on mukana tukemassa ja hyväksymässä tätä eksytystä ja petosta ... Voimme ymmärtää koronarokotteen olevan kuin miekka, joka aiheuttaa vammautumisia ja kuolemaa. Jos varoitamme tästä vaarasta, niin lähimmäisemme vahinkoa (vammautuminen ja kuolema) ei vaadita meidän kädestämme. Jos tiedämme vaaran uhkaavan, emmekä varoita lähimmäisiämme, niin lähimmäisemme vahinko vaaditaan meidän kädestämme ja me olemme syypäitä siihen ettemme varoittaneet lähimmäisiämme. Uskon, että tulevina päivinä tämän koronarokotuksen kautta tapahtunut petos ja eksytys tulee paljastumaan yhä enemmän yhä useammalle vilpittömälle Herran Jeesuksen opetuslapselle, joka ei vielä jostakin syystä ymmärrä tätä niin kuin se tulisi ymmärtää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

tuoreimmissa tiedotteissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu