Lisää busseja

Jos bensiinin hinta jää pysyvästi korkeaksi, me tarvitsemme ison määrän uusia linja-autovuoroja ja busseja. Ihan niin kuin ennen vanhaan 70-luvulla oli. Duunarit alkavat kulkea töihin busseilla. Työmatkakustannuksiakin on siten helpompi tukea lippujen hinnoissa. Olemme ehkä tottuneet liian hyvään citymaastureinemme ja sähköautoinemme. Venäjä-pakotteet vaikuttavat vielä lisää.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Eli vihreät ostaa bensiinin sijaan käytettyjä busseja vaikka Hollannista ja ne syö taas kallista dieseliä ja tarvitsevat runsaasti tukiaisia, jotta lipun hinnat olisivat alhaalla.

Äänestä
  • Nuo käytetyt bussit tietysti päästelevät nokista paksua mustaa dieselin pakokaasua enemmän per matkustaja kuin nykyaikainen hybridi- tai sähköhenkilöauto.
    Lisäksi olisi otettava takaisin käyttöön kauppa-autot, postiautot ja kirjastoautot ainakin, ehkä myös muita palveluja pyörien päälle, joihin tähän asti on ajettu itse henkilöautoilla.
    Viherideologian takia yhteiskuntamme putoaa vuosikymmeniä taaksepäin, jo ennen minun syntymäni aikaiselle tasolle, ja minä en siitä pidä ollenkaan!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nuo käytetyt bussit tietysti päästelevät nokista paksua mustaa dieselin pakokaasua enemmän per matkustaja kuin nykyaikainen hybridi- tai sähköhenkilöauto.
    Lisäksi olisi otettava takaisin käyttöön kauppa-autot, postiautot ja kirjastoautot ainakin, ehkä myös muita palveluja pyörien päälle, joihin tähän asti on ajettu itse henkilöautoilla.
    Viherideologian takia yhteiskuntamme putoaa vuosikymmeniä taaksepäin, jo ennen minun syntymäni aikaiselle tasolle, ja minä en siitä pidä ollenkaan!

    Itse asiassa Vihreät saavat Suomen taantumaan 150 vuotta. Maaseudulla aletaan taas liikkumaan hevosilla, kodin ulkopuolella ei enää monella tule olemaan mahdollisuutta käydä työssä, ne jotka käyvät, asuvat työpaikan vieressä tehtaan omistamissa asuntoloissa.
    Kyläkaupat saattavat tulla takaisin, kun haja-asutusalueilta ei enää voi ilman autoa käydä kymmenien kilometrien päässä kaupoissa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Jos bensiinin hinta jää pysyvästi korkeaksi, me tarvitsemme ison määrän uusia linja-autovuoroja ja busseja. Ihan niin kuin ennen vanhaan 70-luvulla oli. Duunarit alkavat kulkea töihin busseilla. Työmatkakustannuksiakin on siten helpompi tukea lippujen hinnoissa. Olemme ehkä tottuneet liian hyvään citymaastureinemme ja sähköautoinemme. Venäjä-pakotteet vaikuttavat vielä lisää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu