Laskua tuli edellisestä mittauksesta 3,3 prosenttiyksikköä. Persujen pitkä ja jyrkkä alamäki on siis todellisuutta.
https://yle.fi/uutiset/3-12298446
https://yle.fi/uutiset/3-12298446
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 31 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 339
Vanhimmat
Ja hallituspuoluiden yhteenlaskettu kannatus on 55,1 prosenttia, joten kansan enemmistö katsoo hallituksen nauttivan heidän luottamustaan.
Hävettäisi olla persuli.
Hävettäisi+enemmän+asua+epädemokraattisessa+maassa?+:/
”Suurempi+osa+suomalaisista+sijoittaa+itsensä+oikeistoon+(44+%)+kuin+vasemmistoon+(34+%),+käy+ilmi+EVAn+Arvo-+ja+asennetutkimuksesta.+”
Joten:+Jos+valta+Suomessa+kuuluu+muka+KANSALLE,+niin:+Miks+*ITUSSA+meillä+on+vasemmistohallitus,+jos+enemmistö+kansastakin+on+oikeistolaista!?
Hah hah. Missä vaaleissa äänestetään vasemmistoa ja oikeistoa?
Ei ainakaan Suomessa. Taidat itse viettää aikaa Pietarissa?
Sen monet persut huomasi vihdoinkin.
Kaikissa?
Ja monissa myös keskustaa! :)
Hiekkis? 🍼
Miksi tuo vasemmistolainen hallitusrintama lisäsi kannatustaan ja vielä oikeistolaisen Persupuolueen kustannuksella?
Tuttipullo-persu kommentoi yllä.
Vaikka tulos olisi 100-0 vasemmistolle, niin juuri EVA on se elin joka vääntää sen päinvastaiseksi. Kokokokkare kangasharju "takaa" sen. Mahtaa sitä vituttaa, kun marin on saanut investoinnit maahan pyörimään evasta ja ek:sta huolimatta.
Gallupista soiteltu Iirikselle sata kertaa perä perää...
Noin hienon selityksen pystyy keksimään vain joku nerokkaimmista persuista.
Persut päästivät kapakoiden ja sote-henkilöstön koronapassin eli kulkutaudin levitysluvan perustuslakivaliokunnasta läpi ja pitivät ennen viime viikon THL:n Tervahaudan ja Salmisen sekä oikeusministeri Henrikssonin korona- ja rokotepassin vastaisia kantoja täyttä mediahiljaisuutta myös päämediassaan Suomen uutisissa sekä Hommafoorumissa, joten ei ihme että kannatus sukelsi. Persut on aiemmin kertonut puolustavansa perustuslakia sekä kansalaisten perusoikeuksia, mutta Purralaisten kiima Orpon hallituskumppaniksi veti täysin hiljaiseksi koronapassaiasiassa ja EU sekä Natokannanotoissa. Orpo on antanut luvan puhua vain maahanmuutosta, koska se on tällä hetkellä tauolla.
Jörkyttävää tuo demareiden korkea kannatus, onko suomalaiset orjakansaa.
Enemmän järkyttää kokoomuksen kannatus. Puoluehan ajaa vain rikkaimman promillen etuja.
Perussuomalaisten suuri heikkous on siinä, ettei ymmärretä vihollisten piirittävän ja etsivän heikkoa kohtaa. Nyt se oli bensan hinnan korotus, mihin viholliset heti iskivät.
Politiikka on kuin shakkia, teet vääräin siirron, niin olet hävinnyt.
Ja kommarin mielestä se sit ilmeisesti on huono asia, jos Suomessa on niin paljon hyvin toimeentulevia ihmisiä, että hyvin toimeentulevien asiaa ajava puolue on noin vahva? :)
*diu diu!* 🤪
Ilmankos tytöt koittaa epätoivon vimmalla kurjistaa kansaamme! :) Koska kommari ei ole tyytyväinen ennekuin maa on konkurssissa, jolloin maasta löytyis mahdollisimman paljon kommariloisijaa! :/
Sdp:n kannatajat haluavat täyttää maamme isis-terroristeilla, moskeijoilla ja Raija Toiviaisilla.
Mitä järkyttävää?
Ota lääkkeet.
Ei halua.
Otin jo!
Kiitos muistutuksesta, mutta olen hyvin täsmällinen ja tunnollinen kansalainen.
Bisnes kokoomus ja velkaa lisää demarit ja rahat välimeren maihin. Jee!
Hyvä että muistutit. Pari marxia ja 50 mg Putiinia.
Rkp on ketku puolue ja tulee kalliiksi Suomelle.
RKP:n nousu ihmetyttää, koska eihän ruotsinkielisten määrä ole kasvanut samassa suhteessa...
RKP ajaa erityisrikkaiden asiaa. Niitä on tullut lisää. Samalla kun tuhat duumaria köyhtyy, niin pääomaa virtaa jollekkin Super rikkaalle. Kokkarien rikas reuna valuu RKP:n suuntaan. Eva Biaudee etunenässä.
Rkp ajaa erityisrikkaiden ruotsalaisten asiaa.
Ruotsalaisia äänestää vain sivistymättömät raha-ahneet suomalaiset.
On tämä kauheata.
Persujen määrä sen kun vähenee ja kommunistien määrä kasvaa. Persuja on enää 15 prosenttia äänestysikäisistä ja kommunisteja jo 85 prosenttia.
Sama porukkaa siis ketkä persujakin.
Kokoomuksen+politiikasta+hyötyviä+on+Suomessa+korkeintaan+10%,+nukkuvat+äänestäjät+ovat+suurin+kokoomuksen+ääniosuutta+nostava+"puolue".+Samoin+RKP:n+ääniosuus+kasvaa+reilusti+nukkuvien+äänestäjien+takia.+
Suomen+valtionvelkaa+on+kokoomusjohdossa+aina+kasvatettu+reilusti,+ja+ilman+koronakriisiäkin.
https://mvlehti.net/2018/12/29/suomalaisen-politiikan-tilanne-kahdella-kuvalla/
Ainoastaan kokoomus ja kepu ovat tätä tehneet. 2015 kaikkien aikojen Suomen ennätys vuosikohtaisessa mamutuksessa lähes 35.000 pääosin musliminuorukaisella, eiköhän "ISIS-äideistäkin" suuri osa Turun ISIS-terroristin tapaan tullut maahamme Sipilän, Orpon ja Soinin PersKeKo-porvarihallituskaudella. Koko porvarihallituskauden aikana 2015-2019 tehtiin vielä toinenkin kaikkien aikojen Suomen ennätys hallituskausikohtaisella mamutuksella, jolloin yli 51.000 pääosin musliminuorukaista päästettiin maahamme.
Kokoomus ja keskusta ovat vaatineet myös kaikkein eniten kolmansien maiden halpatyövoiman invaasiota maahamme ulosliputtamaan suomalainen TES-palkattu työvoima. Nämä puolueet allekirjoittivat ylivoimaisesti ahkerimmin myös lakialoitteen EU:n ja ETA:n ulkopuolisen halpatyövoiman tarveharkinnan poistosta, joka onneksi ei vielä ole mennyt läpi ainoana OECD-maana Ruotsin lisäksi.
RKP:n nousu ihmetyttää, koska eihän ruotsinkielisten määrä ole kasvanut samassa suhteessa.
Ei tarvitse olla ruotsinkielinen äänestääkseen Rkpta. Riittää, että on sivistynyt ja osaa myös ruotsia. Hyvä puolue!
Harmi! :/
Sivistymätön meikäläinen ei sit saakaan äänestää ärkkopeetä!? :(
Jep, meillä RKP:ssä ei kaivata moukkien ääniä. Olemme kielitaitoinen sivistyspuolue.
Ruotsinkieliset haluavat täyttää maamme muslimeilla ja terroristeilla. Asia tiedetty pitkään. Ruotsinkieliset ovat maanpettureita. Saavat pelätä sotatilaa. Mutta silloin on jo liian myöhäistä. Pettureita ei siinä tilanteessa säästetä.
… mitä nyt toi suomen kielen oppiminen hieman tökkii vieläkin lyhyehkön 500 vuoden harjoittelujakson jälkeen!? :P :D
Mut nou hätä! Emmä olis kyllä ikimaailmassa RKP äänestänyt vaikka olisin sivistynytkin, ja swedut olis vaaliluvanneet första maj tuusendaalenin! :) :P
Paitsi suomenkieli ontuu, kamalaa kuunneltavaa, olette epäisänmaallisia, menkää Ruotsiin😁
Onnahtelee se sinunkin suomen kielesi, kun kerrot että kielitaitoisen sivistyspuolueen edustajien suomenkieli ontuu.
Och samma på svenska.
Pakkoruotsi palasi yo-kisoihin.
Rkp on kuin vanha Hoo, joka lähteen kenen tahansa mukaan, totesi Rafael Paasio.
Siksi RKP kasvattaa kannatusta. Hejsan och hopsan!! Falleralleraa!
Pitäkääs persut kiinni jostakin, lasku on jyrkkä ja vauhdikas.
Persut, tämä ihmisvihapuolue pitää kiinni murhauhkauksista ja muita rikoksista, ne ovat sulka hattuun. Ministeri Krista Kiurun murhaaminen lahtipenkissä on persujen ykköstavoite.
"Joka niemen nokkaan ja saarelmaan
suuren lahtipenkin laittaa saan"
Lääkitys!? :/ 👍🏾 :D
Kommari tais nyt (taas vaihteeks) *köh* unohtaa, että kommarimaissa kommarit itse on tappanu 10 kertaa enemmän toisia kommarimaan asukkaita kuin koko 2. maaailmansodassa kuoli ihmisiä yhteensä! :) :/
Niin on. Vaikka Mestarin hatusta. No ei auta sekään.
Näin juuri. Persun sanoma tapa kaikki paitsi persut.kouluampumisen suunnittelukin oikein kun persupaskat sitä suunnittelivat.
Missä moinen tilasto
Netissä 👍🏾
Ja kommareiden vikako se on, jos persuidiootti aikoi tehdä ministeristä minkinrehua? Voi vittu teitä yksinkertaisia! Tyypillistä, persumaista maalitolpan siirtelyä.
Voiko ihanammin päivä enää alkaa?
Vertailukelpoisia kannatusmittaustuloksia löytää tältä sivulta: https://yle.fi/uutiset/18-209436
Tämän aamuista julkaisua edeltävät tammikuun tulokset eduskuntavaalikannatuksesta: https://yle.fi/uutiset/3-12259416
Persuttimilla oli tammikuussa vielä 18,3 prosentin kannatus. Kuukaudessa suli pois 3,3 prosenttiyksikköä.
Kylläpä alkoi päivä ihanasti.
Niin alkoi.
Raju pudotus, mutta toisaalta ei lainkaan yllätys.
Kyllä se monelle oli yllätys. Helppo puhua jälkeenpäin, ettei ollut.
Ei ollut yllätys vaan selvä asia
Bensan hinnasta uIiseminen kävi kannattajien korville.
Tuo+15%+tarkoittaa+vaaleissa+korkeintaan12%+kannatusta+elikkä+persut+painuu+marginaaliin+ja+hyvä+niin+että+kansa+on+saanut+persu+tolloista+tarpeeksi.
Ehkä jos käyttää pelkkää kommunismia asioiden selittämiseen? :)
Mut täällä muumilaaksonne ulkopuolella ihan JOKAISESSA viimeaikaisessa vaalissa persujen todellinen vaaleissa todentunut kannatus on ollut pari pykälää SUUREMPI kuin viimeisimmän kannatusmittauksen ennen vaaleja! :)
Hiekkikselle trollailemaan? 🍼
Pudotetaan+tuttipersu+hiekkalaatikkonsa+reunalta+takaisin+maanpinnalle+:-D
Ylen+viimeinen+aluevaalikannatusmittaus:+https://yle.fi/uutiset/3-12276746
PERS:+14,3+%
Aluevaalitulos:+https://vaalit.yle.fi/av2022/tulospalvelu
PERS:+11,1+%
Mitäs+tuttipersu+tähän?+Menikö+tutti+väärään+kurkkuun?+Hyppii+hän+nyt+tasajalkaan+ja+haukkuu+vaikka+Yleä+tulosten+vääristelystä+;-)+PS.+Muista+pyytää+äippää+vaihtamaan+välillä+vaipat.
Ööh... Sekä kuntavaaleissa että aluevaaleissa persujen tulos oli kylläkin 3-6 prosenttiyksikköä huonompi kuin vaaleja koskevissa gallupeissa...
Näin on
Kun kakat on housussa.
*diu diu!?* 🤪
Ai kommari vertaa EDUSKUNTAVAALIEN gallup tulosta kunta/aluevaalien tulokseen? :) :D
No kas kun et Muumilaakson osuusmeijerin luottamusmiesäänestykseen? :)
Etkö siis ymmärrä sanoja, jotka kirjoitat tikkukirjaimilla :-D
"JOKAISESSA viimeaikaisessa vaalissa persujen todellinen vaaleissa todentunut kannatus on ollut pari pykälää SUUREMPI kuin viimeisimmän kannatusmittauksen ennen vaaleja"
No ihan vaan OLETIN (eikun, oletin) että me keskustellaan eduskuntavaaleista, jos me keskustellaan eduskuntavaalien kannatusmittauksesta, mutta ilmeisesti kommunistilogiikalla ei keskustellakaan? :) No mistäs me sit keskustellaan!?
Että oliko toi YLEn uusin eduskuntavaalien kannatusmittaus samansuuntainen kuin silakkojen kilohinnan vuosimuutos Kuopion torilla? :)
*diu diu!* 🤪
No muut keskustelijat emme tiedä mitä tuttis milloinkin olettaa. Näemme vain sen mitä se yrittää sönkätä kirjaimillaan ja fetissihymiöillään.
No voisko olettaa että ”muut keskustelijat” oppisivat aivan alustavasti esimerkiksi LUKEMAAN keskusteluketjussa käsiteltävän asian uutisen, koska jo ton ENSIMMÄISESSÄ kappaleessa lukee:
” Aluevaalien oltua ja mentyä Taloustutkimuksen toteuttaman kyselyn vastaajilta kysyttiin jälleen, minkä puolueen tai ryhmittymän ehdokasta he äänestäisivät, jos _EDUSKUNTAVAALIT_ olisivat nyt.”
Vaikeeta?
Ja jos joku sekottaa aluevaalit ja/tai kuntavaalit eduskuntavaaligallupin tulos-keskusteluun, niin: Ei taida kyseisellä henkilöllä silloin olla ihan kaikki muumit laaksossa, ihan ilman mitään olettamuksiakaan? :) :/
Aluevaalitulos oli "perussuomalaisten paras maakuntavaalitulos koskaan".
Nämä rohkaisevat sanat lausui Perussuomalaisten toinen varapuheenjohta Mauri Peltokangas.
Viisas mies. Heti Hakkaraisesta seuraava.
Joo,+aluevaaleissakin+gallupkannatus+oli+9%:n+pinnassa.
Persut lähtivät liian aikaisin nuoleskelemaan hallitukseen pääsyä. Kansa ei unohda.
Ja sinne eivät enää ikinä pääse.
Vihreiden kannatus mennyt demareihin? Jos vihreät saa rivinsä kuntoon ja psykoämmät pois puolueesta Hesperian suljetulle, se noussee yli 10 prosenttia. Halla-aho kiersi paikallispersuissa koska tiesi että sieltä kannatus tulee. Puolueen pitäisi jalkautua nyt samalla tavalla kansan pariin, elitismi pois.
Hieno+nousu+aluevaalien+11%:sta.+Seuraavissa+kyselyissä+nousu+jatkuu+kun+palataan+takaisin+eduskuntavaalien+kannatukseen.
Eduskuntavaaleihin mennessä kannatus on lähempänä 30 kuin 20 prosenttia. Tämä on fakta. Koska EU:n elpymisrahaston nettosaaja Puola alentaa polttoaineveroa, ja Suomi taas joutuu nostamaan veroa ilmastosyistä. Kaikki sataa perussuomalaisten kannatukseen.
Usko kansantoveri hyvällä, että haaveilu ja taivaanrannan maalaaminen eivät nyt auta. Vain peiliin katsomisesta, itsekritiikistä ja tilanteen korjaamiseen tähtäävistä selkeistä ratkaisuista voi olla apua.
Kaikki nämä ovat tunnetusti täysin outoja juttuja oikeistopopulismin maailmassa, jossa jotenkin vaikuttavat muutokset ovat aina suuren rytinän ja poliittisten raatojen takana. (Maailmalla joskus myös oikeitten...)
Miten+niin+”outoja”!?
Kuin+lyhyt+onkaan+kommarin+muisti?
Siniset/Persut+splitin+jälkeen+persujen+kannatus+reilussa+8+prossassa!
Ja+sen+jälkeen+tultiin+suurella+rytinällä+15+%+paikkeille,+ja+ylikin.+Ja+hyvin+nopeasti!
Joten:+Mistähän+”oudoista+jutuista”+sä+nyt+uliset?
Persujen kannatus romahti hallituksessa ja lähti nousemaan, kun Persut siirtyi opposition. Kumpikin seikka on täysin ymmärrettävää.
Mutta mikä selittää sen, että oppositiopuolue Persujen kannatus on laskenut eduskuntavaaleista, kun taas pääministeripuolueen kannatus on noussut?
Yleensähän käy päinvastoin.
Persuista tuli miljoonaluokkaa olevan puoluetuen vuoksi seteliselkärankaisia. Sellaisista ei kansa pidä.
Ja noi valtapuolueet jotka on saanu noita miljoonatukia jo vuosikymmenten ajan siis ilmeisesti EI OLE seteliselkärankaisia? :)
Persut vastustivat ankarasti puoluetukia aina ensimmäiseen jytkyynsä ja sen mukanaan tuomiin miljonaluokan puoluetukiin saakka.
Persut vaihtoivat yhden illan aikana selkärankansa teräksen setelipaperiin.
Purra on onnistunut syventämään persujen kriisiä, joka syksyn tasanteesta huolimatta alkoi jo kuntavaaleista. Aluevaalien mahalasku sai monen entisen kannattajan menettämään uskonsa persuihin kokonaan.
Onneksi on VKK, joka on persumpi kuin persut itse ja on jo imaissut pari prosenttiyksikköä entisiä persuja outoon joukkoonsa.
Lääkekaapin erottaminen persuista oli sekä välttämätön että tuhoisa liike. Kun tarjolla oli vain huonoja vaihtoehtoja, tulos oli sitten tämä.
Jos Lääkekaappi ja Tissi pysyvät sovussa vaaleihin saakka, persujen paikkamäärä tulee alkamaan kakkosella. Ehkä sama numero näkyy myös VKK:lla.
Kakkosella se kaksikin paikkaa alkaa.
Purraa käy jo melkein sääliksi. Yksi fiksuimmista ja jopa maltillisimmista persupoliitikoista, mutta nainen, vegaani ja kaiken lisäksi osaa ruotsiakin. Eli täydellinen kauhistus maaseutupersuille. Purra ei voi tehdä tai olla tekemättä yhtään mitään ilman että raamattuvyöhykkeen persut eivät karsastaisi.
Näin on. Valinta oli väärä. Nainen johtoon ,ja vielä vegaani ,naisia halventavaan lihansyöjä ukkojen puolueeseen
Menipä palstapersut hiljaisiksi...
No kun ei riitä sanottavaa.
Ennustin täällä itsekin, että ei siitä hyvää seuraa kun tällainen vihersosekippo-TÄTI valitaan puheenjohtajaksi. Esiintymiset menivät vielä penkin alle ...........
Pyrkyrit on pyrkyreitä.
Ei Persujen kannatus ole mihinkään laskenut .Tämä nyt on YLE.n mädätyslaitoksen toiveuni . Persuissa enemmän älykkäitä ihmisiä jotka näki että tuo Sote on täysin järjetön . Eli terveydenhoidon surkeuttamisen edistäminen ei innostanut äänestämään enemmistöä !
Nytkö se on taas niin päin? Täällä on vastaavasti selitetty, että PS:n nousu gallupeissa on puolestaan ovela juoni äänestäjien PASSIVOIMISEKSI...hmm...
>Eli terveydenhoidon surkeuttamisen edistäminen ei innostanut äänestämään enemmistöä !
Voi ystävä hyvä, kun sote-alueet on päätetty kaikkien demokratian sääntöjen mukaan, ja niiden valtuustoilla on ihan todellista valtaa.
Jos kannattajanne todella halusivat jättää alueilla vaikuttamisen muille, se kertoo aika huonoa heidän ymmärryksensä tasosta.
On teillä selitykset.
Se on kyllä huomattu, että persuille ulkomaan kehitysapu on paljon tärkeämpää kuin suomalaisten SOTE.
Soinin takinkääntö vei uskottavuuden. Ei olisi kannattanut nuolla Sipilän ja Orpon laakerikenkiä.
Kun persut hyväksyivät Sipilän hallituksen takinkääntö-hallitusohjelman, jota olivat itsekin Mestaria myöten laatimassa, tapahtui hyväksyminen/takinkääntö yksimielisesti.
Nyt on vielä hyvä aika korjata virheitä. Purran täytyy saada vain selvä sanoma aikaan eikä poteroitua .
Purran kannattaisi tehdä selkeä johtopäätös Saksan CDU-Laschetin tapaan: kun peli meni perseelleen, hän antoi tilaa muille ja lähti puheenjohtajan paikalta.
Kristillisdemokraatit on vanha valtapuolue, jolta odotetaan tietynlaista menettelyä. Persut eivät ole vanha eivätkä valtapuolue, eikä siltä voida odottaa mitään, koska perinteiden ja arvokkuuden puuttuessa mitä tahansa voi tapahtua.
Persujen virheenkorjaus näyttää olevan vain epäonnistumisten parhain päin selittelyä ja toisten syyttelyä.
Purra ei tee missään julkisessa keskustelussa mitään muuta kuin ankeilee, ja on selvää että tuollainen ankeilu karkottaa kaikki vähänkin optimistiset ihmiset ja jäljelle jäävät vain läpeensä katkeroituneet vastarannankiisket.
Persujen piirijohtajista joku huomauttikin, että otteen pitäisi olla positiivisempi.
Persujen johtajaksi pitäisi saada uusi "Isä Aurinkoinen".
Sellainen joka pitää yllä positiivista ilmapiiriä, ja poistaa samalla vastustajat muonavahvuudesta.
En mene iltavuoroon vaan otan sairauslomaa tämän ja huomisen ja lähden käymään viinakaupasta lääkettä suruuni.
T:Pertti Perussuomalainen
Ihan vain tiedoksi, ettei Suomi24:n keskustelupalstoilla ole ollut luotseja enää vuosikausiin.
Luuletko ettei tuolle ole siitä muutaman kerran sanottu...
Omasta mielestäni politiikassa kannattaa lopettaa liian realistinen näkemyksellisyys, sekä liian moraalinen ajattelu. Se johtaa vain ikävään ilmapiiriin, kun nostetaan esille EU-jäsenyyden, maahanmuuton, vihreän siirtymän, sukupuolien, seksuaalisuuden jne. ongelmia. Katsokaa miten upeasti vasemmistolaiset hoitaa populisminsa ja politiikkansa! On kyetty luomaan upeita mielikuvia ja utopioita, sekä sometodellisuutta. Jos haluat tuntea iloa ja onnea, unohda realismi. Jos haluat kärsiä, elä vain siellä realismissasi. Elämä on valintoja. Minä ainakin päätin järkiintyä ja vaihdoin persut vasemmistoon pysyvästi.... ja voi että näitä värejä, tuoksuja, tanssia, kollektiivista riemua! <3 Mikään ei enää harmita.
Eikä persuilla edes ole mitään realismia noissa näkmyksissä, on vain harhoja, kuplautumista, kapeakatseisuutta, ihmisvihaa.
Mitä ongelmia sinulla on seksuaalisuuden suhteen?
Ja lahkolaisuutta.⁶
Vaaleissa tulee sitten noin viiden prosentin kannatus kunhan tässä vuosi lasketellaan alamäkeä eikä Purra tiedä mitä pitäsi sanoa tai tehdä. Mutta se on hyvä juttu ettei tätä vihapuoluetta päästetä hallitukseen enää koskaan, koska he pilaisivat Suomen vihalla ja syrjinnällä.
Ei ikinä näitä ihmisvihaajia
Eri laskutavoilla saadaan erilaisia tuloksia. Nyt on jo vaaleista kannatus noussut n. 4 prosenttia. Kun mennään muutama kuukausi eteenpäin, niin varmasti lähennellää 20 prosenttia. Tuollaisilla lasku-uutisilla saavat vain vastustajat hyvän mielen vähäksi aikaan, mutta kyllä se hymy hyytyy aika nopeasti. Keskusta putosi kyllä taivaista, se on taivaan tosi.
Juuri kun persut pääsivät hokemasta, että aluevaalien kannatuslukemat eivät merkitse mitään, ne yhtäkkiä merkitsevätkin persujen mielestä hyvin paljon. Persumaista kiemurtelua ja todellisuupakoa taas kerran.
Persujen pelle-show on nähty ja loputon mamu, mamu, mamu mantra ja kehitysapu pois länkytys kuultu.
Tyhjän saa pyytämättäkin ja huu-haa persut eivät pysty KOSKAAN mitään muuta tarjoamaan, sen ovat persujytkyjen jälkeiset vuodet osoittaneet.
Eihän näitä sotevaaleja voi verrata eduskuntavaaleihin tai oikeaan kannatukseen.
Mikä ihmeen hyvä mieli kolmen suuren paluun hypettäjien saadessa juuri elämältä pohja pudottavan uutisen keskustan paluineen pohjalle? Ei sanaakaan koko asiasta kuinka koko valtakunta juhli kolmen suuren paluuta..
Tiesin jo sotevaalien aikaan että oikea kannatus on muuta
>Nyt on jo vaaleista kannatus noussut n. 4 prosenttia.
Jos persut ovat laajemminkin näin hoopoja, teille voi käydä ensi vuonna todella huonosti. Nyt tarvittaisiin itsekritiikkiä ja korjausliikkeitä, mutta sen sijaan te alatte haaveilla ja syytellä syyttömiä.
Persulaarin reiät suuret
Se on persujen tapa
Ainiin, että kun PERSU sekoittaa keskenään aluevaalit ja eduskuntavaalit, niin persu on hoopo! :)
Ja sitten kun kommari sekottaa toisiinsa eduskuntavaalit ja aluevaalit, niin silloinkin persu on hoopo? :D
*diu diu!* 🤪 :D
Hoopo mikä hoopo.
Purra saattoi olla virhe. Kuitenkaan isänmaallisten määrä ei maassa ole vähentynyt. VKK on vetänyt puoleensa. Se on hyvä puolue.
Tämä on punikkien orkku että maata rakastavat ihmiset olisivat mahdollisimman hajallaan.
Ei sekään selitä asiaa koska kannatus pysyi kuukausia puoluejohtajan vaihtumisen jälkeen korkealla jopa hieman vahvistui.
Oliko sitten ymmärtämätön kansa syyllinen tähän? Persut puhuu maahanmuutosta. Kansa ei vaan tajua kuinka vakava asia se kaikelle tässä maassa on. Se laittaa maan konkkaan ja rahalla kaikki pyörii, sotekin. Kun se loppuu, kaikki on mennyt. Olen itse verrannut haittamaahanmuuttoa sotiin neukkua vastaan vakavuudessaan. Siksi siitä ei ikinä puhuta liikaa.
Viime vuonna alle 1000 pakolaista. Se ei ole ongelma.
Ei persu ymmärrä! Persu elää vielä syksyssä 2015 kun heillä oli hallussa viisi ministerin salkkua ja saivat aikaan oikea vyöryn, 35000.
Ei sitä puheenjohtajan vaihdosta persukansa tajunnut ennen kuin alkoi olla vaalitenttejä.
Kaikki mihin Purra koskee muuttuu paskaksi.
>>>Olen itse verrannut haittamaahanmuuttoa sotiin neukkua vastaan vakavuudessaan.<<<
Onko sulla joku blogi jossain vai anonyyminako sinäkin viisauksia jaat?
"Kansakunnat, joiden kansallismielisyys on tuhottu, ovat alttiita tuhoutumaan."
– Muammar Gaddafi
Ja sitten tulivat vaalitentit.
Kun persujen kannatus perustuu täysin tuulella käyvään kansanosaan joka äänestää tai sitten ei, mitä tahansa voi tapahtua.
Kumpaankin suuntaan toki, mutta se suurin pelivara 18 prosentin tasosta on alaspäin.
No jos se on "punikkien orkku", niin eikö teidän persujen kannattaisi kokeilla tulla toimeen nyt aluksi vaikkapa toistenne kanssa ja olla antamatta punikeille niitä orkkuja?
Miten niin ??
Mutta persujen laskuopin mukaan kymmeniä tuhansia. Heillä on patterien vaihto edessä.
Ei ymmärrä ei.
Ei ne tule keskenään toimeen. Kirkkonummi nyrkkeilyt ,Katajan pahoinpitely ,jakautuminen aloihin, kristalleihin ,Suomi ensin höpölöpöihin.
50+%+kansasta+”käy+tuulella”+(=nukkuvat)+tässä+kommarien+pilaamassa+maassa,+jossa+kansa+ei+enää+usko+demokratiaan+kun+valtapuolueet,+etunenässä+kommaripuolueet,+tekee+jatkuvalla+syötöllä+kansan+yleisen+mieleiåiteen+vastaisia+päätöksiä+mm.+maahanmuutosta,+niin+syytätkö+sä+punikki+siitäkin+ennemmin+kansaa,+kuin+omia+kommareitasi?+:)
Sanoo kommari, jonka omat kommaripuolueet on sirpaloituneet itsenäisen historiamme aikana varmaan parikymmentä kertaa!? :D
*diu diu!* 🤪
Pata kattilaa soimaa!
Suomessa on jäljellä varmaan vielä kymmeniä tuhansia laittomasti maassaolijoita Ruotsin hybridivaikuttamisen ansiosta vuodelta 2015, joten: Äärimmäisen perusteltua! 👍🏾
Vaikea+on+kanssasi+keskustella,+kun+olet+keksinyt+tutuille+käsitteille+ikiomia+merkityksiä,+jotka+tajuat+vain+itse+ehkä+parin+kaverisi+kanssa.
Esimerkiksi+kommunisteja+on+sinulle+suomalaisista+suurin+osa+ja+minulle+yleisen+määritelmän+mukaiset+alle+1+%,+joten+tuskaista+on+silloin+sananvaihto.🥱
Isänmaallisten määrä on pysynyt varmasti ennallaan, mutta kiihkoisänmaallisten nationalistien määrä on vähentynyt.
Montakohan kertaa Persut on sirpaloitunut perustamisensa satavuotispäivään mennessä eli vuonna 2095?
Se näkee ken elää.
Kyllä kansa tietää.
Persut on ollut täysin turha puolue kesästä 2017 lähtien! Ei mitään poliittista uskottavuutta! Lauma kylähulluja ja muita öykkäreitä! Milloin ollaan ministeriä teurastamassa, milloin äitejä ja lapsia ampumasta läjään, milloin jahtaamassa orpoja taaperoita ja äänestäjiä hirteen kehoittamassa! Torijuhlasta terroristiepäilyille puhumattakaan. Se Peltokankaan typerä bensakouhotus avasi kyllä monen silmät!
Ei siis osaamista yhteenkään asialliseen asiaan, vaan väkivallalla uhkailua ja väkivallan ihannointia ja ihmisten halveksimista! Eli lyhyesti: turha puolue, joutaa pois!
Kommarit ulisee = Mitä hyvää nyt on tapahtunut!?! :P
Turha on. Ei minkäänlaista kunnioitusta ihmisiä kohtaan, ellei ole persu. Hitler meininki.
PS+kannatuksen+virhemarginaali+tuossa+gallupissa+on+1.5+%-yksikköä,+joten+-3+%+on+jo+tilastollisesti+merkitsevä+pudotus.
Joo+ilmiselvästi+kommarit+ei+vaan+osaa+numeroita+ei+sit+ollenkaan!+:/
Virhemarginaali+kylläkin+on++/-+1,8+%!+Joka+ei+siis+todellakaan+tarkoita+pelkästään+persuilla,+vaan+siis+koko+gallupin+virhemarginaalia!+:)
Takas+koulun+penkille?
Nainen konservatiivipuolueen johdossa nakertaa aina väkisin kannatusta.
Merkel, Thatcher?
Kannatus olisi ollut suurempi, jos johtaja olisi ollut mies.
Kova väite joka kaipaisi vähän perusteluja. Molempien naisten kannatukset olivat parhaimmillaan niin kovalla tasolla maissaan, ettei juuri vastaavaa ole nähty.
Mutta kannatus olisi ollut parempi, jos puheenjohtajana olisi ollut mies. Konservatiivien ajatusmaailma on sellainen. Vastustajat arvostavat toki, koska saavat tasoitusta.
Kun enemmistö ei enää käy äänestämässä on mahdotonta tehdä enää mitään galluppeja luotettavasti .
Tuossa+ylen+gallupissa+27+%+ei+ilmoittanut+kantaansa.+Nukkuvat+on+suurin+puolue+gallupeissakin.
Gallupeihin vastaa vielä vähemmän kuin käy äänestämässä. Turha siis käydä enää äänestämässä, koska gallupitkaan eivät pidä paikkaansa.
Kun eurovaaleissa äänestysprosentti oli alla 40, teitkö jo silloin päätelmän, että enemmistö ei käy äänestämässä?
Aiemmin persuja kannattaneet eivät ilmoittaneet kantaansa gallupeissa ja yllättivät siksi vaaleissa.
Nyt he ilmoittavat, mutta eivät enää jaksakaan äänestää.
No shit, Sherlock? :)
Vai kuvitteliks ihan oikeesti et Suomessa käy VAIN 2 727 ihmistä äänestämässä, joka oli ton gallupin otanta!? :D
*diu diu!* 🤪
Väite oli yhtä järjetön kuin kommentti mihin vastattiin.
Käyhän psykiatrin pakeilla oikaisemassa tuo naamasi.
Tuttipersu kyllä tekee loistavaa työtä näyttäessään millaisia tolleroita persut ovat.
Semmoisia ovat. Vai että bensan hinta laskee jos ovat valtuustossa ? Mitä sanoo paikallinen bensanmyyjä ? Sanoo että haista paska.
Kommarilogiikkaa?
Mä näytän kuinka tolleroita persut on näyttämällä kuinka tolleroita te kommarit olette!? :)
*diu diu!* 🤡
Täysin mahdollista!? 👍🏾
Jos persut olis saanu rökälevoiton aluevaaleissa, niin veikkaatko että hallituksen tytöillä, kärkityttönä Harakka-oletettu, olisi ollut pokkaa heti vaalien jälkeen ilmoittaa julkisesti että polttoaineiden hinnat tulee nousemaan tämän vuoden aikana vielä pariinkin otteeseen! :)
Ergo: Eikö olisi muka vaikuttanut ihan jokaisen kunnan bensanmyyjään, kommaripuupää! :/
Ei besanmyyjä ole PAKKO nostaa hintoja. Hän voi pienentää omaa katettaan, jos haluaa pysyä pelissä. Näin toimii markkinatalous, persujen sosialismi ei sovi tuohon kuvioon.
Silloin, kun Persut olivat gallupeissa ykkösenä, pitivät gallupit vielä paikkansa, mutta nykyään ne ovat koko lailla kelvottomia, kun Persujen kannatus on pudonnut huippulukemista pian kymmenen prosenttiyksikköä
Purralla huono selitykset. Väittää ettei muissa puolueessa ole tapahtunut nousua. No onhan tuota tapahtunut paljonkin. Vasureilla 1,0, ruotsalaisilla 0,9, kokkareilla 0,6. Jo pelkästään noista kolmesta suurimmasta muutokseta tulee 2,5 prosenttiyksikköä.
Tuskin persuja on siirtynyt vasureihin ja ruotsalaisiin.
Kyllä on. Fattapersut ovat siirtyneet vasureihin, ja koulutetyt älypersut ruotsalaisiin. Vauraat kapitalistipersut ovat siirtyneet kokkareisiin.
Ei välttämättä aivan noinkaan!
Koska: Tsekkasin ton viime joulukuun kannatusmittauksen (tammikuulta en löytänyt kun ton aluevaalimittauksen, joten se ei sovellu) ja siinä nukkuvien puolueen osuus oli jopa suurempi kuin tässä kyselyssä! Joten noiden tässä mittauksessa plussaa saaneiden puolueiden näennäinen kannatuslisäys todennäköisimmin johtuu siitä et nukkuvien osuus jäi pienemmäksi.
Tammikuun eduskuntavaalikannatuksen kyselyn linkki löytyy tuosta kommentista.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17301380/yle-gallup-persujen-kannatus-putosi-15-prosenttiin#comment-112611158
No Purra on Purra hallan sätlkynukke.
Pääasia että jonnekin
Ööö!?
ADHD vai muuten vain tyhmä!?
Mees nyt sinne hiekkikselles pätemään, vaavi? :) 🍼
– Mitä tulee maahanmuuttopolitiikkaan, EU-politiikkaan tai ihmisiä kurjistavaan ilmastopolitiikkaan, niin perussuomalaiset on yhä se aito vaihtoehto nykymenolle.
Käytännössä persut ei kykene olemaan missään asiassa vaihtoehto.
Yhtä turha kuin paavin pallit tai nunnan nännit.
Suomea on matuttanut ainoastaan yksi puolue, ja sen nimi on persut, ja vuosi oli 2015. Persut saivat silloin houkuteltua Suomeen 35 tuhatta matua. Se on track record, jota ei rikota koskaan. Nimittäin persut ovat nyt ja tulevaisuudessa ikuisessa oppositiossa.
Jos persuilu viehättää, VKK tarjoaa sitä eniten.
Eikös Sinisetkin tarjonnu!? Ja mitä kaikkea Suomen kansaa ensin sun muuta tässä maassa on jo syntynytkin, lähinnä perseenmyyjä persujen ansiosta! :/
Mut käytännön vaikutusmahdollisuudet mamutukseen noiden pienpuolueiden avulla käytännössä puhdas nolla, joten mieluummin näkisin et routa ajais kaikki porsaat takas kotiin, niin tähän mamutukseen alkais ehkä vihdoin ja viimein saamaan tolkkuakin! 👍🏾
Koska kaikissa muissakin pohjoismaissa toi tolkku on jo löytynytkin, ja Suomi on viimesenä mohikaanina täysin tolkuton mamuttaja! Esim. Tanskan demarit on ollu jo kauan paljon maahanmuuttokriittisempi puolue kuin Suomen persut!
Ei uuvatit persuilua tarjonneet, vaan lähinnä halvan miehen kokoomusta.
Juuri niin.
Mikä vaihtoehto. Valehtelijan puolue.
Aivan näin.
Elä jaksa
Aina ovat. Sipin homma kävi. Myös kikat, apteekkimaksut. Kaikki kävi. Oliko persuissa maahan muuton estäjiksi ? Ei.
Sinne vaan uuteen pikkuporukkaan.
Ai yhtä aikaa kommarilogiikalla: Siniset on persuja. Siniset ei ole persuja. Sinisten teot on persujen vika. ja persujen teot on sinisten vikaa?
Ehkä psykiatri kykenee auttamaan teitä? :)
Eli kommarin mielestä Suomen kuuluisi mennä Ruotsi-tärviölle täysin kritiikittä, kuten henkisessä isänmaassanne Pohjois-Koreassa? :)
Viitsin! Älkää TE viitsikö, vaan muuttakaa sinne Pohjois-Koreaan jos moinen on mielestänne ihanneyhteiskunta!
Onko kommareista? :)
Reality check:
Eduskunnassa on yksi ainoa maahanmuuttokriittinen puolue.
Eduskunnassa on kokonaista 3 kommaripuoluetta.
Pyydä äitiäsi nöyttämään vaikka helmitaululla maahanmuuttokriittisten VS maahanmuuttomyönteisten puolueiden väliset voimasuhteet, ja kerro sen jälkeen setälle, että miten noin pieni vähemmistö vois (tällä hetkellä) estää mamutuksen!
Ja kysy sen jälkeen itseltäsi että miksei ne omat kommaripuolueesi estä?
You dummy still rest your case?
Eduskunnassa ei ole yhtään "kommaripuoluetta", mahtaako olla puoluerekisterissäkään?
Tuttiksen mielessä eduskunnassa on tietty pari natsiryhmääkin, joista toinen peräti yhden "miehen" kokoinen ;-)
*uli*
Mitäs noi kaikki kolme vasemmistopuoluetta on jos ei kommareita, jos niiden vasen/oikeistopallukat on vaalien nelikentissä tismalleen samassa pisteessä. Ja vaalien jälkeen on vielä useammassakin artikkelissa mainittu että sekä vihreät että demarit on hallituskaudellaan siirtyneet entistä enemmän vasemmalle? :) Mitä siellä muumilaaksossa on sosialidemokrattien vasemmalla puolella jos ei kommarit? Vai haluatko että heitä ennemmin kutsuttais äärivasemmistolaisiksi?
Persuillehan se helmitaulu on ominaisempi työkalu. Etenkin Taviolle.
Jos et kommaripuoluetta erota muusta vasemmistosta, niin syy lienee pikemminkin heikohkossa kouluosaamisessasi.
Pääasia että kokoomus vetää keulaa saa luuserit hakea kohta töitä.
Ei tartte hakea. Kohta on maa täynnä kehitysmaamatua, sellaisia, jotka pilkkoo albiinoja kotimaassaan ja täällä leikkii sisar hento valkoista :(
Ei tule yhtään matua niin pitkään kun pidetään persut oppositiossa. Vuoden 2015 tapahtumat ovat vielä tuoreessa muistissa.
Yllättävän+välinpitämättömästi+äänestäjät+suhtautuvat+Suomen+islamisaatioon.+PS+on+ainut+puolue,+joka+sitä+kritisoi.+Luulisi+kannatuksen+olevan+selvästi+nykyisen+21+%+yläpuolella.
Laiton lampaiden halalteurastus sopii kepulaisillekin. Saarikko on vaatinut maahan imaamikoulutusta.
Terot ja raiskaajat ovat nykyhallituksen erityisessä suojeluksessa. Sellaista on alholismi.
Monesti jopa pyritään voimakkaasti lisäämään sharia-lain kannatusta muslimien keskuudessa. Kun muslimit näin jättävät länsimaisen yhteiskunnan huomiotta, niin sen rinnalla oleva islamilainen sharia-yhteiskunta vahvistuu. Eihän sillä tavalla edes haluta integroitua länsimaiseen yhteiskuntaan ja elää länsimaista elämäntapaa, kulttuuria ja lakeja kunnioittaen ja noudattaen.
Islam on lakiuskonto. Tämä kannattaa muistaa. Koraanin säännöt ovat muslimeille varmasti tärkeämpiä kuin maalliset lait. Islam hallitsee ihan käytännössä elämää, eikä sitä ole erotettu valtiosta, kuten kristinuskon kohdalla on tehty.
Kerrotkos vaippaikäinen setälle että mitkä puolueet siellä Sipilän hallituksessa pyyhki perseensä Persujen maahanmuuttopoliittiselle ohjelmalle, kerrotkos? :) 🍼
Hiekkikselle ulisemaan? 🤡
Muistetaan
Ei luusisi
Islamisaatiohan on persujen itselleen keksimä olkiukko.
Persujen+kannatus+alkaa+aina+putoamaan+n.+vuosi+ennen+vaaleja,+koska:+Kommaripropaganda!+:)
n.+Vuosi+ennen+viime+eduskuntavaaleja,++vähän+sen+jälkeen+kun+Sininen+menneisyys+ja+Persut+erkani,+niin+persujen+kannatus+oli+jossain+vähän+reilussa+8+%.+Eduskuntavaaleissa+taas+kannatus+oli+17,5+%,+vain+0,2+prosenttia+vaalit+voittaneitten+demarien+perässä.+Ja+Sinisten+ja+persujen+yhteenlaskettu+äänestäjämäärä+olis+sit+jo+riittänyt+päihittämään+jo+tuonkin!+:)
Ja demareiden ja vas.liiton yhteenlaskettu kannatus päihittänyt nekin :-D
Älä+unohda+VKK:ta,+jonka+2-3+%+on+oleva+kokonaan+pois+persuilta.
Evvk katoaa sitä mukaan kun korona ja rokotusväittely hiipuu. Ei jää kuin muutama foliohattu puoluetoimiston eteisen hattuhyllylle.
Ööö!?
Liittyy miten mihin?
Juu ja kokoomuksen ja persujen yhteenlaskettu kannatus (77 paikkaa) oli enemmän kuin demujen ja vasemmistoliiton yhteenlaskettu kannatus (56 paikkaa)! :) Ja jopa persujen ja kepun yhteenlaskettu oli enemmän! So?
*diu diu!?* 🤪
Siinäpä apinalle mietittävää ;-)
No joko mietit että mitä tuli tehtyä?
Vai onko banaanin täyttämä lounastaukosi vielä kesken? :) 🍌🐒
Niinhän se oli alunperin sinipersujenkn, ja paljos sinipersujen kannatus on tänä päivänä? :) Puolet Liike nytin kannatuksesta?
Suuri menetys?
Sinipersut yritti maltillisuudella ja tietysti sulautui seinään.
VKK taas pelaa samoilla välineillä kuin persutkin mutta kovempaa huitoen, eikä totisesti huku tapettiin.😄
Älkää hyvät kansantoverit pettäkö itsenne vielä silläkin haaveella, että VKK ei rokottaisi kannatustanne pahasti. Ainakin jos vain haaveilette ja syyttelette syyttömiä.
Näinkin voi tietysti käydä, mutta älkää hyvät persut Jeesuksen nimessä ja veressä laskeko sen varaan yhtään mitään.
Ei vaan sinipersut sai kansan vihat niskoilleen koska matuttivat! Eivätkä eronneet edes hallituksesta. Ja saivat maksaa siitä. ielestäni aivan oikean hinnan. Kuten KEPUkin! Kokoomus toki on immuuni, koska siihen ei mamutus samanlailla vaikuta, koska heidän kannattajansa ovat yrittäjiä joille se on tärkeämpi agenda kuin mamutus.
Ergo: Kansa ei diggaa mammuttavista puolueista! Joten toivottavasti ennen seuraavia vaaleja Suomeen tulis joku uus mamuryysis, varsinkin nyt kun rajatkin aukeaa koronarajotuksista koko Euroopassa, niin saisvat tytötkin maistaa miltä kansan viha mamuttajia kohtaan tulee vaaleissa maksamaan! ;)
Miksi+persujen+tulisi+laskea+yhdenkään+MUUN+puolueen+kannatuksen+varaan+yhtään+mitään!?
Hajosko+sun+muumimukisi+jo?+:)+:D
Kaikki+3+kommaripuoluettakin+on+toiminu+tässä+maassa+lähes+100+%+samalla+agendalla+jo+vuosikymmeniä,+joten:+Kannattaiskohan+sun+olla+ennemmin+huolissasi+omien+puolueidesi+välisistä+kannatussuhteista?+:)
Olihan sinisilläkin hieman gallupkannatusta, mutta kansan muisti esti äänestämästä heitä vaaleissa.
Fanatismi vetoaa aina tiettyyn porukkaan. Sinismäinen hajuttomuus ja mauttomuus taas ei oikein keneenkään, etenkään silloin jos kyseessä on uusi puolue.
Gallupit ovat galluppeja. Eduskuntavaalissa asian todellinen laita näkyy.
Väitän että Perussuomalaisten keskeisiä tavoitteita ovat Suomalaisten työstään maksamien verovarojen järkevä käyttö, eli hölmön käytön lopettaminen.
Putinin hyväksi!
Jo kaksissa vaaleissa persut ovat alittaneet edeltäneet gallupit todella reippaasti.
Miksei persuilta tule koskaan käytännön ratkaisuehdotuksia, jotka olisivat toteuttamiskelpoisia?
Jaksetaan räyhätä bensan hinnasta ja vuoden 2015 turvapaikanhakijoista, mutta sitten budjettiehdotuksissaan yrittävät säästää enemmän kuin on momentille edes budjetoitu.
Persut ovat antaneet itsestään täydellisen junttimaisen kuvan kouluttamattomana räkijälaumana, joka ei osaa edes yksikertaisia plus- ja miinuslaskuja.Ei sellaista pelleporukkaa kukaan täysijärkinen ihminen kannata.
Erittäin hyvä kommentti!
Eikös ne Putinin desantit löytyny ton kansanedustajille juuri teetetyn gallupin mukaan sieltä kommaripuolueista? :)
Hiekkikselle vaihtamaan vaipat? :) 🍼
Niin?
Verrattuna kommarien talouspolitiikkaan, jossa:
- Ei tarvitse koskaan säästää mistään mitään, koska nollakoroilla otetuilla lainoilla lainaraha on ilmaista!
- Velkoja ei tarvitse maksaa edes takaisin. Koska me tienataan tällä. NYT TULEE RAHAA! :D
- *köh* ”sijoittammalla” (eli antamalla täysin ilmaiseksi) kaikkiin muihin EU-maihin 7 mrd veronmaksajien rahaa, maamme talous paranee! *diu diu* 🤪
I rest my case! 👍🏾 :)
Ehkä+kommunismiksi?+:)
Huhtikuun+2019+YLE+kannatusmittaus,+Persut:+16,+3+%
Samassa+kuussa+järjestetyissä+eduskuntavaaleissa+toteutunut+kannatus:+17,5+%+:)
I+rest+my+case!
Ja+jätän+kommarille+kotitehtäväks+tsekata+sitä+edellisten+eduskuntavaalien+kannatus,+koska+en+nyt+aivan+jaksa+jonkun+mitättömien+kommaritrollien+kommarointia+todistaa+kommunismiksi+tekemällä+pelkästään+itse+kaiken+työn+:)
No missäs se on kommarin todiste että näin on joskus sen kommunistien muumilaakson ulkopuolella muka tapahtunut? :) Trollimaisia väittämiä nyt kykenee esittämään jo esikouluikäisetkin, joten onko kaikki kommarit jääny henkiseltä kehitykseltään esikoululaisten asteelle, kun olette kykenemättömiä puhumaan asioista faktoilla kuten aikuiset? :) :/
Heh heh. Et sitten yhtään vanhempaa löytänyt ;-)
Ja persut budjettiehdotuksissaan yrittävät säästää enemmän kuin on momentille edes budjetoitu.
Olette te hauskaa pelleporukkaa.
No en löytänyt yhtään vanhempaa eduskuntavaalia kuin tuo! :) Valitan!
Hiekkikselle ulisemaan? 🍼
Voithan käydä päiväkodistasi totuutta etsimässä ;-)
Entäs ne teidän vaihtoehtonne, kaikkine seuraamuksineen tietysti?
Suu-rel-la erolla.
"JOKAISESSA viimeaikaisessa vaalissa persujen todellinen vaaleissa todentunut kannatus on ollut pari pykälää SUUREMPI kuin viimeisimmän kannatusmittauksen ennen vaaleja! :)
Hoho! Tuttipersua on hyvä vedättää ;-)
Ilmeisesti ne vaihtoehdot löytyy noista vaihtoehtobudjeteista, jonka tollai peruskommari kenties oppi löytämään IHAN ITE n. 1000 vuoden lisäevoluution jälkeen? :)
*HoHo* Mä kopsasin tonne alemmas sen todisteen, joten pyydä vaikka äitiäsi tavaamaan se sulle? :) 👍🏾
Hiekkikselle trollailemaan? :) 🍼
Korjaus:+Ei+vaan+YLEMMÄS!
Tämä:+
”Huhtikuun+2019+YLE+kannatusmittaus,+Persut:+16,+3+%
Samassa+kuussa+järjestetyissä+eduskuntavaaleissa+toteutunut+kannatus:+17,5+%+”
Et-kö+o-san-nut+it-se+lu-ke-a+si-tä?
Juu. Kerrankin meni Kikeltä tai joltain miljardit ja miljoonat seksisin. Tokko edes tietää mikä ero noilla on. 😆
Hoho! Tuttis nielaisi touhottaessaan tuttinsa ;-)
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17301380/yle-gallup-persujen-kannatus-putosi-15-prosenttiin#comment-112614345
Oliskos 1,2 miljardin kehitysavusta mahdollisuus nipistää "pikkasen" pois.
Eli ostettaisiin vaan ihan tavalliset rolexit Hutujen, Tutsien, Hottentottien kyläpäälliköille.
Ei aina tarvitse niitä kultaisia timanteilla varustettuja rolexeja antaa...Eller hur...
Näin juuri
Kommari taas kommarisoi! :)
Jos puhut siitä aamu-TVn jälkiviisaiden tapauksesta, niin kyseessä oli kylläkin kokoomuksen naispoliitikko! (nimen oon tosin unohtanut minäkin)
Jos taas et: Linkki?
(Onko mahdollista että te kommarit oppisitte vielä tällä vuosituhannella keskustelemaan kuten aikuiset ja oppisitte edes alustavasti todistamaan ihan itse lapselliset väittämänne? Jos ette, niin kannattaisko silloin harkita harjotusten jatkamista siellä hiekkalaatikon puolella? 🍼 Kiitos)
Ööö!?
*uli?*
KOMMUNISMIA!!
Koska+kommarilogiikalla:+
Aluevaaleissa+persujen+kannatus+oli+11,1+%,+ja+tässä+gallupissa+15+%,+niin+eikös+kommarinkin+laskutaito+riitä+sanomaan+REHELLISESTI+että+persujen+kannatus+on+kasvanut+viime+vaaleista+punktia+vaille+4+prosenttia!+:)+:D
Liittyy mitenkään mihinkään tässä ketjussa muualla mainittuun: Miten?
Koska ADHD?
Ja Baltzar on maailmankaikkeuden ensimmäine puoluetuettu pedofiili!! 😆 *hihi hihi kommari-hihi*
Tästä on jo vuosia aikaa mut kyl se persu oli. Vieläkin hämärästi naurattaa. No sattuuhan näitä. :)
Mä kans muistelisin et suurin osa kommareista nussi vielä 70-luvulla lampaita, ja mulla on sille todisteenakin tää nykyään täysin lammasmaisesti käyttäytyvä kommarilauma! :) :D
Linkki, pölvästi! Kommariulista pystyy jokainen 5-vuotiaskin! :/
Baltzar oli bad apple mutta mistä näitä etukäteen tietää?!
Ei oo nyt linkkiä, mutta ei mulla oo mitään tarvetta valehdella tai vääristellä.
Ei se kansanedustajan virka tae älystä ole. Ei tod.
Ei niistä esimerkiksi Suomelle koituvia kansainvälisiä seurauksia löydy. Eikä paljon muitakaan.
Eikä ihme! Kun lueskelee keskutelupalstoja, niin siellä persumieliset esittävät todella ala-arvoista tekstiä. Sellaisella menettelyllä kyllä viisaammat vaihtavat puoluetta. Se ei ole mikään ihme. Eihän niin ajattelevien ihmisten mielipiteitä kukaan fiksumpi voi hyäksyä! Niinhän s e on siinä puoleeessa aina ollut. Kannatus etenee kuin sinikäyrä! Tai voisiko sanoa ginikäyrä!
Palstan hymiöälykkö esittää parastaan. Pakko on kommentoida, kun osuu triggeriin..
Pitää täysin paikkansa tuo juttu persujen ala-arvoisesta kommentointityylistä. Eivätkä he edes itse tajua, että siinä on jotakin vialla. He ovat ikään kuin heillä olisi jokin tunnevamma, joka estää empatian ja herkkyyden, jolloin ilmaisu ja havainnointi on karkeaa ja vääristynyttä, jossa hienoudet ja ihmisyyden syvät kerrokset jäävät havaitsematta.
*uli uli persu uli* 🤡
Teeppäs kommaripelle vaikka väitöskirja pelkästään TÄMÄN ketjun kommettien ala-arvoisuudesta, jos kykenet, ja tule sit setälle kertomaan että kummalla on ollut tässä enemmän ala-arvoisia kommentteja, persuilla vai kommarikakaroilla! :)
Ja jos saat ton väitöskirjasi menemään läpi edes Tampereen yliopistossa sillä loppupäätelmällä, että persujen, niin: Lupaan syödä sen kuuluisan hatullisen!
On kaikkea sellaista, että kuitataan toisen kommentti sanomalla vaikka ”suvakki mädättäjä”, ja luullaan että siinä ollaan nokkelia ja että ollaan oikeassa, vaikka eihän mitään mädätystä ole muualla kuin vanhoillisten harhaisten ihmisten kuvitelmissa.
No jospa siis ”keskusteltais älykkäästi” ja kerrot setälle että mikä tämänkin sivuketjun aloittaneessa kommariulinassa oli sitä ”älykästä keskustelua” niin pysyttäis ehkä samalla kärryllä? 👍🏾 :)
”Eikä ihme! Kun lueskelee keskutelupalstoja, niin siellä persumieliset esittävät todella ala-arvoista tekstiä. Sellaisella menettelyllä kyllä viisaammat vaihtavat puoluetta. Se ei ole mikään ihme. Eihän niin ajattelevien ihmisten mielipiteitä kukaan fiksumpi voi hyäksyä! Niinhän s e on siinä puoleeessa aina ollut. Kannatus etenee kuin sinikäyrä! Tai voisiko sanoa ginikäyrä!”
Oliko tossa sun mielestäsi YHTÄ AINUTTAKAAN asiapitoista kommenttia, jos ”asiasta” poistaa sen yhden ainoan asian jonka minä tossa ”keskustelussa” havaitsen, eli: ”uli uli persu uli”!?
Jos on, kerro ihmeessä että MIKÄ!
No olipa ULLATUS ettei sitä ”yläarvoista” tekstiä sit löytynytkään!? :/
Yli puolet äänioikeutetuista jätti äänestämättä turhissa aluevaaleissa, aivan järjetöntä, että virat jaetaan poliittisin perustein, nyt päätöksiä tekee myös epäpätevät nousukkaat. Ei Persut tommoseen osallistu.
Näin se pitää mennäkin.kaikkia ihmisiä halvekseva politiikka ei käy.nyt ei riitä vain toisen väristen halveksunta ,nyt se kohdistuu kaikkiin ei persuihin
Joita on kuitenkin lähes koko kansa.
Vasemmistohallituksen soteuudistus paisuttaa julkisen sektorin sellaiseen malliin että veronmaksajien kantokyky romahtaa. Syrjäseutujen lääkärit saavat sellaisen palkankorotuksen että tulotaso on sama kuin ylilääkärillä. Keskimääräinen palkkakustannus harmonisoinnin mukaan on n 300 euroa ja siihen päälle kunnallisten alojen palkankorotukset. Kataisen 500 euroa hoitajille laittoi kunnat kuralle nyt palkkakustannusten takia tulee maakuntavero.
Juu toi on just tyttöjen nerokasta kommunistitalouspolitiikkaa väittää että suomalaishoitsuilla tulisi olla samat palkat kuin hoitajilla muissa pohjoismaissa, vaikkeivat Suomen MUIDEN kuin hoitajien palkat ole lähelläkään pohjoismaisia palkkoja, ja joilla se hoitajien palkankorotus siis pitää kustantaa! (Tai ainahan *köh* osaavilla tytöillä on olemassa laina-optio! :) :/ )
Eli: Ihan KAIKKIEN palkkoja tässä maassa siis pitäisi aivan ensin nostaa muiden pohjoismaiden tasolle, jos halutaan hoitajien palkkoja nostaa, tai muuten valtiontalouden alijäämä vain kasvaa, ja taas on pakko ottaa lisää velkaa, koska tytöt ei näköjään halua mistään leikatakaan!
laskelmat paljastavat :
EU-laskut vihreästä siirtymästä -> miljardien lisä lasku.
Merenkulusta kysymys...Ja viheriät vihreet, shanmpanja sosisialistit kiittää...SDP
Tuolla aikaisemmin sanottiin näin. Kommentti on hyvä ja osuu nappiin:
"Miksei persuilta tule koskaan käytännön ratkaisuehdotuksia, jotka olisivat toteuttamiskelpoisia?
Jaksetaan räyhätä bensan hinnasta ja vuoden 2015 turvapaikanhakijoista, mutta sitten budjettiehdotuksissaan yrittävät säästää enemmän kuin on momentille edes budjetoitu.
Persut ovat antaneet itsestään täydellisen junttimaisen kuvan kouluttamattomana räkijälaumana, joka ei osaa edes yksikertaisia plus- ja miinuslaskuja.Ei sellaista pelleporukkaa kukaan täysijärkinen ihminen kannata."
No jos tällä kertaa laskettais sinipersutkin persuihin, ja Sipilän hallituksessahan persut nimenomaan sai alennettua Suomen kehitysapumäärärahoja, joka omalta osaltaan lopulta johti siitä että työllisyys parani Sipilän aikana yli 3 kertaa sen. itä nyt tyttöjen aikana, ja viimeisenä hallitusvuotenaan Suomi kykeni ensimmäistä kertaa jopa LYHENTÄMÄÄN valtionvelkaansa koska ensi kertaa ilmeisesti koko 2000-luvulla valtio pääs plussan puolelle budjetissaan!
Herra (tai narri?) on hyvä ja tsekkaa ihan virallisista valtiontalouskäppyröistä että millä mallilla maamme talous oli Sipilän hallintokaudella VS Marinin hallituskaudella, ja tulee vasta sit kehumaan tyttöjen talousosaamista, jos vielä kehtaa! 👍🏾
Hallitukselta lisäbudjetti – lähes puoli miljardia lisää velkaa 😮
"Pitkä ja jyrkkä alamäki" on tietenkin paskapuhetta, mutta odotettua kuitenkin, koska äärivasemmalla paskanpuhuminen on resurssi.
PS:n kannatus on ollut kuntavaaleista lähtien 18 prosentin tuntumassa ja vähän yli. Nyt vasta tuli reilumpi pudotus.
Toivottavasti Kokoomus voittaa vaalit. Tämä vaalikausi on ollut järkyttävää kuraa, joka osattiin nähdä jo heti ääntenlaskun jälkeen. Vasemmistossa ei vaan osata, paitsi pilata yhteiskuntaa.
Persut huutavat kitalaki punaisena "Miski ulkomailta ei tule osaajia Suomeen?"
Persuja ei kiinnosta tippaakaan: Mistä saataisiin osaajia persujen johtopaikoille? Monen persueliittiin kuuluvan henkilökohtainen hillotolppa on nyt katkolla. -Siitähän persuilussa kuitenkin on lopulta kyse: Omasta edusta ja omasta henkilökohtaisesta hillotolpasta. -Kansan vuoksi videopellepersut eivät ole tehneet yhtään ainoaa hyvää tekoa.
Miks ulkomailta pitäisi tulla työvoimaa Suomeen kun olemme osaa 500 miljoonan EU-yhteistaloutta jossa nyt kaiken järjen muaan PITÄIS riittää työvoimareserviä myös Suomen tarpeiksi? :)
Vai myöntääkö kommari että EU on taloutena täysin epäonnistunut jos työvoimakin tänne pitää haalia tämän pyramidihuijauksen ulkopuolelta? :) Kommaripuolueiden virallinen kanta, kenties?
Persun pelko on wiisauden alku.
Väestöräjähdys ja siitä seurannut matu- ja ilmasto-ongelma on nostanut persut Suomen suurimmaksi puolueeksi.
Meitä on vain yhden maailmanluokan suurkaupungin etnisen lähiön asukasluvun verran täällä pallon peräkylällä. Kukaan muu ei meidän etuja puolusta kuin persut.
Onneksi on persut.
Väestöräjähdstä ei ole olemassakaan, baan kasvu on hidastunut jo 50 vuoden ajan. Väkimäärä on nyt 8 miljadia ja se ehkä nousee 9-10 miljardiin. Mikä rähjähdys sekin on olevinaan? Ongelmaksi tulee vuosisadan loppupuolella väestön väheneminen maailmassa ja ikääntyminen. ”Matu” ei ole sen kummempi kun suomalainenkaan, vaan samanlainen ihminen kuin muutkin. Parempikin, kun se monikultturisuus avartaa vanhoillisten Suomalaiten mieliä.
Maailman energiankulutus on kaksinkertaistunut vuodesta 1971. Myös väestön määrä on kaksinkertaistunut tuona aikana.
Ihmisten lukumäärän ja lämpenemisen välillä on hyvin vahva korrelaatio. Eikös tämä todista, että lämpeneminen on ihmisen aiheuttamaa. Ainakin ajalinen yhteys on kiistaton.
Kantasuomalaisten keskuudessa väkiluku vähenee niin, että vuosisadan kuluttua heitä on enää kolme miljoonaa.
Jos Suomen väkiluku muuton ja muuttajien lisääntymisen takia kasvaa samaa vauhtia kuin maailman väkiluku nykyään, niin täällä asuu tuolloin noin 12 miljoonaa ihmistä. Päästöt ovat sen mukaiset. Parempi olisi tuo kolme miljoonaa. Se on saman verran kuin punakapinan aikoihin vuosisata sitten. Silloinkin oli jo ahdasta ja kova taistelu elintasosta.
Maailmasta loppuu puhdas makea vesi !
Se on tulevien sotien aihe, jopa Venäjä havittelee Ukrainan vehnäpeltoja.
Yk suunnittelee asuttavansa Suomeen 80 miljoonaa kehitysmaalaista.
Mielummin 80 miljoonaa kehitysmaalaista kuin 800 persua.
Persujen korkea kannatus johtuu yksikertaisesti siitä, että se on ainut puolue, jota kiinnostaa kantasuomalaisten hyvinvointi ja huolenaiheet.
Muuten hyvä, mutta asia on juuri päin vastoin. Persut ovat ymmärrykseltään rajoittuneita, tajuavat asiat väärin, vihaavat erilaistuutta, pilaavat Suomen tyhmyydellään, luulevat olevansa oikeassa mutta ovat väärässä, siis ovat aivan harhaisessa omassa maailmassaan, jolla ei ole mitään tekemistä oikean elämän kanssa.
Totuuden kieltäjät eivät äänestä persuja. Haihattelijat ja elämästä vieraantuneet äänestävät vihervassareita. Kannabiksen ja hanhenpaskan ystävät äänestävät vihreitä ja vihaavat turvetta.Vasuri on tunneihminen. Motto: musta tuntuu hyvältä.
Muuten hyvä, mutta se on juuri päinvastoin. Vihaavat ja emotionaalisesti haavoittuneet häiriköt äänestävät persuja ja uskovat olevansa oikeassa, vaikka ovat väärässä.
Piikityshuoneiden tarpeessa olevat äänestävät myös vihreitä.
Hmmm…? Ja nyt jos sä itse oletkin väärässä, niin: Se tekee kommarilogiikalla sinusta itsestäsi vihaavan ja emotionaalisesti haavoittuneen persun, niinkö? :)
:D
Omillaan toimeentulevat nettoveronmaksajat pyörittävät tätä maata. Yhä useampi heistä kannattaa persuja. Myös nettosaajista fiksuimmat tajuavat, että pidot pilaantuu, kun kuokkijoita tulee liikaa.
Nettoveronmaksajien joukossa tuloerot ovat loppujen lopuksi pieniä. Isot asiat ovat tärkeämpiä.
Oikeisto/vasemmisto-jako on historiaa. Samoin maatalous- ja metsämaan omistamiseen perustuva kepulaisuus. Elinkeinorakenne on totaalisesti muuttunut. Jakolinja on nettomaksajat ja nettosaajat.
Sodasta hengissä palanneille annettiin "kylmä tila". Veikko Vennamo oli asiaa junailemassa. Siellä on persujen juuret.
Bättre folkin silakkarannikolta näitä tiloja ei evakoille ja sodasta palaaville liiennyt. Persujen isät rakensivat hyvinvointiyhteiskunnan, jota nyt kaupitellaan ale-hintaan maailman turuilla ja toreilla.
Palstan kroonisten persuavausten taustalla on pelko, pelko siitä että menettää jotakin.
Ei toki. Kaikkia on suvaittava, olkoot ÄO vaikka alle 70.
Sipilän nukkehallituksen tukipylväänä olivat siniset. Nykyisen tukipylväänä on kepu.
ÄO ei mittaa ihmisen arvoa, eikä juuri muutakaan, kun ei yksi luku paljon ihmisestä kerro.
Parasta oli kuitenkin kepun "paluu" kolmen keskipienen puolueen joukkoon. Vasemmistoliiton ja vihreiden kanssa samoille lukemille.
Ole huoletta, kyllä me ainoan suomalaisten puolesta ääntä pitävän puolueen PS kannattajat osaamme antaa äänemme kun merkittävät vaalit taas ajankohtaiset.
Aluevaalit oli Kepun yritys nostaa omia tollojaan maakuntien virkoihin, eipä tuo ole kepulien kannatusta mätä Ylen gallupissa nostanut.
Persut: "Edes Nato ei pysty auttamaan, jos Putin päättää hyökätä Suomeen. Suomi vallataan päivässä"
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005315597.html
-SKP oon porvaripuolue nykypersuihin verrattuna
Epämiellyttävä totuus, jota ei ole viisasta ääneen sanoa.
Nato-ovi oli hetken auki 90-luvun alussa. Baltit käyttivät heti tilaisuutta hyväkseen, mutta Lipponen ja Halonen eivät halunneet Suomen liittyvän läntiseen puolustusliittoon. Lipponen ja Halonen ihannoivat äiti-Venäjää vieläkin, vaikka siella vallitsee ultrakapitalistinen diktatuuri. Ihanointi on vasureilla geeneissä.
Suomi ei uhkaa ketään. Jos joku hyökkää meidän kimppuun, niin ilman apua emme selviydy.
Ilman suurta konfliktia Suomeen tuskin kukaan hyökkää. Konfliktin varjossa hyökkäys on jopa todennäköinen. Silloin hakemusten jättöaikaa voi olla jo umpeutunut.
Viides artikla velvoitta Natoa takaamaan balttien turvallisuuden. Tämän varmistamiseksi Suomen ja Ruotsin jäsenyys olisi Naton näkökulmasta toivottavaa.
Jos Suomi on jäsen, niin viides artikla velvoittaa. Nato ei kykene puolustamaan Suomea muuten kuin ilmasta. Se tarkoittaa, että maa olisi todennäköisesti "avolouhoksena" taistelun jäljiltä.
Nato ei ole uhannut aseellisella väliintulolla, jos Ukraina joutuu hyökkäyksen kohteeksi. Mutta pakotteita on luvassa. Yhteenkään Naton jäsenmaahan ei ole hyökätty.
Venäjänkin kannattaisi liittyä Natoon, niin olisi turvassa.
” 750 000 pakenisi?
Tampereen yliopistossa kansainvälisen politiikan professorina työskentelevä Tuomas Forsberg on huomannut varoitukset.
Yltyvään pakolaiskeskusteluun viitaten: jos Venäjä hyökkäisi Suomeen, onko mahdollista, että suomalaiset itse ryhtyvät pakolaisiksi ja pakenevat Venäjää muihin maihin?
”Olen kyllä jonkin verran miettinyt asiaa ja huomannut, että hyökkäyksen mahdollisuudesta puhutaan. Ja jos vähänkään oikein muistan, jokin tutkimus kertoi Suomesta poistuvien määräksi 15 prosenttia”, Forsberg verestää.
15 prosenttia – se merkitsisi ainakin 750 000 suomalaista pakolaista.”
Mihinkään asiaan mitenkään liittymätön knoppitieto: SDP, Vasemmistoliiton, RKP ja Vihreiden saama äänimäärä viime eduskuntavaaleissa oli aika täsmälleen 750 000! :)
Eikös neukut vallottanu jo 1939 Suomen päivässä!?
Ainakin jos Stalinilta ennen sodan alottamista olis kysytty! :)
… eikun siltähän kysyttiinkin! Ja se olikin 2 viikossa ja Helsinki, eikä päivässä ja koko Suomi. Mut nykyään on kyl nopeammat sotavekottimetkin.
Stalin sai väärää tietoa vasemmiston suomalaisilta aktiivikommunisteilta, että työväestö ottaa puna armeijan ilolla vastaan. Isä vainaa sanoi venäläisten vankien olleen ihmeissään suomalaisten hyvästä asemasta ja kuinka työväestö oli hyvässä asemassa. Kommunistit ovat pahan alku ja juuri.
Millä kommarilogiikalla yhden ainoan persun henkilökohtaisesta twitter mielipiteestä tuli koko persujen kollektiivinen kanta? :)
Mistä tietää että kommari valehtelee? Sen huulet liikkuu.
Ei pidä paikkaansa!
Argentiina hyökkäs Nato-maa UK:n kimppuun Falklandin sodassa. Ja toinen nato-maa Turkki joutui Syyrian ilmavoimien hyökkäysten kohteeksi Syyrian sisällissodassa.
Nato-ovi on Suomelle edelleen avoinna.
Historiankirjoihin jää merkintä, että persut ja koronapandemia hävisivät suunnilleen samoihin aikoihin.
Tuostakin ongelmasta selvittiin,,,,,, lisätalousarvio 547 miljoonaa ja se otetaan velaksi.
Me+perussuomalaiset+olemme+toistuvasti+tivanneet,+mitä+hallitus+aikoo+tehdä+jokapäiväisten+elinkustannusten+alentamiseksi.+Valtiovarainministeri+Annika+Saarikon+vastaus+oli+ylimielisyydessään+vertaansa+vailla:+Suomessa+voi+hakea+toimeentulotukea.
Ministerit+ja+Kokoomus+yksissä+tuumin+puhuvat+potaskaa+väittäessään,+ettei+Suomessa+pysty+tekemään+mitään+hintojen+alentamiseksi.+Kaikki+johtuu+muka+maailmanmarkkinahinnoista.+Totuus+on+toinen.+Polttoaineiden+hintoja+voidaan+merkittävästi+alentaa+sekä+laskemalla+polttoaineveroa+että+laskemalla+kotikutoisesti+säädettyä+biopolttoaineiden+jakeluvelvoitetta+samalle+tasolle+kuin+muualla+Euroopassa.+Jos+polttoaineveroa+alennettaisiin+25+%,+se+pienentäisi+kertyviä+verotuottoja+vajaan+miljardin.+Veronalennukset+helpottaisivat+merkittävästi+eläkeläisten,+palkansaajien+ja+ennen+kaikkea+lapsiperheiden+arkea.+Tämä+on+arvovalinta+-+suomalainen+vai+muut+ensin.
Hallitus+Harakan+johdolla+kaavailee+nostavansa+polttoainehintoja+kotikutoisesti+jakeluvelvoitetta+nostamalla.+Biopolttoaineen+käyttäminen+fossiilisen+sijaan+ei+juuri+vaikuta+ilmastoon,+mutta+maksaa+autonkäyttäjille+maltaita.+Kuvio+on+yksinkertaisuudessaan+nerokas.+Suomen+ennätyskorkea+biopolttoainepakko+on+ovela+tapa+nostaa+polttoaineiden+hinnat+sikamaisiksi+ja+maksattaa+tavallisilla+autonkäyttäjillä+Nesteen+ja+St1:n+satumaiset+biopolttoainevoitot.+Suomen+ennätyskorkean+biopolttoainepakon+laskeminen+pysyvästi+eurooppalaiselle+14+%+-tasolle+estäisi+polttoaineiden+hintojen+kymmenien+senttien+nousut.+Ja+mikä+parasta+tämä+alentaisi+rutkasti+polttoainehintoja+ilman+sentin+senttiä+veronmaksajan+rahaa.+Tosin+Neste+harmittavasti+joutuisi+löytämään+suomalaisten+tilalle+uusia+höynäytettäviä,+joilla+maksattaa+Rotterdamiin+rakennettavan+biodiesellaitoksen+monopolivoittoja.
Perussuomalaiset+Riikka+Purran+johdolla+marssivat+ainoana+ulos+puolueiden+ilmastokartellista+joulukuussa+2018+todeten:+"Mahtaako+ilmastotyöryhmä+uskaltaa+kertoa+vaateensa+posketonta+hintalappua+veronmaksajalle+-+kaupunkilaiselle,+maakunnissa+asuvalle,+autoilijalle,+omakotiasujalle?"+Kartelli+on+laiton+liike-elämässä,+miksei+sama+päde+puolueisiin?+Lieneekö+kartelli+syy+sille,+että+on+kiellettyä+puhua+bensan+hinnasta?
"jokapäiväisten elinkustannusten alentamiseksi. "
Nuoko ovat hallitukselle kuuluvia tehtäviä, keskuskomitealle kommunismissa ehkä? Sitäkö kaipaat?
Persujen aluevaalikampanja näytti viimeinkin kaikille omilla aivoillaan ajaateleville normaalijärkisille kansalaisille, että perussuomalaiset on täysi turhake ja verorahojemme haaskaaja yhteiskunnassamme.
Onneton yhteiskuntavastainen porukka, josta ei ole kuin haittaa Suomelle ja suomalaisille.
Miksi velkarahalla tuetaan ulkomaita ja sen erilaisia kohteita,jos kotimaahan ei riitä rahaa ja sitä ei voida osoittaa meille Suomalaisille.
Kuten selvisi,esim. nyt nämä EU:n lisätukirahoilla mellastavat valtiot helpottavat omia kansalaisiaan verohelpotuksilla,kun Suomalaisia kuritetaan lisä veroilla.
Kuka näistä hallituspuolueista ajaa enää Suomalaisten asiaa.
Ei kukaan, vähiten Keskusta.
Persut - Suomen kaikkien aikojen kallein turhake.
Suomi on oikeusvaltio, joka toimii kansainvälisten sopimusten mukaisesti.
Sen siitä saa, kun valitsee johtajakseen irvistelevän kuutiopään.
Persujen pitäisi ottaa mallia demareista, jos haluavat enää koskaan nousta kannatusalhostaan.
Näin hallitus jakaa uusia koronatukia – lisätalousarvio 547 miljoonaa ja se otetaan velaksi.
Opetus- ja kulttuuriministeriölle on tulossa noin 28 miljoonan euron lisämääräraha kulttuuri- ja taidelaitoksille sekä kulttuurialan yhteisöille.
Uusille hyvinvointialueille jaetaan yli 155 miljoonaa euroa .
Niin, persun mielestähän venäjällä on kaikki paremmin kuin Suomessa.
EU:n ilmastopaketti heikentää Suomen kansantaloutta, talvimerenkululle tulossa satojen miljoonien kustannukset.
Tuosta selvitään ottamalla lisävelkaa, senkin voi laittaa koronan momentin taakse.
Persuilla menee tosiaan vähän heikosti. Itse luulen että Venäjän uhittelu voi siihen olla yksi syy.
Suomalaisten NATO kannatus on lisääntynyt Venäjän uhittelun lisääntyessä. Samoin yhä useampi suomalainen pitää yhtenäistä EU:ta hyvänä lääkkeenä Venäjän uhittelulle. Persut ovat kuitenkin selkeästi Suomen ainoa EU vastainen puolue, se myös kuuluu EU:ssa Venäjä myönteisten puolueiden ryhmään. Äskettäin julkaistun gallupin mukaan Persuissa on lähes yhtä paljon NATOon kielteisesti suhtautuvia kuin Vasemmistoliitossa, silti puolueessa on paljon myös NATOn kannattajia. Oikeastaan Persujen politiikka näyttää aika ristiriitaiselta suhteessa Venäjään.
Mikään ei ole parempi uutinen kuin rasistien ja natsien suosion tippuminen. Antifasistinen vallankumous on täällä!
Vasemmistoliiton+kannatus+gallupissa+on+9,0%,+tosin+sekin+yläkanttiin...
Vihreät ovat yhtä vasemmiston kanssa ja näiden yhteinen kannatus on paljon korkeampi kuin minkään muun puolueen! Joten painuppas sinä natzi takas koloos.
Persut ovat Venäjälle ns. hyödyllisiä idiootteja, eivät he sitä tietenkään tunnusta julkisesti, mutta käytännössä heidän politiikkaansa sataa Putinin laariin.
Kerrotko tarkemmin, että miten sataa Putinin laariin?
EU-parlamentin mietintö: Paavo Lipponen ja Esko Aho Venäjän ”kaappaamia eliittejä” https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/db597037-d9e1-4f3e-b82f-cbc863ccaa48
Tässä on pientä listaa:
Putinin tavoite on horjuttaa EU:n yhtenäisyyttä ja itseasiassa päästä eroon kokonaan EU:sta. Tavoite on kumma kyllä sama kuin perussuomalaisella puolueella, jotka myös haluavat päästä EU:sta eroon.
Venäjä on taloudellisesti riippuvainen öljyn ja kaasun viennistä. EU:n ilmastopolitiikka johtaa siihen että Eurooopan riippuvuus öljystä ja maakaasusta pienenee. Kun Euroopassa ajellaan sähköautoilla joiden sähkö on tuotettu uusiutuvilla energiamuodoilla ja ydinvoimalla niin Venäjän on entistä vaikeampi myydä öljyään ja maakaasuaan Eurooppaan. Perussuomalaiset kumma kyllä tavoittelevat sitä että Eurooppa olisi tulevaisuudessakin riippuvainen fossiilisista polttoaineista ja siis Venäjän myymästä energiasta.
Lisäksi voidaan tietenkin lisätä vielä perussuomalaisten käsitykset ihmisoikeuksista jotka kumma kyllä edustavat täysin Putinilaista linjaa.
Ovat taas luvanneet etelä-suomeen lumimyräkkää viikonlopuksi, kuinkahan persut siitä selviävät?
Viimeksi Suomi oli vain Saksan mukana Venäjää vastaan. Nyt koko Euroopan kanssa yhteisessä rintamassa.
Eurooppa lämpiää "uusiutuvalla maakaasulla". Erityisesti ydinvoimastaan luopuva Saksa.
Vasurien ihmisoikeuskäsitys ei kestä päivänvaloa.
Aika harhaiselta kuullostaa. Putinin tavoite tuskin on päästä eroon EU:sta, joka on kuin kopio entisestä Neuvostoliitosta. Toisekseen EU on taloudellisesti riippuvainen Venäjän maakaasun ja sähkön tuonnista eikä päinvastoin.
Sähköautojen sähkö ei ole tuotettu uusiutuvilla energiamuodoilla, vaan sähkö varastoidaan Litium-akkuihin joihin tarvittava materiaali ei löydy euroopasta.
PS on ainut järkipuolue Suomessa. Tämä on epämiellyttävä totuus.
Mukavaa luettavaa
Tolkun ihmiset eivät äänestä yhden asian "puoluetta" ,persuja.
Venäjämielisyys on persupuolueessa jo sitä luokkaa, että SKP vaikuttaa nykypersuihin verrattuna kovalta porvaripuolueelta.
Uuteen nousuun ja kohti eduskuntavaaleja!
Eduskuntavaaleissahan ratkaistaan Suomen suunta!
Nyt mennään kohti Allaahin kommunismia niin että rytisee!
Suomen islamilaisimmat puolueet hallituksessa, demarit ja vasurit pärjäsivät vaaleissa hyvin!
Edelliset eduskuntavaalit olivat Suomen tulevaisuuden suhteen onnistuneet.
Tarvittavia rakennemuutoksia on saatu viimein tehtyä (sote-uudistus, oppivelvollisuuden pidentäminen jne.)
Investointiympäristönä Suomesta on tehty houkuttelevampi mm. laskemalla sähkövero EU:n sallimaan minimiin. Tulostakin on syntynyt, kun vihreän teknologian tehdasinvestointeja on saatu Suomeen useampiakin, ja lisääkin on luvassa.
Talous on saatu yhtä kovaan kasvuun kuin 1980-luvun lopulla. Verottajakin on saanut omansa, vaikkei ole nostettu kuin muutamia haittaveroja, kuten alkoholi- ja tupakkaveroa.
Työllisyysaste huitelee ennätyksissä. Pitkäaikaistyöttömillekin on luvassa parempaa palvelua pohjoismaisen työnhakumallin myötä.
Kaikki mitä tällä hallituskaudella on tehty on osoittautunut Suomen ja Suomen kansalaisten kannalta hyödyllisiksi päätöksiksi.
Demareiden propagandaosasto herännyt . Ja lopuksi Suuri ja Mahtava Neuvostoliitto.
Kommunisteja kaikkialla näkevä hörhökin näköjään herännyt manaamaan demoneitaan.
Globalisti-federalisti-feministi-liberalisti-vihervasemmiston riemu on rajaton kun persujen kannatus on pudonnut muutamalla prosentilla. Nyt voidaan tiukentaa persujen äärittämistä ja eristämistä vallasta! Este on poistunut! Nyt voidaan ajaa Suomi alas! Nyt voidaan tuhota Suomen talous kunnianhimoisella ilmastopolitiikalla! Nyt voidaan monikulttuuristaa Suomi ja tehdä loppu kansallisesta solidaarisuudesta! Nyt voidaan panna kansa libaralistiseen kuriin! Voidaan tehdä suomalaisuudesta rasismia ja kristillisyydestä rikollista.
Riemu saattaa kuitenkin olla ennenaikainen.
Pudotustahan tuli melkein 1/5, eli 17–18 prosenttia. Se on iso kuukausipudotus. Persuille voidaankin myöntää "Suurin pudottaja" -viiri.