Donetskin ja Luhanskin alueet ovat vanhaa

Venäjänmaata ja Venäjää, turha sitä on kiistää. Stalin konnuuksissaan liitti ne Ukrainaan mutta eikös Stalinista, hänen tekemisistään ja muistostaan tulisi jo päästä eroon. Kaikki muut hänen tekemänsä konnuudet on tunnustettu vääriksi ja pyritty korjaamaan mutta miksi nämä hänen piirtelemänsä rajat on määritelty pyhiksi ja koskemattomiksi.
36626
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Itsenäisten valtioiden rajojen muuttaminen on rikos. Vaikka sen tekijä olisi kalsareita myrkyttävä kgb-majuri.

Äänestä
  • Kuten mm. Kosovossa. 😉

    Äänestä

Koko Venäjän valtakunta on alunperin lähtenyt laajenemaan Ukrainasta käsin (Kiovan valtakunta). Jos siis kuvittelemme, että jossain vaiheessa historiaa samaan valtioon kuuluneet alueet kuuluvat automaattisesti nykyäänkin yhteen, kuten Putte väittää, niin Venäjä kuuluisi Ukrainan alusmaaksi eikä päinvastoin.

Puten onneksi tuollaisessa ajattelussa ei kuitenkaan ole järjen hiventäkään. Valtiot pysyvät yhtenäisinä niin kauan kuin niiden alueella elävien ihmisten huomattava enemmistö haluaa pitää valtion yhtenäisenä. Neuvostoliitto hajosi välittömästi kun sen osiksi pakotetut valtiot saivat mahdollisuuden irtautua siitä. Se, että Putte&Co haikailee vielä vanhoja ”suuruuden” aikoja, jolloin valtakunta oli suuri ja mahtava (ja pysyi hädin tuskin koossa ainoastaan armeijan voimin), ei anna Venäjälle minkäänlaista oikeutusta miehittäjä naapurivaltioidensa alueita, etenkään kun suurin osa venäläisistä ei tuollaista idiotismia kannata.

Äänestä
  • Krimi halusi kanssa irtautua Ukrainasta.

    Äänestä

  • ----Valtiot pysyvät yhtenäisinä niin kauan kuin niiden alueella elävien ihmisten huomattava enemmistö haluaa pitää valtion yhtenäisenä.-------

    Ikävä juttu mutta ei valtioiden rajoja ole ennenkään kansanäänestyksin piirretty. Ei Itä-Karjassakaan 1941 kun Suomi sen valtasi ja halusi liittää itseensä mitään galluppeja pidetty.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Krimi halusi kanssa irtautua Ukrainasta.

    Ei halunnut, vaan Venäjän vihreät miehet pitivät siellä perinteiset venäläiset vaalit.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ----Valtiot pysyvät yhtenäisinä niin kauan kuin niiden alueella elävien ihmisten huomattava enemmistö haluaa pitää valtion yhtenäisenä.-------

    Ikävä juttu mutta ei valtioiden rajoja ole ennenkään kansanäänestyksin piirretty. Ei Itä-Karjassakaan 1941 kun Suomi sen valtasi ja halusi liittää itseensä mitään galluppeja pidetty.

    Äänestän, jotta Ahvenanmaa liitetään Ruotsiin! Päästäisiin siitäkin eroon!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ----Valtiot pysyvät yhtenäisinä niin kauan kuin niiden alueella elävien ihmisten huomattava enemmistö haluaa pitää valtion yhtenäisenä.-------

    Ikävä juttu mutta ei valtioiden rajoja ole ennenkään kansanäänestyksin piirretty. Ei Itä-Karjassakaan 1941 kun Suomi sen valtasi ja halusi liittää itseensä mitään galluppeja pidetty.

    Ei kukaan ole mistään gallupeista tai äänestyksistä puhunutkaan, vaan siitä, että valtiot eivät pysy yhtenäisinä jos niiden kansalaiset eivät halua niiden pysyvän yhtenäisinä. Jonkin aikaa yhtenäisyyttä voidaan ylläpitää voimakeinoin kansan tahtoa vastaan, mutta loputtomiin se ei auta.

    Näinhän Krimillä kävi, ja Krimi erosi Ukrainasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei halunnut, vaan Venäjän vihreät miehet pitivät siellä perinteiset venäläiset vaalit.

    Haukut väärää puuta ! Venäjän pyysi paikalle ETYJ-tarkkailijoita mutta järjestö ei suostunut koska silloinhan olisi menetetty mahdollisuus haukkua Venäjää kun vaalit olisi ETYJ itse joutunut tunnustamaan rehellisiksi. Ovelaa toimintaa länneltä, hyvin ovelaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ----Valtiot pysyvät yhtenäisinä niin kauan kuin niiden alueella elävien ihmisten huomattava enemmistö haluaa pitää valtion yhtenäisenä.-------

    Ikävä juttu mutta ei valtioiden rajoja ole ennenkään kansanäänestyksin piirretty. Ei Itä-Karjassakaan 1941 kun Suomi sen valtasi ja halusi liittää itseensä mitään galluppeja pidetty.

    "Ei Itä-Karjassakaan 1941 kun Suomi sen valtasi ja halusi liittää itseensä mitään galluppeja pidetty."

    Ei koskaan liitetty!
    Vain Suomeen kuuluneet alueet, jotka menettettiin Talvisodassa liitettiin takaisin Suomeen 1941, ei muita alueita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Haukut väärää puuta ! Venäjän pyysi paikalle ETYJ-tarkkailijoita mutta järjestö ei suostunut koska silloinhan olisi menetetty mahdollisuus haukkua Venäjää kun vaalit olisi ETYJ itse joutunut tunnustamaan rehellisiksi. Ovelaa toimintaa länneltä, hyvin ovelaa.

    Krimin liittäminen Venäjään oli rehellistä vain stallareiden mielestä.

    Ukrainamielisillä ei ollut minkäänlaista toimintavapautta Krimillä.
    No,pakoon pääsi melko helposti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Haukut väärää puuta ! Venäjän pyysi paikalle ETYJ-tarkkailijoita mutta järjestö ei suostunut koska silloinhan olisi menetetty mahdollisuus haukkua Venäjää kun vaalit olisi ETYJ itse joutunut tunnustamaan rehellisiksi. Ovelaa toimintaa länneltä, hyvin ovelaa.

    Valehtelet ! ETYJ - tarkkailijoita ei päästetty alueelle. Backman ei edusta ETYJ: tä .

    Äänestä

Ei+tuo+pikkuinen+alue+vielä+korvaa+Stalinin+rikosta.+Ukrainan+pinta-alasta+kuuluu+ainakin+40+%+laillisesti+Venäjälle.

Äänestä
  • Älä horise pas kaa!

    Äänestä

  • Laillisuuden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä! Voima ja väkivalta ei tuo ’oikeutta’ mukanaan!

    Äänestä

Putin kuuluu kansainväliseen oikeuteen, häiriköi, uhkaa sodalla ja aiheuttaa epäjärjestystä. Hullut koirat pitää ampua.

Äänestä
  • Lykkäät pötyä!!

    Äänestä

  • "Putin kuuluu kansainväliseen oikeuteen,.."

    Näin on!

    Pakotteiden lisäksi Putin, Lavrov ja kaikki, jotka osallistuivat Ukrainan sotatoimiin pitää panna kansainväliseen sotarikosoikeuteen hyökkäyssodan aloittamisesta ja toisen isenäisen valtion sotilaallisesta uhkaamisesta ja häiriköinnisstä.

    Putin pidätettäisiin ja vietäisiin oikeuteen, kun hän likkuu Venäjän ulkopuolella.

    Äänestä

Venäjä on vanhaa Ukrainaa, turha sitä on kiistää. Sittemmin sekundaslaavit vaelsi pohjoiseen.
Krimi on hakenut aina itsenäisyyttä mutta tullut toistuvasti venäläisten valloittamaksi ja kusettamaksi. Nyt siellä on kriminaalit taas vallassa. Kalliiksi tuli venäläisille Putinin huvilatontti.

Äänestä

Suomikin kuului keisarin ajan Venäjään, autonomisuus ei asiaa muuta. Novgorodin rauhanraja aiemmin jakoi suomen kahtia Novgorodin ja Ruotsin kesken, Sitten Vnäjä valloitti Novgorodin.. Kummallekko puolelle sinä muutat, aloittaja ilmeisesti menee ilkosta hyppien siperiaan.

Äänestä
  • Putinhan eilen kertoi että Lenin teki virheen antaessaan keisarillisen Venäjän reuna-alueille itsenäisyyksiä 1917.

    Äänestä

  • -----aloittaja ilmeisesti menee ilkosta hyppien siperiaan.-----

    Olet säälittävä, tässäkään Euroopan tilanteessa et osaa muuta kuin laatia herjalauseita niistä jotka ovat sinun kanssa erimieltä.

    Äänestä

  • Autonomisessa+Suomessa+ei+asunut+venäjänkielisiä+kuin+0,27%+vuonna+1914.Itä-ukraina+on+venäjänkielinen.

    Äänestä

Suuri raha, pieni valtaa pitävä raha meinasi kaapata Ukrainan.
Venäjää on piiritetty askel askeleelta, ja samalla päästy keinottelutoimiin entisen itä-euroopan ryöstöön.
us keinottelu-raha, ns. demokratia, meinasi vähitellen kaapata koko ukrainan ahneeseen keinottelu peliin. Eu-nato markkinatalous uskovaiset tuki likaisen us-rahan pyrkimyksiä. Ja olivat osallisia ukrainan ryöstössä..
Ukrainan tilanne ja itä-euroopan tilanne ei ole ollenkaan sellainen, kuin länsi-media meille kertoo.
Sotapropaganda, talous propaganda lännessä on kovaa ja ei kerro koko totuutta !!

Huvittaa kun pienessä suomessakin, esim. putinkuiskaaja niinistö esiintyy lännen rahapelin tukijana... ( Salen olisi vähemmän pitänyt käydä niissä holokaustijuhlissa. Kun salelle kävi kuin timo soinille rukousaamiaisilla !!).

Äänestä
  • Siinä tosi uskovainen putinisti!

    Kaikki Putinin puheet uskotaan,koska ne ovat valetta.

    Äänestä

  • Asuuko Suomessa suomalaisia?

    Äänestä

Ilmeisesti USA nyt vahingosta viisastuneena ei ole hyökkääjän puolella kuten oli Talvisodassa. Se oli kyllä järkyttävän noloa heidän puoleltaan

Äänestä
  • Länsi petti Suomen talvisodassa ja 1943 myivät teheranissa Suomen venäläisille.
    Länteen ei kannata Suomen luottaa.
    Vain itsenäisyys on meille arvokasta!

    Äänestä

Jos nyt ihan asialinjalla ollen unohdamme nimittelyt ja erilaiset mantrat niin onko joku jossain todistanut että noi alueet EIVÄT ole olleet vanhastaan venäläisten tai muiden kuin ukrainalaisten asuttamia.

Äänestä

-----------Eihän noilla alueilla edes asukaan ukrainalaisia.........

Eikä kai ole koskaan asunutkaan. Venäläiset ovat ne alueet raivanneet, rakentaneet ja teollistaneet. Alueen runsaat luonnonvarat Ukrainaa kiinnostavat.

Äänestä
  • Tosin alueen valtaisat kivihiilivarat menettävät koko ajan arvoaan.

    Äänestä

  • Ei kumma kun Venäjää kiinnostaa Ukrainan liittäminen vaikka sodalla.

    Malmintuotannosta, viime sotien aikana, on pitkästi juttua Jokipiin artikkelissa.

    NL toimitti Saksaan kaiken sen tarvitsemat erikoismetallit ja lisäksi malmeja, terästä ja romurautaa valtavat määrät.

    KrivoiRog -kaivosalueen venäläiset evakuoivat ja tuhosivat niin perusteellisesti, että Saksa ei kunnostanut sitä tuotantoon, vaan siirsi käyttökelpoisen kaluston sieltä Nikopoliin. Kaikkiaan Ukrainan noin 50 vallatusta kaivoksesta vain 14 oli siinä kunnossa, että niiden ottamista tuotantoon kannatti yrittää. (Sivu 188 nro 22)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Venäjänmaata ja Venäjää, turha sitä on kiistää. Stalin konnuuksissaan liitti ne Ukrainaan mutta eikös Stalinista, hänen tekemisistään ja muistostaan tulisi jo päästä eroon. Kaikki muut hänen tekemänsä konnuudet on tunnustettu vääriksi ja pyritty korjaamaan mutta miksi nämä hänen piirtelemänsä rajat on määritelty pyhiksi ja koskemattomiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu