Aiheutetaanko rokotteella tahallaan pahaa?

Eihän tuollaisessa salaliittoteoriassa ole mitään järkeä. Miksi päättäjät haluaisivat vahingoittaa, jopa tappaa juuri ne ihmiset, jotka noudattavat päättäjien ja asiantuntijoiden päätöksiä?

Miksi kuuliaiset käskyjä tottelevat "lampaat", joita voi viedä kuin pässiä narussa tapettaisiin? Henkiin, jäljelle jäisivät vain jästipäät, änkyrät, jotka periaatteesta vastustavat hallituksen kaikkia päätöksiä.
29<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

ihmeellistä että Suomessa ei pidetty omaa rokotetehtailua. Mistä sitä tietää mitä muualta tulee!

Äänestä

Luuleeko aloittaja, että päättäjät palkitsee hänen kaltaiset lampaat? Te ette merkkaa niille yhtään mitään. Pelkkää uhrattavaa karjaa.

Äänestä

Jos väestöä halutaan vähentää maapallolla, eipä sillä ole väliä totteleeko joku pertti perustallaaja hallituksen suosituksia vai ei. Sitä paitsi eihän ne piikityksien oireet näy heti, ne saattaa olla kytevä aikapommi, jolloin todelliset oireet alkaa esiintyä vasta lähempänä 2030-lukua (Agenda 2030). HIV, syövät ja muut sairaudet jotka niittää porukkaa sitten hautaan, heikot yksilöt kuolee jo tänä päivänä ja myös urheilioita kaatuu kentille.

Äänestä
  • Väestön vähennys on julkinen ja vanha ideologia. Googlatkaa vähän. Ei porukkaa nyt konekivääreillä kehdata vähentää rauhanaikana.

    Äänestä

  • Olen rokotettu. Todrnnäköisesti olen jo tuhkana 2030 koska olisin silloin 84.
    Täytyy, anteeksi, olla aika sekaisin jos noita nwo- juttuja uskoo. Ne, jos mitkä on aivopesua jolla saadaan ÄO 100- hourailemaan ja yhteiskuntavastaisiksi. Sehän se tarkoitus on

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen rokotettu. Todrnnäköisesti olen jo tuhkana 2030 koska olisin silloin 84.
    Täytyy, anteeksi, olla aika sekaisin jos noita nwo- juttuja uskoo. Ne, jos mitkä on aivopesua jolla saadaan ÄO 100- hourailemaan ja yhteiskuntavastaisiksi. Sehän se tarkoitus on

    Niinistökin puhuu toisinaan NWO:sta. Hänhän oli Bilderberg kokouksessa joten tietää mistä puhuu.
    https://www.youtube.com/watch?v=zAA-E0Iauxg&t=2s

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niinistökin puhuu toisinaan NWO:sta. Hänhän oli Bilderberg kokouksessa joten tietää mistä puhuu.
    https://www.youtube.com/watch?v=zAA-E0Iauxg&t=2s

    Jossain uudemmassa videossa hän puhuu NWO:sta ja rokottamisesta. En sitä nyt tähän hätään löytänyt.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Väestön vähennys on julkinen ja vanha ideologia. Googlatkaa vähän. Ei porukkaa nyt konekivääreillä kehdata vähentää rauhanaikana.

    yhteiskunta sivulla, olikin miten alan vanhus palvelun johtaja kääntyi kannattamaan eutanasiaa lehdessä,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen rokotettu. Todrnnäköisesti olen jo tuhkana 2030 koska olisin silloin 84.
    Täytyy, anteeksi, olla aika sekaisin jos noita nwo- juttuja uskoo. Ne, jos mitkä on aivopesua jolla saadaan ÄO 100- hourailemaan ja yhteiskuntavastaisiksi. Sehän se tarkoitus on

    Sinun iässä (70 ) käytännön riski rokotehaitoille paljon pienempi kuin nuoremmilla, joilla on elämää on paljon vielä edessä. Olet kumminkin saanut elää loistavat vuosikymmenet nuorempana, kuten 1970- ja 1980-luvut, kun vertaa johonkin 12v lapseen, joka voi saada koko loppuelämän sairauden näistä paska-piikeistä.

    Äänestä

Miksi eu määrää mitä suomessa saa tehdä

Äänestä
  • Kyllä tämä Eu:n jättimäinen rokotetilaus, jossa Suomikin on mukana, on sellainen määräävä tekijä kaikissa maissa. Rokotteita tulee jokaiseen maahan vielä miljoonia annoksia.
    Ei voi keskenkaiken irtautua lääketeollisuuden kanssa tehdystä sopimuksesta ainakaan ilman sanktioita ja sopimushan on salainen.
    Rajoituksia puretaan kylläkin joka puolella Eu-maissa, mutta rokotteita kyllä tuputetaan edelleen. Ei hevin myönnetä, ettei niistä ole mitään hyötyä taudin leviämisen ja sairastuvuuden suhteen. Rokotettuja ikäihmisiä kuolee nyt enemmän kuin ennen rokotteita.
    Rokotepassista ei tietenkään voida luopua (matkailussa ulkomaille), koska silloin myönnettäisiin samalla rokotteet turhiksi.

    Äänestä

EKKÖNÄ TAJUA MITÄ ENEMPI SUOMI ROKOTTEITA OSTAA PIIKITTÄÄ SITÄ ENEMPI PIMEILLE TILEILLE KORRUPTIO RAHNAA ROPISEE JA MITÄÄN PELASTUSTA ROKOTUKSESTA EI OLE MUTTA KAPITALISTIT NAURAA TYHMILLE ROKOTETUILLE.

Äänestä

Juuri näin. Salaliittohörhöt ovat menemässä metsään elämään omavaraisesti. Bunkkereihin ja keräämään aseita vallankumousta varten.

Jäärät, jotka eivät usko kehenkään auktoriteettiin.

Olisiko fiksu pahantahtoinen eliitti, joka tappaisi lampaat ja jättäisi rokotevastaiset henkiin? Mitä hän hyötyisi tästä?

Äänestä
  • "Fiksu" pahantahtoinen eliitti on juuri niitä salaliittohörhöjä. Salaliittoteoreetikko taas on tyyppi, joka tuo esille noiden hörhöjen tekosia.

    Äänestä

Salaliittojen idea on se, että ne ovat päinvastoin kaikkea järkeä ja todisteita.

Äänestä
  • Se että ei ole todisteita nimenomaan todistaa salaliitosta, siis vammaisen vouhottajan mielestä. Kaikki muka pimitetään ja salataan, mutta aivokuollut "löytää totuuden" Tollontuupista ja muista netin surkeimmista roskalähteistä, jotka tollo aina uskoo täysin sokeasti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se että ei ole todisteita nimenomaan todistaa salaliitosta, siis vammaisen vouhottajan mielestä. Kaikki muka pimitetään ja salataan, mutta aivokuollut "löytää totuuden" Tollontuupista ja muista netin surkeimmista roskalähteistä, jotka tollo aina uskoo täysin sokeasti.

    Salaliittohörhö raivostui kun sen puuhia arvosteltiin. 😅

    Äänestä

Hyvin voin ymmärtää että jonkun mielestä on hölmöä uskoa hallituksiin tuosta vaan. Mutta selittäkää joku miksi on viisasta uskoa jotain ulkomaista nettisivua tuosta vaan. Ja miksi suomalainen entinen autoinsinööri on parempi terveysasioiden lähde kuin asiaa kaksikymmentä vuotta opiskellut ja sen jälkeen tutkinut henkilö.

Äänestä
  • Salaliittotollot ovat tynnyrissä kasvaneita typeryksiä, joilla ei ole edes alkeellista yleissivistystä. Ei mitään medialukutaitoa, eikä mitään käsitystä siitä mitä tarkoittavat lähdekriittinen analyysi, faktantarkistus ja disinformaatio. Mitä kämyisempi roskalähde netin pimeimmiltä kujilta, sitä varmempi salaliittotyperys on siitä että juuri sieltä löytyy salattu totuus.

    Trollit vedättävät näitä typeryksiä kuin pässejä narussa. Kaikki surkeinkin roska ja huuhaahölynpöly uppoaa aina tyhjään päähän, jossa ei ole pienintäkään kriittisen järjen ääntä miettimässä, että voisiko tämä sittenkään olla totta. Tietenkin rakennusinsinööri on kliinisen mikrobiologian ja virologian erityisasiantuntija, eihän ne lääketiedettä oikeasti vuosikausia opiskelleet ja asiaa tutkineet tiedä yhtään mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Salaliittotollot ovat tynnyrissä kasvaneita typeryksiä, joilla ei ole edes alkeellista yleissivistystä. Ei mitään medialukutaitoa, eikä mitään käsitystä siitä mitä tarkoittavat lähdekriittinen analyysi, faktantarkistus ja disinformaatio. Mitä kämyisempi roskalähde netin pimeimmiltä kujilta, sitä varmempi salaliittotyperys on siitä että juuri sieltä löytyy salattu totuus.

    Trollit vedättävät näitä typeryksiä kuin pässejä narussa. Kaikki surkeinkin roska ja huuhaahölynpöly uppoaa aina tyhjään päähän, jossa ei ole pienintäkään kriittisen järjen ääntä miettimässä, että voisiko tämä sittenkään olla totta. Tietenkin rakennusinsinööri on kliinisen mikrobiologian ja virologian erityisasiantuntija, eihän ne lääketiedettä oikeasti vuosikausia opiskelleet ja asiaa tutkineet tiedä yhtään mitään.

    omassa kuplassa hyvä elää,lue pekka lahtisen kirja uusi mailman järjestys vuodelta 94v, josta osa jo toteutunut esi merkiksi ihmisten massa rokotukset eli korona rokotukset,

    Äänestä

Joh. 10:10 Varas ei tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys.

varas on p erkele

Äänestä
  • Et tiedä mistään mitään:

    "Minulla on myös muita lampaita, jotka eivät ole tästä lammastarhasta;" Joh. 10:16
    ja
    "Teille oli Jumalan sana ensiksi puhuttava;
    mutta koska te työnnätte sen luotanne ettekä katso itseänne mahdollisiksi iankaikkiseen elämään, niin katso, me käännymme pakanain puoleen." Ap. t. 13:46

    Äänestä

Tämä ei mahdu myöskään minun päähäni. Jotkut hihhulit väittää että rokotteilla tapetaan tarkoituksella ihmisiä. Ymmärtäisin jos Kiinassa ja Venäjällä jaettaisi länsirokotteita.

-Kylmät kädet Ry

Äänestä

Jos olisin suuromistaja lääkeyhtiössä, näkisin mielelläni, että Suomessakin tapettaisiin kalliisti hoidettavia vanhuksia pois mahdollisimman paljon, jolloin Suomella olisi paljon enemmän rahaa käytettävissä superkallisiin lääkkeisiin, joita yhtiöni sinne kaupittelisi.

Äänestä
  • Täh

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Täh

    Ajatellaan valtiota jolla on varaa käyttää esim. enintään 10 miljardia vanhusten hoitoon. Tästä hoitopaikkojen ja hoidon kustannuksiin menee esim. 9 miljardia ja lääkekustannuksiin on varaa enää se miljardi. Kun tapetaan kolmasosa vanhuksista pois, putoavat hoitokustannukset kuuteen miljardiin ja lääkkeitä onkin nyt varaa ostaa neljällä miljardilla. Lääketeollisuuden omistajan hieroisin tyytyväisenä käsiäni. Tätä varten ovat nämä rokotteet.

    Äänestä

Verovaroille olisi tähdellisempääkin käyttöä kuin ohjaaminen kaiken maailman sijoittajille mm. Kelakorvausten avulla. Päättäjät ovat huomanneet, että terveysuhkilla on helppo rahastaa.

Äänestä

Jos lammas nyt lukisi, mitä Henry Kissinger sanoi puheessaan helmikuussa 2009 WHO:n kokouksessa tulevasta sunnitelmasta: https://t.me/GitmoTV/13638
Jos tuokaan ei mene perille, niin mikä sitten? Mihin kaikkeen olemmekaan suostuneet "yleisen edun" nimissä? Olisi meilenkiintoista tietää, osallistuiko Suomesta edustajia tuohon kokoukseen ja kenellä heistä on nyt lääketehtaiden osakkeita salkussaan.
ps. Mielenkiintoinen rotu, tuo Khazarian juutalaiset.

Äänestä

Kyllä meidänkin edelliset sukupolvet on jostain syystä kuolleet kaikki. Ja ilman piikkejä vielä kehtasivat kuolla mokomat.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Eihän tuollaisessa salaliittoteoriassa ole mitään järkeä. Miksi päättäjät haluaisivat vahingoittaa, jopa tappaa juuri ne ihmiset, jotka noudattavat päättäjien ja asiantuntijoiden päätöksiä?

Miksi kuuliaiset käskyjä tottelevat "lampaat", joita voi viedä kuin pässiä narussa tapettaisiin? Henkiin, jäljelle jäisivät vain jästipäät, änkyrät, jotka periaatteesta vastustavat hallituksen kaikkia päätöksiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu