Britannia peruuttaa sotealan rokotepakon, joten fasismi hävisi taas yhden erän

Anonyymi

Britannian hallituksen asettama sotealan vaatimus NHS:n ja sosiaalityöntekijöiden pakollisista koronarokotuksista peruutetaan. Muutos tehdään keskellä varoituksia lamauttavasta henkilöstöpulasta, jos suunnitelma pakotettaisiin hoitoalalle.

Pakollisen piikitysvaatimuksen oli tarkoitus tulla voimaan 1. huhtikuuta, joka tarkoittaa että tämän viikon torstai olisi ollut viimeinen päivä, jolloin henkilökuntaa olisi voinut varata töihin. Perjantaina niille, joilla ei ole vaadittuja piikityksiä, olisi lähetetty irtisanomisvaroitus.

Nyt ministerit aikovat luopua suunnitelmasta peläten, että se saattaisi pakottaa NHS:n irtisanomaan noin 80 000 rokottamatonta hoitoalan työntekijää, joka tarkoittaa yhtä 20:sta NHS:n työntekijästä – mikä vastaa 77 591 henkilöä, jotka eivät ole suostuneet kokeellisiin COVID-piikityksiin. Esimerkiksi Lontoossa joka kymmenes työntekijä on rokottamaton.

Pakollisten rokotuslakien voimaantulon jälkeen viime vuonna noin 40 000 ihmistä menetti työpaikkansa. Hoitokotien pomot ovat sanoneet, että hallituksen toimet aiheuttaneet ”tuhon työvoimalle ja saattanut palveluntarjoajat polvilleen”.

Care Quality Commission (CQC) -terveysvalvontaelin on sanonut, että se ei ryhdy toimiin sairaaloita vastaan, jotka katsovat, että on turvallisempaa pitää rokottamaton henkilökunta paikallaan. Viime viikolla terveysministeri Javid sanoi, että politiikkaa ”tarkistetaan” eikä hän halunnut menettää yhtäkään työntekijää toimeksiannon vuoksi.

Samaan aikaan NHS:n pääjohtaja Amanda Pritchard kertoi torstaina pidetyssä hallituksen kokouksessa, että pakollisten piikitysten politiikka aiheuttaa ”todellisen riskin” palveluille.

0

79

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Ikävöin sinua kokoyön!

        En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun
        Ikävä
        51
        3665
      2. Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia

        jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si
        Maailman menoa
        115
        2631
      3. Kova karman laki

        Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko
        Hindulaisuus
        603
        2325
      4. Päivieni piristys, missä olet?

        Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei
        Ikävä
        19
        2046
      5. KALAJOEN UIMAVALVONTA

        https://www.kalajokiseutu.fi/artikkeli/ei-tulisi-mieleenkaan-jattaa-pienta-yksinaan-hiekkasarkkien-valvomattomalla-uimar
        Kalajoki
        79
        1872
      6. Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin

        Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo
        Tunteet
        43
        1698
      7. Älä mahdollisesti ota itseesi

        En voinut tietää. Sitäpaitsi.. niin
        Ikävä
        20
        1668
      8. Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.

        Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        142
        1612
      9. Millainen kaivattusi luonne on?

        Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?
        Ikävä
        96
        1477
      10. Ota nainen yhteyttä ja tee Tikusta asiaa?

        Niin sitten minä teen Takusta asiaa.
        Ikävä
        28
        1466
      Aihe