Vieläkö joku kuvittelee kirkollisverojen menevän johonkin järkevään? Todellisuudessa sillä maksetaan palkkaa laiskotteleville kirkon työntekijöille:
"Suomen evankelis-luterilaisen kirkon työntekijät ovat katsoneet niin paljon olympialaisia, että verkko on meinannut kaatua. Tämä on aiheuttanut ongelmia asiakaspalveluun.
Esimerkiksi kirkon Itä- ja Kaakkois-Suomen seurakuntia kattavan IT-alueen työntekijät saivat torstaina tietohallintopäälliköltään suurella tärkeydellä merkityn sähköpostin.
Viesti oli selvä: Koko netti tökkii, kun työntekijät käyttävät kirkon verkkoa olympialaisten katsomiseen, ja esimerkiksi asiakaspalvelu on ollut paikoin mahdotonta."
Lähde: https://yle.fi/uutiset/3-12313008
https://eroakirkosta.fi/

Vastaukset 11
Vanhimmat
Tuosta joutuu kyllä paholaisen pannuun paistumaan.
Helluntailaisten keräämillä kymmenyksillä saarnaajat hankkivat kotiinsa isoja taulutelkkareita, joista katselevat tv7:aa.
Ai että nyt attehihhulia harmittaa, ja ylen suuresti kateeksi käy....
kirkon piikkiin
Hmnjaa. Jutusta käy ilmi, että kyse on urheilukisojen ajan erikoisuudesta ja että samaa tapahtuu muillakin työpaikoilla. En nyt tiedä voiko kirkkoa tässä nyt kovin erikoisesti syyttää.
Voi syyttää, työajalla tehdään töitä. Töllöttäjät estävät muita tekemästä töitä tutkimalla verkkoa.
Tarkoititko tukkimalla verkon?
En usko että ev. lut. kirkon työntekijöille 'tuloksellinen työskenteleminen' on mitenkään kovin korkealla tasolla, yksityiseen sektoriin verrattuna.
Jokin vuosi sitten törmäsin raporttiin, kuinka monta 'asiakastuntia' joillakin (ilmeisesti nimenomaan ruohonjuuritasolla työskentelevällä) oli viikossa. Olivat itsekin kovin yllättyneitä tuloksesta, mutta myönsivät, että kaikkea on aina suunniteltava ja hyväksytettävä hyvin byrokraattisesti, ennen kuin pääsee itse työhön kiinni.
Aloittajaa lahkolaisena tietysti harmittaa, koska eivät katselleet tv7:aa, eivätkä katselijat lahjoita rahojaan tv7:n keräyksiin.
Ei, vaan koska me maksamme verorahoilla kirkon työntekijöiden hupihetket.
Ei tuo maksaminen ole minulle ainakaan enää mikään ongelma...
Onko muuten joku törmännyt joihinkin lukuihin siitä, kuinka moni eroaa tiskin yli?