Ennakkosuosikin paine voi kuitenkin pudottaa Suomen mitaleilta. Takaa-ajajana on helpompi olla kuin johdossa.
Mistä se johtuu en tiedä mutta niin on. Juoksussa ja hiihdossakin mieluummin peesataan kuin johdetaan koko ajan.
Mistä se johtuu en tiedä mutta niin on. Juoksussa ja hiihdossakin mieluummin peesataan kuin johdetaan koko ajan.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Johdossa oleva ei näe edessään mitään. Takka-ajaja näkee johdossa olevan selän lähenevän ja se antaa hänelle lisävoimaa.
Kun on kovat odotukset, ei pysty niin hyvin keskittymään itse asiaan.
Suomen mestaruutta tietenkin eniten tulee toivottua, minkä jälkeen Slovakia voisi olla toinen ja Sveitsi kolmas. Tosin viimeistään tällöin kai kitistäisiin turnauksen heikosta tasosta, kun perinteisemmät maat eivät olisi niin hyvin menestyneet. Mutta voidaanhan sitä kaikenlaista toivoa! 😎🤔👌👍
Noh, eipä se sitten toteudu noin 😕 Eli kolme ässää Suomi, Slovakia ja Sveitsi eivät kaikki nyt mahdu kolmen parhaan joukkoon näiden loppusijoitusten perusteella ☺️ Mut mielenkiintosta nähdä pitkästä aikaa Slovakiakin neljän parhaan joukossa! 😃 Sinänsä harmi kun kohtaa Suomen nyt jo välierissä kun niiden välinen finaali ois ollu tosiaan varmasti mielenkiintonen ja kokemisen arvonen 🧐 Mut josko Slovakia kampeis ittensä kolmanneksi, samasta välieräparista kun on niin mahdotonta molempien päästä joko finaaliin tai pronssipeliin... ☺️👍
No Slovakia kaatui numeroin 6-2. Suomi ei ole koskaan ollut hyvä avauspelissä. Tuosta sitten parannetaan peliä niin kulta on hanskassa.
Pitäisi vaan muuttaa peliä monipuolisemmaksi, sama tuttu hidas syöttely maalin edessä, vastapuolella on aikaa kerätä kaikki puolustamaan ja näkevät mitä yrittää. Latviakin sai maalin nopealla yhden pelaajan yllätyshyökkäyksellä, mutta Suomi tahkosi syöttöjä ja laukauksia todella kauan ennen kuin tuli tulosta.
Parhaiten onnistuneet pelit missä molempia, jos ei nopea hyökkäys onnistu, sitten jäädään syöttelemään, mutta ei siinäkään pitäisi turhaan aikailla varsinkaan ylivoiman aikana. Ei sen puoleen, hyvin onnistuneet tähän asti, mutta kovimmat vastustajat vasta edessä.
Kanadan ja Usan pelityyli sopii paremmin Suomelle.
Naisleijonat iskee helpottavan maalin alivoimalla! Tussu tuoksuu!
Kanada ja Usa ulkona ei pääse kokeilemaan! Tuleekohan unelmafinaali?
"Unelmavinaali" Suomi-Ruotsi on toki mahollista, mutta katotaan noi välieräpelit ensin läpi. Jos toteutuu, pääsis Suomi paremmin paikkaamaan "Torinon haavoja" tuon ottelun voittaessa. Vaikkei Änäri-pelurit ookaan hölis. Tietty Venäjä on ollut jostain syystä Suomen helpompi voittaa kuin Ruotsi, vaiks Ruotsikin on opittu paremmin voittamaan. Voi olla arpapeliä, kumpi Suomelle tulee välierän jälkeen vastaan. Mut joka tapaukses molemmat jäljellä olevat pelit täytyy tosiaan voittaa jos mestariks halutaan. Ja sehän on jokasen tiedossa! 👍
Finaalin päästiin! Nyt on todella hyvä sauma saada kulta.
Kyllä vain. Ois ollu varmaan Änäri-pelaajien kanssa kuin nyt ilmankin. Jukka Jalonen kuitenkin sen tason valmentaja, ja kokemusta sen verran tän ajan Änäri-pelaajista ja Euroopassa pelaavista suomalaisista jääkiekkoilijoista. 👌👍
Aika mahtavaa pieneltä maalta ilman NHL-pelaajia, varmaan khl-peleistäkin hyötyä, mutta onhan Suomessa hyvä taso muutenkin. Nyt on niin hyvä tahti päällä ettei tarvitse ottaa turhia paineita finaaliin, mutta ei auta löysäilläkään. Kunhan vaan pitävät etteivät ota jäähyjä.
Nyt ei voi hyytyä finaalissa, jos meinataan ottaa kulta. Tosin vaikka sitä kirkkainta mitalia ei tulisikaan, niin hopea ainakin on taattu.
On se vaan kuitenkin nyt niin onnenpeliä. Hyvät mahdollisuudet molemmilla.
Enemmän maaleja tehnyt voittaa.
Varmaa taattua hopeaa ei kukaan mieti kaukalossa. Kotikatsomossa tuollainen hyvänolontunne saattaa joillekin tulla.
No, Suomi sitten voitti olympiakultaa. Ei kyllä Venäjän poikia paljon naurattanut, kun jäivät hopealle, oli joillain pidättelemistä itkussa.
Kyllä se kulta on se mitä urheilijat arvokisoissa eniten metsästävät ja etenkin jääkiekossa. Mutta pronssikin kyllä kelpaa niin kuin Suomen naisleijonille. Mutta on se hienoa nähdä, kun kisoissa Suomalaiset urheilijat pärjää.
Pronssi voitetaan, hopea hävitään.