Vähimmät liikkeet millä pärjää

Anonyymi

Rinnalleveto, pystypunnerru (voidaan yhdistää edellisen kanssa), maastanosto, etukyykky ja leuanveto.

Näillä olen pärjännyt jo vuosikymmenen. Näillä hoituu koko kehon harjoittaminen. Olen tietenkin tehnyt myös paljon etunojapunnerruksia mutta en säännöllisesti, kunhan vain saan muutaman kymmenen putkeen niin olen tyytyväinen. Silloin kun aloitin niin tein kaiken mahdollisen penkkipunnerruksista vipunostoihin ja hauiskääntöihin mutta en kokenut saavani niistä mitään hyötyä, meni vain turhaa aikaa ja energiaa.

Omaa listaa vaan esille.

12

330

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Samoilla linjoilla. Lisäisin kuitenkin pystypunnerruksen lisäksi vauhtipunnerrus ja raaka työntö.
      Leuanvetoihin vedot lisäpainoilla.
      Vetoja myös vaihtelevilla otteilla.
      Vatsasi unohtui!
      Normaaleja rutistuksia, riipunnassa koipien nostoja suorana rekkiin. Yhdistettynä leuanvetoja kulmariipunnassa, rockia, pitkiä lankkuja = paino suoraan ilman polvi- tai kyynärpääavustusta kämmenien ja päkiöiden, myös kynsipuolien varaan. Voimapyörää samoilla tukipisteillä. Minulle voimapyörä on hutera joten olen tehnyt sitä naisten tangolla jossa on pienet, muoviset levyt. Teen jalat haarallaan ja käsillä leveä ote.

      Nyt vanhoilla päivilläni olen joutunut tinkimään mm. tempauksista koska toinen lonkkani purnaa loppuun saakka, lantio eteen päkiöille vetoa. Samaa kiusaa myös rinnallevedossa.

      Teen myös hieman nuorison suosimia taljoja ja putkivempeleitä mutta nehän ovat vanhenemiseen liittyviä jäähdyttelyjä.

      • Anonyymi

        Niin unohtui keskivartalo vaikka teen sitä todella paljon. Se on sääli että todella moni jättää ne tekemättä. Olen haastatellu nuorempia ja moni valittaa keskivartalonsa heikkoutta ja samalla sanovat ettei tee niitä lainkaan vaan turvautuvat siihen että vyö korvaa vatsalihakset mitä se ei tee.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin unohtui keskivartalo vaikka teen sitä todella paljon. Se on sääli että todella moni jättää ne tekemättä. Olen haastatellu nuorempia ja moni valittaa keskivartalonsa heikkoutta ja samalla sanovat ettei tee niitä lainkaan vaan turvautuvat siihen että vyö korvaa vatsalihakset mitä se ei tee.

        Pitemmän vatsalihasten lepotauon vaikutuksen olen havainnut kun vaikkapa reilun kuukauden totaalipaussin jälkeen teen perusvoima tason raudoilla syvää etukyykkyä.
        Vinot vatsat huomauttavat velttoilusta treenin jälkeisen, lievän treenikivun muodossa.

        Välillinen vaikutus. Eräs kaverini valitti kipuilevaa selkäänsä vaikka hän teki mavea ja hyviä huomenia.
        Tehtiin yksinkertainen testi. Heppu lattialle selinmakuulle oikosenaan.
        Ristiselän puristaminen lattiaan kiinni.
        Seuraavaksi suorien jalkojen kantapäiden nosto lattiasta irti kymmenisen senttiä ja ristiselkä koko ajan tiukasti lattiassa.
        Ei pysynyt! Selkä irtosi lattiasta jopa niin paljon, että lattian ja selän väliin pystyi työntämään sormet.

        Äijän lihastasapaino oli päin honkia! Selän kipuilu johtui heikosta vatsasta!


    • Anonyymi

      Jää takareidet miltei kokonaan aktivoitumatta tuolla liikevalikoimalla. Kaikilla liikkeillä on mielestäni oma paikkansa, eikä mitään lihasryhmää kannata periaatteellisista syistä poisjättää. Eri asia sitten jos treeniolosuhteet ovat pienet. ”Röh röh, mää oon vanhan koulukunnan kundi, enkä tee mitään pikkupoikien hauiskääntöjä, se on kunnon rinnalleveto, jolla tosimies pärjää, röh röh”.

      • Anonyymi

        Mihinköhän viestini katosi?
        No uudestaan.
        Tarkoitus on että kerrotaan se oma lista.
        Takareidet saavat kyllä treeniä, ne on tälläkin hetkellä arat. Jos mave, kyykyt ja rivet ei treenaa koko kehoa pohkeista niskaan niin ei sitten mikään.

        Muista sitten että sinä sanoit "mä oon vanhan koulukunnan kaveri" jne enkä minä. Medialukutaitosi on todella huono. Minä en hauku niitä jotka tekevät hauiskääntöä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mihinköhän viestini katosi?
        No uudestaan.
        Tarkoitus on että kerrotaan se oma lista.
        Takareidet saavat kyllä treeniä, ne on tälläkin hetkellä arat. Jos mave, kyykyt ja rivet ei treenaa koko kehoa pohkeista niskaan niin ei sitten mikään.

        Muista sitten että sinä sanoit "mä oon vanhan koulukunnan kaveri" jne enkä minä. Medialukutaitosi on todella huono. Minä en hauku niitä jotka tekevät hauiskääntöä.

        Mistä päättelit, että puhuin sinusta? Puhuin yleisesti. Tarkoitin kaikilla liikkeillä olevan oma paikkansa, eikä niitä kannata ainakaan äijäsyihin vedoten jättää pois. On epäterveellistä nivelille, luustolle ja jänteille, jos jokin lihas on kokonaan treenaamatta, oli sitten voimailija, rakentelija tai mikä hyvänsä olympiatempaaja.


      • Anonyymi

        Maastavedon polvikulmilla voi vaikuttaa takareisiin. Suorin jaloin on käytännössä "suorin jaloin".


    • Anonyymi

      Bodausta harrastan ja liikevalikoimani on suppea.

      Penkkipunnerrus, pystypunnerrus, leuanveto, kulmasoutu ja dippi yläkropalle. Joskus harvoin saatan tehdä käsiäkin.

      Jalkakyykky, etukyykky ja suorinjaloinveto jaloille. Joskus saatan pohkeitakin tehdä.

      Vatsalihaksia väännän sitten muuten vaan.

    • Anonyymi

      Anonyymi 12.02.2022 06:27

      Ehkä itsesi kanattaisi harjoittaa myös
      aivojen toimintaa?
      Se ei tietenkää itseltäsi onnistu.
      Olet ehkä narsisti joka rakastaa
      peilin edessä omaa kehoaan?

      Tiedätkö mitä Empatia ja Vuorovaikutus
      tarkoittaa?
      Toisaalta niitä ei opeteta missään?
      Ne annetaan ihmiselle vanhempien kautta
      itseltäsi on tämän oppiminen on jäänyt
      vanhemmiltasi siis väliin?

      • Anonyymi

        Et varmaan pärjää tosielämässä kauhean hyvin, jos anonyymista vuorovaikutuksesta netissä tulee paha mieli. Viestissäni ei edes haukuttu ketään. Puhuttiin vain ehkä vähän kärkkäästi stereotyyppisestä voimailijasta.


    • Anonyymi

      itse olen 66 vuotias pikkumies. Pituus 172 cm painoa 73 kg. Päivittäin voimistelen ja nostelen 20 kg käsipunteilla. Siis joka päivä. Vastaotteella menee puhtaasti tehden vajaat 20 leuanvetoa yhteen sarjaan. Etunojapunnerruksia menee max 70 perätysten sarjassa. Päivittäiseen treenisessioon kulahtaa aikaa yhteensä sellaiset 20- 25 minuuttia. Jaan treenin 4-5 päivän mittaan tehtyihin pikkupaketteihin. Tempo on miehekkään reipas. Kun tehdään niin tehdään vauhdilla. Siihen kuntoilutreeniini kuuluu erilaiset kyykyt, etunojapunnerrukset, naruhyppelyt, leuanvedot, kahvakuulat, tangossa roikkumiset, voimavieteri, taivutuksia yms . omia erikoisuuksia. 12 min cooper on hiukan vajaat 3000 metriä. En aio lihottaa itseäni vaikka sillä saisin isommat lihakset ja voimaa lisää. Silloinhan cooper tulos putoaisi ja liikkuvuus kangistuisi. Riitttää tämä tavismiehen kaurapuurolinja ja perinteinen kotiruoka ihan hyvin. Olen itseeni todella tyytyväinen.

    • Anonyymi

      Riippuu sukupuolesta, iästä, kuntoilutaustasta, nykyisestä kunnosta ja, ennen kaikkea TAVOITTEISTA!
      Jos tavoitteena on ilman lajitavoitteita suorituskyky, tehokkuus, liikkuvuus ja terveys niin perinteiset painonnoston harjoitteet riittävät.
      Tangon kolistelun lisäksi siellä on harjoitteita myös omalla painolla.
      Tehokkaan treenin edellytyksenä on riittävä aerobinen kunto. Muuten ei pysty suorittamaan suurten lihasryhmien harjoitteita tuloksellisesti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      171
      1492
    2. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      725
    3. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      87
      687
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      578
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      536
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      125
      518
    7. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      516
    8. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      490
    9. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      483
    10. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      49
      479
    Aihe