Suomelta kysyttiin selvennnystä sellaisen sopimuksen tulkinnasta, jonka Suomi on allekirjoittanuut.
Kansainvälisiin sopimuksiin ja niiden noudattamiseen on vedottu jatkuvasti kun kyseessä on ollut pakolaiset ja turvapaikka-asiat.
Niihin Suomi on ottanut reippaasti oman ja ehdottomasti velvoittavan kannan vaikka muilla Euroopan ja pohjoismaillakin on erilisia tulkintoja.
Ulkoministeri varsinkin on ollut aktiivinen toimimaan Suomen osalla itsenäisesti.
Mutta nyt kun Suomen pitäisi ottaa kantaa Etyjin sopimukseen Venäjän sitä kysyessä, ei olekaan mitään omaa kantaa, ei ilmeisesti edes sellaista Suomea joka voisi asian hoitaa.
Ulkoministeri Haavisto, joka on salassa ja julkisesti toiminut esim. ISIS-palautuksissa, onkin nyt vaatimassa EUn yhteistä kantaa ja vastausta.
Sopimuksessa on allekirjoittajamaat ja kysymys on niille esitetty.
Sitovuus edellyttää silloin niitä maita vastaamaan luimimatta toinen toistensa selän taakse.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Veli venäläisen kysymyksiin nyt on yksi ja sama mitä sille vastaa. Neuvostoliitolta perityn osaamisen puitteissa Venäjän johto osaa tulkita ja valehdella asiat itselleen sopiviksi.
Niinhän se maailmassa on aina mennyt.
Tällä kertaa sopimuksesta luistaa niskan päällä oleva Maailmansheriffi.
Kaksoisstandardit oikein loistaa kun puhutaan liittoutumisen vapaudesta vaikka juuri sillä rikotaan Etyjin sopimuksen perustarkoitusta.
Sopimuksilla ei ole edes sitä arvoa joka puhtaalla paperilla oli ennen kirjoittamista kun toiminnan määrää voimapolitiikka ja sillä edistetty taloudellinen saalistus.