Umpilisäkkeen poistosta toipuminen

Kauanko teillä on kestäneet leikkausalueen kivut? Nyt neljä viikkoa leikkauksesta. Edelleen kipua eri tilanteissa. Paikoillaan maatessa ei kipua. Arpi siisti kaikin puolin. Mutta yskiessä/aivastaessa/niistäessä/nostaessa yms tuntuu, niinku lyötäs kuumalla puukolla haavaan. Välillä myös kävellessä ja sohvalla istuessa kirvelee/polttelee.
Milloin vois olettaa loppuvan?
5140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Olisi pitänyt loppua tuohon mennessä. Luultavasti jäänyt jotain ylimääräistä sisuksiin.

Äänestä
  • Onko ihan omakohtaista kokemusta, vai mistä vedät tällaisen johtopäätöksen?

    Äänestä

On tosi harvinaista, että sisuksiin jäisi yhtään mitään.
Kyllähän jotkut voivat kipuilla pitempäänkin minkä tahansa leikkauksen jälkeen.

Huomioni kiinnittyi aloituksen kysymykseen.
Itseltäni leikattiin umpilisäke 16 vuotta sitten, enkä ole edelleenkään toipunut siitä, enkä tule toipumaan.
Tosin kävi niin, että leikkauksessa tapahtui hoitovirhe, jonka seurauksena tapahtui jos vaikka mitä.

Äänestä
  • Miten sulla oireilee edelleen? Minkälainen hoitovirhe tapahtui?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten sulla oireilee edelleen? Minkälainen hoitovirhe tapahtui?

    Ei mulla varsinaisesti se umpparin alue enää oireile, mutta virheen seuraukset tulee kulkemaan mukana elämässä hamaan loppuun asti ( eli tavallaan oireilua sekin ).

    Olin jonkin verran ylipainoinen silloin kun umpparini leikattiin, ja leikkauksen yhteydessä kirurgi oli tehnyt vahingossa haavan paksusuoleen.
    Olivat sen ommelleet kyllä kiinni, ja pari päivää leikkauksen jälkeen luulinkin jo alkavani kuntoutumaan, mutta hengitys alkoi mennä heikoksi siinä päivien aikana, kunnes lakkasi sitten ykskaks kokonaan.

    Samantien mua kärrättiin teholle, lisähappea yritettiin antaa.
    En paljon siitä itse muista, kun tajunta heitteli edestakaisin.

    Muutaman päivän päästä olivat avanneet vatsani, oli se suolen haava auennut itsekseen ja suolen sisältö levinnyt vatsaonteloa myöten, päässyt bakteeri verenkiertoonkin.
    Mulle tuli vatsakalvontulehdus ja verenmyrkytys.

    Olivat vaivuttaneet mut koomaan, koska tilanne oli oikeasti hengenvaarallinen.
    Neljä viikkoa siellä meni hengityskoneessa nukkuessa, vatsaa oli operoitu useampaan kertaan.
    Ekat pari viikkoa oli ollut kuume korkealla ja tulehdusarvot lähempänä viittäsataa.

    Sairaalassa olin yhteensä liki kaksi kuukautta, sitten alkoi pitkä toipuminen.
    Ei mennyt kauaakaan, kun vatsaan tuli haavatyrä, ja taas leikkausjonoon.
    Jouduinkin sitten aiemmin päivystysleikkaukseen.
    Vatsaan laitettiin tyräverkkoa.
    Jatkossa leikkauksia tuli useampia, kaikenkaikkiaan on ollut neljä vatsaleikkausta sen umpparitilanteen jälkeen. On ollut milloin mitäkin vaivaa vatsan puolella, suoli mennyt verkon kanssa solmuun, suolitukoksia, paisetta ym.

    Mulle on sanottu, että se tulee vaivaamaan lopun elämän ajan, jonka kyllä olenkin huomannut tässä vuosien varrella.

    Alkuun umpparin jälkeisten leikkausten jälkeen väitettiin, ettei myöhemmät ongelmat johdu siitä ensimmäisestä episodista. Kuitenkin kun viimeksi leikattiin, niin sairaalassa puhuttiin koko ajan, että tää kaikki on seurausta siitä umpparijutusta.
    Tiedä sitä sitten, mutta elämä jatkuu, vaikkei kaikkein parhaimmalla tavalla.
    Kyllähän tämä kaikki vaikuttaa elämänlaatuun.

    En ole katkeruutta tuntenut, koska virheitä sattuu, milloin kellekkin, sillä kertaa virhe osui minun kohdalla.
    En myöskään ole paljon tapahtumasta kertonut, ettei kellekkään tule turhia pelkoja, etenkään umpparileikkausta kohtaan.
    Useimmiten umpparileikkaukset sujuvat aivan hyvin, vaikka ainahan leikkauksissa omat riskinsä on, oli mikä leikkaus tahansa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kauanko teillä on kestäneet leikkausalueen kivut? Nyt neljä viikkoa leikkauksesta. Edelleen kipua eri tilanteissa. Paikoillaan maatessa ei kipua. Arpi siisti kaikin puolin. Mutta yskiessä/aivastaessa/niistäessä/nostaessa yms tuntuu, niinku lyötäs kuumalla puukolla haavaan. Välillä myös kävellessä ja sohvalla istuessa kirvelee/polttelee.
Milloin vois olettaa loppuvan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu