Taisi sattua omalle kohdalle tämä klassinen tapaus, eli heti, kun alusta saadaan siedettävään iskuun, alkavat voimavarat (lähinnä auton, miksei omatkin :) tuntua aneemisilta. Turhan vetelyn hävittyä tuntuu taas selvästi, että paukkua pitäisi saada jostain.
Ihan kuin olisin jostain kuullut, että maahantuoja olisi joskus turbottanut noita kuutos-164:sia. En siis tarkoita 2,0v6 Turboa vaan ihan kolmelitraisesta jälkikäteen tehtyä. Olenko vaan nähnyt päiväunia? Onko kellään tietoa?
Entäpä sitten, sattuuko paikalle omatoimista ahtamista harrastaneita henkilöitä? Kuinka paljon autosta pakosarjojen ja bensanpaineensäätimen lisäksi menisi uusiksi? Mitenkähän pitkälle vakion spruutan ruokintakyky riittää? Siis noin yleisesti ottaen, ei tarvitse olla kokemusta juuri kyseisestä kapineesta.
Saako lupia nykyisin millään ilveellä? Otteesta puuttuu taikasana "vähäpäästöinen" eli VTT:n kärymittauksessa tuskin tarvitseen vierailla =)
Entäs tämä Jenkkilässä yleinen kemiallinen ahtaminen eli nitrot? Systeemihän on pullo poistettuna melkein näkymätön, eli sopivalla annoksella anarkistista mieltä koko masiinan voisi jättää muutoskatsastamatta :) Mitähän tuolla voisi saada tehoa, mitä se maksaa ja mikä hajoaa ensiksi?
Ihan turha tulla sanomaan että valitsin väärän auton ropeloitavaksi, kyllä se on jo tässä pikku hiljaa käynyt selväksi :/
Ihan kuin olisin jostain kuullut, että maahantuoja olisi joskus turbottanut noita kuutos-164:sia. En siis tarkoita 2,0v6 Turboa vaan ihan kolmelitraisesta jälkikäteen tehtyä. Olenko vaan nähnyt päiväunia? Onko kellään tietoa?
Entäpä sitten, sattuuko paikalle omatoimista ahtamista harrastaneita henkilöitä? Kuinka paljon autosta pakosarjojen ja bensanpaineensäätimen lisäksi menisi uusiksi? Mitenkähän pitkälle vakion spruutan ruokintakyky riittää? Siis noin yleisesti ottaen, ei tarvitse olla kokemusta juuri kyseisestä kapineesta.
Saako lupia nykyisin millään ilveellä? Otteesta puuttuu taikasana "vähäpäästöinen" eli VTT:n kärymittauksessa tuskin tarvitseen vierailla =)
Entäs tämä Jenkkilässä yleinen kemiallinen ahtaminen eli nitrot? Systeemihän on pullo poistettuna melkein näkymätön, eli sopivalla annoksella anarkistista mieltä koko masiinan voisi jättää muutoskatsastamatta :) Mitähän tuolla voisi saada tehoa, mitä se maksaa ja mikä hajoaa ensiksi?
Ihan turha tulla sanomaan että valitsin väärän auton ropeloitavaksi, kyllä se on jo tässä pikku hiljaa käynyt selväksi :/
Vastaukset 74
Vanhimmat
Itselläknikin on käynyt tuo ilokaasuttaminen mielessä tuohon 156 V6:een. Saattaisi 50hv lisää olla ihan sopiva määrä kestävyyden kuitenkin säilyessä.
Eli ainakin Pro&Street myy Nitrous Works ilokaasu settejä ihan katukäyttöön ja kuulemma asennuskin onnistuu.
Täytyy ostaa tuo putkisto ensin tuohon Alfaan ja sitten kerää kesäksi hieman rahaa ja ainakin kokeilla tuota ilokaasua. Setti maksaa muistaakseni n.4-5000mk riippuen miten imusarja on toteutettu, eli tarvitaanko yksi vai kaksi suutinta.
Tuohan kannattaa varmaankin totetuttaa ns. wet-järjestelmänä eli samasta suuttimesta suihkutetaan sekä bensa että ilokaasu.
Itseäni kiinnostaisi myös sanktiot tuosta kaasusta jos sattuisi jäämään kiinni.. Selviäisikö sakoilla vai tulisiko pahimmassa tapauksessa hirveitä polttoaineveroja, samoja joita tulee jos käyttää naftan tilalle verotonta dieseliä.
www.prostreet.fi
-Krister-
taitavat olla se yksi suurimmista ongelmista, kaasutus kun on laitonta tässä maassa katukäyttöön. Ei paljoa naurata kietaista se vehje jonkun valopylvään ympärille jos ei saa vehkeitä poistettua ennen poliisien paikalle saapumista...voi käydä lopulta kalliiksi.
Novitec on kehittelemässä kuulemma 156:een remmiahdinta, en tiedä saavatko Suomeenkin tyyppihyväksytettyä moista konverstiota. Ihan iloista lisäpotkua kyllä irtoaisi melko edullisesti...
Aivan.. Jotenkin täytyisi todistaa että kaasut eivät olleet käytössä kun vahinko sattui, jos olet enään hengissä :-)
Remmiahdin sarjat ovat siitä huonoja että tuppaavat maksamaan yleensä miljoonan ;-) Eli ihme on jos selviää alle 30tmk:lla.
Kaasu olisi kyllä siinä mielessä hyvä että pelkkä setti asennuksineen olisi se 5000mk sekä pullon täyttö on alle 500mk. Mutta tässä maassa missä auton harrastaminen on tehty mahdollisimman vaikeaksi kaasu on tietysti laitonta.
Ihan kuin Ruotsalaiset olisivat niin erilaista porukkaa kuin meikäläiset ja heillä kaasu on sallittua.
Tekisi muuttaa sinne Ruotsiin, autotkin halvempia.
-Krister-
...sitä muuttaisi vaikka Sveitsiin (asia harkinnassa), on ingenjööreillä moninkertaiset palkat koto-Suomeen verrattuna. Ja paikallisesta Keltaisesta Pörssistä löytyy muutakin tarjontaa kuin Korolloita Tuning-ilmanputsareilla.
Mikähän siinä kompurasetissä muuten maksaa? Eihän itse pumppu voi monta monta tonnia maksaa, ja asennuksenhan voi aina hoitaa autotallin perukoilla =)
Kuinkahan monta rekkaa yhdellä nitropullolla ohitetaan? Tuntuisi muuten hinta/hp -suhde olevan aikas hyvin kohdallaan. Tietysti sitä hintaa tulee äkkiä, jos joku tahvo tulee kolmion takaa kylkeen ja vakuutusyhtiö löytää autosta nitrot ja kieltäytyy korvaamasta penniäkään :(
Jep
Eli sellaisen normaalin pullon (älä kysy kuinka iso se on) kesto riippuu tietysti siitä että kuinka paljon sitä ruiskutetaan, eli 25, 50 vai 100hv.
Mutta esim. jollain 50hv:n suuttimilla normaali pullosta riittää noin 20kpl/15s ruiskutusta.
Eli yhden suihkutuksen hinnaksi tulisi noin 25mk. Aika kohtuullista.
Eli omaan Alfaan tulisi tehoa 250hv putkiston kanssa, sillä teholla jätättää jo suurimman osan tiellä olevista autoista.
Vakio 190hv on siinä ja siinä että jääkö GTi autot vai eikö. Siis jäähän ne mutta ei ole sellaista selvää ylivoimaa jota kaipaisin.
Taidan kyllä sitä ilokaasua kokeilla.. :-) Täytyy ensin ostaa se putkisto ja kerää vähän rahaa.
-Krister-
Tuohan kuulostaa aika hyvältä, minä varmaan pärjäisin pullolla puoli vuotta =) Viidessätoista sekunnissa alkaa jo ehtiäkin johonkin, eivätkä männätkään vielä varmaankaan lähde haukkaamaan raitista ilmaa.
Omassa koslassa vakio on 184/192hp (ensimmäinen katilla, mutta senhän ei tässä tapauksessa tarvitse toimia, ts. omistaa sisuskaluja :) ja vääntöä joku 250Nm, se 250 hepokattia voisi mullekin riitellä ensi hätään. Putkiston (uuden) pitäisin kyllä mielellään vakiona, mitenköhän tuo alkaa ahdistaa? Mieluummin ajan autolla, joka ei huuda "Voimaa on!" eli ihan vakio putkenpääkin riittää.
Mitäs 156v6 muuten painaa eli kuinka paljon huonommalla tehopainosuhteella olen liikkeellä?
Jos päädyt hankkimaan NOSit ilmoittele ihmeessä tuloksista, kiinnostaa kovasti! Parempi ehkä kumminkin sitten olla laittamatta sukunimeä näkyville =)
Ilokaasu on tosi jees, siis jos sitä käytetään oikein. Saahan silläkin paikat menemään poks jos laittaa 1.4 Hondaan 150hv ilokaasua.
Nyrkkisääntönä voidaan pitää seuraavaa:
nelisylinterisissä 25-50hv
kuuspyttyisissä 50-100hv
V8 tai suurempi 100-150hv.
Ilokaasussa on se tosi hyvä puoli että se on erittäin kylmää ainetta. Eli samalla kun sitä suihkutetaan palotilaan niin sylinterit alkavat polttaa enemmän tavaraa ja normaalistihan palolämpötilat nousisivat mutta ilokaasu samalla viilentää palotapahtumaa.
Ilokaasuhan hajotessaan palotilassa tuottaa suuren määrän happea ja sitäkautta tulee tehonlisäys. Samalla kun tulee lisää happea niin bensanruiskutusta lisätään. Tämä tehdään yleensä samasta suuttimesta mistä ruiskutetaan ilokaasu.
Ja siitä putkistosta, kyllähän se kannattaa vaihtaa ehdottomasti. Aika paljon enemmän kamaa sieltä alkaa virtaamaan jos 50hv tulee lisää tehoa. Ei äänet välttämättä kasva älyttömästä jos laittaa esimerkiksi 2.5" putkiston ja kaksi isoa vaimenninta. Tulee juuri sopivat matalat murinat. Voithan laittaa siihen vakioputkenpäänkin.
156 V6 painaa tehtaan mukaan 1430kg. Tehoa 190/220Nm.
Juuh, jos tuollainen NOSsi on autossa niin siitä on parempi olla hiljaa. Aina löytyy niitä jotka soittavat poliiseille kateellisina ja sitten ollaan kusessa.
-Krister-
Jaa että 156 1430kg? Eipä ole ihan keijukainen, oma lahnani painaa rek. otteen mukaan 10 kiloa vähemmän!
Jos teho ja paino ovat jotakuinkin samat, kiihtyvyydenkin pitäisi pidon löytyessä (löytyy!) olla suunnilleen samaa luokkaa. 156:ssa tosin on askissa yksi pykälä enemmän, mutta 164:n paremman ja tod.näk. pienemmillä kierroksilla löytyvän väännön luulisi ainakin osittain paikkaavan tilannetta. Olisikohan noissa brittilehtien kattiversiolle mittaamissa 0-100km/h 7.x s arvoissa sittenkin jotain perää?
Pelastit juuri päiväni =) No, NOSia tuo silti kaipaisi.
Ei kai siinä muuta kun että se pitää koittaa että kummalla kulkee paremmin :-)
Itse menen ainakin Helatorstaina 9.5 Ahvenistolle Radalle.com tapahtumaan. Tuli viime kesänäkin koitettua tuota radalla ajoa ja täytyy sanoa että parasta hommaa mitä voi tehdä housut jalassa.
Tietysti tuohonkin kyllästyy äkkiä mutta ensi reaktiot olivat tuonlaiset.
Ostin tuossa käytetyt Sport 2000:n slicksit ja ne menee sopivasti 15" vakiovanteille. En viitsi mennä sulattamaan radalle 18" palloja :-)
Täytyy ostaa vielä paremmat jarrupalat. Ehkä EBC:n GreenStuff palat voisivat olla hyvät. Ainakin ovat saaneet kehuja maailmalla.
Kyllä tuo omakin sitä NOSsia kaipailee :-) Tehoa ei voi ikinä olla tarpeeksi :-)
-Krister-
Jaa että reisingiä, olishan se kiva kokeilla =) Voipa kyllä käydä niin että meikäläiselle tulee turpiin noin 6-0 ihan jo senkin takia, ettei tuota nopeata ajoa ole pahemmin tullut harrastettua.
Mitenkäs muuten noissa Radalle.com -keimeissä homma toimii? Joku kaveri puhui että tunkua olisi kovasti, aikaa vähän ja hintaa paljon.
Nuo nykyiset kaljut kesäkumpat voisi tietty polttaa pilalle vielä radallakin, romua mikä romua.
Pahus kun tuli nyt vasta juttua noista EBC:n paloista, juuri eilen lähti oma tilaus briteistä tännepäin. Hinnat ovat rahteineenkin hiukan halvemmat, mutta suurin syy suoraan briteistä tilaamiseen on se, että kyllästyin EBC:n suomalaiseen maahantuojaan tapeltuani palojen & levyjen saamisesta reilun kuukauden verran. Kaikenlaista ihmeellistä tekosyytä oli äijällä aina tarjota, jarruja vaan ei millään. Kyllästyin kuulemaan kylpytakin taskuun jääneistä puhelimista ja tilasin hilut itse, terveisiä vaan Special Mechanicsin Suhoselle. Hymyillään kun tavataan.
Juu no ei se mitään erikoistaitoja tarvitse että voi ajaa radalla. Sinne vaan ja ehkä joku neuvomaan hieman ajolinjoja. Hauskanpito on pääasia ja sitähän riittää. Kunhan ei innostu liikaa ja täräytä kaiteeseen. Ahveniston turva-alueet ovat näes aika olemattomat.
Viime vuonna Radalle.com muutamassa ekassa taphtumassa oli tunkua radalle mutta loppukesää mentäessä hyvin mahtui ajamaan.
Tänä vuonna ratailta on muuttunut ratapäiväksi. Eli pääasiassa lauantaina ajellaan poislukien avaus joka on torstaina. Sisäänpääsy 5€ ja rajoittamattomasti ajoaikaa 25€. Varmasti pääsee ajamaan niin paljon kuin haluaa.
Mistä tilasit EBC:n jarrusi?? Itseänikin kiinnostaisi sellaiset tilata. En tiedä vielä hintaa suomessa, koska kaveri joka niistä tietää niin tuli liikkeeseen vasta maanantaina. Taisi olla juuri tuo Special Mechanics.
Mintnkäs maksupolitiikka? En omista luottokorttia joten se saattaa jo tuottaa hieman ongelmia.
-Krister-
Ahvenisto
Ahveniston moottorirata sijaitsee Hämeenlinnassa. Rata on melko lähellä asutusta ja siksi kaikkein meluisimmille ajopeleille on asetettu rajoituksia. Rata on melko vaikea ja kohtuullisen vaarallinenkin etenkin kalustolle, ulosajoalueita kun ei juuri ole. Keskinopeudet radalla ovat melko pieniä ja radalla on siten mielekästä ajaa hitaammallakin kalustolla. Radan todellinen kokonaispituus on 2870 metriä, vaikka muitakin lukuja on aikoinaan eri syistä ilmoitettu.
Alla olevat ajo-ohjeet ovat pääosin lainattu Jarmo Sukavan muistiinpanojen ja ulkomuistin perusteella kerhollemme 1998 keväällä pitämästä luennosta.
Auto
Rata-ajoon soveltuu lähes minkälainen auto hyvänsä. Tärkein vaatimus autolle on, että se on teknisesti hyvässä kunnossa. Hyväkuntoinen auto kestää rata-ajon rääkin melko hyvin ilman vaurioita. Yleensä ongelmiksi muodostuvat moottorin lämpeneminen ja jarrujen häipyminen. Tähän voi helpoimmin vaikuttaa rajoittamalla kerralla ajettavien kierrosten määrä esim. viiteen. Jarrunesteet tulisi vaihtaa tarpeeksi usein ja jäähdytysjärjestelmän puhtaudesta tulisi huolehtia. Alustaa voi parantaa mm. hyvillä iskunvaimentimilla, jäykemmillä kallistuksen vakaajilla ja paremmilla renkailla. Rengaspaineiksi suositellaan yleensä ns. täyden kuorman paineita. Myös vanteiden leventäminen auttaa. Ajamisesta pääsee nauttimaan kunnolla jo aivan tavallisellakin autolla, mutta esimerkiksi GTI-luokan auto on radalla makeimmillaan. Odotettavissa oleva kierrosaika on mahdollista ennustaa varsin tarkasti ajoneuvon teho-paino suhteesta. Jos suhde on 5 kg/hv on kierrosaika tyypillisesti n. 1.32 ja 3 kg/hv suhteella päästään n. 1.27 aikoihin.
Lähtö
Nopea seisova lähtö on monelle hyvällekin kuljettajalle yllättävän hankalaa. Oikea tapa lähteä on lyhyesti seuraava: Auton kierrokset asetetaan moottorin parhaalle vääntöalueelle. Kytkin painetaan pohjaan ja kytketään vaihde numero yksi. Tämän jälkeen odotetaan lähtömerkkiä, jolloin jalka siirretään nopeasti sivuun kytkinpolkimen päältä, jolloin poljin pääsee vapaasti ponnahtamaan ylös. Vetävät pyörät saattavat lyödä hetken tyhjää, mutta heti niiden saavutettua täyden pidon voidaan lisätä kaasua. Ennen lähtöä on hyvä poistaa voimansiirron välykset kytkintä hiukan nostamalla. Mikäli kone hyytyy viivalle, tulee lähtökierroksia nostaa parilla sadalla kerrallaan, kunnes oikeat lähtökierrokset löytyvät. Vastaavasti renkaiden lyödessä liikaa tyhjää tulee lähtökierroksia laskea. Oleellista on kuitenkin, ettei kaasua lähdön aikana pumpata, vaan oikea kierrosalue etsitään etukäteen. Näin lähdöstä saadaan nopea ja tarkka. Ensimmäiseen mutkaan saavutaan aina yhtä numeroa liian pienellä vaihteella, jotta voimaa on riittävästi käytössä.
Vaihtaminen
Vaihtamisessa on tärkeää opetella vaihtamaan riittävän ajoissa. Pahin mahdollinen virhe on vedättää liian pitkään samalla vaihteella. On tietysti hienon kuuloista paukuttaa autoa rajoitinta vasten, mutta erityisen nopeaa se ei ole. Empiiristen kokeiden mukaan kiihdytettäessä voidaan väärin vaihtamalla saada 0-100 aika nousemaan viidestä sekunnista kahdeksaan ja puoleen sekuntiin. Itse vaihtamisessa on tärkeää olla päättäväinen ja nopea.
Jarruttaminen
Jarrutettaessa tulee opetella painamaan poljinta riittävästi kerralla. Pyöriä ei saisi lukita, mikä on tietysti ABS-järjestelmällä helppo välttää. Vanhemmissa autoissa em. järjestelmää ei ole, joten niissä on jarruvoiman annosteluun kiinnitettävä enemmän huomiota. Vasemmalla jalalla jarruttamalla voidaan jarruja käyttää esimerkiksi etuvetoisissa autoissa tiukissa mutkissa luistonestona sisemmälle etupyörälle.
Ajolinjat
Periaatteena on ajaa mutkat mahdollisimman suorina eli lähteä ulkokaarteesta, käydä koskemassa sisäkaarteen puoleista kanttikiveä ja palata ulkokaarteeseen. Kuitenkaan ei ole mikään itsetarkoitus käyttää leveitä ajolinjoja, vaan mikäli jossakin voidaan ajaa niukempaa ja samalla lyhyempää reittiä, niin näin on myös syytä tehdä. Joissakin paikoissa on vedätettävä mutkassa ajettaessa, jolloin sisemmältä vetävältä pyörältä saattaa pito loppua. Tällöin voidaan mutka ajaa "pätkissä", eli vedätettäessä ajetaan suorempaan, sitten vedätetään vähemmän mutta käännetään enemmän, jonka jälkeen taas siirrytään vedätykseen. Yleensä on syytä otta tuntemattomalla radalla aluksi aivan rauhallisesti, jotta oppii oikeat ajolinjat. Raivokaskaan yrittäminen ei tuo takaisin väärissä ajolinjoissa hukattuja sekunteja. Oikeita ajolinjoja voi etsiä kokemuksen, muiden neuvojen, kanttikivien sijainnin, kokeilemisen ja oman päättelyn avulla. Ehkä yleisin aloittelijan virhe on kääntää mutkaan liian aikaisin. Jos rataan on mahdollisuus tutustua etukäteen, kannattaa mutkia lähestyä molemmista suunnista, oikea ajolinja saattaa löytyä siten. Aina kannattaa muistaa, että usein rata näyttää aivan erilaiselta eri nopeuksissa. Mikäli radalla tekee ajovirheen, on se vain hyväksyttävä. Menetettyä aikaa ei saa enää mitenkään ajamalla takaisin ja epätoivoisen yrittämisen ja raivoamisen sijaan olisikin pyrittävä minimoimaan uudet virheet ja koetettava palata takaisin oikealle ajolinjalle mahdollisimman luonnollisesti.
Rata
Lähtösuoran jälkeiseen mutkaan tulee jarruttaa sopivasti ennen, ei enää kaarteessa. Mutka tulisi ajaa niin sisältä kuin suinkin vain mahdollista. Jos sisempi etupyörä lyö tyhjää, saattaa seuraava mutka muuttua vaikeaksi. Tämä mutka on melko nopea ja se on mahdollista ajaa usealla eri tavalla. Etupyörän sutimista voidaan vähentää ajamalla mutka "pätkinä". Joidenkin kuljettajien mielestä mutkan keskivaiheilla tulisi ajautua mahdollisimman ulos, jotta kakkosmutka pystyttäisiin ajamaan loivana ja saataisiin hyvä vauhti varikon mäkeen. Liiasta ajolinjan leveydestä ei ole hyötyä, sillä ajettava matka kasvaa merkittävästi.
Varikon mäki on yksi parhaita ulosajopaikkoja, jossa useammankin harrastajan ajoneuvo on vaurioitunut pahasti. Mutka on aloittelijalle erittäin vaikea ja siinä käännetään sisään yleensä aivan liian aikaisin. Mutkaan pitää ajaa ulkokaarteessa erittäin pitkään, jarruttaminen tapahtuu suoralla osuudella. Radan ulkolaidassa on maalattuna valkoisia viivoja, joita ei saisi ylittää, mutta oikea ajolinja kulkee kuitenkin näiden päältä. Käännön kaarteeseen tulee olla määrätietoinen, ajoneuvon tulisi hipaista sisäkaarteen kanttikiveä ja ajautua sen jälkeen ulkokaarteeseen. Mutka aikana on hyvä tarkkailla ulkokaarteessa näkyvää lippumiehen tornia oikean ajolinjan löytämiseksi. Onnistuminen tässä mutkassa näkyy nopeutena mäen päällä.
Varikon mäen päällä on hiukan yllättäen yksi tämän radan ohituspaikoista. Nyppylän päälle tulee saapua ehdottomasti suorassa, koska auto keventää siinä varsin paljon. Painon laskeuduttua pyörille on hyvä jarruttaa heti napakasti, vaihtaa veto päälle ja hakea oikeaa suuntaa kaiteista. Ulkokaarteesta tulee palata nopeasti seuraavan mutkan vuoksi radan oikeaan laitaan. Ajoharjoittelussa tämä paikka on paha lähinnä siitä syystä, että tähän mutkaan ei juurikaan näe ja jos kaarteessa on joku pysähtyneenä on tilaa väistää vähän.
Viides mutka on ns. Tarun mutka, joka tulee alamäkeen. Mutkassa ei ole juurikaan varaa ulosajoon ja siinä tapahtuu yksi radan kovimmista jarrutuksista. Mutkassa on aivan sisäkaarteessa ajolinja, jossa on erittäin hyvä pito. Mutkassa on ajolinjan suhteen tilanteesta riippuen paljon pelimahdollisuuksia.
Tämä on periaatteessa yksinkertainen mutka. Edellinen mutka on hidas, joten tähän ei tarvitse jarruttaa kovinkaan paljoa. Mutkaan käännetään 50 metrin taululta sisään käydään sisemmässä betonissa kiinni ja palataan ulkokaarteeseen betonin loppuun.
Tästä mutkasta alkaa varsin jyrkkä ja mutkainen ylämäki. Tämäkin mutka on ohituspaikka ja tällä mutkalla on muutenkin varsin suuri merkitys mutkaosuuden loppuosan onnistumisen kannalta. Kaarre on ajettava erittäin tarkasti, siihen ei saa kaartaa liian aikaisin eikä ajolinja saisi ajautua radan leveyden puolivälin ulkopuolelle. Mutkan jälkeen pitäisi pystyä palaamaan erittän nopeasti radan vasempaan laitaan.
Tämän kaarteen onnistuminen riippuu huomattavasti edellisestä kaarteesta. Kaarteeseen tulisi kääntyä kaiteen pään kohdalta ja ulkokaarteeseen tulisi palata korokkeen päätyyn. Kaikissa suolenkiltä nousevissa mutkissa on ongelmana pidon menetys sisemmällä vetävällä pyörällä.
Radan korkeimpaan kohtaan saavuttaessa kaarteista ensimmäinen tulisi ajaa melkolailla samoin kuin edellinenkin. Kaarteeseen ei saisi ajautua yli radan leveyden puolivälin vaan auto tulisi pitää mahdollisimman niukalla ajolinjalla. Mikäli ensimmäinen kaarre onnistuu hyvin, voi kaasun avata kunnolla jo kaarteiden välissä. Kaarre 10 on radan tiukin ja korkeimmalla paikalla. Ajamalla mutkan oikein voi kaasun siis avata aiemmin ja siten saavuttaa suuremman nopeuden suoralle.
Tässä radan nopeimmassa mutkassa ei heikompitehoisemmilla ja kevyillä autoilla tarvitse jarruttaa ollenkaan. Painavat ja nopeat autot vaativat pienen jarrutuksen. Suurin ongelma on ajaa mutka kyllin huolellisesti, sillä mutkan näennäinen helppous ajaa helposti tekemään virheitä.
http://tak.tky.hut.fi/Motorsport/Ahvenisto/ahvenist.htm
Olen mä muutaman kerran käynyt Ahvenistoa kiertämässä, ei mitenkään verissä päin kelloa vastaan vaan vähän nautiskelemassa kaarteista, eipä tarvinnut pelätä että ketään tulee vastaan =)
Eihän se ajaminen sinänsä mitään erityistaitoja tarvitse, kourallisen maalaisjärkeä korkeintaan, mutta sulle pärjääminen voi sitten olla toinen juttu. Siitä autolistastasi päätellen olet ajanut kovaa pari kertaa ennenkin =)
Pitääpä katsoa josko innostuisin lähtemään tuohon Radalle.com -häppeninkiin, auto pitäisi ainakin saada kunnolla säätöihin ennen tuota. Takapitkittäistukien takapuslat pitäisi vielä vaihtaa, samoin jarrut molempiin päihin ynnä muuta pientä. Vaan taitaisi sen ehtiä, jos vaan jarruosat saapuvat ihmisten aikaan.
Tilasin ne EBC:n kilkkeet DemonTweeks -nimisestä lafkasta, kovinkaan monella palikkamerkillä ei tuntunut olevan 164:ään sopivia levyjä. EBC:n lisäksi ei tullut vastaan kuin Tarox. Samalla tuli huomattua, että onneton "palvelu" ei olekaan suomalaisputiikkien yksinoikeus; lähetin ensimmäisellä kierroksella toistakymmentä kyselyä ja sain puolitoista vastausta; tuon DemonTweeksin tarjouksen lisäksi yhden "soita tähän numeroon" -pyynnön. Enkä viitsinyt ruveta Englantiin soittelemaan. Toisella yrittämällä tuli jopa kaksi vastausta lisää, ei kuitenkaan mitään tajuntaa räjäyttäviä hintoja.
Brittien kanssa puuhattaessa pitää käytännön syistä olla luottokortti, eivät raukat taida paljon postiennakkojen päälle ymmärtää. Niinpä sitten visan hommaamiseen meni vielä oma aikansa. Hotakainen kertoi, että Saksasta voisi kampetta saada ilman plastiikkiakin, mutta itse löysin ensi hätään vain noita englantilaisia diilereitä. Teutoonit kun näkyvät olevan innostuneempia vaihtelemaan pyöriä, jousia ja takapönttöjä kuin mitään teknisempiä palikoita, näin ainakin sakemannien tuning-lehtien ilmoitusten perusteella :/
Juu no lähinnä kiertämiseksi se on mullakin mennyt. Ei ole rata-ajokokemusta muuta kuin viimekesästä jonkin verran. Toki oppiihan siinä joka kerta enemmän kun käy ajamassa.
Juuh no onhan ne autot olleet aika sporttisia, vauhti on ns. veressä. Mutta vaikka ajaa kovaa niin ei se tarkoita sitä että osaa ajaa :-) Todisteena tästä on kaksi autoa mennyt jo lunastukseen omien töppäilyitten takia. Mutta vain yksi kovan ajon seurauksena.
Jänis hyppäsi tielle kun ajoin hyvää mutkapätkää Kadett GSi 16V:llä. Alitajunta käski jarruttaa... vikatikki.. lähti jarrutuksen seurauksena lapasista ja siitä ojaan ja katon kautta ympäri. Itse selvisin vammoitta mutta auto meni lunariin :-/
Kokeilitko LarkSpeed nimistä lafkaa kun katselit jarruja? Kävin niitten nettisivuilla ja hyvin tuntui olevan tavaraa sekä ulkomaisille tilaajille löytyi oma sivua ja siellä kerrottiin että ei tarvitse Visaa, vaan tilaaminen onnistuu myös sillä että maksaa rahan heidän tililleen ja sitten he lähettävät tavarat. Kätevää. Katsopa heidän nettisivuja..
Tänään saan tietää mitä palat maksavat suomessa ja varmaan sitten soitan sinne Enklantiin ja kysyn mitä ne siellä maksaa.
-Krister-
Jep kyllä kyselin Larkspeediltäkin, ensimmäinen kysely ei tuottanut ollenkaan tulosta mutta toisella kertaa sain ihan hintojakin. Listasin ne tuohon vähän ylempänä olevaan jarrukeskusteluun, eivät juurikaan eronneet noista Demon-Tweeksin hinnoista. Tulipa vaan sitten valittua juuri tuo toinen putiikki.
Ja olen muuten ihan samaa mieltä siitä, että ne, jotka ajavat kovaa, eivät välttämättä osaa varsinaisesti AJAA... Kyllähän sitä järkeä vailla voi koheltaa, mutta harvemmin kovin kauaa, luonnonvalinta korjaa nuo tapaukset ennemmin tai myöhemmin. Osalla käy tuuri eli kolhivat sopivasti niin, että tajuavat ajonsa olleen järjetöntä ja nämä saattavat jopa oppia jotakin, toiset tappavat joko itsensä tai jonkun muun ennen kuin viisastuvat.
Hyvähän se nyt on tässä jeesustella kun en ole yhtäkään autoa kolhinut saati tuhonnut, mutta nostaa vaan karvat pystyyn kaiken maailman TiksiTuningit: "Paska kun oli viime yönä miliisejä Tiksin keskustassa, ei voinut ollenkaan ajaa kisaa!" Voi elämä...
Soittelin tuossa hieman niitten EBC jarrujen perään ja tässä tulokset:
Suomi:
Etupalat 804mk
takapalat 417mk
yhteensä 1221mk
Larkspeed Englanti
Etupalat 46,50£ = 442mk
takapalat 32,50£ = 309mk
postitus 28£ = 266mk
yhteensä 107£ = 1017mk
rahansiirto kulut 50mk.
Eli Larkspeedi olisi n. 200mk halvempi. Ihmetyttää kuitenkin kun postituskulut ovat noinkin kalliit pelkille kaksille paloille.
Suostuisikohan Suomen myyjä (mikä sen paikan niimi nyt olikaan?) laskemaan hintaa jos kerron että tähän hintaan saisi Englannista tilattua. Heti kuitenkin alkoi epäilyttämään kun myyjä kertoi puhelimessa että on joitakin toimitusvaikeuksia että kestää n.2vko että saa palat.. :-/
Soitin siis ihan puhe-elimellä sinne Englantiin.. Siinä sitten soperrettiin :-) Aina outo tilanne kun pitkästä aikaa pitää puhua enklantia :-) Hyvin se meni sitten loppujen lopuksi.
-Krister-
Jep on vähän arvokkaan tuntuinen tuo rahti, Demon-Tweeksiltä lupasivat rahdin olevan £19.
Mutta mutta, nyt näkyy tulleen luottokortille maksua; Summa onkin yllättäen £54 enemmän kuin piti! Pistin tänään kyselyä aiheesta, vielä ei ole tullut mitään vastausta asiasta. Vähän muutenkin ihmetyttää tuollainen kaupankäyntityyli, en saanut mitään vahvistustakaan tilaukselle ja vasta erikseen kysyttäessä kertoivat, että lähetetty on.
Viikko sitten yritti joku kylläkin faksata (!) mun kännyyni, olisivatko sitten olleet ne engelsmannit? Minä kun itse faksastin tilaukseni, mutta yhteystietoihin jätin vain sähköpostin ja "cell numberin". Luulisi brittienkin sentään tietävän, että cell phone ei tarkoita faksia!
Eipä ole liian helppoa jarrujen saaminen tässä maassa :/
Special Mechanicsin kanssa en itse tekisi enää minkäänlaista kauppaa, ihan sama, lupaako äijä kamojen tulevan tunnissa vai kuukaudessa. Pelkkää tyhjää lupausta koko mies. Kovasti kusetuksen makua tuossa touhussa.
Kävikin sitten vähän hassusti, "Prices subject to VAT" tarkoittaakin ilmeisesti, että verot EIVÄT sisälly hintaan! Tyhmästä päästä kärsii taas lompakko :(
Jos itse alat tilailemaan kamaa suoraan kaukomailta, ota meikäläistä paremmin selvää asiasta. Kummaa touhua, eihän Suomessakaan jarruhintoja ilmoiteta ILMAN ALVia!
No, pari kuukautta asian kanssa painittuani 500 FIM sinne tai tänne alkaa olla ihan sama, kunhan nyt vaan tulisivat ne #%¤&!$ romut!
Samaa olen ihmetellyt kun olen lukenut Englantilaisia autolehtia, eli vaihtelee paikoittain sisältävätkö hinnat ALV:n vai ei.
Mielestäni luin Larkspeedin sivuilta että kaikki hinnat sisältävät ALV:n..
Luulisi että tuollakin voisi tehdä jonkin kanteet kuluttaja-asiamiehen kautta, koska suomessahan pitää ilmoittaa ALV:llinen hinta.
En tiedä sitten Englannin käytännöstä. Eihän ole kuluttajan asia laskea ALV hintoja..
-Krister-
Alkaa taas aika monella pyöriä turbot päässä :)
Ei siinä mitään, mutta kun itse kelailin lisätehoja tulin selkeään lopputulokseen:
Osta turboauto! 75 1.8T saa varmaan tehoa irti ihan riittävästi, ja tulee autoineen päivineen varmaan halvemmaksi. Turha sitä on aloittaa mitään ikuisuusprojektia, ellei sitten ole tosi haka...
Mitä noihin nitroihin tulee, voisi olla ihan hauskaa. Poliisi ei varmasti niistä tykkää mutta en minä niiden tykkäämistä kaipaa, tuleepahan taas alfailusta pykälän jännempää. Possuja enemmän pelkäisi sitä että kone sanoo poks.
Moikka
Onpi kallista leikkiä tuo. Ruiskulle pitää hommata uusi boksi sytytysennakon säätöä ja ruokamäärää varten, välijäähdytin, öljynjäähdytin, pakosarja(t)...pakoputkisto, puhallin...
Toisaalta jos oikein haluaa niin kyllä se onnistuu,ainakin Muukkonen on tehnyt turbojuttuja. Lisäksi siellä on taito saada laite toimimaan ja ajettavaksi muutosten jälkeen:-)
Onnea projektille
TimoJ
Ps. PS ole optimisti :-)
No ei ole taas tarkoitus kampittaa ketään, mutta jälkiasennusturboista en ole ikinä kuullut mitään järkevää. Pointtina vaan, että jos turbojen kanssa rupeaa leikkimään, parempi kai aloittaa autolla jossa turbovermeet löytyy jo? Eiku uutta ohjelmaa koneelle ja parisataa ihaa ihaa meni kovaa pois...
...hinaisi tänne vaikka Saksasta 164 2.0 v6 Turbon ja poimisi siitä pumpun, inter- ja öljycoolerin yms. kamppeet? Moottorinohjaus olisi tietty tehtävä custom-lastulla, mutta eivät nuo räätälöidytkään kai ihan mahdottomia maksa.
Pakosarjat alkaisivat varmaankin ekana ahdistaa jos tilavuus kasvaisi aiotusta puolitoistakertaiseksi niin että peltisarjat pitäisi varmaan teettää mallin mukaan, mutta muuten tuollainen "pienpaineahto" saattaisi vaikka jotenkin toimiakin. Ainakin turbiinin luulisi pyörähtävän pienilläkin kierroksilla messiin, jos se on alun perin suunniteltu reilusti pienempää iskutilavuutta varten.
Eikä edes tarttisi kaivaa (taas) konetta pois nokalta... Ikuinen optimisti =)
Heii!! Voisko parempaa pakettai olla, v6 murina, turbon vihellys ja 2-l. moottori. Kevyt pata(?) ja halvat vakuutukset iskutilavuuden mukaan.
Lastulla vielä lisätehoja?
Käypikö tollanen 75:seen ja mitäköhän muutoksia alusta ja jarrut ym. vaatisivat?
Tollanen ois ylikylän moottori!!! :)
http://www.mobile.de/cgi-bin/search.pl?CountOff=1&DataNr=0&DisplayDetail=23235173&DoSearch=1&FormCategory=0&FormColor=...beliebig&FormDate=0&FormDurchmesser=0&FormEZ=-&FormKilometer=-&FormLand=.&FormMake=1&FormModel=164 v6 turbo&FormPLZ=&FormPower=-&FormPrice=-&FormSort=0&Page=0&SearchCat=bereich=pkw&sprache=1&bereich=pkw&sprache=1&x=40&y=12
Oho! Tulipas pitkä linkki ;) Mitäs toi "motor klappert" meinaa? Eikai vaan moottorivauriota?
75 on takaveto ja 164 etuveto et siitä vaan suunittelemaan :)
No jos on etu ja takaveto niin siitähän tulee neliveto :)
Samoja moottoreitahan noissa on käytetty (ts ja 3.0).
Se v6 turbo ei sitten taida olla semmonen "unisex"-malli?
Ja mä kun ehdin jo innostua :(
Ei se mikään ongelma ole rakentaa, V6 Turbossa on sama bloki kuin noissa vaparivinkkeleissäkin eli ihan yhtä lailla sen pitäisi istua "tavallisen" kutvosen laatikkoon. Ainoa hankaluus on, että 164:n poikittaisen koneen turbolle tuleva toinen pakoputki ei varmaankaan istu suoraan, mutta äkkiäkös sitä putkea vääntää. Ihmettelinkin konetta tehdessä, mitä ne pari ylimääräistä pinnapulttia siinä koneen kyljessä ovat, mutta varaosa-CD:n mukaan nehän ovatkin turbon pultit!
Tossa on tietty se huono puoli, että koska bloki on sama kuin isomman tilavuuden kutosissa, painokin taitaa olla aika pitkälti sama eli nelkkuun verrattuna 75:sta voisi tulla vähän etupainoinen. Vaan ei kai tuo hirveätä eroa tee, täysalumiinikonehan se kutonenkin on.
Ääni voisi kyllä olla ihan jämpti =)
Vai on sama bloki? Pienempi poraus ja/tai isku?
Ne pakoputket ny ei oo mikään brobleemi.
Semmonen ois kyl pakko saaha!!! :P
75:ssä on takana 25-75% lukkoperä valmiina , olis takana jo molemminpuolin pitoa :)
75 turbossa taisi painonjakauma olla 52/48% ja kutvonen onkin jo selvästi etupainoisempi.
Lootasta tuli mieleen että Lammilla ovat tehneet 105-sarjasiin 6 lovisia lootia.
Täytyy kaivaa numero ja kysellä miten muihin onnistuu.
Juu ei niissä putkissa muuta, kunhan niille on vaan tilaa. Pumppu on nimittäin 164:ssa ruuvattu blokin etupuolelle, eli 75:ssa asettuisi kuskin puolelle pakosarjan alapuolelle, ja oikean puolen kannesta pitäisi vetää siis putki toiselle puolelle. Vaan eipä kai se mikään ongelma ole, ihan hyvinhän tuonne taitaa tilaa jäädä.
Pitää tutkahilla mitä tuossa turbopadassa on pienennetty, veikkaan, että sekä iskua että porausta. Varaosanumeroltaan lohkokin on kyllä eri kuin (ainakin vanhemmissa) vapareissa johtuen siitä, että mäntien jäähdytystä varten on paikat erillisille ruiskusuuttimille. Muuten tuo kyllä oli justiinsa saman näköinen.
Koskas käväistään Jyuroopassa? Samalla keikalla molemmille lisäpotkua, kyllähän sinne pihalle helposti vielä pari autoa sopii =)
valuu jo. Mutta onko tuo kone tyyppikatsastettu suomessa ? muuten tulee ongelmia katsastus sedän kanssa. 2.0 v6:sta on ilmeisesti pienennetty 3.0:sta iskua lyhentämällä ? onko mukitkin pienemmät. Tuossahan olisi kunnolla virivaraa, kun tilavuutta olisi helppo kasvattaa.
No jos kesälomalla.. ois sit vähä niinku lomareissu samal.
Eka meijän tarttee kyl saada ne pari värkkii siält myytyy, et sinne pihaan mahtuu/kehtaa viedä uusia romuja :)
Milläs me muuten haettas ne?
...suunnilleen samaa konetta kun käytetään myös GTV Turbon ja 166 Turbon nenällä. Tosin nuo, varsinkin 166:n pata, voivat olla yksityiskohdiltaan hiukan näpelöityjä, päästömääräyksillä kun on taipumus kiristyä. Vaan jos 75:seen ymppää vaikka -90 -luvun alun 164:n kiulun, se varmastikin täyttää -80 -luvun 75:selle asetetut päästönormit.
Täytyy kaivaa sylinterinmittoja tuosta koneesta, eiköhän niitä Tiedon Kylätieltä löydy.
Helpostihan ainakin kokonaisen auton hakisi, junalla sinne ja puhallin-Alfalla takaisin. Hiljaa ja rauhallisesti =)
Täytyis tosiaan hävittää ne pari autoa ensin, onkohan faija ehtinyt viedä sitä 33:sta näytille? Piru kun on vähän matkaa tässä välissä, paha hoitaa asioita molemmissa suunnissa.
...tutkis www.mobile.de ensihätään, siellä on kalustoa.
Mobile ja autoscout. Vähissä on rusettikutoset...
http://www.mobile.de/cgi-bin/search.pl?CountOff=50&DataNr=34&DisplayDetail=26484313&DoSearch=1&FormCategory=0&FormColor=...beliebig&FormDate=0&FormDurchmesser=0&FormEZ=-&FormKilometer=-&FormLand=.&FormMake=1&FormModel=75&FormPLZ=&FormPower=-&FormPrice=-&FormSort=0&Page=0&SearchCat=bereich=pkw&sprache=1&bereich=pkw&sprache=1&x=74&y=18
elää Suomessa! Noita sivuja selatessa lähtee järki. 4000 € tuollaisella autolla. Kipeää tekee-
Voisin veikata, että Italiassa olisi enemmän V6 Turboja tyrkyllä. Käsittääkseni koko kone on suunniteltu italialaisen, alle kaksilitraisia myllyjä suosivan verokäytännön vuoksi.
Tuskin sun kannattaa kokonaista 164 V6 Turboa hankkia, ethän sä pystyisi hyödyntämään siitä juuri muuta kuin koneen. Miten olisi kolaroitu tai konerikkoinen, "tavallinen" 75 V6 elimenluovuttajaksi ja siihen sitten lisäksi se turbokone? Kun ei se turbopata TwinSparkin paikalle ihan sinällään mene, tai ainakin leimaajasetää pitäisi miellyttää vaihtamalla vähän muutakin palikkaa.
Käyttäen vertailuautona 75 3,0:aa, teho sen paremmin kuin akselipainokaan ei kasva yli sallitun. Alusta ja voimansiirto pitäisi siis saada vastaamaan tuota kolmelitraista, jotta paperiin saisi leiman napsahtamaan.
Siis kolaroitu tai konerikkoinen Suomi-v6?
Menee vähän hankalaksi/kalliiksi.
Eihän niitä missään ole, eikä tod. kiinnosta se peltien oikominen.
Eikä kyl viittis hävittää tota omaakaan peliä mihinkään, ku on viäl ihan hyvässä kunnossa.
...vaan siis kannattaisi varmaan roudata tänne kolaroitu / konerikkoinen v6 (niitä saanee sivistysmaista suurkiitoksella) josta voimansiirron ja alustan palikoita tarpeen mukaan, nuo kilkkeet sitten sun TSääsi kiinni ja koneeksi sitten se v6 turbo.
Palikkaa jää yli aikamoinen kasa, mutta haitanneeko tuo, jos homma ei käy kauhian kalliiksi.
No niin, no... Kuinkahan paljon T.S. sitten eroaa siitä kutosesta, noin niinko alustaa ajatellen?
Jos siihen ei nyt ihan hirviästi mene osia vaihtoon, niin on huomattavasti helpompi ja halvempi ostaa tarvittavat palikat täältä Suomesta..
Tulee nimittäin aika kustannukset lähteä hakemaan jotain parin sadan raatoa tuolta euroopasta (matkat, safkat, majotus, kuljetuskalusto, löpöt ym.)
Täytyy kattella niitä varaosanumeroita, niistähän sen näkee, mitä palikoita on vaihdettava.
Helposti menee saksanreissuksi jos kone- ym. vikaista 75 V6:sta hakee. Eipä noita taida liikaa Suomesta löytyä. Eikä kaikkia safkoja ja majoituksia voi messiin laskea, lomailuahan se on =)
Jep kahtelin eilen illalla TS:n ja 3,0:n eroavaisuudet, eikä proggis näytä kovinkaan pahalta: Voimansiirron (kytkinkoppa, kardaani ja vaihteisto/perä) lisäksi ei tarvitse vaihtaa kuin etuvakaaja ja takajouset. Jarrut ja takavakaaja näyttivät olevan samat, samoin iskarit, ja ihme kyllä etupään vääntösauvatkin.
Voisi tosiaan kannattaa ostaa nuo kilkkeet täältä, tuskin niille hirveitä hintoja tulee. Hotakainen lupasi kysellä, mitä se kone maksaisi tänne hilattuna, ihan kiinnostuksesta.
onko tuossa TS:n ja V6:n laatikoissa muuta eroa kuin erillainen perävälitys ? Omien empiiristen havaintojen perusteella väittäisin että ei ole.
Joissain kutosissa oli jopa kaksilevyinen kytkin, ja kardaanin "donitsit" on vahvemmat, mutta onko itse kardaani. Eikös jonkun listan mukaan takalevyt ole erillaiset V6:ssa. Satula sentään on samanlainen.
Ensin tuosta ilokaasusta. Eikös se teho ole aika hetkellistä, eli kun kaasu loppuu pullosta niin ilokin loppuu siihen. Eli enemmän johonkin 0-402m kiihtyvyys skaboihin tai leijumiseen tarkoitettua tavaraa.
Sitten turbo vs kompressor. Joku fiksu voisi nyt kertoa minulle miksi turbo on parempi kuin kompressori eli remmiahdin. Turbo kun tulee mukaan vasta siinä 2000-4000 kierroksen kohdalla kun remmiahdin tykittää heti alusta..? Sen tiedän että turbosta saa jälkeenpäin enemmän/helpommin lisää tehoa vaihtamalla isompaan jne. Tämäbkö takia autonvalmistajat laittavat turbon eikä kompressoria, vai onko kompressori kalliimpi?
Faijan kaveri halusi porscheensa lisää potkua. Kompressorilla olisi irronnut 400 kaakkii, mutta koko hoito 60 kilomarkkaa 10tmk VTT:n mittaus, eikä ole varmaa meneekä läpi. Harmi ettei ottanut riskiä ;)
Pojat leikki turpoilla, niin tosimiehet dieselöi autonsa. Pitäisi vaan jotenkin saada mitsubishin kone mahtumaan:
http://www.sdia.or.jp/mhikobe-e/products/diesel/
Laikka käteen vaan, kyllä se sinne menee! Vielä pikkkasen Keijua väliin niin menee liukkaasti sisään ;)
Vääntöä ainakin olisi _hieman_ enemmän kun tässä 16V:n pannussa.
Ei välttämättä yhtä kierrosherkkä, mutta ok alavääntö. 36 TUHATTA hummaa 76rpm on kait ihan ok.
Menee ehkä sisään, mutta milläs saat yhtä aikaa säilytettyä vähän näkyvyyttä eteenpäin ja pyörät ottamaan maahan kiinni? =)
Ennen kuin menen myymään ylimääräisen munuaiseni ja ostamaan ilokaasut, voisin hetken muistella meitin kulmilla olevan, aina paskaisen Volskari LT:n peräpeiliin etusormella kirjoitettua mietelausetta "Fast Cars Suck" =)
Mihinkäs sun 16veesi vääntö on kadonnut? Mun QV:ssäni on _VÄHINTÄÄN_ yhtä paljon potnea kuin jossakin japanialaisessa öljyvispilässä =)
Kyllä siinä nyt saisi hieman enemmän olla alavääntöä.. Mietin kovasti tuota lastua, siinä kun tulisi 10Nm ihan alhaalta alkaen, kai senkin huomaa.
Syksyllä kun meni kortti hetkeksi kuivumaan _lievän_ ylinopeuden seurauksena ajattelin heti vaihtaa vanhaan pick-upiin. Eipä tulisi ihan heti huristeltua sen jälkeen kun jossain pick-upin pommissa ei ihan heti ole sata lasissa. Nopea auto niin tietenkin ajaa kovempaa, muutenhan voisi yhtä hyvin ajaa vaikka toyotalla?
kun meillä tehdään näin!Myös Wärtsilä 46 on tuttu...
http://www.dieselracing.com/
http://www.evsracing.com/
No tottakai vasta katsastuksen jälkeen, mutta jos tilaisi squadra33-lastut kesällä? Ja muutes samaan hintaan ne saa http://www.alfaowner.com kaupasta, mistä löyty myös aika kattavasti kaikkiin alfoihin palikkaa. Tosi halvat jouset oli -35mm makso jotain 60 puntaa... paloja, levyjä, korin rumennoksia....
Sieltä Squadralta olen neuvotellu noita lastuja. Ollaanko me puhuttu siitä vai? Hyvä jos useampi ottaisi samalla, en tienny että olet messissä, kuka muu olisi? Pitää mennä katsomaan sinne alfaowner.com:iin. Eibachin jousia olin ajatellu, mutta saa katsoa kun saa ensin puslat vaihdettua ja uudet kumit jne.
Jotain puhetta oli, parin kk päästä voisi katella jos hommaisi. Olitko neuvotellu mitä ne sanoo????
Alfaowner.com myi G&M jousia 58£ setti, eli
löyty kun oon haaveilut 90 mallin Alfaa matka-ajoon. Toi on mun seuraava unelmaprojekti !
Haukotus !!! Olipa maittavat päiväunet :)
...kun en nyt äkkiseltään löydä sitä threadia missä noista PowerFlexin puslista oli juttua, mutta täsmennän vielä kumminkin: Vetely katosi siis KIIHDYTETTÄESSÄ, kesärenkailla hakee edelleen järkyttävästi uria sekä venkoilee jonkun verran tienpinnan kallistuksien mukaan. Tosin muistelisin, että se aikaisempi, vakioalustainen 164 TS:kin olisi hiukan kammennut vinolla pinnalla, liekö sitten mallikohtainen juttu.
Jos joku tietää konstin, miten rengasprofiilia korottamatta voi uraherkkyyttä vähentää, Suuri Glooria ja taivaspaikka hänelle.
No johan oot hurjaksi ruvennut -vai vielä turpo tuohon 3 -litraiseen!?! Hm, lienet saanut hieman liikaa aurinkoa... toisaalta olisi se varmaan aika härski peli tuommonen kosla!?!
Ite olen nähnyt unta tuon 164 Teeässäni turbottamisesta -onko noita siis tuotu maahan ihan tehdasvalmisteisina? Vaikuttaisi että olisi aika helppo projekti vai kukahäh..? Onko kokemuksia???
...oikeastaan oli alun perinkin -99 koko kapistusta hommatessa mielessä, että jos (kun) ei kulje tarpeeksi, hommataan pumppu. Ajatus vaan jäi välillä telakalle, kun tuntui tuolla vakiopadallakin vetelevän kiihdytyksissä mihin sattuu. Vaan eipä vetele enää!
TeeÄssän turbotusta helpompaa & mielekkäämpää voisi olla vaihtaa kerralla koko tekniikka vaikkapa alkuperäiseen, saksalaiseen v6 turboon (helppo lastuttaa jälkeenpäin) tai talvea ajatellen Q4-palikoihin. 3.0 24v, jatkuva neliveto, kuusipykäläinen aski yms. ja varustuksessa kaikki sähköllä kuuteen suuntaan liikkuvat nahkarecarot vakiohilpettä.
Noita tyyppikatsastettuja tekniikanvaihtoja voi loppupeleissä olla helpompi leimauttaa kuin kokonaan omaa kyhäelmää.
neliveto unohtu ?
Neliveto 3,5litroo 2 X fööniä jos meinaa niinkun tekis kerralla kaikki ;)
...kun puslien vaihdon jälkeen tajusin, ettei etuveto välttämättä vetelekään ihan kestämättömästi =)
Tietty jos homma tehtäisiin kerralla kuntoon, yhtälö olisi Faijan katiton TS Saksasta tuotu Q4 tekniikka pumppu. Tuossa vaan alkavat prosentit mennä aika tiukille, sisustan vaihto voipi jäädä haaveeksi. Ja ilman ilmastointia on enää mahdotonta elää!
Ne 3,5 litran mukit ja kolvit olisivat tietty ihan asiaa, mutta tulee noillekin äkkiä hintaa siihen nähden, että sivistysmaista voisi uittaa sopivasti tekniikan, josta ei pannua tarttisi lähteä aukailemaan. Paitsi tietysti kuparilevyt kansien alle puristusten tiputukseen, turbotusta varten siis =)
Suomi24 näköjään teki jyhnän eikä anna vastata pidemmälle samaan threadiin. Kommentoidaan sitten tähän:
Voi hyvinkin olla, että laatikoiden ainoa ero on perävälitys. Vertasin vain varaosanumeroita, ja ne ainakin olivat erilaiset. Lisäksi neli- ja kuusipyttyisten "varaosakirjat" on CD:llä eriytetty niin, ettei kovinkaan näppärästi pääse tsekkaamaan, onko kyse vain välityksestä.
Takalevyt näyttivät olevan samalla numerolla, riippuu kylläkin vähän autojen versioista mutta tavallisten 3,0 i.e.:n ja TS:n takalevyjen pitäisi olla samat.
Kardaani näytti olevan erilainen, ainakin kumilimput olivat kutosessa tukevammat mutta itse akselikin oli muistaakseni eri numerolla. Voinhan tuon vielä tarkistaa.
joukolla hakemaan ehjäpohjaista 75 Ts:ää, josta on kone ehtoo puolella. Siihenhän menee turbo kuutonen heittämällä. viikonlopun projekti :-)
Vakavammin ottaen, niin saattaapi olla yllättävän kallis tuo kuutosen kardaani. Missähän mahtaa turbo fyysiseti sijata tuossa turbopadassa. 164:ssä kun on kone poikittain se on kumminkin väännetty sellaiseen paikkaan että ei mitään mahdollisuutta saada sopimaan vakiopakosarjoja modifioimalla 75:sen konehuoneeseen, askertelematta tulipeltiä uuteen uskoon. Haeskelin kuvaa webistä mutta ei oikein kunnollista löytynyt, tuo turbohan on ilmeisesti poistunut tuotannosta. Ainoa kuva minkä löysin oli turbo GTV:stä ja siitä ei voinut sanoa mihin se mutka oli vedetty. Oli sen verran ahtaan näköinen konehuone.
Tietysti osaava jäpikkä hitsailee itse vaikka minkälaisen käärmeenpesän, mutta jos sen joutuu teettämään jossain niin aijai... ei ihan halpaa.
Kokemuksia yhden mitsun ahtimen sovitelaipan teettämisestä.
PS. Keksin tässä vain tekosyitä miksi en räjäyttäisi säästöpossua ja juokse hakemaan omaani...
Juu tänne myös yksi ehjäpohjainen, konevikainen ja tietysti halpa TS, niitähän on varmasti Suomenmaa pullollaan =)
Täytyy tuota kardaanihommaa syynätä vielä tarkemmin kunhan ehdin joskus hetken kotona majailla.
Se turbo asustaa jakopäästä päin katsottuna kutosen oikeassa kyljessä, jos olet konetta paljon katsellut niin siinä on kolmionmuotoinen kohouma ja (vähintään) paikat pinnapulteille. Todennäköisesti pumppu mahtuu olemaan paikallaan myös 75:n nokalla, vannomaan en kylläkään mene ennenkuin näen 75 V6:n pannuhuoneen livenä.
Toisesta pakosarjasta tulee hormi melkein suoraan, mutta siitä toisen puolen satsista saa vetää oman hormin jos alkuperäinen ei mahdukaan alkuperäiselle paikalleen koneen ollessa pitkittäin. Täytyy tuotakin vielä mulkaista kunhan kotiin ennätän.
Jos en olisi jo laittanut liikaa rahaa 164:ään, voisinpa itsekin kokeilla kyhätä moisen värkin. Eihän tuota tekniikkaa tosiaan kauaakaan pitäisi vaihtaa, öljycoolerin ja välijäähdyttimen sovitteluissa yms. saattaa tietty mennä vähän aikaa.
on 75 v6 konehuoneessa jo muutenkin. Konehuone kun kapenee alaspäin. Turbon taitaisi joutua sijoitaan muualle?
mahtuu hyvin 75 3.0 v6 vierelle ja oli vielä isomman puoleinen kooltaan.
Kattelin kerran kaverin pihassa alaleuka polvissa :)
se on mahdolista saada mahtumaan. Jos Morris Miniin saa Roverin kasin niin eiköhän 75:seen saa föönin tai pari ujutettua. Mutta koska ihminen on perusluonteeltaan laiska, niin kiinostus onkin siitä kuinka paljon voisi alkuperäisiä pakosarjoja hyödyntää. Tuskin se ihan drop in operaatio on vaikka joku sen olisi jo tehnytkin.
PS. oliko se alaleuan venyttäjä suomen kilvissä ?
jos on, niin miten hitossa...
suomenkilvissähän se on :)
Et kyllä tuollaisen projektin kilpiin vielä saa kunhan joku päättäjä ei lueskele täällä ja tee tuolla tolppa talossa ehdotusta ettei enään saa vaihtaa autoon muutakun tulpat !!!
Taidanpa rimpauttaa tuolle auton omistajalle illemmalla jos sillä olisi vaikka kuvia tuosta, kun oli muuta juttua tuossa aiemmin.
vaikka kaksi ahdinta. http://www.cmos-racing.com/ar75/ . Kanta auton olisi hyvä olla rekisteröity ennen 7/87, koska se helpottaisi lupien saamista huomattavasti. Lisätietoja löytyy sivulta http://www.katsastus.net/kysy/
Ja sieltä lainaan tähän kohtaa:
Turbon asentaminen ennen 1.7.87 käyttöönotettuihin autoihin on helpompaa koska niissä riittää käytönaikainen päästömittaus joka voidaan suorittaa tavallisella päästömittarilla. Tuon päivämäärän jälkeen auton on täytettävä tietyt päästönormit jotka voidaan mitata ainoastaan esim. VTT:ssa.
Tutkailin vielä noita osalistoja, kyllä kardaaneille näyttäisi olevan kokonaan eri varaosanumerot. Siis "puhtaille" akseleille.
Kytkinkoppa on eri, samoin perä, mutta laatikko näyttäisi tarkemmalla tutkimisella olevan sama. Välitykset ovat hiukka erilaiset, mutta ainakin kuoret samaa kamaa.
Jos sinulla sattuu pihasta löytymään 75 v6, viitsisitkö vilkaista, mahtaisiko pumppu mahtua alkuperäiselle paikalleen? Se kiinnittyisi apparin puolelle lohkon kylkeen niin, että "telineen" etupää tulee kolmion muotoon järjestettyihin pinnapultteihin (eli reikiin?) ja takapää koneen päätylaipan kahteen päällekkäiseen pinnapulttiin.
Näyttääkö ihan toivottomalta paikalta?
Enpä nähnyt niitä kolmiota muodostavia pinnapultteja tai niiden kohtaa, startin etupuolella?
Miten 164 v6 on kiinni korissa. Lohkon kyljistä kuten 75 v6 vai jotenkin muuten, jostain jakopäästä ja vaihdelaatikon tienoilta?
Sitä vaan että tämä kolmio kohta saattaapi olla 75 moottorin korvakon kiinnitys...
Taas tulee "liian pitkä" thread, pitää aloittaa alusta...
Ne Larkspeedin hinnat olisivat olleet suunnilleen samat, ilmeisesti sitten sisältäen VATin. Eli oli vähän huonoa tuuria messissä, yhtä hyvin olisin voinut tilata sieltä :(
No, turha rypistää kun kakka on jo housussa, tulisivat vaan ne romut joskus niin pääsisi tästäkin rojektista eroon.
Joop...
En tiedä vielä itse mitä teen niitten jarrupalojen kanssa...
Täytyy katsoa jos ne sieltä Larkspeediltä sitten tilaisi. Pitäisi vain mailailla niille siitä lähetyskuluista jos teikäläiselläkin se oli pienempi kuin mulla vaikka tuli levyt ja kaikki.
Sittenhän se saattaisi olla ihan kannattava homma jos postikulut saisi alemmas. Tai sitten jos joku Suomalainen asuisi siellä Englannissa ja se kävisi ostamassa ne palat ja sitten lähettäisi ne Suomeen, voisi olla vielä halvempaa.
Tunteeko ketään joka siellä asustelisi??
-Krister-