siihen, miten imperiumia pitää johtaa. Saksan liittokansleri Scholz ja Ranskan presidentti Macron tuntuvat olevan ns "venäjämielisiä". Kolmanneksi valtioksi johtotroikkaan päässeestä Italiasta on myös kuultu Venäjämyönteisiä kannanottoja. Johtotroikka pyrkii yhdessä integroimaan EU:n liittovaltioksi, mikä tarkoittaa imperiumia. EU:n isojen maiden johtajien näkemykset pienten demokraattisten kansallisvaltioiden itsenäisyydestä eivät taida kovin paljon erota Putinin näkemyksistä. Suomen presidentti on kautta rantain ilmaissut tuskaantumisensa EU:n solidaarisuuden puutteeseen Venäjän uhkaa vastaan. Solidaarisuutta EU kyllä vaatii Suomeltakin kun tarvitaan rahaa integraation syventämiseen ja vallan keskittämiseen, mutta Suomen kaltaisten pienten maiden itsenäisyyden puolustamisessa EU:sta ei taida olla yhtään mihinkään. Naton keskeinen aatteellinen perusta sensijaan on nimenomaan demokraattisten valtioiden solidaarinen puolustautuminen yhdessä kun niitä uhkaa militaristinen imperiumi. Suomen pitää liittyä Natoon /heti jotta voidaan aikanaan irottautua EU:sta jos maan itsenäisyyden säilyttäminen sitä vaatii.
EU:n johtavien valtioiden johtajat matkustavat Venäjälle saamaan oppia Putinilta
5
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Aika avutonta valehtelua jopa EU-vihaajan sökeltämäksi.
EU on erityisen yksimielisesti Venäjän pyrkimyksiä vastaan. - Anonyymi
No Euroopan valtioiden päämiehet menevät sinne missä asioista on mahdollista päättää. EU on vain ajautunut niin pitkälle sivistysmaista kun sen joukossa on sellaiset rusofobistiset (usan tukemat) valtiot kun balttian maat ja puola. Merkittävää on se että myös suomen eri päättäjät ovat alkaneet hyvien naapurussuhteiden sijaan ottamaan mallia baltian pikkuräksyttäjistä. Lisäksi Naton kanssa tehty isäntämaasopimus on huonontanut suomen turvallisuutta, koska sen kautta suomi joutuu usan ja naton maailmanrähinöinnin eturintamaan ja maalitauluksi.
- Anonyymi
Baltian mailla ja myös Puolalla on vahvoja historiallisia syitä vastustaa NL:n manttelinperijää, Venäjää. Ei kai tarvitse kertoa tarkemmin?
- Anonyymi
Ovat vain täysin kiittämättömiä. Läntistämisen jälkeen Baltian maista on lähtenyt noin 1/3 niiden vääestöstä - seurauksena maiden huonosta elintasosta. Tämä kertoo paljon.
- Anonyymi
Venäjä ei ole imperiumi,eikä Putin malliksi kelpaava diktaattori.
Lännen ainoa Putinin ihailija lienee Unkarin pääministeri Orban,joka hallitsee Unkaria diktaattorin lailla.
Macron ja Scholz ovat hyvin Venäjä-kriittisiä.
EU ei ole puolustusjärjestö, eikä muuttumassa liittovaltioksi.Jäsenmaat ovat itsenäisiä.
Joku tolkku saisi olla valehtelussakin..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Täytyi haukkuu sut lyttyyn
En haluu tuntee rakkautta sua kohtaan enää ja haluun unohtaa sut mut sit tulee kuiteki paha olo kun haluis vaan oikeesti631809SINÄ nainen hyvin läheltä
Pidän sinusta. Mutta mene ensin juttelemaan lääkärin luokse, ja hoida itsesi kuntoon. Sit kun sä olet kunnossa, niin mä791187Et voi olla loputtomasti hiljaa
Nainen. Tarkoitan siis meidän juttua. Eihän tämä tällaiseen epätietoisuuteen voi jäädä siinä vaan särkyy kumpikin. Kerto731083- 451075
Ajatus aamuun
Tämä jollekin tärkeälle. On asioita mistä jutellaan, on asioita mistä vitsaillaan, on myös asioita mistä ei puhuta kenen71949Nainen mitä tekisit
Joutuisit tekemään miehelle ja sinulle tai sinulle ja miehellesi ja kahdelle lapselle ruokaa ja kaapista löytyy 2 litraa158939- 44880
Martina kauniina lehtihaastattelussa
Martina antoi hyväntuulisen haastattelun lehteen. Tyylikkäitä kuvia ja kivoja vaatteita kauniilla Martinalla.183833- 58818
Minä en luota sinuun yhtään nainen
ja aistin että yrität taas satuttaa henkisesti koska tiedät että olet heikkouteni joten siksi tein mitä tein mutta en ki35779