Markkinoiden signaali on ollut, että fossiilisten polttoaineiden kysynnän kasvaessa tuotantoa nopeammin nyt kun talous on käynnistymässä uudelleen koronan aiheuttaman taantuman jälkeen fossiilisten käyttöä on joissain toiminnoissa vähennettävä, että niitä riittää tärkeämmille aloille.
Ei lopetettava vaan vähennettävä. Markkinoiden hintasuhteet sitten määräävät, miten vähentäminen kohdehtuu ja mikä käynnistyvistä toiminnoista saa minkäkin verran.
Tämä tulee yleensä täytenä yllätyksenä (kuin talvi VR:lle ja autoilijoille) kaikille. varsinkin markkinatalouden koville kannattajille, mutta yllätys yllätys: markkinataloudessa vahvoissa asemissa oleva päätää suunnasta. Rahalla. Omaisuudella. Omistuksella. Nimittäin hänellä on edelleen taloudellista liikkumavaraa valita. Toisinaan toki muutostarve voi vaikuttaa niin suuriin määriin ihmisiä, että massat ratkaisevat, jos pieni- tai keskituloiset muodostavat yhdessä riittävän suuren kuluttujajoukon, että heidän rahansa alkavat määrätä.
Lyhyen aikavälin tendenssi voi olla yleellisyystuotannon lisääntyminen, pröystäilyn korostuminen kun muut ympärillä köyhtyvät, kateuden ja mielenterveysongelmien lisäätyminen. Pidemmällä aikavälillä eri toimijat yrittävät palauttaa paremman asemansa ja niinpä esim polttoaineiden hintojen noustessa autonvalmistajat muuttavat tuotantoaan painottamaan pientä kulutusta ja muita energiamuotoja ja yrittävät tehdä uutta teknologiaa riittävän halvalla, että autot alkavat taas mennä kaupaksi.
Lyhyen aikavälin negatiivinen vaikutus saattaa kuitenkin vaikuttaa pidemmän aikavälin kehitykseen. Jos siis köyhät joutuvat luopumaan tarpeellisestakin autoilusta siksi, että rikkaiden tarvitsee vähentää huviajelujaan vain vähän, voi se aiheuttaa työttömyyden, konkurssien ja luottotappioiden muodossa taas uusia ongelmia talouteen, joista toipuminen vie aikaa.
Jos taas harrasttaam sen verran KOMMUNISMIA ja SUUNNITELMATALOUTTA, kuten hallitus nyt juuri tekee, että helpotetaan yhteiskunnan toimesta pienituloisten tärkeämpää liikkumista, jakautuu taakka järkevämmin. Rikkaat joutuvat vähentämään huviajeluaan enemmän, koska työssäkäyvillä köyhillä on varaa ostaa kalliipaa polttoainetta. Veronalennus sinänsä voi siis jopa nostaa polttoaineen hintaa hieman lisää, joskin käytännössä tämä vaikutus jäänee vähäiseksi. Siellä missä polttoainetta eniten tarvitaan, ei rikkaita kovin paljon ole ja hinta on muutenkin maan korkein.
Olisi tietenkin ollut hyvä muistaa tuossa myös eläkeläisiä, ja oikeastaan kaikkia muitakin. Jos olisi annettu vastaava, mutta pienempi helpotus myös kaikille syrjäseutujen asukkaille, jotka asuvat riittävän kaukana asutuskeskuksista, tai joilla on terveydellinen peruste auton tarpeeseen, eli annettu heille myös pieni lisääntyneiden kulujen vähennysoikeus. Tietenkin kaikkein köyhimmät, jotka eivät maksa mitään veroa, jäisivät tuonkin ulkopuolelle. Jos meillä olisi negatiivinen tulovero eli siis eräänlainen kansalaispalkka, silloin tuollainen järjestely auttaisi myös heitä.
Persun jyrsäkkeet vastutavat tietenkin kansalaispalkan kaikkia muotoja, koska heidän mielestään ihmisen tehtävä maailmankaikkeudessa on kärsiä ja varsinkin kärsiä omien tyhmien tekojensa seurauksista.
Nyt hallituspuolueiden omistakin riveistä kysellään veronalennuksen rahoittamisen perään. Siinäkin vastaus on yksinkertainen: tuloveron progression kiristäminen. Ylipäätään on turha verottaa niitä, joilta ei ole mitään saatavissa, Koronakriisistä ovat toiset hyötyneet suuresti, vaikka paljon enemmän julkisuudessa on, luonnollisesti, puhuttu heistä, jotka joutuivat käsirmään. Olisi tietenkin ollut kohtuullista tasata taakka kiristämällä progressiota niin, että ne, jotka eivät kärsineet ja varsinkin ne, jotka hyötyivät, olisivat maksaneet edes osan kaikesta siitä erilaisesta tuesta, jota kärsineille on jouduttu suuntaamaan.
Näin ei tehty, kansanedustajat itse kun kaikki ovat hyvätuloisia ja olisivat joutuneet maksumiehiksi. Niinpä läpi koko puoluekentän kaikki vastustivat oikeudenmukaisinta ja kestävintä ratkaisua. Sen sijaan oli pakko ottaa huomattavat määrät velkaa, ja oppositio on keskittynyt nalkuttamaan siitä, tarjoamatta mitään vaihtoehtoa tilalle. Nyt tosiaan kriisin kustannukset siirtyvät lasten maksettaviksi, koska nykyiset vanhemmat eivät halunneet maksaa kuten sodan ajan sukupolvet maksoivat niin sodan massiiviset kulut kuin jälleenrakentamisen jättämättä siitä taakkaa seuraavilla sukupolville. Päin vastoin, he jättivät seuraaville sukupolville rakentamansa, käytännössä velattoman modernin yhteiskunnan.
He olivat paljon vasemmistolaisempia kuin nykyisin ollaan. Ja he olivat paljon kristillisempiä kuin nykyisin ollaan, varsinkaan KD:ssa.
Maailma muuttuu, typeryys lisääntyy, ja välillä se tapahtuu rationaalisuuden nimissä, josta toki on monia esimerkkejä myös aiemmilta ajoilta, kuten vuosilta 1917, 1933 ...

Vastaukset 4
Vanhimmat
Jos olet kirjoittanut velkapariin nimen niin olet vaikeuksissa jollaista ei ole nähty sitten ysärin .
En ole, enkä kirjoita.
Kiitos tekstistä
Mitä enemmän Vasemmistoliiton äänestäjiä - sitä parempi