Onko muilla sosiaalisten tilanteiden pelkoa?

Eivät asiat ole heille niin helposti tehtävissä ,kuin kirjoituksestasi voi päätellä.

Tuttua juttua aloittajalta ja muutamalta muultakin, meitä taitaa olla paljon.
Ei se sosiaalisten tilanteiden pelko millään harjoitteluilla parane ja puhun vuosikymmenten
kokemuksella ja lääkehoito minullakin että edes jotenkin selviydyn päivästä päivään.
Jännittäjät eivät pysty ryhmäjuttuihin koska oma tila niin paha eikä pysty keskittymään ryhmän juttuihin eli hukkaan menee nekin tilaisuudet.
Ed. kirjoittaja aikas tyly lauseellaan "Se mitä mietit on se mitä saat. Lyhyesti. Jos koet olevasi outo, epäsosiaalinen tai hylkiö niin saat mitä tilaat. Opi kääntämään ajatuksesi positiiviseksi."
Tuohon sanoisin että minulle koitettu terapiaa yms. jopa hypnoosihoitoa mutta ei auttanut.
Ei niitä ajatuksia niin vain käännetä. Jotkut eivät tunnu tietävän kuinka paljosta jännittäjät jäävät paitsi, aloittajan teksti oli loistava, hän kertoi tavallaan minusta.
Tsemppiä aloittajalle ja parille muutamallekin ketjussa kirjoittaneelle.
Koronan aiheuttamat rajoitukset oli minulle helpotus, monta asiaa joutui hoitamaan etänä mutta sai olla rauhassa eikä tarvinnut selitellä kenellekään mitään.
Neuvoja minulla ei valitettavasti ollut, pää-asia että aloittaja tietää ettei hän ole yksin.
Mukavaa kevään odotusta ja kiitos aloittajalle rohkeudesta:)

Anonyymi kirjoitti:

Tuttua juttua aloittajalta ja muutamalta muultakin, meitä taitaa olla paljon.
Ei se sosiaalisten tilanteiden pelko millään harjoitteluilla parane ja puhun vuosikymmenten
kokemuksella ja lääkehoito minullakin että edes jotenkin selviydyn päivästä päivään.
Jännittäjät eivät pysty ryhmäjuttuihin koska oma tila niin paha eikä pysty keskittymään ryhmän juttuihin eli hukkaan menee nekin tilaisuudet.
Ed. kirjoittaja aikas tyly lauseellaan "Se mitä mietit on se mitä saat. Lyhyesti. Jos koet olevasi outo, epäsosiaalinen tai hylkiö niin saat mitä tilaat. Opi kääntämään ajatuksesi positiiviseksi."
Tuohon sanoisin että minulle koitettu terapiaa yms. jopa hypnoosihoitoa mutta ei auttanut.
Ei niitä ajatuksia niin vain käännetä. Jotkut eivät tunnu tietävän kuinka paljosta jännittäjät jäävät paitsi, aloittajan teksti oli loistava, hän kertoi tavallaan minusta.
Tsemppiä aloittajalle ja parille muutamallekin ketjussa kirjoittaneelle.
Koronan aiheuttamat rajoitukset oli minulle helpotus, monta asiaa joutui hoitamaan etänä mutta sai olla rauhassa eikä tarvinnut selitellä kenellekään mitään.
Neuvoja minulla ei valitettavasti ollut, pää-asia että aloittaja tietää ettei hän ole yksin.
Mukavaa kevään odotusta ja kiitos aloittajalle rohkeudesta:)

Lue lisää

En ole julma, ilkeä tai halua loukata mutta se muutos pitää lähteä itsestäsi. Jos olet sitä mieltä ettei mikään auta niin ei varmasti auta. Sinulle voidaan kirjoittaa lääkkeitä lääkkeiden päälle ja voit juosta terapiassa elämäsi loppuun asti mutta työn joudut itse tekemään sinulle annetaan vaan suuntaviivat. Vaikka mikään ei ole toiminut sinulle ei tarkoita että se ei toimisi toiselle. Karu fakta on että olet itse vastuussa parantumisestasi ja itseppäiset henkilöt selviää taistelusta helpomalla koska eivät anna periksi. Jos teet samat asiat päivästä toiseen et voi saada aikaan muutosta. Minä en ole terapeutti joten voin sanoa sen suoraan, olette itse vastuussa edistymisestänne. Joudutte tekemään työn itse. Se että mikään ei muutu paremmaksi on oman panostuksenne puutetta. Masennus ja ahdistu on sairas mutta myös aivan liian helppo tekosyy jonka taakse ihminen piiloutuu ja odottaa että muut tekevät työn puolestasi.

Juu.Kiva että yrität auttaa eli älä loukkaannu.Joillekkin noista voi olla apua mutta esimerkiksi itselle noista ei ole ollut mitään hyötyä.Sama jatkuu vuodesta toiseen eikä enää jaksaisi yrittää.Tiedä mitä enää tekisi.

Anonyymi kirjoitti:

Juu.Kiva että yrität auttaa eli älä loukkaannu.Joillekkin noista voi olla apua mutta esimerkiksi itselle noista ei ole ollut mitään hyötyä.Sama jatkuu vuodesta toiseen eikä enää jaksaisi yrittää.Tiedä mitä enää tekisi.

Lue lisää

Se on jaksettava vaikka haluaisi jäädä peiton alle makamaan. Mukavuusalueelta on poistuttava, podettava niitä hankalia paniikinomaisia tunteita ja todeta jälkeenpäin että selvisit niistäkin. Ei ole merkitystä menetkö niin lukkoon ettet muista oikein mitään sosiaalisesta tilanteesta vaan se että teet ja saat siitä voimia ja näet asiat toisin. Sitten toistat sen ja huomaat että se olikin helpompaa seuraavalla kerralla. Oletko kokeillut metakognitiivista terapiaa? Tsemppiä sinulle tämä on voitettavissa.

Anonyymi kirjoitti:

Eivät asiat ole heille niin helposti tehtävissä ,kuin kirjoituksestasi voi päätellä.

Juuri näin. Meinasinkin kirjoittaa tähän että asiat ei ole missään tapauksessa musta valkoisia, tai että lakkaat miettimästä liikaa, tai kyl se siitä kun vaa meet ja teet, tai tyydy kohtaloosi. Sä oot saanu aika rajallisia neuvoja ja kommentteja. Jotkut toki ihan ok.

Mulla kokemusta pelokkaasta koirasta, josta tuli altistamisella ja hyvällä johtamisella ”joka paikan koira”.

Osa meistä on asettanut itselleen liian suuret vaatimukset,tarkkaillaan liikaa omia tekemisiä varsinkin epäonnistumisia, ollaan liian itsekriittisiä. Haluaisin sanoa ollaan armeliaita itsellemme, ei täällä kukaan ole täydellinen. Jotkut elämänkertakirjat tai hyvät romaanit saattaisivat auttaa pääsemään liiallisesta omiin ympyröihin jumiutumisesta.

Anonyymi kirjoitti:

Mulla kokemusta pelokkaasta koirasta, josta tuli altistamisella ja hyvällä johtamisella ”joka paikan koira”.

Meinaatkos laittaa aloittajalle lateksimaskin päähän ja talutella hänet kuntoon.

Kuten joku tuolla jo saman suuntaista kirjoittikin, niin kyse on hermostollisesta "ohjelmoinnista", joka on voinut tulla jo ennen syntymää osaksi luonnetta. Eli ei se ole jotain, mitä voi päättää olla tekemättä, vaan se jännitys tulee todella syvältä sisältä. Eikä sillä ole mitään merkitystä sinun ymmärryksesi tai pystymisesi kanssa.

Anonyymi kirjoitti:

Kuten joku tuolla jo saman suuntaista kirjoittikin, niin kyse on hermostollisesta "ohjelmoinnista", joka on voinut tulla jo ennen syntymää osaksi luonnetta. Eli ei se ole jotain, mitä voi päättää olla tekemättä, vaan se jännitys tulee todella syvältä sisältä. Eikä sillä ole mitään merkitystä sinun ymmärryksesi tai pystymisesi kanssa.

Lue lisää

Ihminen, joka on opiskellut yliopistotasolla eikä kykene omille sisäsyntyisilleen tekemään yhtään mitään. Ts. käyttämään päätään, ajattelukykyään, tietojaan, elämänkokemustaan (40-v.) ... - Nm. Hoitele sinäkin vain omasi

Anonyymi kirjoitti:

Ihminen, joka on opiskellut yliopistotasolla eikä kykene omille sisäsyntyisilleen tekemään yhtään mitään. Ts. käyttämään päätään, ajattelukykyään, tietojaan, elämänkokemustaan (40-v.) ... - Nm. Hoitele sinäkin vain omasi

Lue lisää

Jos sinä pystyt yliopisto-opinnoilla tekemään sisäsyntyisille ominaisuuksillesi jotakin (esimerkiksi vaihtamaan seksuaalisuuttasi), niin silloin sinua voidaan helposti nimittää psykopaatiksi.

Suurin osa ihmisistä ei ymmärrä mitä pelko on. He voivat kuvitella että pelko on sitä että joko taistellaan tai sitten paetaan, jostain uhkaavasta, helposti selitettävästä tilanteesta kuten esimerkiksi puukkojunkkarin vastaantulemisesta pimeällä kujalla. Sen jälkeen kun tilanne on ohi, niin kaikki on taas hyvin ja elämä jatkuu niinkuin mitään ei olisi tapahtunut.

Ensinnäkin, käytännössä jokainen väkivallan, tai jopa pelkästään väkivallan uhan kohteeksi (esimerkiksi ryöstö) joutunut traumatisoituu, eli pelot tulevat esiin silloinkin kun ei tarvitsisi pelätä. Siihen ei auta asenne, eikä yliopistotason opinnot, eikä panostuksen puute.

Sosiaalisten tilanteiden pelon syy on toisenlainen. Mitään traumaattista ei ole välttämättä tapahtunut koskaan, mutta reaktio on täsmälleen samankaltainen kuin uhkaavassa tilanteessa. Keho reagoi fyysisesti, mutta tämän lisäksi myös mieli salpautuu. Aivot eivät kykene tekemään loogisia päätöksiä tai esimerkiksi ymmärtämään kovin hyvin puhetta. Ääneen vastaamisestakin tulee erittäin vaikeaa, eikä pelkästään sen vuoksi että äänen pelkää värisevän, vaan sen vuoksi ettei aivoissa ole "tilaa" hoitaa sitä.

Oikeastaan vasta ensimmäisten pelkokokemusten jälkeen, ihminen tulee tietoiseksi omista reaktioistaan ja alkaa jännittämään tilanteen lisäksi myös omia reaktioitaan, esimerkiksi allekirjoituksen tekemistä, näppäinten painelua, äänen värisemistä, punastumista, hikoiluläikkiä tms.

Kyse on oikeasta pelosta, ei jännittämisestä. Esimerkiksi omalla kohdalla koulun esitelmät ja vastaavat jännittivät kyllä, mutta ne eivät pelottaneet. Pystyin niihin vaikka ne olivat epämiellyttäviä. Mutta kun erään kerran menin ostamaan silmälaseja, yhtäkkiä en ymmärtänyt tilanteesta mitään, enkä osannut sanoakaan mitään. Seisoin jonkin aikaa liikkeessä, kun punastuin ja hikosin ja pää meni pelosta sekaisin. Pään sekaisin menoa ei ymmärrä monikaan, mutta sitä voisi verrata siihen että jos joku antaisi sinulle lapun josta pitää lukea yksi lause, sinä lukisit sen paperilta, mutta mitään siitä ei jäisi sinulle muistiin, etkä ymmärtäisi mitä lause tarkoittaa.

Joku varmaan kysyy että mitä pelkäsit. Niinpä! En tiedä, koska sosiaalisille peloille ei oikeastaan ole mitään syytä muuta kuin aivoperäinen syy. Tekosyitä, eli selityksiä tietenkin löytyy, ja omat olivat muunmuassa sellaisia että pelkäsin mokaavani, pelkäsin että myyjä näkee punastumiseni, ja etten saa sanaa suustani jne jne. Kaikki nuo syyt tulivat kuitenkin vasta myöhemmin, kun tapahtuneelle yritti etsiä jonkinlaista selitystä. Käytännössä kuitenkin siinä ensimmäisessä tilanteessa ei ollut mitään selittävää tekijää.

Jos olet kokenut väkivaltaa, murtovarkauden ja raiskauksen, mitä sitten sanot. Oletko kasvanut pumpulissa?

Anonyymi kirjoitti:

Jos olet kokenut väkivaltaa, murtovarkauden ja raiskauksen, mitä sitten sanot. Oletko kasvanut pumpulissa?

En ole kasvanut "pumpulissa" ja kokenutkin jotain olen, vaikken noita. Ei ole yliopistokoulutusta, mutta olen osannut edes jotenkin käsitellä syvissä vesissä ja niistä ylös noustua ne kokemukset, joiden jäljiltä olo on ollut kuin telaketjutraktorin alle jääneellä. - Nm. Liiskana, mutta elossa

Anonyymi kirjoitti:

Jos sinä pystyt yliopisto-opinnoilla tekemään sisäsyntyisille ominaisuuksillesi jotakin (esimerkiksi vaihtamaan seksuaalisuuttasi), niin silloin sinua voidaan helposti nimittää psykopaatiksi.

Suurin osa ihmisistä ei ymmärrä mitä pelko on. He voivat kuvitella että pelko on sitä että joko taistellaan tai sitten paetaan, jostain uhkaavasta, helposti selitettävästä tilanteesta kuten esimerkiksi puukkojunkkarin vastaantulemisesta pimeällä kujalla. Sen jälkeen kun tilanne on ohi, niin kaikki on taas hyvin ja elämä jatkuu niinkuin mitään ei olisi tapahtunut.

Ensinnäkin, käytännössä jokainen väkivallan, tai jopa pelkästään väkivallan uhan kohteeksi (esimerkiksi ryöstö) joutunut traumatisoituu, eli pelot tulevat esiin silloinkin kun ei tarvitsisi pelätä. Siihen ei auta asenne, eikä yliopistotason opinnot, eikä panostuksen puute.

Sosiaalisten tilanteiden pelon syy on toisenlainen. Mitään traumaattista ei ole välttämättä tapahtunut koskaan, mutta reaktio on täsmälleen samankaltainen kuin uhkaavassa tilanteessa. Keho reagoi fyysisesti, mutta tämän lisäksi myös mieli salpautuu. Aivot eivät kykene tekemään loogisia päätöksiä tai esimerkiksi ymmärtämään kovin hyvin puhetta. Ääneen vastaamisestakin tulee erittäin vaikeaa, eikä pelkästään sen vuoksi että äänen pelkää värisevän, vaan sen vuoksi ettei aivoissa ole "tilaa" hoitaa sitä.

Oikeastaan vasta ensimmäisten pelkokokemusten jälkeen, ihminen tulee tietoiseksi omista reaktioistaan ja alkaa jännittämään tilanteen lisäksi myös omia reaktioitaan, esimerkiksi allekirjoituksen tekemistä, näppäinten painelua, äänen värisemistä, punastumista, hikoiluläikkiä tms.

Kyse on oikeasta pelosta, ei jännittämisestä. Esimerkiksi omalla kohdalla koulun esitelmät ja vastaavat jännittivät kyllä, mutta ne eivät pelottaneet. Pystyin niihin vaikka ne olivat epämiellyttäviä. Mutta kun erään kerran menin ostamaan silmälaseja, yhtäkkiä en ymmärtänyt tilanteesta mitään, enkä osannut sanoakaan mitään. Seisoin jonkin aikaa liikkeessä, kun punastuin ja hikosin ja pää meni pelosta sekaisin. Pään sekaisin menoa ei ymmärrä monikaan, mutta sitä voisi verrata siihen että jos joku antaisi sinulle lapun josta pitää lukea yksi lause, sinä lukisit sen paperilta, mutta mitään siitä ei jäisi sinulle muistiin, etkä ymmärtäisi mitä lause tarkoittaa.

Joku varmaan kysyy että mitä pelkäsit. Niinpä! En tiedä, koska sosiaalisille peloille ei oikeastaan ole mitään syytä muuta kuin aivoperäinen syy. Tekosyitä, eli selityksiä tietenkin löytyy, ja omat olivat muunmuassa sellaisia että pelkäsin mokaavani, pelkäsin että myyjä näkee punastumiseni, ja etten saa sanaa suustani jne jne. Kaikki nuo syyt tulivat kuitenkin vasta myöhemmin, kun tapahtuneelle yritti etsiä jonkinlaista selitystä. Käytännössä kuitenkin siinä ensimmäisessä tilanteessa ei ollut mitään selittävää tekijää.

Lue lisää

Ihmisen elämäntavat ja elämäntilanne vaikuttaa tällaisiin reaktioihin. Tuntuu että ihmiset ovat ihan pihalla oman kehonsa suhteen.

Anonyymi kirjoitti:

Ihmisen elämäntavat ja elämäntilanne vaikuttaa tällaisiin reaktioihin. Tuntuu että ihmiset ovat ihan pihalla oman kehonsa suhteen.

Niiin, ja jos yliopistossa asti opiskellut ei tunne edes itseään, niiin mitä muuta se voi tuntea ja tietää opintojensa tuloksena. Jotkut toiset sen sijaan selittävät ummet ja lammet ymmärtämättä yhtään sen enempää. - Nm. Perupalikatko puuttuvat

Sain aamunavausta pitäessäni 13-vuotiaana massiivisen paniikkikohtauksen. En tajunnut mitä mulle tapahtui ennen kuin vuosien päästä. Siitä hetkestä aloin vältellä sosiaalisia tilanteita. Lukion oppimäätän suoritin esim. tenttimällä yksityisoppilaana.
Vuosien saatossa oireet ja tauti paheni ja kroonistui. Vuonna 2006 sain elämäni ekat lääkkeet, joita onkin popsittu sieltä saakka. Välillä vaan merkit vaihtuneet. SSRI:n tilalle nyttemmin tullut SNRI-lääkkeet. Sen ohella bentsot akuuttitilanteisiin ja Propral fyysisiin oireisiin.

Edes se, että katsoisin toista silmiin en pysty siihen.
Tämä ap:ltä

Anonyymi kirjoitti:

Sain aamunavausta pitäessäni 13-vuotiaana massiivisen paniikkikohtauksen. En tajunnut mitä mulle tapahtui ennen kuin vuosien päästä. Siitä hetkestä aloin vältellä sosiaalisia tilanteita. Lukion oppimäätän suoritin esim. tenttimällä yksityisoppilaana.
Vuosien saatossa oireet ja tauti paheni ja kroonistui. Vuonna 2006 sain elämäni ekat lääkkeet, joita onkin popsittu sieltä saakka. Välillä vaan merkit vaihtuneet. SSRI:n tilalle nyttemmin tullut SNRI-lääkkeet. Sen ohella bentsot akuuttitilanteisiin ja Propral fyysisiin oireisiin.

Edes se, että katsoisin toista silmiin en pysty siihen.
Tämä ap:ltä

Lue lisää

Trauma triggeroi. Mitä aikaisemmassa elämänvaiheessa se on tullut, sitä voimakkaampi se voi olla. Lapsi voi jo yhdestä traumaattisesta tilsnteesta(mikä ei välttämättä näyttäydy muille niin isona) traumatisoitua ja alkaa katsomaan elämää niiden lasien läpi. Siinä ei ole kyse siitä että nyt vaa meet ja teet vaan se on todella kehoon sitoutunut Trauma kokemus. Jos sitä ei saa purettua, se kasvaa ja tiivistyy ja voi pahentua elämän myötä sillä alkaa nähdä muita saman kaltaisia tilanteita trauman kautta, järki ei tähän kykene tulemaan väliin jos on kyse traumasta!!! Ja koska tilanteita tulee, Trauma edelleen kasvaa ja tiivistyy jolloin siitä todella tulee oman itsen narratiivi. Tälläinen olen, olen viallinen, muassa on vikaa, olen arvoton, älkää katsoko minua.... Apua 😞 en halua olla tässä, haluan olla näkymätön, piilossa. Haluaisin olla ihmisten parissa mutta en pysty. Olen säälittävä. Olen yksinäinen, kukaan ei halua olla Tälläsen kanssa. Mutta kaipaan niin että olisi ihmisiä, ystäviä jotka pitäisivät minustatälläisenä kuin olen.

Mutta aina on toivoa!!!!

Sinä olet todella arvokas ihminen ja sun elämällä on merkitystä.

Traumaterapia on auttanut mua todella paljon.

Jäljet kehossa kirjaa suosittelen. ☺️

Paljon on mitä voi tehdä. Älä jää yksin.

Ehkä jouduin pilkan- tai naurun alaiseksi taikka sain turpaani?-Vaan mitäpä sen on enää väliä kun ei ole enää noita hampaitakaan.

Krapulassa on kahta kauheammat pelkotilat. En suosittele. Aivojen serotoniinin puute laukaisee syvän masennustilan sekä mahdollisen paniikkihäiriön, joka muistuttaa ahtaan paikan kammoa tai torikammoa. Lääkärien lehdestä poimittua tietoa.

Kaverisi on ajastaan jäljessä. Nykyaikana ei hoideta ongelmia eikä mitään alkoholilla eikä muillakaan huumeilla. - Nm. Tuhma eli tyhmä

Itsellä oli tuo tilanne toistakymmentä vuotta.
Ratkaisu ongelmaan oli alkoholin käytön lopettaminen.
Sitten kun on tarpeeksi vieroittunut, niin tilanteiden harjoittelu.
Yllätyksekseni tämä toimi.

Kuukauden raittiuden jälkeen alkoi olla kykenevä käymään eri paikoissa ilman lääkkeitä tai alkoholia. Bentsot olin tosin lopettanut vajaa pari vuotta ennen tätä ja käyttänyt vain alkoholia, josta olikin helpompi vieroittautua.

Näin on, tässä sopulien maailmassa ei ole pakko olla kaikkien samanlaisia. Selviytyä voi myös olemalla oma itsensä vikoineen päivineen. Ei väliä vaikka sos.media sun muut turhanpäiväisyydet vallalla olisivatkin, tyhjien tynnyrien kolinaa osapuilleen 90%

Samaa mieltä. On itseänikin auttanut. Liikunta ja luonto. Nainen olis tietysti piste iin päälle.

Olitko nyt väärässä kommenttikentässä.🙄

Kaikki eivät saa terapeuttia vaikka voivat saada keskusteluapua.

Keskusteluapua antaa esimerkiksi psykiatrian erikoissairaanhoitaja. Keskusteluterapiaa antaakin sitten ihan joko psykologi, tai psykoterapeutti. Ongelma on vaan siinä että psykologi maksaa, ja kun puhutaan psykoterapiasta, niin se se vasta maksaakin aivan järjettömiä summia.

Psykoterapeutteja on myös vähän, varsinkin pienemmillä paikkakunnilla joissa heitä ei ole välttämättä ollenkaan, joten käytännössä heitä ei pääse tapaamaan kuin tuurilla ja siitä tuurista määrää KELA. Ellei tuuria ole, kuten suurimmalla osalla ei tule koskaan olemaan, he saavat nauttia pelkän erikoissairaanhoitajan tapaamisista, ja ne ovat käytännössä sellaisia että mitään varsinaista seurantaa ei ole, vaan kuntoutuja saa höpistä vapaasti kunhan vain saapuu sovittuun tapaamiseen.

Sosiaalisissa tilanteiden peloissa on ongelmana se että kaverit eivät voi siinä auttaa ja kun kaverit eivät osaa auttaa, sosiaalisten tilanteiden peloista kärsivä ajautuu väistämättä ystäviensä luota pois.

Sekään ei kuntoutujaa auta että asiasta puhuu.

Siihen auttaa sellainen ihminen johon pystyy kuntoutuja luottamaan ja joka oikeasti valmentaa, eli pitää huolta siitä mitä on edellisellä tapaamisella ollut ja pyrkii kehittämään valmennettavaansa aktiivisesti, sekä se että kuntouttaja pyrkii jatkuvasti edistämään kuntoutujan pysymistä kaveriporukkansa mukana.

Valitettavasti järjestelmä on rakennettu niin päin persettä, että käytännössä välittömästi kun sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsivä on saavuttanut ensimmäisen onnistumisensa, sanotaan nyt vaikka käynyt kaupassa, ja sen lisäksi ostanut jotain ja maksanut tuotteen itse kassalla, sekä laittanut tuotteen pussiin, niin hoitotahon mielestä kaikki mahdolliset pelot ovat hävinneet ja sen jälkeen aletaan etsimään työtä ja välittömästi kun työtä on saatu, on se sitten esimerkiksi ilmaistyövoimaa johonkin työpaikkaan tai työsalitoimintaa tms, hoitotaho lopettaa kaiken hoidon ja lyö lääkepurkin kouraan.

Kun olen haastatellut kuntoutujien kokemuksia käytännössä, heistä suurin osa ei pääse kuntoutumaan koskaan vaan he saavuttavat sellaisen pisteen jossa he pystyvät jotenkuten kituuttamaan. Kun siitä kuluu parikymmentä vuotta, nuo henkilöt ovat jossakin huonossa työpaikassa, he asuvat vuokralla syrjässä kaikesta kaupunkien menoista ja tilaisuuksista, heidän sosiaaliset kontaktinsa ovat käytännässä kaupassa sanoa hei, ja he kärsivät yksinäisyydestä. Tuon jälkeen sosiaalisten tilanteiden pelkoa ei pysty enää oikein hoitamaankaan, koska perusta on menetetty täysin!

Kuitenkin hoitotaho mainostaa että hoito tehoaa ja että keskimääräinen hoitoaika vaikeissa tilanteissa on noin 3,5 vuotta (oli noin kymmenen vuotta sitten). Mutta eihän se hoito ole tehonnut kun ihminen on jäänyt täysin yksin ja pelkästään kituuttamalla selviää, eli käytännössä ei pysty kehittämään itseään sosiaalisesti, taloudellisesti eikä henkisesti tai fyysisesti.

Suomalainen mielenterveyskuntoutus on pelkkä vitsi, ja se on päätynyt siihen sen vuoksi että hoidon onnistumista eivät määrittele kuntoutujat, vaan hoitotaho, joka esimerkiksi hoidon päättymisen jälkeen käytännössä aina estää kuntoutujilta uudelleen pääsyn hoitoon! Ihan käytännön esimerkki. Psykiatrian poliklinikat eivät ota potilaita vastaan, vaan sinne pääsee lähetteellä terveyskeskuksen kautta. Tai siis näin asian pitäisi olla. Totuus on kuitenkin aivan toinen.

Esimerkiksi jos kuntoutuja on ollut masennuksen vuoksi hoidossa 20 - 25 vuotiaana psykiatrian poliklinikalla esimerkiki avohoidossa, ja hän masentuu uudelleen 35 - 40 vuotiaana, mitään terapiaa ja apua ei käytännössä enää anneta, vaan terveyskeskuslääkäri lykkää pelkän pilleripurkin mukaan ja sanoo että koitahan pärjätä. Ei tuo ole mielenterveyskuntoutujan hoitoa, se on pelkkien ongelmien lakaisemista maton alle!

Mutta kuitenkin hoitotaho merkitsee sen onnistuneeksi hoidoksi!

Toivon että joku tutkija, tai vaikka alkuun ihan joku mediakin ottaisi asiakseen tutkia sen kuinka mielenterveyskuntoutujat ovat pärjänneet esimerkiksi kymmenen vuotta hoidon päättymisen jälkeen koska lääkärien puheet eivät kohtaa totuutta, edes niinkin "kevyessä" aiheessa kuin sosiaaliset pelot.

Tarkennan vielä että sosiaalisten pelkojen oireet eivät välttämättä johdu siis pelkästään sosiaalisista peloista. Niihin voi olla syynä esimerkiksi vaikka autismin kirjon aiheuttamat ongelmat, tai esimerkiksi jokin trauma, joka vaatisi traumaterapiaa. Syitä sosiaalisten pelkojen ilmentymiseen voi olla useita, eivätkä ne parane sillä että pelottavasta tilanteesta vain puhutaan ja tilanteeseen mennään siedättämään.

Ei nämä terapiamuodot ole minuun tosiaan juurikaan purreet. Asun hyvin pienellä paikkakunnalla ja enää täällä ei ole edes psykologia, on vaan mt-hoitaja.
Kognitiivinen on ollut tuo terapia vuosikausien ajan. Psykiatri taas pitää vastaanotollaan 15min. ja se on lähinmä lääkkeiden tsekkaus.
Lähin paikka, missä olisi terapeutteja (jos kelan kautta lykästäisi) on jo 120km päässä. Se ei pitkässä juoksussa kovin halvaksi sitten tulisi sekään. Tai siis etuuksilla ollessa ei siihen olisi edes varaa, vaikka kela kustantaakin osan.

Minä rasitun nykyään pienimmästäkin sosiaalisesta kanssakäymisestä. Siis juuri ja juuri sen kauppareissun jaksaa ja näkee ihmisiä jonkin verran. Mutta jos pitäisi olla vähääkään sosiaalisessa työssä, niin voimat on pian loppu. Viimeisin työsuhde johti juurikin siihen, että päädyin sairauslomalle taas kerran.

Altistuksella ei ole ollut kovin kummaista merkitystä, sillä se vaatii joka ikisen kerran jälkeen täsmälleen samat ponnistelut, jotta jostain tilanteesta selviää.

Yliopistossa on ainoat niin ikään sosiaaliset tilanteet seminaariryhmät. Niistä selvisin erityisen voimakkailla lääkeannoksilla. Xanoria oli määrätty minulle tuolloin peräti 5mg päiväannoksena. Se vastaa hurjaa määrää Diapamia. Mutta niiden avulla niistä selvisin.

Elämä on semmoista selviytymistaistelua. Sosiaalisen jännittäjän ja ahdistuksesta ja masennuksesta kärsivän kohdalla se tosin tarkoittaa arkirutiinien kunniallista läpiviemistä, elikkä sellaisten juttujen, jotka ovat jollekin itsestäänselviä.

Tämä aloittajalta.

Anonyymi kirjoitti:

Ei nämä terapiamuodot ole minuun tosiaan juurikaan purreet. Asun hyvin pienellä paikkakunnalla ja enää täällä ei ole edes psykologia, on vaan mt-hoitaja.
Kognitiivinen on ollut tuo terapia vuosikausien ajan. Psykiatri taas pitää vastaanotollaan 15min. ja se on lähinmä lääkkeiden tsekkaus.
Lähin paikka, missä olisi terapeutteja (jos kelan kautta lykästäisi) on jo 120km päässä. Se ei pitkässä juoksussa kovin halvaksi sitten tulisi sekään. Tai siis etuuksilla ollessa ei siihen olisi edes varaa, vaikka kela kustantaakin osan.

Minä rasitun nykyään pienimmästäkin sosiaalisesta kanssakäymisestä. Siis juuri ja juuri sen kauppareissun jaksaa ja näkee ihmisiä jonkin verran. Mutta jos pitäisi olla vähääkään sosiaalisessa työssä, niin voimat on pian loppu. Viimeisin työsuhde johti juurikin siihen, että päädyin sairauslomalle taas kerran.

Altistuksella ei ole ollut kovin kummaista merkitystä, sillä se vaatii joka ikisen kerran jälkeen täsmälleen samat ponnistelut, jotta jostain tilanteesta selviää.

Yliopistossa on ainoat niin ikään sosiaaliset tilanteet seminaariryhmät. Niistä selvisin erityisen voimakkailla lääkeannoksilla. Xanoria oli määrätty minulle tuolloin peräti 5mg päiväannoksena. Se vastaa hurjaa määrää Diapamia. Mutta niiden avulla niistä selvisin.

Elämä on semmoista selviytymistaistelua. Sosiaalisen jännittäjän ja ahdistuksesta ja masennuksesta kärsivän kohdalla se tosin tarkoittaa arkirutiinien kunniallista läpiviemistä, elikkä sellaisten juttujen, jotka ovat jollekin itsestäänselviä.

Tämä aloittajalta.

Lue lisää

Lisään tähän sen, että ruokalassa en käynyt syömässä koskaan paitsi lääkkeiden vaikutuksen alaisena.
Ruokailutilanteet julkisilla paikoilla ovat hirvittävän uuvuttavia ja vaativat äärimmäisiä ponnistuksia, ellei ole ottanut rauhottavaa lääkettä.

Anonyymi kirjoitti:

Ei nämä terapiamuodot ole minuun tosiaan juurikaan purreet. Asun hyvin pienellä paikkakunnalla ja enää täällä ei ole edes psykologia, on vaan mt-hoitaja.
Kognitiivinen on ollut tuo terapia vuosikausien ajan. Psykiatri taas pitää vastaanotollaan 15min. ja se on lähinmä lääkkeiden tsekkaus.
Lähin paikka, missä olisi terapeutteja (jos kelan kautta lykästäisi) on jo 120km päässä. Se ei pitkässä juoksussa kovin halvaksi sitten tulisi sekään. Tai siis etuuksilla ollessa ei siihen olisi edes varaa, vaikka kela kustantaakin osan.

Minä rasitun nykyään pienimmästäkin sosiaalisesta kanssakäymisestä. Siis juuri ja juuri sen kauppareissun jaksaa ja näkee ihmisiä jonkin verran. Mutta jos pitäisi olla vähääkään sosiaalisessa työssä, niin voimat on pian loppu. Viimeisin työsuhde johti juurikin siihen, että päädyin sairauslomalle taas kerran.

Altistuksella ei ole ollut kovin kummaista merkitystä, sillä se vaatii joka ikisen kerran jälkeen täsmälleen samat ponnistelut, jotta jostain tilanteesta selviää.

Yliopistossa on ainoat niin ikään sosiaaliset tilanteet seminaariryhmät. Niistä selvisin erityisen voimakkailla lääkeannoksilla. Xanoria oli määrätty minulle tuolloin peräti 5mg päiväannoksena. Se vastaa hurjaa määrää Diapamia. Mutta niiden avulla niistä selvisin.

Elämä on semmoista selviytymistaistelua. Sosiaalisen jännittäjän ja ahdistuksesta ja masennuksesta kärsivän kohdalla se tosin tarkoittaa arkirutiinien kunniallista läpiviemistä, elikkä sellaisten juttujen, jotka ovat jollekin itsestäänselviä.

Tämä aloittajalta.

Lue lisää

Aloittaja, kysyn ihan tällaisen hypoteettisen kysymyksen.

Ensiksi hieman taustaa. Kärsin ihan samoista ongelmista ja yhtä vaikeina kuin sinullakin. Eli mikään ei onnistu. Opiskelut jäivät lukioon, vaikka älliä olisi. Sosiaaliset pelot käyvät vain niin raskaiksi, ettei opiskelu halusta huolimatta pystyisi onnistumaan, töistä puhumattakaan.

Oletetaan sillä tavalla että meillä olisi samat kiinnostuksen kohteet, esimerkiksi vaikkapa tietokoneella pelaaminen ja ainoa mistä me tuntisimme toisemme olisi tämä ketju.

Pystyisitkö esimerkiksi pelata minun kanssani jotain co-op tyylistä peliä jossa ei ole muita mukana, vai käykö siinäkin sosiaaliset pelot aivan liian raskaiksi?

Minulla, pelkästään se että kirjoitin tuon ja ajattelin itse tilannetta, kävi jo stressaavasta sosiaalisesta tilanteesta.

Tässä kysymyksessä on myös pointtina se että useimmat ihmiset ajattelevat että sosiaalisten tilanteiden pelko ilmenee vain jossain negatiivisessa tilanteessa, esimerkiksi kaupassa, joka ei varmaan ole normaaleille ihmisillekään mikään muu kuin välttämätön paha joka pitää suorittaa jos haluaa syödä. Kuitenkin esimerkiksi tuollainen tilanne, kuten pelaaminen yhdessä, sehän olisi mukava ja hauska ja tavallaan myös epäsosiaalinen tilanne. Mutta siihen mukavaan ja hauskaankin nuo pelot vaikuttavat.

Oletko mittauttanut testosteronitasojasi? Matalat tasot voivat aiheuttaa masennusta ja alavireisyyttä kaikilla elämän alueilla. Testosteronihoidosta voisi olla apua myös pelokkuuteen. Jos et halua lääkäriin mennä, myös reseptivapaita testobuustereita kannattaisi kokeilla. Ystäväni sai avun masennukseen testosteronihoidosta.

Tämä oli kuin olisin lukenut omasta elämästäni.
Kyllähän nuoruuteen ja lapsuuteen kuului paljon asioita, joita ei lapsen tai nuoren olisi kuulunut kokea tai nähdä. Vastuuta jouduin ottamaan hyvin varhain ja jotenkin skippaamaan lapsuus- ja nuoruusvuodet. Ainakin osittain.
Vaikka pääasiassaan (joskin rikkonaisen) perheeni elämä oli hyvää ja perusturvallista, oli siinä omat haasteensa.

Käytän parasta aikaa siis SNRI-lääkitystä ja bentsot ovat tarvittaessa (vahvinta laatua: Xanor). Proral on fyysisiin oireisiin.

Nyt juuri en ole työelämässä. Siellä olin vuosi sitten viimeksi.
Tämä on ollut työn ja sairauslomien vuorottelua.

Pahimmillaan se on juurikin noin, että en liiku n. viikkoon minnekään asunnostani.

Anonyymi kirjoitti:

Tämä oli kuin olisin lukenut omasta elämästäni.
Kyllähän nuoruuteen ja lapsuuteen kuului paljon asioita, joita ei lapsen tai nuoren olisi kuulunut kokea tai nähdä. Vastuuta jouduin ottamaan hyvin varhain ja jotenkin skippaamaan lapsuus- ja nuoruusvuodet. Ainakin osittain.
Vaikka pääasiassaan (joskin rikkonaisen) perheeni elämä oli hyvää ja perusturvallista, oli siinä omat haasteensa.

Käytän parasta aikaa siis SNRI-lääkitystä ja bentsot ovat tarvittaessa (vahvinta laatua: Xanor). Proral on fyysisiin oireisiin.

Nyt juuri en ole työelämässä. Siellä olin vuosi sitten viimeksi.
Tämä on ollut työn ja sairauslomien vuorottelua.

Pahimmillaan se on juurikin noin, että en liiku n. viikkoon minnekään asunnostani.

Lue lisää

xanor on pahinta paskaa. Koukuttaa ja tyhmentää. Ainakin itsellä.
En olisi uskonut pääseväni siitä eroon mutta pääsin. Lopulta sitä tarvitsee vain sen itsensä vieroitusoireisiin.

Kannattaa ehkä lopettaa lääkärin avustamana. Loiventaen lopetusta. Toisaalta en tiedä olisinko itse onnistunut loiventamalla ainakaan samalla lääkkeellä. Lopetin kerralla saaden epileptisiä kerran tai pari. Ja olo oli tosi outo ainakin useita viikkoja. Käytin vain keppanaa apuna, kun en ollut töissäkään. Tämä edellyttää ettei ole pahaa alkoholiongelmaa, ettei alkoholin käyttö riistäydy käsistä.

Näin luin itsekin ja täytyisi ehkä ottaa terapiassa puheeksi.
Varsinkin vaikean masennuksen hoidossa sitä käyttäneet ja se vaikuttaisi jälleen nousseen muotiin hoitomuotona.

Saanko kysyä, että miksi olet perustanut perheen? Perheenjäsenillesi on varmasti tavattoman raskasta kokea, että et oikeasti haluaisi olla heidän seurassaan. 😢

Anonyymi kirjoitti:

Saanko kysyä, että miksi olet perustanut perheen? Perheenjäsenillesi on varmasti tavattoman raskasta kokea, että et oikeasti haluaisi olla heidän seurassaan. 😢

Hyvä kysymys. Yksi asia johti toiseen ja niin edelleen... Ja toki silti rakastan, huolehdin ja olen kiltti lapselle ja puolisolle vaikka jopa heidän seura imee energiaa. Pystyn kyllä tekemään lähes kaikkea mitä muutkin kun on pakko. Useimmiten ne asiat hoituu kuitenkin ns. ahdistuksen vallassa. Vaikea sitä on selittää. Joka tapauksessa nautin paljon niistä hetkistä kun saan olla yksin.

Anonyymi kirjoitti:

Hyvä kysymys. Yksi asia johti toiseen ja niin edelleen... Ja toki silti rakastan, huolehdin ja olen kiltti lapselle ja puolisolle vaikka jopa heidän seura imee energiaa. Pystyn kyllä tekemään lähes kaikkea mitä muutkin kun on pakko. Useimmiten ne asiat hoituu kuitenkin ns. ahdistuksen vallassa. Vaikea sitä on selittää. Joka tapauksessa nautin paljon niistä hetkistä kun saan olla yksin.

Lue lisää

Kauheaa. Sekä sinulle että niille muille.

On ap ottanut kantaa ja kiittänyt kirjoituksista.
Hän kysyi neuvoja miten muut pärjänneet ja varmasti seuraa ketjua tarkasti.
09.02.2022 klo 23.08 kopio aiemmin:
"Ja kiitos tänne kirjoitelleet. Hämmästyin, kuinka paljon aiheeni sai keskustelua aikaan. Lohdullista huomata, etten ole yksin.
-ap."

Anonyymi kirjoitti:

On ap ottanut kantaa ja kiittänyt kirjoituksista.
Hän kysyi neuvoja miten muut pärjänneet ja varmasti seuraa ketjua tarkasti.
09.02.2022 klo 23.08 kopio aiemmin:
"Ja kiitos tänne kirjoitelleet. Hämmästyin, kuinka paljon aiheeni sai keskustelua aikaan. Lohdullista huomata, etten ole yksin.
-ap."

Lue lisää

Tuo ei ole keskustelua vaan ikään kuin kehotus lopettaa keskustelu.

Anonyymi kirjoitti:

Tuo ei ole keskustelua vaan ikään kuin kehotus lopettaa keskustelu.

Hän kysyi kokemuksia ja siihen on vastattu. Aloituksessa on kaikki selvästi.

Anonyymi kirjoitti:

Hän kysyi kokemuksia ja siihen on vastattu. Aloituksessa on kaikki selvästi.

Olen kyllä lukenut aloituksen tarkasti. Mielestäni aloittaja ei arvosta ihmisiä, jotka vastasivat hänelle. Hän toteaa lopuksi kaikille jotain tyyliin "Kiitti, en ole yksin. Heippa." Sellainen on melkoisen epäsosiaalista. Huomaa kyllä, ettei aloittaja ole ollut tekemisissä ihmisten kanssa.

Miksi te epäsosiaaliset ihmiset haluatte välttämättä perheen? Tuolla ylempänäkin joku selitti, miten viihtyy yksin kaikkein parhaiten, mutta on silti hankkinut itselleen perheen.

Taidan tietää syyn. Ette oikeasti välitä muista ihmisistä vaan haluatte kulissiperheen. Ette ole olleet parisuhteissa sen vuoksi, että koko persoonanne kirkuu muille välinpitämättömyyttä muiden toiveista ja tarpeista.

Anonyymi kirjoitti:

Miksi te epäsosiaaliset ihmiset haluatte välttämättä perheen? Tuolla ylempänäkin joku selitti, miten viihtyy yksin kaikkein parhaiten, mutta on silti hankkinut itselleen perheen.

Taidan tietää syyn. Ette oikeasti välitä muista ihmisistä vaan haluatte kulissiperheen. Ette ole olleet parisuhteissa sen vuoksi, että koko persoonanne kirkuu muille välinpitämättömyyttä muiden toiveista ja tarpeista.

Lue lisää

Ei sosiaalipelkoinen ihminen ole välttämättä ollenkaan välinpitämätön muista. Puhun tietysti vain omasta puolestani. Itselläni tämä herkkyys on paljon myös sitä, että aistin muita ihmisiä ja heidän tunteitaan valtavan voimakkaasti ja tavallaan helposti ns. menetän itseni muiden seurassa. Ihmiskontaktit herättävät pelkoa ja ahdistavat ja kuormittavat, mutta on minulla kuitenkin yksi hyvin läheinen ystävyyssuhde, jonka kanssa jaan itsestäni käytännössä kaiken olennaisen, vaikka ei perhettä olekaan. Haluaisin puolison, ja uskon että pystyisin hyvään parisuhteeseen, jos vaan pääsen siihen tianteeseen että minun tuntuu hyvältä päästää toinen ihminen niin lähelle. Jos se joskus tapahtuisi, en varmasti kovin helposti luovuttaisi parisuhteessa vaikeuksien tullen. Hyvältä tuntuvaa ihmisyhteyttä osaan arvostaa tosi korkealle. Yhdelle lapselle olisin varmaankin ihan hyvä vanhempi, koska juurikin aistisin lapsen tunteita ja tarpeita tarkasti.
Minulle on usein sanottu, että olen lämmin ja turvallinen ihminen kun minun kanssani on, vaikka saatan olla sellainen etten ole kovin aloitteellinen yhteydenpidossa ja saatan siksi tuntua jotenkin ulottumattomissa olevalta välillä.
Pääasia minkä haluan alleviivata, on että yleensä ihmiset joille yhteys toiseen ihmiseen on haastavaa, kaipaa sitä kuitenkin enemmän kuin mitään muuta, näin uskon.

Anonyymi kirjoitti:

Ei sosiaalipelkoinen ihminen ole välttämättä ollenkaan välinpitämätön muista. Puhun tietysti vain omasta puolestani. Itselläni tämä herkkyys on paljon myös sitä, että aistin muita ihmisiä ja heidän tunteitaan valtavan voimakkaasti ja tavallaan helposti ns. menetän itseni muiden seurassa. Ihmiskontaktit herättävät pelkoa ja ahdistavat ja kuormittavat, mutta on minulla kuitenkin yksi hyvin läheinen ystävyyssuhde, jonka kanssa jaan itsestäni käytännössä kaiken olennaisen, vaikka ei perhettä olekaan. Haluaisin puolison, ja uskon että pystyisin hyvään parisuhteeseen, jos vaan pääsen siihen tianteeseen että minun tuntuu hyvältä päästää toinen ihminen niin lähelle. Jos se joskus tapahtuisi, en varmasti kovin helposti luovuttaisi parisuhteessa vaikeuksien tullen. Hyvältä tuntuvaa ihmisyhteyttä osaan arvostaa tosi korkealle. Yhdelle lapselle olisin varmaankin ihan hyvä vanhempi, koska juurikin aistisin lapsen tunteita ja tarpeita tarkasti.
Minulle on usein sanottu, että olen lämmin ja turvallinen ihminen kun minun kanssani on, vaikka saatan olla sellainen etten ole kovin aloitteellinen yhteydenpidossa ja saatan siksi tuntua jotenkin ulottumattomissa olevalta välillä.
Pääasia minkä haluan alleviivata, on että yleensä ihmiset joille yhteys toiseen ihmiseen on haastavaa, kaipaa sitä kuitenkin enemmän kuin mitään muuta, näin uskon.

Lue lisää

En usko että pystyisit hyvään parisuhteeseen. Olen tavannut tuollaisia ihmisiä (miehiä). Eivät he yhtäkkiä toisen ihmisen läsnäolon voimasta muutu miksikään.

Lapsesi kanssa pystyisit ehkä kommunikoimaan mutta et pystyisi puolustamaan häntä ulkoisilta uhkilta, vaikkapa kiusaavilta aikuisilta tai toisilta lapsilta. Et myöskään pystyisi antamaan lapselle eväitä muiden kanssa käyttäytymiseen.

Minäkin aistin kaiken muista ihmisistä. Se, ettet osaa vetää rajaa itsesi ja muiden ympärille, on harjoittelukysymys. Minä en koskaan päästä muiden energiaa itseeni muutoin kuin omasta tahdostani.

En halua kuulostaa tylyltä, mutta olen kypsyyntynyt kaltaistesi ihmisten itsesääliin ja siihen, miten kyvyttömiä he ovat oman käyttäytymisensä ymmärtämiseen. Et välttämättä sinä, mutta moni muu.

Anonyymi kirjoitti:

En usko että pystyisit hyvään parisuhteeseen. Olen tavannut tuollaisia ihmisiä (miehiä). Eivät he yhtäkkiä toisen ihmisen läsnäolon voimasta muutu miksikään.

Lapsesi kanssa pystyisit ehkä kommunikoimaan mutta et pystyisi puolustamaan häntä ulkoisilta uhkilta, vaikkapa kiusaavilta aikuisilta tai toisilta lapsilta. Et myöskään pystyisi antamaan lapselle eväitä muiden kanssa käyttäytymiseen.

Minäkin aistin kaiken muista ihmisistä. Se, ettet osaa vetää rajaa itsesi ja muiden ympärille, on harjoittelukysymys. Minä en koskaan päästä muiden energiaa itseeni muutoin kuin omasta tahdostani.

En halua kuulostaa tylyltä, mutta olen kypsyyntynyt kaltaistesi ihmisten itsesääliin ja siihen, miten kyvyttömiä he ovat oman käyttäytymisensä ymmärtämiseen. Et välttämättä sinä, mutta moni muu.

Lue lisää

Kiitos kommentistasi. Onneksi se mitä sinä uskot, ei ole tekijä kuitenkaan minun elämässäni. En ole millään tavalla itsesäälissä rypevä ihminen, kaikkien haasteideni kanssa minulla on elämässäni kuitenkin ihmisiä, elätän itseni sujuvasti yrittäjänä, pidän huolta itsestäni ja terveydestäni, enkä ole masentunut. Minä kyllä uskon pystyväni aikanaan parisuhteeseen, koska pystyn aitoon ystävyyteenkin. Ja koska on monia ihmisiä, jotka ovat halunneet parisuhteen minun kanssani, vaikka itse olen niitä vältellytkin. Olen varsin tiedostamiskykyinen ja ahkera työstämään itseäni. Mainitset kommentin lopussa, että rajan vetäminen itsensä ja toisen välille on harjoittelukysymys; no sitähän minä harjoittelenkin. On paljon mahdollista, että sinä puolestasi et ole sitä koskaan harjoitellut niin tietoisesti kuin minä, ja tunnut hyvin piittamattomalta ihmisten tunteisiin suhtautumisessasi. Viimeksi taas tänään harjoittelin itsessäni olemista ihmisen seurassa ja yllättävää kyllä, liekö syy sitten aurinkoisen sään, minulla oli taas vaihteeksi hyvä olla ihmisen lähellä. Asia helpottuu koko ajan, ja se on tasan tarkkaan minun vaivannäöstäni kiinni.
Mitä puoliensa pitämiseen tulee, olen senkin osannut elämässäni aina yllättävän hyvin. Minua ei ole poljettu, ei käytetty hyväksi, olemukseni ei ole "luuserimainen" millään tavoin. Lapsi oppisi vuorovaikutusta onneksi muiltakin kuin minulta, ja hänellä on oma tempeamenttinsa. Sosiaalipelkoinen ihminen ei ole samanlainen käytöksessään kaikkien ihmisten kanssa ja kaikissa tilanteissa, vaan tuttujen kanssa se on hyvin erilaista, ainakin minulla.
Harmittaa viestisi sävy, suututtaakin. Jos sävysi kertoo mitään olemuksestasi, et sinäkään välttämättä hyvään yhteyteen ihmisten kanssa kykene, mutta syysi ovat toisenlaiset.

Anonyymi kirjoitti:

Kiitos kommentistasi. Onneksi se mitä sinä uskot, ei ole tekijä kuitenkaan minun elämässäni. En ole millään tavalla itsesäälissä rypevä ihminen, kaikkien haasteideni kanssa minulla on elämässäni kuitenkin ihmisiä, elätän itseni sujuvasti yrittäjänä, pidän huolta itsestäni ja terveydestäni, enkä ole masentunut. Minä kyllä uskon pystyväni aikanaan parisuhteeseen, koska pystyn aitoon ystävyyteenkin. Ja koska on monia ihmisiä, jotka ovat halunneet parisuhteen minun kanssani, vaikka itse olen niitä vältellytkin. Olen varsin tiedostamiskykyinen ja ahkera työstämään itseäni. Mainitset kommentin lopussa, että rajan vetäminen itsensä ja toisen välille on harjoittelukysymys; no sitähän minä harjoittelenkin. On paljon mahdollista, että sinä puolestasi et ole sitä koskaan harjoitellut niin tietoisesti kuin minä, ja tunnut hyvin piittamattomalta ihmisten tunteisiin suhtautumisessasi. Viimeksi taas tänään harjoittelin itsessäni olemista ihmisen seurassa ja yllättävää kyllä, liekö syy sitten aurinkoisen sään, minulla oli taas vaihteeksi hyvä olla ihmisen lähellä. Asia helpottuu koko ajan, ja se on tasan tarkkaan minun vaivannäöstäni kiinni.
Mitä puoliensa pitämiseen tulee, olen senkin osannut elämässäni aina yllättävän hyvin. Minua ei ole poljettu, ei käytetty hyväksi, olemukseni ei ole "luuserimainen" millään tavoin. Lapsi oppisi vuorovaikutusta onneksi muiltakin kuin minulta, ja hänellä on oma tempeamenttinsa. Sosiaalipelkoinen ihminen ei ole samanlainen käytöksessään kaikkien ihmisten kanssa ja kaikissa tilanteissa, vaan tuttujen kanssa se on hyvin erilaista, ainakin minulla.
Harmittaa viestisi sävy, suututtaakin. Jos sävysi kertoo mitään olemuksestasi, et sinäkään välttämättä hyvään yhteyteen ihmisten kanssa kykene, mutta syysi ovat toisenlaiset.

Lue lisää

Viestini ei ollut suunnattu erityisesti sinulle vaan kaikille, jotka ovat kontaktissa "sosiaalipelkoisten" kanssa. Samoin teille "sosiaalipelkoisille" itsellenne. Teille on yhteistä se, että kaipaatte ihmissuhteita ja samalla työnnätte kaikki ihmiset kaksin käsin pois elämästänne. Sinä et tee sitä reagoimattomuudella, kuten ketjun aloittaja, vaan sinun tekosyysi on oma erityisyytesi. Uskallat päästää lähellesi vain ihmisen, jonka uskot olevan jotenkin erityinen. Ongelmaksi muodostuu se, ettet havaitse kenenkään erityisyyttä niin kauan, kun et ensiksi päästä ihmisiä lähellesi.

Viestini sävy ei kerro minusta muuta kuin sen, miten suhtaudun "sosiaalipelkoisiin" ihmisiin. Olen huomannut useimpien heistä käyttäytyvän törkeästi muita kohtaan.

Anonyymi kirjoitti:

Viestini ei ollut suunnattu erityisesti sinulle vaan kaikille, jotka ovat kontaktissa "sosiaalipelkoisten" kanssa. Samoin teille "sosiaalipelkoisille" itsellenne. Teille on yhteistä se, että kaipaatte ihmissuhteita ja samalla työnnätte kaikki ihmiset kaksin käsin pois elämästänne. Sinä et tee sitä reagoimattomuudella, kuten ketjun aloittaja, vaan sinun tekosyysi on oma erityisyytesi. Uskallat päästää lähellesi vain ihmisen, jonka uskot olevan jotenkin erityinen. Ongelmaksi muodostuu se, ettet havaitse kenenkään erityisyyttä niin kauan, kun et ensiksi päästä ihmisiä lähellesi.

Viestini sävy ei kerro minusta muuta kuin sen, miten suhtaudun "sosiaalipelkoisiin" ihmisiin. Olen huomannut useimpien heistä käyttäytyvän törkeästi muita kohtaan.

Lue lisää

Nämä viestisi kertoo sen, että voisit lopettaa vastaamisen tähän aiheeseen, josta et selvästi ymmärrä mitään. Kommentointisi on todella asiatonta.

Anonyymi kirjoitti:

Miksi te epäsosiaaliset ihmiset haluatte välttämättä perheen? Tuolla ylempänäkin joku selitti, miten viihtyy yksin kaikkein parhaiten, mutta on silti hankkinut itselleen perheen.

Taidan tietää syyn. Ette oikeasti välitä muista ihmisistä vaan haluatte kulissiperheen. Ette ole olleet parisuhteissa sen vuoksi, että koko persoonanne kirkuu muille välinpitämättömyyttä muiden toiveista ja tarpeista.

Lue lisää

Kyllä minä ainakin pistän aina toisten ihmisten edun omani edelle. Toimin myös omaishoitajana 5 vuotta.
Ja oma pulmani on pikemminkin se, etten osaa sanoa misdään tilanteessa ylipäätään "ei".
Tuon omaishoitajuuden kyllä suoritin mielelläni ja nautin siitä.

T. Ap.

Anonyymi kirjoitti:

Viestini ei ollut suunnattu erityisesti sinulle vaan kaikille, jotka ovat kontaktissa "sosiaalipelkoisten" kanssa. Samoin teille "sosiaalipelkoisille" itsellenne. Teille on yhteistä se, että kaipaatte ihmissuhteita ja samalla työnnätte kaikki ihmiset kaksin käsin pois elämästänne. Sinä et tee sitä reagoimattomuudella, kuten ketjun aloittaja, vaan sinun tekosyysi on oma erityisyytesi. Uskallat päästää lähellesi vain ihmisen, jonka uskot olevan jotenkin erityinen. Ongelmaksi muodostuu se, ettet havaitse kenenkään erityisyyttä niin kauan, kun et ensiksi päästä ihmisiä lähellesi.

Viestini sävy ei kerro minusta muuta kuin sen, miten suhtaudun "sosiaalipelkoisiin" ihmisiin. Olen huomannut useimpien heistä käyttäytyvän törkeästi muita kohtaan.

Lue lisää

Minuakin ärsyttää yleisesti kaikissa ihmisissä se, että jos heillä on ongelma, he eivät ota siitä omaa vastuuta, tai tee asioita joita se vaatisi. Että he kyllä tietävät mitä pitäisi tehdä, mutta eivät tee, ja jatkavat silti valittamista.

Yhtä lailla hyödytöntä on se, että osoittaa aina asioita itsensä ulkopuolella mikä sinun ihmissuhteissasi on ollut pielessä. Jos olet uudestaan ja uudestaan vetänyt puoleesi sinua törkeästi kohtelevia ihmisiä, ei se ole enää sattumaa. Sinun elämäsi ongelma ei ole nämä ongelmalliset ihmiset vaan se, miksi juuri sinä löydät heitä elämääsi. Se mitä oletat minusta, minun on nyt hyvä olettaa sinusta. Oletko itse sitten se erityisin timantti, jota nämä sinua huonosti kohtelevat, sinua poistyöntävät ja etäiset ihmiset eivät tajua löytäneensä?

Anonyymi kirjoitti:

Nämä viestisi kertoo sen, että voisit lopettaa vastaamisen tähän aiheeseen, josta et selvästi ymmärrä mitään. Kommentointisi on todella asiatonta.

On hyödyllistä nähdä itsensä myös ulkopuolisen silmin. Tiedän aiheesta yllättävän paljon.

Anonyymi kirjoitti:

Kyllä minä ainakin pistän aina toisten ihmisten edun omani edelle. Toimin myös omaishoitajana 5 vuotta.
Ja oma pulmani on pikemminkin se, etten osaa sanoa misdään tilanteessa ylipäätään "ei".
Tuon omaishoitajuuden kyllä suoritin mielelläni ja nautin siitä.

T. Ap.

Lue lisää

Omaishoitajuus on tärkeää ja arvostettavaa. Mukavaa että osallistut keskusteluun.

Anonyymi kirjoitti:

Minuakin ärsyttää yleisesti kaikissa ihmisissä se, että jos heillä on ongelma, he eivät ota siitä omaa vastuuta, tai tee asioita joita se vaatisi. Että he kyllä tietävät mitä pitäisi tehdä, mutta eivät tee, ja jatkavat silti valittamista.

Yhtä lailla hyödytöntä on se, että osoittaa aina asioita itsensä ulkopuolella mikä sinun ihmissuhteissasi on ollut pielessä. Jos olet uudestaan ja uudestaan vetänyt puoleesi sinua törkeästi kohtelevia ihmisiä, ei se ole enää sattumaa. Sinun elämäsi ongelma ei ole nämä ongelmalliset ihmiset vaan se, miksi juuri sinä löydät heitä elämääsi. Se mitä oletat minusta, minun on nyt hyvä olettaa sinusta. Oletko itse sitten se erityisin timantti, jota nämä sinua huonosti kohtelevat, sinua poistyöntävät ja etäiset ihmiset eivät tajua löytäneensä?

Lue lisää

"Minuakin ärsyttää yleisesti kaikissa ihmisissä se, että jos heillä on ongelma, he eivät ota siitä omaa vastuuta, tai tee asioita joita se vaatisi. Että he kyllä tietävät mitä pitäisi tehdä, mutta eivät tee, ja jatkavat silti valittamista."

Olen samaa mieltä tästä. Joskus ihmisillä on ongelmana se, etteivät he aidosti tiedä, miten ongelman saisi ratkaistua. Sellaiset ihmiset ovat vähemmistössä. Useimmat tietävät mutta haluavat silti vain valittaa.

"Yhtä lailla hyödytöntä on se, että osoittaa aina asioita itsensä ulkopuolella mikä sinun ihmissuhteissasi on ollut pielessä. Jos olet uudestaan ja uudestaan vetänyt puoleesi sinua törkeästi kohtelevia ihmisiä, ei se ole enää sattumaa. Sinun elämäsi ongelma ei ole nämä ongelmalliset ihmiset vaan se, miksi juuri sinä löydät heitä elämääsi."

Olen tästäkin täysin samaa mieltä. Tässä asiassa on myös positiivinen kääntöpuoli: kun oman roolinsa ymmärtää, asioita pystyy aidosti muuttamaan. Olen itse tehnyt niin ja olen onnellinen siitä.

Olen nykyään hyvin varovainen sellaisten seurassa, jotka puhuvat sosiaalisten tilanteiden ongelmistaan. Monet, kuten ketjun aloittaja, ikävä kyllä onnistuivat vahvistamaan vaikutelmaani heistä. Mielestäni on väärin, että "sosiaalipelkoiset" muodostavat itselleen kuplan, jossa he surkuttelevat tilannettaan ja samalla (todennäköisesti) kohtelevat muita huonosti. En tarkoita kaikkia, mutta monesti asia on niin.

Anonyymi kirjoitti:

"Minuakin ärsyttää yleisesti kaikissa ihmisissä se, että jos heillä on ongelma, he eivät ota siitä omaa vastuuta, tai tee asioita joita se vaatisi. Että he kyllä tietävät mitä pitäisi tehdä, mutta eivät tee, ja jatkavat silti valittamista."

Olen samaa mieltä tästä. Joskus ihmisillä on ongelmana se, etteivät he aidosti tiedä, miten ongelman saisi ratkaistua. Sellaiset ihmiset ovat vähemmistössä. Useimmat tietävät mutta haluavat silti vain valittaa.

"Yhtä lailla hyödytöntä on se, että osoittaa aina asioita itsensä ulkopuolella mikä sinun ihmissuhteissasi on ollut pielessä. Jos olet uudestaan ja uudestaan vetänyt puoleesi sinua törkeästi kohtelevia ihmisiä, ei se ole enää sattumaa. Sinun elämäsi ongelma ei ole nämä ongelmalliset ihmiset vaan se, miksi juuri sinä löydät heitä elämääsi."

Olen tästäkin täysin samaa mieltä. Tässä asiassa on myös positiivinen kääntöpuoli: kun oman roolinsa ymmärtää, asioita pystyy aidosti muuttamaan. Olen itse tehnyt niin ja olen onnellinen siitä.

Olen nykyään hyvin varovainen sellaisten seurassa, jotka puhuvat sosiaalisten tilanteiden ongelmistaan. Monet, kuten ketjun aloittaja, ikävä kyllä onnistuivat vahvistamaan vaikutelmaani heistä. Mielestäni on väärin, että "sosiaalipelkoiset" muodostavat itselleen kuplan, jossa he surkuttelevat tilannettaan ja samalla (todennäköisesti) kohtelevat muita huonosti. En tarkoita kaikkia, mutta monesti asia on niin.

Lue lisää

Minulla ei enää tässä iässä ole tarkoitusta perustaa perhettä. Fyysinen ikä on jo 40v, enää se (lapsien hankinta) ei edes kannattaisi. Toisekseen jos joskus syntyy parisuhde jollain ihmeellisellä tavalla, lapsia en aio hankkia. Riittää kun on nähnyt itse mitä helvettiä tämä kaikki on, niin en sitä halua saattaa enää potentiaalisille lapsille.

T. Ap

Anonyymi kirjoitti:

Minulla ei enää tässä iässä ole tarkoitusta perustaa perhettä. Fyysinen ikä on jo 40v, enää se (lapsien hankinta) ei edes kannattaisi. Toisekseen jos joskus syntyy parisuhde jollain ihmeellisellä tavalla, lapsia en aio hankkia. Riittää kun on nähnyt itse mitä helvettiä tämä kaikki on, niin en sitä halua saattaa enää potentiaalisille lapsille.

T. Ap

Lue lisää

Pulma on se, etten vieläkään hyväksy itseäni tällaisena kuin olen.
Yhä edelleen yritän toteuttaa sukulaisten toiveita tai odotuksia yms.
Yritän väkisin pärjätä töissä, joissa en jaksa. Ja joista maksankin sitten kalliisti kun kuppi menee nurin.
Perusongelma kytenee siinä, etten hyväksy itseäni tällaisena. En ole koskaan hyväksynyt.
Kun minulle esitetään kysymys, mitä elämältäsi haluat? Siihen en tiedä vastausta.
-ap

Anonyymi kirjoitti:

Pulma on se, etten vieläkään hyväksy itseäni tällaisena kuin olen.
Yhä edelleen yritän toteuttaa sukulaisten toiveita tai odotuksia yms.
Yritän väkisin pärjätä töissä, joissa en jaksa. Ja joista maksankin sitten kalliisti kun kuppi menee nurin.
Perusongelma kytenee siinä, etten hyväksy itseäni tällaisena. En ole koskaan hyväksynyt.
Kun minulle esitetään kysymys, mitä elämältäsi haluat? Siihen en tiedä vastausta.
-ap

Lue lisää

Käytätkö vielä vahvoja lääkkeitä? Kaikki kunnia lääketieteelle, mutta psyykeen vaikuttavat lääkkeet vievät sinulta myös kyvyn kuunnella omaa "sisäistä kompassiasi" eli vihjeitä siitä, millaisten asioiden tavoitteleminen tekisi sinut onnelliseksi ja miten voisit ne saavuttaa. Ehkä joskus lääkkeet ovat niin kehittyneitä, ettei tuota ongelmaa ole.

Anonyymi kirjoitti:

"Minuakin ärsyttää yleisesti kaikissa ihmisissä se, että jos heillä on ongelma, he eivät ota siitä omaa vastuuta, tai tee asioita joita se vaatisi. Että he kyllä tietävät mitä pitäisi tehdä, mutta eivät tee, ja jatkavat silti valittamista."

Olen samaa mieltä tästä. Joskus ihmisillä on ongelmana se, etteivät he aidosti tiedä, miten ongelman saisi ratkaistua. Sellaiset ihmiset ovat vähemmistössä. Useimmat tietävät mutta haluavat silti vain valittaa.

"Yhtä lailla hyödytöntä on se, että osoittaa aina asioita itsensä ulkopuolella mikä sinun ihmissuhteissasi on ollut pielessä. Jos olet uudestaan ja uudestaan vetänyt puoleesi sinua törkeästi kohtelevia ihmisiä, ei se ole enää sattumaa. Sinun elämäsi ongelma ei ole nämä ongelmalliset ihmiset vaan se, miksi juuri sinä löydät heitä elämääsi."

Olen tästäkin täysin samaa mieltä. Tässä asiassa on myös positiivinen kääntöpuoli: kun oman roolinsa ymmärtää, asioita pystyy aidosti muuttamaan. Olen itse tehnyt niin ja olen onnellinen siitä.

Olen nykyään hyvin varovainen sellaisten seurassa, jotka puhuvat sosiaalisten tilanteiden ongelmistaan. Monet, kuten ketjun aloittaja, ikävä kyllä onnistuivat vahvistamaan vaikutelmaani heistä. Mielestäni on väärin, että "sosiaalipelkoiset" muodostavat itselleen kuplan, jossa he surkuttelevat tilannettaan ja samalla (todennäköisesti) kohtelevat muita huonosti. En tarkoita kaikkia, mutta monesti asia on niin.

Lue lisää

Kiitos, että nyt vastasit asiallisemmin, se kun on hedelmällisempää. On todella tärkeää ollut esimerkiksi minulle tulla tietoiseksi siitä, miten käyttäydyn kun käyttäydyn etäisesti, jotta voin tulla niin sanotusti takaisin. Siihen on tarvinnut ulkopuolisen peilausta ja palautetta. Lähinnä terapeutti on sen osannut minulle tehdä niin, että olen myös oppinut jotain.

Sulkeutuneisuus ja sosiaalisten tilanteiden pelko ja yhteyden luominen toisiin ihmisiin, oman häpeän käsittely jne. on aikamoisen iso ja syvällinen kokonaisuus, jonka purkamisen omalla kohdallani uskon vaativan varmaan yhteensä vuosikymmenen aktiivista työtä, mutta uskon tämän homman selättäväni. Olen ottanut sen jollain tavoin ns. elämäntehtäväkseni, jos niin voi sanoa.

Sanoit, että oman ja toisen rajojen tiedostaminen ja omien rajojen vahvistaminen on harjoittelukysymys. Miten olet harjoitellut sitä? Mikä toimii sinulle? Kysyn nyt siis ihan tosissani käytännön neuvoja siihen.

Anonyymi kirjoitti:

Käytätkö vielä vahvoja lääkkeitä? Kaikki kunnia lääketieteelle, mutta psyykeen vaikuttavat lääkkeet vievät sinulta myös kyvyn kuunnella omaa "sisäistä kompassiasi" eli vihjeitä siitä, millaisten asioiden tavoitteleminen tekisi sinut onnelliseksi ja miten voisit ne saavuttaa. Ehkä joskus lääkkeet ovat niin kehittyneitä, ettei tuota ongelmaa ole.

Lue lisää

Kyllä. Annoksia on myös nostettu aika radikaalisti masennuksen pahennuttua.
Masennuslääke menee, joka on samaan aikaan lääke myös sos tilanteiden pelkoon. Sen lisäksi on akuutteihin jännitys- ja ahdistustiloihin bentsot ja sitten fyysisiin oireisiin oma lääkkeensä. Viimeisin noista on varmaan ainoa, joka ei vaikuta psyykeeseen.

Tuo on ihan totta, että ne turruttaa ja lamaa tunteita. Olo on tavallaan sellainen, ettei tunne mitään. Sitä vain "on".
Olen itse koettanut välillä vähentää tai olin jopa välillä ilman lääkkeitä, mutta aloin oireilla kuten bipolaari ihminen ja mieliala alkoi ailahdella todella rajusti. Myöskin masennukseni lähti pahenemaan. Oli pakko palata lääkkeisiin.

Lääkkeitä olen käyttänyt pieniä katkoja lukuun ottamatta vuodesta 2006 asti.

-ap

Anonyymi kirjoitti:

Pulma on se, etten vieläkään hyväksy itseäni tällaisena kuin olen.
Yhä edelleen yritän toteuttaa sukulaisten toiveita tai odotuksia yms.
Yritän väkisin pärjätä töissä, joissa en jaksa. Ja joista maksankin sitten kalliisti kun kuppi menee nurin.
Perusongelma kytenee siinä, etten hyväksy itseäni tällaisena. En ole koskaan hyväksynyt.
Kun minulle esitetään kysymys, mitä elämältäsi haluat? Siihen en tiedä vastausta.
-ap

Lue lisää

Olen monesti miettinyt tuota "hyväksy itsesi sellaisena kuin olet" -juttua. Siinä ajatuksessa on minun mielestä vähän ansakin. En minäkään hyväksy itseäni tällaisena jännittäjänä ja jatkuvasti itseni nolaavana ihmisenä. En usko, että koskaan sitä hyväksynkään, eikä minusta minun pidäkään sellaiseen pyrkiä. Näen sen niin, että minun kuitenkin pitää hyväksyä se, että näillä ominaisuuksillani minulla on aina jossain määrin haastetta tietyissä asioissa. Eli pyrin muutokseen, siinä mielessä en hyväksy itseäni, mutta hyväksyn että minulla on tällainen taakka. Jokaisella on omansa.

Onko niin, että et oikeasti tiedä mitä elämältäsi haluat, vai et vain uskalla enää toivoa mitään, koska elämä jatkuvasti lannistaa? Uskon, että kaikilla on vastauksia siihen, jos vain uskaltaa kysyä ja kuunnella tarpeeksi monta kertaa. Ja on kyllä totta, että lääkkeet katkoo yhteyttä itsensä kuulemiseen, se on valitettava tosiasia.

Anonyymi kirjoitti:

Olen monesti miettinyt tuota "hyväksy itsesi sellaisena kuin olet" -juttua. Siinä ajatuksessa on minun mielestä vähän ansakin. En minäkään hyväksy itseäni tällaisena jännittäjänä ja jatkuvasti itseni nolaavana ihmisenä. En usko, että koskaan sitä hyväksynkään, eikä minusta minun pidäkään sellaiseen pyrkiä. Näen sen niin, että minun kuitenkin pitää hyväksyä se, että näillä ominaisuuksillani minulla on aina jossain määrin haastetta tietyissä asioissa. Eli pyrin muutokseen, siinä mielessä en hyväksy itseäni, mutta hyväksyn että minulla on tällainen taakka. Jokaisella on omansa.

Onko niin, että et oikeasti tiedä mitä elämältäsi haluat, vai et vain uskalla enää toivoa mitään, koska elämä jatkuvasti lannistaa? Uskon, että kaikilla on vastauksia siihen, jos vain uskaltaa kysyä ja kuunnella tarpeeksi monta kertaa. Ja on kyllä totta, että lääkkeet katkoo yhteyttä itsensä kuulemiseen, se on valitettava tosiasia.

Lue lisää

Sehän se. Ja kun itsellä on erittäin suuret ja kovat vaatimukset itselle. En osaa oikein arvostaa mitään asioita, joita olen saavuttanut ja tehnyt. Näemmä asetan rimani aina liian ylös.
Ehkä edelleen odotan jonkinlaista arvonantoa joltakin.
Eikä pitäisi vertailla itseään muihin, siitä tulee vain pahempi olo.

-ap

Anonyymi kirjoitti:

Olen monesti miettinyt tuota "hyväksy itsesi sellaisena kuin olet" -juttua. Siinä ajatuksessa on minun mielestä vähän ansakin. En minäkään hyväksy itseäni tällaisena jännittäjänä ja jatkuvasti itseni nolaavana ihmisenä. En usko, että koskaan sitä hyväksynkään, eikä minusta minun pidäkään sellaiseen pyrkiä. Näen sen niin, että minun kuitenkin pitää hyväksyä se, että näillä ominaisuuksillani minulla on aina jossain määrin haastetta tietyissä asioissa. Eli pyrin muutokseen, siinä mielessä en hyväksy itseäni, mutta hyväksyn että minulla on tällainen taakka. Jokaisella on omansa.

Onko niin, että et oikeasti tiedä mitä elämältäsi haluat, vai et vain uskalla enää toivoa mitään, koska elämä jatkuvasti lannistaa? Uskon, että kaikilla on vastauksia siihen, jos vain uskaltaa kysyä ja kuunnella tarpeeksi monta kertaa. Ja on kyllä totta, että lääkkeet katkoo yhteyttä itsensä kuulemiseen, se on valitettava tosiasia.

Lue lisää

No tuota joo, voi kyllä olla juuri niinkin etten uskalla toivoa juuri mitään.

Anonyymi kirjoitti:

Kiitos, että nyt vastasit asiallisemmin, se kun on hedelmällisempää. On todella tärkeää ollut esimerkiksi minulle tulla tietoiseksi siitä, miten käyttäydyn kun käyttäydyn etäisesti, jotta voin tulla niin sanotusti takaisin. Siihen on tarvinnut ulkopuolisen peilausta ja palautetta. Lähinnä terapeutti on sen osannut minulle tehdä niin, että olen myös oppinut jotain.

Sulkeutuneisuus ja sosiaalisten tilanteiden pelko ja yhteyden luominen toisiin ihmisiin, oman häpeän käsittely jne. on aikamoisen iso ja syvällinen kokonaisuus, jonka purkamisen omalla kohdallani uskon vaativan varmaan yhteensä vuosikymmenen aktiivista työtä, mutta uskon tämän homman selättäväni. Olen ottanut sen jollain tavoin ns. elämäntehtäväkseni, jos niin voi sanoa.

Sanoit, että oman ja toisen rajojen tiedostaminen ja omien rajojen vahvistaminen on harjoittelukysymys. Miten olet harjoitellut sitä? Mikä toimii sinulle? Kysyn nyt siis ihan tosissani käytännön neuvoja siihen.

Lue lisää

Ole hyvä, mutta ei minulla ollut tarkoitus olla epäasiallinen. Kunhan kerroin, mitä elämä on opettanut. Ei ole tarvetta kaunistella asioita mutta ei myöskään kauhistella.

Omien rajojen muodostaminen alkoi olla helpompaa vasta, kun tunsin itseäni ja ympäröivää maailmaa vähän paremmin. Se onnistui vasta sen jälkeen kun ymmärsin, mikä tekee minusta minut: millainen olen, millainen en halua olla, mihin uskon, mistä pidän ja niin edelleen. Kutsun tätä kaikkea omaksi energiakseni. Kun haluan olla rauhassa ulkopuolisilta vaikutteilta, esimerkiksi väkijoukon keskellä, juhlissa tai sen sellaisissa, pyrin ennen muiden joukkoon menemistä rauhoittumaan ja luomaan itselleni mielikuvan, jossa oma energiani ympäröi minut. Kuvittelen siis eräänlaisen miellyttävän pilven ympärilleni ja päätän, etteivät muiden tekoset tai sanomiset vaikuta pilveen.

Työpaikolla on joskus ihmisiä, jotka eivät kunnioita muiden rajoja. Heidän kohdallaan päätän vain, ettei mikään heidän sanomansa vaikuta mielenrauhaani. Jos heillä on voimakkaita mielipiteitä, sanon rauhallisesti oman mielipiteeni ja perustelen sen lyhyesti. Siinä tilanteessa tällainen energiaa kuluttava ihminen menee yleensä täysin hiljaiseksi.

Minulla oli joskus esimies, joka kohteli alaisiaan huonosti. Minusta hän piti, mutta jouduin todistamaan muihin kohdistuvia ikäviä tilanteita. Silloin päätin, etten koskaan vapaa-ajallani ajattelisi tätä esimiestä. Aluksi jouduin käyttämään paljon tahdonvoimaa, koska esimies hiipi ajatuksiini erityisesti sen jälkeen, jos hän oli loukannut jotakuta toista sanomisillaan. Sanoin itselleni sellaisten työpäivien jälkeen, ettei kyseinen henkilö ansaitse sekuntiakaan vapaa-ajastani, ei edes ajatuksissani. Ajan myötä onnistuin tavoitteessani, eikä kyseinen henkilö tullut ajatuksiini muulloin kuin silloin, kun näin hänet työpaikalla.

Vaikeinta on ollut vetää raja ihmisiin, jotka ovat olleet minulle tärkeitä. Heidän kohdallaan olen vakuutellut itselleni, ettei kukaan sellainen ansaitse olla elämässäni, joka ei välitä minusta. Näissä tilanteissa olen löytänyt sisältäni voimaa, jota en ole missään muualla saanut itsestäni esille. Olen oppinut erottamaan ihmiset, jotka välittävät minusta niistä, jotka eivät välitä. Molempien teot ovat joskus satuttaneet, mutta minusta välittävät ovat aina pyytäneet anteeksi ja osoittaneet myöhemmin, että olen heille tärkeä.

Kannattaa myös lukea Christiane Northrupin kirja Näin vältät energiavarkaat. Sieltä voi soveltaa monia vinkkejä.

Toisten rajojen loukkaamisesta tulee yleensä jossain muodossa välitöntä palautetta, joka on yleensä helposti tulkittavissa, kun vain myöntää itselleen loukanneensa toisen rajoja.

Anonyymi kirjoitti:

Kyllä. Annoksia on myös nostettu aika radikaalisti masennuksen pahennuttua.
Masennuslääke menee, joka on samaan aikaan lääke myös sos tilanteiden pelkoon. Sen lisäksi on akuutteihin jännitys- ja ahdistustiloihin bentsot ja sitten fyysisiin oireisiin oma lääkkeensä. Viimeisin noista on varmaan ainoa, joka ei vaikuta psyykeeseen.

Tuo on ihan totta, että ne turruttaa ja lamaa tunteita. Olo on tavallaan sellainen, ettei tunne mitään. Sitä vain "on".
Olen itse koettanut välillä vähentää tai olin jopa välillä ilman lääkkeitä, mutta aloin oireilla kuten bipolaari ihminen ja mieliala alkoi ailahdella todella rajusti. Myöskin masennukseni lähti pahenemaan. Oli pakko palata lääkkeisiin.

Lääkkeitä olen käyttänyt pieniä katkoja lukuun ottamatta vuodesta 2006 asti.

-ap

Lue lisää

Jos vahingoitat itseäsi tai muita silloin, kun et käytä lääkkeitä, älä lopeta niiden käyttämistä.

Mutta ellet vahingoita ketään... kysymys kuuluu, mitä niin kamalaa tunteesi voisivat sinulle näyttää, ettet uskaltaisi sitä katsoa? Pääsääntö onnellisen elämän löytämiseen on, että kannattaa mennä kohti hyvältä tuntuvia asioita ja liikkua pois päin pahalta tuntuvista asioista. Mitä pahaa siinä on, että tunteesi kertoisivat sinulle voimakkaalla tavalla, mihin suuntaan kannattaa edetä?

Anonyymi kirjoitti:

Ole hyvä, mutta ei minulla ollut tarkoitus olla epäasiallinen. Kunhan kerroin, mitä elämä on opettanut. Ei ole tarvetta kaunistella asioita mutta ei myöskään kauhistella.

Omien rajojen muodostaminen alkoi olla helpompaa vasta, kun tunsin itseäni ja ympäröivää maailmaa vähän paremmin. Se onnistui vasta sen jälkeen kun ymmärsin, mikä tekee minusta minut: millainen olen, millainen en halua olla, mihin uskon, mistä pidän ja niin edelleen. Kutsun tätä kaikkea omaksi energiakseni. Kun haluan olla rauhassa ulkopuolisilta vaikutteilta, esimerkiksi väkijoukon keskellä, juhlissa tai sen sellaisissa, pyrin ennen muiden joukkoon menemistä rauhoittumaan ja luomaan itselleni mielikuvan, jossa oma energiani ympäröi minut. Kuvittelen siis eräänlaisen miellyttävän pilven ympärilleni ja päätän, etteivät muiden tekoset tai sanomiset vaikuta pilveen.

Työpaikolla on joskus ihmisiä, jotka eivät kunnioita muiden rajoja. Heidän kohdallaan päätän vain, ettei mikään heidän sanomansa vaikuta mielenrauhaani. Jos heillä on voimakkaita mielipiteitä, sanon rauhallisesti oman mielipiteeni ja perustelen sen lyhyesti. Siinä tilanteessa tällainen energiaa kuluttava ihminen menee yleensä täysin hiljaiseksi.

Minulla oli joskus esimies, joka kohteli alaisiaan huonosti. Minusta hän piti, mutta jouduin todistamaan muihin kohdistuvia ikäviä tilanteita. Silloin päätin, etten koskaan vapaa-ajallani ajattelisi tätä esimiestä. Aluksi jouduin käyttämään paljon tahdonvoimaa, koska esimies hiipi ajatuksiini erityisesti sen jälkeen, jos hän oli loukannut jotakuta toista sanomisillaan. Sanoin itselleni sellaisten työpäivien jälkeen, ettei kyseinen henkilö ansaitse sekuntiakaan vapaa-ajastani, ei edes ajatuksissani. Ajan myötä onnistuin tavoitteessani, eikä kyseinen henkilö tullut ajatuksiini muulloin kuin silloin, kun näin hänet työpaikalla.

Vaikeinta on ollut vetää raja ihmisiin, jotka ovat olleet minulle tärkeitä. Heidän kohdallaan olen vakuutellut itselleni, ettei kukaan sellainen ansaitse olla elämässäni, joka ei välitä minusta. Näissä tilanteissa olen löytänyt sisältäni voimaa, jota en ole missään muualla saanut itsestäni esille. Olen oppinut erottamaan ihmiset, jotka välittävät minusta niistä, jotka eivät välitä. Molempien teot ovat joskus satuttaneet, mutta minusta välittävät ovat aina pyytäneet anteeksi ja osoittaneet myöhemmin, että olen heille tärkeä.

Kannattaa myös lukea Christiane Northrupin kirja Näin vältät energiavarkaat. Sieltä voi soveltaa monia vinkkejä.

Toisten rajojen loukkaamisesta tulee yleensä jossain muodossa välitöntä palautetta, joka on yleensä helposti tulkittavissa, kun vain myöntää itselleen loukanneensa toisen rajoja.

Lue lisää

Täytyypä tsekata tuo kirjavinkki, tänks.

Mielikuvien käyttäminen on ollut aina minulle hieman haastavaa, en oikein pysty tekemään esim. mielikuvaharjoituksia, niin että hyötyisin niistä. Mutta yksinkertaisella tavalla pystyn ajatuksilla ohjaamaan silti reaktioitani, vaikkapa rauhoittamaan itseäni.

Huomaan tässä yhden tärkeän jutun, mikä on varmaan juurikin se tyypillinen hermostollinen piirre, mikä usein sosiaalifoobikkoja vaivaa, ja mitä ns. normaalit ei ymmärrä, eli että rajattomuus suhteessa toiseen ei ole vain tunteita ja ajatuksia ja tiettyä käytöstä, vaan se on älyttömän voimakkaita kehollisia reaktioita toisen läsnäoloon. Kehollinen, konkreettisesti fyysinen ylivirittyminen ja jopa hälytystila käy tosi voimakkaaksi ja yleensä juuri näiden oireiden näkymisen ja häpeämisen kautta alkaa se ylitsepääsemättömään pelkoon johtava kierre.

Ajatuksilla ohjaaminen ja päättäminen ei ole koskaan ollut minulle riittävää tämän fyysisen ns. rajattomuuden korjaamiseksi, eli miten "vaikutun" muista ihmisistä kehollani. Altistaminen on usein tehotonta siksi, että samat reaktiot senkun vaan toistuvat eikä niitä onnistuneita kokemuksia ole kovin helppo saada. Oikeat altistuksen askeleet oikean elämän tilanteissa on siis haasteellista löytää.
Meni kauan ymmärtää, että apua siihen pitää hakea todellakin konkreettisesti fyysisillä keinoilla. Harjoittelu tässä asiassa on tosi vaikeaa, mutta vähän olen saanut juonesta kiinni. Se vaan kun reagoiminen on niin älyttömän voimakasta toisinaan, että mikään muu ei auta lopulta kuin se että ihmisiä ei ole lähettyvillä.

Yksi juttu vielä, vaikutat fiksulta ihmiseltä, älä siis suotta "kunhan kerro" asioita niin, että astut muiden rajojen yli. Tässä siis sitä palautetta ulkoapäin myös sinne suuntaan :)

Anonyymi kirjoitti:

Jos vahingoitat itseäsi tai muita silloin, kun et käytä lääkkeitä, älä lopeta niiden käyttämistä.

Mutta ellet vahingoita ketään... kysymys kuuluu, mitä niin kamalaa tunteesi voisivat sinulle näyttää, ettet uskaltaisi sitä katsoa? Pääsääntö onnellisen elämän löytämiseen on, että kannattaa mennä kohti hyvältä tuntuvia asioita ja liikkua pois päin pahalta tuntuvista asioista. Mitä pahaa siinä on, että tunteesi kertoisivat sinulle voimakkaalla tavalla, mihin suuntaan kannattaa edetä?

Lue lisää

Ongelmaksi muodostuu lähinnä se, että jos en käytä lääkitystä niin päivät ovat lähes pelkästään vain sinnittelyä ja itsetuhoiset ajatukset nousevat esiin.
Päivääkään en ole tehnyt töitä ilman lääkitystä. Ja siltikin ajaudun ajoittain sairauslomille. Kuten nytkin olen.
Se mikä tässä on sinällään positiivista, niin olen pärjännyt elämässäni pitkälti näiden kainalosauvojen, eli lääkkeiden takia.
Tottakai haaveilen aina paremmasta ja paremmasta, mutta ongelmani onkin ollut että haukkaan liian suuren palan milloin mistäkin.

-ap

Anonyymi kirjoitti:

Täytyypä tsekata tuo kirjavinkki, tänks.

Mielikuvien käyttäminen on ollut aina minulle hieman haastavaa, en oikein pysty tekemään esim. mielikuvaharjoituksia, niin että hyötyisin niistä. Mutta yksinkertaisella tavalla pystyn ajatuksilla ohjaamaan silti reaktioitani, vaikkapa rauhoittamaan itseäni.

Huomaan tässä yhden tärkeän jutun, mikä on varmaan juurikin se tyypillinen hermostollinen piirre, mikä usein sosiaalifoobikkoja vaivaa, ja mitä ns. normaalit ei ymmärrä, eli että rajattomuus suhteessa toiseen ei ole vain tunteita ja ajatuksia ja tiettyä käytöstä, vaan se on älyttömän voimakkaita kehollisia reaktioita toisen läsnäoloon. Kehollinen, konkreettisesti fyysinen ylivirittyminen ja jopa hälytystila käy tosi voimakkaaksi ja yleensä juuri näiden oireiden näkymisen ja häpeämisen kautta alkaa se ylitsepääsemättömään pelkoon johtava kierre.

Ajatuksilla ohjaaminen ja päättäminen ei ole koskaan ollut minulle riittävää tämän fyysisen ns. rajattomuuden korjaamiseksi, eli miten "vaikutun" muista ihmisistä kehollani. Altistaminen on usein tehotonta siksi, että samat reaktiot senkun vaan toistuvat eikä niitä onnistuneita kokemuksia ole kovin helppo saada. Oikeat altistuksen askeleet oikean elämän tilanteissa on siis haasteellista löytää.
Meni kauan ymmärtää, että apua siihen pitää hakea todellakin konkreettisesti fyysisillä keinoilla. Harjoittelu tässä asiassa on tosi vaikeaa, mutta vähän olen saanut juonesta kiinni. Se vaan kun reagoiminen on niin älyttömän voimakasta toisinaan, että mikään muu ei auta lopulta kuin se että ihmisiä ei ole lähettyvillä.

Yksi juttu vielä, vaikutat fiksulta ihmiseltä, älä siis suotta "kunhan kerro" asioita niin, että astut muiden rajojen yli. Tässä siis sitä palautetta ulkoapäin myös sinne suuntaan :)

Lue lisää

Keholliset pelkoreaktiot syntyvät aivojen keskiosissa. Niitä ei voi ohjata otsalohkojen toiminnalla, koska aivojen vanhempien osien reaktiot ovat aina voimakkaammat kuin otsalohkojen käskyt.

Keskiosiin on kuitenkin "takaportti" eli eräänlainen transsi tai hypnoosi, jonka jokainen saa harjoittelun jälkeen aikaan myös itse. Aivojen keskiosat ymmärtävät (mieli)kuvia paremmin kuin sanoja ja reagoivat kuviin paremmin kuin sanoihin. Eli jos sanot että ajatukset eivät vaikuta, et ole ollut tarpeeksi syvässä hypnoosissa ja ajatuksesi ovat olleet liian abstrakteja (esim. sanoja).

Reagoin itse aika huonosti fyysisiin ärsykkeisiin, joten en voi kommentoida sitä.

En hae kaikkien hyväksyntää. Tiedän, että osa ihmisistä ei pidä minusta ja se on minulle ok.

Anonyymi kirjoitti:

Keholliset pelkoreaktiot syntyvät aivojen keskiosissa. Niitä ei voi ohjata otsalohkojen toiminnalla, koska aivojen vanhempien osien reaktiot ovat aina voimakkaammat kuin otsalohkojen käskyt.

Keskiosiin on kuitenkin "takaportti" eli eräänlainen transsi tai hypnoosi, jonka jokainen saa harjoittelun jälkeen aikaan myös itse. Aivojen keskiosat ymmärtävät (mieli)kuvia paremmin kuin sanoja ja reagoivat kuviin paremmin kuin sanoihin. Eli jos sanot että ajatukset eivät vaikuta, et ole ollut tarpeeksi syvässä hypnoosissa ja ajatuksesi ovat olleet liian abstrakteja (esim. sanoja).

Reagoin itse aika huonosti fyysisiin ärsykkeisiin, joten en voi kommentoida sitä.

En hae kaikkien hyväksyntää. Tiedän, että osa ihmisistä ei pidä minusta ja se on minulle ok.

Lue lisää

Kehollisia reaktioitaan voi kyllä ehdollistaa uudestaan, pitää vaan toistaa ja toistaa pitkän aikaa. En osaa sanoa transsitiloista mitään. Mutta jos haluat ymmärtää sosiaalisia pelkoja kokevia ihmisiä, tämä kehollinen puoli asiasta on hyvä tietää, jos siihen ei ole itsellä kosketusta.

Saattaisin hyvinkin pitää sinusta, jos oltaisiin tässä kasvotusten juttelemassa. Useimmat ihmiset on ihan jees, vaikka epäsosiaalinen olenkin. Palautteen vastaanottamisesta suoraselkäisesti tulee muutes hyvä olo (eli sanoa vaikka, että joo, sanoin asiani vähän huonosti ja korjaan sen nyt). Ei tää oo mitään kettuilua sitten. No niin, kaikkea hyvää sinne!

Anonyymi kirjoitti:

Ongelmaksi muodostuu lähinnä se, että jos en käytä lääkitystä niin päivät ovat lähes pelkästään vain sinnittelyä ja itsetuhoiset ajatukset nousevat esiin.
Päivääkään en ole tehnyt töitä ilman lääkitystä. Ja siltikin ajaudun ajoittain sairauslomille. Kuten nytkin olen.
Se mikä tässä on sinällään positiivista, niin olen pärjännyt elämässäni pitkälti näiden kainalosauvojen, eli lääkkeiden takia.
Tottakai haaveilen aina paremmasta ja paremmasta, mutta ongelmani onkin ollut että haukkaan liian suuren palan milloin mistäkin.

-ap

Lue lisää

Mitä ajattelet silloin kun olet tuhoisa itsellesi?

Anonyymi kirjoitti:

Mitä ajattelet silloin kun olet tuhoisa itsellesi?

Hyvin pitkälti omaa riittämättömyyttä ja mitättömyyttä. Näen itseni silloin pelkkänä kasana ongelmia, hyvin outona ja poikkeavana.
Lisäksi minulla iskee järisyttävän kova kaipuu aikaan kun asiat olivat monella tapaa paremmin. Silloin suren kaikkia edesmenneitä läheisiäni.
Olen huomannut pysyväni vakaampana kun käytän lääkkeitä. Toki kääntöpuolena on tunteiden latistuminen. Mutta ilman lääkkeitä olen lähes kuin murrosikäinen, jonka mieliala poukkoilee minuutinkin sisällä suuntaan ja toiseen.

Anonyymi kirjoitti:

Kehollisia reaktioitaan voi kyllä ehdollistaa uudestaan, pitää vaan toistaa ja toistaa pitkän aikaa. En osaa sanoa transsitiloista mitään. Mutta jos haluat ymmärtää sosiaalisia pelkoja kokevia ihmisiä, tämä kehollinen puoli asiasta on hyvä tietää, jos siihen ei ole itsellä kosketusta.

Saattaisin hyvinkin pitää sinusta, jos oltaisiin tässä kasvotusten juttelemassa. Useimmat ihmiset on ihan jees, vaikka epäsosiaalinen olenkin. Palautteen vastaanottamisesta suoraselkäisesti tulee muutes hyvä olo (eli sanoa vaikka, että joo, sanoin asiani vähän huonosti ja korjaan sen nyt). Ei tää oo mitään kettuilua sitten. No niin, kaikkea hyvää sinne!

Lue lisää

Ehdollistaminen vie aikaa, eikä lopputulos ole niin "puhdas" kuin suora "uudelleenohjelmointi" transsitilan kautta. Kuvittele, miten voimakkaasti kehon (erityisesti hermoston) reaktiot muuttuvat äkillisen trauman seurauksena, siis negatiiviseen suuntaan. Kuvittele sitten samanlainen äkkinäinen muutos positiiviseen suuntaan. Toistoja ei tarvita niin monia kuin ehdollistamisessa tai jos tarvitaan, niidenkin teho on voimakas.

Otan palautetta vastaan mielelläni ja usein pyydänkin sitä. Sen avulla pystyy kehittämään itseään. Sinun palautteesi ei ole ollut rakentavaa, koska et ole yksilöinyt, mikä viestini "sävyssä" on ollut pielessä. Omasta mielestäni olen pitänyt yllä samaa sävyä kaikissa viesteissäni.

Anonyymi kirjoitti:

Hyvin pitkälti omaa riittämättömyyttä ja mitättömyyttä. Näen itseni silloin pelkkänä kasana ongelmia, hyvin outona ja poikkeavana.
Lisäksi minulla iskee järisyttävän kova kaipuu aikaan kun asiat olivat monella tapaa paremmin. Silloin suren kaikkia edesmenneitä läheisiäni.
Olen huomannut pysyväni vakaampana kun käytän lääkkeitä. Toki kääntöpuolena on tunteiden latistuminen. Mutta ilman lääkkeitä olen lähes kuin murrosikäinen, jonka mieliala poukkoilee minuutinkin sisällä suuntaan ja toiseen.

Lue lisää

Heh, eikö meistä jokainen ole aika mitätön ja vain kasa ongelmia... 😀 Enkä tiedä kumpi on pahempaa: se että se häiritsee vai se, että se ei häiritse itseä...

Anonyymi kirjoitti:

Ehdollistaminen vie aikaa, eikä lopputulos ole niin "puhdas" kuin suora "uudelleenohjelmointi" transsitilan kautta. Kuvittele, miten voimakkaasti kehon (erityisesti hermoston) reaktiot muuttuvat äkillisen trauman seurauksena, siis negatiiviseen suuntaan. Kuvittele sitten samanlainen äkkinäinen muutos positiiviseen suuntaan. Toistoja ei tarvita niin monia kuin ehdollistamisessa tai jos tarvitaan, niidenkin teho on voimakas.

Otan palautetta vastaan mielelläni ja usein pyydänkin sitä. Sen avulla pystyy kehittämään itseään. Sinun palautteesi ei ole ollut rakentavaa, koska et ole yksilöinyt, mikä viestini "sävyssä" on ollut pielessä. Omasta mielestäni olen pitänyt yllä samaa sävyä kaikissa viesteissäni.

Lue lisää

Ehkä sitten pitäisi jotain hypnoosia kokeilla, en ole kokeillut. En ole silti kertalaakista parantumisista kuullut koskaan mistään.

Toista osaa keskustelua ei ole minulle tarpeen jatkaa, etkä sinäkään ole siitä aidosti kiinnostunut. Hypnoosi-idean otan tästä matkaan, hyvä että jaoit.

Anonyymi kirjoitti:

Heh, eikö meistä jokainen ole aika mitätön ja vain kasa ongelmia... 😀 Enkä tiedä kumpi on pahempaa: se että se häiritsee vai se, että se ei häiritse itseä...

Mulla on tavoitteet ja maalit aina äärettömän korkealla. Siis suoritan aivan kaiken, mihin ryhdyn. Sitten jos ja kun sieltä tulla romistaan alas, niin jälki on sen mukaista.
Minä olen jopa kysynyt sitä psykiatreilta, että onko minulla kaksisuuntainen mielialahäiriö. Ei heidän mielestään.
Jos jätän lääkkeet pois, alan käyttäytä hyvin samalla tavoin: äärimmäinen maanisuus ja sen jälkeinen syvä depressio iskee. Ja sen masennusvaiheen aikana tuleekin itsetuhoisuus.

En todennäköisesti jaksaisi kirjoitella täällä riviäkään, mutta parasta sikaa lääkkeitä käytän, niin olo on varsin tyyni.

Kun syvä masennusvaihe iskee, en pese hampaita, en käy suihkussa viikkokausiin. Syön milloin syön. Makaan vain sängyssä. Sitä olotilaa pyrin välttelemään ja näemmä lääkkeillä se onnistuu blokata aika hyvin.

Anonyymi kirjoitti:

Ehkä sitten pitäisi jotain hypnoosia kokeilla, en ole kokeillut. En ole silti kertalaakista parantumisista kuullut koskaan mistään.

Toista osaa keskustelua ei ole minulle tarpeen jatkaa, etkä sinäkään ole siitä aidosti kiinnostunut. Hypnoosi-idean otan tästä matkaan, hyvä että jaoit.

Lue lisää

Täytyy muistaa, ettei minulla ole ollut samoja ongelmia kuin sinulla. Puhuin aivojen toiminnasta hyvin yleisellä tasolla.

Tulkitset minua koko ajan väärin. Luet rivien välistä jotain, mitä siellä ole. Kyllä, haluan aidosti tietää mitä olen sanonut huonosti.

Anonyymi kirjoitti:

Mulla on tavoitteet ja maalit aina äärettömän korkealla. Siis suoritan aivan kaiken, mihin ryhdyn. Sitten jos ja kun sieltä tulla romistaan alas, niin jälki on sen mukaista.
Minä olen jopa kysynyt sitä psykiatreilta, että onko minulla kaksisuuntainen mielialahäiriö. Ei heidän mielestään.
Jos jätän lääkkeet pois, alan käyttäytä hyvin samalla tavoin: äärimmäinen maanisuus ja sen jälkeinen syvä depressio iskee. Ja sen masennusvaiheen aikana tuleekin itsetuhoisuus.

En todennäköisesti jaksaisi kirjoitella täällä riviäkään, mutta parasta sikaa lääkkeitä käytän, niin olo on varsin tyyni.

Kun syvä masennusvaihe iskee, en pese hampaita, en käy suihkussa viikkokausiin. Syön milloin syön. Makaan vain sängyssä. Sitä olotilaa pyrin välttelemään ja näemmä lääkkeillä se onnistuu blokata aika hyvin.

Lue lisää

Kun olet masennusvaiheessa, kumpi tila kuvaa sinua paremmin: tunnet olevasi vankina kehossasi ja fyysisessä huoneessasi vai tunnet, että vajoat mielikuvituksessasi ikään kuin toiseen maailmaan, joka on ympäröivää todellisuutta synkempi?

Anonyymi kirjoitti:

Täytyy muistaa, ettei minulla ole ollut samoja ongelmia kuin sinulla. Puhuin aivojen toiminnasta hyvin yleisellä tasolla.

Tulkitset minua koko ajan väärin. Luet rivien välistä jotain, mitä siellä ole. Kyllä, haluan aidosti tietää mitä olen sanonut huonosti.

Lue lisää

No okei sitten. Kommentoit suoraan minun kirjoitukseeni tekemällä yleistyksiä ja oletuksia siitä millainen olen ihmisenä, mitkä ongelmani juuret ovat, millainen olisin parisuhteessa ja vanhempana, ja sanoit asioita varsin tylyttävään sävyyn. Yleistit myös kaikki tähän keskusteluun osallistuneet johonkin ihmistyyppiin, josta juuri sinulla on huonoja kokemuksia ja tunsit jostain syystä olennaiseksi "sylkäistä" sen tänne. Sellainen tyly ja sylkevä tyyli keskustella on se, mikä aina pilaa hyvät keskustelut netissä, etkö ole huomannut? Jos se on sinulle vain normaali tapa kommunikoida, niin... I rest my case.

Anonyymi kirjoitti:

No okei sitten. Kommentoit suoraan minun kirjoitukseeni tekemällä yleistyksiä ja oletuksia siitä millainen olen ihmisenä, mitkä ongelmani juuret ovat, millainen olisin parisuhteessa ja vanhempana, ja sanoit asioita varsin tylyttävään sävyyn. Yleistit myös kaikki tähän keskusteluun osallistuneet johonkin ihmistyyppiin, josta juuri sinulla on huonoja kokemuksia ja tunsit jostain syystä olennaiseksi "sylkäistä" sen tänne. Sellainen tyly ja sylkevä tyyli keskustella on se, mikä aina pilaa hyvät keskustelut netissä, etkö ole huomannut? Jos se on sinulle vain normaali tapa kommunikoida, niin... I rest my case.

Lue lisää

Ahaa. Ok. Minä taas ajattelen niin, että jos jokin sylkäisy ei koske minua niin se ei myöskään kosketa minua. Mutta kiitos että kerroit asian ja pahoittelut jos loukkasin.

Tulin tähän keskusteluun hieman katselemaan, oletteko samanlaisia pässejä mitä vastaani on tullut aiemmin. Sinä et ainakaan saa pässin titteliä tällä perusteella. Valitan.

Anonyymi kirjoitti:

Kun olet masennusvaiheessa, kumpi tila kuvaa sinua paremmin: tunnet olevasi vankina kehossasi ja fyysisessä huoneessasi vai tunnet, että vajoat mielikuvituksessasi ikään kuin toiseen maailmaan, joka on ympäröivää todellisuutta synkempi?

Lue lisää

Ehdottomasti eka. Se jos missä kykenen voimaantumaan on yleensä vajoaminen itseen ja sisäinen oma maailma.
Tosin pahimman masennusvaiheen aikana ei jaksa harrasraa mitään.

Olen läpi elämän kokenut kummallista tyhjyyttä, onttoa oloa. En tiedä mistä se johtuu.

Anonyymi kirjoitti:

Ahaa. Ok. Minä taas ajattelen niin, että jos jokin sylkäisy ei koske minua niin se ei myöskään kosketa minua. Mutta kiitos että kerroit asian ja pahoittelut jos loukkasin.

Tulin tähän keskusteluun hieman katselemaan, oletteko samanlaisia pässejä mitä vastaani on tullut aiemmin. Sinä et ainakaan saa pässin titteliä tällä perusteella. Valitan.

Lue lisää

Viesti on tällä kertaa poikkeuksellisesti rivien välissä.

Anonyymi kirjoitti:

Ahaa. Ok. Minä taas ajattelen niin, että jos jokin sylkäisy ei koske minua niin se ei myöskään kosketa minua. Mutta kiitos että kerroit asian ja pahoittelut jos loukkasin.

Tulin tähän keskusteluun hieman katselemaan, oletteko samanlaisia pässejä mitä vastaani on tullut aiemmin. Sinä et ainakaan saa pässin titteliä tällä perusteella. Valitan.

Lue lisää

Pässien etsiminen keskustelupalstoilta on huono harrastus, siitä tulee kaikille paha mieli :) Kiitos pahoittelusta ja keskustelusta.

Anonyymi kirjoitti:

Ehdottomasti eka. Se jos missä kykenen voimaantumaan on yleensä vajoaminen itseen ja sisäinen oma maailma.
Tosin pahimman masennusvaiheen aikana ei jaksa harrasraa mitään.

Olen läpi elämän kokenut kummallista tyhjyyttä, onttoa oloa. En tiedä mistä se johtuu.

Lue lisää

Vankina olemisen tunteella on jotain tekemistä lapsuutesi kanssa, koska lapsena ihminen näkee ja kokee fyysisestä maailmasta vain kehon ja huoneen, jossa on sillä hetkellä. Muusta maailmasta ei silloin tiedä tai muista mitään. Ja lapsenakin ainoa keino päästä "pois" fyysisestä ympäristöstä on oma mielikuvitusmaailma.

Anonyymi kirjoitti:

Pässien etsiminen keskustelupalstoilta on huono harrastus, siitä tulee kaikille paha mieli :) Kiitos pahoittelusta ja keskustelusta.

Kiitos, yritän muistaa tuon neuvon itsekin. ;)

Anonyymi kirjoitti:

Vankina olemisen tunteella on jotain tekemistä lapsuutesi kanssa, koska lapsena ihminen näkee ja kokee fyysisestä maailmasta vain kehon ja huoneen, jossa on sillä hetkellä. Muusta maailmasta ei silloin tiedä tai muista mitään. Ja lapsenakin ainoa keino päästä "pois" fyysisestä ympäristöstä on oma mielikuvitusmaailma.

Lue lisää

Ne on varmasti tosi syvällä alitajunnassa olevia juttuja. Varhaisesta lapsuudesta saakka on ollut aika myrskyisää.
En tiedä, voisko syvästä hypnoosista olla apua. Tai enhän tiedä, että toimiiko minuun edes hypnoosi millään tavoin.
Olen minä sitä äänitteinä testannut, mutta niistä minulle ei apua ollut.

-ap

Anonyymi kirjoitti:

Ne on varmasti tosi syvällä alitajunnassa olevia juttuja. Varhaisesta lapsuudesta saakka on ollut aika myrskyisää.
En tiedä, voisko syvästä hypnoosista olla apua. Tai enhän tiedä, että toimiiko minuun edes hypnoosi millään tavoin.
Olen minä sitä äänitteinä testannut, mutta niistä minulle ei apua ollut.

-ap

Lue lisää

En itse pidä mistään toisen henkilön johdattelemasta hypnoosista, koska en voi itse kontrolloida prosessia. Kun menen syvään transsitilaan, haluan että itselläni on täysi kontrolli kaikkeen. Se onnistuu vain tee-se-itse-metodilla, koska muuten tietoinen mieleni jarruttelee ja estää koko homman. Näin siis minulla. Kannattaa kokeilla, mikä itselle toimii.

Anonyymi kirjoitti:

En itse pidä mistään toisen henkilön johdattelemasta hypnoosista, koska en voi itse kontrolloida prosessia. Kun menen syvään transsitilaan, haluan että itselläni on täysi kontrolli kaikkeen. Se onnistuu vain tee-se-itse-metodilla, koska muuten tietoinen mieleni jarruttelee ja estää koko homman. Näin siis minulla. Kannattaa kokeilla, mikä itselle toimii.

Lue lisää

Tuo juuri on ollut esteenä etten ole uskaltanut mennä hypnotisoitavaksi, ainakaan vielä.

Jännitys, ahdistus ja pelkotilat ovat minussa niin voimakkaat etten koskaan saa vieraassa paikassa unta. Ja työlästä se on kotonakin, mutta kotona rentoudun sen verran, että unilääkkeellä uni tulee. Vieraassa paikassa en saa edes unilääkkeellä unta.
Tämän perusteella epäilen että tuskin minua saa hypnoosiinkaan.

Anonyymi kirjoitti:

Tuo juuri on ollut esteenä etten ole uskaltanut mennä hypnotisoitavaksi, ainakaan vielä.

Jännitys, ahdistus ja pelkotilat ovat minussa niin voimakkaat etten koskaan saa vieraassa paikassa unta. Ja työlästä se on kotonakin, mutta kotona rentoudun sen verran, että unilääkkeellä uni tulee. Vieraassa paikassa en saa edes unilääkkeellä unta.
Tämän perusteella epäilen että tuskin minua saa hypnoosiinkaan.

Lue lisää

Kun transsiin/hypnoosiin tottuu, se tuntuu luonnolliselta tilalta. Tutulta ja turvalliselta. Ei sielläkään tietysti liikaa aikaa sovi viettää. Ehkä et ole ajattellut, että kyseessä on tila, johon pääset omalla harjoittelulla.

Minulla on muiden konstien lisäksi myös ns. noitarumpu, jota käytän harvoin. Sitä täytyy rummuttaa n. 5 minuuttia, 3-4 lyöntiä sekunnissa, ennen kuin mitään tapahtuu. Se on fyysisesti työläs keino, jota en yleensä jaksa käyttää. :D Mutta kannattaa kokeilla, mikä toimii itselle. Olemme kaikki erilaisia.

Anonyymi kirjoitti:

Tuo juuri on ollut esteenä etten ole uskaltanut mennä hypnotisoitavaksi, ainakaan vielä.

Jännitys, ahdistus ja pelkotilat ovat minussa niin voimakkaat etten koskaan saa vieraassa paikassa unta. Ja työlästä se on kotonakin, mutta kotona rentoudun sen verran, että unilääkkeellä uni tulee. Vieraassa paikassa en saa edes unilääkkeellä unta.
Tämän perusteella epäilen että tuskin minua saa hypnoosiinkaan.

Lue lisää

Minäkin epäilin tosi kovana jännittäjänä että vaivunko edes hypnoosiin mutta alta viiden minuutin olin ns. keskisyvässä hypnoosissa ja se oli vasta testi.
Hoitojen aikana olin ns. kartalla koko ajan mitä tapahtui joten jotain ns pimeitä kohtia minulla ei ollut. Olin hämmästynyt kun hypnotisoija siirsi minua aikasempiin elämänvaiheisiin. Tilanteet oli niin selviä että näin itseni ja jopa vaatteeni näkyivät, en ollut enää niitäkään lapsuudestani muistanut. elin sen aikaiset kokemukset niin että muistin tarkkaan millainen ilmakin oli silloin koska minut oli siirretty määrättyihin hetkiin.
Jos ap päätyy kokeilemaan hypnoosia niin selvitä tekijän tausta ja meriitit huolella kas kun sielläkin alalla on monenlaista yrittäjää.
Laillistetun hypnotisoijan kanssa olet turvassa ja hyvässä hoidossa.
Minun hoitoni katkesi muuttoon ja uudessa paikassa sitä ei ollut tarjolla ja välimatka entiseen satoja kilometrejä. Hypnoosilla saa ihmeitä aikaan, tunnen useita jotka esim. lopettaneet tupakanpolton sen avulla.
Suosittelen lämpimästi tätä hoitomuotoa. Tsemppiä ja kevään odotusta kaikille<3

Anonyymi kirjoitti:

On hyödyllistä nähdä itsensä myös ulkopuolisen silmin. Tiedän aiheesta yllättävän paljon.

Minä olen aina halajanut nähdä itseni jonkun toisen silmin, mutta en tiedä / osaa. Miten se tapahtuu? - Nm. Mielenkiintoista

Anonyymi kirjoitti:

Minäkin epäilin tosi kovana jännittäjänä että vaivunko edes hypnoosiin mutta alta viiden minuutin olin ns. keskisyvässä hypnoosissa ja se oli vasta testi.
Hoitojen aikana olin ns. kartalla koko ajan mitä tapahtui joten jotain ns pimeitä kohtia minulla ei ollut. Olin hämmästynyt kun hypnotisoija siirsi minua aikasempiin elämänvaiheisiin. Tilanteet oli niin selviä että näin itseni ja jopa vaatteeni näkyivät, en ollut enää niitäkään lapsuudestani muistanut. elin sen aikaiset kokemukset niin että muistin tarkkaan millainen ilmakin oli silloin koska minut oli siirretty määrättyihin hetkiin.
Jos ap päätyy kokeilemaan hypnoosia niin selvitä tekijän tausta ja meriitit huolella kas kun sielläkin alalla on monenlaista yrittäjää.
Laillistetun hypnotisoijan kanssa olet turvassa ja hyvässä hoidossa.
Minun hoitoni katkesi muuttoon ja uudessa paikassa sitä ei ollut tarjolla ja välimatka entiseen satoja kilometrejä. Hypnoosilla saa ihmeitä aikaan, tunnen useita jotka esim. lopettaneet tupakanpolton sen avulla.
Suosittelen lämpimästi tätä hoitomuotoa. Tsemppiä ja kevään odotusta kaikille<3

Lue lisää

Kuulostaa lupaavalta. Jahka työhön taas pääsen ja sairauslomani loppuu, otan tuon projektikseni.
Vaikka tässä on ollut vuosien saatossa todella vaikeata, niin pyrin näiden sairauksieni kanssa (ja niistä huolimatta) eteenpäin. Yritän pysyä myös työelämässä, kaikesta huolinatta. Kun olen voinissani työ itseasiassa on myös voimavara.
Kaikesta huolimatta on vain pyrittävä eteenpäin ja koetettava kehittää sosiaalisuuttaan.
Välillä tulee seinä eteen, mutta perusluonteeni on sinnikäs.

Jatkan vielä aiempaa kirjoitustani hypnoosista eli miksi kehoitan selvittämään taustat huolella ettei ap ja muutkin aikovat sorru ensimmäiseen "hypnotisoijaan" minkä löytävät.
Laatu ratkaisee ei hinta.
Valemuistoja voidaan luoda ja se on kohtalokasta ja sitä ei laillistettu hypnotisoija tee.
Olen todella iloinen että aloittajalla on halua ja ennenkaikkea motivaatiota avun saamiseksi koska ilman niitä hypnoosi ei toimi.
Lopuksi laitan varoittavan esimerkin joka oli googlessa.
Tsemppiä ja olkaa tarkkoina.
Google kertoo seuraavaa:
Ketään ei voi hypnotisoida vasten tahtoa, vaan se vaatii aina vastaanottavaisen mielen.
Ammattitaidottoman hypnologin luona voi syntyä myös valemuistoja eli ihminen muistaa
jotain sellaista, mitä ei ole koskaan tapahtunut.
Lauerma ottaa esimerkiksi ufosieppaukset.
Iso osa sieppaustarinoista palautuu mieleen hypnoosissa.
Siepatut kertovat nähneensä lentäviä lautasia ja häikäiseviä valoja.
Uhrit ovat paikoilleen jähmettyneitä ja huomaavat lopulta olevansa
leikkaussalia muistuttavassa avaruusaluksessa, jossa heille tehdään
lääketieteellisiä toimenpiteitä tai seksuaalista väkivaltaa.
Sieppaukset koetaan usein hetkeä ennen nukahtamista, unen ja valveen rajamailla,
ja ne saattavatkin olla unihalvauksen kaltaisia hallusinaatioita eli aistiharhoja.

Eroon tuskaisesta olosta
Ammattitaitoinen hypnoosin käyttäjä selvittää ensimmäisenä potilaan todellisuudentajun.
Se ratkaisee, voiko häntä hypnotisoida. Hypnoosia ei suositella skitsofreenikoille
tai vaikeasti masentuneille, sillä se voi pahentaa näitä sairauksia.

Kaiken avain on se miten siihen jännitykseen suhtaudut. Ei jännitys ole mikään mörkö vaan normaali reaktio ja näyttää sinulle että se tilanne on tärkeä. Monet isot julkkikset jännittää niin että oksentaa ennen esiintymistä. Silti he ovat maailmankuuluja ja tekevät sitä omaa hommaansa. Pulssi nousee kyllä ja se voi tuntua inhottavalta mutta ei terveellä ihmisellä aiheuta mitään muuta eli et ole kuolemassa. Nenän kautta ilmaa sisään ja suusta ulos. Sitten voi kokeilla myös supermies asentoa kädet lanteilla seisomista. Jos alat tarkkailla itseäsi ja mitä jännitys aiheuttaa peli on menetetty käden ja pään ja muiden vapinat voimistuu ja tulee paniikki.