Kristuksen ruumiin jäsenenä oleminen on ”aika helppoa” kun palvelee yksin ja omissa oloissaan. Silloin saa vain olla Pyhän Hengen läheisyydessä ja nauttia Jeesuksen läheisyydestä. Mennä ylistykseen, mennä rukoukseen juuri sellaisena persoonana ja armoituksena kun on. Päivä alkaa ihanasti ja fiilikset on mahtavat juuri Kristuksen aamusuihkusta ulos päivän tapahtumaan lähdettäessä.
Sitten alkaakin jo koettelemukset, kohdataan ensimmäiset lajitoverit. Hekin ovat olleet Kristuksen suihkussa, siellä omassa henkilökohtaisessa palvelupaikassaan. He ovat olleet myös Pyhän Hengen läheisyydessä ja Jeesus on nähnyt heidätkin sekä muovannut heistäkin palvelijoitaan. Se toinen Jeesuksen palvelija ei sitten olekaan samanlainen kuin minä, se toinen tuo joka tuli seurakuntasalista sisään palveleekin Jeesusta eritavalla ja näyttää onnelliselta.
Sillä on helmetkin kaulassa ja on värjännyt tukkansa. Hmm… miksi minusta tuntuu, että vaatimattomuus kaunistaa, ei minun tarvitse laittaa mitään koruja ja jos Herra on maantienharmaaksi tukkani suunnitellut, se riittää minullekin, piste. – Oli niin mukavaa kotona kun sai olla hiljaisuudessa ja Jumalan Pyhyyden läheisyydessä kahdestaan Jeesuksen kanssa, Jeesus ymmärtää ja on samanlainen kuin minä, hiljainen ja herkkä sielultaan. Kyllä sillä on Jumalallakin katselemista näistä kaikissa, tuokin tuolla nauraa kova äänisesti – Nainen vaietkoon seurakunnassa! Sanoisi vanha Paavali.
Tulisi nyt joitakin vähän kristitymmän oloisia ihmisiä tännekin päin salia, täytyy vissiin muuttaa paikkaa. No niin, nyt kyllä meni kaikki pilalle! Nyt sieltä tulevat nuo molottajat, jotka aina kaatuilevat ja kikattavat sitten selällään keskellä lattiaa, aina niitä täytyy siunata alttarilla ja miten ne sen palkitsevat, pastorikin kehtaa vielä kiittää Jumalaa tuollaisesta elämöinnistä. Minä osaan onneksi pitää siunaamisenkin vielä kunniassa, enkä nyt joka pyhä ryntää jonkun käden alle. On tämä nykyinen seurakuntaelämä niin repivää, voi kun se Jeesus saisi pian tämänkin seurakunnan rauhottumaan. Häpeävät sitten, noh tuleehan sitä sitten anteeksi annettua – varmaan, jos nyt ymmärtävät mitä pyytää….
On vaikea yhtälö. Kun me tulemme uskoon, me muututaan, mutta ei samaksi persoonallisuudeksi, vaikka me yhdytään Kristusruumiiksi. Meistä tulee Kristus-ruumiin jäseniä, omina persooninamme.
Eri persoonat taas reagoivat eri tavalla, vai? No jos ne ajattelevat yksilöllisesti ja reagoivat yksilöllisesti, eikö ilmiasu ole silloin myös yksilöllinen? Jos ilmiasu on yksilöllinen se ei voi silloin olla kopio jostain toisesta. Onko se lihan-vihaa, vai sielun-kateutta, vaiko vaan ymmärryksen puutetta, kun mielipide on, ettei Jumalan palveleminen monipersoonaisesti eri tavoin ole mahdollista? Minusta tämä on sellainen kenttä jossa tarvittaisi vielä enemmän ja paljon pontevampaa opetusta seurakuntalaisille.
En oo mikkään rohveetta sitte tälläkään alalla, aatos yli synkän virran yhdistää ja piristää…
Sitten alkaakin jo koettelemukset, kohdataan ensimmäiset lajitoverit. Hekin ovat olleet Kristuksen suihkussa, siellä omassa henkilökohtaisessa palvelupaikassaan. He ovat olleet myös Pyhän Hengen läheisyydessä ja Jeesus on nähnyt heidätkin sekä muovannut heistäkin palvelijoitaan. Se toinen Jeesuksen palvelija ei sitten olekaan samanlainen kuin minä, se toinen tuo joka tuli seurakuntasalista sisään palveleekin Jeesusta eritavalla ja näyttää onnelliselta.
Sillä on helmetkin kaulassa ja on värjännyt tukkansa. Hmm… miksi minusta tuntuu, että vaatimattomuus kaunistaa, ei minun tarvitse laittaa mitään koruja ja jos Herra on maantienharmaaksi tukkani suunnitellut, se riittää minullekin, piste. – Oli niin mukavaa kotona kun sai olla hiljaisuudessa ja Jumalan Pyhyyden läheisyydessä kahdestaan Jeesuksen kanssa, Jeesus ymmärtää ja on samanlainen kuin minä, hiljainen ja herkkä sielultaan. Kyllä sillä on Jumalallakin katselemista näistä kaikissa, tuokin tuolla nauraa kova äänisesti – Nainen vaietkoon seurakunnassa! Sanoisi vanha Paavali.
Tulisi nyt joitakin vähän kristitymmän oloisia ihmisiä tännekin päin salia, täytyy vissiin muuttaa paikkaa. No niin, nyt kyllä meni kaikki pilalle! Nyt sieltä tulevat nuo molottajat, jotka aina kaatuilevat ja kikattavat sitten selällään keskellä lattiaa, aina niitä täytyy siunata alttarilla ja miten ne sen palkitsevat, pastorikin kehtaa vielä kiittää Jumalaa tuollaisesta elämöinnistä. Minä osaan onneksi pitää siunaamisenkin vielä kunniassa, enkä nyt joka pyhä ryntää jonkun käden alle. On tämä nykyinen seurakuntaelämä niin repivää, voi kun se Jeesus saisi pian tämänkin seurakunnan rauhottumaan. Häpeävät sitten, noh tuleehan sitä sitten anteeksi annettua – varmaan, jos nyt ymmärtävät mitä pyytää….
On vaikea yhtälö. Kun me tulemme uskoon, me muututaan, mutta ei samaksi persoonallisuudeksi, vaikka me yhdytään Kristusruumiiksi. Meistä tulee Kristus-ruumiin jäseniä, omina persooninamme.
Eri persoonat taas reagoivat eri tavalla, vai? No jos ne ajattelevat yksilöllisesti ja reagoivat yksilöllisesti, eikö ilmiasu ole silloin myös yksilöllinen? Jos ilmiasu on yksilöllinen se ei voi silloin olla kopio jostain toisesta. Onko se lihan-vihaa, vai sielun-kateutta, vaiko vaan ymmärryksen puutetta, kun mielipide on, ettei Jumalan palveleminen monipersoonaisesti eri tavoin ole mahdollista? Minusta tämä on sellainen kenttä jossa tarvittaisi vielä enemmän ja paljon pontevampaa opetusta seurakuntalaisille.
En oo mikkään rohveetta sitte tälläkään alalla, aatos yli synkän virran yhdistää ja piristää…
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tuo voisi olla minun näppäimistöstäni. Ihan samaa mietin monesti, kun on taas tullut tehtyä havaintoja sisarten ja veljien keskuudessa. Yksinäni olen niin sopusoinnussa Jeesuksen kanssa, mutta porukassa aina ennemmin tai myöhemmin alkaa joku ärsyttää, ja Kristuksen rauha on mielestäni tipotiessään...
Todennäköisesti jos mekin tapaisimme viikoittain jossain tilaisuuksissa, alkaisi sinua ärsyttää jokin puhetavassani, kun taas minusta sinun korostettu hiljaisuutesi onkin nöyristelyä ja sitä kautta itsesi korottamista seurakunnan yläpuolelle... Tämä nyt vain esimerkki, mutta jotakuinkin noin se monesti menee...
Ihme juttu sinänsä, koska Herran lapsosia olemme kuitenkin kaikki saman aikaisesti, ainakin omissa mielissämme varmasti.
Mutta niinhän se on, että jokainen meistä tuo oman panoksensa seurakuntaruumiiseen, ja panos saattaa useinkin olla kovin erilainen.
Rukoilen itselleni kärsivällisyyttä ja suvaitsevaisuutta sisarten ja veljien suhteen.
Siunausta Sinulle ja Kristuksen rauhaa! Se on parasta, mitä vajavainen immeinen voi toiselle toivoa.
Ilo lukea tätä totuudenmukaista analyysiäsi. Tällaisia me olemme.
Luulenpa, että meihin loukkaantuu moni uskosta osaton vielä enemmän; meiltä odotetaan virheettömyyttä, meidänhän oletetaan muuttuneen täydellisen pyhiksi. Siivet vain puuttuvat...
Ja vahingonilo ilmenee sitten esimerkiksi iltapäivälehtien lööpeissä: taas on joku onneton tunari uskova tehnyt syntiä...
Kunpa he tietäisivät, että loppuun saakka kannamme tätä syntistä luontoamme. (Mutta eivät tajua, että olemme saaneet lahjaksi uuden, Kristuksen luonnon. Kunhan sen saisi jotenkin näkyviin...)
olipasse mukava kirjoitus!
juttelin tänään miehen kanssa, joka kertoi olevansa "vain yhden seurakuntaruumiin jäsen". hän ei ole koskaan halunnut liittyä mihinkään kirkkokuntaan ja kokee sen Jumalan tahtona.
mies oli melkoisen fanaattinen löytämässään "vain minä ja Jumala" -uskossaan. ei ottanut kuuleviin korviinsa minun selityksiäni UTn paikalliseurakunta-mallista ja siitä, kuinka minä henkilökohtaisesti koen oman poppooni tärkeyden omalle uskon elämälleni.
tämä mies vaeltaa seurakuntien tilaisuuksista toiseen, mutta on silti luonut aivan kuin oman uskonnon ympärilleen.
surullista!
Tuntematta ihmistä on vaikea sanoa mitään, ja tuntienkaan ei voisi tuomita.
Mutta eipä tuo välttämättä surullista ole. MInulle ainakin Jeesuksen seurakuntaruumis on se tärkein. Paikallisseurakunnan tilaisuuksissa käyn kyllä, mutta valvon omaa tilannettani niin, että pysyn uskollisena etupäässä Kristuksen seurakunnalle, joka ylittää paikallisseurakuntien rajat koko maailmassa.
Usko kun ei voi perustua muihin ihmisiin, vaan Kristuksen tuntemiseen. Veljistä ja siskoista on toki iloa ja hyötyä uskon elämälle.
Tuohon surullisuuteen vain sen verran, että sitten se tilanne vasta surullinen olisi, jos tuokin ihminen kuuluisi tiiviisti paikalliseen seurakuntaan, mutta olisi hengessä täysin ulkona Kristuksen seurakunnasta!
Ei uskossa oleva voi olla ulkopuolella Jumalan
seurakunnan. Jumalan srk. on Kristuksen ruumis.
Yhteyden ulkopuolella uskossa oleva Kristuksen
ruumiin jäsen voi olla. Ja se on aina kaikissa
tapauksissa väärin.
"Koossa pysyen kasvaa" / Efes. 416.
Erillään pysyen ei kasva / Hebr. 10:25.