Kolmoistutkinto

Olen yhdeksäsluokkalainen ja muutaman viikon päästä yhteishaku edessä ja pelkän lukion lisäksi olen harkinnut myös kolmoistutkintoa. Tähän mennessä koulumenestykseni on ollut hyvä (ka. noin 9,5).

Kolmoistutkinnossa siis käydään sekä lukio että amis. Erona kaksoistutkintoon on se, että käydään koko lukion oppimäärä (siinä missä kaksoistutkinnossa luetaan vain niitä muutamaa ainetta mitkä aikoo kirjoittaa, jolloin ei saa samalla tavalla lukion tarjoamaa laajaa yleissivistystä). Valmistuessa saa ylioppilastodistuksen lisäksi myös lukion päättötodistuksen. Luultavasti kolmoistutkinnon suorittamisessa menisi neljä vuotta. (Netistä muuten löytyy todella nihkeästi tietoa kolmoistutkinnosta, mikä on osasyy tähän postaukseen.)

Ammattikoulussa opiskelisin luultavasti lähihoitajaksi. En tiedä vielä, mitä haluaisin tehdä lukion jälkeen, mutta lähihoitajana pääsisin näkemään melko monipuolisesti hoitoalaa (työharjoittelut voisin mahdollisesti mennä valmistumisen jälkeen joksikin aikaa töihin).

Toinen vaihtoehto olisi IT-ala (koodaus, ehkä). Oppimani asiat olisivat luultavasti hyödyksi, ihan sama minne jatkaisin. Kuitenkin esimekiksi koodauksen opetteluun on suhteellisun hyvät mahdollisuudet vapaa-ajallakin (esim. tämä kaikille avoin kurssi https://ohjelmointi-22.mooc.fi/ )
Se, että tuleeko sitä tehtyä, onkin sitten ihan toinen asia.

Hyviä puolia:
mahdollisuus nähdä jotakin alaa ja vaikka mennä valmistumisen jälkeen joksikin aikaa töihin
työkokemus (myös palkka)
monipuolisuutta opiskeluun (yleisesti tykkään opiskelusta melko paljon ja olen monesta asiasta kiinnostunut)
tapaa monenlaisia ihmisiä

Huonoja puolia:
- huonossa tapauksessa lukiomenestys saattaa kärsiä (vaikeampi hakea opiskelemaan ylioppilastodistuksella osaaminen huonompaa)
- opiskelukaverit vaihtelisivat paljon, koska lukiota ja amista käydään jaksoittain
- opiskeluun kuluisi paljon aikaa
- vaatii oma-aloitteisuutta ja itsenäisyyttä (pitäisi oikeasti saada hommat hoidettua ajallaan. Toisaalta sitä voisi myös oppia, mikä olisi hyvä tulevaisuuden kannalta)

ELI. Onko teillä minkälaisia kokemuksia kolmoistutkinnosta? Mitä pitää ottaa huomioon?

17

1142

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Liikaa ahnehtimalla burnout riski kasvaa. Sitten olet todella pulassa jos nuppi kilahtaa. Ideaalitilanteessa kolmoistutkinnon opiskelu voi onnistuakin. Mutta jos tuleekin eteen jotain yllättäviä ongelmia . Elämä on siinä suhteessa aina mysteeri. Sairastuminen, onnettomuudet itselle tai läheisille jne. Sellaisessa tilanteessa ei ole joustoreserviä jos yrittää tehdä monta asiaa samanaikaisesti. Kaistanleveys ( bandwith) loppuu. Elämä on myös muutakin kuin koulunpenkillä istumista. Jääkö tilaa liikunnalle, harrastuksille, ystäville ja olemiselle. Ethän halua olla minuuttiaikataulusysteemin vanki, Se että nyt todistuksesi ka on 9,5 noppaa on tietysti hyvä juttu, mutta kuten tiedämme nykyinen peruskoulu antaa aivan liian helposti hyviä numeroita ihmisille, Itse tekisin niin että valitsen joko a) lukion tai b) ammattikoulun ainoastansa. Jää runsaasti pelivaraa ja reserviä jos pelitilanne yllättävästi muuttuu.

      • Hyvä pointti. Tässä vaiheessa on vielä vaikeaa lähteä arvailemaan miten jaksamiseni riittää, kun on vaikea arvioida kuinka raskasta esim. lukiossa opiskelu itselle on.

        Kuitenkin jos tuntuu ylitsepääsemättömän raskaalta (/käy jotain yllättävää) voisin
        a) pidentää opiskeluaikaa vielä puolella vuodella 4,5 vuoteen (maksuton toisen asteen opetus jatkuu sen kalenterivuoden loppuun, jolloin opiskelija täyttää 20 vuotta).
        b) laittaa amiksen "tauolle" ja hoitaa viimeiset suoritukset vaikka kun olen päässyt lukiosta

        Ihan mielenkiinnosta: kävitkö itse lukion vai amiksen ja miten hyvin jaksamisesi riitti?

        Lopuksi voin vielä sanoa etten ole vielä ollenkaan varma siitä, teenkö kolmoistutkinnon. Jos päätän etten tee, käyn lukion.

      • Anonyymi
        neanderthalensis kirjoitti:

        Hyvä pointti. Tässä vaiheessa on vielä vaikeaa lähteä arvailemaan miten jaksamiseni riittää, kun on vaikea arvioida kuinka raskasta esim. lukiossa opiskelu itselle on.

        Voisit miettiä, haluatko hyvät paperit lukiosta vai keskinkertaiset sekä lukiosta että amiksesta. Sillä voi olla tulevaisuuden kannalta aika iso merkitys.

      • Anonyymi
        neanderthalensis kirjoitti:

        Hyvä pointti. Tässä vaiheessa on vielä vaikeaa lähteä arvailemaan miten jaksamiseni riittää, kun on vaikea arvioida kuinka raskasta esim. lukiossa opiskelu itselle on.

        Kuitenkin jos tuntuu ylitsepääsemättömän raskaalta (/käy jotain yllättävää) voisin
        a) pidentää opiskeluaikaa vielä puolella vuodella 4,5 vuoteen (maksuton toisen asteen opetus jatkuu sen kalenterivuoden loppuun, jolloin opiskelija täyttää 20 vuotta).
        b) laittaa amiksen "tauolle" ja hoitaa viimeiset suoritukset vaikka kun olen päässyt lukiosta

        Ihan mielenkiinnosta: kävitkö itse lukion vai amiksen ja miten hyvin jaksamisesi riitti?

        Lopuksi voin vielä sanoa etten ole vielä ollenkaan varma siitä, teenkö kolmoistutkinnon. Jos päätän etten tee, käyn lukion.

        Voit myös käydä lukion ensin kolmessa vuodessa normaalisti ja sitten käydä ammattikoulun puolella kahdessa vuodessa lähihoitajatutkinnon.

        Pelkällä lukiotodistutuksella ei saa kovinkaan hyvin töitä lähinnä vain siivoustyötä tai puhelinmyyjän työtä matalapalkka. Lähihoitajana sinulla on varma ammatti ja aivan sata varmasti töitä.

        Tutkintotodistusten arvosanoilla et pidemmän päälle tee yhtikäs mitään. Ainoastaan opiskelemaan pääsyssä. Liian hyvistä numeroista sen sijaan työllistymisen kannalta on vain haittaa. Moni ei palkkaa itseään parempaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Liian hyviä arvosanoja ei ole olemassa! Jokainen palkkaa parhaan mahdollisen, mieluusti itseään paremman, jos sellainen löytyy. Itseään huonompaa ei palkkaa kukaan. Yrityksen on tarkoitus tuottaa, siihen tarvitaan parhaat mahdolliset, suorituskykyiset tekijät.

    • Anonyymi

      https://youtu.be/Ed4kE6HPxG0

      Kato tää. Ja niinku edellinen sanoi niin hyvät paperit lukiosta hyödyttää enemmän kuin keskinkertaiset molemmista

      • Anonyymi

        Suomessa palkataan vain keskinkertaisia, itseään huonompia tai kavereita. Innostuneita karsastetaan, innokkaista halutaan heti eroon. Liian hyvät arvosanat ovat ehdoton ei ei, hyvät tutkinnot ja arvosanat kannattaa karsia työhakemuksessa pois jos haluaa oikeasti työllistyä. Mitä siivousfirmakaan tekee jollain kympin oppilaalla paitsi, että yrittää pitää mahdollisimman pitkään töissä opiskelijaa/opiskelemaan pyrkivää. Ihan yhtä hyvin siivousfirma voisi palkata pelkän peruskoulun suorittaneita. Vain paskafirmat, kusetusfirmat ja te-virkailijat hyötyvät liian tunnollisista ja kilteistä. Ja tietysti työkseen tiedustelutyötä tekevät. Jos rekrytoijalla ei ole tulosvastuuta niin ei palkkaa itseään parempaa ja yleensä ne itseään paremmat lähtevät muutenkin heti pois muualle parempiin töihin heti kun vain mahdollista. Sukulaiselle tai kaverille voi maksaa paskempaa palkkaa kun ei uskalla kyseenalaistaa mitään.

        Esimerkiksi mitä siivousfirma tai siivousfirman asiakas hyötyy siitä, että siivoojalla on kympin paperit koulusta? Ei yhtikäs mitään. Tärkeintä on, että tekee työnsä.

        Tärkeintä on, että tekee työnsä..
        Kumman uskot oppivan työnsä nopeammin ja kykenevän paremmin säännölliseen työhön ja elämään, ysin keskiarvolla koulunsa käyneen vai kutosen keskiarvolla selviytyneen?

        Siivotakin voi ysin edestä tai kutosen edestä. Ja asenne työhön on erilainen. Kutosen tekijä tekee työmaastaan kutosen arvoisen, se panee asiakkaan vaihtamaan firmaa.

        Mitä sillä ysin keskiarvolla tekee siivoustyössä? Siivoustyössä pitää siivota. Ei mikään kouluarvosana mittaa osaamista siivoamisessa.

        Koulussa kympin oppilas voi siivota nelosen edestä. Se, että saako matematiikasta tai historiasta kympin ei kerro yhtään mitään miten hyvin tai huonosti henkilö siivoaa.

        Mitä luulet muuten koulussa kympin oppilaan motivaation olevan siivoustyötä suhteen?

        Meinaatko, että 11 laudaturia kirjoittanut kahden maisterin paperit hankkinut tai tohtorin tutkinnon suorittanut on kaikki opiskelut opiskellut vuodesta toiseen aamusta iltaan vain sen takia, että pääsee siivoamaan paskapalkalla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tärkeintä on, että tekee työnsä..
        Kumman uskot oppivan työnsä nopeammin ja kykenevän paremmin säännölliseen työhön ja elämään, ysin keskiarvolla koulunsa käyneen vai kutosen keskiarvolla selviytyneen?

        Siivotakin voi ysin edestä tai kutosen edestä. Ja asenne työhön on erilainen. Kutosen tekijä tekee työmaastaan kutosen arvoisen, se panee asiakkaan vaihtamaan firmaa.

        Myös joku entinen siivooja, joka ennen 20 vuotta sitten on siivonnut kympin edestä voi tänä päivänä siivota nelosen edestä. Sellainen siivooja pistetään aika nopeasti ulos koko firmasta. Kannattaako firman haikailla 20 vuotta jonkun yhden yksittäisen entisen henkilön perään, joka joko ei suostu ollenkaan tulemaan töihin koko firmaan, palkkatoive on liian korkea tai siivoaa tahalleen niin huonosti, että heti on pistettävä potkut hänelle? Onko se 20 vuoden haikailun arvoista?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tärkeintä on, että tekee työnsä..
        Kumman uskot oppivan työnsä nopeammin ja kykenevän paremmin säännölliseen työhön ja elämään, ysin keskiarvolla koulunsa käyneen vai kutosen keskiarvolla selviytyneen?

        Siivotakin voi ysin edestä tai kutosen edestä. Ja asenne työhön on erilainen. Kutosen tekijä tekee työmaastaan kutosen arvoisen, se panee asiakkaan vaihtamaan firmaa.

        Kutosen keskiarvolla herää ajoissa töihin, mutta ysin keskiarvolla ei jaksa herätä töihin, koska kaikki aika menee opiskellessa yötä myöten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kutosen keskiarvolla herää ajoissa töihin, mutta ysin keskiarvolla ei jaksa herätä töihin, koska kaikki aika menee opiskellessa yötä myöten.

        Aamusta yöhön opiskelevalla on yleensä paljon univelkaa, turvonneet tummat silmänaluset kuin pandalla, unirytmi sekaisin, ei harrasta liikuntaa, ei aikaa työntekoon, ystäviin, harrastuksiin, seurusteluun. Koko elämä lipuu ohitse vain päntätessä tentteihin. Ei siinä töihinkään ehdi tai työn pitää olla sellaista, jossa voi työn ohella päntätä koko ajan. Sellaista ei voi tehdä siivoustyössä. Siivoustyö vaatii muutenkin hyvää fyysistä kuntoa, aamusta yöhön tuolilla istuvalla sellaista ei ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa palkataan vain keskinkertaisia, itseään huonompia tai kavereita. Innostuneita karsastetaan, innokkaista halutaan heti eroon. Liian hyvät arvosanat ovat ehdoton ei ei, hyvät tutkinnot ja arvosanat kannattaa karsia työhakemuksessa pois jos haluaa oikeasti työllistyä. Mitä siivousfirmakaan tekee jollain kympin oppilaalla paitsi, että yrittää pitää mahdollisimman pitkään töissä opiskelijaa/opiskelemaan pyrkivää. Ihan yhtä hyvin siivousfirma voisi palkata pelkän peruskoulun suorittaneita. Vain paskafirmat, kusetusfirmat ja te-virkailijat hyötyvät liian tunnollisista ja kilteistä. Ja tietysti työkseen tiedustelutyötä tekevät. Jos rekrytoijalla ei ole tulosvastuuta niin ei palkkaa itseään parempaa ja yleensä ne itseään paremmat lähtevät muutenkin heti pois muualle parempiin töihin heti kun vain mahdollista. Sukulaiselle tai kaverille voi maksaa paskempaa palkkaa kun ei uskalla kyseenalaistaa mitään.

        Aivan. Onko mielestäsi oikeasti olemassa käsite ``liian hyvät yo-paperit``?

        Sinulla on aika outo maailmankuva ja kummallinen käsitys työelämästä.

        Minun kokemukseni ainakin ovat aivan toisenlaiset.

    • Lopputulos:
      Päädyin hakemaan ihan vain lukioon. Suurimpana syynä se, että kolmoistutkinnossa lukio olisi pitänyt käydä täysin etänä.

      • Anonyymi

        Hyvä valinta! Onnea ja menestystä opiskeluun!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      70
      2032
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1569
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      150
      1505
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1328
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1260
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      275
      1105
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1012
    8. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      127
      1007
    9. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      112
      988
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      52
      818
    Aihe