Psykopaattivanhemman kuolema

Isäni oli täysiverinen psykopaatti. Häijy ja ilkeä ihminen meitä lapsia kohtaan. Kiusaamista ja henkistä väkivaltaa kesti kuolemaan asti. Kuoli pari vuotta sitten. Itse olin helpottunut, en surrut hetkeäkään. Veljestäni kuoriutui välittömästi isäni kaltainen. Häijyily alkoi jo vähän ennen kuolemaa omaisuuden varastamisella. Rikkonut välejäni muihin sukulaisiin manipuloinnilla ja valehtelemalla. Ennen isän kuolemaa oli "melkein normaali", tosin kateus melko hallitseva piirre hänellä, mutta peitti sitä ja oli vielä hallinnassa.
Mikä aiheutti muutoksen? Mistä johtuu moinen käytös. Pitääkö tuota uutta hullua nyt pelätä, kun yhdestä pääsi? Äitini alkoi myös tätä veljeäni peesaamaan, karseaksi muuttui kielenkäyttö ja käytös hänelläkin. Kostoako on, kun lähdin ajoissa pois tilanteesta ja laitoin psykoisälle hanttiin.
3153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Onneksi olkoon. Minä odotan samaa. Ei ole vielä tapahtunut, on sitkeä ja pitkäaikäistä sukua. Onneksi ei tarvi tavata. - Veljen suhteen myös kävi samoin kuin sulla.
-kohtalotoveri

Äänestä
  • PS. koetan ajatella että se heikkenee koko ajan ja on dementiaa myös. Että tavallaan jo kuollut.

    Äänestä

Muistisairaus nimeltä Alzmer tauti. Muuttaa paljon ennen diaknoosia , vuosia jo aikaisemmin ihmisen persoonaa kun etenee ja pahenee. Joten muista isääsi selaisena kun oli kiva. Sairastunut ihminen muistisairauten ei tiedä omaa käytös ei puheet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Isäni oli täysiverinen psykopaatti. Häijy ja ilkeä ihminen meitä lapsia kohtaan. Kiusaamista ja henkistä väkivaltaa kesti kuolemaan asti. Kuoli pari vuotta sitten. Itse olin helpottunut, en surrut hetkeäkään. Veljestäni kuoriutui välittömästi isäni kaltainen. Häijyily alkoi jo vähän ennen kuolemaa omaisuuden varastamisella. Rikkonut välejäni muihin sukulaisiin manipuloinnilla ja valehtelemalla. Ennen isän kuolemaa oli "melkein normaali", tosin kateus melko hallitseva piirre hänellä, mutta peitti sitä ja oli vielä hallinnassa.
Mikä aiheutti muutoksen? Mistä johtuu moinen käytös. Pitääkö tuota uutta hullua nyt pelätä, kun yhdestä pääsi? Äitini alkoi myös tätä veljeäni peesaamaan, karseaksi muuttui kielenkäyttö ja käytös hänelläkin. Kostoako on, kun lähdin ajoissa pois tilanteesta ja laitoin psykoisälle hanttiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu