Koska Ukraina on olemassa itsenäisenä kansallisena identiteettinä, joka mieltää itsensä osaksi demokraattista arvojen ja ihanteiden laajempaa traditiota, Venäjän miehitys ei voi koskaan onnistua. Se ei onnistunut Stalinin yrittäessä näännyttää ukrainalaiset nälkään 1930-luvulla, jolloin 3,9 miljoonaa ukrainalaista kuoli, eikä se onnistu nytkään. Ukrainan vastarinta voi itse asiassa olla kipinä, joka johtaa vakavasti otettavaan vastarintaan autoritaarista järjestelmää kohtaan myös Venäjällä.
/ Kurt Volker
/ Kurt Volker
Vastaukset 23
Vanhimmat
Putin on surullinen hahmo menneisyydestä, yksinvaltiaiden ajalta, jolloin ihmisoikeuksia nykymuodossaan ei vielä ollut olemassa.
En voi mitenkään uskoa, että Venäjä voisi menestyä Ukrainan miehityksessä. Eihän se sotilaallinen valloitusoperaatio ole vasta kuin pelin aloitus tuossa hommassa. Käy satavarmasti kuten Afganistanissa, Vietnamissa ja monissa muissa maissa, joissa paikallinen väestö ei miehittäjää hyväksy.
Paska reissu olis edessä, Putin ei taatusti siitä pisteitä kerää, ei ulkomailla eikä kotimaassa.
Tämän kun tietää, niin piinaa Ukrainaa uhkailuilla ja kiusaa "vihreillä miehillä" niin pitkään kuin mahdollista, mutta miehitystä ei tee. Yrittää estää Ukrainan lähentymisen länteen. Venäjällä tämä tietysti kerrotaan suurena sankarillisena toiminta venäläisen vähemmistön pelastamiseksi.
Vittumaista politiikkaa !
Siis onko Putin sanonut jossain että "miehitämme Ukrainan jos se hyväksytään Naton jäseneksi" tai vastaavaa? Saisiko linkin. On kyllä sanonut 2008 että "Jos Ukraina menee Natoon, se menee ilman Krimiä ja itää".
Mielestäni Krim liitettiin Venäjään koska Ukrainan mahdollisen Nato-jäsenyyden jälkeen se olisi tietenkin ollut myöhäistä, ja Krimillähän on mm. Venäjän laivastotukikohta. Joukkojen (tai ainakin kaluston) viemisellä lähemmäs Ukrainaa
pyrittäneen mielestäni mm. siihen että Ukraina ei uskalla tehdä jäsenhakemusta Natoon.
Putin on käsittääkseni selkeästi kieltänyt kaikki hyökkäys- ja miehittämisspekulaatiot. Käytännössä on kuitenkin ryhmittänyt joukkoja rajalle niin paljon, että arvioidaan jo alkavan riittämään miehityksen toteuttamiseen.
Miksi ???
Teot puhuvat kovemmalla äänellä kuin sanat.
"Miksi ???"
Joukkojen keskityksellä pyritään kiristämään sekä länttä että Ukrainaa. Parempi kysymys on: mitä sitten kun kiristys ei toimi? Löytyykö tie ulos, jossa ei menetetä kasvoja? Vai ryhdytäänkö sotatoimiin? Tiukkaan paikkaan on P ajanut itsensä.
Itä-Ukrainan vapaustaistelihjat ottavat mustanmeren rantakaistaleen Luhanskista Krimille, itsenäisyyden salueelleen ja sitten Ukraina voi rauhoittua.
USA voi palata kotiin tai mennä eteläkiinan merelle etsimään sitä mereen pudonnutta ympäristöä saastuttavaa F-35 romuaan.
Vapaustaistelijat? Maanpetturit, jotka ovat hypänneet valloittaja-armeijan riveihin. Varsinainen Terijoen hallitus.
Eipä sodi Venääjän armeija Ukrainan alueilla.
Itä-Ukrainan vapaustaistelijat hoitelevat Ukrainan velliperseisen armeijan pois itsenäistymisensä tieltä.
Ukrainan "valioarmeija" kokee uuden RAATTEENTIENSÄ itä-ukrainassa. :)
Hyvin tuo miehitys on onnistunut EUlta ja USAlta NATOn avulla.
Ei vaan käytännössä kaikki entisen Neuvostoliiton alistamat maat haluavat länteen ja Natoon.
Venäjä voisi viimein miettiä miksi juuri kukaan ei halua olla tekemisissä venäjän kanssa vaan suuntaa länteen ja Natoon.
Jotain venäjä on tehnyt päin sitä itteensä koko historian. Venäjä on historian läpi tallustava katastrofi.
"käytännössä kaikki entisen Neuvostoliiton alistamat maat haluavat länteen ja Natoon."
Ukrainan tapauksessa ainakin Krimin armeijan joukkojen sotilaat loikkasivat käytännössä Venäjälle. :D
... ja saivat kiitoksena jatkokyydityksen Siperiaan. Kuten kaikki muutkin Venäjää "rakentamaan" loikanneet aina ennenkin.
Väite joka ei pidä paikkaansa.
Mitä itse sanoisit piippu ohimolla?
"Ukrainan tapauksessa ainakin Krimin armeijan joukkojen sotilaat loikkasivat käytännössä Venäjälle. :D "
M.O.T.
:D
"Mitä itse sanoisit piippu ohimolla?"
Nato Jonnea lainatakseni ...
https://youtu.be/SKJorknarRc?t=2
Osaatko kertoa mitä heille kuuluu nyt?
Ymmärrätkö eron valtion ja yksittäisten sotilaiden välillä? HÄH?
Krim on ollut osa Venäjää aina.
Samoin ukrainalaiset ja venäläiset ovat melkein samaa kansaa.
Sen länsi yrittää ohittaa ja repiä irti.
Ei ihme että Venäjä ä vituttaa....
Ei pidä paikkaansa, Krimillä on ollut oma kansansa kunnes venäjä mukiloi sen ja lähetti paikalliset jollekkin gulakkileirille. Taas alkoi mukilointi.
Jostain syystä Ukrainalaiset ovat saaneet tarpeekseen venäjästä. Venäjä voisi kysyä miksi niin on käynyt muttei kysy, miksi, mitä venäjä pelkää?
Ei ole lännen vika jos Ukrainalaiset haluavat eroon venäjästä se on venäjän vika.
"Miehitys ei voi koskaan onnistua"
Ei taida ehtiä, koska EU on tunnustamassa itä-ukrainan Donbassin itsenäisyyden.
Luhanskista Krimille koko mustanmeren rannikko.
Itsenäisyyttä kohti on itä-ukrainan vapaustaisteijoiden työ johtava.
Koko valtion miehityksestä tulisi tosiaan vain iso päänsärky. Tuskin P siihen pyrkiikään. Jos toimeen tartutaan, niin kohteena ovat pikemminkin Itä-Ukrainan venäjänmieliset alueet.