raskaus ja ms-tauti

Nyt löytyi vihdoinkin kohtalontoveri, ihanaa! Mulla diagnosoitiin ms helmikuussa 2005 ja jo ennen diagnoosia päätettiin mieheni kanssa että lapsettomiksi ei jäädä. Niinpä yrittämään ja yritys kantoi hedelmää uskomattoman pian eli nyt viikkoja kasassa 8 1 ja vointi on hyvä. Parhaillaan kärsin tosin kauheasta flunssasta mutta se ei johdu kummastakaan näistä. Ennen raskautta ehdin saamaan yhden kerran immunoglobuliinihoitoa ja nyt sitten olen ilman mitään lääkitystä. Olen mukana MS ja raskaus-tutkimuksessa. Jännityksellä odottelen aikaa että mitä se sitten tuokaan tullessaan kun vauva on maailmassa. Voimia sinullekin!

Minä sain ensimmäisen lapseni v.1995. Siihen asti olin ollut terve. Siitä n. puolen vuoden kuluttua minussa diagnosoitiin MS. Oli näköhermon tulehdus ja pientä puutumista raajoissa ja selässä. Toisen lapseni sain 1997. Siihen asti tautini ei juuri näkynyt ja olin erittäin virkeä ja tarmokas vielä loppuraskauteni aikana. Molemmat synnytykseni menivät normaalisti. Noin viikon päästä toisesta synnytyksestä kävelyni alkoi kömpelöityä ja hidastua. Myös virtsavaikeudet pahenivat huomattavasti. Menin todella huonoon kuntoon. Noin kaksi viikkoa synnytyksestä olin elämäni ensimmäistä (ja toivottavasti viimeistä) kertaa pyörätuolissa. Muutaman päivän kuluttua en voinut muuta kuin maata sängyssä. Jos hoitajat yrittivät nostaa sängyn laidalle istumaan jokin kaatoi heti vauhdilla takaisin. En pysty sanomaan, kuinka kauan tämä vaihe kesti (ajanjakso on ihmeellisesti pyyhkiytynyt muististani heti tapahduttuaan), mutta sairaalassa olin reilut kaksi kuukautta. Pyörätuolia käytin puolen vuoden ajan ja sitten rollaattoria sekä keppejä pari kuukautta. Sen jälkeen olen tarvinnut vain satunnaiseti keppejä tai suihkutuolia. Silloin kun minä tein lapseni, ei minulla vielä ollut beeta-interferoni lääkitystä. Sain lääkityksen vasta kun toinen lapseni oli melkein vuoden vanha. Vaikka olenkin nyt ihan tyytyväinen olosuhteisiin nähden, mietityttää,olisikohan rajulta pahenemisvaiheelta välttynyt, jos lääkitys olisi alkanut aivan välittömästi toisen synnytyksen jälkeen.

keskusteluun vaikka vanha näyttää olevankin. Sen verran harvoin tällä palstalla tulee käytyä.
Tiesin sairastavani ms-tautia jo raskautta suunnitellessani (poika nyt 1v 9kk) vaikken vielä diagnoosia ollut saanut.
Raskausaikana vointini oli loistava, kaikki vanhat oireet katosivat kokonaan =)Pahenemisvaihe tuli sitten kun vauva oli 10 kk, eli lähes vuosi sitten ja sen jälkeen on tullut vielä 2 pahenemisvaihetta. Kaikista noista olen toipunut ja ihmettelen onneani sen suhteen.
Lääkärin kanssa puhuttiin syksyllä ja talvella lääkityksen aloittamisesta mutta päätettiin lykätä kun kerroin vauvahaaveista. Tuumattiin että aloitetaan lääkitys sitten raskauden jälkeen - raskausaikana kun lääkitystä ei voi käyttää eikä sitä suositella käytettäväksi silloinkaan kun yrittää raskautta. Nyt sitten kovasti odotan positiivista testiä.

Elikkä siis ms-tauti todettiin jo 7 vuotta sitten 17-vuotiaana ja alussa oli pahoja pahenemisvaiheita puolen vuoden välein kunnes aloitin interferonin ja vaiheet vähenivät ja viimeiseen 2 vuoteen ei ollut yhtään pahenemisvaihetta (paria varoituspäivää lukuunottamatta kun raaja alkaa tuntumaan lämpimältä ja joka menee itsestään ohi parin päivän sairaslomalla). Nyt on kuitenkin rv 35 2 menossa ja raskauden toinen pahenemisvaihe jo päällä. Ensimmäinen vei lopulta siihen etten itse jaksanut enkä pystynyt tehdä itse mitään isompaa viikkoon, ekaa kertaa ajokykykin meni, osittain kyllä pelon takia että kolarissa vauvakin olisi suuressa vaarassa. En ehtinyt kunnolla palautua vielä ekasta vaiheesta kun ensin liikunta oli kielletty ja ilmat sellaisia ettei huvittanut kävelylle lähteä ja sitten maha vielä kasvoi vaikeuttamaan oloa. 95-prosenttisesti palauduin kuitenkin! :) Noh, tällä viikolla alkoi toinen pahenemis-vaihe vasemmalta ja joka tänään on levinnyt oikeaan jalkaan. Pelottaa kyllä hiton paljon että meneekö tämä ohi synnytykseen mennessä ja miten kannattaa toimia lääkityksen kanssa sitten kun vauva on syntynyt.

Hei! Itse olen miettinyt noita samoja asioita. Itselläni MS-tauti todettiin vähän reilu vuosi sitten. Lääkärin kanssa olen keskustellut lapsen teosta. Lääkäri sanoi, ettei ole mitään estettä ensi vuoden puolella yrittää. Lääkitys vaan pitää jättää tauolle. Sitä toivoo, että tulisi raskaaksi mahdollisimman pian, ettei pahenemiskausia kerkeisi tulla ennen raskautta. Miten pitkään sinulla oli lääkitys tauolla ennen kuin aloitte yrittää lasta?
T. Toiveikas

Vastaan sinulle vaikka en olekaan se jolta vastausta toivoit. :)
minulle kävi niin että tulin raskaaksi beetainterferoni lääkityksen aikana, eli sain tietää raskaudesta vasta viikolla 8. Ihana terve tyttö syntyi nomaalisti alateitse 5pv lasketun ajan jälkeen ja voin loistavasti, aivan upeasti koko raskausajan.
Raskauden jälkeen väsymys ja lihasheikkous jaloissa alkoi noin pari kk kuluessa. Olin todella uupunut ja ei puhettakaan mistään muskareista tai muusta puuhasta, meidän päivät sujui olkkarissa sohvalla kellien-lapsi ei tosin valittanut. ;o)
Aloitin lääkkeen vasta 1 v synnytyksestä ja oli aika haasteellista nuo ensimmäiset viisi vuotta jaksamisen kanssa. Nyt jo helpompaa.
Viestini sinulle on että usko itseesi ja lapseesi ja siihen että elämä kantaa kaikkien vaikeuksienkin keskellä! Hyvää joulua! :o)

Hei!

Vanha ketju, mutta kirjoitan kuitenkin omaa kokemustani jos vaikka joku muukin vielä tämän ketjun löytää.

Mulla todettiin MS 27 vuotiaana viisi vuotta sitten. Oireena oli ihon tuntomuutokset, puutumisia ja muita epämääräisiä oireita mm. toisen käden luut tuntuivat olevan jäässä... Aloitin saman tien Avonexin, eikä relapseja ole tullut. Sormenpäät tosin ovat olleet tunnottomat jo tuon koko viisi vuotta, mutta siihen olen tottunut.

Tulin suunnitellusti raskaaksi ja lopetin lääkärin ohjeen mukaan Avonexin käytön kun raskaustesti näytti plussaa. Raskausaika sujui ongelmitta ja olin henkisesti ja fyysisesti todella hyvin voiva. Raskaus tosin päättyi ennenaikaisesti sektioon, sillä meille syntyi kolmoset :)

Synnytyksen jälkeenkin olen voinut hyvin, eikä pahenemisia ole tullut (koputan puuta). En ole imetyksen takia vielä jatkanut Avonexin käyttöä. Olen onnellinen noista lapsista. Kolmoset tulivat totaalisena yllätyksenä "luomusti". Tulevaisuus huolettaa välillä kovasti: Miten selviän lasten kanssa jos tauti pahenee, miten parisuhde toimisi sen jälkeen, joudunko luopumaan aktiivisesta elämäntavastani, miten pääsisin liikkumaan mahdollisten apuvälineiden kanssa tässä ahtaassa kaksikerroksisessa talossa, olisi surku jäädä pois työelämästä loppuiäksi jne jne jne... Joinain päivinä olen aivan maani myynyt ja itkeskelen salaa. Toisina päivinä taas muistan miten onnekas olenkaan ja nautin elämästä täysillä.

Ajatukseni ovat siis tällä hetkellä minulle se suurin MS:n aiheuttama ongelma. Tosin kiitos MS:n olen muuttanut elintapani terveellisiksi, eli syön hyvin, liikun, olen laihduttanut itseni normaalipainoon, huolehdin tarkasti terveydestäni, aloitin uuden harrastuksen, nukuin hyvin ennen vauvoja ja toivottavasti nukun taas kunhan he vähän kasvavat, tein jatko-opinnot loppuun ja olen muutenkin toteuttanut unelmiani rohkeasti. Nuo asiat saivat alkusysäyksen diagnoosista :)

Krjoitanpa minäkin, vaikka viestiketju on jo vuosia vanha.
Sain MS-diagnoosin vuonna 2001 26-vuotiaana.

Ensimmäinen lapseni syntyi kun olin 34-vuotias. Lopetin avonex-lääkityksen n. puoli vuotta ennen raskautta. 8kk synnytyksestä tuli rankka aallonpohja, joka vaikutti kävelykykyyni. Siitä kuitenkin selvittiin.

Toinen lapseni syntyi, kun olin 37-vuotias. Raskausaika oli loistava, synnytys helppo. Raskaus pääsi kuitenkin alkamaan salaa: sain viimeisen annoksen tysabria 2päivää ennen kuin sain tietää olevani raskaana.
Lapsi syntyi terveenä. Synnytyksen jälkeen täysimetin 6kk , jonka jälkeen palasin taas lääkityksen pariin.

Nyt olen 42-vuotias, olen voinut viimeiset 3vuotta loistavasti. Magneettikuvat ovat pysyneet ennallaan, liikuntakykyni on
loistava. Jaksan ja voin hyvin.
3 päivää sitten plussasin raskaustestissä. Lopetin copaxonen piikittämisen heti.

Nyt vain toivon, että tämäkin raskaus menee hyvin. Synnytyksen jälkeen aloitan ehkä heti taas copaxone-piikityksen.
Neurologini kertoi, että isomolekylisyytensä ansiosta jopa imetys olisi copaxonen aikana mahdollista.
Mutta palataan siihen sitten kun lapsi on syntynyt... 🤗