Ja Suomi todella hyvä, möykkäsivät Selänne ja kumppanit. No saihan Venäjä hopeaa sentään. Nyt on hyvä mahdollisuus mollata Venäjää kun voitettiin. Kas kun ei sanottu, että Ruotsi taas oli todella hyvä vaikka jäi pronssille. Onnea Suomelle mutta kyllä Venäjä pelasi hyvin ja oli huippujoukkue niinkuin paikan Pekingissäkin oikein kommentaattorit kertoivat, eli onneksi olkoon molemmille huippujoukkueille. Selänteellä vähän mopo keulii. Todellinen ammattikiekkoilija ei lähde mollaamaan tuolla tavalla toisen maan pelaajia.
Venäjä oli todella huono joukkue.
Anonyymi
27<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Älä ota pultteja Selänteen kommenteista. Ylimielinen Trumpin kannattaja.
No en todella otakkaan, Selänteeltä on tullut taannoin hiukan arveluttavia twiittejä mistä nousi vähän sanomista somessa, joten en noteeraa sen kummemmin heppua.
No, no, maalin ero kullan ja hopean välillä, molemmat joukkueet oli huippuja, älkää*** sotkeko politiikkaa ja ryssävihaa tähän, leijonat ablodeerasi Venäjän joukkeelle, ottakaa siitä esimerkkiä.
Ei ole ryssä vihaa jos arvostelee Selänteen möläytyksiä. Venäjä oli nyt kakkosena ja onnea heille hopeasta.
Hyvinhän ne kumpikin pelasivat, Suomi vaan oli parempi!
👍👍👍👍👍
Suomella on aina ollut perusongelmana oman pään puolustusvirheet ja purkukiekkojen meneminen vihollishyökkääjän lapaan suoraan, nyt onnistui peli hyvin.
Suomella todella onnistui kaikki, sen sijaan venäläisillä oli paskat housussa koko pelin ajan eikä juuri mikään onnistunut.
Mitäpä jos sinä menisit pelamaan ja korjaisit nämä asiat.
Aloittaja ei ilmeisesti katsonut peliä. Tulos ei ollut 10-0, vaan 2-1.
Taitaa sairas venäjävihalla kyllästetty mieli ohjata elämää.
Katsoin koko pelin. Ensimmäisessä erässä Suomi laukoi Venäjän maalille 15 (Venäjä 7)kertaa ja pyöritti hyvin peliään. Ja sitten venäläiset teki maalin!
Toinen erä oli tasaisempi, meillä paremmin piti puolustus ja yhteispeli. Puolustaja Pokka teki tasoitusmaalin.
Kolmannessa Suomi ei hyytynyt. Taas puolustaja yllätti, nyt Mörkö-Marko! Venäjän peli oli hyvää, mutta taktiikka muuttui vähän sellaiseksi 'pitkä ja perään' eli yksi mies tuli kiekon kanssa ja vastassa oli neljä suomalaista. Silti, jännä peli, ja ei aina käy niin, mutta nyt parempi voitti! Hyvä leijonat!
Jos olisit tarkemmin kuunellut selostuksia? Venäjä oli todella kova vastus ! Ilmasiksi Olumpia kulta ei ilmasiksi tullut!Ihminen ei osaa kunella,tekee nopeita päätöksiä kuntelut sieltä täältä.On minun mielipide.Sama koskee ihan arjessa kunellessa ihmisten puhe ,mielipiteet.Eivät tiedä mitä itse puhuvat kun eivät kuntele oma puhe. Terv. lähes 70v. Mummo Itä-Helsinki. Hienoa Suomi, Hienoa olumpia kultaa Jääkiekosta!
Tänne kirjoittelevat tunnetteko henkilökohtaisesti yhtään venäläistä? Venäjä on kansakuntana kamala,mutta venäläiset ovat ihmisinä ihania.
Kyllä tunnetaan ja venäläisiä on suvussakin. Ei sen kummempia kuin muutkaan.
Ruotsi 4 EI mitalla.
Osui Venäjän häviö Suomelle oikeaan saumaan.
Minkä orgasmin Putin ja Lukashenko olisivat saaneetkaan jos Venäjä olisi voittanut .
Eihän ole kauankaan aikaa siitä kun molemmat diktaattorit elvistelivät yhdessä täysissä jääkiekkovarusteissa jääkiekkokaukalossa.
Aloittja, kertoisitko vielä kuka on "todellinen ammattikiekkoilija"?
Putinin ku**inimijä Rene Fasel ehti jo kehumaan Venäjän joukkuetta ja väitti Suomen voittaneen tuurilla. On siinäkin miehenkuvatus.
Ovatkohan Venäjän seuraavat "kotikisat" jo Kiovassa?
Tämä Rene on nyt vaan katkera kun Leijonat voitti. Peli päättyi 2-1 Suomen hyväksi ja se on tosiasia. Turha spekuloida hänenkään tätä voittoa. Maalit ratkaisee.
Ruotsi ei saavuttanut pronssia.
Ruotsi jäi neljänneksi trolli hyvä.
Otti se hopealle jääminen venäläisille koville.
Anteeksi juu, slovakit nappasi mitalin ruotsin nokan edestä.
Nojaa!? :/ Tiiä sit niin tosta Suomenkaan joukkueen hyvyydestä likikään joka matsissa! :/ Kyl siin meinas useessa erässä tulla itku silmäön kun sitä räpellystä katto! :/ MUUT! Lopputuloshan se aina pelit ratkasee, ja kokonaisuudessaan siten ihan hyvä suoritus! :P
Mut yhä kaukana täydellisestä.
Mitähän sieniä olet popsinut, et ainakaan ole lätkää seurannut.
Oletteko te tyhmiä?
Olette.
Aamusta taas töihin, jotta lätkäjätkät voi julia.
Venäjää kannustin, vaikka ennen olen tietenkin suomalaisena kannustanut Suomea. Olisin kannustanut vastustajaa mikä tahansa maa olisi ollut. Ei tällaista läpimätää maata kun suomi, kannata kannustaa missään muussa asiassa, kuin läpimädän poliisiorganisaation jäsenien hautajaisten määrissä.