MILLOIN SUOMESA ALKAA KILOMETRIVERO RASKAILLE 0,26 CENT EU ALUEELLA

Raskaan liikenteen kilometrimaksu Saksassa ja Belgiassa
Kilometrimaksun toteutus Saksassa ja Belgiassa perustuu
satelliittipaikannusteknologiaan, joka mahdollistuu ajoneuvoihin etukäteen
asennettavilla ja ajettua matkaa mittaavilla paikannuslaitteilla. Valvonta
toteutetaan useimmiten automaattisilla rekisterikilventunnistusasemilla sekä
tieverkolla operoivien tarkastajien avulla.
Saksassa järjestelmään kuuluu noin 52 000 kilometriä teitä ja maksun piiriin
kuuluvat kaikki yli 7,5 tonnia painavat ajoneuvot.39 Hinnat vaihtelevat
0,09–0,26 euroa kilometriltä ja riippuvat ajoneuvon akselimäärästä ja
EURO-luokasta.40 Järjestelmän tuotto vuonna 2016 oli 4,63 miljardia
euroa. Järjestelmän toteutuskustannuksiksi on arvioitu yli miljardi euroa
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Suomi pitää laittaa tuon paino pienemmäksi , saataisiin maanjussien traktorit ja puimurit veron piiriin.
Muutenkin verottomalla ajavat maanjussit eivät maksa veroja , muksutkin tulee kouluun traktorilla ja tankissa on tupajumia.

Äänestä
  • Samalla+joukkoliikenteen+maksut+tulee+kuusinkertaistaa+erilaisia+tukia+pienennettävä+72%.+Näillä+toimin+Marin+saa+kasaan+toisen+seitsemän+miljardia+euroa+EU:n+byrokratiaa+rasvaamaan.Tässä+maassa+ei+ilmeisesti+ole+muuta+verotettavaa+kuin+autoa+työkseen+käyttävät+tai+työmatkoihinsa+tarvitsevat+ihmiset.

    Äänestä

OLIS Tasapuolista ulkomaan liikenteen estämiseksi suomessa ajo lisääntyis jne

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Raskaan liikenteen kilometrimaksu Saksassa ja Belgiassa
Kilometrimaksun toteutus Saksassa ja Belgiassa perustuu
satelliittipaikannusteknologiaan, joka mahdollistuu ajoneuvoihin etukäteen
asennettavilla ja ajettua matkaa mittaavilla paikannuslaitteilla. Valvonta
toteutetaan useimmiten automaattisilla rekisterikilventunnistusasemilla sekä
tieverkolla operoivien tarkastajien avulla.
Saksassa järjestelmään kuuluu noin 52 000 kilometriä teitä ja maksun piiriin
kuuluvat kaikki yli 7,5 tonnia painavat ajoneuvot.39 Hinnat vaihtelevat
0,09–0,26 euroa kilometriltä ja riippuvat ajoneuvon akselimäärästä ja
EURO-luokasta.40 Järjestelmän tuotto vuonna 2016 oli 4,63 miljardia
euroa. Järjestelmän toteutuskustannuksiksi on arvioitu yli miljardi euroa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu