Miten usein eläimen pitäisi käydä eläinlääkärillä

Minusta elämme jonkinlaista murrosaikaa eläinten, lähinnä koirien, kissojen, hoidon suhteen. Aiemmin omastaja tiesi parhaiten. Nyt tullut esiin myös ajatuksia, että enemmän pitäisi satsata. Verikokeita, hampaiden tarkistelua. Ei siis enää rokotukset, ja silloin tehty perustarkastus, riitä. Pitää tajuta enemmän, lopettaa eläin ajoissa. Meille käynyt niin, että eläimen kunto romahti, ja kävi ilmi että oli krooninen tulehdus, jota emme tajunneet. Ei aiempi perustarkastuskaan antanut viitteitä. Tosin ei verikokeita otettu. Näistä jäi itselle aika surullinen olo. Olisi pitänyt tajuta sitä ja tätä Sitten toinen puoli on se, että otetaanko jatkossa varmuuden vuoksi kokeita, tunnontuskien, huonon hoidon välttämiseksi. Eläimen aika on kuitenkin lyhyt. Onko millaisia kokemuksia?
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Minusta elämme jonkinlaista murrosaikaa eläinten, lähinnä koirien, kissojen, hoidon suhteen. Aiemmin omastaja tiesi parhaiten. Nyt tullut esiin myös ajatuksia, että enemmän pitäisi satsata. Verikokeita, hampaiden tarkistelua. Ei siis enää rokotukset, ja silloin tehty perustarkastus, riitä. Pitää tajuta enemmän, lopettaa eläin ajoissa. Meille käynyt niin, että eläimen kunto romahti, ja kävi ilmi että oli krooninen tulehdus, jota emme tajunneet. Ei aiempi perustarkastuskaan antanut viitteitä. Tosin ei verikokeita otettu. Näistä jäi itselle aika surullinen olo. Olisi pitänyt tajuta sitä ja tätä Sitten toinen puoli on se, että otetaanko jatkossa varmuuden vuoksi kokeita, tunnontuskien, huonon hoidon välttämiseksi. Eläimen aika on kuitenkin lyhyt. Onko millaisia kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu