Kovat Venäjän vastaiset pakotteet romuttavat

Suomen talouden. Esimerkkinä jos vienti sinne loppuu tietää se valtavan määrän työttömiä, konkursseja vientitulojen menetyksiä. Eräs inhottava vaikutus olisi se jos Venäjä katkaisisi Loviisan ydinlaitosten vuosihuollot ja muutkin huollot. Esim. reaktoreihin ei ole varaosia eikä laitetuntemusta missään muualla kuin Venäjällä. Viimeistään vuoden sisällä Suomi menettäisi lähes 900 MW sähkötehoa. Tähän lisättynä sähkönoston katkaisu Suomeen niin nämä melkein söisivät OL3-laitoksen tuotannon.

On helppoa asettaa hirveitä pakotteita jos oma maa ei käy juurikaan kauppaa Venäjän kanssa. Suomelle ihan eri asia ja olen varma, että menetyksiä ei kukaan eikä mikään Suomelle tulisi korvaamaan. Itse me ne solidaarisesti kärsisimme.
7082
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 70

Vanhimmat

Oikeistofaneja ei kiinnosta muu kuin Venäjän kiusaaminen käyköön siinä Suomelle miten tahansa. Eihän niitä kiinnosta Suomen sotatappiotkaan kunhan vain ryssiä kaatui enemmän.

Äänestä
  • Ei pakotteet ole mitään ”Venäjän kiusaamista” vaan se on maalle päivittäinen muistutus sen tekemistä rikoksista. Se on väkvallaton muoto rangaisa kv. häirikk eikä pakotteet Suomessa mitään massatyöttömyyttä aiheuta! Jos Venäjä nut aloittaa hökkäyksen Ukrainaan niin se on pakoitteensa todella ansainnut!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei pakotteet ole mitään ”Venäjän kiusaamista” vaan se on maalle päivittäinen muistutus sen tekemistä rikoksista. Se on väkvallaton muoto rangaisa kv. häirikk eikä pakotteet Suomessa mitään massatyöttömyyttä aiheuta! Jos Venäjä nut aloittaa hökkäyksen Ukrainaan niin se on pakoitteensa todella ansainnut!

    .... Jos Venäjä nut aloittaa hökkäyksen Ukrainaan niin se on pakoitteensa todella ansainnut!.....

    Ja Suomi siinä sivussa myöskin, niinkö ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    .... Jos Venäjä nut aloittaa hökkäyksen Ukrainaan niin se on pakoitteensa todella ansainnut!.....

    Ja Suomi siinä sivussa myöskin, niinkö ?

    Suomea ne häiritsvät taas paljn vähemmän, kuin mitä stallari toivoo!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    .... Jos Venäjä nut aloittaa hökkäyksen Ukrainaan niin se on pakoitteensa todella ansainnut!.....

    Ja Suomi siinä sivussa myöskin, niinkö ?

    No jos venäjä hyökkää Ukrainaan, niin joka tapauksessa Suomelle aiheutuu siitä kustannuksia mm kohonneina energiahintoina ja samoin pakolaisaallon takia. Ja jos pakottaita ei aseteta, niin silloinhan annettaisiin signaali, että hyvä homma ei seurauksia ole hyvä ja hyökkää vapaasti seuraavaan itseäsi pienempään maahan

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    .... Jos Venäjä nut aloittaa hökkäyksen Ukrainaan niin se on pakoitteensa todella ansainnut!.....

    Ja Suomi siinä sivussa myöskin, niinkö ?

    KYLLÄ

    Äänestä

"Ja Suomi siinä sivussa myöskin"

Venäjä ei uskalla aloittaa sotaa Suomea vastaan jos Suomi liittyy Natoon.

Äänestä
  • Venäjä ei uskalla aloittaa hyökätä Suomeen muutenkaan, koska EU ja NATO eivät vain katselisi sivusta kun Venäjä valloittaa Suomen, Ruotsin ja Norjan.

    Ukrainan konflikti jää joka tapauksessa Putinin ajan viimeiseksi hyökkäykseksi, koska Venäjän on pakko kerätä puskuria valtion kassaan ennen kuin voivat ottaa vastaan uusia pakotteita. Seuraavaksi on siis vuorossa vuosikymmenen tai parin kylmä rauha, ennen kuin Venäjä voi hyökätä uuteen kohteeseen.

    Äänestä

  • Ei ole kyse sodasta vaan Venäjälle ehkä määrättävistä pakotteista.

    Äänestä

  • Venäjän+kauppa+on+vain+4+%+Suomen+ulkomaankaupasta+ja+siitäkin+pakotteet+(ja+mahdoliset+vastapakotteet)+koskee+vain+pientä+osaa!Stallari+liioittelee+agendansa+mukaan!

    1Äänestä

  • Kyllä+siitä+selvltään.Mutta+Putte+lätissään+ei.Sehän+on+pääasia.Venäjän+vienti+saadaan+sitten+muualle+4,86%+Suomen+viennistä+on+sinne.Eli+marginaalista+noi+trollin+luvut....paskaa.Ja+Suomessahan+tarvitaan+lsää+työvoimaa.Noi+vaan+siiryy+toisiin+töihin.Sun+Tiedot+trolli+siellä+lätissäsi+ovat+trolli+toimiston+ropakantaa..Ai+myötä+tuntoa.No+minä+tunnen+viattomia+venäläisiä+kohtaan+jotka+elää+alta+köyhyys+rajan+niitähän+teillä+on+yli+40%.Sääli+heitä+Puten+lätissä

    Äänestä

Finnair+menettää+Venäjän+ylilentoluvan+Kauko-itään.+Se+tulisi+olemaan+Finnairin+loppu+kun+volyymista+40+%+tippuisi+pois.+Läntiset+lentoyhtiöt+toki+olisivat+mielissään.

Äänestä
  • Tusknpa, koska se päättäisi myös Aeroflotin lennot ulkomaille! Kumpi häviää enemmän?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tusknpa, koska se päättäisi myös Aeroflotin lennot ulkomaille! Kumpi häviää enemmän?

    Vain niin . Mistä noin päättelet?

    Tuo Finnairin ylilentosopimus on täysin Suomen ja Venäjän kahdenvälinen sopimus ja vanhaa perus jo vuodelta 1955 , joten mikäli Venäjä sen päättää irtisanoa niin sillä ei ole suoranaista vaikutusta muuhun kansainväliseen lentotoimintaan.

    Tokihan voi Suomi saada tuke länsikumppaneiltaan ( tähän väliin raikuvaa röhönaurua ja tukahdutettuja naurun pyrskähdyksiä kauempaakin ) ja yrittää saada " liittolaisensa" mukaan boikotoimaan Aeroflotin lentoja... ?

    Voit toki kuvitella itsellesi tukinauruja, mutta ne jäävät pelkiksi kuvitelmiksi! Juuri von der Leyte lupaili EI:n erikoistukea Suomelle jabuskon sen kyllä auttavan tässäkin.

    Kun puhutaan pakotteesta ja vastapakotteesta niin kannatta huomioda, että myös vastapakoitteeseen voidaan reagoida. Eurooppa on iso alue ja kukavtietää vaikka muu länsi osallistuu! Jää nähtäväksi, joten meidän on turha spekuloida!

    En kuvittele mitään kun hoidat itse sen puolen! Johan sinä julistit lantokiellon Finskille Venäjän yli juurikaan neuvottelematta saunakamusi Puten kanssa! Eiköhän siinä ole jo rohkea kuvitelma ensi hätään;-)

    Äänestä

  • Finnairhan on siirtänyt jo kapasiteettia muille linjoille.Olet myöhässä trolli tiedoistasi.Mutta pian loppuu KAIKKI lennot teidän lättyyn .Teille jää vaan PKorea ja Kiina.Ehkä Vietnam? sinähän naurat trolli lätyssäsi

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voit toki kuvitella itsellesi tukinauruja, mutta ne jäävät pelkiksi kuvitelmiksi! Juuri von der Leyte lupaili EI:n erikoistukea Suomelle jabuskon sen kyllä auttavan tässäkin.

    Kun puhutaan pakotteesta ja vastapakotteesta niin kannatta huomioda, että myös vastapakoitteeseen voidaan reagoida. Eurooppa on iso alue ja kukavtietää vaikka muu länsi osallistuu! Jää nähtäväksi, joten meidän on turha spekuloida!

    Vai lupaili Ursula täti tukea suomalaisille

    . Onpas kiva juttu! Samasta maasta oleva ( nimeltä mainitsematon) liittokansleri otti ja vetäisi näiden samaisten suomalaisten kuvittelemalta NATO- optiolta maton pois alta...

    Miten me tähän suhtaudumme?

    On aivan satavarmaa , että kun pakotteet asetetaan Venäjälle, niin vastapakotteet tulevat iskemään Suomen talouteen ja näitä tappioita EI kukaan eikä mikään kompensoi suomalaisille.

    Jos tappioita tulee miljardin euron edestä, niin tukea voipi tulla 5-10 miljoonan verran. Siihen Tytti ilmoittaa olevansa oikein tyytyväinen.

    Suomi on sellaisessa asemassa, että mikäli EU ja Venäjä ovat vastahangassa, niin Suomi kärsii.

    Äänestä

  • Ei siitä tule Finnairin loppua! Sen sijaan Aeroflot menettää valtaosan ulkomaan lennoistaan! Putler matkustaa jatkossa junalla!🤡🤡🤡🤡

    Äänestä

Pakotteena+nappi+putinistien+otsaan+toimii+100%:sti.+On+synti+ja+häpeä,+että+he+ovat+vielä+elossa;+häpeä,+jota+on+vaikea+kestää,+ja+sen+vuoksi+meidän+jokaisen+tulee+harkita+seppukua.

Äänestä

"Pakotteena+nappi+putinistien+otsaan+toimii+100%:sti."Aika+väkivaltainen+ratkaisu+tähän+ongelmaan,+mutta+toisaalta+osaako+kukaan+keksiä+mitään+vielä+pahempaa+kuin+putinisti?

Äänestä
  • ...Ratsisitit! Nehän kiihottelee kaikkia kansanryhmiäkin niin sujuvasti ja teettää kaikenlaista ylimääräistä työtä poliisille ja syyttäjälle ja aiheuttaa punaviherpiipittäjälle yöttömiä öitä...

    Äänestä

Nyky Venäjä käyttäytyy samoin kuin natsi Saka ja Stalinin Neuvostoliitto, yrittää saada etuja uhkailemalla sodalla ja valloittamalla pienmpien naapuridensa alueita.

Venäjä pitää pysäyttä muutoin käy kuin Hitlerin ja Stalinin kanssa alkaa maailmansota.
Diktaattorit eivät usko mitään järkipuheita.

Äänestä

...... menetyksiä ei kukaan eikä mikään Suomelle tulisi korvaamaan. Itse me ne solidaarisesti kärsisimme.......

Tottahan toki Suomi olisi solidaarinen EU-jäsen eikä kehtaisi edes pyytää hyvityksiä, sehän olisi rumaa. Aivan iloisina nämäkin sotakärsimykset repisimme omista selkänahoistamme.

Äänestä
  • Sinäkö revit selkänahasta? Pyydät sossusta vähemmän kuin normaalisti?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinäkö revit selkänahasta? Pyydät sossusta vähemmän kuin normaalisti?

    Hyh Hyh. Onpas ilkeästi sanottu kanssakirjoittajalle. Pyydät nyt heti anteeksi ja juokset kuusi kertaa talon ympäri!

    Äänestä

"Nyky+Venäjä+käyttäytyy+samoin+kuin+natsi+Saka+ja+Stalinin+Neuvostoliitto,+yrittää+saada+etuja+uhkailemalla+sodalla+ja+valloittamalla+pienmpien+naapuridensa+alueita."Totta+mutta+Hitler+ei+olisi+aloittanut+sotaa+jos+olisi+tiennyt+100%+todennäköisyydellä+häviävänsä.+Jos+Nato+antaisi+Ukrainalle+turvatakuut+Putin+pelkurina+varmasti+jänistäisi+välittömästi,+vaikka+varmasti+teeskentelisikin+pitävänsä+sotaa+vielä+mahdollisena.

Äänestä
  • Lapsellista kuvitelmaa, että Nato kykenisi käymään suursotaa Venäjää vastaan. Ainoa realistinen vastavoima Venäjälle on USA, Nato ei ole mitään.

    Äänestä

Unohdatko nyt, että USA on yksi Naton 29:stä jäsenmaasta?

Puhut ikään kuin se EI OLISI?

Äänestä

Jos puhumme sodasta tavanomaisin asein niin kyllä Venäjä saa Natosta mittavan vastuksen koon puolesta!

Äänestä

Venäläiset turistit elättävät aikamoisen liudan Suomen matkailu- ja ravitsemuspalveluita, tavarataloja ym.

Äänestä
  • Saavat toki, mutta ne eivät ole pakotteiden piirissä! Toki Putte voi sulkea rajan, mutta ampuu silloin omaan jalkaansa!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Saavat toki, mutta ne eivät ole pakotteiden piirissä! Toki Putte voi sulkea rajan, mutta ampuu silloin omaan jalkaansa!

    Höh, miten Putin kaatuu siitä jos venäläiset eivät enää voisi tulla lomillaan Suomeen ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Höh, miten Putin kaatuu siitä jos venäläiset eivät enää voisi tulla lomillaan Suomeen ?

    Kuka tässä on kaatumisesta puhunut? Olet ylisanojen suoltaja!

    Äänestä

  • Kuule nyt trolli.Coronan takia niitä ei oo näkynyt joten valitettavasti ei oo näkyny.Tulevat tänne ostoxille mm juustoa ku teillä ei sitä löydy.Paljon tavaraa sinne lättyyn kyllä.Sillä teillä on pulaa näköjään kunnon saippuiosta,pesuaineista ...pulaa kaikesta paitsi alkoholituotteista.Tulevat yöpymään jotta pääsevät Suomessa nukkua edes puhtaissa hyvissä sängyissä-ELÄMYS LOMAA .
    Venäläiset turistit ovat OK.Kertovat kauhutarinoita Putesta ja sen sorrosta kansaa kohtaa.Ostavat ja janoavat tietoa vapaan maolman informaatiota suljettuun Puttelandiaan.
    Mutta heidät on nyt suurimmalta osin korvattu muualta tulleilla turisteilta.Sääli vain teidän ihmisille että eivät voi tulla Coronan takia tänne ELÄMYSTÄ kokemaan.Muuten kaikilla on LÄNSIAUTOT.Ei kelpaa kellekkään Puten suosittelemat romukasat

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Höh, miten Putin kaatuu siitä jos venäläiset eivät enää voisi tulla lomillaan Suomeen ?

    Kansa vaatii JUUSTOA ja lätystä pääsyä elämyksen ja vapauden kaipuuta Voi tulla Puten suosiolle alamäkeä

    Äänestä

Mika Aaltola puhuu taas järkeä fanaatikkojen visakalloihin:

"LÄNNEN TYÖKALUPAKISSA ei Aaltolan mukaan välttämättä ole tarpeeksi jykeviä keinoja.
– Länsi pyrkii laittamaan kovan kovaa vasten. Mutta massiiviset sanktiot (kauppasaarto) ei välttämättä ole riittävä keino. Esimerkiksi Iranin suhteen keino ei saavuttanut juuri mitään. Massiivisia pakotteita hoetaan, kuin aikoinaan Ranska Maginot-linjaansa. Ei ehkä toimi, Aaltola kirjoittaa.
– Joukkoja kyllä siirretty itäiseen Eurooppaa mutta pikemminkin rauhoittamaan. Yhtenäisyyden demonstraatiot ilman selkeää suunnitelmaa ja esitilassa käynnistyviä ennaltaehkäiseviä siirtoja eskalaation eri vaiheiden varalta eivät vapisuta Kremliä."

Lisää tietoa saa kun katsoo: https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008627099.html

Kova kauppasaarto iskisi Suomeen kovempaa kuin Venäjään. Tätä eivät oikeistoänkyrät halua myöntää.

Äänestä
  • Ei iskisi! Suomi on yksi ainoa maa! Venäjällä on niitä vastassaan 27 kpl. Sama suhde on haitoissa!

    Äänestä

  • Myönetään mutta vain vähän iskisi Suomeen.JOs teiltä viedään SWIFT kontto niin kaikki ulkomaan rahaliikenne on poikki.

    Äänestä

Suomen kauppa Venäjälle on melko vähäistä, osittain Venäjän asettamien vastapakotteiden vuoksi ja Suomi saa energiansa muualtakin, mahdollisesti jopa halvemmalla.

Mitään kriittistä se ei Suomelle olis jos EU vääntäisi kaikki hanat kiinni Venäjälle. Venäjä sen sijaan...

Katastrofi.

Äänestä
  • Öljyä Suomeen tuodaan Venäjältä aika paljonkin. Suomalainen autoilija tai öljylämmittäjä rahoittaa sitä kautta Venäjän toimintaa.

    Äänestä

Ohhoh !

Katsokaa ja hämmästykää :

"Münchenin turvallisuus­konferenssi jatkuu kireässä maailman­poliittisessa tilanteessa – von der Leyen väläyttää kovia pakotteita Venäjälle ja sitä myöten Suomelle..."

Äänestä
  • Mistä tuo on lainattu ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mistä tuo on lainattu ?

    Tässä asiasta OIKEA uutinen:

    EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen viittasi pykälään, jonka mukaan EU-mailla on velvollisuus antaa apua aseellisen hyökkäyksen kohteeksi joutuvalle jäsenmaalle.
    EUROOPAN komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen alleviivasi EU:n solidaarisuutta Suomea ja muita jäsenmaitaan kohtaan kommentoidessaan torstaina Helsingissä Euroopan turvallisuustilannetta.

    – Yksi asia on selvä. Suomi on osoittanut EU:n jäsenenä aina solidaarisuutta ja voi laskea EU:n täyden solidaarisuuden varaan. Siitä Euroopan unionissa on kyse, von der Leyen painotti.

    Todellisuudessa Suomelle EI OLE TULOSSA MITÄÄN PAKOTTEITA. Otsikko selittyy sillä, että aina valpas Venäjän stallari-ystävämme HALUAA NÄHDÄ ASIAT SITEN, että Venäjälle asetettu pakote haittaa Suomen(kin) kaupankäyntiä itään!

    Olkaamme armollisiabyksinkertaiselle sielulle;-D

    .....Todellisuudessa Suomelle EI OLE TULOSSA MITÄÄN PAKOTTEITA.......

    Kas kas kun meidän pikkuputinohvi tietää, että Venäjä ei tulisi missään tilanteessa asettamaan Suomelle vastapakotteita. Pietarissako sen kuulit trollien jatkokursseilla ollessasi ?

    .............EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen viittasi pykälään, jonka mukaan EU-mailla on velvollisuus antaa apua aseellisen hyökkäyksen kohteeksi joutuvalle jäsenmaalle..............

    Onko sinulla arvio tai jopa tieto millaisen armeijan EU avuksemme lähettäisi. Brysselissä on tunnetusti Naton päämaja mutta missä onkaan EUn sotavoimien päämaja ja kuka niitä tällä hetkellä komentaa?

    Päinvastoin! On selviö, että kun EU määrää pakotteita NIIN Venäjä määrää vastapakotteita! Se on sanomattakin selvää!

    Sen sijaan huolimattomasti muotoillulla lauseella Venäjännstallari SAI asian kuulostamaan siltä, kuin EU määräisi pakotteita Venäjän lisäksi MYÖS Suomelle! Näin ei ole! Niitä määrää meille Putte eikä EU!

    Tuollaiset hölmöt käsitykset johtuvat vain sinun omista aivoistasi. En sinuna kehtaisi niillä alkaa leuhkimaan, antavat aivotoiminnastasi kovin heikon kuvan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuollaiset hölmöt käsitykset johtuvat vain sinun omista aivoistasi. En sinuna kehtaisi niillä alkaa leuhkimaan, antavat aivotoiminnastasi kovin heikon kuvan.

    Sen kun katsot lauseesi uudelleen! Tosin olet oppinut Venäjältä edes yhden asian: älä koskaan myönnä mitään;-)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    .............EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen viittasi pykälään, jonka mukaan EU-mailla on velvollisuus antaa apua aseellisen hyökkäyksen kohteeksi joutuvalle jäsenmaalle..............

    Onko sinulla arvio tai jopa tieto millaisen armeijan EU avuksemme lähettäisi. Brysselissä on tunnetusti Naton päämaja mutta missä onkaan EUn sotavoimien päämaja ja kuka niitä tällä hetkellä komentaa?

    Etkö itse muka tiedä kun jutuissasi yrität korvata Naton EU puolustuksella! Kaikki kyllä tietää miksi;-)

    Äänestä

  • Niin pakoitteita Puttelandiaan muttei pakotteita Suomelle tuu muutako portit sinne Puten lättyyn kii ja adios

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mistä tuo on lainattu ?

    Puten lätäkön Pravdasta. Ne röhkii ihan omia säveleitä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuollaiset hölmöt käsitykset johtuvat vain sinun omista aivoistasi. En sinuna kehtaisi niillä alkaa leuhkimaan, antavat aivotoiminnastasi kovin heikon kuvan.

    Tuskin EU on päättänyt nyt jo vasta toimista Ja Puttehan röhki tiedän TVä että tulee vastapakotteita.Et ole trolli siellä teidän lätyssä mukana .Sun aivotoimintasi näköjään ei oo kuulut/lukenut bPuten rökimisien viimeisimpiä uutisia. Voi rassukkaa ku oot jäännyt nyt pois siitä infosta

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sen kun katsot lauseesi uudelleen! Tosin olet oppinut Venäjältä edes yhden asian: älä koskaan myönnä mitään;-)

    Joo eine myönnä vaikka olis kuinka paskat housussa.Kieletään vain kaikki vaikka todisteet ja haju puhuvat toisin.SE on niiden lätyssä syntyään tullut vika toisille.Sääli sillä perus venäläisen luonne ja huumori on todella loistavaa.On monia ystäviä täällä kuin siellä.MAHTAVIA FRENDEJÄ.Mutta nää sokeat trolli t....

    Äänestä

Tässä Persu näkee taloudellisia vaikutuksia.
Tukipaketissa pelkkiä haittoja.

Äänestä
  • Missä tässä Persu näkee taloudellisia vaikutuksia? lajittele tarkemmin millaisia ja miltä aihe alueelta.
    Mistä tukipaketista.Millä tavoin? EUn Suomen omasta budjetin tukipaketista..
    mille aiheelle Saimaan norpille?? lapsilisille??Vähentä nostaa pitä samoina .Sillä on vain X summa fyrkkaa ja jos jotain haluaa vaikuttaa pitää jostain ottaa pois tai nostaa.
    Kerro nyt mistä ja mitä koitat lätistäsi röhkiä? Kerro haitoista..Näinhän voi ollakkin joskus.Toiset saa toiset ei.Ainahan meidän maassamme on näin.Mitens teidä Puten lätissä??

    Äänestä

Tästä voidaan vetää kaksi johtopäätöstä....ensinäkin ehkä kannattaa miettiä kaksi kertaa riskejä ydinvoimalahankkeissa ja toisaalta ehkä pakotteet pitää sitoa venäläiseen energiaan, mikä kohdistuu juuri siihen asiaan, millä venäjä vaikuttaa muihin maihin ja rahoittaa omaa toimintaansa

Äänestä

LOviisan atomivoimalan huollossa ja osien puolesta ei ole ollut VUOSIKYMMENIIN yhtään venäläistä mukana.Ei osia ei mitään.Tietosi ovat vanhoja.Olen itse ollut siellä 28v.töissä työnjohdossa palo ja säteilyturvalisuuden puolella. Kaikki osat ym ovat vuosien varrella vaihdettu.Turbiinia myöteden.Turbiinit ovat ASEA Tanskan tuotetta.KAIKKI sähkömoottrit ,pumput uusittin jo ennen 1976.
Kirjoita ylös teidän arkistoon uudet tiedot ja .OL# valmistuu kyllä ilman teitä tai muutenkin.Tästä oli trolli jo viime viikolla toiminta suunnitelmat.

Äänestä

Työpaikat meni jo Suomen liittyessä EU:uun. Kaikki pienet konepajat, jotka myivät "sontaa" Venäjälle ja Neuvostoliittoon menivät polvilleen, kun ei muualle käy tavarat kaupaksi. Valitettavasti Suomalainen osaaminen on Venäläisellä tasolla ja se ei muualle kelpaa.

Äänestä
  • Ei Suomen ”teollisuus” ole = nyrkkipajat! Ylipäätään stallarin sadan vuodn takaiseen maailmankuvaanbei oikein istu kuin ’työläinen’ ja ruumiillinenbtyö! Tämän päivän työläinen hoitaa reskontraa tai kirjanpitoa tai rakentelee uusia pelejä kännyköihin tai titokoneisiin ja niiden menekki on loputon!

    Äänestä

Menee tukkoon Saimaan kanavakin. Seuraa miljardien tappiot.

Äänestä
  • Se on jo mennyt eikä ole tullut valtaisia tappioita!

    Finnair lentää edelleen Aasiaan, mutta nyt kiertotietä! Sen sijaan Venäjän omat koti- ja ulkomaanlennot on täysin loppuneet!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se on jo mennyt eikä ole tullut valtaisia tappioita!

    Finnair lentää edelleen Aasiaan, mutta nyt kiertotietä! Sen sijaan Venäjän omat koti- ja ulkomaanlennot on täysin loppuneet!

    Ei sodan loppuminen poista pakotteita ja Putler meni kansallistamaan ulkomaisia yrityksiä! Menee VUOSIKYMMENIÄ ENNEN KUIN ULKOMAINEN SIJOITIUSTOIMINTA PALAA VENÄJÄLLE!🤡👎🇷🇺

    Äänestä

itse, omilla päätöksillä ja länteen suomettumalla. On saatu Suomeen enrgiakriisi, talouslama, inflaatio, massa-työttömyys....
Elämisen kulut kalliit, elintaso laskee.
Nettomaksajina ollaan, raha ja työ virtaa ulos maasta!!

Äänestä

-----On helppoa asettaa hirveitä pakotteita jos oma maa ei käy juurikaan kauppaa Venäjän kanssa. ------

Tämä on tosi ja se on nähty myös Saksan suhtautumisessa. Aika varovaista on ollut.

Äänestä
  • Mutta myls Saksan kanta tiukkenee kun kaasun toimitus päättyy!

    Äänestä

Suomi on jo ajettu karille. Maa velkaantuu, lama, inflaatio, energiakriisi.
Ja kaikki tämä on itse tehty likinäköisellä politiikalla.
Jopa pm ja pres vihapuhuu.
Ne pitäisi lähettää hoitoon, eivät ole kykeneviä.
Poliittinen systeemi ei aja maan etua.

Äänestä
  • ” Suomi on jo ajettu karille. Maa velkaantuu, lama, inflaatio, energiakriisi. ”

    Totta, mutta emme velkaannu mitenkään vakavasti ja kriisin on aiheuttanut Venäjän aloittama turha ja tarpeeton sota!

    ”Ja kaikki tämä on itse tehty likinäköisellä politiikalla.”

    Olet oikeassa! Putlerin teot ovat mielipuolisia!”

    ”Jopa pm ja pres vihapuhuu.”

    Eivät puhu vaan silkkaa asiaa ja noudattavat tiukasti kansan tahtoa!

    ”Ne pitäisi lähettää hoitoon, eivät ole kykeneviä.”

    Ovat erittäin kykeneviä ja AJAVAT MAAN ETUA (toisin kuin Putler-stallari, jolla on naapurin etu päällimmäisenä!)

    ”Poliittinen systeemi ei aja maan etua.”

    Päinvastoin! Vihdoin älysimme sitoutua länteen ja hakea suojaa Natosta! Se olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Suomen talouden. Esimerkkinä jos vienti sinne loppuu tietää se valtavan määrän työttömiä, konkursseja vientitulojen menetyksiä. Eräs inhottava vaikutus olisi se jos Venäjä katkaisisi Loviisan ydinlaitosten vuosihuollot ja muutkin huollot. Esim. reaktoreihin ei ole varaosia eikä laitetuntemusta missään muualla kuin Venäjällä. Viimeistään vuoden sisällä Suomi menettäisi lähes 900 MW sähkötehoa. Tähän lisättynä sähkönoston katkaisu Suomeen niin nämä melkein söisivät OL3-laitoksen tuotannon.

On helppoa asettaa hirveitä pakotteita jos oma maa ei käy juurikaan kauppaa Venäjän kanssa. Suomelle ihan eri asia ja olen varma, että menetyksiä ei kukaan eikä mikään Suomelle tulisi korvaamaan. Itse me ne solidaarisesti kärsisimme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu