Sotilasliitto KIINAN JA SUOMEN VÄLILLÄ.

Anonyymi

Sotilaat eivät lopu Kiinalta puolustaessaan Suomea sodassa. Kiinalta saa ostettua huomattavasti halvemmalla sota tarvikkeita, kuin Yhdysvalloista tai Länsi maista. Kiina menee aseteollisuus kehityksessä 10 - 20 vuoden aikana Yhdysvaltalaisten ohitse. Kiina on selkeästi nousemassa talousmahdiksi jättäen Yhdysvallat taakseen. Kiinan ihmisoikeudet ovat huomattavasti paremmat nyt, kuin ihmisoikeudet Yhdysvalloissa. Historiallisesti katsoen ihmisoikeudet ovat olleet Kiinassa paremmat kuin Yhdysvalloissa. Kiina on vakaa maa, kun taas Yhdysvalloissa voi alkaa sisällissota milloin vaan. Kommunisti aate pitää jotenkin kurissa ajatuksen siitä, että ei olisi kurjimmassa asemassa olevat ihmiset niin huonossa elämän tilanteessa, mitä ihmiset ovat Yhdysvalloissa jossa bummeja riittää.

Mitä ihailet Kiinassa ja mitä ihailet Yhdysvalloissa ja näetkö asioita tasavertaisesti vai onko näkemys puolueellinen?

Kiinalla on myös häive hävittäjiä ja edistyksellistä asetekniikkaa sekä huippu järjestelmiä muutenkin löytyy, kuten tutka laitteet ym.

Britannia miehitti Hongkongin saaren aiemmin, joten siihen vedoten Suomi voi sanoa, että koska tätä on pidetty aiemmin sallittuna, Taiwan kysymykseen Suomen ei tarvitse ottaa muuta kantaa, kuin että Eurooppa sallii itse tekoja, joita kieltää Kiinalta. On sanottu, että Kiina kohtelee huonosti joitakin kansoja, voimme sanoa, että Yhdysvaltalaiset edelleen kohtelee tumma ihoisia huonosti Yhdysvalloissa ja että vankila tuomiot ovat täysin kohtuuttoman pitkiä Yhdysvalloissa. Mitään moraalista estettä ei olisi sille miksi Suomi ei voisi olla sotilasliittossa Kiinan kanssa. Myös YYA-SOPIMUS KIINAN KANSSA VOISI OLLA SUOMEN TUOTTEILLE HYVÄKIN SOPIMUS TAI LIITTYÄ KIINAN JOHTAMAAN AASIAN MAIDEN KAUPPALIITTOON. TÄMÄ SAMA VOISI PELASTAA UKRAINAN, JOS UKRAINA LÄHTISI HAKEMAAN TURVAA KIINALTA JA JÄTTÄISI NATO JÄSENYYS HAAVEET POIS KOKONAAN, tällöin Venäjäkin olisi tyytyväinen. Suomen kuuluessa enemmän Aasian maihin, olisi Suomen taloudelle parempi, koska lännen kanssa Suomen Valtion ulkomaan velka on vain kasvanut, eli kaksilla raiteilla meno on parempi, kuin keskittyä vain länteen, kun voisi keskittyä myös Aasiaan. Venäjä ei hyökkää Suomeen, kun valitaan oikein, eikä olla maailman mahtailijan Yhdysvaltalaisten saappaan nuolijoita.

Britannia miehitti Hongkongin saaren vuonna 1841 ensimmäisen oopiumisodan yhteydessä. Nankingin rauhassa vuonna 1842 Kiina luovutti saaren Britannialle, jolloin siitä tuli Britannian kruununsiirtomaa. Kyseessä oli ensimmäinen niin sanotuista epäoikeudenmukaisista sopimuksista, jotka Kiinan Qing-dynastia joutui solmimaan. Tätä ennen paikka oli varsin merkityksetön, eikä siellä ollut merkittävää asutusta. Ensimmäinen brittien alueelle perustama kaupunkimainen asutus, josta tuli myös siirtomaan pääkaupunki, oli Victorian kaupunki Hongkongin saaren pohjoisrannalla.

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Hongkong

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Taiwan

. 🇫🇮.

123

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kiinan imussa Suomen ka Ukrainan talous saadaan nousuun, myös Venäjän talous nousee Kiinan avulla. Kiinalla on rahaa millä nostaa kaverit suosta ylös. Kiinalla on suhteita joita tarjota kaupankäynnin edistämiseksi Suomen tuotteiden myymiseksi Aasian maihin laajemmin, kuin kaikkialle maailmalle.

    • Anonyymi

      Ei kestä Suomen moraali liittyä Yhdysvaltalaisten puolelle NATOON, joka tappaa Afganistanissa siviilejä ja lapsia ja tästä ei voi puhua ääneen, koska viesti muuten poistetaan, kun NATO jäsenyyttä ajavia tämä tieto haittaa.
      Yhdysvaltoja ei voi moittia mistään, koska viestit poistetaan, olemme aivopestyjä Suomessa ajattelemaan Yhdysvalloista pelkkää hyvää.

      • Anonyymi

        Afganistan on seurausta yhden NLn invaasiosta, joka tuhosi yhteiskuntarakenteet ja siitä alkoi Talebanin valta. Tokihan ideologisesti myös CIA aseisti Talebanit, mikä osui omaan nilkkaan 9/11.

        Mutta kaiken kaikkiaan tämä NATOfoobikko unohtaa historiaa tai ehkä haluaa kirjoittaa historiaa uudestaan. Se on ehkä tapana kyseisen kirjoittajan kulttuurissa.

    • Anonyymi

      Kiinalla on niin paljon sotilaita, ettei kellään ole niin paljon luoteja, että pystyisi edes kaikki Kiinalaisia sotilaita saamaan hengiltä pois. Ja jos Yksi kiinalainen vastaa kymmentä Suomalaista ase kädessä otetussa haasteessa, niin onhan ne kovia tyyppejä jo silloin, joten miksipä ei Kiina puolustamaan Suomea.

    • Anonyymi

      Ymmärretään, että historiallisessa mielessä Krimin niemimaa kuuluu Venäjälle ja, että Neuvostoliiton hajoamisessa tuli virhe tehtyä, mitä on korjattu tavalla jota länsi ei ole hyväksynyt. Suuri kysymys on se, että millä tavalla tämä virhe olisi pitänyt korjata, että länsi olisi sen sitten hyväksynyt??
      Koska Krimin niemimaa valtaus kuitenkin tapahtui ilman sotaa, niin jo tästä syystä voisin pitää länsi maiden katsomuksen mukaan hyväksyttävänä sen, ettei sotaa käytetty valtaamiseen, nyt vaan siitä pitäisi maksaa Ukrainalle, että länsi hyväksyy.

      Kyllä ymmärrän, että Venäjän johdon mielestä on tyhmää maksaa Krimin niemimaasta Ukrainalle, kun Krimin niemimaa on kuitenkin aina kuulunut Venäjälle, eli miksi maksaa omasta maasta Ukrainalle. Joskus täytyy maksaa, että saa sopua aikaiseksi.

      Presidentti Koivistolle Venäjä tarjosi maksua vastaan maa-alueita takaisin, mutta Koivisto ei innostunut asiasta, elikkä tässäkin olisi pitänyt ostaa Suomelle takaisin alueita, kuten Krimin niemimaa tilanteessa pitäisi ostaa omaa takaisin.

      Jos historiaa tutkitaan tarkkaan, niin Vanha Suomi kuuluisi historian käsityksen mukaan Suomelle enemmän, kuin Venäjälle. Mutta Suomea kiinnostaa nyt enemmän saada ostaa satama alue Petsamon Liinahamariin, josta laiva reitti aukenee koilisväylälle. Tänne Liinahamari satamaan rautatie ja maantie yhteys Inarijärven alapuolelta, sekä maantie yhteys siten, että välillä on hotelleja ja huoltoasemia. Suomi voi myös ostaa Petsamon Suomelle, jos Venäjällä halutaan myydä alue Suomelle. Vanha Suomi voi jäädä Venäjälle, jos Petsamosta päästään sopuun.
      Tiedetään, että Liinahamarissa on Venäjän merivoimien satama, mutta se voidaan siirtää vähän kauemmaksi kauppalaivojen kulun tieltä pois tai sitten satamaan mahtuu molemmat.

      https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Vanha_Suomi

      https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Liinahamari

      Jos Petsamon myynti onnistuu Suomelle, niin Suomi puolustaa ikuisesti Venäjää, eikä liity NATOON koskaan. Venäjällä on vapaa pääsy Petsamon ylitse Norjaan ja vielä lisäksi saatte Norjaan tunneli yhteyden Petsamon alueen alitse.

      Kaliningradiin voisi myös tehdä Puolan tai Liettuan kautta tunneli yhteys Valko-Venäjälle tai jopa Venäjälle asti, ei tämä mikään ongelma ole kenellekään suostua tunneli yhteyteen.

    • Anonyymi

      Venäjä lähetti opetus Filmin siitä, että ei kannata törmäillä Venäjän kanssa millään tavalla, ettei käy kuten videolla. Samalla tällä halutaan valistaa muuta maailmaa liikenne vaaroista. Mutta poliittisesti ja sotilaallisesti ei myöskään kannata törmäillä, Venäjän panssarivaunujen kanssa on pää viesti kuitenkin. Elikkä nyt NATO törmäilee Venäjään, kuten liikenne onnettomuus vertailu kuvannollisesti tekee aiheuttaen kohta sodan, pysy NATO poissa Venäjän läheltä, niin olet NATO turvassa onnettomuuksilta. Venäjän sukellus veneet alkavat törmäillä NATO sukellus veneisiin, kuten muut alkaa törmätä, ellei NATO pysy kaukana. Video on yksi mielenkiintoisimpia videoita, painoin NATON puolesta monta kertaa jarrua videota katsoessani ja silti kolahti yhteen pahasti monta kertaa.

      https://youtu.be/x05SFt9BN0w

    • Anonyymi

      Ukrainalle hyvä edotus myöskin.

      YYA-sopimus Kiinan kanssa, mikä on vähän kuin kauppasopimus ja lisäksi luvataan, ettei NATO tule Suomeen, niin miksipä ei. YYA-SOPIMUKSEN voi laatia Suomi, jolloin se on pirun hyvä Suomelle. Lähinnä Venäjä pitäisi tiedosta, ettei Suomi tai Ukraina liity NATOON, mutta myös Kiina iloitsee, ettei NATO ole liian voimakas. Hyvää tässä on sekin, että Yhdysvallat ja NATO ovat jatkuvasti osapuolina sodissa, kun Kiina ei sodi kenenkään kanssa.

      Rahaa tarvitaan nyt enemmän ja rahalla saa armeijan, jolla ei aseet lopu, joten YYA-sopimus tuo rahaa ja siksi se kannattaa Suomelle.
      Euroopan unionin aikana Suomi on nopeasti köyhtynyt, josta Merkinä Suomen Valtion ulkomaan VELAN nousu.

      http://www.velkakello.fi/

      ,,,,,,

      • Anonyymi

        Todella hurja määrä Suomen Valtiolla ulkomaan velkaa. Ei taideta pystyä maksamaan milloinkaan takaisin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todella hurja määrä Suomen Valtiolla ulkomaan velkaa. Ei taideta pystyä maksamaan milloinkaan takaisin?

        Heh, melkoinen kasa trollauksia tuossa edellä;-D Silkkaa propagandaa!

        Suomihan on useimpiin eurooppalasiin maihin varrattuna hyvin vähävelkainen, joten mistä löysit aiheen kysymyksillesi?

        Miksi Suomi saa lainaa kansainvälisiltä rahoittajilta niin edullisesti kun saa, ellei siellä luotettaisi Suomen kykyyn hoitaa talouttaan.

    • Anonyymi

      Afganistanin sisällissodan aikana Yhdysvaltalaisten CIA toimitti Mujahideen taistelijoille (Talebaneille) noin 500 Stingeriä (jotkin lähteet sanovat 1 500). Ohjusten on sanottu pudottaneen lähes 300 neuvostoliittolaista lentokonetta ja helikopteria, ennen kuin Neuvostoliitto veti joukkonsa pois Afganistanista vuonna 1989. Toisen kerran Stingereitä toimitettiin ulkopuolisille kun Reaganin hallitus antoi ohjuksia UNITAn taistelijoille Angolaan, tavoitteena kaataa Angolan hallitus 1980-luvun lopulla. Kummassakin tapauksessa pyrkimykset kerätä käyttämättömät ohjukset takaisin vihollisuuksien loputtua olivat tuloksettomia.

      Afganistanin sisällissodan jälkeen Yhdysvaltojen yritys kerätä käyttämättömät ohjukset takaisin epäonnistui, jonka seurauksena niistä 16 kappaletta päätyi Iraniin. Stingerien avulla Iran sai haltuunsa teknologiaa kehittää itselleen omia ohjuksia.

      https://fi.m.wikipedia.org/wiki/FIM-92_Stinger

      ,
      Neuvostoliitto ja Afganistanin johdon välillä oli sopimus, mikä oikeutti Neuvostoliiton olemaan Afganistanissa, mutta Yhdysvaltalaiset tukivat luvattomasti Afganistanissa niin sanottua Uskon kiihkoilijoita Talebaneja.

    • Anonyymi

      Kiva kun Suomi ei liity natoon. Suomen liittouduttava Venäjän ja Kiinan kanssa ja näytetään Yhdysvalloille mistä reijästä kana pissii.

      • Anonyymi

        Puhuit asiaa, kyllä Yhdysvaltalaisten sotimisen innolle pitää stoppi laittaa!

        Hukumme Suomessa pakolaistulvaan, kun aina tulee pakolaisia niistä maista, missä Yhdysvaltalaiset ovat käyneet sotimassa.
        Toivottavasti Afganistanin pakolaiset viedään Alaskaan eikä Eurooppaan, kun pakolaiset lähestyvät maasta liikkeelle talven jälkeen.

      • Anonyymi

        Kyllä Suomen pitää liittyä NATOON, koska nykynuoriso on velttoa kuten makaroni jota syövät opiskelun aikana, kun rahat eivät riitä muuhunkaan ruokaan.

        Miten makaronit voisivat Suomea edes puollustustaa, että kyllä tarvitaan NATOn selkärankaa Suomea puolustamaan.

        Onhan Suomen armeija todennut, että heikko kuntoisia ovat nykyajan makaroni nuoret miehet.

    • Anonyymi

      Jos olisin Venäjän johdossa, ja Ukraina ei luopuisi Natoon liittymisestä, niin estäisin sen sotatoimilla.
      Sen voi jokainen katsoa kartalta, tuolloin Nato olisi jo Moskovan porteilla.
      Nato on sotaisa järjestö, natomaiden sotilaita, jopa suomalaisiakin, on ollut jatkuvati sotimassa eri puolilla maailmaa, Vietnam, Irak, Syyria, Libya, Jugoslaviaan, jne., muuta ei ole saatu aikaan kuin täystuho.

      • Anonyymi

        Kuulehan naapuri, sinäkin voit katsoa kartalta, tarvitseeko Venäjä lisämaata?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuulehan naapuri, sinäkin voit katsoa kartalta, tarvitseeko Venäjä lisämaata?

        Mutta naapuri saako Venäjältä lisää elintilaa jos oman maan väestömäärä räjähtää pilviin Intian tapaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta naapuri saako Venäjältä lisää elintilaa jos oman maan väestömäärä räjähtää pilviin Intian tapaan?

        Ei kai Venäjältä kukaan ole maata viemässä? Venäjä itsekseen haaveilee tsaarin ajan rajoista muiden maiden kustannuksella!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kai Venäjältä kukaan ole maata viemässä? Venäjä itsekseen haaveilee tsaarin ajan rajoista muiden maiden kustannuksella!

        Tsaaria voi leikkiä pienemmässäkin maassa, ei tarvitse vallata historian aiempia maa-alueita edes takaisin.

        Suomi voisi julistautua myös Tsaari valtioksi, kun Saulin jälkeen on vain huonoja Presidentti ehdokkaita tarjolla, kun katsoo tämän hetkistä Presidentti ehdokkaiden nimilistaa.

    • Anonyymi

      Yhdysvaltalaiset eivät tulisi sotaan joutunutta Suomea tai Baltian maita pelastamaan, kun eivät halua kolmatta maailman sotaa aloittaa, joten ei hyötyä NATO liitosta olekaan. Pitää valita jokin muu sotilasliittoutuma tällöin.

      NATO on pelkästään Yhdysvaltalaisten aseteollisuuden tuotteiden myynti kanava.

    • Anonyymi

      Kuinka kalliita olisivat vertailussa Kiinan ja Yhdysvaltalaisten sotilaat, jos niitä tarvittaisiin Suomea puolustamaan, eli jokin tunti palkka hintahan näillä on, kuin työtä tekevillä ihmisilläkin on tunti palkka!

      Voisin veikata, että Kiinan sotilaan tuntipalkka vaatimus olisi Suomessa noin 15 euroa tunti, kun sotii vihollista vastaan, kun taas Yhdysvaltalaisen tunti palkka vaatimus olisi Suomessa noin 40 euroa tunti sotiessaan vihollista vastaan.

      Suomen armeija taas sotii halvalla näihin verrattuna vihollista vastaan, melkein jopa ilmaiseksi sotii.

      🇫🇮🇨🇳🇺🇸🇺🇲,🇫🇮🇨🇳🇫🇮🇨🇳🇫🇮

    • Anonyymi

      Länsi paikuttaa tätä sanomaa ja on pettynyt, kun Vladimir Putin ei hyökkääkään Ukrainaan. Venäjän Presidentti nauraa kanssani lännen tyhmyydelle. Jeesus, että länsi voi olla tyhmä. Yhdysvallat olivat niin tyhmiä, että kun olivat kovin väittäneet kemiallisten aseiden olevan Irakissa ja kun ei löytynyt kemiallisia aseita irakista, niin oli pakko hyökätä, kun kasvot olivat jo menneet koko maailman silmissä valehtelusta koko maailmalle.
      Nauretaan Presidentti Vladimir Putinin kanssa sitä, kun länsi ja Yhdysvallat ovat niin tyhmiä, ettei voi tehdä toisenlaisia päätöksiä edes ollessaan väärässä. 🤣😂🤣😂🤣😂😂🤣😂🤣😂😂🤣😂😂😂

      Lehti jutusta kopioitu teksti:

      Pitkän linjan diplomaatin mukaan Vladimir Putinin on oko eskaloitava kriisi tai löydettävä tapa perääntyä ja samalla pelastaa kasvonsa.

      https://www.uusisuomi.fi/uutiset/venajaa-pitkaan-seuranneet-vladimir-putin-teki-vaarallisen-virheen-euroopassa-pitaisi-valmistautua-todelliseen-hatatilanteeseen/864dd5d1-e2ac-417a-a619-c9f7f4312170

      🤣😂🤣🤣😂🤣😂😂

    • Anonyymi

      Järkitavalla ajateltuna Suomen pitäisi vahvistaa Naapuruussopimusta eikä heikentää sen merkitystä vihapolitiikalla.
      Nyt politiikka ajaa Suomea törmäyskurssille, kun pitäisi lisätä diplomatiaa ja luottamusta.

      • Anonyymi

        Miten ajattelit diplomatian auttavan Venäjän kanssa, joka uhkaa laajentaa sotaansa naapurimaassaan ja lähettelee kirjeitä ETYJ-maihin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten ajattelit diplomatian auttavan Venäjän kanssa, joka uhkaa laajentaa sotaansa naapurimaassaan ja lähettelee kirjeitä ETYJ-maihin?

        Venäjä on sanonut koko ajan, ettei ole hyökkäämässä Ukrainaan, mikset usko Venäjän sanaan?

      • Anonyymi

        Löytyi ainakin yksi järkevä Suomalainen, muut haluavatkin päästä sotimaan. Nimen omaan Ukrainan ja Suomen pitäisi tehdä sopimuksia Venäjän kanssa, eikä juosta pakoon NATO syliin.

        Eläin maailmassa pakoon juoksevat joutuvat saaliiksi ja kuherrus kuukauden vihollisen kanssa viettäneet pääsee hallitsemaan vihollista.
        Parempi hallita vihollista, kuin juosta pakoon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjä on sanonut koko ajan, ettei ole hyökkäämässä Ukrainaan, mikset usko Venäjän sanaan?

        Kyllä tähän sanaan voimme luottaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä tähän sanaan voimme luottaa.

        Venäjällä voi sanaan luottaa, kun lännessä ei voi luottaa edes kirjoitettuun lupaukseen. Näin vaan menee lännen ja idän ero.

    • Anonyymi

      Tärkeää on olla naapurimaiden kanssa sovussa ja Yhdysvaltalaisten kanssa riidoissa!!

      Venäjän kanssa sovinnossa oleminen on Suomen taloutta hyödyttävää, esimerkiksi Venäjä on valmis yhteistyöhön Suomen kansa, että Petsamon satamaan rakennetaan satama josta rautatie yhteys Inarijärven alapuolelta Suomeen. Norja voi tarjota vastaavaa, mutta Norjassa oleva satama on kallis, koska palkkataso Norjassa kalliimpi, lisäksi jos Venäjän puolella ei ole kilpailevaa satamaa, niin ei Koilisväylällä kauppalaivatkaan liiku, kun Venäjä sen estää, joten totuuttele sinä vaan olemaan sovussa Venäjän kanssa.

      Ukraina on sijainniltaan hyvin tärkeässä kohtaa, eli Kiinasta ja muualta tulevat uudet rautatiet menisivät suorempaa reittiä moneen Euroopan unionin jäsen maahan, joita reittejä voidaan käyttää matkustamiseen ja rautateitse liikkuvaan tavaran kuljetukseen.

      Erittäin hyvä, että Venäjä jo rakensi sillan Krimin niemimaalle, jossa myös rautatie liikenne voi liikkua. Tässäkin Ukrainalla oli jonkinlainen jarru päällä, ettei siltaa saatu rakennettua silloin, kun Krimin niemimaa oli osa Ukrainaa ja ottihan se Venäjän puolella hermoon vähän liikaa, kun Ukraina jarruttelee viisaita hankkeita. Todennäköisesti Ukraina kiristi siltahankkeen avulla Venäjää jollakin tavalla, esimerkiksi kaasu velkojen suhteen, tosin kaikesta ei ole tietoa, mutta hankala kumppani silti Ukraina oli siltahankkeen aikana. Plus Eurooppa unioni ja Yhdysvallat ja NATO jarruttelivat Ukrainan kautta hidastamalla siltahanketta. Että on osattu verta kaivaa nokasta varsinkin NATO maissa, kun menneitä muistelee.

      • Anonyymi

        Valikoi oikeat tahot, joiden kanssa olla sovussa!

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Hyvin räjähtää yhdellä ohjauksella jopa panssarivaunu, herää kysymys pitäisikö nimi muuttaa pahvivaunuksi, kun niin helposti tuhoutuu.?

      • Anonyymi

        Nykyisin kaikissa uudemmissa sotakulkuneuvoissa ,myös sotalaivoissa on jo omasuojajärjestelmät mitkä pystyy tuhoamaan jokaisen noista videon ohjuksista.

        On vastalääkkeet jokaiseen ohjus- ja luotiase hyökkäykseen.. Sodan lopputulos ei ole niinkään selvä asia enää niinkuin ennen oli kun joillain valtioilla oli tekninen ja aseiden määrään ja sotilaiden määrään perustuva ylivoima.
        Nykyisin pienikin armeija/ valtio voi voittaa sodan ja vaikka tappaa muut kunhan on vaan teknisesti enemmän kyvykkäämpi armeija kuin muilla.

    • Anonyymi

      Yhdysvaltojen tarkoitus on saada sotia aikaan koska se lisää aseteollisuuden tilauksia, siksi Yhdysvallat käy ympäri maailmaa sotia, osoittaakseen, että kukaan ei pärjää, jollei osta aseita Yhdysvalloista.

      🇺🇲🇺🇸🇺🇲🇺🇲🇺🇸🇺🇲🇺🇲🇺🇲🇺🇲

    • Anonyymi

      Napoleon hyökkää Venäjälle ja miksi Napoleonin oli hyökättävä Venäjälle?
      Miksi Hitler piti hyökätä Venäjälle?
      Miksi NATO aikoo hyökätä Venäjälle?
      Sitä varten NATO on perustettu, että se voisi hyökätä Venäjälle, miksi ihmeessä pitää jatkuvasti hyökätä Venäjälle, kyllä Venäjällä on aihetta pelätä hyökkäyksiä Venäjälle, joten NATO laajentuminen Venäjän rajoille pitäisi estää ehdottomasti.

      Katso filmi, kun Napoleon hyökkää Venäjälle. Napoleon vaatisi ennen hyökkäystä Venäjälle, Venäjän valloittamaan Suomen. Venäjä hyökkäsi Ruotsiin ajatuksena pakottaa Ruotsi mukaan Britannian kauppasaartoon, sillä kovan diplomaattisen taivuttelun osoittauduttua tuloksettomaksi Aleksanteri joutui Napoleonin painostuksesta julistamaan vuonna 1808 Ruotsille sodan, joka tunnetaan Suomen sotana. Sen seurauksena Suomi liitettiin osaksi Venäjää. Suomesta tuli tällöin Venäjän vallan alainen ja 1809 perustettiin Suomen suuriruhtinaskunta.
      Suomalaisilla on virheellinen tieto siitä, miksi Venäjä valtasi Suomen.

      https://youtu.be/byH2WhzXjcQ

      ....

      https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Napoleon_I

      ...

      https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Tilsitin_sopimus

      ...

    • Anonyymi

      Hyvä, että joku on jaksanut ja viitsinyt tehdä ihan Suomen kiellisen videon Ukraina jutusta, mutta kuten aina näissä totuutta puhuvissa asioissa käy, niin jotakin tärkeää jää kertomatta ja jotakin tietoa pimitetään.

      Turkki osti maa alueita Krimin niemimaalta Yhdysvaltalaisten salaisella pyynnöllä jo ennen Krim niemimaan valtausta, näistä maa alueista olisi tullut Yhdysvaltain tukikohdassa työskentelevien asuin alueita ja tonti maita.
      Yhdysvaltain CIA tiedustelu väki oli jo ennen Krimin niemimaan valtausta suunnittelemassa Krimin niemimaalle Yhdysvaltain tukikohtaa, mutta maailman rauhan kannalta katsottuna, oli kyllä hyvä asia se, että Venäjä pystyi estämään Yhdysvaltalaisten tukikohdan tulon Krimin niemimaalle.

      Krimin niemimaata ei ole käytännössä koskaan luovutettu Ukrainan Valtiolle vaan se oli Neuvostoliiton sisäinen uusi hallinto järjestely, joten tässä on ehkä hieman väärin käsitys tullut kenen Krimin niemimaa on periaatteessa koko ajan ollutkin, eli kyllä Krimin niemimaa voidaan katsoa kuuluneen koko ajan Venäjälle vaikka nämä väärin käsitykset ovat joskus antaneet ymmärtää, että Krimin niemimaa olisi kuulunut Ukrainalle. Itä Ukrainasta taas Venäjän lipun alle haluavat kansalaiset pitäisi siirtää Venäjän Valtion alueelle asumaan ja Venäjän pitäisi näitä paluu muuttajia auttaa muutossa Venäjälle ja rahallisesti tehdä siitä mahdollista, että paluu muuttajat pystyy muuttamaan Venäjälle takaisin.
      Suomi avusti Inkerin Suomalaisia muuttamaan takaisin Suomeen, eli siitä mallia.
      Ei siinä ole järkeä yrittää saada Ukrainan itäosia liitetyksi Venäjään vaikka se olisi mahdollista. Ukraina tekee tyhmästi kun ampuu itä-Ukrainan alueella, koska silloin itä-Ukraina ei varmasti halua liittyä takaisin Ukrainaan.

      Matkustajalentokone ales ampuminen oli todennäköisesti vahinko ja luultavasti matkustuslentokonetta luultiin tiedustelu lentokoneeksi, ehkä luultiin jopa Yhdysvaltain tiedustelu lentokoneeksi. Mutta noloa vaan myöntää vahinko. Tarkoitus ei todellakaan ole ollut ampua matkustuslentokonetta ales, vaan se on ollut vahinko jota ei uskalleta myöntään media hyökkäyksien pelossa ja maine haitta pelossa.

      https://youtu.be/EpSl5zcJwOA

      ..

      Mutta mitä muuta videolla jää kertomatta??

    • Anonyymi

      🇷🇺🇷🇺🇺🇦🇺🇦🇺🇲🇺🇸

      Venäjä kuuntelee hyvin neuvojani, niin siksi olen halukas neuvomaan lisää Venäjää.
      Vladimir Putin on sanonut, että ei hyökkää Ukrainaan ja tämä on hyvä asia, koska tässä on vaarana se, että Yhdysvallat järjestäisi myöhemmin tälläisen Kuwaitin tapaisen Ukrainan vapautus hyökkäyksen tai sitä ainakin Yhdysvallat todennäköisesti yrittäisivät kuitenkin. Jos Yhdysvallat lähtisi Kuwaitin tapaisesti vapauttamaan Ukrainaa, niin sodasta tulisi todennäköisesti pitkä ja hyvin kallis kaikille osapuolille, joten siihen ei pidä pyrkiä, mutta tietysti Ydinase pelotteella saa Yhdysvallat pysymään poissa Ukrainasta.

      Mutta sitten on se vielä vaikeampi asia, että miten saada Ukrainan kansa pitämään itseään Venäläisinä, eli välttämättä koskaan Ukrainan kansa ei tule pitämään itseään Venäläisinä ihmisinä, joten lopulta hyökkäys Ukrainaan olisi turha, ellei kansa pitäisi koskaan itseään Venäläisenä kansana.

      Se on totta, että NATO on selkeästi perustettu Neuvostoliitto vastaan olevaksi sotilasliitoksi, mikä nyt sitten uhmaa Venäjää.
      Mutta NATO pitää voittaa toisella tavalla, kuten aloituksessa sanon, koska sotilaallisesti NATO vaan pyrkii kasvamaan, jos jotakin yhteen ottoja tulee. Mutta rahaa vastaan kerron miten NATO voitetaan rauhan omaisesti.

      Monissa Valtioissa pääkaupunki on aivan Valtion reunassa, jonne olisi käytännössä helppo hyökätä suoraan pääkaupunkiin, esimerkiksi Helsinki sijaitsee Suomen reunalla, eikä Moskovan tapaan Suomen keskellä tämä Helsinki Ei sijaitse esimerkiksi Tampereen kohdalla. Elikkä Suomen on erittäin vaikeaa puolustaa Helsinkiä joka sijaitsee Suomen reunalla. Nyt vaan Venäjän pitää tottua ajatukseen, että kun aseet kokoajan kehittyy, niin mitään aluetta ei ole tulevaisuudessa helppoa suojella vaikka olisi suoja vyöhykettä ympärillä satoja kilometrejä.

      NATO pitää siis tuhota rauhanomaisesti, niin vaara on ohitse. Sota Ukrainaa vastaan vahvistaisi NATOa ja laajentaisi NATOa.
      Mutta hyvä asia, että tätä turvakuuta on yritetty saada ja koska painostus keinot eivät auta asiaa, niin nyt on parasta ottaa askelia taakse päin ja perua kaikki sotaharjoitukset ja sanoa sotaharjoitusten olleen keino painostaa saada turvatakuut YHDYSVALLOILTA JA NATOLTA.

      Voitetaan NATO rauhanomaisesti, koska NATO ei pärjää rauhanomaisessa kilpailussa Venäjälle mitenkään.

      Kuwaitin sota oli pelote koko maailmalle mihin Yhdysvallat pystyy ja nyt Venäjän ei kannata paljastaa voimiaan viholliselle, joten siksi sotaharjoitukset kannattaa kaikki peruttaa kokonaan, sillä nyt näyttää siltä, että kaikki pelkää Venäjää ilman Venäjän sotaharjoituksia, joten Venäjän ei kannata näyttää voimaansa siksikään, ettei NATO saa lisää NATO jäsenyys hakemuksia.

      https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Persianlahden_sota

      ...

      Kaikki hyöty irti ja tekemään Yhdysvalloista ja NATOsta sota kiihkoilijoita, eli maine haittaa Yhdysvalloille ja NATOlle kostoksi kun eivät suostuneet turvatakuita antamaan.
      Mutta palataan myöhemmin asiaan miten NATO voitetaan rauhan omaisesti ja tämä on helppoa ja taloudellisesti hyvin kannattavaa Venäjälle!

      https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Persianlahden_sota

      🇷🇺🇷🇺🇷🇺🇷🇺🇷🇺🇺🇦🇺🇦🇺🇦🇺🇲🇺🇸🇺🇲🇺🇲🇺🇸

    • Anonyymi

      Siis onhan se näin, että Suomi on yksi kärpäsen paska koko maailman mittakaavassa katsottuna, mutta mittasuhteesta huolimatta hyvin sotilaallisesti mahtava maa moneen muuhun verrattuna, kun Ydinase vertailua ei lasketa, tosin ei Ydinaseiden käytöllä välttämättä sotaa voiteta, kun pahempiakin aseita vastaan voi älyllä joskus pelkästään pärjätä. Spede Pasanen tietää kaiken.

      Katso filmi loppuun ja ymmärrä asian ydin, että olemme kärpäsen paska, joten meihin ei silloin edes pysty osumaan ohjuksella.

      https://youtu.be/uedd8wKvYIo

    • Anonyymi

      NATO on liian voimakas tällä hetkellä ja siksi parempi maailman rauhan kannalta, että voimasuhteet olisivat enemmän tasaväkiset.
      Jos Hitlerin aikana voima suhteet ennen sodan alkua olisi ollut tasaväkiset, niin todennäköisesti Hitler ei olisi lähtenyt hyökkäämään niin laajasti ja mietittäväksi jää olisiko Hitler ollenkaan lähtenyt hyökkäämään, jos tasaväkiset naapurit.

      Joku systeemi pitäisi, olla siinä, että naapuri maat eivät saa olla tiettyä prosentti lukua voimakkaampi sotilas kalustoltaan ja tietysti maan koko pitää huomioida näissä jutuissa jotenkin. Esitä Ideasi miten sotilaalliset voimat uudestaan ratkoa, jotta sotaa ei ylipäätänsä tulisi?

      Venäjä on kyllä oikeilla jäljillä siinä, kun vaatii turvatakuita ja NATO ylimielinen, kun ei halua antaa turvatakuita.
      Periaatteessa kun NATO ei ole aiemmin edes hyväksynyt Venäjän NATO jäsenyys hakemuksia, niin tällöin NATO on KYLLÄ velvollinen antamaan turvatakuut Venäjälle, koska ei ole hyväksynyt aiemmin Venäjän NATO jäsenyys hakemuksia, mutta miten turvatakuut sitten voitaisiin antaa ja mikä on ehdotuksesi? Mieluiten järkeviä vastauksia jos pystyt järkevään keskusteluun.

    • Anonyymi

      Vietnamin sotaa Yhdysvallat perusteli sotaan mukaan lähtemistä sillä, että Yhdysvaltain suurlähetystöön oli tehty pommi isku, tosin ei ole tietoa järjestikö Yhdysvallat pommi iskun omaan Vietnamin suurlähetystöön, että sai kyseenalaisen syyn osallistua sotaan.

      Järjellä ajateltuna suurlähetystö pommi isku ei ole syy osallistua sotaan, tämä syy ei kelpaa.

    • Anonyymi

      NATO ja Venäjä samassa organisaatiossa jäsenenä, sehän tarkoittaa Yhdysvaltalaisten potkuja pois NATOSTA, tosin mitä Yhdysvaltalaiset NATOSSA tekee kun heidän maansa ei sijaitse edes Euroopan alueella maantieteellisesti katsottuna.
      Yhdysvallat eivät luovu NATO jäsenyydestä, koska Yhdysvaltojen aseteollisuus kärsisi myynti ongelmista.

    • Anonyymi

      Totuus on sotilaallisesti se, että jos kaikki aseet laitetaan riviin myös ydinaseet niin Venäjä voittaa siinä ei ole epäilystä yhtään.

      Mutta on keino voittaa myös rauhanomaisesti niin, että Venäjä voittaa rauhanomaisesti Yhdysvallat ja NATON.

    • Anonyymi

      Nato ei voi joustaa, joten mitä vaihtoehtoja jää Venäjälle muuta kuin vallata suojavyöhykettä ennen kuin NATO hyökkää Venäjälle, koska NATO päämääränä on hyökätä Venäjälle, siksi on tämä vastakkain asettelu tehty, että ole NATOSSA tai Venäjä hyökkää.

    • Anonyymi

      🇺🇲🤠🇺🇸🇺🇲🤠🇺🇸🇺🇲🤠🇺🇸🇺🇲🇺🇲🤠🇺🇸🇺🇲🤠

      Nato/Yhdysvallat on hyökännyt moneen maahan ja näyttänyt huonoa mallia Venäjälle.
      Plus Venäjä on seurannut NATOn/Yhdysvaltojen hyökkäyksiä Kuwaitiin, Irakiin, Afganistaniin, Libyaan, Syyriaan, Jugoslaviaan, Isis järjestöä vastaan joten Venäjä pelkää aidosti olevansa jonain päivänä NATON/Yhdysvaltojen hyökkäyksien kohde maa/Valtio ja Suomen olisi syytä pelätä samaa, että jonain päivänä NATO/Yhdysvallat valitsee Suomen hyökkäys kohteeksi.

      🇺🇲🇺🇸🇺🇲🇺🇲🇺🇲🇺🇲🇺🇲🤠🤠🇺🇸

      Yhdysvallat hyökkäsi tuhoisin seurauksin Vietnamiin ja Koreassa.

      • Anonyymi

        ärsyttävää tämä väittäminen, ettei Yhdysvallat olisi mitään koskaan tehneet tai NATO ei olisi mitään tehnyt vaikka historia tieto kertoo aivan muuta.

        Kaikissa toisissa keskusteluissa NATO ja Yhdysvallat eivät katso peiliin omia tekojaan tai puhu omista teoistaan mitään, mutta Venäjän tai muiden maiden tekojen kimpussa Yhdysvallat ovat jatkuvasti!

      • Anonyymi

        Sota olisi ollut mittasuhteiltaan hyvin pientä ilman Yhdysvaltalaisten mukana oloa Vietnamissa, sinulla ei ole tietoa kuinka paljon pommeja Yhdysvallat pudotti Vietnamissa ja sinulla ei ole muutakaan tietoa. Kuka tämän kommunistisen vastustavan puolueen tai vastustavan tahon ylipäätänsä Vietnamiin sai aikaan, jollei se ollut Yhdysvallat??

    • Anonyymi

      Suomi on ollut jo monesti Yhdysvaltalaisten kiristyksien kohteena, mutta niistä vaietaan, eikä haluta kertoa Suomen kansalle. Ja joskus se on Suomen vuoro edistää Yhdysvaltalaisten asetehtaiden myyntiä sillä tavalla, että Yhdysvallat hyökkää Suomeen, jolloin muut ostavat Yhdysvaltalaisia aseita isolla summalla. Nyt Yhdysvallat rahastaa jättipotin asehankinta tilauksin, kun kärjistää Ukrainan ja Venäjän tilannetta esittämällä, että NATO ei jousta vaan ennemmin NATO/Yhdysvallat toivoo Venäjän hyökkäävän Ukrainaan, niin aseteollisuus Yhdysvalloissa saisivat enemmän ase hankintoja.

      🇺🇸🇺🇲🤠🇺🇲🤠🤠🤠🤠

    • Anonyymi

      Taasko pitää valita kuulutaanko Venäjän ja Kiinan leiriin vaiko EU.n ja USA.n leiriin.

      • Anonyymi

        Valintaa tehdään jatkuvasti. Tasapaino kahden välillä olisi parempi Suomen kannalta katsottuna, kuin kokonaan länteen kallistua. Viimeksi kun länteen kallistuttiin, niin itä leikkasi paloja Suomesta ja leikkaa uudestaan jos länteen Suomi kallistuu liikaa.

        Kyllä Kiina on kasvava talous mahti joka menee noin 10 vuoden sisällä Yhdysvaltojen ohi, joten parempi Suomen kannalta katsottuna kallistua Kiinaan päin.

        Valintaa ei olisi pakko tehdä, ellei Suomen johto puhuisi NATO myönteisiä puheita. Suomen kansan pitäisi vastustaa voimakkaasti NATO jäsenyyttä, ettei käy Suomelle samoin, kuin Ukrainan alkaessa haaveilemaan NATO jäsenyydestä. Kaikki Ukrainan ongelmat alkoivat NATO jäsenyyden haaveilusta.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kiina myisi ensin aseet ja sitten ne ei toimisi kuin ehkä kerran.
      Kiina lahjoittaisi suomen venäjälle.
      Kommunisti on aina kiero.

      • Anonyymi

        Heh... Kiina lahjoitti Suomelle Panda 🐼 karhut, eli se menee silloin toisin päin, että Kiina lahjoittaa Venäjän Suomen johdon alaisuuteen niin, että Venäjällä käytetään Suomen lippua ja maan sanotaan olevan osa Suomea!

      • Anonyymi

        Nykyiset ja vanhemmat Kiinan aseet ovat toimivia kuitenkin, joten mistä moinen mielikuvasi on tullut?

    • Anonyymi

      🇺🇲🇺🇸🇺🇲🇺🇸
      Taas köyhät Suomalaiset pääsee maksamaan Yhdysvaltalaisten aiheuttamia ongelmia, kun Yhdysvallat eivät voi antaa turvatakuita Venäjälle, helkutti mitä idiootteja Yhdysvaltalaiset ovat, ei koskaan NATOON tämän idiootti Valtion rinnalle jossa Yhdysvallat on.
      Koska Venäjä on hakenut aiemmin NATO jäsenyyttä ja koska Venäjää ei ole NATO jäseneksi hyväksytty, niin silloin NATO on kyllä velvollinen jonkinlaiset turvatakuut antamaan Venäjälle!

      EU valmistelee Ukrainalle 1,2 miljardin tukipakettia – aseellisesta avusta erimielisyyttä
      EU-maiden ulkoministerit kokoustavat tänään Brysselissä muun muassa Ukrainan tilanteesta.
      EU:n ulkoministerit kokoustavat parhaillaan Brysselissä Ukrainan tilanteesta. Myös Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken osallistuu videoyhteydellä kokoukseen.
      Ulkoministereiden tapaamisen aikana EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen ilmoitti, että Ukrainalle valmistellaan 1,2 miljardin tukipakettia kriisin hoitoon.

      EU aloittaa myös uuden pitkäkestoisen, Ukrainan modernisointiin tähtäävän rahoitusohjelman valmistelun. Von der Leyen kertoo, että ohjelman tavoitteena on saada yli 6 miljardin euron edestä investointeja Ukrainaan.

      Kyseessä ei ole ensimmäinen tukipaketti Ukrainalle. Von der Leyenin mukaan EU on tukenut Ukrainaa rahallisesti 17 miljardilla eurolla kahdeksan vuotta kestäneen konfliktin aikana.

      Erimielisyyttä aseista
      Ulkoministereiden kokouksesta ei odoteta suuria läpimurtoja. EU:ssa ollaan yhtämielisiä avun tarpeesta muttei välttämättä keinoista.

      Saksa vastustaa aseellista apua ja on mediatietojen mukaan pyrkinyt estämään myös Viroa viemästä kenttätykkejä Ukrainaan. Suomi hankki neuvostovalmisteiset tykit 90-luvulla Saksalta ja myöhemmin Viro osti ne Suomelta.

      Saksan ulkoministeri Annalena Baerbock myös ilmaisi Ukrainan vierailullaan viime viikolla, ettei Saksa tule tarjoamaan Ukrainalle sotilaallista apua. Sen sijaan Saksa aikoo lähettää tueksi kenttäsairaalan.

      Tähän mennessä ainakin Turkki, Iso-Britannia, Yhdysvallat ja Kanada ovat lähettäneet sotilaallista apua ja aseita Ukrainaan.

      Useat maat ovat myös varoittaneet lähetystöjensä henkilökuntaa Kiovassa. EU ei kuitenkaan suosita jäsenmailleen diplomaattien vetoa pois Ukrainasta.

      https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/82cb8a24-ea50-4668-a747-b9f88057ce67

      🇺🇲🇺🇲🇺🇲🇺🇸🇺🇸

    • Anonyymi

      Venäjän kuuluu saada turvatakuut, koska Venäjää ei hyväksytty NATO jäseneksi.

      Periaatteessa koska Venäjä/Neuvostoliitto haki NATO jäsenyyttä Neuvostoliiton aikana, niin tässä mielessä on jo vähän tulkinnan alainen juttu, että saako NATO nyt tehdä päätöksiä niillä alueilla, jotka kuuluivat aiemmin Neuvostoliittoon, jollei edes tänä päivänä NATO hyväksy Venäjää NATOON, eli ei NATO saisi näin jälkikäteen nakertaa Neuvostoliittoa päästäen NATOON maita jotka aiemmin olivat Neuvostoliitossa jollei Venäjää myös hyväksytä NATOON. Näkökulma juttu vaikkei koko Neuvostoliittoa enää ole olemassa tai kuka kieltää Venäjää vaihtamasta maan nimeksi takaisin Neuvostoliitoksi, tosin Ukraina myös Neuvostoliiton seuraaja Valtio, eli Ukrainalla samat oikeudet alkaa itsestään käyttämään Neuvostoliitto Valtio nimeä sekä Neuvostoliiton lippua.

    • Anonyymi

      Hauskinta koko asiassa on se, että jos Venäjä valtaisi Ukrainan heti seuraavana päivänä, kun tämä 1,2 miljardin tukipaketti olisi annettu EU:lta Ukrainan tilille käyttöön, niin onko Venäjä silloin EU:n tukipaketin käyttäjänä katsottava olevan osa EU:ta myöskin? Siis Ukrainan valtauksen jälkeen Venäjä hallinnoi myös Ukrainan raha varoja näin järjen mukaan ajateltuna.

      Ukrainan kassa varmaan aika tyhjä ilman tätä EU:n tukipakettia, että näin pankki ryöstön kannalta ajateltuna köyhään maahan on turhaa hyökätä, kun rahallisesti ei hyödy mitään Ukrainan valtauksesta.

    • Anonyymi

      reilua valita vaan aiemmin Neuvostoliittoon kuuluneet maat NATOON ja samaan aikaan hylätä Venäjän NATO jäsenyys hakemus. NATO ei ole reilu ja siksi Suomen ei pidä hakeutua NATOON.

    • Anonyymi

      Totuus on sotilaallisesti se, että jos kaikki aseet laitetaan riviin myös ydinaseet niin Venäjä voittaa siinä ei ole epäilystä yhtään.

      Mutta on keino voittaa myös rauhanomaisesti niin, että Venäjä voittaa rauhanomaisesti Yhdysvallat ja NATON.

    • Anonyymi

      Ei ole näköpiirissä että Venäjä olisi edelleenkään hyökkäämässä.

      Itä-Ukrainan vapaustaistelijat hoitavat itse sotimishommat Venäläisvalmisteisin asein Nato-USA:n ja Ukrainan joukkoja vastaan.

      DONBASS VOITTAA! - ДОНБАС ПЕРЕМОЖЕ!

    • Anonyymi

      Media tekee koko ajan manipuloivia "tutkimuksia", joista presidenttikin jo huomautti. Venäjä ja Kiina -vastaisuus on levitetty täysin jo urheiluunkin ja olympialaisiin, joiden pitäisi olla urheilevan nuorison yhdistävä juhla. Kyllä kansa näkee nämä tarkoituksenhakuiset manööverit. Mitä sanovat asiaan mm. Lapin matkailuyrittäjät, joille kiinalaiset ovat olleet viime vuosina (ennen koronaa) merkittävä asiakaskunta?

      • Anonyymi

        Vanha konsti, pelolla hallitseminen alkaa tuottaa hieman tulosta. Suomi on menettämässä viimeisetkin itsenäisyytensä rippeet. Se on merkillistä huomata kuinka tyyliin isotkin tilat hajotetaan yhdessä sukupolvessa. On sitten taas aivan toinen kysymys se, että onko Suomen tarpeellista ylipäätään olla itsenäinen valtio. Jos kansa haluaa luovuttaa itsenäisen puolustuksensa ja poliittisen päätöksenteon vieraalle valtiolle/instituutioille, niin menköön ei se ole sitä ansainnutkaan pitää.

    • Anonyymi

      🇺🇲🤠🇺🇸🇺🇲🤠🇺🇸🇺🇲🤠🇺🇸🇺🇲🇺🇲🤠🇺🇸🇺🇲🤠

      Nato/Yhdysvallat on hyökännyt moneen maahan ja näyttänyt huonoa mallia Venäjälle.
      Plus Venäjä on seurannut NATOn/Yhdysvaltojen hyökkäyksiä Kuwaitiin, Irakiin, Afganistaniin, Libyaan, Syyriaan, Jugoslaviaan, Isis järjestöä vastaan joten Venäjä pelkää aidosti olevansa jonain päivänä NATON/Yhdysvaltojen hyökkäyksien kohde maa/Valtio ja Suomen olisi syytä pelätä samaa, että jonain päivänä NATO/Yhdysvallat valitsee Suomen hyökkäys kohteeksi.

      🇺🇲🇺🇸🇺🇲🇺🇲🇺🇲🇺🇲🇺🇲🤠🤠🇺🇸

    • Anonyymi

      Nyt alkaa tulla kovaa TOTUUTTA Afganistanin sota jutuista ja periaatteessa tämän kuultua voisi hakea palautus vaatimusta sille, että maksamiaan verorahoja pitäisi palauttaa takaisin Itselleen mitä on Afganistanin operaatioihin mennyt, koska tämä on koko ajan ollut tiedossa, ettei Afganistanissa Talebanin liikettä voi voittaa, koska Yhdysvallat tekivät sen, että Talebaneja kukaan ei voisi voittaa edes myöhemmin, kuten Yhdysvallat itsekään eivät voittaneet Talebaneja.

      Nyt kun Afganistanista lähtee liikkeelle kansan vaellus, niin nämä ihmiset pitäisi ihan oikeasti viedä Yhdysvaltoihin, kun eihän Euroopan unioni ei ole syyllinen siihen, että Afganistanin tilanne on päin helvettiä, eli Yhvaltoihin kaikki Afganistanista lähtevät ihmiset pitäisi viedä. Tämä kansan vaellus lähtee todennäköisesti liikkeelle, kun talvi on ohitse.

      Näin paljon, ei ole saanut tietää Afganistanista aiemmin ja kannattaa malttaa vaan kuunnella loppuun asti vaikka heti ei kiinnostu linkistä.

      https://youtu.be/7Arm8cP3RjY

    • Anonyymi

      Yhdysvalloissa kovasti omalle kansalle väitetty, että Venäjä hyökkäisi Ukrainaan, elikkä Yhdysvallat taas valmistelee omaa kansaansa antamaan luvan Yhdysvaltain armeijan joukoille luvan sekaantua Ukrainan asioihin sotilaallisesti ilmeisesti Kuwaitin sodan tapaisesti, niin että jos Venäjä hyökkäisi Ukrainaan, niin Yhdysvallat olisivat jokin vapauttaja taho joka pommittaisi koko Ukrainan maan tasalle saadakseen Venäjän joukot vetäytymään Ukrainasta. Tiedämme kaikki, että Yhdysvallat haluaa sotaa, koska se lisää Yhdysvaltalaisten aseteollisuudelle tulevia tilauksia ja lisäksi on halpaa sodan jälkeen ostaa Ukrainan yrityksiä Yhdysvaltalaisten omistukseen.

      Yhdysvaltojen tarkoitus on saada sotia aikaan koska se lisää aseteollisuuden tilauksia, siksi Yhdysvallat käy ympäri maailmaa sotia, osoittaakseen, että kukaan ei pärjää, jollei osta aseita Yhdysvalloista.

      🇺🇲🇺🇸🇺🇲🇺🇲🇺🇸🇺🇲🇺🇲🇺🇲🇺🇲🇺🇲

      Elikkä Yhdysvallat yrittää kaikin keinoin kulissien takana provosoida Venäjää hyökkäämään Ukrainaan, tämä varmasti jossakin vaiheessa tulee luultavasti paljastumaan, jollei Venäjä provosoidu Yhdysvaltalaisten yrityksistä huolimatta.
      Nyt ei kannata Venäjällä provosoitua, Yhdysvaltalaisten yrityksistä huolimatta.

    • Anonyymi

      🇫🇮🇫🇮

      Minulla on hyvä ratkaisu Venäjälle, jolloin Venäjä voittaa NATON ja Yhdysvaltalaiset eritavalla niin, ettei tarvitse edes sotia tai neuvotella NATO maiden kanssa.

      Yhdysvaltojen ja NATOn ei tarvitse joustaa missään, eli kaikki osapuolet voittavat, mutta Venäjä voittaa massiivisesti.
      Ei ole mikään asevarustelu kilpailu edes.
      Ukrainan ja Venäjän välille ei tulisi mitään uutta sotilaallista yhteenottoa, koska Venäjän turvallisuus on taattu NATO maita vastaan toisella tavalla, eikä se ole aseelliseen tai sotilaalliseen puolustukseen tukeutuva ratkaisu.

      Venäjän kannalta ratkaisu on jopa taloudellisesti tuottoisa ratkaisu mikä estää NATOa hyökkäämästä Venäjälle.
      NATO joutuu etsimään vihollisen jostakin muualta, koska Venäjälle hyökkäys olisi mahdotonta.
      Kuten hyvät ratkaisut aina maksavat, niin tämäkin ratkaisu maksaa, en jaa ilmaisia ratkaisuja varsinkaan, kun ne ovat täydellisen hyviä.
      Puhutaan lisää, kun riittävä raha summa Valtion johdon tasolta minulta tarjotaan ratkaisun kertomisesta ja kuka vaan Valtio voi raha summan tarjota ja ratkaisun saavat kaikki Valtiot jotka ratkaisun ostavat. Tämä on varmasti halvempi tapa ratkaista asiat, kuin neuvotteluihin kulutetut raha summat tai kuinka kallista sotiminen on tai kuinka kallista sotaan varautuminen on.
      Yhteystietoja vaan kenelle ratkaisua voi tarjota rahaa vastaan.

      🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮

    • Anonyymi

      Intia olis myös aika hyvä kaveri siellä niin paljon porukkaa, ettei väestönlaskenta pysy enään mukana. Loppus kertalaakista työvoimapula.

    • Anonyymi

      Venäläinen kenraali­eversti vaatii Putinin eroa – julkaisi avoimen kirjeen Ukrainan sotaa vastaan
      Leonid Ivashovin allekirjoittama kirje julkaistiin hänen johtamansa ”itsenäisen upseeriliiton” nettisivuilla. Suomessakin useita kertoja vierailleen kenraalieverstin kirjettä on pidetty aitona Venäjän mediassa.

      VENÄJÄN asevoimien nykyiseen johtoon kriittisesti suhtautuva ”itsenäinen upseeriliitto” on julkaissut Venäjän kansalle ja presidentti Vladimir Putinille osoitetun avoimen kirjeen, jossa se vaatii kaikkien sotasuunnitelmien hautaamista ja presidentti Putinin eroa.

      IVASHOV tunnetaan suorapuheisena, kansallismielisenä ja Naton laajentumista vastustavana ammattisotilaana. Vuonna 2000 hän kävi Suomessakin tutustumassa Suomen puolustusjärjestelyihin ja erityisesti meripuolustukseen.

      Vuonna 2000 Ivashov varoitti IS:n haastattelussa Suomea ”Nato-flirtistä”. Hänen mukaansa yhteistyö Naton kanssa saattaa uhata Suomen liittoutumattomuuspolitiikan uskottavuutta.

      https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008593592.html

    • Anonyymi

      Kyllä NATO jäsenyyttä kannattavat keskustelut kelpaa taas kärki keskustelu aiheeksi. Huomaa miten muita keskusteluita suomi24 sorsii.

      • Anonyymi

        Suomen hallituksen tai Suomen armeijan tai Suomen poliiseiden halujen mukaan keskusteluita ohjataan aina tarpeen tullen, eli nyt NATOa kannattavat keskustelut ovat kärjessä ja muut keskustelut pidetään pimennossa.

    • Anonyymi

      Miksi Euroopan unioni on roisto, jossa vuorollaan kaikki Euroopan eteläiset VALTIOT ovat Kreikasta lähtien ryöstäneet vuorollaan Suomalaisten veronmaksajien rahoja?

      Portugali ryösti Suomen rahoja, Italia ryöstää Suomen rahoja, onko sinulla vastaus tähän?

      Enkä mä nyt oikein ymmärrä, mitä tarkoitat sillä, että Venäjä olisi roistovaltio, että mitä se on sitten ryöstänyt mukamas?
      Historiallisia virheitä on kyllä yritetty Venäjällä korjata. Joskus tulee aika uudestaan, kun Suomi voi kokeilla korjata historiallisia virheitä, mutta Mauno Koivisto ei halunnut korjata historiallisia virheitä, että voit syyttää Suomen silloista johtoa, kun ei ostanut Petsamoa Suomelle takaisin, kun Boris Jeltsin olisi myynyt alueen suhteellisen halvalla Suomelle takaisin ja oltaisiin sen ajan Petsamolaisille voitu antaa luvan omistaa se, mitä omistivat ja vielä antaa Suomen passi ilmaiseksi ja kohottaa heidän elintasonsa Suomen kansan tasolle ja tarjota ilmaista Suomen kielen opetusta lapsista eläkeläisiin asti sekä kannustaa kielen opiskeluun.

      Nyt olisi Koilisväylä käytössä, jos oltaisiin oltu viksuja, mutta kun Suomen johdossa on aina ne tyhmimmät päättäjät vallan kahvassa kiinni.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/b88f0652-e0b4-4b7c-811d-e3214cce6ec8

      🇫🇮🇫🇮🇫🇮

      Xxxxfdsdrtgghh

    • Anonyymi

      Kannatan NATOa! Lopetetaan säätäminen ja taataan Suomen ja suomalaisten turvallisuus. Kuulumme länteen ja sitä haluamme puolustaa diktatuureja ja sortajia vastaan.

    • Anonyymi

      Kansalaialoitetta ei voi natosta tehdä, onhan siellä jo nyt Adressit.com joku kyhäys jossa muutama kymmenen nimeä.

      • Anonyymi

        En löytänyt koko äänten keräystä.

    • Anonyymi

      Kerran nyt selkeästi halutaan rauhanomaisesti ratkaista Ukrainaan liittyvät asiat, niin todennäköisesti Venäjä esittää maksavansa kohtuullisen ison summan rahaa kiistellyistä maa alueista, eli todennäköisesti tämä on tuleva ratkaisu asiaan ja tämän jälkeen, Venäjä ja Ukraina painaa pika vaihteen päälle ja alkaa rikastumaan Suomea nopeammin niin, että kansakin on Suomalaisia tavallisia palkan saajia rikkaampia 20 vuoden kuluttua.
      Tämä on minun yksi ehdotus ratkaista Ukrainan tilanne ja ilmeisesti tämä idea on nyt otettu käyttöön, koska Sauli Niinistö markkinoinut tätä ideaani ratkaisuksi.

    • Anonyymi

      Suomesta tehdään NATOn taistelutanner muutaman maanpetturin toimesta.
      Onko yhtään puoltavaa seikkaa olemassa, jolla saataisiin positiivinen syy liittyä veriseen järjestöön ja jos olisi, perustelut?

      Ilman muuta selvää että Suomi ammutaan tuhkaläjäksi muutamissa tunneissa, Souomen maaperän ollessa naton tukikohtana, miettikää tätä nilkit.

    • Anonyymi

      Mennään NATOON koko Suomi, voidaan NATOssa elää herroiksi ja lopettaa työnteko kokonaan, kun ei tarvitse tehdä töitä saadaksemme rahaa Suomeen jolla ostaa järjettömän kalliita hävittäjiä jotka on tehty kullasta.

      • Anonyymi

        kysymys kuuluu, että onko demokratiaa se, että kansa seuraa jonkun kansanedustajan mielipidettä tai Presidentin mielipidettä omassa NATO kannassaan vai onko hän aivopesty NATOa kannattamaan?
        Voiko Suomen kansa menettää järjen vaan siksi, että jokin kansanedustaja tai Presidentti ohjaa omaa NATO mielipidettä?

        Hitleriä kansa lähti mielipiteissä seuraamaan ja miten siinä sitten kävikään??

    • Anonyymi

      Suomi on ollut jo monesti Yhdysvaltalaisten kiristyksien kohteena, mutta niistä vaietaan, eikä haluta kertoa Suomen kansalle. Ja joskus se on Suomen vuoro edistää Yhdysvaltalaisten asetehtaiden myyntiä sillä tavalla, että Yhdysvallat hyökkää Suomeen, jolloin muut ostavat Yhdysvaltalaisia aseita isolla summalla. Nyt Yhdysvallat rahastaa jättipotin asehankinta tilauksin, kun kärjistää Ukrainan ja Venäjän tilannetta esittämällä, että NATO ei jousta vaan ennemmin NATO/Yhdysvallat toivoo Venäjän hyökkäävän Ukrainaan, niin aseteollisuus Yhdysvalloissa saisivat enemmän ase hankintoja.

    • Anonyymi

      Venäjän kuuluu saada turvatakuut, koska Venäjää ei hyväksytty NATO jäseneksi.

      Periaatteessa koska Venäjä/Neuvostoliitto haki NATO jäsenyyttä Neuvostoliiton aikana, niin tässä mielessä on jo vähän tulkinnan alainen juttu, että saako NATO nyt tehdä päätöksiä niillä alueilla, jotka kuuluivat aiemmin Neuvostoliittoon, jollei edes tänä päivänä NATO hyväksy Venäjää NATOON, eli ei NATO saisi näin jälkikäteen nakertaa Neuvostoliittoa päästäen NATOON maita jotka aiemmin olivat Neuvostoliitossa jollei Venäjää myös hyväksytä NATOON. Näkökulma juttu vaikkei koko Neuvostoliittoa enää ole olemassa tai kuka kieltää Venäjää vaihtamasta maan nimeksi takaisin Neuvostoliitoksi, tosin Ukraina myös Neuvostoliiton seuraaja Valtio, eli Ukrainalla samat oikeudet alkaa itsestään käyttämään Neuvostoliitto Valtio nimeä sekä Neuvostoliiton lippua.

    • Anonyymi

      Yhdysvallat ja NATO maat varsinkin lietsoo jatkuvasti kuvaa siitä, että Venäjä olisi hyökkäämässä Ukrainaan, nyt viisas neuvoni on se, että ei kannata hyökätä Ukrainaan, koska se saa nämä sotaa lietsovat NATO maat näyttämään huonoilta vaihtoehdoilta juurikin siksi, että lietsovat jatkuvasti sotaa maailmalla missä ikinä ovatkin.

      https://youtu.be/1C3_qhAhxWY

    • Anonyymi

      Kaikkien virallisten tilastojen mukaan, itä-Ukrainan tyypit olisivat kuitenkin Ukrainalaisia, tosin on siellä varmasti joku muukin mukana.
      Mutta kuitenkin tyhmää se on Ukrainalaisilta jatkaa oman kansan ampumista itä-Ukrainassa, koska eivät he silloin halua liittyä takaisin Ukrainaan.

      Jos Suomi ampuisi Ahvenanmaan ihmisiä, niin miksi he haluisivat olla osa Suomea, että kyllä Ahvenanmaan ihmiset sitten ennemmin liittyisivät Ruotsiin vieden koko Ahvenanmaan Ruotsiin.

      • Anonyymi

        Mitä teet jos Venäjä ei aloita sotaa? Soitatko Yhdysvaltain CIA joukon ampumaan Venäjän puolesta Ukrainalaisia, että sota saataisiin syttymään?

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Neuvostoliitto aikana Neuvostoliitto on hakenut NATO jäsenyyttä ja myös Venäjän nimen käytön aikana Venäjä on hakenut NATO jäsenyyttä. Etsi tietoa netistä.

    • Anonyymi

      Ketä ne itä-Ukrainan kapinalliset sitten ampuisivat siellä juoksu haudoissa, jos Ukraina vetää armeijan pois itä-Ukrainan alueelta? Luuletko sinä, että itä-Ukrainan kapinalliset niin hulluja olisivat, että alkaisivat siviileitä ampumaan, jollei näe armeijan varusteisiin pukeutuneita sotilaita vastapuolen juoksu haudoissa liikkumassa?

      Siihen sisällissota sota loppuu, kun vastapuoli häipyy omista juoksu haudoista kotiinsa.

      Vähän järkeä tuohon ajatteluusi. Jos menet naapurille huutamaan vihaisena ja naapuri häipyy autolla koko paikalta, niin kelle sinä jatkat huutamista? Kuukauden päästä, kun naapuri palaa lomalta takaisin, niin tuskin enää huudat samasta asiasta naapurillesi, jos ei ole enää huutamisen aihetta.

      Ukrainan Presidentti ymmärsi itse poistua juoksu haudasta ja on elossa edelleen, joten kannattaisi muidenkin poistua juoksu haudoista ja omaa Ukrainan kansaa se on, että mitä väliä vaikka valtaisivat koko maan.
      Kyllä Saamelaiset saa mun puolesta vallata koko Suomen, enkä edes vastustaisi yhtään vain hullu lähtisi Saamelaisia vastaan sotimaan, sillä omaa Suomen kansaa hekin ovat.

    • Anonyymi

      NATO vastustus kasvaisi jos kaikki tieto tuotaisiin rehellisesti näkyviin esimerkiksi median kautta, mutta NATO ei toimi rehellisesti koskaan.

      • Anonyymi

        Kyllä NATO kannatus vain kasvaisi, älä siis selitä siellä mitään!!!

    • Anonyymi

      🇺🇸🇺🇲🇺🇸
      Taas köyhät Suomalaiset pääsee maksamaan Yhdysvaltalaisten aiheuttamia ongelmia, kun Yhdysvallat eivät voi antaa turvatakuita Venäjälle, helkutti mitä idiootteja Yhdysvaltalaiset ovat, ei koskaan NATOON tämän idiootti Valtion rinnalle jossa Yhdysvallat on.
      Koska Venäjä on hakenut aiemmin NATO jäsenyyttä ja koska Venäjää ei ole NATO jäseneksi hyväksytty, niin silloin NATO on kyllä velvollinen jonkinlaiset turvatakuut antamaan Venäjälle!

      EU valmistelee Ukrainalle 1,2 miljardin tukipakettia – aseellisesta avusta erimielisyyttä
      EU-maiden ulkoministerit kokoustavat tänään Brysselissä muun muassa Ukrainan tilanteesta.
      EU:n ulkoministerit kokoustavat parhaillaan Brysselissä Ukrainan tilanteesta. Myös Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken osallistuu videoyhteydellä kokoukseen.
      Ulkoministereiden tapaamisen aikana EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen ilmoitti, että Ukrainalle valmistellaan 1,2 miljardin tukipakettia kriisin hoitoon.

      EU aloittaa myös uuden pitkäkestoisen, Ukrainan modernisointiin tähtäävän rahoitusohjelman valmistelun. Von der Leyen kertoo, että ohjelman tavoitteena on saada yli 6 miljardin euron edestä investointeja Ukrainaan.

      Kyseessä ei ole ensimmäinen tukipaketti Ukrainalle. Von der Leyenin mukaan EU on tukenut Ukrainaa rahallisesti 17 miljardilla eurolla kahdeksan vuotta kestäneen konfliktin aikana.

      Erimielisyyttä aseista
      Ulkoministereiden kokouksesta ei odoteta suuria läpimurtoja. EU:ssa ollaan yhtämielisiä avun tarpeesta muttei välttämättä keinoista.

      Saksa vastustaa aseellista apua ja on mediatietojen mukaan pyrkinyt estämään myös Viroa viemästä kenttätykkejä Ukrainaan. Suomi hankki neuvostovalmisteiset tykit 90-luvulla Saksalta ja myöhemmin Viro osti ne Suomelta.

      Saksan ulkoministeri Annalena Baerbock myös ilmaisi Ukrainan vierailullaan viime viikolla, ettei Saksa tule tarjoamaan Ukrainalle sotilaallista apua. Sen sijaan Saksa aikoo lähettää tueksi kenttäsairaalan.

      Tähän mennessä ainakin Turkki, Iso-Britannia, Yhdysvallat ja Kanada ovat lähettäneet sotilaallista apua ja aseita Ukrainaan.

      Useat maat ovat myös varoittaneet lähetystöjensä henkilökuntaa Kiovassa. EU ei kuitenkaan suosita jäsenmailleen diplomaattien vetoa pois Ukrainasta.

      https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/82cb8a24-ea50-4668-a747-b9f88057ce67

      🇺🇲🇺🇲🇺🇲🇺🇸🇺🇸

      • Anonyymi

        Hauskinta koko asiassa on se, että jos Venäjä valtaisi Ukrainan heti seuraavana päivänä, kun tämä 1,2 miljardin tukipaketti olisi annettu EU:lta Ukrainan tilille käyttöön, niin onko Venäjä silloin EU:n tukipaketin käyttäjänä katsottava olevan osa EU:ta myöskin? Siis Ukrainan valtauksen jälkeen Venäjä hallinnoi myös Ukrainan raha varoja näin järjen mukaan ajateltuna.

        Ukrainan kassa varmaan aika tyhjä ilman tätä EU:n tukipakettia, että näin pankki ryöstön kannalta ajateltuna köyhään maahan on turhaa hyökätä, kun rahallisesti ei hyödy mitään Ukrainan valtauksesta.

    • Anonyymi

      NATO on liian voimakas tällä hetkellä ja siksi parempi maailman rauhan kannalta, että voimasuhteet olisivat enemmän tasaväkiset.
      Jos Hitlerin aikana voima suhteet ennen sodan alkua olisi ollut tasaväkiset, niin todennäköisesti Hitler ei olisi lähtenyt hyökkäämään niin laajasti ja mietittäväksi jää olisiko Hitler ollenkaan lähtenyt hyökkäämään, jos tasaväkiset naapurit.

      Joku systeemi pitäisi, olla siinä, että naapuri maat eivät saa olla tiettyä prosentti lukua voimakkaampi sotilas kalustoltaan ja tietysti maan koko pitää huomioida näissä jutuissa jotenkin. Esitä Ideasi miten sotilaalliset voimat uudestaan ratkoa, jotta sotaa ei ylipäätänsä tulisi?

      Venäjä on kyllä oikeilla jäljillä siinä, kun vaatii turvatakuita ja NATO ylimielinen, kun ei halua antaa turvatakuita.
      Periaatteessa kun NATO ei ole aiemmin edes hyväksynyt Venäjän NATO jäsenyys hakemuksia, niin tällöin NATO on KYLLÄ velvollinen antamaan turvatakuut Venäjälle, koska ei ole hyväksynyt aiemmin Venäjän NATO jäsenyys hakemuksia, mutta miten turvatakuut sitten voitaisiin antaa ja mikä on ehdotuksesi? Mieluiten järkeviä vastauksia jos pystyt järkevään keskusteluun.

      • Anonyymi

        Äh. NATO on liian heikko, siksi NATO haluaa Suomen liittyvän NATOON.

      • Anonyymi

        Suomi on yksi kärpäsen paska koko maailman mittakaavassa katsottuna, mutta mittasuhteesta huolimatta hyvin sotilaallisesti mahtava maa moneen muuhun verrattuna, kun Ydinase vertailua ei lasketa, tosin ei Ydinaseiden käytöllä välttämättä sotaa voiteta, kun pahempiakin aseita vastaan voi älyllä joskus pelkästään pärjätä. Spede Pasanen tietää kaiken.

        Katso filmi loppuun ja ymmärrä asian ydin, että olemme kärpäsen paska, joten meihin ei silloin edes pysty osumaan ohjuksella.

        https://youtu.be/uedd8wKvYIo

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Äh. NATO on liian heikko, siksi NATO haluaa Suomen liittyvän NATOON.

        Käännyn NATO kannattamaan, koska muuten keskustelua ei pidetä esillä.

        Poliisi saisi luvan tutkia tätä, kuinka Suomen kansaa käännytetään NATO myönteiseksi.

    • Anonyymi

      Vietnamin sotaa Yhdysvallat perusteli sotaan mukaan lähtemistä sillä, että Yhdysvaltain suurlähetystöön oli tehty pommi isku, tosin ei ole tietoa järjestikö Yhdysvallat pommi iskun omaan Vietnamin suurlähetystöön, että sai kyseenalaisen syyn osallistua sotaan.

      Järjellä ajateltuna suurlähetystö pommi isku ei ole syy osallistua sotaan, tämä syy ei kelpaa.

      • Anonyymi

        Meinaako Venäjä käyttää samaa syytä Ukrainan kohdalla, kuin Yhdysvaltalaiset käyttivät Vietnamissa pommittamalla omaa suurlähetystöä.

      • Anonyymi

        Vietnamin sota olisi ollut mittasuhteiltaan hyvin pientä ilman Yhdysvaltalaisten mukana oloa Vietnamissa, sinulla ei ole tietoa kuinka paljon pommeja Yhdysvallat pudotti Vietnamissa ja sinulla ei ole muutakaan tietoa. Kuka tämän kommunistisen vastustavan puolueen tai vastustavan tahon ylipäätänsä Vietnamiin sai aikaan, jollei se ollut Yhdysvallat??

    • Anonyymi

      Onpa reilua valita vaan aiemmin Neuvostoliittoon kuuluneet maat NATOON ja samaan aikaan hylätä Venäjän NATO jäsenyys hakemus. NATO ei ole reilu ja siksi Suomen ei pidä hakeutua NATOON.

      • Anonyymi

        Parhaat naurut tulisi, kun Suomi liittyisi NATOON ja Vuoden päästä Vladimir Putin kävelisi NATO päämajan käytäviä pitkin ja sanoisi, että Venäjäkin hyväksyttiin vihdoinkin NATO jäseneksi, eli mitä Suomi tekee NATOSSA JOS avointen ovien NATO tarkoittaa sitä, että Venäjäkin voi olla NATO jäsen. 🤣🤣😂🤣🤣😂🤣

        Jos Venäjä suljetaan NATO ovien ulkopuolelle, niin silloin Ukraina tai Suomikin voi kokea saman kohtalon, kuin Venäjä kokenut jo kaksi kertaa aiemmin. 😂🤣😂🤣🤣

    • Anonyymi

      Hukumme Suomessa pakolaistulvaan, kun aina tulee pakolaisia niistä maista, missä Yhdysvaltalaiset ovat käyneet sotimassa.
      Toivottavasti Afganistanin pakolaiset viedään Alaskaan eikä Eurooppaan, kun pakolaiset lähestyvät maasta liikkeelle talven jälkeen.

    • Anonyymi

      Yhdysvaltalaiset suunnittelee kuumeisesti itse tekevänsä lavastetun hyökkäyksen Ukrainan sodan saadakseen alkamaan.
      False-Flag

      Lavastettu hyökkäys tarkoittaa itse tehtyä operaatiota, jonka tekijäksi lavastetaan jokin vihollinen. Kyseessä voi olla aseellinen hyökkäys, terrori-isku, sabotaasi tai salamurha, mutta myös sanallinen hyökkäys. Tarkoituksena voi olla esimerkiksi saada aikaan vihollisuuksia, hankkia oikeutus tai kansan suosio omalle toiminnalle, tai mustamaalata poliittista vastustajaa.

      Ilmiö tunnetaan myös englanninkielisellä nimellä false flag eli kirjaimellisesti "väärä lippu". Nimitys tulee merisodassa käytetystä taktiikasta, jossa hyökkääjä pääsee kohteensa lähelle liputtamalla ystävällismielisen maan lippua. Tunnettu esimerkki väärän lipun käyttämisestä on saksalaisten vuonna 1941 suorittama hyökkäys australialaisen kevytristeilijä HMAS Sydneyn kimppuun.

      Esimerkki historiallisesta valehyökkäyksestä on Mainilan laukaukset, jonka varjolla Neuvostoliitto aloitti talvisodan vuonna 1939.

      Mahdolliset false flag -operaatiot ovat suosittu aihe salaliittoteorioissa.

      https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Lavastettu_hyökkäys

      Yhdysvaltalaisten tavoitteena on saada enemmän myytyä aseteollisuuden tuotteita mitä Yhdysvaltalaiset valmistaa.

    • Anonyymi

      Venäjällä ja Suomella on jo yhteistyö- ja hyökkäämättömyyssopimus voimassa että NATOa ei tarvita mihinkään.

    • Anonyymi

      Venäjä voisi perustella Ukrainan hyökkäystä silläkin, että Yhdysvallat tekee omia tekojaan Kuubaa vastaan, eikä kukaan niitäkään vastusta Euroopan unionissa tai Suomessa.

      Kuubaan on kohdistunut lähes 60 vuoden ajan Yhdysvaltojen yksipuolisesti julistama kauppa-, talous- ja finanssisaarto.

      YK:n yleiskokous äänesti marraskuussa 2019 Kuuban vastaisen kauppa-, talous- ja finanssisaarron lopettamisen puolesta äänin 187-3.

      Kauppasaarron vastaisesta kansainvälisestä mielipiteestä huolimatta Donald Trumpin hallinto kiristää saartoa joka suunnalta. Saarto aiheuttaa vuosittain valtavia taloudellisia menetyksiä Kuuballe. Viime vuonna julkaistun raportin mukaan kauppasaarron kustannukset olivat vuodessa yli 4,3 miljardia dollaria - enemmän kuin Kuuban tärkein elinkeino turismi tuottaa rahaa maan taloudelle. Tämä raha on pois maan taloudellisesta kehittämisestä, investoinneista ja ihmisten hyvinvoinnista.

      Saarron seuraukset näkyvät kuubalaisten jokapäiväisessä elämässä. Saarto pahentaa maan energiapulaa, vaikeuttaa lääkkeiden ja sairaaloissa käytettävien laitteiden tuomista maahan ja aiheuttaa ongelmia koulutuksessa ja tutkimuksessa.

      Näin kauppasaarto toimii
      Kustannukset nousevat
      Monien koneiden, varaosien ja lääkkeiden hankkiminen välikäsien kautta tulee Kuuballe jopa 30-40 % kalliimmaksi kuin läheltä ostettuna.

      Saarto estää vientiä
      Jos esimerkiksi kuubalaista nikkeliä lisätään vaikkapa Kanadassa tehtävään teräkseen, tätä terästä sisältäviä tuotteita ei saa viedä Yhdysvaltoihin.

      Kuuba ei saa luottoa
      Kuuba on suljettu tavanomaisten kansainvälisten rahoituslähteiden ulkopuolelle ja joutuu siksi maksamaan luotoistaan muita korkeampaa korkoa.

      Pankkisiirtoja estetään
      Yhä useammat pankit eivät tee tilisiirtoja Kuubaan rangaistusten pelossa. Esimerkiksi viennistä saatavien tulojen viivästyminen vahingoittaa maan taloutta.

      Investoijia rangaistaan
      Trumpin hallinto on aktivoinut Helms-Burton -lain pykälät, jotka antavat USA:lle mahdollisuuden rangaista Kuubaan investoivia ulkomaisia yrityksiä.

      Pakotteita rahtialuksille
      Trumpin hallinto on asettanut pakotteita yrityksille ja rahtialuksille, jotka toimittavat öljyä ja polttoaineita Venezuelasta Kuubaan.

      Matkailua rajoitetaan
      Yhdysvallat yritää estää Kuuban turismin kehitystä kieltämällä Yhdysvaltain kansalaisten matkat ja risteilyalusten vierailut Kuubaan.

      Lääkkeiden osto vaikeaa
      Kuuba ei voi ostaa vapaasti lääkkeitä, instrumenttaja tai teknologiaa, joiden komponenteista yli 10 % on peräisin Yhdysvalloista.

      Saarto koronapandemian aikana:

      Yhdysvallat esti Alibaba Foundation Kuuballe lahjoitettamien hengityskoneiden, suojavarusteiden, koronatestien ja lääketieteellisten tarvikkeiden pääsyn kuubalaisiin sairaaloihin maaliskuussa 2020.

      Kuubalaisen lääkkeitä valmistavan FarmaCuba-yhtiön tuotanto keskeytyi huhtikuussa 2020, koska Yhdysvallat esti Havannan satamassa jo olevien, lääkkeiden raaka-aineita sisältävien konttien pääsyn maihin.

      Kuuba on aiemmin ostanut tehohoidossa käytettäviä hengityskoneita IMT Medical ja Autronic -yrityksiltä, mutta kun yhdysvaltalainen Vyaire Medical Inc osti molemmat firmat, se ilmoitti lopettavansa kaupankäynnin Kuuban kanssa.

      Kuubaan eläinten rehua myynyt elintarvikeyhtiö Biomin joutui maksamaan toukokuussa 2020 yli 257 000 dollarin sakot maataloustuotteiden vientiä koskevien säädösten rikkomisesta.

      https://www.kuubaseura.fi/kauppasaarto/

      *******

    • Anonyymi

      Minulla on hyvä ratkaisu Venäjälle, jolloin Venäjä voittaa NATON ja Yhdysvaltalaiset eritavalla niin, ettei tarvitse edes sotia tai neuvotella NATO maiden kanssa.

      Yhdysvaltojen ja NATOn ei tarvitse joustaa missään, eli kaikki osapuolet voittavat, mutta Venäjä voittaa massiivisesti.
      Ei ole mikään asevarustelu kilpailu edes.
      Ukrainan ja Venäjän välille ei tulisi mitään uutta sotilaallista yhteenottoa, koska Venäjän turvallisuus on taattu NATO maita vastaan toisella tavalla, eikä se ole aseelliseen tai sotilaalliseen puolustukseen tukeutuva ratkaisu.

      Venäjän kannalta ratkaisu on jopa taloudellisesti tuottoisa ratkaisu mikä estää NATOa hyökkäämästä Venäjälle.
      NATO joutuu etsimään vihollisen jostakin muualta, koska Venäjälle hyökkäys olisi mahdotonta.
      Kuten hyvät ratkaisut aina maksavat, niin tämäkin ratkaisu maksaa, en jaa ilmaisia ratkaisuja varsinkaan, kun ne ovat täydellisen hyviä.
      Puhutaan lisää, kun riittävä raha summa Valtion johdon tasolta minulta tarjotaan ratkaisun kertomisesta ja kuka vaan Valtio voi raha summan tarjota ja ratkaisun saavat kaikki Valtiot jotka ratkaisun ostavat. Tämä on varmasti halvempi tapa ratkaista asiat, kuin neuvotteluihin kulutetut raha summat tai kuinka kallista sotiminen on tai kuinka kallista sotaan varautuminen on.
      Yhteystietoja vaan kenelle ratkaisua voi tarjota rahaa vastaan.

      🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮

    • Anonyymi

      Hyvä, että joku on jaksanut ja viitsinyt tehdä ihan Suomen kiellisen videon Ukraina jutusta, mutta kuten aina näissä totuutta puhuvissa asioissa käy, niin jotakin tärkeää jää kertomatta ja jotakin tietoa pimitetään.

      Turkki osti maa alueita Krimin niemimaalta Yhdysvaltalaisten salaisella pyynnöllä jo ennen Krim niemimaan valtausta, näistä maa alueista olisi tullut Yhdysvaltain tukikohdassa työskentelevien asuin alueita ja tonti maita.
      Yhdysvaltain CIA tiedustelu väki oli jo ennen Krimin niemimaan valtausta suunnittelemassa Krimin niemimaalle Yhdysvaltain tukikohtaa, mutta maailman rauhan kannalta katsottuna, oli kyllä hyvä asia se, että Venäjä pystyi estämään Yhdysvaltalaisten tukikohdan tulon Krimin niemimaalle.

      Krimin niemimaata ei ole käytännössä koskaan luovutettu Ukrainan Valtiolle vaan se oli Neuvostoliiton sisäinen uusi hallinto järjestely, joten tässä on ehkä hieman väärin käsitys tullut kenen Krimin niemimaa on periaatteessa koko ajan ollutkin, eli kyllä Krimin niemimaa voidaan katsoa kuuluneen koko ajan Venäjälle vaikka nämä väärin käsitykset ovat joskus antaneet ymmärtää, että Krimin niemimaa olisi kuulunut Ukrainalle. Itä Ukrainasta taas Venäjän lipun alle haluavat kansalaiset pitäisi siirtää Venäjän Valtion alueelle asumaan ja Venäjän pitäisi näitä paluu muuttajia auttaa muutossa Venäjälle ja rahallisesti tehdä siitä mahdollista, että paluu muuttajat pystyy muuttamaan Venäjälle takaisin.
      Suomi avusti Inkerin Suomalaisia muuttamaan takaisin Suomeen, eli siitä mallia.
      Ei siinä ole järkeä yrittää saada Ukrainan itäosia liitetyksi Venäjään vaikka se olisi mahdollista. Ukraina tekee tyhmästi kun ampuu itä-Ukrainan alueella, koska silloin itä-Ukraina ei varmasti halua liittyä takaisin Ukrainaan.

      Matkustajalentokone ales ampuminen oli todennäköisesti vahinko ja luultavasti matkustuslentokonetta luultiin tiedustelu lentokoneeksi, ehkä luultiin jopa Yhdysvaltain tiedustelu lentokoneeksi. Mutta noloa vaan myöntää vahinko. Tarkoitus ei todellakaan ole ollut ampua matkustuslentokonetta ales, vaan se on ollut vahinko jota ei uskalleta myöntään media hyökkäyksien pelossa ja maine haitta pelossa.

      https://youtu.be/EpSl5zcJwOA

      ..

    • Anonyymi

      Venäjä siirsi sotaharjoituksia kauemmaksi Irlannin rannikosta.
      Tässä on selvä logiikka. Venäjä haluaa pitää hyvät suhteet kaikkiin ei-Natomaihin ja puolistaan kovistelee Nato-maita tai sellaisia maita, jotka pyrkivät Natoon. Näin ollen parasta pysyä naton ulkopuolella.

    • Anonyymi

      🧱🧱🧱🧱🧱🧱🧱🧱🧸🧱🧱🧱🧱

      SUOMI myy vaikka kallio lohkareita, jos Kiinan muuri pitää Ukrainan ja Venäjän rajalle rakentaa mistä ajoneuvot eivät läpi niin helposti pääsekään.

      🧱🧱🧱🧸🧱🧱🧱🧱

    • Anonyymi

      Kuten aiemmin olen hyviä neuvoja antanut, niin Venäjän kannattaa aukaista rajat ja päästää Ukrainasta pois haluavat ihmiset Venäjälle ja asuttaa heidät omaan maahansa paluumuuttaja ajatuksella. Presidentti Tarja Halonen päästi Suomeen Inkerin Suomalaisia muuttamaan Suomeen ja Suomen sosiaali toimistot ja muut tahot auttoivat Inkerin Suomalaisia muuttamaan Suomeen. Itä-Ukraina saa olla osa Ukrainaa, sillä alueella ei ole juurikaan merkitystä Venäjälle, sillä Venäjällä on tilaa ohjata suurten kaupunkien kasvua pois päin maansa rajoilta.
      Krimin niemimaan kastelu vesi ongelma pulaan löytyy uusia ratkaisuita, joten siitä ei tarvitse hermostua. Krimin niemimaa periaatteessa kuuluu historian perusteella Venäjälle vaikka Neuvostoliiton sisällä johtajuus annettiin Neuvostoliitossa olleelle Ukrainalle. Neuvostoliiton hajottua, Krimin niemimaa hallintaa, ei ymmärretty siirtää takaisin Venäjälle.
      Tärkeää on rakentaa rauhaa Ukrainan ja Venäjän välille, siitä on molemmille hyötyä. Koko Ukrainan Valtaus on ehkä helppo, mutta ongelmia tulee hallita vallattuja alueita, joten ongelmat voi liian vaikeita hallita. Ukrainan Valtaus ei ole suuri voitto, jos Venäjän muut naapuri maat liittyisivät NATOON. NATO ja Yhdysvallat voisivat taipua Venäjän vaatimuksiin, koska se ei ole maailman loppu kuitenkaan ja voidaan perustaa uusi sotilasliitto, joka on tarkoitettu Venäjän läheisyydessä olevia Valtioita varten jota johtaisi Suomi tai Kiina jollei Suomesta ole johtajaksi.

      ******

      UUTIS TIEDOTE:

      Reuters: Separatistikomentaja pyytää Venäjän joukkoja Itä-Ukrainaan.

      Käytännössä Venäjä pitää taloudellisesti ja sotilaallisesti yllä Itä-Ukrainan Donetskin ja Luhanskin separatistialueita ja alueilla toimii jo Venäjän joukkoja. Nainen ohitti torikojun Donetskissa 5. helmikuuta. Kuva: Nikolai Trishin / AOP
      Itä-Ukrainassa separatistikomentaja kehottaa Venäjää lähettämään 30 000 sotilasta vahvistamaan Donetskin kapinallisalueen joukkoja, uutistoimisto Reuters kertoo.

      Komentaja Aleksandr Hodakovski sanoo, että separatistijoukot kärsisivät tappion, jos Ukrainan joukot ryhtyisivät suurhyökkäykseen. Hodakovski kehotti Venäjää lähettämään separatistialueille Grad- ja Uragan-raketinlaukaisujärjestelmiä.

      Venäjän tukeman Donetskin separatistialueen johtaja Denis Pušilin sanoi, että täysimittainen sota voi alkaa hetkellä millä hyvänsä ja hänen joukkonsa voivat joutua pyytämään tukea Venäjältä.

      Joukkojaan Ukrainan tuntumaan keskittänyt Venäjä on pitkään levittänyt väitteitä siitä, että Ukraina kaavailee hyökkäystä Venäjän tukemille separatistialueille Itä-Ukrainassa. Venäjän ylläpitämien separatistien lausunnot voi nähdä osana tätä informaatio- ja hermosotaa.

      Käytännössä Venäjä pitää taloudellisesti ja sotilaallisesti yllä Itä-Ukrainan Donetskin ja Luhanskin separatistialueita ja alueilla toimii jo Venäjän joukkoja.

      Kreml ei välittömästi vastannut Reutersin kommenttipyyntöihin.

      Venäjällä kommunistien kansanedustajat ovat esittäneet Donetskin ja Luhanskin kapinallisalueiden tunnustamista itsenäisiksi valtioiksi.

      Putinin lehdistösihteeri Dmitri Peskov kommentoi, että on vältettävä askeleita, jotka entisestään kiristävät jännitteitä, eikä yrittää kerätä poliittisia pisteitä herkässä tilanteessa.

      Lähde: Reuters

      https://yle.fi/uutiset/3-12043017/64-3-50212?utm_source=social-media-share&utm_medium=social&utm_campaign=ylefiapp

      ********

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kokoomuksen puoluelehti lähteenä :D

      Maissa, joissa on iso pimeän talouden sektori, tuottavuutta on vaikea arvioida. Arviointi ei sovi edes kaikkiin EU-maihin (vrt. Kreikka).

      Kannattaisiko katsoa luotettavammasta lähteestä?

      Tästä näkee, miten dollarin ja ruplan kurssin vaihtelut heittelee ryssän talouslukuja:
      https://data.worldbank.org/indicator/NY.GDP.MKTP.CD?locations=RU

      Tästä näkee talouskehityksen ryssän omalla valuutalla:
      https://data.worldbank.org/indicator/NY.GDP.MKTP.CN?locations=RU

      Ja tässä vielä talousluvut ostovoimakorjauksella:
      https://data.worldbank.org/indicator/NY.GDP.MKTP.PP.CD?locations=RU

      • Anonyymi

        Venäjän taloudella ei mene erityisen huonosti. Menee paremmin kuin esim. Suomen taloudella. Venäjän talouslukujen tulkintaa mutkistaa ruplan epävakaa kurssi ja maan yleinen matala hintataso. Ostovoimakorjaus usein saa kuvan näyttämään hieman liiankin hyvältä, joten myös siihen pitää suhtautua varauksella. Ostovoimakorjatulla BKT:lla Venäjä on kuitenkin maailman 6. suurin talous.

      • Anonyymi

        Lähteenä oli mm. Bofit ja IMF

        "Maissa, joissa on iso pimeän talouden sektori, tuottavuutta on vaikea arvioida. Arviointi ei sovi edes kaikkiin EU-maihin (vrt. Kreikka).

        Kannattaisiko katsoa luotettavammasta lähteestä?"

        Verkkouutiset on luotettava lähde.

        "Tästä näkee, miten dollarin ja ruplan kurssin vaihtelut heittelee ryssän talouslukuja:
        https://data.worldbank.org/indicator/NY.GDP.MKTP.CD?locations=RU

        Tästä näkee talouskehityksen ryssän omalla valuutalla:
        https://data.worldbank.org/indicator/NY.GDP.MKTP.CN?locations=RU

        Ja tässä vielä talousluvut ostovoimakorjauksella:
        https://data.worldbank.org/indicator/NY.GDP.MKTP.PP.CD?locations=RU"

        Olit valinnut linkkeihisi viimeiseksi vuoden 2020, joten ne eivät kuvaa nykytilannetta.

        Ja tässä totuus:

        "
        Talousnäkymät synkentyvät Venäjällä, työn tuottavuus alle puolet USA:sta
        Heikki Jantunen | 06.02.2022 | 17:55- päivitetty 06.02.2022 | 17:48

        Asevoimien vahvistamisesta huolimatta maa on taloudellisesti pahasti jäljessä länsimaista.

        Venäjä on esiintynyt viime aikoina kansainvälisillä foorumeilla varteenotettavana suurvaltana, jonka vaatimukset on läntisten valtioiden syytä ottaa huomioon.

        Tukholman kansainvälisen rauhantutkimusinstituutin Siprin mukaan Venäjän sotilasmenojen osuus maan bruttokansantuotteesta onkin varsin korkea. Instituutti arvioi osuuden olleen 4,3 prosenttia vuonna 2020.

        Euroopassa esimerkiksi Ranskassa ja Britanniassa sotilasmenojen osuus oli hieman päälle kahden prosentin ja Saksassa vielä vähemmän. Yhdysvalloissakin osuus jäi Venäjää pienemmäksi alle neljään prosenttiin.

        Näkymä maiden välisiin voimasuhteisiin on kuitenkin aivan toinen, jos verrataan toisiinsa taloudellisia mittareita. Venäjän bruttokansantuote oli Maailmanpankin tilastojen mukaan dollareissa laskettuna 1 483 miljardia vuonna 2020. Samaan aikaan Yhdysvaltojen BKT oli 20 893 miljardia ja Saksan 3 846 miljardia dollaria.

        Venäjällä on 143 miljoonaa asukasta. Asukasta kohden Venäjän bruttokansantuote oli vuonna 2020 vain hiukan yli 10 100 dollaria, kun taas Yhdysvalloissa vastaava luku oli noin 63 400 dollaria ja Saksassa 46 200 dollaria. Suomessa bruttokansantuote oli Maailmanpankin mukaan lähes 48 800 dollaria asukasta kohden.
        Kasvu jää hitaaksi

        Kasvuennusteet eivät myöskään ole kovin myönteisiä Venäjälle. Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n tuoreen arvion mukaan Venäjän talous kasvoi viime vuonna 4,5 prosenttia, mutta tälle vuodelle ennuste on vain 2,8 prosenttia.

        Viime vuoden korkeat kasvuluvut selittyvät edellisen vuoden matalasta tasosta koronapandemian takia. Jatkossa kuitenkin Venäjän kasvun ennustetaan jäävän läntisiä teollisuusmaita hitaammaksi. Euroalueelle IMF odottaa lähes neljän prosentin kasvua."

        "Bofitin mukaan Venäjän talouden perustekijät hidastavat kasvua kohti pitkän aikavälin kasvunäkymää, sillä näköpiirissä ei ole laajempia markkinoiden toimintaa edistäviä järjestelmäuudistuksia, jotka voisivat nostaa talouden kasvua lähivuosina."

        HUOMAUTUS, ETTÄ RUPLISSA RAHA MÄÄRÄ ON PALJON, TÄMÄ "hiukan yli 10 100 dollaria" eli ostovoimaa Venäjän kansalaisella on paljon omassa maassa, jos "hiukan yli 10 100 dollaria" saisivat omaan käyttöön ruplissa. On väärin verrata "hiukan yli 10 100 dollaria" raha määrää esimerkiksi siihen, mikä ostovoima raha määrällä olisi Suomessa, kun hinnat ovat alhaisempia Venäjällä, joten Venäjällä ostaa tällä "hiukan yli 10 100 dollarilla" enemmän, kuin Suomessa ostaisi.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kannatetaan suomen eroa Nato euroopasta jaliittymistä Kiinan ja Venäjän kanssa,

    • Anonyymi

      Voisin taas kerran sanoa, että Laivue 2020 on tyhmä hankinta, videolla näkyy se fakta, että kun laitetaan monta ohjusta yhtäaikaa kohti lähtemään Laivue 2020 niin osuma tulee 100 varmasti. Tosin koska sitä järkeä olisi ollut Suomen merivoimilla ja Suomella muutenkaan missään. Mutta vielä ehtisi miettiä uusiksi ja pienentämään kokoa, jolloin tilaus määrä samalla rahalla voisi toteuttaa tehden 10 parempia aluksia sodan käyttöä ajatellen. Laivue 2020 on rauhan ajan alus, jolla halutaan vaan matkata Yhdysvaltalaisten sota kohteisiin eri puolelle maailmaa, johon kelpaisi ihan siviili veneen vuokrauskin viemään armeijan varusteet ja sota joukot toiselle puolelle maailmaa.
      Sotaleikit Yhdysvaltalaisten kanssa saa Suomen armeijan unohtamaan, että he ovat Suomen puolustusta varten, eikä sitä varten, että kävisivät esimerkiksi Afganistanissa sotimassa Yhdysvaltalaisten kanssa, emme me Veronmaksajat ole hyväksyneet rahojen käyttöä Suomen ulkopuolisiin kohteisiin, vaan lupaa kysymättä ja varkain olette lähteneet Afganistaniin Suomen veronmaksajien rahoja kuluttamaan. Jos joku puupää kansanedustaja toimii pelkkänä nimen kirjoitus tahona kaikille Suomen armeijan älynväläyksille, niin eipä ole järkeä silloin kansanedustajan tai Suomen armeijan vastuullisessa päässäkään tai edes ylipäälikön päässä, joka kaikki luvat allekirjoituksella antaa Afganistanin operaatioille. 3 miljardia paloi rahaa Afganistaniin Suomelta ja Talven päätyttyä sieltä alkaa syksyyn mennessä tulla Afganistanin kurjiutta pakenivia pakolaisia Suomeen. Yhdysvaltalaiset mahdollistivat ylipäätänsä Talebanin pääsyn Afganistanin johtoon antamalla heille Stinger-ohjuksia aikanaan ja muita aseita. Suomi voisi valmistautua lennättämään kaikki Afganistanin pakolaiset Yhdysvaltoihin ja laittaa laskun perään Yhdysvaltalaisten hallitukselle sekä Yhdysvaltalaisten Presidentille syystä, että Yhdysvaltalaiset ovat koko ongelman alun alkusyylliset. 3 miljardia euroa voisi myös periä Yhdysvaltalaisten hallitukselta takaisin tai hävittäjä tilauksesta maksetaan 3 miljardia euroa vähemmän Yhdysvalloille, kun Suomen armeija oli Yhdysvaltoja auttamassa Afganistanissa. Odotan verorahojani palautettavaksi, koska rauhan aikana ei ole mitään lupaa Suomen armeijan käyttää Suomen veronmaksajien rahoja ulkomailla, se on varmasti lisäksi Suomen peruslaissakin kiellettyä, sekä määritelty mihin Suomen armeijan rahoja sekä Suomen armeijaa saa käyttää ja tuskin Suomen armeijaa saa käyttää ulkomailla. Rauhanturvajoukot eri asia, mutta Afganistanissa Suomen armeija oli mukana Yhdysvaltalaisten operaatioissa, ei siis rauhan turvallisuuden tehtävissä. Rauhanturvajoukkoja kannatan, mutta tuskin siitäkään löytyy mainintaa Suomen perustuslaista.

      https://youtu.be/YWdT723vr8g

      https://ruotuvaki.fi/-/laivue-2020-merivoimien-tulevaisuuden-runko

      https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Rauhanturvaaminen

      .

    • Anonyymi

      Sotilasliittoon vaikka Moldovan tai Senegalin kanssa on yhtä järkevää, kuin Kiinan kanssa.

      • Anonyymi

        Ai Kiina on sinusta huono? Täytyykin pyytää Kiinaa näyttäytymään Suomessa vaikkapa 10 miljoonan sotilaan voimin ase kädessä levittyen jokaisen kunnan keskustan kadun varsilla, niin johan olisi turvallisuuden tunnetta hetkessä Suomessa, eipä tulisi Venäjän maajoukkojen sotilaat ainakaan rajan ylitse Suomeen vaikka ehkä jotakin ohjuksia voisivat ampua Venäjän puolelta Suomeen, mutta ei siltikään kukaan Venäjän armeijasta uskaltaisi kävellä Suomessa, kun Kiinalainen ampuu vihollisen hengiltä.

        Onhan Kiinalla hävittäjiä ja saahan niitäkin lentäen siirrettyä Suomeen samalla tavalla kuin se F-35 hävittäjä tuli Suomeen testejä suorittamaan. Ei Kiinan ole pakko lentää Venäjän ylitse vaan kiertäen pääsee myöskin Suomeen.

        Kiinaa voi lähettää vaikka 100 miljoonaa sotilasta mutta eri asia onko se millään tasolla realistista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiinaa voi lähettää vaikka 100 miljoonaa sotilasta mutta eri asia onko se millään tasolla realistista.

        Jos mietit kuinka paljon Yhdysvallat voivat lähettää sotajoukkoja ulkomaille vaikkapa irakin hyökkäystä varten tai johonkin muuhun operaatioon, niin miksi epäilet, etteikö Kiina pysty enemmän sota joukkoja siirtämään?

        Konttialuksilla liikkuu sotilaita jo ihan kiitettävästi ja nopeasti, kun mennään kaasut pohjassa.

        https://www.6parkbbs.com/index.php?app=index&act=view&cid=1382345

        Jep Kiinaa lähettää yksisarvisilla ratsastavat ratsuosastot Suomeen kuuraketilla jos tänne hyökätään. Hyvä tietää!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jep Kiinaa lähettää yksisarvisilla ratsastavat ratsuosastot Suomeen kuuraketilla jos tänne hyökätään. Hyvä tietää!

        Millä Yhdysvaltalaiset sitten lähettäisi Yhdysvalloista asti sotajoukkoja Suomeen?

        Soutuveneelläkö?

    • Anonyymi

      Kyllä pitäisi jotakin muuta näkökulmaa saada näihin aivopesu yrityksiin, joilla Suomea yritetään viedä NATOON. NATO vastainen mielipide kiihtyy.

      https://youtu.be/k59EwquKRok

      .

      • Aivan Rakas !!

        Sitä tule ennen tai myöhemmin rumat jäljet Euroopassa kun Kiina lähtee liikelle ja keltainen vaara punaistuu vihasta..

    • Hybä Aloitus !! Kannatetaan !!!

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      97
      2823
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2390
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2170
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      17
      1972
    5. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      42
      1816
    6. 160
      1804
    7. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1777
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1716
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      132
      1513
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1304
    Aihe