Suomi on tuhonnut taloutensa USA:n etujen vuoksi.

Suomi on äärimmäinen Hölmölä. Se on USA:n palvonnassaan, ainoastaan sen etuja ajaen, lietsonut sotaa Venäjää vastaan yli kymmenen vuotta ja on tuhonnut taloutensa yksin USA:n etujen vuoksi. Jos Suomen päättäjät olisivat ajaneet Suomen etua, olivat he pyrkineet ajamaan USA:n valtaa alas Euroopassa ja olisivat vastustaneet kaikkia Venäjän pakotteita. Sen lisäksi, että sokea USA-kiima on aiheuttanut Suomelle useiden miljardien tappiot vuosittain kaupankäynnissä, osti Suomi sieltä tarjouskilpailun kalleimmat hävittäjät, joiden käyttökustannukset ovat valtaisat. Tästäkin USA-kiimasta ja USA:n käskyläisenä olemisesta koituu yli 10 miljardia lisää menetystä.

Suomen talous olisi erinomainen ilman USA:n tuhovaikutuksia Suomelle ja Euroopalle. Nyt USA-kiima nostaa satojen tuhansien köyhimpien suomalaisten elinkustannukset niin korkealle, että heistä monet tulevat vetämään narun kaulaansa, koska ei ole edellytyksiä elää. Kaikki elinkustannukset nousevat pilviin eikä rahaa elämiseen vain ole.

Mielestäni Suomen USA-kiimaiset ja sen talutusnuorassa yli kymmenen vuotta toimineet puudelit vallassa, tulisi tuomita pitkiin vankeuksiin oman kansan tuhoamisesta vieraan vallan hyväksi.
23100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Äläpä puhu roskaa, aloittaja.
Toisin kuin sinun mielikuvituksessasi, on USA ainoita ystäviä. Venäjä on sotahullu lasjenemishaluonen mas, jolta ei ole odotettavissa mitään hyvää.

1Äänestä
  • Valehtele USA-kiimainen mitä huvittaa. FAKTAT on ja pysyy. USA:n valta Euroopassa ja Suomessa on tuhonnut Suomen talouden. FAKTAA on myös se, että raaka-aineiden ja erilaisten hyödykkeiden hintojen nousu, mikä on alkanut ja mikä asiantuntijoiden suurella yksimielisyydellä ennustetaan nousevan suurella nopeudella, on yksinomaan USA:n aiheuttaman Ukrainan kriisin ja onnistuneen venjävihan lietsonnan aiheuttama elinkustannusten raju nousu Suomessa. Tämä tulee tuhoamaan käyhän kansanosan elämää suuresti. Ökyrikkailla ei ole huolta vaikka sähkön hinta olisi 1 €/Kwh ja bensa maksaisi 5 €/l.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Valehtele USA-kiimainen mitä huvittaa. FAKTAT on ja pysyy. USA:n valta Euroopassa ja Suomessa on tuhonnut Suomen talouden. FAKTAA on myös se, että raaka-aineiden ja erilaisten hyödykkeiden hintojen nousu, mikä on alkanut ja mikä asiantuntijoiden suurella yksimielisyydellä ennustetaan nousevan suurella nopeudella, on yksinomaan USA:n aiheuttaman Ukrainan kriisin ja onnistuneen venjävihan lietsonnan aiheuttama elinkustannusten raju nousu Suomessa. Tämä tulee tuhoamaan käyhän kansanosan elämää suuresti. Ökyrikkailla ei ole huolta vaikka sähkön hinta olisi 1 €/Kwh ja bensa maksaisi 5 €/l.

    Faktoja valehtelijalle:
    - Ukraina on itsenäinen valtio, jolla on oikeus päättää asioistaan.
    - Venäjä on tarinan roisto, joka on aloittanut hyökkäyssodan.
    -USA ja monet muut maat ovat auttaneet pyynnöstä Ukrainaa.
    - Usa ei ole lietsonut väkivaltaa tai sotaa Ukrainassa.
    - On suurta typeryyttä syyttää USA:a tai muita länsimaita elinkustannusten noususta. Venöjän lietsoma epävarmuus on siinä iso tekijä.

    Kyse olikin USA:n toimien vaikutuksista Suomen ja suomalaisten talouteen. Etkö älyä, etteivät suomalaiset ole ukrainalaisia?

    Äänestä

Tämä on taaskin hyvä vedätysaloitus, katsotaanpa vaan miten paljon kommentointia kerää !

Äänestä

On ihmeellistä, että Suomi24 sallii näiden putkosten ja bäckmanien suoltaa samaa sontaa 24/7 vuosikymmenet.

1Äänestä
  • Putkonen on asunut yli 7 vuotta Ukrainassa ja on koko ajan halunnut kertoa totuutta siitä mitä maassa tapahtuu ja mitä tapahtuu separatistien alueilla. Suomen valtamediat ovat koko ajan rummuttaneet vain USA:n masinoimaa sodan- ja venäjävihan lietsontaa, mitä kansa on halunnut imeä kuin sieni. Eikä Suomessa tai muissa länsimaissa ole kansat halunneet kuulla ja tietää totuutta, mitä Ukrainassa oikeasti tapahtuu. Valtamediat vain ovat maalanneet Putkosesta kuvaa jonain Venäjän kätyrinä.

    Videoillaan Putkonen kertoo esim. että kun Ukrainan hallinnon joukot pommittavat useita päiviä separatistien alueita, ei Suomessa tai muualla länsimedioissa kerrota kansoille siitä mitään ja se salataan. Vasta kun separatistit ovat vastanneet tuleen, ovat länsimediat täyttyneet uutisista, kuinka separatistit Venäjän johdolla ovat ryhtyneet pommittamaan Ukrainassa valtaa pitävää puolta.

    Olen katsonut Putkosen videoita paikan päältä ja täytyy sanoa, että Suomen valtamediat valehtelevat kuorossa USA:n ja Naton etuja, sekä sodan syttymistä ajaessaan.

    Äänestä

  • Älä valehtele. Linkitin Putkosen 15.2.2022 kuvaaman videon separatistien alueelta tänne ja se poistettiin heti. Totuutta Ukrainasta ei tämä palsta salli kerrottavan.

    Äänestä

Suomen ei tule tukea kopeekan vertaa Natsi-Venäjän veristä sotakiimaa, trollivenäläisiä Suomessa loisimassa eikä Natsi-Venäjän umpihullua diktaattoria ja Kremlin rikollismafiaa.

1Äänestä

Kyllä sinne paratiisiin voi lähteä täältä ei täällä ole pakko olla!

1Äänestä

Kyllä se USA-kiima alkaa hiipumaan, kun uudistetaan talouttamme USAn mallin mukaiseksi. Turhanpäiväinen avustusten jakaminen vähenee, ilmainen täysihoito poistuu ja laadukas koulutuskin alkaa maksaa, niin johan ihmetellään, mihin sosialismi katoaa. Verotus tietysti alenee huomattavasti, mutta kun kaikki elämisen kulut on itse maksettava, niin ei rahaa jääkään kouraan montaa euroa. Äiditkin paimentaa lapsiaan koton, sillä USAn mukainen päivähoito maksaa noin 1700€/kk!
Kannatan USAn mukaista yhteiskuntaa. Leipäjonot meillä onkin jo valmiina!

Äänestä

Suomi on ihan itse tuhonnut tulevaisuutensa ajatteluvajeella, ei siihen muita tarvita.

Äänestä

Venäjän trollin aivotonta potaskaa.

Äänestä

Umpivelkainen Suomi on tukenut USA:n maailmanvalloitussotia miljardeilla ja maksaa USA:n sotien aiheuttamista pakolaistulvista miljardeja joka vuosi. Suomi velkaantuu vauhdilla ja kansa kärsii, koska poliitikkomme ovat olleet yli kymmenen vuotta täysin USA:n talutusnuorassa ja ajavat aina USA:n etuja ohi oman kansan etujen. Suomen johto on liian kauan toiminut USA:n etujen ajajana Suomen kansan vahingoksi. Alkaisi olla kansalla korkea aika laittaa rikolliset vastuuseen.

Äänestä

Suomen pitäisi saada EUlta miljardiavustuksia koska pakotteiden vuoksi kauppa Venäjälle on tippunut rajusti.
Ei ole varmaan edes haettu rahaa EUlta????

Äänestä

Suomihan onkin jo osin USA: n sotilaiden miehittämä.

Äänestä

Usalainen EU-PETO on nielaissut suomen. Karmeaa kun meillä ei ole isänmaallista hallitusta.

Äänestä

Kukakohan se hölmö on joka näkee jenkkejä joka puolella? :D

Äänestä

Totta, suomen tulisi välittömästi erota EU:sta ja hakea Neuvostoliiton jäsenyyttä.

Äänestä
  • Suomen tulisi irtautua USA:n käskyvallasta ja ryhtyä itsenäisenä maana ajamaan oman maan ja kansakunnan etua. Nyt se ajaa vain USA:n etuja.

    Äänestä

Sitä saa mitä tilaa T persu äänestäjä

Äänestä

USA:n lääkeyhtiöt ovat murhanneet puolessa vuodessa yli 3 000 suomalista vanhusta ja Suomen kansa aina vain valtavassa kiimassa palvoo USA:ta kaikessa mädässä ja tuhossa mitä se tekee.

Äänestä

EU ja Suomi ovat USA:n ohjauksessa valtavassa kiimassa asettamassa Venäjälle uusia pakotteita. Kuinka ollakaan, USA hyötyy niistä valtavasti, kun taas Suomen kansa saa lisää kurjuutta ja suuria elinkustannusten nousuja niskaansa juuri niiden vuoksi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Suomi on äärimmäinen Hölmölä. Se on USA:n palvonnassaan, ainoastaan sen etuja ajaen, lietsonut sotaa Venäjää vastaan yli kymmenen vuotta ja on tuhonnut taloutensa yksin USA:n etujen vuoksi. Jos Suomen päättäjät olisivat ajaneet Suomen etua, olivat he pyrkineet ajamaan USA:n valtaa alas Euroopassa ja olisivat vastustaneet kaikkia Venäjän pakotteita. Sen lisäksi, että sokea USA-kiima on aiheuttanut Suomelle useiden miljardien tappiot vuosittain kaupankäynnissä, osti Suomi sieltä tarjouskilpailun kalleimmat hävittäjät, joiden käyttökustannukset ovat valtaisat. Tästäkin USA-kiimasta ja USA:n käskyläisenä olemisesta koituu yli 10 miljardia lisää menetystä.

Suomen talous olisi erinomainen ilman USA:n tuhovaikutuksia Suomelle ja Euroopalle. Nyt USA-kiima nostaa satojen tuhansien köyhimpien suomalaisten elinkustannukset niin korkealle, että heistä monet tulevat vetämään narun kaulaansa, koska ei ole edellytyksiä elää. Kaikki elinkustannukset nousevat pilviin eikä rahaa elämiseen vain ole.

Mielestäni Suomen USA-kiimaiset ja sen talutusnuorassa yli kymmenen vuotta toimineet puudelit vallassa, tulisi tuomita pitkiin vankeuksiin oman kansan tuhoamisesta vieraan vallan hyväksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu