Nyt on kovasti esillä olympialaiset ja niiden järjestäjämaan ihmisoikeustilanne. Jokaiselta urheilijalta kysytään erikseen mielipidettä kisojen järjestämisestä kiinassa ja maan ihmisoikeustilanteesta. No eipä ole heidän päätettävissää missä kisataan. Siitä päättää toiset tahot ja ei siitä sen enempää.
Sen sijaan tavallisella kansalaisella on taloudellisen boikotoinnin avaimet omissa käsissää. Älkää ostako kiinalaisia tuotteita. Älkää käyttäko kiinalaisia palveluita. Sen lisäksi pitäisi alkaa painostaa muunmaalaisia valmistajia siirtämään tuotantonsa pois kiinasta. Tämä vaatii hieman vaivannäköä mutta on mahdollista jos ihmiset sitä oikeasti haluavat.
Osakkenomistajilla ja sijoittajilla on myös peiliinkatsomisen paikka. Halutaanko maksimoida voitto vai riittäisikö hieman pienempikin tuotto jos toimintaa voidaan pitää eettisesti hyvänä ja kestävänä. Tänään sijoittajia ja rahoittajia yritetään ohjata toimimaan ekologisesti kestävällä tavalla. Mikään ei estä toimimasta myös eettiseti oikein. Jos niin halutaan.
Eli kun olet ostamassa seuraavaa puhelinta niin älä osta sitä kiinalaista. Älä tilaa kiinalaiseta verkkokaupasta mitään vaikka olisi kuinka halpaa. Lähestykää myyjiä ja valmistajia eri tavoin ja ilmaiskaa tahtotilanne. Tämä on käytännön toimi asioiden edistämiseksi.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Tehnyt jo vuosia