Suominaiset äiteinä

william

Suomalaiset naiset ovat pahasti tappiolla kansainvälisessä äitiys-kilpailussa muiden maiden naisten kanssa. Suomessa naiset eivät pysty hoitamaan lapsiaan ilman massiivisia tukiaisia, kun taas esimerkiksi Keski-Euroopassa naiset pärjäävät huomattavasti alemmalla tukitasolla. Johtuuko suomalaisten huono tulos geeneistä? Kannattaako lapset tehdä ulkomaalaisten naisten kanssa?

10

643

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Michelle

      Nykynaisten geenit ovat huonot. Liian junttimaiset geenit nykynaisilla ja nykymiehillä vaikuttavat vieläkin. Ehkäpä seuraava sukupolvi älyää ottaa puolison ulkomailta. Mikähän kansallisuus olisi sopivaa naisille ja miksei myös miehillekin.....?

    • Sohvi

      .. sijoittuvat EU:n syntyvyystilastoissa korkealle. "Eniten lapsia syntyy niissä EU-maissa, joissa naisten osallistuminen työelämään on yleistä. Näitä maita ovat esimerkiksi Pohjoismaat. Alhaisinta syntyvyys on Etelä-Euroopassa, jossa myös naisten osuus työvoimasta on suhteellisesti pienempi. Työelämään osallistumisen ja lastenteon positiivinen yhteys alkoi näkyä tilastoissa 1980-luvun puolenvälin jälkeen."

      Referaatti on Helsingin Sanomista 29.4.2005.

      Pohjoismainen elintaso on saavutettu työllä ja tasa-arvoa korostavalla ajatusmaailmalla. Työssäkäyvät naiset ja miehet kustantavat veroillaan hyvinvointipalvelut.

      Onko williamin mieleen juolahtanut, että myös miehet ovat vastuussa lapsista? Ei ilmeisesti. Eivätkö miehet pysty hoitamaan lapsiaan ilman massiivisia tukiaisia?

      Teepä tosiaan lapsesi ulkomaalaisen naisen kanssa ja pysy siellä ulkomailla. Saat mieluusti elättää palkallasi vaimon ja kaiken jälkikasvusi, tuumasta toimeen.

      • Toweri

        Tosiasiassa pohjosmainen tasa-arvo johtuu siitä, että vielä vähän aikaa sitten kaikki olivat niin maan perusteellisen köyhiä, että tuloeroja ei syntynyt sitten millään. Naistenkin oli osallistuttava töihin, jotta perheellä saatiin petun lisäksi joskus ruista ja ohraakin syötäväksi.


      • Sohvi
        Toweri kirjoitti:

        Tosiasiassa pohjosmainen tasa-arvo johtuu siitä, että vielä vähän aikaa sitten kaikki olivat niin maan perusteellisen köyhiä, että tuloeroja ei syntynyt sitten millään. Naistenkin oli osallistuttava töihin, jotta perheellä saatiin petun lisäksi joskus ruista ja ohraakin syötäväksi.

        Pohjoismainen tasa-arvo pohjautuu useisiin tekijöihin. Kyllä, eräs ulottuvuus on väestön verrattain niukat, tasaisen niukat, elinolosuhteet. Ei suuria "ilmeisiä" luonnonrikkauksia, kultaa, timantteja, öljyä tms, ennenkuin metsien hyötykäyttö ymmärrettiin. Rikkaita patruunoita ja kartanonherroja oli vähän. Elämisen mahdollisuudet ja elintason kasvu perustui työhön, puurtamiseen. Kaikkien kynnelle kykenevien panokseen.

        Mutta pohjoisessa agraarikulttuurissa on perinteisesti arvostettu naisten työtä, emäntä ja taitavat piiat ovat olleet kunniassa, ei vain köyhän talonpoikaisväen keskuudessa, vaan myös suurtilallisilla. Meillä ei ole myöskään ollut maaorjuuden perinnettä, itsellisyys ja vissinlainen "tasalta katsominen" on ollut tapa - vaikka herroille onkin pokkuroitu.

        Viime sotien aikana ja niiden jälkeen jälleenrakennuksessa ja sotakorvausten maksussa tarvittiin taas jokaista miestä ja naista. Tällä tiellä ollaan, kaikkia tarvitaan. Nyt haetaan parempaa oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoisuutta siihen "tarvitsemiseen".


    • Sanelma

      Voi hyvänen aika, kaikesta sitä kilpaillaankin, tuosta en ollut kuullutkaan! Tee sinä hyvä ihminen lapsesi ihan missä lystäät.

    • Hertha

      Näin äitienpäivän alla näitä suomalaista äitiyttä halventavia puheenvuoroja tuleekin kiihtyvällä vauhdilla.

      ---

      Halveksiiko suomalainen mies suomalaisia äitejä, jotka eivät revi omaa kämmennahkaansakin irti tehdäkseen lapselle talvirukkaset?

      Johtuuko suomalaisten miesten lusmuilu, kun on kyseessä lasten huoltaminen, geeneistä? Ilmeisesti. Geeneistähän kaikki johtuu.

      Jo ikivanhat Suomenniemen ulkopuolelta tulleiden kertomukset suomalaisten elämäntavoista antavat sen kuvan, että alueemme naiset tekivät raakaa työtä miesten rinnalla - ja miesten puuttuessa yksin sota-aikoina ym. traagisissa elämänvaiheissa - huolsivat yhteiset jälkeläiset miten taisivat.


      Yhteiskuntaa rakennetaan yhdessä - ei ole mitään syytä syyttää ja syyllistää yhteiskuntamme jäseniä, jotka myös käyttävät "asumisoikeutta" tässä yhdessä rakennetussa yhteiskunnassa. Sana "solidaarisuus" lienee nykyään rumiin sanoihin luettava. Tai ainakaan kukaan ei uskalla sitä sanoa. Minä uskallan. Ja toistan sen sanan vastakin.

      Yhteiskunta ei ole suinkaan globaaleja suuryrityksiä varten.

      Solidaarisuus!

      Ottaako päähän? Johtuukohan se geeneistä?

    • "Kannattaako lapset tehdä ulkomaalaisten naisten kanssa?"

      Sinun ainakin kannattaa, sen voi suoralta kädeltä todeta. Kaikem paree kuitenkin olisi tilanteessasi jättää kokonaan tekemättä.

    • nuttu

      lapsesi ulkolaisen kanssa. Jää vaikka sinne kokonaan asumaan. Ei haittaa.

      Oletko koskaan miettinyt, että ne tukiaiset tulee lapsen käyttöön?
      Vai haluatko, että lapsesi näkisivät nälkää??
      Lapset ei ole yksin äidin. Kyllä niiden tekemiseen mieskin tarvitaan.
      Mutta jotkut miehit ovat vain hyvin sisäistäneet asian, vastuuta ei tarvitse ottaa.

    • exLotta

      Olet oikeassa, me suomalaiset naiset olemme onnettomia äitejä. Siksi ihmettelenkin suuresti, kuinka te upeat suomen uroot annatte meidän naisten lähes yksin hoitaa ja kasvattaa lapset ja ottaa muutenkin yksin vastuuta kaikista lapsenkasvatukseen liittyvistä asioista. Olen varma, että miehet tekisivät tuon kaiken paljon paremmin ja siksi ihmettelenkin, miksi miehet eivät pelasta lapsiaan meidän onnettomien äitien käsistä.

      • vi**u

        Sen takia ei voi pelastaa, kun lapset määrätään "tasa-arvolain" mukaan aina äidille jos vain jotain elämän merkkejä ihmisestä löytyy.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      175
      1461
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      41
      1039
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      735
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      660
    5. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      650
    6. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      643
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      28
      642
    8. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      607
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      593
    10. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      577
    Aihe