Euroopassa alkanut historiallinen sota

Anonyymi

Seuraavana siirtona on pyyhkäistä Balttien yli.
Venäjällä on ydinaseita ja toivotaan että niitä ei käytetä.Eipä olisi uskonut tätä Venäjän siirtoa sakkilaudalla.
Venäjä aikoo tuhota kuulema ” Ukrainan fasistit” lopullisesti.Venäjä haluaa rakentaa linnakkeen ja suojata Venäjän NATO:lta.
Meidän nuori sukupolvi on elännyt Euroopassa rauhan aikaa emmekä ole
kokeneet sotia.Nyt tämä rauhan aika on lopou

647

23258

    Vastaukset

    • Anonyymi

      Eikös se NATO olekkaan mikään vastavoima, kun ei tee mitään?

      • Anonyymi

        Eihän nato tee mitään, sotkee paikat ja lähtee karkuun kun alkaa tapahtua, sekä rupeaa itkemään ei ole meidän ongelma vaikka olisi sen aiheuttanut. Sieltä tulee vain sanonta,on maan oma ongelma ei meidän.

      • Anonyymi

        Antaa materiaaliapua ja poliittista tukea.

      • Anonyymi

        Aamulla oli uutisissa, että 90000 Nato-sotilasta on jo Euroopassa.

      • Anonyymi

        Ukraina ei ole NATO maa.
        Suomikaan ei ole NATO maa.

        Mitä nyt tapahtuu Ukrainassa, tulee tapahtumaan myös Suomessa. Putin julisti jo, ettei Suomi ole itsenäinen valtio.

        Kannattaisikohan liittyä siihen puolustusliittoon ja nopeasti?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Antaa materiaaliapua ja poliittista tukea.

        Materiaaliapu pitää maksaa, kannustuksesta eivät veloita. :P

      • Anonyymi

        Ukraina ei ole Natossa.sitä ei turvatakuut koske niinkuin ei Suomeakaan.valmistautukaa jättämään suomi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän nato tee mitään, sotkee paikat ja lähtee karkuun kun alkaa tapahtua, sekä rupeaa itkemään ei ole meidän ongelma vaikka olisi sen aiheuttanut. Sieltä tulee vain sanonta,on maan oma ongelma ei meidän.

        Kyllä Nato tekee, kunhan vain Putte hyökkää jäsenmaahan!

        Johan Venäjää rakastava stallari Tarkkispoika alkoi Venäjän nimissä hamuta Baltias! Putte tosin ei taida olla yhtä tyhmä kuin kyseinen luopio!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Antaa materiaaliapua ja poliittista tukea.

        Baltiassa ja Puolassa on Nato-joukkoja ja niissä syntyy de facto täysi sota, jos Putte hölmöilee!

      • Anonyymi

        Aivan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ukraina ei ole NATO maa.
        Suomikaan ei ole NATO maa.

        Mitä nyt tapahtuu Ukrainassa, tulee tapahtumaan myös Suomessa. Putin julisti jo, ettei Suomi ole itsenäinen valtio.

        Kannattaisikohan liittyä siihen puolustusliittoon ja nopeasti?

        Se putin on täysi elukka jonka päässä ei liiku muuta kuin tsaarin aikaisten rajalinjojen palauttaminen joten nyt olisi sitten suomen aika liittyä natoon ennen kuin on myöhäistä,mutta eihän tämän maan vellipersejohtajat saa mitään aikaiseksi ellei kyse ole kansalaisten veron korotuksista,leikkauksista tai tummemman kansan maahan tuomisesta pakolais statuksella nämä asiat ovat läpihuuto juttu tämän päivän suomessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän nato tee mitään, sotkee paikat ja lähtee karkuun kun alkaa tapahtua, sekä rupeaa itkemään ei ole meidän ongelma vaikka olisi sen aiheuttanut. Sieltä tulee vain sanonta,on maan oma ongelma ei meidän.

        On kuin hit and go jengi, tulevat pöllii arvotavarat sotkevat paikat ja häipyvät maasta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ukraina ei ole Natossa.sitä ei turvatakuut koske niinkuin ei Suomeakaan.valmistautukaa jättämään suomi

        Suurin osa suomalaisista "luulee", että ns. Lissabonin sopimus takaisi näille Eu-maille turvallisuuden jotka eivät kuulu Natoon. Todellinen harhakuva!! Bryssselin tuki olisi vain pelkkää tuomisettavaa sananhelinää.....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan

        Varokaa näitä Putinin trolleja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ukraina ei ole Natossa.sitä ei turvatakuut koske niinkuin ei Suomeakaan.valmistautukaa jättämään suomi

        Nyt vellihousu perut puheesi. Pakoon ei lähdetä, niin kuin eivät lähteneet isoisämme aikoinaan ja oletan, että myös sinun iso- tai isoisoisäsi on ollut puolustamassa Suomen itsenäisyyttä hyökkääjää vastaan.

      • Anonyymi

        Taitavat olla jo matkalla muihin maihin.. kiroavat vain , kun eivät löydä samanlaista pölhölää taikaseinineen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän nato tee mitään, sotkee paikat ja lähtee karkuun kun alkaa tapahtua, sekä rupeaa itkemään ei ole meidän ongelma vaikka olisi sen aiheuttanut. Sieltä tulee vain sanonta,on maan oma ongelma ei meidän.

        Uskomatonta soopaa, tyypilllistä roska sakki luusereilta jotka ihannoi Venäjää, tai mahdollisesti FSB:n palkkalistoilla olevilta nettitrolleilta.
        NATO:on liittyminen on Suomellakin edessä.
        Toivotan Ukrainalaisille menestystä, toivottavasti tappavat mahdollisimman paljon maahan tunkeutujia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ukraina ei ole NATO maa.
        Suomikaan ei ole NATO maa.

        Mitä nyt tapahtuu Ukrainassa, tulee tapahtumaan myös Suomessa. Putin julisti jo, ettei Suomi ole itsenäinen valtio.

        Kannattaisikohan liittyä siihen puolustusliittoon ja nopeasti?

        Mitä turhia.Suomessa on supliikki kansaa,meille riiti yksi kerta sotia Neuvostoliittoa vastaan.Venäläisiä vastaan meillä ei ole mitään,josta pitäisi sotia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän nato tee mitään, sotkee paikat ja lähtee karkuun kun alkaa tapahtua, sekä rupeaa itkemään ei ole meidän ongelma vaikka olisi sen aiheuttanut. Sieltä tulee vain sanonta,on maan oma ongelma ei meidän.

        Trolli jorisee Pravdan totuutta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan

        Illuminaatti on venäjää, eli trolli kieltä.

      • Anonyymi

        Ei kaikea voi saada ja tarte nyt lähteä kaikkeen ketjuihin Mukan !!!? Järkeä voisi käyttää nykyään muta ei tossa ole mitään järkeä !!!!! Sivistynyt ihminen ei tee tuomista käsittääkseni .?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ukraina ei ole NATO maa.
        Suomikaan ei ole NATO maa.

        Mitä nyt tapahtuu Ukrainassa, tulee tapahtumaan myös Suomessa. Putin julisti jo, ettei Suomi ole itsenäinen valtio.

        Kannattaisikohan liittyä siihen puolustusliittoon ja nopeasti?

        Onko jo liian myöhäistä, sillä NATO-hakemuksen käsittelyssä kestää kauan. Sillä välin Putleri on edennyt siirroissaan jo Suomen kohdalle.

        Löysä nykynuorisomme on saatava inttiin ja nopeasti, kyllä ne masennukset ja kaksisuuntaiset muka-sairaudet loppuu siihen paikkaan, kun tulee jotain tärkeää tekemistä kuten oman maansa puolustaminen.

        -Kk

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt vellihousu perut puheesi. Pakoon ei lähdetä, niin kuin eivät lähteneet isoisämme aikoinaan ja oletan, että myös sinun iso- tai isoisoisäsi on ollut puolustamassa Suomen itsenäisyyttä hyökkääjää vastaan.

        Tänä päivänä turha kuvitella Suomen pärjäävän sodassa Venäjää vastaan - pakoon vaan jos elää haluaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ukraina ei ole Natossa.sitä ei turvatakuut koske niinkuin ei Suomeakaan.valmistautukaa jättämään suomi

        No ei tänne nyt niin vain kävellä. Itäräjällä on jo 500000 itänaapurin vainajaa. Sinne mahtuu niitä vielä lisää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ukraina ei ole Natossa.sitä ei turvatakuut koske niinkuin ei Suomeakaan.valmistautukaa jättämään suomi

        Miksi ihmeessä pitäisi jättää Suomi? Vaikka liittyisimme Venäjään, niin onhan täällä ennenkin eletty Venäjän vallan alla ja vuosisatojakin. Eihän Suomi ole ollut "itsenäinen" kuin vasta vajaa sata vuotta. (Nykyäänhän se ei enää ole, vaan osa EU-liittovaltiota).

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tänä päivänä turha kuvitella Suomen pärjäävän sodassa Venäjää vastaan - pakoon vaan jos elää haluaa.

        Tähän on valmistauduttu jo kauan. Kotimaiset sisäiset vihollisemme ovat toimineet valmistellen nyt alkanutta. Sisäiset vihollisemme poistivat rajoilta maamiinat, sisäiset viholliset romahduttivat elintarvikkeittemme varmuusvarastot puoleen entisestä, sisäiset viholliset romahduttivat energiaomavaraisuuden pitkällä ajanjaksolla: Sähköntuotanto romahdutettiin ja turvattiin siihen, että Venäjältä ja Ruotsista saadaan ostettua halvalla ja siksi hiilivoimalaitokset tuhottiin, Inkoostakin 1000 MW. Turvetuotanto lopetettiin ja koneet tuhottiin sisäisen vihollisemme määräyksestä. Sisäiset vihollisemme myivät kotimaisen apulannanvalmistuksen ulkomaille jolloin sen hinta heti tuplaantui ja nousee yhä jyrkästi. Maanviljelijöillä ei ole varaa ostaa lannoitteita ja maatalous tuhoutuu. Ulkomailtakaan ei saada ruokaa, koska niissä on sama tilanne: USA:ssa viljelijöille maksetaan jo nyt puolitoistakertaisesti normaalin sadon hinta, kun tuhoavat viljelyksesä. Joten ei ole viljaa vietäväksi jos joku ostaisi. Kesäksi 2022 on suunniteltu kehno sato ja 2023 maailmanlaajuinen kato ja nälänhätä, HAARP on tässä tärkeässä osassa.
        Naantalin jalostamo lopetettiin sisäisen vihollisemme määräyksellä, ettei sieltä saataisi polttoaineita edes nimeksi, jos ja kun Porvoon jalostamo tuhotaan.
        Maahan on haalittu kaukaisista maista sotilaskoulutuksen saaneita, sota- ja siviilirikollisia valmiuteen ja niille kuninkaallinen ylläpito veronmaksajien rahoilla. Sisäiset vihollisemme ovat olleet ahkeria ja järjestelmällisiä Suomen kansan täystuhoon valmistelussa. Kaikkea tätä pyörittää tunnettu ulkomaalinen taho, jonka ensimmäisenä vaiheena on valkoisen ihmiskunnan täystuho alkuna laajempaa depopulaatiota.

        Jäi tuossa mainitsematta, että seuraavana on Ukrainan jälkeen Suomi. Baltian maat vasta seuraavina, koska siellä on NATO. Suomen kohtalonhetket ovat syksyllä 2022, kun maan sato on korjattu ja valmiina ryöstettäväksi.

      • Anonyymi

        Samaa mieltä.

      • Anonyymi

        Ei koske naton ulkopuolella olevia, olisi maailmansota jos usa menisi ukrainaan ja ydinsota.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On kuin hit and go jengi, tulevat pöllii arvotavarat sotkevat paikat ja häipyvät maasta.

        Siis ryssät ovat juuri tuota. Siitä on näyttöä viime sodan jäljiltä Itä-Euroopassa enemmän kuin tarpeeksi. Älä ryssän perseennuolija sönkötä.

      • Anonyymi

        Saadaan laskea kukkaseppeleitä Suomessakin jos Kustaan kaikki

      • Anonyymi

        Miksi suomea pitäisi puolustaa jos pellepoliitikot ei vie suomea Natoon.eihän siinä ole järkeä.natoon heti ettei tavalliset kansalaiset ala miettimään tällaista asiaa putinhan on sanonut ettei venäjä hyökkää Nato-maahan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän nato tee mitään, sotkee paikat ja lähtee karkuun kun alkaa tapahtua, sekä rupeaa itkemään ei ole meidän ongelma vaikka olisi sen aiheuttanut. Sieltä tulee vain sanonta,on maan oma ongelma ei meidän.

        NATO on vastavoima ”idän totuudelle” eli valheelle, väkivallalle, varkauksille ja murhille. Vain vihan lapset vastustavat NATOa voidakseen toimia viettiensä mukaan ilman hyvien ihmisten puuttumista asiaan.

        Venäjä on valinnut itsetuhon tien omista kansalaisistaan välittämättä. Repäise siitä riemusi!

      • Anonyymi

        Juu u, ja Jokerien Kurri sanoo, yhdestä en luovu : " ryssien nuoleskelusta " en koskaan.

      • Anonyymi

        Eli suomeksi: God Bless America (again)!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt vellihousu perut puheesi. Pakoon ei lähdetä, niin kuin eivät lähteneet isoisämme aikoinaan ja oletan, että myös sinun iso- tai isoisoisäsi on ollut puolustamassa Suomen itsenäisyyttä hyökkääjää vastaan.

        En peru.jos suomen pellepoliitikot ei välitä suomalaisten turvallisuudesta antaa olla.vain nato voi taata suomen turvan.päättäjien olisi viipymättä vietävä suomi Natoon. Jos päättäjien hölmöilyn takia putin Suomeen hyökkää,niin minä en ole niissä kekkereissä mukana

      • Anonyymi

        Pihtiotteita ja sännöstelyn aikoja.Ja maan henkiset-ja materiaalliset pääomat katosivat jo tuonna hetkenä ja enää on kysymys vain varmuusvarastojen riittävyydestä,mikä on täysin epävarmaan kuin muistellaan jo Koronakin aiheuttamaa maskisotkua.

      • Anonyymi

        Eihän Suomi ole koskaan ollut todella itsenäinen, vaan aina jonkun alamainen.
        Viimeksi kun Neuvostoliitto romahti, Suomi oli vähällä jäädä itsenäiseksi, mutta silloin liittyi kiireimmiten EU;n että sai taas olla alamainen ja että joku muu sanoo mitä tehdään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt vellihousu perut puheesi. Pakoon ei lähdetä, niin kuin eivät lähteneet isoisämme aikoinaan ja oletan, että myös sinun iso- tai isoisoisäsi on ollut puolustamassa Suomen itsenäisyyttä hyökkääjää vastaan.

        Suomen pellepoliitikot on luopumassa suomen itsenäisyydestä.vain nato pystyy antamaan turvatakuut.kaikki muu on haihattelua. Natooption käyttämättäjättäminen on suomen itsenäisyydestä luopuminen.tuollaisen päätöksen tehneitä ihmisiäkin pitäisi puolustaa.ei käy. Nyt on vuosi 2022

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei koske naton ulkopuolella olevia, olisi maailmansota jos usa menisi ukrainaan ja ydinsota.

        Senpä vuoksi kukaan ei myöskään auta Suomea kun Venäjä seuraavaksi hyökkää tänne.
        Loppua ei tule ennen kuin Putin saadaan pois vallasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No ei tänne nyt niin vain kävellä. Itäräjällä on jo 500000 itänaapurin vainajaa. Sinne mahtuu niitä vielä lisää.

        Eihän tästä ole kysymys,vaan siitä että kuinka kansa on valmis puolustamaan maata jos pellepoliitikot ovat valmiit luopumaan itsenäisyydestä eivätkä vie suomea Natoon.vain nato antaa turvatakuut

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ukraina ei ole Natossa.sitä ei turvatakuut koske niinkuin ei Suomeakaan.valmistautukaa jättämään suomi

        mennään kuitenki ennen evakkoon lähtöä puolustaan laittomasti maassa olevia huomena helsinkiin,hallitus kokoontuu tekemään pikaratkaisun sukupuolineutrlaalien liikennemerkkien ja sosiaalitunnuten käyttöönotosta....oliskohan hyvä jos putin valtais tämänki sairaan valtion...nyt kyllä vihreillekki alakaa kelpaamaan valkoinen heteromies ku niitä pitäs kuulema kutsua ylimääräisiin kertausharjoituksiin....mukavanpihan se on lähtiä somalien ja irakin poikien kans vaikka sant moritziin hiihtelemään ja mietiskeleen minnehän sitä sitte lähtis sosiaaliturvapaikkaa haeskelemaan.....ei kai verotaakan alle lyyhistyvät keskituloiset jää tätä veroparatiisia puolustaan...tällä kertaa poliitikot ja huippupalkkaiset virkamiehet etulinjaan...niilähän se on jotaki puolustettavaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan

        Eu sylikoira hyppää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi ihmeessä pitäisi jättää Suomi? Vaikka liittyisimme Venäjään, niin onhan täällä ennenkin eletty Venäjän vallan alla ja vuosisatojakin. Eihän Suomi ole ollut "itsenäinen" kuin vasta vajaa sata vuotta. (Nykyäänhän se ei enää ole, vaan osa EU-liittovaltiota).

        Kerrankin asiaa tällä palstalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt vellihousu perut puheesi. Pakoon ei lähdetä, niin kuin eivät lähteneet isoisämme aikoinaan ja oletan, että myös sinun iso- tai isoisoisäsi on ollut puolustamassa Suomen itsenäisyyttä hyökkääjää vastaan.

        höpö höpö,vihreät polkee tummoset mietteet maton alle...suomalaisten fokus on maksaa veroja ja sietää maahanmuuttajien rikoksia....ei kannata utseään uhrata tämän maan puolesta....toivottavasti sinne ei lähde yhtäkään valkoista heteromiestä....eturintamalle tällä kertaa vihreätfeministit ja huippupalkkaiset poliitikot....omat poliitikot on hyökänneet keskiluokkaa vastaan jo monta vuotta....lähehän sieki huomenena intersektionaalisten feministien kans helsinkiin puolustaan laittomasti maassa olevien oikeutta suomalaiseen sosiaaliturvaan ja mieti samalla mitä täällä nykyään puolustetaan....viisaanpaa lähtiä poliitikkojen matkaan turvaan jonnekkin esim.kanadaan.Ps.velliperseet pysyvät hengissä ja menevät sosiaalietuuksien perässä jonku typerysmaan kauppakeskuksiin viettään lunkkia elämää ilman taloushuolia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko jo liian myöhäistä, sillä NATO-hakemuksen käsittelyssä kestää kauan. Sillä välin Putleri on edennyt siirroissaan jo Suomen kohdalle.

        Löysä nykynuorisomme on saatava inttiin ja nopeasti, kyllä ne masennukset ja kaksisuuntaiset muka-sairaudet loppuu siihen paikkaan, kun tulee jotain tärkeää tekemistä kuten oman maansa puolustaminen.

        -Kk

        Usa pystyy antamaan turvatakuut heti.natosopimus kirjoitetaan sitten kun ehditään.jos suomen hallitus ja eduskunta on valmiit luopumaan itsenäisyydestä kun eivät suomea vie Natoon.niin miksi nuorison pitäisi puolustaa noin päättömän päätöksen tehneitä ihmisiä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tänä päivänä turha kuvitella Suomen pärjäävän sodassa Venäjää vastaan - pakoon vaan jos elää haluaa.

        Hyökkääjää on aina altavastaajan asemassa, että tiedä mitään Suomen puollustustrategiasta ja parempi on että ette tiedäkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ukraina ei ole NATO maa.
        Suomikaan ei ole NATO maa.

        Mitä nyt tapahtuu Ukrainassa, tulee tapahtumaan myös Suomessa. Putin julisti jo, ettei Suomi ole itsenäinen valtio.

        Kannattaisikohan liittyä siihen puolustusliittoon ja nopeasti?

        Meillä ei ole hätää.2015 tuli maahan hyviä soyilaita

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitä turhia.Suomessa on supliikki kansaa,meille riiti yksi kerta sotia Neuvostoliittoa vastaan.Venäläisiä vastaan meillä ei ole mitään,josta pitäisi sotia.

        Hölmöt puhuvat vai siitä, mitä meillä on venäläisiä vastaan. Suomi ei aloittanut talvisotaa Neuvostoliitoa vastaan, sodan aloitti Neuvostoliitto. Jos Neuvostoliitolla ei ollut mitään Suomea vastaan niin miksi se aloitti sodan? - no siksi, että Neuvostoliitolla oli intressejä Suomen suhteen. Kun imperiumilla on riittävän tärkeitä intressejä, esim strategisia intressejä pienen liittoutumattoman maan suhteen niin se voi aloittaa sodan. Kun Putinin imperiumi aloittaa sodan liittoutumatonta Suomea vastaan niin hölmöt täällä varmaan tuhertavat itkua, että ei noin saa tehdä kun meillä ei ole mitään Venäjää vastaan. No, Putin ei todellakaan piittaa pätkääkään siitä, mitä suomalaiset Venäjästä ajettelevat, Suomi on Putinille vain palikka. Jos se palikka on tiellä niin se potkitaan pois tieltä.

      • Anonyymi

        Täällä odottaa kaltaistas välähdyksenomainen "valaistuminen" ...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jäi tuossa mainitsematta, että seuraavana on Ukrainan jälkeen Suomi. Baltian maat vasta seuraavina, koska siellä on NATO. Suomen kohtalonhetket ovat syksyllä 2022, kun maan sato on korjattu ja valmiina ryöstettäväksi.

        Eikä maksanut kuin 2,95e /min ppm, kun tämän meedio selvitti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jäi tuossa mainitsematta, että seuraavana on Ukrainan jälkeen Suomi. Baltian maat vasta seuraavina, koska siellä on NATO. Suomen kohtalonhetket ovat syksyllä 2022, kun maan sato on korjattu ja valmiina ryöstettäväksi.

        älä huoli,maahanmuuttajat on sitä ennen saatu valtion varoin siirrettyä johonkin turvalliseen maahan....nyt suomi tarvii rintamalle köyhät valkoiset heteromiehet joilla luututaan nykypäivinä lattioita....alle 50000e/v tienaavien kannata tätä maata puolustaa....itse lähden jos taataan sama palkka kun Marinilla plus ulkomaanpäivärat ja aamiaiset...ilmaiseksi ei kannata tehdä mitään tämän veroparatiisin puolesta,ei sitä tee mejän päättäjätkään...jokohan ne muuten on siirretty brysseliin turvapaikan hakijoiksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tänä päivänä turha kuvitella Suomen pärjäävän sodassa Venäjää vastaan - pakoon vaan jos elää haluaa.

        Suvun perinteet velvoittavat .... vai?.

        -44.Div.-

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ukraina ei ole NATO maa.
        Suomikaan ei ole NATO maa.

        Mitä nyt tapahtuu Ukrainassa, tulee tapahtumaan myös Suomessa. Putin julisti jo, ettei Suomi ole itsenäinen valtio.

        Kannattaisikohan liittyä siihen puolustusliittoon ja nopeasti?

        Kannattaisi liittyä !
        Maksamme veroista palkkaa nahjuksille , jotka eivät ole riittävän rohkeita tilanteen vaatimiin toimenpiteisiin . " Sössöselitykset " , vain hetkellisen tilanteen voivottelu ja huolestuneisuuden ilmaisut , neuvoa antavaan kansanäänestykseen vetoaminen , lakipykälien avulla ilmiselvän ratkaisun jarruttaminen eivät ole pätevä ratkaisu edellisten sukupolvien aikaansaamalle ITSENÄSYYTEMME pysyvälle varmistamiselle .
        Ei valtiomme suvereenisuus tietenkään ole ilmaista . Mikäpä tässä maailmassa olisi ja
        pitäisikö edes olla ?
        Eihän maassamme ole vieläkään F-35 lentokoneita , jalkaväkimiinojen tulisi olla itärajallamme sijoitusvalmiudessa ( Tarjan töpeksinnät ! ) . Valtion ja kunnan virkoihin
        pätevyysvaatimuksia pitäisi välittömästi muuttaa muodosta : ... SOPIVA ja pätevä ...
        muotoon : ... pätevä ... ! Eliminoitaisiin POLIITTISET palkkiovirat ! Sensuroiduissa kirjoituksissa on usein nukkevaltion selkärangattomalle eliitille vaarallisen loogista
        järjenkäyttöä .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En peru.jos suomen pellepoliitikot ei välitä suomalaisten turvallisuudesta antaa olla.vain nato voi taata suomen turvan.päättäjien olisi viipymättä vietävä suomi Natoon. Jos päättäjien hölmöilyn takia putin Suomeen hyökkää,niin minä en ole niissä kekkereissä mukana

        eiköhän anneta poliitikkojen ja maahanmuuttajien keissiksi seuraava sota....nehän ne parhaat palat verovaroista saakin....mitä sielä rintamalla tekkee jos ei ole omaisuutta mitä puolustaa....mennee pian henki ja jos säilyy saa 850e/k eläkkeen minkä maahanmuutajat saa ilmanmuuta muutenkin...puolustaan nyt intersektionaalisia feministejä jotka inhoavat valkoisia heteromiehiä.....ei kiitos!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En peru.jos suomen pellepoliitikot ei välitä suomalaisten turvallisuudesta antaa olla.vain nato voi taata suomen turvan.päättäjien olisi viipymättä vietävä suomi Natoon. Jos päättäjien hölmöilyn takia putin Suomeen hyökkää,niin minä en ole niissä kekkereissä mukana

        Aikoinani sotilasvalan yhteydessä vannoin puolustavani isänmaatani ja jos liikekannallepanokäsky saapuu niin sen mukaan ilmoittautumaan. Pinonpolttajat ja käpykaartilaiset siirrettäköön jonnekin missä eivät voi aiheuttaa vahinkoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän nato tee mitään, sotkee paikat ja lähtee karkuun kun alkaa tapahtua, sekä rupeaa itkemään ei ole meidän ongelma vaikka olisi sen aiheuttanut. Sieltä tulee vain sanonta,on maan oma ongelma ei meidän.

        NATO on kuolaimet Venäjän suussa. Venäjällä ei ole nivusia hyökätä yhteenkään NATO-maahan (kuten ei ollut NL:kaan). Katsotaan onko Putinilla uhossaan kanttia painaa nappulaa. Siinä tulee paljon tuhoa mutta ei siihen koko maailm mene mutta Venäja katoaa maaiman kartalta niin, ettei edes hajua jää. Venäjä häviää tämänkin koitoksen. Reagan laittoi aikoinaan rahaa palamaan ja NL putosi polvilleen ja sittemin hajosi. 5 - 10 vuotta ja Venäjä on hiljaista poikaa - ellei sitten Putin paina nappia, jonka jälkeen Venäjää ei ole lainkaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mennään kuitenki ennen evakkoon lähtöä puolustaan laittomasti maassa olevia huomena helsinkiin,hallitus kokoontuu tekemään pikaratkaisun sukupuolineutrlaalien liikennemerkkien ja sosiaalitunnuten käyttöönotosta....oliskohan hyvä jos putin valtais tämänki sairaan valtion...nyt kyllä vihreillekki alakaa kelpaamaan valkoinen heteromies ku niitä pitäs kuulema kutsua ylimääräisiin kertausharjoituksiin....mukavanpihan se on lähtiä somalien ja irakin poikien kans vaikka sant moritziin hiihtelemään ja mietiskeleen minnehän sitä sitte lähtis sosiaaliturvapaikkaa haeskelemaan.....ei kai verotaakan alle lyyhistyvät keskituloiset jää tätä veroparatiisia puolustaan...tällä kertaa poliitikot ja huippupalkkaiset virkamiehet etulinjaan...niilähän se on jotaki puolustettavaa.

        Kertausharjoituksiin käsketään, ei kutsuta

      • Anonyymi

        Natopellet on pelkureita hyökkäysliittoineen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        NATO on vastavoima ”idän totuudelle” eli valheelle, väkivallalle, varkauksille ja murhille. Vain vihan lapset vastustavat NATOa voidakseen toimia viettiensä mukaan ilman hyvien ihmisten puuttumista asiaan.

        Venäjä on valinnut itsetuhon tien omista kansalaisistaan välittämättä. Repäise siitä riemusi!

        Nato maissako, kuten jenkeissä, tuota väkivaltaa, murhia, varkauksia, ja valhetta ei ole, niinkö. # ¤

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt vellihousu perut puheesi. Pakoon ei lähdetä, niin kuin eivät lähteneet isoisämme aikoinaan ja oletan, että myös sinun iso- tai isoisoisäsi on ollut puolustamassa Suomen itsenäisyyttä hyökkääjää vastaan.

        Minun isäni oli sodassa 18 vuotiaana, oli niitä nuoria jotka meni sotaan, kun miehet alko loppumaan, hän selvisi ehjin nahoin ja sodan jälkeen hän vasta kävi varusmiespalveluksen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ukraina ei ole Natossa.sitä ei turvatakuut koske niinkuin ei Suomeakaan.valmistautukaa jättämään suomi

        Eihän NATO auta kuin jäsenmaitaan jos heitäkään, seuraan mielenkiinnolla miten USA/NATO auttaa ei NATO maata Ukrainaa ? On se hyvä asia kun paheksutaan Venäjän toimia ympäri maailmaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän nato tee mitään, sotkee paikat ja lähtee karkuun kun alkaa tapahtua, sekä rupeaa itkemään ei ole meidän ongelma vaikka olisi sen aiheuttanut. Sieltä tulee vain sanonta,on maan oma ongelma ei meidän.

        Tuota asiaa ei edes Putler uskalla koeponnistaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ukraina ei ole NATO maa.
        Suomikaan ei ole NATO maa.

        Mitä nyt tapahtuu Ukrainassa, tulee tapahtumaan myös Suomessa. Putin julisti jo, ettei Suomi ole itsenäinen valtio.

        Kannattaisikohan liittyä siihen puolustusliittoon ja nopeasti?

        NATO on Suomen turva kunhan siihen älytään liittyä!

      • Anonyymi

        Menepä kokeilemaan mitä itsenäisyys on rajan toisella puolen!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jäi tuossa mainitsematta, että seuraavana on Ukrainan jälkeen Suomi. Baltian maat vasta seuraavina, koska siellä on NATO. Suomen kohtalonhetket ovat syksyllä 2022, kun maan sato on korjattu ja valmiina ryöstettäväksi.

        Mikä sato?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän Suomi ole koskaan ollut todella itsenäinen, vaan aina jonkun alamainen.
        Viimeksi kun Neuvostoliitto romahti, Suomi oli vähällä jäädä itsenäiseksi, mutta silloin liittyi kiireimmiten EU;n että sai taas olla alamainen ja että joku muu sanoo mitä tehdään.

        Suomi on aina riippuvainen jostakin, ei voi olla itsenäinen , meillä ei ole mitään luonnonrikkauksia kuten Ruotsilla ja Norjalla .

      • Anonyymi

        Olen täysin samaa mieltä, Suomen nyrkki, pelkästään maahanmuuttajista koottu iskujoukko, on jo korkea aika keskittää ja kanavoida Suomen puolustukseen, huomionarvoinen käyttämätön voimavara.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meillä ei ole hätää.2015 tuli maahan hyviä soyilaita

        Niin tuli ja iso määrä 32 000 rotevaa miestä.

      • Anonyymi

        Sodan sattuessa Suomen kohdalle ei kukaan tule auttamaan se on laajalti tiedossa tänäkin päivänä, siksi esim. NATO uskovaisten uskomus on epäaito. EU ei oo mittää, NATO ei oo mittään jne

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ukraina ei ole NATO maa.
        Suomikaan ei ole NATO maa.

        Mitä nyt tapahtuu Ukrainassa, tulee tapahtumaan myös Suomessa. Putin julisti jo, ettei Suomi ole itsenäinen valtio.

        Kannattaisikohan liittyä siihen puolustusliittoon ja nopeasti?

        "Kannattaisikohan liittyä siihen puolustusliittoon ja nopeasti?"

        Ilman muuta jos mahdollista. Toivottavasti se ei ole jo myöhäistä. Suomen olisi pitänyt hakea NATO:n täysjäsenyyttä jo 20 vuotta sitten niin että Suomi olisi päässyt liittymään samaan aikaan Baltian maiden kanssa.

      • Anonyymi

        Aikasi uhoat... kohta nukut ikuista unta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varokaa näitä Putinin trolleja.

        Ei voi kun ruplan raha-aihoilla on maailmalla niin kovasti kysyntää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi suomea pitäisi puolustaa jos pellepoliitikot ei vie suomea Natoon.eihän siinä ole järkeä.natoon heti ettei tavalliset kansalaiset ala miettimään tällaista asiaa putinhan on sanonut ettei venäjä hyökkää Nato-maahan

        NATO kortti on epävarma, oletko varma, että NATO puolustaa toista NATO maata muuta kuin lähettämällä aseapua, tapelkaa itse. Pari päivää sitten USA:n pres. sanoi heidän puolustavan toista NATO maata, näinollen sulki pois Ukrainan. Suomen ei tarvitse antaa yhtään asetta ulkopuoliselle, saatamme tarvita niitä itse. Kanuunoista oli kyse, tästä voisi kysellä tykistön kapteenilta Juha Sipilältä, minulle on jäänyt epäselväksi onko hän taivaallisen vai maallisen tykistön kapteeni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän Suomi ole koskaan ollut todella itsenäinen, vaan aina jonkun alamainen.
        Viimeksi kun Neuvostoliitto romahti, Suomi oli vähällä jäädä itsenäiseksi, mutta silloin liittyi kiireimmiten EU;n että sai taas olla alamainen ja että joku muu sanoo mitä tehdään.

        Ain suuri on ollut sun ihastus vieraaseen valuuttaan elämäsi puutteessa.

      • Anonyymi

        Nato on kansainvälinen rahan keräys Yritys, joka pyrkii pitämään kansojen ryöstäjät vallassa.

      • Anonyymi

        Historia on jäänyt sinulta lukematta, ja näytät uskovan satuihin.

      • Anonyymi

        Niinkuin nimikin sanoo: NATO on puolustusliitto, paino sanalla puolustus, koskee niitä jotka ovat jäseniä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän nato tee mitään, sotkee paikat ja lähtee karkuun kun alkaa tapahtua, sekä rupeaa itkemään ei ole meidän ongelma vaikka olisi sen aiheuttanut. Sieltä tulee vain sanonta,on maan oma ongelma ei meidän.

        Noinhan se suurin piirtein menee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Antaa materiaaliapua ja poliittista tukea.

        Saattaa antaa aseita kohtuullista korvausta vastaan ja puhuu paskaa kuten poliitikot ja virkamiehet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt vellihousu perut puheesi. Pakoon ei lähdetä, niin kuin eivät lähteneet isoisämme aikoinaan ja oletan, että myös sinun iso- tai isoisoisäsi on ollut puolustamassa Suomen itsenäisyyttä hyökkääjää vastaan.

        Suomalainen ei peräänny. Suomalainen etenee SISULLA vaikka harmaan kiven.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aikoinani sotilasvalan yhteydessä vannoin puolustavani isänmaatani ja jos liikekannallepanokäsky saapuu niin sen mukaan ilmoittautumaan. Pinonpolttajat ja käpykaartilaiset siirrettäköön jonnekin missä eivät voi aiheuttaa vahinkoa.

        Kaukolämpöön...kaukölämpöön...Upm suojiin Metsäliiton voimalla me pian marssitaan...kaukolämpöön... vähän havuja vainajien varalle metsään kuitenkin jätetään...kaukolämpöön...kaukolämpöön

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ukraina ei ole NATO maa.
        Suomikaan ei ole NATO maa.

        Mitä nyt tapahtuu Ukrainassa, tulee tapahtumaan myös Suomessa. Putin julisti jo, ettei Suomi ole itsenäinen valtio.

        Kannattaisikohan liittyä siihen puolustusliittoon ja nopeasti?

        Ei kannata. Katso uutisia, niin näet miten ukrainalaiset katselevat venäläisiä panssareita. Tiet ovat täynnä autoja, ne olisi kaikki jo tuhottu jos niin olisi haluttu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ukraina ei ole NATO maa.
        Suomikaan ei ole NATO maa.

        Mitä nyt tapahtuu Ukrainassa, tulee tapahtumaan myös Suomessa. Putin julisti jo, ettei Suomi ole itsenäinen valtio.

        Kannattaisikohan liittyä siihen puolustusliittoon ja nopeasti?

        ...kunhan ei olisi vielä itsekin tarvittu niitä Haloskan sekä lahjoittamia että romuttamia
        tykkejä , rynkkypyssyjä ja panssareita ... meinaan että siitä kissasta ei taida oikein olla puolustamaan maata...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minun isäni oli sodassa 18 vuotiaana, oli niitä nuoria jotka meni sotaan, kun miehet alko loppumaan, hän selvisi ehjin nahoin ja sodan jälkeen hän vasta kävi varusmiespalveluksen.

        Ja minun isäni varusmiespalvelu kesti täydet 4v 9kk 28 pv ennenkuin varusvarastolle se päättyi...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ukraina ei ole Natossa.sitä ei turvatakuut koske niinkuin ei Suomeakaan.valmistautukaa jättämään suomi

        Jätä ihan rauhassa vaan, mene vaikka ruotsiin asumaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän nato tee mitään, sotkee paikat ja lähtee karkuun kun alkaa tapahtua, sekä rupeaa itkemään ei ole meidän ongelma vaikka olisi sen aiheuttanut. Sieltä tulee vain sanonta,on maan oma ongelma ei meidän.

        Ei olis putin uskaltanut hyökätä jos Ukraina olisi ehtinyt 8 vuotta sitten liittyä Natoon.
        Mitäs me suomalaiset vielä haikaillaan? vuosisatojen ajan uhka on aina tullut tuolta synkästä venäjän maasta jonka kansa ei ole koskaan kokenut demokratiaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän nato tee mitään, sotkee paikat ja lähtee karkuun kun alkaa tapahtua, sekä rupeaa itkemään ei ole meidän ongelma vaikka olisi sen aiheuttanut. Sieltä tulee vain sanonta,on maan oma ongelma ei meidän.

        Näin puhuu sivari ..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se putin on täysi elukka jonka päässä ei liiku muuta kuin tsaarin aikaisten rajalinjojen palauttaminen joten nyt olisi sitten suomen aika liittyä natoon ennen kuin on myöhäistä,mutta eihän tämän maan vellipersejohtajat saa mitään aikaiseksi ellei kyse ole kansalaisten veron korotuksista,leikkauksista tai tummemman kansan maahan tuomisesta pakolais statuksella nämä asiat ovat läpihuuto juttu tämän päivän suomessa.

        Nato kasvattaa sitä verotusta ja "vellipersejohtajien" velmuilua.

      • Anonyymi

        Älä matkalaukku tärise, ei juna vielä lähde

      • Anonyymi

        Tässähän oli asiaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi on aina riippuvainen jostakin, ei voi olla itsenäinen , meillä ei ole mitään luonnonrikkauksia kuten Ruotsilla ja Norjalla .

        Oli turvetta ja olisi muutakin mutta bile hile ja bailu kaverit / peräreijän tuupparit on tappanut kaiken omavaraisuuden tästä maasta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko jo liian myöhäistä, sillä NATO-hakemuksen käsittelyssä kestää kauan. Sillä välin Putleri on edennyt siirroissaan jo Suomen kohdalle.

        Löysä nykynuorisomme on saatava inttiin ja nopeasti, kyllä ne masennukset ja kaksisuuntaiset muka-sairaudet loppuu siihen paikkaan, kun tulee jotain tärkeää tekemistä kuten oman maansa puolustaminen.

        -Kk

        Jos ei ole maata mitä puolustaa? Puolustaisinko jotain Niinistöä? Puolustaisinko verokarhua? Puolustaisinko jotain virkamiestä? En kuule näe ketään jota puolustaisin!

      • Anonyymi

        Kannatan

      • Anonyymi

        Kyllä hallitus on valmis uhraamaan, kunhan vain itse pääsevät suojaan ja karkuun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tänä päivänä turha kuvitella Suomen pärjäävän sodassa Venäjää vastaan - pakoon vaan jos elää haluaa.

        Minä en pakene katselen sivusta kun virkamiehiä viedään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No ei tänne nyt niin vain kävellä. Itäräjällä on jo 500000 itänaapurin vainajaa. Sinne mahtuu niitä vielä lisää.

        Olet pilvessä mitä olet ottanut? Varo ettei virkavalta vie sinua vankilaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aikoinani sotilasvalan yhteydessä vannoin puolustavani isänmaatani ja jos liikekannallepanokäsky saapuu niin sen mukaan ilmoittautumaan. Pinonpolttajat ja käpykaartilaiset siirrettäköön jonnekin missä eivät voi aiheuttaa vahinkoa.

        Sodimme viimeiseen mieheen Suomen puolesta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        NATO on Suomen turva kunhan siihen älytään liittyä!

        Onhan se turva viranomaisille, heidät kuskataan turvaan paikallisista suojista - mahdollisesti

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tänä päivänä turha kuvitella Suomen pärjäävän sodassa Venäjää vastaan - pakoon vaan jos elää haluaa.

        RAUKKA

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi on aina riippuvainen jostakin, ei voi olla itsenäinen , meillä ei ole mitään luonnonrikkauksia kuten Ruotsilla ja Norjalla .

        Turvevarat jo suuremmat kuin pohjanmeren öljyvarat. Eiköhän ne rupea vihreillekin kelpaamaan lun alkaa pakkanen nipistellä omaa persettä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Usa pystyy antamaan turvatakuut heti.natosopimus kirjoitetaan sitten kun ehditään.jos suomen hallitus ja eduskunta on valmiit luopumaan itsenäisyydestä kun eivät suomea vie Natoon.niin miksi nuorison pitäisi puolustaa noin päättömän päätöksen tehneitä ihmisiä

        Norjan kansalaiset ovat aivan ihmeissään, miksei Suomi vieläkään kuulu Natoon!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ei ole maata mitä puolustaa? Puolustaisinko jotain Niinistöä? Puolustaisinko verokarhua? Puolustaisinko jotain virkamiestä? En kuule näe ketään jota puolustaisin!

        No omaa hyvinvointia puolustaisit ja sotaveteraaniemme perintöä, sivistynyttä hyvinvointivaltiota.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin tuli ja iso määrä 32 000 rotevaa miestä.

        Niitä pitää nyt ryssällä pelotella oikein kunnolla,niin lähtevät täältä loisimasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kertausharjoituksiin käsketään, ei kutsuta

        No niimpä .... kaikille muille on päivänselvää, että tarkoittaa sama asiaa ... mutta sun pitää yrittää päteä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aikasi uhoat... kohta nukut ikuista unta!

        Tsot, tsot ... kruununraakki. Kyllä -53 syntyneen VALTAKUNNANVALEHTELIJAN ja SÄÄLITTÄVÄN VELLIPERSEEN pitää jo tuohoin ikään ymmärtää, että maailmassa on AINA joku henkilö, joka on ... vahvempi, taitavampi, nopeampi, tai sillä vaan on TAHTO. TAITO ja VÄLINEET ... tehdä kaltaisestas tarvittaessa vaikka minkinrehua.

    • Anonyymi

      EU-maat kaikki pikaisesti Natoon, niin pelastutaan.
      Idioottikaan ei hyökkää Nato-maahan.

      • Anonyymi

        Vipellä viroon, se on natomaa, ellei lennä sitten ensimmäisenä ilmaan, kun on etulinjan natomaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vipellä viroon, se on natomaa, ellei lennä sitten ensimmäisenä ilmaan, kun on etulinjan natomaa.

        Onhan tämä ollut tiedossa Naton sairaalloinen laajentuminen Jenkkien johdolla.

      • Anonyymi

        Mitä NATO tekee, jos joku hyökkää NATO-maahan?
        Lähettääkö Belgia tai Tanska tuhansia sotilaita kuolemaan muiden maiden sodassa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan tämä ollut tiedossa Naton sairaalloinen laajentuminen Jenkkien johdolla.

        Mistähän johtuu, että niin monet Venäjän naapurimaat ovat halunneet liittyä puolustusliittoon?
        Voisko mitenkään johtua siitä, että kun olet Venäjän naapurivaltio ilman puolustusliittoa, Venäjä tulee ja raiskaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistähän johtuu, että niin monet Venäjän naapurimaat ovat halunneet liittyä puolustusliittoon?
        Voisko mitenkään johtua siitä, että kun olet Venäjän naapurivaltio ilman puolustusliittoa, Venäjä tulee ja raiskaa?

        niimpä, niin se hukkuvakin tarttuu oljenkorteen, vaikka tietää ettei se mitään auta. Onneksi emme ole naton jäsen, nyt joutuisimme vastaamaan balttian ja koko läntisen euroopan puolustuksesta, omassakin on riittävästi tekemistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä NATO tekee, jos joku hyökkää NATO-maahan?
        Lähettääkö Belgia tai Tanska tuhansia sotilaita kuolemaan muiden maiden sodassa?

        Varmasti lähettää.meinaatko että Natossa ollaan vain siipeilijänä.yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta

        Älä Pietarin trolli höpise.ryssät ei pysty monella rintamalla sotimaan yhtä aikaa

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitä NATO tekee, jos joku hyökkää NATO-maahan?
        Lähettääkö Belgia tai Tanska tuhansia sotilaita kuolemaan muiden maiden sodassa?

        >Lähettääkö Belgia tai Tanska tuhansia sotilaita kuolemaan muiden maiden sodassa?

        Ei, vaan lähettävät puolustamaan noita maita omassa sodassaan. Nato on teknisesti ylivoimainen, joten vastapuolelta kuolee tai muuten eliminoituu paljon enemmän populaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        niimpä, niin se hukkuvakin tarttuu oljenkorteen, vaikka tietää ettei se mitään auta. Onneksi emme ole naton jäsen, nyt joutuisimme vastaamaan balttian ja koko läntisen euroopan puolustuksesta, omassakin on riittävästi tekemistä.

        Tiltu käänsi taas faktat ihanasti nurinniskoin.😄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä NATO tekee, jos joku hyökkää NATO-maahan?
        Lähettääkö Belgia tai Tanska tuhansia sotilaita kuolemaan muiden maiden sodassa?

        Siihen on sitouduttu ja kun 29 maata lähettää niin ei se ole enää mikään turha joukko! Muutoin Putte napsii maa kerrallaan jokaisen!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä NATO tekee, jos joku hyökkää NATO-maahan?
        Lähettääkö Belgia tai Tanska tuhansia sotilaita kuolemaan muiden maiden sodassa?

        Nato voi uhata ydinaseilla, hölmö.

      • Anonyymi

        USA on ylivoimainen jo pelkästään yksinään, täytyis olla täysi taliaivo, että hyökkäis maahan, joka on USA:n ja muiden Nato-maiden suojelussa.
        Että Suomi, nyt se hakemus sisälle vaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä NATO tekee, jos joku hyökkää NATO-maahan?
        Lähettääkö Belgia tai Tanska tuhansia sotilaita kuolemaan muiden maiden sodassa?

        Ei lähetä, mutta tuhansia ohjuksia. Sellainen tekee kipiää ja pysäyttää idän aseen ja vihreän miehen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitä NATO tekee, jos joku hyökkää NATO-maahan?
        Lähettääkö Belgia tai Tanska tuhansia sotilaita kuolemaan muiden maiden sodassa?

        Kyllä lähettävät. Nato-maissa ymmärretään, että demokraattisten maiden on oltava solidaarisia toisilleen, siihen puolustusliitto Naton idea perustuu. Vain Suomessa ei haluta tätä ymmärtää, siksi kukaan ei tule Suomen avuksi kun Putin käynnistää hyökkäyksen seuraavaksi liittoutumattomaan Suomeen. Sen Putin tulee varmasti tekemään koska hän kokee jo Nato-option uhkaksi. Putin hyökkää Suomeen eliminoidakseen Nato-option. Sitä ennen tulee ehkä joitain muodollisia vaatimuksia Suomelle. Niiden vaatimusten kanssa ei todellakaan ole mahdollista jahkailla. Pommit alkavat putoilla ja panssarivaunut höökiä rajan yli hyvin nopeasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        niimpä, niin se hukkuvakin tarttuu oljenkorteen, vaikka tietää ettei se mitään auta. Onneksi emme ole naton jäsen, nyt joutuisimme vastaamaan balttian ja koko läntisen euroopan puolustuksesta, omassakin on riittävästi tekemistä.

        Nato tai ei, Putin kyllä himoilee Baltiaa itselleen. Eikä mahda pikkuruiset maat mitään, kun venäjän karhu ottaa rautaiseen syleilyyn ja hiukan rutistaa - rakkaudella tietysti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmasti lähettää.meinaatko että Natossa ollaan vain siipeilijänä.yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta

        Ei siipeilijänä vaan vielä vähemmän.

        Kannattaa miettiä: olisiko Suomi valmis uhraamaan vaikkapa kymmenentuhatta sotilasta Turkin joutuessa sotaan arabien kanssa.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        >Lähettääkö Belgia tai Tanska tuhansia sotilaita kuolemaan muiden maiden sodassa?

        Ei, vaan lähettävät puolustamaan noita maita omassa sodassaan. Nato on teknisesti ylivoimainen, joten vastapuolelta kuolee tai muuten eliminoituu paljon enemmän populaa.

        Eppäillä soppii.

        USA on teknisesti ylivoimainen. Muut NATO-maat on kaukana perässä. Se ei silti johda ylenpalttisesti pienempiin tappioihin. Edes USA:lla ei ole varaa käyttää loputtomiin kehittyneempiä aseitaan, koska ne ovat niin kalliita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siihen on sitouduttu ja kun 29 maata lähettää niin ei se ole enää mikään turha joukko! Muutoin Putte napsii maa kerrallaan jokaisen!

        Ei ole sitouduttu lähettämään merkittävää määrää sotilaita. Ainoastaan tukemaan hyökkäyksen kohteeksi joutunutta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nato voi uhata ydinaseilla, hölmö.

        Niin voi ryssä tai kiina tehdä myös.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nato voi uhata ydinaseilla, hölmö.

        Jos ryssä hyökkäisi vaikkapa Baltiaan, niin NATO ei varmasti käyttäisi ydinaseita. Jos USA käyttäisi ydinaseita ryssää vastaan, ryssä käyttäisi ydinaseita USA:aa vastaan. USA ei takuulla ole valmis vaarantamaan omaa turvallisuuttaan jonkun kuppaisen eurooppalaisen maan takia.

      • Anonyymi

        Se, jolla on suurempi voima, voi kuule hyökätä halutessaan ihan mihin huvittaa.

        NATO ei suojele mitään eikä ketään.

        NATO on todellisuudessa kansallisvaltioiden HAJOITUSPROSESSI, ei maiden suojeluprosessi.

        NATOn tehtävä tässä nykymaailmassa on poistaa kansallisvaltiot eikä suinkaan suojella niiden olemassaoloa.

        Ettekö nyt näe päivänselviä asioita? Miten harhautuneita te olette?

      • Anonyymi
        Oikonomi kirjoitti:

        Kyllä lähettävät. Nato-maissa ymmärretään, että demokraattisten maiden on oltava solidaarisia toisilleen, siihen puolustusliitto Naton idea perustuu. Vain Suomessa ei haluta tätä ymmärtää, siksi kukaan ei tule Suomen avuksi kun Putin käynnistää hyökkäyksen seuraavaksi liittoutumattomaan Suomeen. Sen Putin tulee varmasti tekemään koska hän kokee jo Nato-option uhkaksi. Putin hyökkää Suomeen eliminoidakseen Nato-option. Sitä ennen tulee ehkä joitain muodollisia vaatimuksia Suomelle. Niiden vaatimusten kanssa ei todellakaan ole mahdollista jahkailla. Pommit alkavat putoilla ja panssarivaunut höökiä rajan yli hyvin nopeasti.

        NATOn 5. artikla ei velvoita lähettämään sotilaita. Jokainen maa saa 5. Artiklan mukaan itse harkita sopivat toimet hyökkäyksen kohteeksi joutuneen maan tueksi.

        Kannattaa lukea ne sopimustekstit eikä mennä omien harhakuvitelmien pohjalta.
        https://www.nato.int/cps/en/natohq/topics_110496.htm

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistähän johtuu, että niin monet Venäjän naapurimaat ovat halunneet liittyä puolustusliittoon?
        Voisko mitenkään johtua siitä, että kun olet Venäjän naapurivaltio ilman puolustusliittoa, Venäjä tulee ja raiskaa?

        .Joo.Hyvällä tahdolla tulee...ja työväen työoloja ,palkkoja,menestystä uralla ja pääomiensa sijoitusmahdollisuuksia uudelle työväelleen tullessansa vain tarjoaa....niin ei tarvitse ...isäukkojen eikä veljien lähteä leveämmän leivän äärelle Vienan-eikä Aunuksen Karjalan rapamaita auroillansa enää tonkimaan.

      • Anonyymi
        Oikonomi kirjoitti:

        Kyllä lähettävät. Nato-maissa ymmärretään, että demokraattisten maiden on oltava solidaarisia toisilleen, siihen puolustusliitto Naton idea perustuu. Vain Suomessa ei haluta tätä ymmärtää, siksi kukaan ei tule Suomen avuksi kun Putin käynnistää hyökkäyksen seuraavaksi liittoutumattomaan Suomeen. Sen Putin tulee varmasti tekemään koska hän kokee jo Nato-option uhkaksi. Putin hyökkää Suomeen eliminoidakseen Nato-option. Sitä ennen tulee ehkä joitain muodollisia vaatimuksia Suomelle. Niiden vaatimusten kanssa ei todellakaan ole mahdollista jahkailla. Pommit alkavat putoilla ja panssarivaunut höökiä rajan yli hyvin nopeasti.

        Ihmisen historia tällä planeetalla on loppunut jo vuonna 2100. Sen jälkeen maisemat ovat samat kuin Marsissa. Samasta syystäkin vielä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        USA on ylivoimainen jo pelkästään yksinään, täytyis olla täysi taliaivo, että hyökkäis maahan, joka on USA:n ja muiden Nato-maiden suojelussa.
        Että Suomi, nyt se hakemus sisälle vaan.

        Ei kiitos. Sitten ainakin hyökkää venäjä jos natoon meinataa, samahan tapahtuu ukrainassa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei siipeilijänä vaan vielä vähemmän.

        Kannattaa miettiä: olisiko Suomi valmis uhraamaan vaikkapa kymmenentuhatta sotilasta Turkin joutuessa sotaan arabien kanssa.

        Mikä arabimaa muka Turkkiin uskaltaisi hyökätä?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei kiitos. Sitten ainakin hyökkää venäjä jos natoon meinataa, samahan tapahtuu ukrainassa.

        Ei Ukraina ole lähettänyt jäsenhakemusta Natolle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistähän johtuu, että niin monet Venäjän naapurimaat ovat halunneet liittyä puolustusliittoon?
        Voisko mitenkään johtua siitä, että kun olet Venäjän naapurivaltio ilman puolustusliittoa, Venäjä tulee ja raiskaa?

        Ryssämieliset tykkää kun venäjä tulee ja ottaa rajusti?

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Mikä arabimaa muka Turkkiin uskaltaisi hyökätä?

        Arabit kollektiivina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vipellä viroon, se on natomaa, ellei lennä sitten ensimmäisenä ilmaan, kun on etulinjan natomaa.

        ...vähät Virosta...suksitaan samantein Afrikan-sarveen kun sinne on lähetetty valmiiksi maastamme jo suuret avustuksetkin....ihan meitä varten...

      • Anonyymi

        Kyllä se idiootti voi hyvinkin hyökätä Nato maahan kun uhkailee jo ydinaseella!
        Nato ei ole mikään turvallisuustakuu kenellekään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nato tai ei, Putin kyllä himoilee Baltiaa itselleen. Eikä mahda pikkuruiset maat mitään, kun venäjän karhu ottaa rautaiseen syleilyyn ja hiukan rutistaa - rakkaudella tietysti.

        Idiootti venäjän trolli höpise.nato panee tuhannet ohjukset liikkeelle niin Putinilla perskarvat palaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei siipeilijänä vaan vielä vähemmän.

        Kannattaa miettiä: olisiko Suomi valmis uhraamaan vaikkapa kymmenentuhatta sotilasta Turkin joutuessa sotaan arabien kanssa.

        Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ryssä hyökkäisi vaikkapa Baltiaan, niin NATO ei varmasti käyttäisi ydinaseita. Jos USA käyttäisi ydinaseita ryssää vastaan, ryssä käyttäisi ydinaseita USA:aa vastaan. USA ei takuulla ole valmis vaarantamaan omaa turvallisuuttaan jonkun kuppaisen eurooppalaisen maan takia.

        Kumpikaan maa ei käytä ydinasetta,koska tietävät että siinä ei ole voittajaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se idiootti voi hyvinkin hyökätä Nato maahan kun uhkailee jo ydinaseella!
        Nato ei ole mikään turvallisuustakuu kenellekään.

        Kyllä on.ydinaseita käyttämällä putin tuhoaa samalla itsensä ja venäjän

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vipellä viroon, se on natomaa, ellei lennä sitten ensimmäisenä ilmaan, kun on etulinjan natomaa.

        Viedään vc paperia sinne johonkin ? Ja niistäkööt jotkut nenässä paperiin ja kirjotakoot vaikka jotakin jutujansa

      • Anonyymi kirjoitti:

        Arabit kollektiivina.

        No ihan varmasti…🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ...vähät Virosta...suksitaan samantein Afrikan-sarveen kun sinne on lähetetty valmiiksi maastamme jo suuret avustuksetkin....ihan meitä varten...

        Somaliaan pakolaisiksi.

      • Anonyymi

        ...niinpä niin... seuraavaa suupalaa voisit hieman pureksia.. olkoonkin vaikka itsensä setä Vladimirin syöttämä...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        USA on ylivoimainen jo pelkästään yksinään, täytyis olla täysi taliaivo, että hyökkäis maahan, joka on USA:n ja muiden Nato-maiden suojelussa.
        Että Suomi, nyt se hakemus sisälle vaan.

        Höpö höpö USA on yksinään velkaa Kiinalle jo niin paljon, ettei sillä ole varaa kukkoilla sen enempää kuin sinullakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nato voi uhata ydinaseilla, hölmö.

        Uhkaa ydinasevaltaa ydinaseilla?

    • Anonyymi

      Putin on hullu, onko hänellä aivokasvain?

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Putin on vain katkera, sillä sopimuksia on länsi rikkonut itää kohtaan jo kymmeniä vuosia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Putin on vain katkera, sillä sopimuksia on länsi rikkonut itää kohtaan jo kymmeniä vuosia.

        Tuollaisia ”sopimuksia” ei ole tehty!

      • Anonyymi

        Sitä minäkin epäilen!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Putin on vain katkera, sillä sopimuksia on länsi rikkonut itää kohtaan jo kymmeniä vuosia.

        Mitä sinä höpiset!!!

      • Anonyymi

        Jokin mielenvikaisuus ainakin. Ihmettelen vaan miten muutamien valtioiden vallanhaluiset diktaattorit saavat laittaa koko maailman varpailleen. Eikö tällaisia voida eliminoida mitenkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Putin on vain katkera, sillä sopimuksia on länsi rikkonut itää kohtaan jo kymmeniä vuosia.

        NATO on lähes piirittänyt Venäjän uusilla jäsenmaillaan, en ymmärrä NATO kiimaa Suomessa, kehottaisin tasapuolisuuden nimissä tutkia USA:n rötöksiä maailmassa, ei se mikään pulmunen ole, mutta nyt etupiiri NATO:lla on näytön paikka. Ei USA eli NATO lähde mittelöön Venäjän kanssa,

      • Anonyymi

        Ihan sama, vaikka puuttini saataisiin hengiltä, siellä on varmaan tuhat pahempaa staalinia jonossa. Ei se tuollaisille mitään merkitse, vaikka koko maailma tuhoutuisi. Jos tässä on tarkoitus tuhota maailma, niin toivon, että ydinasenapit laukaistaan nopeasti. Olisi homma nopeammin ohi.

        Itse käyn ostamassa sellaiset välineet, että pääsen tästä elämästä pois heti, kun tarve vaatii. En ole niin vahva, että jaksaisin sinnitellä sodan ja pulakausien keskellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Putin on vain katkera, sillä sopimuksia on länsi rikkonut itää kohtaan jo kymmeniä vuosia.

        Länsi nato haluaa itämaiden, kuten venäjän luonnonvarat. Venäjä lähes velaton maa, mutta nato usalla velkaa korvia myöten, jos kiina tahtoo usan maksavan velkansa, ei nato hyökkäile ikinä enään mihinkään.. googlaa usan valtionvelka.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokin mielenvikaisuus ainakin. Ihmettelen vaan miten muutamien valtioiden vallanhaluiset diktaattorit saavat laittaa koko maailman varpailleen. Eikö tällaisia voida eliminoida mitenkään.

        Ei voida, kun järjestelmä takaa, että siellä on jonossa odottamassa seuraavat vastaavat. Kuuntele ylen sivuilla audiosarjaa 12-diktaattoria (tosin siinä sarjassa käsitellään paljon useampia diktaattoreita).

      • Anonyymi

        Ottanut tehottomaksi todetun venäläisen koronarokotteen, joka aiheuttaa oireita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Länsi nato haluaa itämaiden, kuten venäjän luonnonvarat. Venäjä lähes velaton maa, mutta nato usalla velkaa korvia myöten, jos kiina tahtoo usan maksavan velkansa, ei nato hyökkäile ikinä enään mihinkään.. googlaa usan valtionvelka.

        Näin on,eihän se putin nyt huvikseen sinne ukrainaan hyökkää,usa on vain rikkauksien perään,ei se kummempaa syytä tarvii.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/dbcf264c-ce93-49c7-b8a1-f1feaafa5bad

        "– Kolmas on Putinin henkilökohtainen tilanne. Hän täyttää kohta 70 vuotta, ja vaikka hän on ilmeisesti hyvässä kunnossa, alkaa aika käydä vähiin, jos haluaa saada suuria asioita aikaiseksi."

        Tällaista analyysia on näkynyt aika paljon. Ken tietää ukkelin aivoituksia...

        Eikös Raamatussakin lue, että ihmisen ikä on noin 70 vuotta, saas nähdä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        NATO on lähes piirittänyt Venäjän uusilla jäsenmaillaan, en ymmärrä NATO kiimaa Suomessa, kehottaisin tasapuolisuuden nimissä tutkia USA:n rötöksiä maailmassa, ei se mikään pulmunen ole, mutta nyt etupiiri NATO:lla on näytön paikka. Ei USA eli NATO lähde mittelöön Venäjän kanssa,

        Ukraina ei ole NATOn jäsen.
        Suomikaan ei ole NATOn jäsen vaikka kannattaisi olla.

        Katso 20-30v historiaa tuosta Venäjän rajalta, ja tarkkaan tutki mitä on käynyt itsenäisille valtioille jotka EI kuulu NATOon.

        NATO maat ovat saaneet olla rauhassa Venäjän naapurissa, kaikki muut ovatkin sitten kärsineet...seuraavana vuorossa Suomi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Länsi nato haluaa itämaiden, kuten venäjän luonnonvarat. Venäjä lähes velaton maa, mutta nato usalla velkaa korvia myöten, jos kiina tahtoo usan maksavan velkansa, ei nato hyökkäile ikinä enään mihinkään.. googlaa usan valtionvelka.

        NATO ei ole ikinä hyökännytkään mihinkään, eikä hyökkää.
        NATO on PUOLUSTUSliitto, kuinka vaikea tätä on ymmärtää?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin on,eihän se putin nyt huvikseen sinne ukrainaan hyökkää,usa on vain rikkauksien perään,ei se kummempaa syytä tarvii.

        Ukraina on itsenäinen maa eikä mikään osa USA:ta tai Venäjää. Ja Putin on mielisairas psykopaatti, vähän kuin Hitler.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        NATO ei ole ikinä hyökännytkään mihinkään, eikä hyökkää.
        NATO on PUOLUSTUSliitto, kuinka vaikea tätä on ymmärtää?

        NATO on hyökännyt mm. Libyaan ja Serbiaan.

        Puolustusliitto on puhdasta orwellilaista uuskieltä, kuten Neuvostoliiton rauhan aseet aikoinaan.

        NATO on sotilasliitto.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokin mielenvikaisuus ainakin. Ihmettelen vaan miten muutamien valtioiden vallanhaluiset diktaattorit saavat laittaa koko maailman varpailleen. Eikö tällaisia voida eliminoida mitenkään.

        Sepäs siinä on, valta väärissä käsissä...Venäjä tekee mitä tahtoo, uhka koko Euroopalle.Suomi rajanaapurina hyvin pahassa välikädessä.Jos venäjä hyökkäsi tänne, lopputulosta voi kauhulla ajatella.

        >Ei USA eli NATO lähde mittelöön Venäjän kanssa,

        Tarkoittanet että Venäjä ei ikinä uskalla hyökätä Nato-maahan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ukraina ei ole NATOn jäsen.
        Suomikaan ei ole NATOn jäsen vaikka kannattaisi olla.

        Katso 20-30v historiaa tuosta Venäjän rajalta, ja tarkkaan tutki mitä on käynyt itsenäisille valtioille jotka EI kuulu NATOon.

        NATO maat ovat saaneet olla rauhassa Venäjän naapurissa, kaikki muut ovatkin sitten kärsineet...seuraavana vuorossa Suomi.

        Jos näin olisi,valmistautukaa jättämään suomi,vain sen vuoksi ettei suomen idioottipoliitikot vieneet suomea Natoon

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        NATO ei ole ikinä hyökännytkään mihinkään, eikä hyökkää.
        NATO on PUOLUSTUSliitto, kuinka vaikea tätä on ymmärtää?

        Irakiin hyökkäsivät tekosyyllään etsiä "YDINOHJUKSIA" jotka myöhemmin olikin muoviputkia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        NATO on lähes piirittänyt Venäjän uusilla jäsenmaillaan, en ymmärrä NATO kiimaa Suomessa, kehottaisin tasapuolisuuden nimissä tutkia USA:n rötöksiä maailmassa, ei se mikään pulmunen ole, mutta nyt etupiiri NATO:lla on näytön paikka. Ei USA eli NATO lähde mittelöön Venäjän kanssa,

        Venäjä hyökkää aamusta ja stallarin ainoa murhe on se, että pitää tutkia ”USA:n rikoksia”? Ketä luulet huijaavasi, vätys!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Länsi nato haluaa itämaiden, kuten venäjän luonnonvarat. Venäjä lähes velaton maa, mutta nato usalla velkaa korvia myöten, jos kiina tahtoo usan maksavan velkansa, ei nato hyökkäile ikinä enään mihinkään.. googlaa usan valtionvelka.

        Minäpä googlasin. Kiinalla on USA:n valtionvelasta reilu 3%. Jos Kiina haluaa sen myydä, niin markkinat mielellään sen ostavat pois, kuten kävi silloin kun Venäjä yritti horjuttaa USA.a myymällä omat omistuksensa pois. Markkinat eivät juuri noteeranneet tapahtumaa. Haha.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokin mielenvikaisuus ainakin. Ihmettelen vaan miten muutamien valtioiden vallanhaluiset diktaattorit saavat laittaa koko maailman varpailleen. Eikö tällaisia voida eliminoida mitenkään.

        Putte haluaa jäädä historiankirjoihin muiden hirviöiden kanssa joista yksi pahimmista oli isä aurinkoinen joka tapatti n. 30000000 miljoonaa ihmistä,eikä koskaan joutunut teoistaan tuomiolle, vaan kukapa noista suurimmista massamurhaajista olis joutunut joko ovat vallassa kuolemaansa asti tai tekevät itsemurhan,putin ilmeisesti haluaa tähän massamurhaajien kaartiin että hänet tullaan muistamaan historiassa ikuisesti.

      • Anonyymi

        Onko se jollekin vielä epäselvää?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös Raamatussakin lue, että ihmisen ikä on noin 70 vuotta, saas nähdä.

        Mielestäni arvo ylppö oli ihminen vaikka elikin sata vuotiaaksi,sinustako ei.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ukraina on itsenäinen maa eikä mikään osa USA:ta tai Venäjää. Ja Putin on mielisairas psykopaatti, vähän kuin Hitler.

        Vertaisin mieluummin staliniin, kun tuo hitler vaikka sairas murhaaja olikin on sentään vielä harjoittelijan asteella jos häntä staliniin vertaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sepäs siinä on, valta väärissä käsissä...Venäjä tekee mitä tahtoo, uhka koko Euroopalle.Suomi rajanaapurina hyvin pahassa välikädessä.Jos venäjä hyökkäsi tänne, lopputulosta voi kauhulla ajatella.

        Mikäli venäjä hyökkäisi suomeen olisi maa vallattu viikossa ei edes se että kanki kaikkonen osallistuisi taisteluihin suomen armeijan kuuluisassa ydinviitassa muuttaisi sitä tosi asiaa.

      • Anonyymi

        Putin näyttää lihoneen ja on naamasta punakka ja turvonnut. Ehkä verenpainetta? Tuossa iässä monet venäläiset miehet kuolevat viinaan ja tauteihin. Verenpaine ym. voi johtaa myös varhaiseen dementiaan. Yksi dementian oire voi olla suuruudenhulluus tai vainoharhaisuus.

        Tätä voi lisätä se, että hän on koronan pelossa eristäytynyt bunkkeriin.

        Todennäköisesti Putin kärsii myös narsismista, kuten useat poliittiset johtajat. Sisäisesti epävarma narsisti janoaa huomiota ja suosion osoituksia. Narsistin raivo herää, jos hän tuntee jäävänsä näitä ilman. Narsisti ei myöskään kykene asettumaan muiden asemaan eikä tuntemaan myötätuntoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Länsi nato haluaa itämaiden, kuten venäjän luonnonvarat. Venäjä lähes velaton maa, mutta nato usalla velkaa korvia myöten, jos kiina tahtoo usan maksavan velkansa, ei nato hyökkäile ikinä enään mihinkään.. googlaa usan valtionvelka.

        Venäjän luonnonvarat ovat ilmaston kannalta huonoja fossiilisia polttoaineita. Ei niitä kukaan enää halua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Putin näyttää lihoneen ja on naamasta punakka ja turvonnut. Ehkä verenpainetta? Tuossa iässä monet venäläiset miehet kuolevat viinaan ja tauteihin. Verenpaine ym. voi johtaa myös varhaiseen dementiaan. Yksi dementian oire voi olla suuruudenhulluus tai vainoharhaisuus.

        Tätä voi lisätä se, että hän on koronan pelossa eristäytynyt bunkkeriin.

        Todennäköisesti Putin kärsii myös narsismista, kuten useat poliittiset johtajat. Sisäisesti epävarma narsisti janoaa huomiota ja suosion osoituksia. Narsistin raivo herää, jos hän tuntee jäävänsä näitä ilman. Narsisti ei myöskään kykene asettumaan muiden asemaan eikä tuntemaan myötätuntoa.

        Se vasta olisi iloinen uutinen jos Putin olisi vakavasti sairastunut johonkin. Täytyy oikein vilpittömästi toivoa että Putin kuolisi pois muutaman vuoden tai kuukauden sisällä ja että hänen kuolemansa olisi aivan yhtä tuskainen kuin Stalinin elikkä aivoinfarktiin tai johonkin muuhun aivan yksin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan sama, vaikka puuttini saataisiin hengiltä, siellä on varmaan tuhat pahempaa staalinia jonossa. Ei se tuollaisille mitään merkitse, vaikka koko maailma tuhoutuisi. Jos tässä on tarkoitus tuhota maailma, niin toivon, että ydinasenapit laukaistaan nopeasti. Olisi homma nopeammin ohi.

        Itse käyn ostamassa sellaiset välineet, että pääsen tästä elämästä pois heti, kun tarve vaatii. En ole niin vahva, että jaksaisin sinnitellä sodan ja pulakausien keskellä.

        Nato on maailman paras rauhanjärjestö. Usko trolli järkiputta ja liity mukaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        NATO on hyökännyt mm. Libyaan ja Serbiaan.

        Puolustusliitto on puhdasta orwellilaista uuskieltä, kuten Neuvostoliiton rauhan aseet aikoinaan.

        NATO on sotilasliitto.

        Nato tuo rauhaa.

      • Yksi mahdollisuus todella on, että Putinin henkinen tasapaino on järkkynyt. Siinä tapauksessa koko maailma on vaarassa. Jos Putin on henkisesti häiriintynyt niin miten hänen lähipiirinsä, kaverinsa, siihen reagoivat? Löytyykö käsi. joka tarttuu Putinin käteen jos se alkaa hamuilla sitä nappia, joka käynnistää ydinsodan? "Äläs nyt Volodja hei!"?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se vasta olisi iloinen uutinen jos Putin olisi vakavasti sairastunut johonkin. Täytyy oikein vilpittömästi toivoa että Putin kuolisi pois muutaman vuoden tai kuukauden sisällä ja että hänen kuolemansa olisi aivan yhtä tuskainen kuin Stalinin elikkä aivoinfarktiin tai johonkin muuhun aivan yksin.

        Jos vaikka joku myrkkyä lykkäis sen teehen? Samat konstit, mitä itsekin käyttää toisinajattelijoihin ja oppositioon. Kai se raukka joutuu olemaan koko ajan peloissaan, milloin joku onnistuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuollaisia ”sopimuksia” ei ole tehty!

        "Sodan ensimmäinen uhri on totuus."

        Näin oli myös kahden maailmansodan kohdalla kun israelia niillä luotiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        NATO on lähes piirittänyt Venäjän uusilla jäsenmaillaan, en ymmärrä NATO kiimaa Suomessa, kehottaisin tasapuolisuuden nimissä tutkia USA:n rötöksiä maailmassa, ei se mikään pulmunen ole, mutta nyt etupiiri NATO:lla on näytön paikka. Ei USA eli NATO lähde mittelöön Venäjän kanssa,

        Ei lähdekään koska jos USA nostaa pikkurilliä Venäjää kohtaan niin Venäjä aseistaa ydinkärjillä lähi-idän valtiot kuten Iran, Syyria jne.

        Eli selkokielellä, jos Israel laittaa sotakoiransa eli USAn hyökkäämään Venäjää vastaan niin Israelista tulee radioaktiivinen.

        Eihän mitään itsenäistä Amerikkaa ole ollut olemassakaan vuoden 1963 jälkeen. Lyndon B Johson käytännössä teki Amerikasta "Israelin osavaltion" presidenttikaudellaan.

        Kuullaan asia vaikka kahden juutalaisen omasta suusta:

        https://www.youtube.com/watch?v=Ll4yQR8-538
        Aikakohta 1:45

        Mikäs sen "hauskempaa". Mutta näin se menee, USA on ollut kaapatussa tilassa jo vuosikymmeniä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ukraina on itsenäinen maa eikä mikään osa USA:ta tai Venäjää. Ja Putin on mielisairas psykopaatti, vähän kuin Hitler.

        Se mitä teille sanotaan, on yksi asia, se miten asiat todellisuudessa ovat toinen asia.

        Teille on valehdeltu maailman asioista noin 100 vuotta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Putin näyttää lihoneen ja on naamasta punakka ja turvonnut. Ehkä verenpainetta? Tuossa iässä monet venäläiset miehet kuolevat viinaan ja tauteihin. Verenpaine ym. voi johtaa myös varhaiseen dementiaan. Yksi dementian oire voi olla suuruudenhulluus tai vainoharhaisuus.

        Tätä voi lisätä se, että hän on koronan pelossa eristäytynyt bunkkeriin.

        Todennäköisesti Putin kärsii myös narsismista, kuten useat poliittiset johtajat. Sisäisesti epävarma narsisti janoaa huomiota ja suosion osoituksia. Narsistin raivo herää, jos hän tuntee jäävänsä näitä ilman. Narsisti ei myöskään kykene asettumaan muiden asemaan eikä tuntemaan myötätuntoa.

        Putin on rationaalinen ja henkisesti paremmassa tilassa kuin läntisen maailman poliitikot.

        Tai tämä amerikan pierubiden. Biden-sätkynukke on kyllä surkein nukke mitä juutalaiset ovat koskaan valtaan laittaneet amerikan maalla, huh huh.

      • Anonyymi

        hmm...se selittäisikin jo paljon...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ukraina on itsenäinen maa eikä mikään osa USA:ta tai Venäjää. Ja Putin on mielisairas psykopaatti, vähän kuin Hitler.

        Ehei vain työselvittelyä Putin ja Pildenin jokapäiväisetä leivästä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikäli venäjä hyökkäisi suomeen olisi maa vallattu viikossa ei edes se että kanki kaikkonen osallistuisi taisteluihin suomen armeijan kuuluisassa ydinviitassa muuttaisi sitä tosi asiaa.

        Ei ydinviitassa ukontyötkään kantane hedelmään...parasta vain sissisodan toimenpiteisiin suosiolla käydä...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        NATO on lähes piirittänyt Venäjän uusilla jäsenmaillaan, en ymmärrä NATO kiimaa Suomessa, kehottaisin tasapuolisuuden nimissä tutkia USA:n rötöksiä maailmassa, ei se mikään pulmunen ole, mutta nyt etupiiri NATO:lla on näytön paikka. Ei USA eli NATO lähde mittelöön Venäjän kanssa,

        Ei lähdekään! Kaiken takana on maailman salainen, mutta todellinen johto. Se vetelee niistäkin naruista, joitten mukaan mm Putin ja Biden sätkivät. Tähän ei haluta uskoa, koska kaunis satu hurmaa ja pettää karun faktan. Aivan samalla tavalla kuin pelottelu meni täysillä perille ns Korona-plandemiassa. Sen todistaa jokainen vaippanaama omalla käytöksellään.

        Kyllä se voi pitää paikkansa
        Todellinen valta on piilossa
        Aina

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nato tuo rauhaa.

        hmm...Mitäpä tuo YK sitten tekee kun Naton pojillakin noin kiirettä pitää.Vanhuuttansako potee ja harmaita hiuksiansako vain laskennee?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        NATO on lähes piirittänyt Venäjän uusilla jäsenmaillaan, en ymmärrä NATO kiimaa Suomessa, kehottaisin tasapuolisuuden nimissä tutkia USA:n rötöksiä maailmassa, ei se mikään pulmunen ole, mutta nyt etupiiri NATO:lla on näytön paikka. Ei USA eli NATO lähde mittelöön Venäjän kanssa,

        Älä ole ryssien trolli katkera.usa on yksinäänkin aivan ylivertainen puhumattakaan että mukana on muitakin natomaita. Ryssät on kehitysmaa jolla on ydinase

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan sama, vaikka puuttini saataisiin hengiltä, siellä on varmaan tuhat pahempaa staalinia jonossa. Ei se tuollaisille mitään merkitse, vaikka koko maailma tuhoutuisi. Jos tässä on tarkoitus tuhota maailma, niin toivon, että ydinasenapit laukaistaan nopeasti. Olisi homma nopeammin ohi.

        Itse käyn ostamassa sellaiset välineet, että pääsen tästä elämästä pois heti, kun tarve vaatii. En ole niin vahva, että jaksaisin sinnitellä sodan ja pulakausien keskellä.

        Minä lähden pakolaiseksi perheineni , vaikka Espanjaan.

      • Anonyymi

        Soita sille?

      • Anonyymi
        Oikonomi kirjoitti:

        Yksi mahdollisuus todella on, että Putinin henkinen tasapaino on järkkynyt. Siinä tapauksessa koko maailma on vaarassa. Jos Putin on henkisesti häiriintynyt niin miten hänen lähipiirinsä, kaverinsa, siihen reagoivat? Löytyykö käsi. joka tarttuu Putinin käteen jos se alkaa hamuilla sitä nappia, joka käynnistää ydinsodan? "Äläs nyt Volodja hei!"?

        Tuo arvio on aika oikeaan osuva.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        NATO on lähes piirittänyt Venäjän uusilla jäsenmaillaan, en ymmärrä NATO kiimaa Suomessa, kehottaisin tasapuolisuuden nimissä tutkia USA:n rötöksiä maailmassa, ei se mikään pulmunen ole, mutta nyt etupiiri NATO:lla on näytön paikka. Ei USA eli NATO lähde mittelöön Venäjän kanssa,

        ... NATO piirittänyt...? ..itse jokainen jäsenmaa on hakemuksensa harkinnut ja tehnyt...ja koetapa arvailla minkä vuoksi ja kenen takia ..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin on,eihän se putin nyt huvikseen sinne ukrainaan hyökkää,usa on vain rikkauksien perään,ei se kummempaa syytä tarvii.

        ...hiphei, myös mä heitän kuperkeikkaa , on asiat näin ylösalaisin..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Putte haluaa jäädä historiankirjoihin muiden hirviöiden kanssa joista yksi pahimmista oli isä aurinkoinen joka tapatti n. 30000000 miljoonaa ihmistä,eikä koskaan joutunut teoistaan tuomiolle, vaan kukapa noista suurimmista massamurhaajista olis joutunut joko ovat vallassa kuolemaansa asti tai tekevät itsemurhan,putin ilmeisesti haluaa tähän massamurhaajien kaartiin että hänet tullaan muistamaan historiassa ikuisesti.

        ...ei ne harvat eloonjääneet nimeltä muista tämän päivän johtajia... ydintalven jälkeen ensimmäinen sukupolvi keräilee vanhoja tähteitä , toinen koettaa jotenkin selvitä vanhoja muistellen ja kolmas onkin villejä barbaareja jotka eivät muista mitä sähkö ja tulitikut olivat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        NATO ei ole ikinä hyökännytkään mihinkään, eikä hyökkää.
        NATO on PUOLUSTUSliitto, kuinka vaikea tätä on ymmärtää?

        Oletko kuullut koskaan Vietnamin sodasta, kukakohan sinne hyökkäsi? Olisikohan ollut joku USA?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikäli venäjä hyökkäisi suomeen olisi maa vallattu viikossa ei edes se että kanki kaikkonen osallistuisi taisteluihin suomen armeijan kuuluisassa ydinviitassa muuttaisi sitä tosi asiaa.

        Eihän siihen viikkoa kuluisi, korkeintaan kaksi päivää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Putin näyttää lihoneen ja on naamasta punakka ja turvonnut. Ehkä verenpainetta? Tuossa iässä monet venäläiset miehet kuolevat viinaan ja tauteihin. Verenpaine ym. voi johtaa myös varhaiseen dementiaan. Yksi dementian oire voi olla suuruudenhulluus tai vainoharhaisuus.

        Tätä voi lisätä se, että hän on koronan pelossa eristäytynyt bunkkeriin.

        Todennäköisesti Putin kärsii myös narsismista, kuten useat poliittiset johtajat. Sisäisesti epävarma narsisti janoaa huomiota ja suosion osoituksia. Narsistin raivo herää, jos hän tuntee jäävänsä näitä ilman. Narsisti ei myöskään kykene asettumaan muiden asemaan eikä tuntemaan myötätuntoa.

        Meinaat että Putinilla on sama sairaus kuin suomalaisilla viranomaisilla, en Putinin sairaudesta tiedä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nato tuo rauhaa.

        Nato vie rahaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Putin näyttää lihoneen ja on naamasta punakka ja turvonnut. Ehkä verenpainetta? Tuossa iässä monet venäläiset miehet kuolevat viinaan ja tauteihin. Verenpaine ym. voi johtaa myös varhaiseen dementiaan. Yksi dementian oire voi olla suuruudenhulluus tai vainoharhaisuus.

        Tätä voi lisätä se, että hän on koronan pelossa eristäytynyt bunkkeriin.

        Todennäköisesti Putin kärsii myös narsismista, kuten useat poliittiset johtajat. Sisäisesti epävarma narsisti janoaa huomiota ja suosion osoituksia. Narsistin raivo herää, jos hän tuntee jäävänsä näitä ilman. Narsisti ei myöskään kykene asettumaan muiden asemaan eikä tuntemaan myötätuntoa.

        Historialla on tapana toistaa itseään.krimin valloituksen aikaan oli jossain lehdessä venäläisessä julkaistu kartat,jossa suomi oli osa venäjää.iltasanomissa tai Iltalehdessä oli juttu ,jossa oli tuo piirretty kartta.muistaako joku?suomalaisetkin voi joutua turvapaikan hakijoiksi.keski-ikäiset voivat muuttaa Espanjaan eläkkeellä pärjää,nuoret joutuvat tykin ruuaksi.toivottavasti emme joudu sodan kauhuja kokemaan.ukrainasta pitää ottaa pakolaisia ei Afrikasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos näin olisi,valmistautukaa jättämään suomi,vain sen vuoksi ettei suomen idioottipoliitikot vieneet suomea Natoon

        Vai pitäis Sergei sulle Suomi jättää ja lähteä livohkaan. Älä unta nää

    • Anonyymi

      Jokerit jatkaa KHL:ssä.
      Kurrilla ainakin on aivokasvain.

      • Anonyymi

        Katsokoon peiliin se joka vielä menee jokereiden pelejä katsomaan ja näin kannattaa putinovitzin toimia!

      • Anonyymi

        Boikottiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katsokoon peiliin se joka vielä menee jokereiden pelejä katsomaan ja näin kannattaa putinovitzin toimia!

        Katson teeveestä kaikki Jokerien pelit ilman muuta.
        T. Jokerifani

      • Anonyymi

        Kurri on TROLLI

    • Anonyymi

      Kaikkia natoon kuuluvia maita kohtaan hyökkäys on oikeutettu, armotta vain käytävä päälle.

      • Anonyymi

        Natonatsien laajenemis operaatio tyssäsi, oli selvä ettei venäjälle päin länsimaat liikoja laajene, kuten napoleon ja hitlerkin sai kokea.

      • Anonyymi

        Suomi NATOon ja heti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Natonatsien laajenemis operaatio tyssäsi, oli selvä ettei venäjälle päin länsimaat liikoja laajene, kuten napoleon ja hitlerkin sai kokea.

        Nythän se vasta laajeneekin! Putte hankkii Natolle uusia jäsenmaita Euroopassa! Suomen tie on selvä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Natonatsien laajenemis operaatio tyssäsi, oli selvä ettei venäjälle päin länsimaat liikoja laajene, kuten napoleon ja hitlerkin sai kokea.

        Warsovan liiton ovi on raollaan...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Warsovan liiton ovi on raollaan...

        Onko Timpuri jo tilattu?

    • Anonyymi

      Meidän Suomi seuraa ja tarkkailee tilannetta.
      Aamulla mediassa rauhoiteltiin meitä ja
      että Suomella ei ole hätää.Suomi on EU:n
      jäsen ja seisoo päättäväisesti Euroopan
      rinnalla ja tuomitsee Venäjän toimet
      Suomi tukee Ukrainaa ja sen itsenäisyyttä
      ja toivotaan että Venäjä palaisi diplomatian
      tielle.

      • Anonyymi

        Diplomatian este on Putin.

      • Anonyymi

        Jos suomi joutuisi samaan tilanteeseen ukrainan kanssa, niin eu ja nato sanoisi vain että on suomen oma ongelma ei meidän. Vihervasemmisto kääntää kelkkansa aina voittajan puolelle, sitä tekee vihreäsiirtymä kun pitää oma nahka pelastaa.

      • Anonyymi

        EU on "hampaaton", lieneekö edes tekohampaita, eroon toimimattomasta EU:sta. Sanna Marin puhui tästä Ukraina tilanteesta, luottaa EU:hun kuin pukki uusiin sarviin, todella tyhjänpäiväinen puhe, toisto oli paljon, sammuva "tähti".

      • Anonyymi

        Voihan p,,,,,le,näitä suomen toivotaan,toivotaan idioottipoliitikoita

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos suomi joutuisi samaan tilanteeseen ukrainan kanssa, niin eu ja nato sanoisi vain että on suomen oma ongelma ei meidän. Vihervasemmisto kääntää kelkkansa aina voittajan puolelle, sitä tekee vihreäsiirtymä kun pitää oma nahka pelastaa.

        Tietenkin, KOSKA EMME OLE JÄSENMAA!

        Siksi pitääkin liittyä pikemmiten!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tietenkin, KOSKA EMME OLE JÄSENMAA!

        Siksi pitääkin liittyä pikemmiten!

        Hallituksen tuleekin sitä ennen laatia laki progressiivisesta verosta.. että naton jäsenmaksut saa maksetuksi, eu.n maksujen ja tukipakettien lisäksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EU on "hampaaton", lieneekö edes tekohampaita, eroon toimimattomasta EU:sta. Sanna Marin puhui tästä Ukraina tilanteesta, luottaa EU:hun kuin pukki uusiin sarviin, todella tyhjänpäiväinen puhe, toisto oli paljon, sammuva "tähti".

        EU ei ole puolustusliitto kuten Nato, vaan talousliitto. Siksi sillä ei tietenkään ole "hampaita", paitsi talouspakotteita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hallituksen tuleekin sitä ennen laatia laki progressiivisesta verosta.. että naton jäsenmaksut saa maksetuksi, eu.n maksujen ja tukipakettien lisäksi.

        Naton jäsenmaksut eivät tuntuisi Suomen taloudessa. Armeijammekin on yhteensopiva. Natoon voidaan liittyä jos se käy poliittisesti. Aiemmin vastustin liittymistä, mutta silloin Putin ei ollut vallassa. Nyt tilanne on toinen, Putin suorastaan sysää Suomen Naton syliin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hallituksen tuleekin sitä ennen laatia laki progressiivisesta verosta.. että naton jäsenmaksut saa maksetuksi, eu.n maksujen ja tukipakettien lisäksi.

        Hei me hillutaan taas mutta ei me kaaduta...ei se meidän syy oo jos kansan rahat ovat hukassa....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EU ei ole puolustusliitto kuten Nato, vaan talousliitto. Siksi sillä ei tietenkään ole "hampaita", paitsi talouspakotteita.

        Onhan EU saanut jo suomen talouden kuralle.

    • Anonyymi

      Suomalaisia pitäisi sitoa puihin, etteivät lähtisi ennenaikojaan.

    • Anonyymi

      Ukraina julkaisi Twitter-tilillään poliittisen pilapiirroksen, jossa suurikokoinen Hitler silittää isällisesti pienen Putinin päätä.

    • Anonyymi

      Putin on itse fasisti. Ja vielä kaiken lisäksi sotahullu, mielipuoli ja natsi. Miksi kukaan ei ammu sitä idioottia? Annetaan sellaisen Hitlerin ja Stalinin kulkea vielä vapaalla jalalla. Hirttopuuhun mokoma joutaisi. NATO, hop, hop, äkkiä vastahyökkäykseen Venäjää vastaan!

      • Anonyymi

        Ottawan sopimus roskikseen ja miinat takaisin rajalle,naapurin mielenvikainen seniili on nyt seonnut lopullisesti!

      • Anonyymi

        Ei kai tämä yhdestä miehestä kiinni ole, on luotu järjestelmä jossa henkilöityy Putin, onhan Suomessakin kokemusta tällaisesta ; Kekkosen hovi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ottawan sopimus roskikseen ja miinat takaisin rajalle,naapurin mielenvikainen seniili on nyt seonnut lopullisesti!

        Ja samalla voidaan alkaa rakentaa ohjussiiloja NATO ydinohjuksia varten pitkin itärajaa.

      • Anonyymi

        Onneton lapsuus ja nuoruus, jäänyt vaille rakkautta. Tulos näkyy, kylmä ja tunteeton tyranni, ex-vaimon sanoin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja samalla voidaan alkaa rakentaa ohjussiiloja NATO ydinohjuksia varten pitkin itärajaa.

        Parempi sekin, kuin Putin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kai tämä yhdestä miehestä kiinni ole, on luotu järjestelmä jossa henkilöityy Putin, onhan Suomessakin kokemusta tällaisesta ; Kekkosen hovi

        Kekkonen ei ollut hyökkäämässä minnekään, vaan piti Suomen puolta.

    • Anonyymi

      Tämä on hälyttävää varsinkin kun Putin ilnaisi vanhojen rajojen oikeellisuudesta.
      Kohta tunnustaa vaan nuo rajat ja sitten ollaan osa suurta äiti Venäjää kuten aikaisemmin. Nythän kansalaisista kantasuomalaisten osuus on muutenkin vähenevä
      osuus.
      Suomalaiset nukkuvat älylaitteiden ja vihervasemmiston hipsteri harhassa, joten
      tuskin edes kiinnostaa itsenäinen Suomi enää. Haastatteluisa nuoret ikäluokat eivät edes osaa kertoa, mitä itsenäisyys heille konkreettisesti merkitsee - nopea laajakaista varmaan tärkein ja kasvisruoka.

      • Anonyymi

        Minä en menisi klikkaamaan kaikenlaisia tuntemattomia linkkejä. Sieltä voi saada viruksen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä en menisi klikkaamaan kaikenlaisia tuntemattomia linkkejä. Sieltä voi saada viruksen.

        Twitterissä leviää juuri aika pahoja haitakkeita noiden linkkien mukana

    • Anonyymi

      Fennovoiman hallituksen pj ja härmälä on putinin narussa. Nyt ehdottomasti kaikken tarkasteltava sähkösopimukset yms että löytyykö sieltä http://www.voimaosakeyhtio.fi/osakkaat/ listan firmoja ja jos löytyy niin just vaihtoon. Kaikki ostaminen ja myyminen lopetettava putinin valtion kanssa lopetettava jo yksityishenkilötasolla. Ja tämä tarkottaa myös näitä sidoksia. Ja vielä, älkää hyvät ihmiset myykö venäläisille mitään mökkimaita yms. koska sillon mahdollistetaan ukrainan tilanne meilläkin. Pyyttoni tulee "turvaamaan" kansalaisiaan näillä toimintamalleilla.

    • Anonyymi

      Venäjä armeijoineen on eri asia kuin Putin palkkasotilaineen.

      • Anonyymi

        Hyvä huomio.

      • Anonyymi

        Sama paska eri paketissa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama paska eri paketissa

        Sama haju mutta eri DNA-näyttö tuhahti ääni Komisaario Palmun takakeskiöstä.

    • Anonyymi

      Hienoa että Valko-Venäjän vastaisella rajalla Ukrainan joukot ovat jo antautuneet. Hienosti menee.

      • Anonyymi

        Eikö ukrainalaisia kiinnostakkaan taistella venäläisiä vastaan. vapaudestaan ja pääsystä natoon,. heti antautuivatkin.. 8o

      • Anonyymi

        Kuuntelet Venäjän propagandaa ja edustat sitä!

    • Anonyymi

      Suomi terve järki käyttöön.

      • Anonyymi

        EU/NATO eivät ole välittäneet pätkääkään tavallisten suomalaisten turvallisuudesta vaan päinvastoin huonontaneet sitä.

        EU/NATO-maat ovat olleet toimittamassa ja vaatimassa Suomea ottamaan tänne kaiken maailman muukalaisia (nk. mamutus), mikä on heikentänyt suomalaisten turvallisuutta.

        Ainoat epäilyttävät mamut ovat venäläisiä kaksoiskansalaisia.

      • Anonyymi

        Kustaan kaikki vielä kassatytön toimesta

    • Anonyymi

      Ei kiinnostaisi joutua osaksi Venäjää, joten NATO:n olisi vastattava mahdollisimman pian Venäjän hyökkäykseen. Ei haluttaisi opetella pakkovenäjää eikä lusikoida kaalisoppaa. Sitä paitsi venäläinen haisee pahalle.

      • Anonyymi

        Ei kiinnosta joutua osaksi Venäjää eikä kiinnosta joutua osaksi NATO:a.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kiinnosta joutua osaksi Venäjää eikä kiinnosta joutua osaksi NATO:a.

        Aina voit muuttaa Kiinaan?

      • Anonyymi

        NATO ei voi vastata Venäjän hyökkäykseen Ukrainaan, koska Ukraina eikä Venäjä ole NATO maa.

        Jos Ukraina olisi NATO maa, silloin NATOn 5. artikla aktivoituisi ja Venäjä olisi sodassa kaikkien NATO -maiden kanssa, ja sen sodan Venäjä häviää.

        Kannattaa nyt siis miettiä pitäisikö Suomen liittyä NATOon vielä kun voidaan, ennen kuin meille käy kuten Ukrainalle. Putin jo uhkasi tehdä saman Suomelle.

      • Anonyymi

        Etkö tiedä ettei NATOn turvatakuut koske Ukrainaa eikä Suomeakaan koska ei olla Natossa

      • Anonyymi

        Pakkoruotsi sen sijaan maistuu?

    • Anonyymi

      Muistakaa, että tällaisessa tilanteessa ei saa mistään puolueetonta informaatiota. Pelkkää propagandaa joka puolelta.

      • Anonyymi

        Kolmas maailmansota on Putinin käskystä alkanut. Oletko valmis?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kolmas maailmansota on Putinin käskystä alkanut. Oletko valmis?

        Voisi olla ihan hyvä, että alkaisi ns. kunnon rytinät ja suomessa todellinen erikoistilanne, miehitys jne.
        Voisi ilmoittaa voudille, että ei jaksa enää maksella vanhoja velkoja, eikä töihinkään enää pääse, kun tankit on tiellä poikittain.

        Sodasta voisi olla myös hyötyä, voisi putsata pöydän kunnolla ja aloittaa puhtaalta...
        Saisi ihmiset muutakin ajateltavaa, kuin tuijottaa omaa napaa vain.

        Tai sitten voi muuttaa pois Suomesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kolmas maailmansota on Putinin käskystä alkanut. Oletko valmis?

        Reppua pakataan valmiiksi,pakolaiseksi natomaahan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Reppua pakataan valmiiksi,pakolaiseksi natomaahan

        Suomen matut meni jo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen matut meni jo.

        Täällä trolli yrittää taas jotain eripuran lietsomista.
        Suomessa maahanmuuttajat käyvät armeijan kuten muutkin suomalaiset, ja puolustavat maata. Näin kävi talvisodassa. Hyljeksityt vähemmistöt taistelivat uljaasti rintamalla: juutalaiset, romanit, tataarit, jopa vankiloista tulleet rikolliset.
        Käy katsomassa sankarihautausmailla, siellä ne lepäävät kantasuomalaisten rinnalla. Tunnen henkilökohtaisesti juutalaisia sotaveteraaneja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Reppua pakataan valmiiksi,pakolaiseksi natomaahan

        Onkohan jollakin kengät vääräsä jalassa !? Tai liika pienet kun sählää ! Ja pipo tiukalla terve vaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kolmas maailmansota on Putinin käskystä alkanut. Oletko valmis?

        Jep

    • Anonyymi

      Energia ja ruoka turvattava. Nyt lasketaan alas maataloutta ja energiatuotantoa, esim. turvetuotanto. Liika vihreä ajattelu romukoppaan!!!!

      • Anonyymi

        Ilman vihreätä ajattelua ollaan aina riippuvaisia Venäjän öljystä ja kaasusta, sitäkö haluat?

      • Anonyymi

        Ennen kaikkea pitää parantaa omavaraisuutta. Lisää tuulivoimaloita, aurinkopaneleita, maalämpöä, vesi- ilmalämpöpumppuja ja vanhan ajan kakluuneja.

        Lisäksi biokaasuvoimaloita, uusiutuvaa dieseliä, power-to-X voimaloita, etanolia.
        Jos energiantuotanto on hajautettu ympäri maata, sitä on vaikea terrorisoida.

        Väliaikaisesti tarvitaan vielä ydinvoimaa, kivihiiltä, turvetta, LNG-kaasua ym. Todennäköisesti vihreä siirtymä tulee paikoitellen hidastumaan, paikoitellen nopeutumaan.

    • Etpä taida muistaa Jugoslavian sotia 1990-l. lähtien. Niissä Venäjäkin oli osallisena.

      Tshetsenian sodatkin käytiin Euroopassa. Mikäpä muu kuin Venäjä taas riehumassa.

      • Anonyymi

        Afganistanissa tapatti yhden sukupolven 10v aikana ja piti poistua,niin kuin jenkit Vietnamista.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Afganistanissa tapatti yhden sukupolven 10v aikana ja piti poistua,niin kuin jenkit Vietnamista.

        Kyse oli sodista nimenomaan Euroopassa modernimpana aikana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Afganistanissa tapatti yhden sukupolven 10v aikana ja piti poistua,niin kuin jenkit Vietnamista.

        Kusipää Jenkit oli 20 v Afganistanissa. Jotenkin sulla aika valikoitunut tuo muisti.
        Siviilejä myrkyttivät kemikaaleilla vietnamissa.
        Irak etsittiin olemattomia atomiaseita. Ja monessa muussa maassa. Koetahan nuolla. Ruskeaa niillä riittää Jenkeillä ja Sotahulluja ovat. Yli 300 sotaa käyneet eikä yhtään voittaneet

    • Ja sitten vielä Armenian ja Azerbaidzhanin väliset sodat, ja muuta kahakat Kaukasuksella.

      Näissäkin Venäjällä sormet pelissä.

      • Anonyymi

        Nyt sitten vasta heräsitte tuohon?

      • Anonyymi

        Ja Syyriassa parastaikaa.

      • Anonyymi

        Ja Georgia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja Georgia.

        Ja Afrikan maissa kuten Libyassa ja Malissa. Venäläisiä palkkasotureita, mutta kuka maksaa? Ei ainakaan köyhät afrikkalaiset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja Syyriassa parastaikaa.

        Jenkkitappajat on ollu kans syyriassa. Ei kannattais unohtaa , Kieli ei ruskeasta muutu vaikka kuin yrittäis unohtaa

    • Anonyymi

      Venäjä ei naton kanssa sodi koska tietää häviävänsä ja 50%ydinsotaa joten balttia jää rauhaan

      • Anonyymi

        Ei NATO-maat lähetä kuin materiaaliapua toisilleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei NATO-maat lähetä kuin materiaaliapua toisilleen.

        Ja höpö höpö! Baltiassa ja Puolassa on jo nyt Nato-joukkoja ja lentokoneita!

        Tiltu valehtelee aina!

    • Anonyymi

      Ei ole mitään syytä meidän huolestua. Antaa Venäjän ihan rauhassa palauttaa Neuvostoliiton rajat. Ei ole meidän ongelmamme.

      • Anonyymi

        Oikein!

      • Anonyymi

        Ei koske Suomea, se on kaukana Suomesta tuo sota.
        Ei me NATOa tarvita kun eihän tänne ole kukaan hyökännytkään?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei koske Suomea, se on kaukana Suomesta tuo sota.
        Ei me NATOa tarvita kun eihän tänne ole kukaan hyökännytkään?

        Vai kaukana? Helsingistä on sama etäisyys Ukrainaan kuin Lappiin!

    • Anonyymi

      Euroopan lailliset rajat ovat ne, jotka jäivät voimaan toisen maailmansodan jälkeen.

      Pannaan siisti jako: kaikki entiset itäblokin maat Venäjään, kaikki loput EU:ta. Kaksi valtiota riittää Euroopassa. Eikä mitään liittovaltiohömpötyksiä vaan selkeästi koko EU yhdeksi yhtenäisvaltioksi, jossa ylin päätösvalta on EU-parlamentilla.

      • Anonyymi

        Ei ole laillista pakottaa toisia köyhän ja korruptoituneen Venäjän alaisuuteen aseilla uhkaamalla. Kirjoittaja asunee Pietarissa?

    • Anonyymi

      Seuraava siirto ei ole hyökkäys Baltiaan vaan hyökkäys liittoutumattomaan Suomeen. Kuinka pitkä on Suomen armonaika? - se riippuu siitä, miten kauan Venäjältä menee Ukraina-operaation kanssa. Olisiko vielä aikaa käynnistää liittyminen Natoon? Eipä taida olla hetkeäkään hukattavissa. Toteututumattomasta Nato-optiosta tulee nyt Suomelle kuolettava uhka. Suomessa jahkaillaan asian kanssa kunnes Venäjän armeija tulee panemaan Nato-optiolle pisteen.

      • Anonyymi

        Ennen kuin Venäjä valloittaa Suomen, meidän olisi syytä pistää vastuuseen ja teloittaa kaikki poliitikot jotka estivät Suomen liittymisen NATOon.

      • Anonyymi

        Antaa jahkailla.valmistautukaa jättämään suomi. Ei tänne kannata jäädä itseänsä tapattamaan.koska ryssin höökiminen olisi voitu estää hakeutumalla nato maahan. Antaa poliitikkojen itse hoidella suomen puolustus.aika näyttää miten käy

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ennen kuin Venäjä valloittaa Suomen, meidän olisi syytä pistää vastuuseen ja teloittaa kaikki poliitikot jotka estivät Suomen liittymisen NATOon.

        Teloittamisen voi jättää diktatuurivaltioille. Vielä hiljan suurin osa suomalaisista vastusti Nato-jäsenyyttä. Nekö kaikki sinä teloittaisit?

        Apua voi tietysti kysyä stalinisteilta ja uusnatseilta, niillä on esikuvia keskitysleireistä ja vankileirien saaristosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ennen kuin Venäjä valloittaa Suomen, meidän olisi syytä pistää vastuuseen ja teloittaa kaikki poliitikot jotka estivät Suomen liittymisen NATOon.

        Juuri näin.olen kanssasi täysin samaa mieltä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Teloittamisen voi jättää diktatuurivaltioille. Vielä hiljan suurin osa suomalaisista vastusti Nato-jäsenyyttä. Nekö kaikki sinä teloittaisit?

        Apua voi tietysti kysyä stalinisteilta ja uusnatseilta, niillä on esikuvia keskitysleireistä ja vankileirien saaristosta.

        Kansan mielipidettä ei tarvi kysellä.turvallisuudella ei ole hintalappua. Eduskunta,hallitus ja tp päättäköön liittymisestä Natoon. Siksi heidät on sinne valittu

    • Anonyymi

      Mieluummin NATO kuin Venäjä, vaikka kumpikaan ei ole hyvä vaihtoehto. Mieluummin osana länttä kuin itää. Venäjä ydinaseistaan huolimatta on kehitysmaa.

      • Anonyymi

        Samaa mieltä,toki ryssillä luonnon varantoja ja mammonaa vaikka kuinka paljon ja tavan kansa senkuin kurkistus.toivottavasti hoitavat hullun seniili sisältä päin ennenkuin ww3 alkaa.

    • Anonyymi

      Nyt on tosi kysymyksessä myös meillä Suomessa. Natoa vasstustavat maamme poliittiset johtajat , nyt on takin käännön aika. Jäsenyyttä on haettava heti ennen kuin Putin ehtii tehdä sen mahdottomaksi.

      Enska

    • Anonyymi

      Ettekö ole tieneet ,tätä työtä on tehty koronan varjolla tai mikä lie. Maailman varallisuus on tarkoituksella ajettu alas, Nyt se eskaloituu..

    • Anonyymi

      Ei Venäjä uskalla koskea Baltiaan, jotka viisaasti ovat liittyneet Natoon ja joissa on USAn armeijan yksikköjä. Venäjä karttaa kaikin mahdollisin keinoin joutumasta tilanteeseen jossa vahingossakaan olisi mahdollista konflikti USAn sotavoiman kanssa.
      Suomi on eri asia. Vaikka Suomella on kohtuullisen uskottava oma puolustus, se ei valitettavasti kykene mitenkään estämään Venäjän ilmasotaa ohjuksin, ilma-asein ja lopulta maahan tunkeutumista, Eli lopullinen turva ei ole edes NATO vaan se, että maassa olisi USAn sotilasyksikköjä, jotka saattaisivat joutua vahingossa Venäjän sotatoimien kohteeksi ja sytyttää täysimittaisen sodan USAn ja Venäjän välille. Sotaan USAn kanssa Venäjä, joka uskoo vain kovaa puhetta, ei missään tapauksessa halua.
      EU on täysin hampaaton ja kykenemätön, loputtoman juttelunsa jälkeenkin, laittamaan Venäjälle millään tavoin hanttiin.

      • Anonyymi

        Ukrainan sotavoimat monta kertaa suuremmat kuin Suomen.

        Kun Putte päättää hyökätä Suomeen, ei mene kuin tunteja ja koko maa on osa Venäjää...Tämä on todellisuutta ilman NATOa.

        Ja huomatkaa, Kiinan asenne valaa vettä venäläisen psykopaatin myllyyn. Vuosien mittaiset sotavalmistelut pannaan nyt toimeksi.

    • Anonyymi

      Aivan oikein tehdä jotain Ukraina tulee neuvottelemaan tilanteesta riippuen maksaa kallista hintaa

      • No se on toki valtavan kallis hinta, että Ukraina ja ukrainalaiset joutuisivat Venäjän diktatuurin alistamaksi. Siksi Suomen tulisikin ottaa opiksi Ukrainan virheestä ja hakeutua välittömästi NATO:n jäsenksi.

    • Anonyymi

      Kohta se vihervasemmisto ei tiedä minne päin pitää pyllistää kun oma nahka pitää pelastaa.

      • Anonyymi

        Taas joku trolli jatkaa tätä yksitoikkoista höpinää vihervasemmistosta. Tarkoitus jakaa suomalaisia, hajoita ja hallitse, venäläisten helpoksi saaliiksi.

    • Anonyymi

      En sanoisi Venäjää ja Ukrainaa kumpaakaan ihannevaltioksi. Mutta jos täytyy valita niiden väliltä, valitsisin Ukrainan, joka on uhri. Ja Venäjä ja Putin on roisto.

    • Anonyymi

      Tämä sota tulee kestämään pitkään ja täällä hinnat nousee valtavasti. Ainut asia mitä hallitus saa aikaan, on jälleen kerran voimakkaat puheet, miljoonien maasta pakenevien sijoittaminen suomeen.

      • Anonyymi

        Hinnat tulevat nousemaan koko maailmassa, ja Venäjän-kauppaa käyvien yritysten osakkeet laskemaan. Ei Suomen hallitus sille mitään voi. Mitä sinä muka tekisit, et osaisi kuin seistä sormi suussa.

        Kotimainen maatalous tuotanto kasvaa suomessa hurjasti. aluksi mustanpörssin kaupalla, niin on ennenkin mennyt sota tilanteissa. myöhemmin laillisesti, ja edullisemmin kuten ennen eu.a.

    • Anonyymi

      Eikö se ole ihan nykyinen sota?
      Ei mikään historiallinen sota.

    • Anonyymi

      Mustia laukkuja ja nappeja on muuallakin kuin Moskovassa?

      Olisiko nyt aika, että itsestään selvyyksien puhuminen Aaltolan tapaan ja tyhjien tuomitsemisien liturgiat lopetetaan. Samaan aikaan kun sanotaan jyrkästi tuomitsevan Venäjän, Ukrainalle ei edes anneta aseita, puhumattakaan puolustamisesta. …mistä jyrkässä tuomitsemisessa on siis kysymys? Tyhjää suun peksentää ja tyhjien käsien heiluttelua niin kuin arabit puivat nyrkkejään kun heidän maansa ja hallintonsa tuhottiin arabikevään aikana ja öljylähteet omittiin. Tyyliin: ”Entä jos tuemme Ukrainaa ja Venäjä kostaa.” Onko NATON ja EU:n yhtenäisyys saatu hajautetuksi kunkin vain oman maan intressien suojelemiseksi. Ukrainalaiset jätettiin taas yksin taistelemaan pahan valtaa vastaan?

      Nyt on pian Lännen vuoro puida nyrkkejä voimattomina kun odotetaan ”step by step” kun Venäjä Kiinan kanssa tulee maa maalta valloittamaan Euroopan ja hallitsemaan koko Eurooppaa ja USA:sta tulee seuraava kohde?

      Nyt Ukrainaa varustamaan 1000 000 keskipitkän matkan isoa rakettia ja atomipommeja lähetettäviksi valittuihin kohteisiin? Ei, eihän Venäjä uhkaa muita?! Vielä. Mutta odottakaa ja uskokaa Venäjän puheita, ettei se aloita sotaa Ukrainassa, eikä hyökkää muihin Euroopan maihin??? USA:han???

      Vastaaja pui voimattomia nyrkkejään tulleensa mielivaltaisesti väärin tuomituksi!

      Myös Israel tullee Venäjän, Kiinan ja Iranin valloittamaksi? Nyt on jo astettu Kolomoiski tappolistalle?

      • Anonyymi

        Ukraina ei kuulu Natoon eikä EU:hun, hölmö.

    • Anonyymi

      Tästä syntyy kolmas maailmsota..

      • Anonyymi

        Tästä syntyy Venäjän muuttuminen Pohjois-Korean kaltaiseksi hylkiövaltioksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tästä syntyy Venäjän muuttuminen Pohjois-Korean kaltaiseksi hylkiövaltioksi.

        Sen aika näyttää, vai näkyykö 50e kristallipallosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tästä syntyy Venäjän muuttuminen Pohjois-Korean kaltaiseksi hylkiövaltioksi.

        Juuri näin.massiiviset pakotteet kestäköön niin kauan että venäjä vaipuu alemmas kuin kivikausi eikä nouse sieltä koskaan.loppuu se hullun koiran putinin sotakassakin

    • Anonyymi

      Ryssä toimii ihan ymmärrettävästi. Jos pelaa Lännen sääntökirjan mukaan, niin Länsi voittaa. Ainoa vaihtoehto on toimia eri sääntöjen mukaan.

      1989 jälkeen ryssä on myös oppinut, että Länsi ei kunnioita muuta kuin voimapolitiikkaa.

    • Anonyymi

      Nyt natonuoliat kokeilemaan ukrrainaan miltä tuntuu olla ammuttavana vieraassa maassa luulen että nämä uussavuttomat ovat hitaita lähtemään. Tämnhän sotkun sai aikaan usa ja nato , ainahan sodassa on kaksi puolta mutta eipä kapitalisti tv mainita tästä

      • Anonyymi

        Nato kaiken paha alku ,pysyisivät omalla maaperällä,joka paikkaan itsesään tyrkyttämässä..

    • Anonyymi

      Huonoa ulkopolitiikkaa Ukrainalta, kun ajautui hyvän naapurin kanssa napit vastakkain.

      • Anonyymi

        Tuo on kyllä totta.

      • Huonompi vaihtoehto olisi ollut alistua Putin Kalsarimyrkyttäjän diktatuurin orjaksi.

    • Anonyymi

      Baltia on turvassa Natossa. Venäjä on ilmoittanut ettei hyökkää Nato maahan. Suomen Venäjä on ilmoittanut aikanaan valtaavansa.

      Hyökkäys Suomeen alkaa kohta.

      • Anonyymi

        Baltia on turvassa, koska siitä ei ole uhkaa ryssälle.

        NATO:n on melkein mahdoton huoltaa kunnolla Baltian joukot, jos tosipaikan tulee eteen. Baltian ryssä pystyy tarvittaessa valtaamaan milloin tahansa. Siksi Baltia ei ole ryssälle nyt erityisen tärkeä.

        Älä trolli unta näe.nato panee tuhansia ohjuksia liikkeelle niin Pietarin trolleiltakin palaa perskarvat

    • Anonyymi

      Jenkkien märkä uni. Rajoitettu ydinsota euroopassa. Natottajat saivat haluamansa.

    • Anonyymi

      Itärajan siat Suomessakin maksamaan Putinin hulluuden.

      Voimia Ukrainalle ja sen kansalle. Lähes koko maailma on Ukrainan takana ja näiden rinnalla kaikki rauhaa tavoittelevat tahot, kuten Yhdistyneet kansakunnat.

      • Anonyymi

        Länsimaat on Ukrainan tukena.
        Useimmat muut maat ei välitä paskan vertaa.
        Useimpien maiden mielestä voittaja on oikeassa.

    • Anonyymi

      Sota on syttynyt Euroopassa, Suomi on suuressa vaarassa ja polarisaatiota maassa senkun kiihdytetään. Putinin trollit ovat aktivoituneet Suomikakkosnelosessakin osana Venäjän hyökkäystä. Tässäkin "keskustelu"ketjussa näkyy melkein pelkkiä trolleja mukamas eri puolella Suomea hajottavaa polarisaatiota.

      • Anonyymi

        Korjataan vähän vouhakkeen vouhotusta: Konflikti alkoi Ukrainassa. Ja sitten nuo putinin trolli jutut... vaikutat oikeasti jo mt-tapaukselta, joka kärsii gang stalking oireista.

    • Anonyymi

      Se tässä on ilonaihe että lehdet lopettaneet ne iänikuset koronapuheet,nyt on todellista aihetta uutisoida sotatilanteesta ja mitä tulee tapahtumaan...tais olla ihan vaan rekvisiittaa nuo koronahöpötykset että huomio ei siirtyisi todelliseen vaaraan...venäjä.

      • Anonyymi

        USA on maailman suurin uhka maailmanrauhalle. Fakta.

    • Anonyymi

      Miten niin historiallinen? Ihan samaa räiskintää kuin 2014. Ei kuitenkaan mittasuhteiltaan lähelläkään sitä mitä USA on tehnyt mm. Lähi-Idässä.

      • Anonyymi

        Pakotelistalla on myös Pietarin trollitehdas. Mitenkäs poikien työpaikkajon käy.

      • Anonyymi

        Ai et usko? No miksi sitten Venäjä pommittaa koko Ukrainaa? Ei Putin siviileistä välitä.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Ei ole kyse kapitalismista eikä kommunismista, vaan kyse on Ukrainan ihmisten inhimillisestä hädästä. En kannata NATO:a enkä Venäjää, mutta jos on pakko valita, niin ennemmin valitsen NATO:n kuin Venäjän. Se kun yritti jo Talvisodassa valloittaa Suomen. Nyt se yrittää valloittaa Ukrainan.

      • Anonyymi

        EHDOTTOMASTI! Sillä Venäjän hyökkäys on verrattomasti niitä verisempi!

      • NATO:a on käytetty kolmesti: NATO lopetti pommituksillaan entisessä Jugoslaviassa serbien msinoimat sodat ja kansanmurhat, joissa oli kuollut jo reilusti yli 100 000 ihmistä, Afganistaniin NATO meni YK:n pyynnöstä tukemaan sen demokraattisesti valittua hallintoa ääri-islamilaisia talibaneja vastaan ja Libyaan NATO meni YK:n turvallisuusneuvoston pyynnöstä estämään Gaddafin joukkojen tekemää kansanmurhaa. Siinä ne veriset NATO:n operaatiot. NATO-maissa on rauha.

      • "Naton peseminen kaikkein verisimmistä jutuista jäkeen toisen maailmansodan, on valehtelun ja vääristelyn huippua."

        Vääristelyä olisi valehdella NATO:n osallistuneen muihin kuin noihin kolmeen operaatioon.

        "Isis-terroristit olivat...nyttemmin niistä ei puhuta, yksi käytetty työkalu ja pitääkö erikseen mainostaa työkalun menetelmistä?"

        Yritätkö sinä pelle valehdella, että ISIS olisi muka NATO:n työkalu? LOL, olet pähkähullu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EHDOTTOMASTI! Sillä Venäjän hyökkäys on verrattomasti niitä verisempi!

        Venäjä pärjää aina, ei USAn tunkeutuminen jälleen kiihottamaan sodalla tule onnistumaan.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        NATO:a on käytetty kolmesti: NATO lopetti pommituksillaan entisessä Jugoslaviassa serbien msinoimat sodat ja kansanmurhat, joissa oli kuollut jo reilusti yli 100 000 ihmistä, Afganistaniin NATO meni YK:n pyynnöstä tukemaan sen demokraattisesti valittua hallintoa ääri-islamilaisia talibaneja vastaan ja Libyaan NATO meni YK:n turvallisuusneuvoston pyynnöstä estämään Gaddafin joukkojen tekemää kansanmurhaa. Siinä ne veriset NATO:n operaatiot. NATO-maissa on rauha.

        Gaddafi ei miellyttänyt jenkkejä niin tapatettiin NATSI joukoilla

      • Anonyymi

        Ilman muuta jos tarve vaatii

    • Anonyymi

      Kylläpä oli duumassa vakavia naamoja, kun Putin ilmoitti lähettävänsä sotilaita taistelualueelle. Moni kaatuu turhaan. Turvassa taitaa olla vain Putinin lähipiirin vesat.

      • Anonyymi

        Yhtä vakavia kuin 1939 kun Stalin hyökkäsi pelastamaan kommunistien kutsumia työläisten vapauttajia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yhtä vakavia kuin 1939 kun Stalin hyökkäsi pelastamaan kommunistien kutsumia työläisten vapauttajia.

        1939 maailma oli toisenlainen. Jopa Mannerheimin mielestä Stalinin Suomelle esittämät aluevaihtovaatimukset oli hyvin perustellut ja Suomen olisi pitänyt tehdä jonkinlainen kompromissi, koska Suomi ei ollut valmistautunut sotaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        1939 maailma oli toisenlainen. Jopa Mannerheimin mielestä Stalinin Suomelle esittämät aluevaihtovaatimukset oli hyvin perustellut ja Suomen olisi pitänyt tehdä jonkinlainen kompromissi, koska Suomi ei ollut valmistautunut sotaan.

        Voi sentään. Muka toisen valtion maiden vaatiminen olisi hyvin perusteltua? Suksi suohon, trolli!

    • Anonyymi

      Mietityttää kuinka monta yksittäistä johdon henkilöä tulisi eliminoida jotta tilanne paranisi sillä? Jos muutama riittäisi, se saattaisi olla kivuttomin ratkaisu - mutta jos arvio olisi väärä, niin sitten toki riskinä paljon laajempi konflikti.

      • Anonyymi

        Eiköhän Putinilla ole jo lista myrkytettävistä kalsareista.

    • Anonyymi

      Sota syttyi Euroopassa ja Suomessa vain jahkaillaan "Nato-option" kanssa. Jos Nato-optiota ei nyt viipymättä toteuteta niin siitä tulee Suomelle kuolettava uhka. Putinin kannattaa käynnistää hyökkäys Suomeen niin kauan kuin Suomi on liittoutumaton. Siinä sitten tulee piste Nato-optiolle ja siihen loppuu jahkailu. Suomen on tapeltava yksin henkensä edestä. Paljon sotilaita ja siviilejä kuolee.

    • Anonyymi

      Ahhahhaaa....lensi pullat suusta vastakkaiseen seinään...

      Wau, mikä asiantuntija🤣👏🤣👏🤣👏

    • Anonyymi

      Venäjä on luuseri, joka lopulta häviää sodan. Putin roikkuu kohta hirsipuussa. Olen ukrainalaisten puolella.

      • Anonyymi

        Putin on ydinasevaltion johtaja joka ei taivu mihinkään, muista että niitäkin aseita käytetään jos Venäjälle hyökätään ei ole epäilystäkään siitä asiasta.

        Olette niin nuoria ettette ymmärrä suurvaltapolitiikan voimaa ja tahtotilaa.

      • Anonyymi

        Kyllä Kremlin sisällä pian tapahtuu. Mukavuudenhaluiset oligarkit ja muut keskeiset henkilöt eivät kauan katso tuota touhua. Kun eivät pääse mihinkään, alkaa kuplassa olo ahdistaa.

        Kukaan ei ole hyökkäämässä Venäjälle. Venäjä hyökkää parhaillaan Ukrainaan. Että se siitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä Kremlin sisällä pian tapahtuu. Mukavuudenhaluiset oligarkit ja muut keskeiset henkilöt eivät kauan katso tuota touhua. Kun eivät pääse mihinkään, alkaa kuplassa olo ahdistaa.

        Venäjän koko historia on kirjoitettu verellä, niin myös nytkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Putin on ydinasevaltion johtaja joka ei taivu mihinkään, muista että niitäkin aseita käytetään jos Venäjälle hyökätään ei ole epäilystäkään siitä asiasta.

        Olette niin nuoria ettette ymmärrä suurvaltapolitiikan voimaa ja tahtotilaa.

        Etkö sinä venäjän trolli tajua,joka käyttää ydinasetta tuhoutuu myös itsekin.siinä sodassa ei ole voittajaa.

    • Anonyymi

      Ukraina ei ole Natomaa Nato suojaa niita jotka kuuluvat Natoon

      • Anonyymi

        EU/NATO ei ole suojannut jäsenmaidensa kansalaisia.

        EU/NATO ovat rahdanneet mamuja moniin jäsenmaihin, eli mamuttaneet, mikä on tavallisten kansalaisten turvallisuuden kannalta haitallista.

        Mamutus on rikos kantasuomalaisia vastaan, ei löydy tämänkään takia mitään sympatioita tätä maata kohtaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EU/NATO ei ole suojannut jäsenmaidensa kansalaisia.

        EU/NATO ovat rahdanneet mamuja moniin jäsenmaihin, eli mamuttaneet, mikä on tavallisten kansalaisten turvallisuuden kannalta haitallista.

        Kirjoittaa trolli.

    • Anonyymi

      Miksi saatana muut maat ei tee mitään.. soitetaan suuta ja uhkaillaan..mutt Nyt on pupu pöksyssä..vihaksi pistää..miksiniitä tankkeja ja sotilaita on jos ei tapahdu mitään..moskova matalaksi.. perkeleen vellihousut

      • Anonyymi

        Ota se ritsa mukaan ja lähde sotimaan ryssää vastaa, kun kerran mielesi tekee.

    • Anonyymi

      Paras pakote on että nyt heti kaikki joilla "Russian passport" palautetaan EUn alueelta takaisin kotimaahan viikon sisällä, aloitus ensin kaikki oligarkit ja sitten loput....

      • Anonyymi

        Olet näköjään jenkkien kanssaa samaa rupusakkia joka uskaltaa käydä vain naisten ja lastyen kimppuun

    • Anonyymi

      Tärkein kysymys kuitenkin kuuluu:

      Käyttäähän kaikki osapuolet FFP2-maskeja koronatartuntojen estämiseksi ja onhan kaikki osapuolet ottaneet kolmannen koronarokotteen?

      • Anonyymi

        Ja käsidesi mukaan..

    • Anonyymi

      Kumma kun ei kuubasta ja sen jenkkien estosta ei puhuta. Liki sama tilanne

    • Anonyymi

      Nyt "Punaisen Ristin" rekkakolonnat lännestä liikkeelle kiireesti viemään Itä-Ukrainaan "ruokaa ja lääkkeitä".

    • Anonyymi

      Miksi Suomen puolustusvoimien sotaharjoituksia on järjestelmällisesti siirretty loppuvuoteen 2022, vaikka Venäjän toiminta on ollut tiedossa jo pitkään? Miksi suomalaisia ole jo kutsuttu sotaharjoituksiin eri puolille Venäjän vastaista rajaa? Suomihan on auttamattomasti myöhässä.

    • Anonyymi

      Megakurja juttu. Synnyttää kovan luokan spekulointia näköjään. Foresight pressure and future shock is present. Ollaan varovaisia, ei innostuta maalailemaan uhkakuvia reaalitodellisuuden päälle !

    • Ryssä viha tulee valtamaan koko euroopa ja ryssien vihaamisesta tulee jokapäiväistä.Toivottavasti kaikkien venäläisten oligarkkien omaisuudet takavarikoidaan!!

      • Anonyymi

        Onneksi en ole venäjän kansalainen,häpeä olisi suuri.

      • Anonyymi

        Ei venäjällä kauan katsota sekopään touhuja. Jollakin vielä napsahtaa, joka on tarpeeksi lähellä.

      • Anonyymi

        RYSSÄN RAKKAUS ON VIISAUDEN ALKU !
        Tässä on usalaisten myrkkyruiskeilla rusikoita suomalaisiakin jo turpeen alle enemmän kuin talvisodan aikaan 1940 !

    • Anonyymi

      Suomi jyrätään hetkessä ja länsi ei puutu asiaan millään tavoin. Olemmehan Venäjän etupiiriin kuuluva puskuri maa idän jalännen välissä ja nyt kun täällä on porvareilla NATO kiima niin Venäjä rankaisee varmasti kun täällä uhotaan niin kovasti.

      Onnea paskahousu politiikoille, sitä todellakin tarvitsette.

    • Ei ole balttien vuoro vielä. Suomi on jonossa seuraavana koska ei Natossa. Sitten tulee balttia ja edelleen Puola

    • Anonyymi

      Suomea on puolustamassa kopea kassaneiti.

      • Anonyymi

        Ja Jenkkien porvari kaverit, mutta meillä on 1500 km maarajaa Venäjän kanssa.
        Mitenkähän käy kun sieltä tullaan. Montako tuntia kestetään?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja Jenkkien porvari kaverit, mutta meillä on 1500 km maarajaa Venäjän kanssa.
        Mitenkähän käy kun sieltä tullaan. Montako tuntia kestetään?

        Niin kauan kuin täysiä lippaita riittää, ilmaseksi eivät tule saamaan.

      • Anonyymi

        Suomella on erinomainen pääministeri ja presidentti. Trollit yrittävät väittää muuta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomella on erinomainen pääministeri ja presidentti. Trollit yrittävät väittää muuta.

        Tässä nato asiassa eivät ole.turhaa vetkuttelevat Natoon hakeutumisen kanssa.aikamoisen riskin ottavat suomen itsenäisyydestä

    • Anonyymi

      Älkää kirjoittako venäjän tai putinin nimiä rnää ISOLLA kirjaimella missään. Eivät ansaitse sitä enää.

      • Anonyymi

        Ei tietenään, eikä rys........sää uskalleta kirjottaa edelleenkään eui tietenkään...

      • Anonyymi

        #FYp

      • Anonyymi

        Mitä ? Siis ei saisi kirjoitta enää mitään. Oletko erehtynyt propagandaan?
        Ei enää kannata uskoa roskalehtiin vaan todella mitä fiksu PUTIN on sanonut - hänellä on selkeä sanoma ja johtaa aivan toisin kuin Kanadan trudeau.

    • Anonyymi

      Putin maailman mahtavin valtion päämies, bidenit ja muut pikkunilkit eivät mahda hänelle mitään

    • Anonyymi

      putin on pelinsä pelannut, vaikka alussa menestyykin ja kylvää kauhua. Pohjan kuninkaan putinin päivät on luetut, kun lähti hyökkäämään.

      • Anonyymi

        Kyllä on perusteetonta panettelua propagandaa kuuntelevalta jolla omat aivot menneet varmaan myrkkyruiskeilla ja maskeilla? Emmekö arvanneetkin oikein? Hehe

    • Anonyymi

      Korona on nyt suurin uhka Suomelle, sillä siihen tulee kuolemaan koko kansa!

      • Anonyymi

        Meillä ei ole mitään hätää, kunhan kaikki muistavat ottaa sata piikkiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meillä ei ole mitään hätää, kunhan kaikki muistavat ottaa sata piikkiä.

        Foliota nyt sinulla liikaa päässä vai sairastitko jo korona ja kognitiiviset taidot meni sen tien?

      • Anonyymi

        Suomen suurin uhka on mutak..ot

      • Anonyymi

        On somaleita tulossa ja muitakin joita ei ole myrkyillä tapettu tai vammautettu työkunnottomiksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Foliota nyt sinulla liikaa päässä vai sairastitko jo korona ja kognitiiviset taidot meni sen tien?

        Foliota tarvitaan jos nuo terroristipoliisit käyttävät näitä uusia sädeaseita kuten Australiassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen suurin uhka on mutak..ot

        Suomalaiset ovat katoavaa kansanperinnettä jo kun myrkkyruiskeet tulivat tuhoamaan suuren osan kansaa.
        1940 talvisodassa ei näin paljon tullut ruumiita kuin nyt - hyvä kun ehtivät haudata - pitää kiirettä hautausurakoitsijoilla.

    • Anonyymi

      Ei enää sovintoa venäjän kanssa, pakotteet pysyviksi!

      • Anonyymi

        Pankoon Venäjä hanat kiinni - he pärjäävät tätä massamurhaa piikeillähän täällä tapahtuu.
        Jääkö tätä menoa puolet henkiin suomalaisista - hautausurakoitsijoilla kultapäivät.

      • Anonyymi

        JOOO MUUTA KUIN ÖLJYN MYYNTI SEIS JA KAASUHANAT - SAAVAT OPPIA NÄMÄ KIRISTÄJÄT JA KIIHOTTAJAT.

        Siinähän loppuu kaasun myyntikin samalla saksalaisilta usalaisille - on ollut tosi tuottava biseness.

    • Anonyymi

      Putin iski kirveensä kiveen. Sodasta tulee vihattu venäjällä.

      • Anonyymi

        Joutuu ryömimään maan alle kuin Osama Bin Laden ja pelätä henkensä edestä.

      • Anonyymi

        Putin on fiksu - länsi on lyönyt piikit käsivarteen ja tappavat omia kansojaan !

        Nyt on Kanadakin vihoissa oman kansansa kanssa. Amerikkalaiset vaan aina hautomassa ja järjestämässä sotia milloin missäkin päin maailmaa.

      • Anonyymi

        Ei käytä Putin kirvestä - Putin on järkimies ja harvoin näin sydämellistä miestä on nähty kun on seurattu hänen toimiaan.
        Pahaa puhuvat ilkeämieliset ihmiset, jotka puhuvat pahaa myös niistä, jotka eivät ota tappopiikkejä vapaaehtoisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joutuu ryömimään maan alle kuin Osama Bin Laden ja pelätä henkensä edestä.

        Tai kuten Hitler ehkä meni EteläAmerikkaan ,tosin alaleuka taisi mennä tuolloin jo Moskovaan.

    • Anonyymi

      Rakennetaan punaiselle torille 100kertaa 100 metriä kooltaan oleva laatikko,ja hiekkaa täyteen,ja pistetaan nämä mailmassa olevat sotahullut herrat sinne leikkiin,kun eivät lapsena päässeet leikkimään!!!!

      • Anonyymi

        Samalla voidaan kansankiihottajat Suomesta ja piikittäjät pistää vankeuteen tuonne Siperiaan vaikka.
        Eiköhän Venäjä pistä lopulta kaikki nämä kansoja piikeillä tappaneet ja vahingoittaneet kuriin.
        Nyt on muutosten aika tulossa.

    • Anonyymi

      No kyllähän tämä tiedettiin.Kirjoitin tänne jo 2000-luvun alussa, että Peto lepää ja kerää voimia(Putin), ja tulee vielä aiheuttamaan maailmalle hirveitä asioita. Tämä on ollut selvää jo pidemmän aikaa, koska Putinin ihailu STALINIA kohtaan on ollut niin suurta. Hyvin on SAATANA käyttänyt Putinia hyväkseen ja saanut hänet sokaistua täysin. Ilmestyskirjan ennustukset alkavat toteutua. On myös sanottu, että nyt vallassa oleva Paavi Franciskus on viimeinen paavi....
      Olemme tilanteessa, jossa vain JUMALA voi meitä auttaa.Toivokaamme siis parasta ja Rukoilkaamme JUMALAA, jotta Hän meitä Siunaisi ja auttaisi
      Kunnia Jumalalle Taivaissa
      AAMEN

      • Anonyymi

        Ja jesse luo suojamuurin rajalle =D

    • Anonyymi

      Naapurimaan mielisairas etenee Baltiaan Suomen kautta ellei Suomi ole Natossa. Herätkää jo. Hullu on hullu, ja sitä todellisuutta joudutaan pian kohtaamaan.

      • Anonyymi

        Ei se Kanada ole naapurimaa, kaukana siitä. Meillä on todella mielisairaan oloisia myrkkyruiskeita tarjoillen ollut ja kiihottamassa pelolla kansaa aivan turhaan.
        Nyt olisi aika tulla jo pelastaja Suomelle kun oma johtoporras sairastaa ja tappaa kansaa piikeillä.

    • Anonyymi

      Kaikki hyökkäyksen uhreja tukevat voivat tuoda sen somessa ja muuallakin julki lyhenteellä FYp ,jossa tuo pikku p on kuulemma pikkuinen koska putinkin on
      #FYp

    • Anonyymi

      Ei ihme kun sotahullut lietsoo sitä lännessäkin

      • Anonyymi

        Onhan 2 vuotta ollut täysi sota ja kuolleita tullut enemmän kui 1940 talvisodassa.

        Piikit ovat todella tehokkaita olleet kuten mainittu.

        Vain selväjärkiset näkevät että sota alkoi kauan sitten ja nyt sodan osalliset ottavat vielä vapaaehtoisesti myrkkyjä ja kuolevat. Sairaita ja vammaisiahan on mielipuolisen paljon tullut.

    • Anonyymi

      Jos Trump olisi pressa, ei tätä kärsimysnäytelmää tullut Ukrainaan. Mutta sotahullut saivat mitä halusivat.

      • Anonyymi

        Mut Trump oli myös hullu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mut Trump oli myös hullu.

        Ei ketään saa hulluksi sanoa, mutta vähäjärkiseksi kyllä, tuo Kanadan Trudea on se suurin natsi nyt ja päihitti pahuudessa täydellisesti Hitlerin jo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ketään saa hulluksi sanoa, mutta vähäjärkiseksi kyllä, tuo Kanadan Trudea on se suurin natsi nyt ja päihitti pahuudessa täydellisesti Hitlerin jo.

        Kyllä biden on se pahin tollo, sen takia se sinne valittiin sätkyttelemään, kuten Suomessakin on valittu tuonne johtoon akkoja, joitten paikka olisi lastentarhassa.

    • Anonyymi

      Och samma på svenska!

      • Anonyymi

        Tack ska ni ha !

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Ehkä tämä voi kuulostaa absurdilta, mutta kun näiden tiettyjen piikkien haittavaikutukset alkavat näkyä ( koko maapallolla), niin huomio käännetään pois tällaiseen sotaan. Koko homma on yhdessä sovittua näytelmää.

        Olet oikeassa, kuulostaa todella absurdilta.

      • Anonyymi

        TUO OLI ASIAA, SITÄ TÄÄLLÄ NOIN SELKEÄSTI HARVOIN NÄKEE.
        Sota on ollut jo kauan ja nyt Suomessakin yritetään kääntää katse pois kansanmurhasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä tämä voi kuulostaa absurdilta, mutta kun näiden tiettyjen piikkien haittavaikutukset alkavat näkyä ( koko maapallolla), niin huomio käännetään pois tällaiseen sotaan. Koko homma on yhdessä sovittua näytelmää.

        Tämä on kaikki järjestettyä ja halutaan jatkaa vaan tätä piikeillä tuhoamista.
        Paljonko jää Suomessa väkeä jäljelle tätä menoa kun väkeä turpeen alle menee nyt??
        Lehdet vaikenevat tosi tylysti ja muuttavat puheenaihetta kuten nähdään.
        Onneksi on paljon fiksuja täälläkin tullut ja huomannut tämän jumalattoman sairaan menon ja koko maailma sekoitettu.
        Eipä taida olla paljon 0% piikittämättömiä maita kuin esim. Vatikaani ja joitakin saarivaltioita, kuten Färsaaret.

        Joo täällähän piispa Teemu Laajasalokin sekosi kun otti piikkejä vai ottiko?
        Hän kuitenkin saarnasi vihapuheita jakaen kansaa kahtia ja Jumalaakin pilkkasi, kuulemma omalla luvalla ihan oikeutti siihen itsensä. Sairas on.
        Vanha talousrikollinen hän onkin ja tuomittu - eikä parantanut tapojaan vaan vielä loisi 6 huoneen asunnossa kirkon armopaloilla puoli-ilmaiseksi.
        Jumalatonta on meno ja haukutaan näitä hyviä ihmisiä mitä on, jotka yrittävät pelastaa ihmisiä myrkkyvammoilta ja kuolemilta - heistä on tekemällä yritetty tehdä vaikka mitä hattupäitä.

    • Anonyymi

      Suomi tullaan valtaamaan samalla taktiikalla kuin Ukraina, venäläisillä on jo maaomistuksia, kiinteistöjä, varusteita ja miehiä jotka odottavat toiminta käskyä. Eihän kukaan tiedä mitä he säilövät kiinteistöissään, on varmasti olemassa suunnitelmat. Pappa vainaa sanoi aina:älä poika käännä selkää ryssälle, se iskee heti kun sen teet.

      • Anonyymi

        Se on hyvä jos valtaavat, maa on paskana ja johdossa on vikaa, joille tärkein ei ole suomalainen vaan RAHA ja VALTA.
        Meitä on alistettu jo, joten tuokoon Putin pelastuksen meille ja mahdollisimman pian.
        Täällä on murhattu jo tarpeeksi väkeä piikeillä ja sairaita todella paljon, mielettömän paljon.
        Sitten vielä aivopesu ja tyrannimainen touhu, kyllä Kanada näytti mihin ollaan menossa.
        Toivo tulee idästä ja toivottavasti pian - meidän johto sitten vaan tekemään hyödyllistä työtä Siperiaan loppuiäkseen.

      • Anonyymi

        TOIVOTTAVASTI PIAN VALTAA, ETTÄ SAADAAN MYRKKYRUISKEET JA MASKIT KIELLETTYÄ JA PELASTETTUA MITÄ VIELÄ PELASTETTAVISSA ON.
        Kuoleehan näitä piikin ottaneita vielä jälkisairauksiin, Aids lisääntyy ja syöpä sekä keuhkosairaudet.
        -Paljon mainostavat, että tutkituta keuhkosi!!
        -Paljon mainostavat, että ostakaa sydämen elvytyslaite
        Tästä näkee, että mitä piikit tekee ja maskit - miksi muuten mainostettaisiin sellaista mitä koskaan ei ole mainostettu.
        Miten on myrkkypiikkimainonta lisääntynyt sekin- mutta se osoittaa, että kansa kärsii eikä ota enää lisää ja niitä on varastot täynnä kun eivät koskaan kysyneet kuka haluaa ja kuka ei.
        Heillä on alunperin se tavoite, että pakkopiikittävät - nyt jäi sitten jäljelle myrkkyruiskeita joita eivät Afrikassakaan huoli, koska ovat olleet terveitä ilman niitä.
        Eivät afrikkalaiset ole tyhmiä vaikka moni luulee - he ovat jopa viisaampia kuin suomalaiset piikkeihin sortuneet tietämättä mitä ottavat kroppaansa.
        Aina kannattaa pitää terveydestään huoli eikä ottaa sikaa säkissä. Sikapiikissä sentään tuli stoppi, nyt onnistuivat ihmiset kusettamaan. Tätä ovat aina halunneet tyrannit.

    • Anonyymi

      USA pommittakoon rutiköyhän Venäjän maan tasalle. Siihen loppuisivat natsi-Venäjän sotatoimet. Venäjää ja Putinia tuskin jäisi kukaan kaipaamaan. Ydinaseet eivät auta Venäjää. USA tuhoaa Venäjän ydinaseet laukaisualustoilleen.

      • Anonyymi

        Kyllä se muuta on kuin köyhä - siellä on loputtomasti raaka-aineitakin.
        Köyhä täytyy olla mieleltään jos syyttelee Putinia, parasta mitä Venäjä on saanut.
        Muu maailma on kateellinen. Eikä ole pakottanut kansaa myrkkyruiskeillekaan.
        Länsimaailman korruptio vaan sinnekin pyrkinyt tuhoamaan heidän maataan.

    • Anonyymi

      Nyt alkoi jo vähän jännittämään, muuttuuko kotomaan kermakankkujen väri.

      • Anonyymi

        Eikö se ole jo muuttunut veriseksi - tappopiikeillä aloitettiin sota ja vapaaehtoisia uhreja tuli ja tulee paljon.
        Sitten vaan jatkamaan Euroopan tuhoamista ja valtaamista.

    • Anonyymi

      En olisi koskaan uskonut että vielä löytyy sivistyneestä (?) maailmasta moista tyrannin tekelettä uhkailemaan! Eivätkö ole seuranneet maailman menoa sen vertaa että näkisivät mikä mies tuo on. Itse sotaveteraanin alkoholistin lapsena olen nähnyt mitkä jäljet sota jättää ja kuinka turhaa se on!

      • Anonyymi

        Itse asiassa meillä on paljon kyvykkäämpi tyranni jota Suomen media ei lainkaan rummuta mikä on käsittämätöntä kun katsoo hänen tekojaan, mutta se on totalitarismia - ei ole enää mielipiteen vapautta ja sananvapautta eikä perustuslaillisia oikeuksia ja eliittikerho tukee toisiaan eri maissa - myös Suomessa...
        Gravitas: Canada's violent crackdown on protesters
        https://www.youtube.com/watch?v=5po3jrzGnWY
        Trudeau government has shown ‘absolutely totalitarian behaviour’
        https://www.youtube.com/watch?v=yAVM4wGv6mE

      • Anonyymi

        Se sota vaikuttaa minunkin elämääni vielä tänäpäivänä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse asiassa meillä on paljon kyvykkäämpi tyranni jota Suomen media ei lainkaan rummuta mikä on käsittämätöntä kun katsoo hänen tekojaan, mutta se on totalitarismia - ei ole enää mielipiteen vapautta ja sananvapautta eikä perustuslaillisia oikeuksia ja eliittikerho tukee toisiaan eri maissa - myös Suomessa...
        Gravitas: Canada's violent crackdown on protesters
        https://www.youtube.com/watch?v=5po3jrzGnWY
        Trudeau government has shown ‘absolutely totalitarian behaviour’
        https://www.youtube.com/watch?v=yAVM4wGv6mE

        Eiköhän ole eri asia hyökätä toiseen maahan kuin alkaa omaansa tuhoamaan.Näille vielä löytyy puolustelijoita.

      • Anonyymi

        Juu, eli USA on aina lietsomassa sotia Israelin kanssa. Ei ole vaan menestystä koskaan tullut.
        Aina on lähdetty häntä koipien välissä karkuun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän ole eri asia hyökätä toiseen maahan kuin alkaa omaansa tuhoamaan.Näille vielä löytyy puolustelijoita.

        Joo Suomessa hallitseva porukka median kanssa on jo murhannut, vammauttanut ja sairastuttanut piikeillä satoja tuhansia suomalaisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo Suomessa hallitseva porukka median kanssa on jo murhannut, vammauttanut ja sairastuttanut piikeillä satoja tuhansia suomalaisia.

        Suurin osa meidän tuntemistamme piikin ottaneista on todella sairastunut tai jopa useita kuollut - sota menossa oman joukon johtamana.

    • Anonyymi

      Nyt jokainen venäjän passin omaava ihminen pitäs karkoittaa eu alueelta. Ihan sama oletko ollut pitkään vai et, kotiin vaan lahtaamaan viattomia

      • Anonyymi

        Osaispa venäjää, voisin ilomielin mennä venäjälle. Siellä on paljon seksikkäämpiä naisia kuin suomessa.

    • Anonyymi

      Unohtakaa Ukraina ja sota! Meidän täytyy tehdä kaikkemme ilmastonmuutoksen eteen ja kannabiksen vapauttamiseksi.

      • Anonyymi

        Minä vedin jo relaa pollaan vaikka laitonta onkin. Hermoni ovat riekaleina :-/

      • Anonyymi

        Yrittävät muuttaa puheenaiheen sotaan tästä omasta kansanmurhasta - aids tulee ja syöpä jotka tappavat vielä vuosikymmenien jälkeen ja jos nyt tulee enää terveitä lapsiakaan tai lainkaan näitten myrkyttämisten jälkeen.

    • Anonyymi

      Politiikot vaan analysoi kaiken aikaa ja media hehkuttaa suurin otsakkein , sanahelinää. Pistäkää kovat piippuun diktaattorille.

    • Anonyymi

      Jos Nato puuttuu asiaaan, niin alkaa ydinsota. Putin ei anna periksi tuumaakaan.

      • Anonyymi

        Niin on uhannut aamulla.

      • Anonyymi

        Antoiko natsi trudeau tuolla Kanadassa - ei edes kuunnellut kansalaisia kolmen viikon aikana vaan jopa hevosilla talloi rullatuolissa olevan naisenkin.
        Onko lehdissä kerrottu - roskalehdistä tuskin mitään asiaa löytyy paitsi kusetusta.

    • Anonyymi

      Sanotaan näin, että : HEH HEH HEH HEH HEH HEEEE!

      No mitäs tämä nyt sitten oikein tarkoittaa?

      Juutalaisten Talmudissa lukee näin:

      "If somebody is coming to kill you, kill him first."

      Eli :" Jos joku on tulossa tappamaan sinut, tapa hänet ensin."

      Putinhan tässä vain soveltaa näitä Juutalaisten oppeja ja lakia.

      Ukraina oli siis tulossa "tappamaan Venäjän" (Ukraina on USAn proxy eli pahvikulissavaltio, siis epäaito valtio) joten Venäjä "tappaa Ukrainan ensin".

      Juutalaiset, tuo maailman voimakkain kansa, heidän pitäisi olla tyytyväisiä, että hyökkäys Ukrainaan menee ihan heidän lakinsa mukaan.

      Whats the problem? Mikä ongelma? Eikö heidän pitäisi iloita tästä?

      Vai eivätkö juutalaiset pidä siitä, että heidän lakiakäytäntöjä käytetään sitten myös heitä itseään vastaan?

      https://twitter.com/israelipm/status/1165645141849382913

    • Anonyymi

      Reaalimaailma tekee oikein hyvää tälle tiktok-twitter zoomerilaumalle.

      Kuhtaa kuuluu parkua joka paikasta.

      Kohta on zoomereilla kylmä, nälkä ja pimeä.

      Muistakaa myös, että sodan ensimmäinen uhri on totuus.

      Totuuden maailman asioista on maailma menettänyt 1900 luvun alussa.

    • Anonyymi

      Nato joutuu sotkeutumaan Ukrainan ja Venäjän väliseen sotaan viimeistään siinä
      vaiheessa kun Venäjä tuo Natomaa Turkin kautta sota laivastoaan Bosporinsalmen kautta.
      Baiden on jopa voinut jo asettaa Turkille vaatimuksen että se ei saa päästää Venäläisiä aluksia kulkemaan Bosborinsalmen kautta.

      • Bosporinsalmesta kulku perustuu kansainvälisiin sopimuksiin. Estäminen olisi lähes sotatoimi.

    • Anonyymi

      Kohta se on täälläkin, seuraava kohde voi olla jo Helsinki.

      Putin himoitsee myös suomea, Tsaarin vallan alaisesti.

      Olkaa valmiit Putin on diktaattori ja tappaja.

      Näin Lukasenka möi maansa ettei tarvitse naiselle antaa valtaa,nainen pakeni.

      Kuinka monta ihmistä Putin on tapattanut, Syyria ja maakin Putin toimesta tuhottiin.

      Katsokaa Syyriaa ja kohta on oma maa kuran, paskan ja lian keskellä. Ihmisillä ei mitään arvoa, elävät köyhyydessä, alistettuina.

      Putin on sairas ja tapppja.

    • Anonyymi

      Kaksoiskansalaisuus olisi otettava uuteen käsittelyyn.
      Putin voi väittää että täällä tehdään kansanmurhaa heidän kansalaisiaan vastaan. Aivan kuten Ukrainassa.
      Totuuden kanssa Putinin puheet eivät ennenkään ole noudattaneet mitään logiikkaa.
      Hyökkäys Ukrainaankin perustuu pelkille valheille.
      Suomessa ei kannata jaaritella, ja yrittää ymmärtää. Idiootit tekevät hulluja ratkaisuja. Vain puolustusliiton jäsenyys takaa suomenkin turvallisuuden röykkeyttä vastaan.

    • Anonyymi

      Olen valmis tappamaan ja vammauttamaan Suomeen hyökkääjiä niin pitkään kuin henki pihisee, mikäli tarve vaatii.

      • Anonyymi

        hyökätty on jo - mene nyt pian piikittäjiä tapaamaan

    • Anonyymi

      Toivottavasti ei Suomi anna lähettää niitä vanhoja tykkejään Ukrainaan, koska se voitaisiin kai tulkita sotilaalliseksi toimenpiteeksi.
      Ja kun Putin jo uhkailee ydinaseella, niin on viisainta vain puolustaa omaa maataan tai Nato tietysti natomaita, jos sine hyökätään.

      • Anonyymi

        Putin on laskelmoinut asian tarkkaan myös Suomen osalta, kun meidän porvari pressa vielä ärsyttää karhua niin sieltä se lopulta tulee, ei olla NATO maa niin ovet ovat auki kuin Ukrainassakin.

        Jenkkien perseennuoleminen oli suuri virhe ja nuoleminen vaan jatkuu, toisaalta alkaa Niinistökin jo nieleskelemään kun on vasta jälkikäteen ymmärtänyt olleensa ylimielinen ja väärän politiikan airut.

        Tässä ei hyvin käy myös Suomenkaan näkökulmasta katsottuna.

    • Anonyymi

      Etenkin varakkaat venäläiset ovat innokkaita turisteja. Jotta kansalaisten mielipiteet Putinia kohtaan kärjistyisivät mahdollisimman monen maan pitäisi kieltää uusien viisumien myöntäminen venäläisille sekä todeta voimassa olevat viisumit epäkelpoisiksi niin kauan kuin sota- ja painostustoimet Ukrainaa kohtaan jatkuvat.

      • Anonyymi

        Venäläiset eivät ole kahteen vuoteen matkailleet EU:ssa. Turkkiin, Egyptiin ja muualle kyllä pääsevät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäläiset eivät ole kahteen vuoteen matkailleet EU:ssa. Turkkiin, Egyptiin ja muualle kyllä pääsevät.

        Ei meitäkään kiinnosta rättipäitä mennä katsomaan lomalla - nautinto on pois.

        Egyptiin voisimme mennä - heillä ei rättejä ja myrkkyruiskeita todella vähän ottaneet ja terveitä muuten ovat - huomatkaa se.
        Osaattehan lukea - ei piikkejä - ei tauteja eikä kuolemaa.

    • Anonyymi

      Tämä sota syttyi Joe Bidenin lupauksen takia, eli USA ei aloita kolmatta maailmansotaa Ukrainan takia. Se antoi Putinille vapaat kädet. Suomessa vain hehkutetaan demokraatti-Bidenin neroutta katkeraan loppuun asti, eikä sosialismin ylivertaisuutta edes kyseenalaisteta.

    • Anonyymi

      Palautetaan keskusteluun mukaan hieman faktoja.

      NATOn 5. artikla ei velvoita lähettämään sotilaita hyökkäyksen kohteeksi joutuneen maan tueksi. Jokainen maa saa 5. Artiklan mukaan itse harkita sopivat toimet hyökkäyksen kohteeksi joutuneen maan tueksi.

      Kannattaa lukea ne sopimustekstit eikä mennä omien harhakuvitelmien pohjalta. Tässä linkki NATOn 5. artiklaan: https://www.nato.int/cps/en/natohq/topics_110496.htm

    • Anonyymi

      Onkos Putinilla sukulaisia muissa maissa? Voisi käydä katselemassa minkälaista elämää elävät ;)

    • Anonyymi

      Ei ole leikin asia. Putin uhkaa jo ydinaseella.

      • Anonyymi

        Putinilla on ääntä nopeammat aseet - siinä kalpenee vihamieliset sairaat hyökkääjät - eivät ehdi laukaista aseitaan edes.
        Nyt vaan Suomi sopimaan yhteistyösopimukset Venäjät kanssa. Suomi nousuun ja pois EUsta ja sen orjuudesta.

    • Anonyymi

      Onko Niinistö ollut kaiken aikaa tietoinen ydinsotauhasta, onko Putin uhannut kahden kesken. Niinistön linja on ollut hyvin varovainen Nato-asiassa.

      • Anonyymi

        Niinistö on pupetti.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Pieni muistutus reaaliteeteista.

        NATOn 5. artikla ei velvoita lähettämään sotilaita hyökkäyksen kohteeksi joutuneen maan tueksi. Jokainen maa saa 5. Artiklan mukaan itse harkita sopivat toimet hyökkäyksen kohteeksi joutuneen maan tueksi. Kannattaa lukea ne sopimustekstit eikä mennä omien harhakuvitelmien pohjalta. Tässä linkki NATOn 5. artiklaan: https://www.nato.int/cps/en/natohq/topics_110496.htm

        >“The Parties agree that an armed attack against one or more of them in Europe or North America shall be considered an attack against them all and consequently they agree that, if such an armed attack occurs, each of them, in exercise of the right of individual or collective self-defence recognized by Article 51 of the Charter of the United Nations, will assist the Party or Parties so attacked by taking forthwith, individually and in concert with the other Parties, such action as it deems necessary, including the use of armed force, to restore and maintain the security of the North Atlantic area.

        >Any such armed attack and all measures taken as a result thereof shall immediately be reported to the Security Council. Such measures shall be terminated when the Security Council has taken the measures necessary to restore and maintain international peace and security.”

    • Anonyymi

      Onneksi euroopassa on paljon maita joissa on tummia maahanmuuttajia, jotka jälleenrakentavat euroopan.

      • Anonyymi

        Ja älykkyysosamäärä tippuu puolella.

      • Anonyymi

        Joooooo....somaliasta saamme uutta tervettä verta meidän suurelta osalta saastutettuun kansan vereen.
        Onneksi tutuissa on paljon piikittämättömiä ja ovat olleet kaikki terveitä.
        Piikit ovat jopa tappaneet useita ystäviämme ja tuttujamme.

    • Anonyymi

      Täytyy muistaa, että Venäjä ydinaseineenkin on köyhä roistovaltio. Toisessa maailmansodassa liittoutuneet mukaanlukien USA auttoivat Neuvostoliittoa voittamaan sodan natsi-Saksaa vastaan. Kuitenkin nyt Venäjä on USA:ta vastaan sodassa, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Ilman USA:n apua Neuvostoliitto olisi hävinnyt Toisessa maailmansodassa. Venäjä on nyt yksin muuta maailmaa vastaan, joten Venäjän ydinaseetkaan eivät auta voittamaan muuta maailmaa USA:n ollessa kärkenä.

    • Anonyymi

      Suomen suurin ongelma on, ja on ollut aina itäinen naapuri.
      Voi vain haaveilla, miten onnellista elämä olisi jos idässä olisi länsimainen demokratia.
      Voitaisiin keskittyä muuhunkin kuin varustautumiseen.

      • Anonyymi

        Ei ole ongelma ollut vaikka sinulle onkin henkinen ongelma.
        Kekkonen pärjäsi hienosti ja Suomi vaurastui mutta Koivisto pilasi kaiken ja siitä alkoi alamäki ja nyt jopa tapetaan piikeillä kansaa. Kyllä Kekkonen kääntyilee varmasti haudassaan tästä maan ja kansan tuhosta.

      • Anonyymi

        Eikö se USA muka varustaudu hhahahah....on todella leväperäistä tarinaa pojalla.

        Nyt nähdään miten näitä voidaan tarvitakin sadistisia tyranneja vastaan vaikka ovatkin itse piilossa ja pistävät kansalaisia toisiaan vastaan ...vrt Trudeau !

    • Anonyymi

      ”Välittömästi Suomeen ei kohdistu mitään sodan uhkaa. Mutta jos Venäjä onnistuu kukistamaan Ukrainan nopeasti ja se saavuttaa tavoitteensa Ukrainassa, totta kai Suomella on silloin haasteita edessä”, Mika Aaltola kommentoi.

      Ihmettelen presidentin haluttomuutta sanoa ääneen näitä realiteetteja!

      • Anonyymi

        Kyllä me tiedämme kaikki, että nyt juuri kun katseet ovat Ukrainassa on Suomen hetki liittyä Natoon. Uutta ei ehkä tule. Miksi tätä ei tajuta?

      • Anonyymi

        Koska pressa ei ole niin idiootti kuin sinä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä me tiedämme kaikki, että nyt juuri kun katseet ovat Ukrainassa on Suomen hetki liittyä Natoon. Uutta ei ehkä tule. Miksi tätä ei tajuta?

        Suomen tuho = nato !
        Kehtaavatkin ihmiset haluta vielä täystuhoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska pressa ei ole niin idiootti kuin sinä.

        Pressa on paljon idioottimpi

    • Anonyymi

      Ai ai nyt tulee rumaa jälkeä siellä lepää ohjusten sarjaa Kiovassa kyllä tekee kipeää

      • Anonyymi

        Siviilien tappaminen kiihtyy venäjän puolelta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siviilien tappaminen kiihtyy venäjän puolelta.

        Kyllä ne naiset pelastaa aina usalaisten hampaista, etteivät raiskaan.

    • Anonyymi

      Olin ennen NATO:n vastustaja, mutta nyt valitettavasti käännän takkini NATO:n puoleen, koska Putin uhkailee jo ydinaseilla. Vain NATO voi voittaa ja tuomita Putinin hirttopuuhun, kuten liittoutuneet tekivät natseille Toisen maailmansodan jälkeen Nurnbergin oikeudessa.

    • Anonyymi

      Saatanan ryssät. Pitäisi lähettää maata kiertävälle radalle koko revohka.

      Ja niitten hännystelijät. Alkaen Halosesta, Tuomiojasta, Ahosta, Lipposesta. Vasemmistoliitto äänestäjineen. Vihreät.

    • Anonyymi

      Mieluummin Nato-pelle kuin Putin-pelle.

    • Anonyymi

      Missä korona kuolemat ym muut tilastot viipyy!! Korona number 1. Ei nyt ehdi mitään sotia miettiä kun koronat kesken.

    • Anonyymi

      Venäjä on ROSVOVALTIO, joka liittää viipale kerrallaan erilaisilla tekosyillä itsenäisten valtioiden alueita itseensä. Koska on Suomen ja Baltian maiden vuoro?

      Suomen on liityttävä NATOO:n viipymättä.

      • Anonyymi

        Liity sinä natoon ja mene Viroon. Suomen on parasta pysyä viisaana ettei veli venäläinen tule ja ota roskia,, huoliiko Suomea, kun on pilattu pahoin.

    • Anonyymi

      Venäjä on tosiaankin rosvovaltio ja Putin suurin rosvo. Kuolema diktaattori-Putinille!

      • Anonyymi

        Joo ei pidä syytellä jos on lurahtanut pöksyyn. Helppo huudella aidan takaa :-))

    • Anonyymi

      Siis tottakai Natoon kannattaa liittyä mahdollisimman pian.
      Miksi ei?
      Ei ole mitään hyvää syytä olla liittymättä tähän yhteiseen puolustusliittoon, johon lähes kaikki muutkin EU maat ovat liittyneet.

      NATO on täysin irrallinen näistä jenkkien omista sotilaallisista toimistaan, jota he harjoittavat ympäri maailmaa ilman Natoa.

      • Anonyymi

        NATOn kuuluisat "turvatakuut" on käytännössä kulloisenkin USA:n presidentin antama suusanallinen lupaus.

        NATOn 5. artiklan mukaan jokainen maa itse päätää, miten tukee hyökkäyksen kohteeksi joutunutta maata.

        Paljon on liikkeellä harhakuvitelmia 5. artiklasta. Kannattaa käydäNATOn sivulta lukemassa, mitä sopimustekstissä sanotaan: https://www.nato.int/cps/en/natohq/topics_110496.htm

        Ja jostain kumman syystä yksikään valtio ei ole tahtonut ottaa selvää tuosta NATOn 5. artkilan toimivuudesta...Miksiköhän?

        Kannattaisi Suomenkin liittyä jo NATO jäseneksi, ei ole yhteenkään NATO maahan hyökätty toistaiseksi. NATOon kuulumattomiin maihin esim. Venäjä hyökkää joka vuosi, seuraavana Suomen vuoro.

        Jos olet itsenäisen Suomen puolella - Äänestä NATOa.

        Typerää luovuttaa vapaaehtoisesti Suomen alue suurvaltojen sotakäyttöön. Se ei ole suomalaisten edun mukaista. Se on suorastaan epäisänmaallista. Isänmaallinen, itsenäisen Suomen kannattaja vastustaa ryssää ja NATO:a ja EU:a.

        Suomelle tärkeintä on diplomatialla varmistaa, että EU/NATO:n ja ryssän konfliktin tapahtumat on muualla kuin Suomessa. Vaikka sitten Itä- ja Keski-Euroopassa.

      • Anonyymi

        Mikähän siinä kannattaa.
        Kannattaa yhtä paljon kuin myrkkyruiske ja suomalaisten massakuolemat niihin nyt.
        Ei sotakaan näin tuhoisa ollut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        NATOn kuuluisat "turvatakuut" on käytännössä kulloisenkin USA:n presidentin antama suusanallinen lupaus.

        NATOn 5. artiklan mukaan jokainen maa itse päätää, miten tukee hyökkäyksen kohteeksi joutunutta maata.

        Paljon on liikkeellä harhakuvitelmia 5. artiklasta. Kannattaa käydäNATOn sivulta lukemassa, mitä sopimustekstissä sanotaan: https://www.nato.int/cps/en/natohq/topics_110496.htm

        NATO:n turvatakuita ei myönnä joka kerta erikseen USA:n presidentti, ei edes NATO:n pääsihteeri, vaan ne ovat pysyviä sopimuksia jokaiselle NATO-jäsenelle.

        Jokainen NATO maa tukee kaikin tavoin hyökkäyksen kohteeksi joutunutta jäsen-maataan, tästä ei ole epäselvyyttäkään.

        Diplomatia on tottakai aina se ensisijainen keino, mutta koska valitettavan usein kysymyksessä on juurikin jokin Putinin tapainen diktaattori, niin se on vähän kuin seinille yrittäisi puhua.
        Joten kun se diplomatian polku on kuljettu loppuun, niin kuin kuljettiin myös toisen maailmansodan aikana, niin silloin ei enää ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin aloittaa aseellinen puolustus, ja joka tänäpäivänä tarkoittaa käytännössä NATO-jäsenyyttä, muuten ei ole toivoa.

    • Anonyymi

      Antaako suomi tykkiä Ukrainaan vetääkö eu suomekin mukaan osapuoleksi

      • Anonyymi

        Ensimmäiset venäläisten pataljoonat on lähetetty myös kohti eteläistä Suomea, pääkohteena Helsinki.

      • Anonyymi

        Saadaanko laskea kukkaseppeleitä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ensimmäiset venäläisten pataljoonat on lähetetty myös kohti eteläistä Suomea, pääkohteena Helsinki.

        Saataisiin ystäviä Suomeen, täällä on vain vihamielistä myrkkypiikin ottajaa palstkin täynnä.
        Loppuis tämä kansalaisten kusetuskin.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Roskalehtien linkkejä taas kun omat aivot ei riitä - lue itse ja nauti vaan noista.

    • Anonyymi

      Oikeaa toimintaa Venäjältä Kiovassa annettu tietoa pitkään että kaikki hyvin ja ohjus tuli kansa mitä nyt

      • Anonyymi

        Kun ei neuvottelua haluta edes käydä Kiovassa

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kun ei neuvottelua haluta edes käydä Kiovassa

        Eli se on koomikon syy kun despootti ei vastaa puhelimeen?

    • Anonyymi

      putiinille ikuinen porttikielto joka maahan !!!!!!!!!!!!!!

      • Anonyymi

        Sinulla on tuo agressio paha - oletko ottanut jo buusterin eikä auttanut??
        Jätä hyvä sylvi jo nuo maskitkin - vaikutat todella kiihotetulta ja yllytyshullulta noine sanoinesi.

    • Anonyymi

      Donetsk ja Luhansk on suojassa venäjän siipien alla. Siellä on ainakin kaksi suomalaista, Janus Putkonen, ja suomalainen Petri Viljakainen hyökkää nyt venäjän armeijan mukana kohti kiovaa. https://m.youtube.com/watch?v=Za3jt8uN034&t=3s

    • Anonyymi

      Venäjä raivaa itselleen suojaavaa puskurivyöhykettä Euroopan Natoalueille.

      Sitähän te Nato Tiltut ootte pyytäny. :)

      • Anonyymi

        No kannattaisikohan Suomen liittyä HETI NATOn jäseneksi, ennen kun Putte Pelokas on tännekin lähettämässä rauhanturvajoukkoja?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No kannattaisikohan Suomen liittyä HETI NATOn jäseneksi, ennen kun Putte Pelokas on tännekin lähettämässä rauhanturvajoukkoja?

        Jauhat tuota samaa. Jos muuttaisit tuonne Viroon, niin se on nopea ratkaisu sinulla ja ilmakin puhdistuu näistä haisevista lauseista.

    • Anonyymi

      Tämä on näkynyt venäjän suhtautumisessa jo vuosia kun toinen maailmnsota on jo unohtunut ainakin nuorisolta. saa nähdä mitä tästä vielä tuleee hullujen johtajien takia
      mustuttaa hitlerin toimintaa

    • Anonyymi

      Kyllä Putinin housut alkaa tutista, Biden on alkanut rukoilla Ukrainan puolesta.

      • Biden rukoilee ?? Tuo on uutta minulle ??? Siis onko hän puhdas ilman vääryyttä niin Amerikalla käy hyvin..
        Ps. 66:18

        Jos minulla olisi vääryys sydämessäni, ei Herra minua kuulisi.

      • Anonyymi

        Sinulla taas tuo hame hulmuaa ja haukut väärää eli kieroa puuta, Biden on sätkynukke jonka valitsivat kun on täysi tollo ja helppo hallita.
        Putin on jämäkkä ja sanoo mitä pitää ja tekee aina oikeita ratkaisuja selkeästi.

      • Anonyymi

        Taas oman arvon vailla ollaan kun roskalehtien linkkejä jaetaan - ei kiinnosta eikä availla.
        Propagandaa 2 vuotta ja kusesta keltaisena on silmäsi selkeästi. Jätä roskamedia viikoksi ja huomaat, että terveys alkaa palata päähän.

    • Anonyymi

      Bideeni nauraa matkallaan pankkiin kun yllytti ryssän hyökkäämään Ukrainaan?🤦🤦🤦

    • Anonyymi

      Tätäkään sotaa ei olisi aloitettu jos Ukraina olisi NATO jäsen.

      Miettikää tätä kun täytätte sitä kyllä/ei NATO -äänestyslippua, jos sellainen käteen lyödään.

      • Anonyymi

        Ei taida Venäjällä olla enää montaa maata naapurissa, jotka ei olisi NATO maita...No niihin sitte seuraavaksi.

        Rintamalla tavataan, ja rintamakarkurit ammutaan ensimmäisenä! :)

      • Anonyymi

        Jos Ukraina olisi lämmitellyt suhteitaan NATOon aiemmin, niin ryssä olisi hyökännyt aiemmin.

      • Anonyymi

        Tätäkää sotaa ei olisi ilman naton laajentumis halua aloitettu.

    • Anonyymi

      Tätäkään sotaa ei olis aloitettu, jos Putlerilla ei olisi
      niin vakavaa Alkoholiongelmaa.
      Päissään se on nämä päätökset tehnyt.

      • Anonyymi

        Mistähän sinä nyt puhut, onko sinulla vai ystävälläsi joku juomaongelma ????????

    • Anonyymi

      Jooh. Javelineilla tehdään Harkovassa uutta historiaa, tiet täynnä romurautaa. Roistovaltio Venäjä heti kansainväliseen kauppasaartoon.

      • Anonyymi

        Ei tässä nyt saarrot auta kysymys kuuluu halutaanko laajamittaista sotaa vai ei ja toimitaan sen mukaan välittömästi jotta siviiliuhrien määrä saataisiin pidettyä mahdollisimman pienenä?🤔🤨🙄

      • Anonyymi

        Ei siinä javeliinit auta kun sotilaallinen infra ja Ukrainan naziarmeija on Donbassin ympärillä tuhottu

    • Anonyymi

      Putinilla on rauhoittavat loppu.

    • Anonyymi

      Tällä keskustelupalstalla tuntuu olevan enemmistö Natomyönteisiä ja muutama Venäjämyönteinen. Suomen kannalta olisi parempi liittyä ennemmin Natoon kuin joutua pakkoliitetyksi Venäjään, jossa me suomalaiset pakko-opiskeltaisiin venäjää ja meille suomalaisille pakkosyötettäisiin kaalisoppaa.

      • Anonyymi

        Natolla on alle satatuhatta miestä koko euroopassa se ei riitä uskokaa jo nato ei tätä tilannetta ratkaise?🤦🤦🤦

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Natolla on alle satatuhatta miestä koko euroopassa se ei riitä uskokaa jo nato ei tätä tilannetta ratkaise?🤦🤦🤦

        Minullapa on rahaa enemmän kuin tuhatkertaisesti verrattuna teihin Suomen köyhiin miljonääreihin.

        Terv. Waldemar Putler
        Poliitikko (Yhtenäinen Venäjä rp.)
        Moskova, Venäjä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minullapa on rahaa enemmän kuin tuhatkertaisesti verrattuna teihin Suomen köyhiin miljonääreihin.

        Terv. Waldemar Putler
        Poliitikko (Yhtenäinen Venäjä rp.)
        Moskova, Venäjä

        Waldemar: Riittääkö Teille Separaattori-alueet Ukrainasta?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Natolla on alle satatuhatta miestä koko euroopassa se ei riitä uskokaa jo nato ei tätä tilannetta ratkaise?🤦🤦🤦

        Eihän täällä kukaan ole väittänytkään että nato tämän ratkaisisi. Nato ei osallistu tähän koska Nato ei ole osapuoli. Miljardin asukkaan Nato ei ole sadantuhannen miehen armeija. Voimaa löytyy enemmän.

    • Anonyymi

      Mitä tulee Fennovoimaan, niin kertoimet työpaikan kahvihuonevedossa oli aika matalat sen suhteen, että projekti loppuisi Venäläisten kanssa. Porukan luotto heikentynyt, mitä tulee valtiomme kykyyn hoitaa kriisejä.

      Ja niinhän tuossa alkaa olla ilmassa sellaisia merkkejä, että se Hanhikivi-projekti mihinkään lopu.

      Kysyttäessä pääministeri kertoo median edustajalle, että asiaa seurataan ja käydään keskusteluja. Toisella on puheenpartena "rima korkealla". Etteivät nyt vain pelaisi aikaa. Ennen tätä hyökkäystä eivät kukaan suostunut asiasta medialle kommentoimaan.

      Sama fiilis homman jatkumisesta tulee lukiessa Fennovoiman kantoja:

      https://www.kaleva.fi/fennovoima-venajan-hyokkays-ja-siita-johtuvat-lann/4376637?utm_campaign=kaleva.fi&utm_source=Kaleva&utm_medium=RSS

      Seuraillaan. Pidetään tiiviisti yhteyttä....

    • Anonyymi

      Seuraava on ei-Nato-maat, kuten Suomi ja Ruotsi, ja sen implikaatiot on jokaisen hyvä funtsia läpi, sitten kun aika alkaa olla käsillä, että mikä on kullekin sitten paras siirto.
      Balkania ajatellaan, ja se perustuu siihen, että hullua näyttelevät Putin, muiden johtajien tuella (ei taida enää auttaa Putinin tappaminen, vaikka se olisikin edelleen hyvä siirto, varsinkin jos tekijänä todistetusti venäläinen tai ukrainalainen), uhkaa ydinaseilla, jos puututaan, ja Ukrainan kohdalla munat ei riittänyt, ja jää nähtäväksi riittääkö lopulta Balkaninkaan kohdalalla, jos Putin ottaa sen riskin, että Nato tulee vastaan, sikäli ei oleta voittavansa (itse sanoo/ajattelee, ettei voittajia olisi ja ei hyökkää Nato-maahan, että en siksi tiedä miksi Balkanista puhutaan paitsi, jos se on joku retkilenkki).
      On kuitenkin jo huono siirto, ettei sitä tehty Ukrainan tueksi, koska Putin ei olisi hyökännyt silloin. Se, ettei Ukraina ole Nato-maa, ei ole merkitystä.

    • Anonyymi

      Venäjän lentokoneitten ääni on rauhan ääni.
      Ukrainaan tulee vihdoin rauha. Länsimaiden pelleily ja muiden maiden alistaminen loppuu nyt. NATO on hyökkäysjärjestö, ei puolustusjärjestö!!

    • Anonyymi

      Kuten sanoin bideeni nauraa matkallaan pankkiin kun eurooppa ja venäjä alkaa tappelemaan keskenään?🤦🤦🤦

      • Anonyymi

        Bidee on valittu johtamaan kun häntä on helppo vedellä naruilla kuin sätkynukkea - katsokaa nyt hänen olemustaan ja puheitaan - aivan lapsikin olisi yhtä hyvä johtamaan.
        Taisi olla feikkivaalit kuitenkin kun nyt on tuota seurattu.

    • Anonyymi

      Ei tämä mikään historiallinen sota ole, tottakai venäjä haluaa ettei länsi laajene ukrainaan, ukrainalla on huomattavat luonnonvarat joita myös lönsi (usa) liittolaisineen haluaa. titaania elektroniikkateollisuuteen ja rautamalmia. Kai sen nyt vähempiälyinenkin tajuaa että jokainen sota alkaa taloudellisesta hyödystä. Länsi on vain ovelasti hivuttautunut pikkusen liian lähelle venäjän rajoja. Uskonpa että ydinasevaltiona venäjä lähestyy kiinaa ja intiaa. Sieltä ne markkinat löytyvät ei enää eu ole merkityksellinen venäjälle. Gazprom pistää rahoituksen poikki niin uefa loppuu.

    • Anonyymi

      Oletko tyytyväinen nyt?

      • Anonyymi

        Bideeni tuntuu olevan kun virnuili toimittajalle joka kysyi ukrainan tilanteesta?🤦🤦🤦

    • Anonyymi

      Ukrainan kansa on tapettu ennenkuin eu saa päätöksen pakotteista aikaan millä ei ole mitään vaikutusta tähän tilanteeseen nyt pitäisi viedä joukkoja ukrainaan välittömästi tai aloittaa uudet neuvottelut?🤦🤦🤦

    • Anonyymi

      Venäjä vain hoitelee Donbassia piirittävän ja tuhovan Ukrainan naziarmeijan että sota on vain paikallinen mutta ei historiallinen.

      • Anonyymi

        Onko USA:lla tai Natolla näyttää yhtäkään todistetta tällä meidän huipputeknisellä sateliittiajallamme siitä että venäläiset sotajoukot olisivat pommittaneet lähes täysin Luganskin ja Donetskin alueet, tappaneet pari tuhatta siviiliä, tuhonneet kouluja, sairaaloita, siltoja, teitä, lentokenttiä, rautatieasemia. Venäläisetkö rakentavat muuria rajalle estääkseen humanitaarisen avun pääsyn maahan ja ihmisten pakenemisen Venäjän puolelle. Venäläisetkö kiduttavat ihmisiä nälällä ja venäläisetkö ovat sulkeneet pankit ja evänneet sosiaaliturvan? Venäläisetkö ovat peittäneet satoja alueen kuoliaaksi kidutettuja ja jäljettömiin kadonneiksi julistetuja asukkaita maakuoppiin ja tasoittaneet maan ajamalla tankeilla päältä?
        Miksi ei näytetä todisteita venäläisten tai Donbasin alueen vapaustaistelijoiden osuudesta Malesialaiskoneen pudottamiseen? Miksi sitä salataan?
        Kiovan johdon ja sen amerikkalaisten isäntien levittämät valheet mahdollistavat nuo suunnattomat ihmisten kärsimykset Donbasin ja koko Ukrainan alueella.
        Mutta Krimin sentään asukkaita onnisti! Kirottu Venäjä ja paha Putin pelastivat Krimin täydelliseltä tuholta.Ura!

      • Anonyymi

        Ukrainassa ei ole ollut sanavapaudesta puhettakaan. Siellä pommitetiin lähes joka päivä toisinajattelevia itä-ukrainalaisia, jotka eivät hyväksy natsismia. Suuri enemmistö ukrainalista elää täydellisessä mediapimennossa. Kukaan ei uskalla esiintyä hallituksen linjaa vastaan, sillä siitä voi joutua roskikseen, musteella mustatuksi tai pahimmassa tapauksessa hakatuksi henkihieveriin.
        Venäjä sai tarpeekseen ja haluaa nyt lopettaa tuon sisällissodan ja kansanmurhan.
        Venäjän koneiden ääni on rauhan ääni itäukrainalaisille.

        Kannattaisi ehkä ottaa selvää menosta Ukrainassa. Natsikätyri Stepan Pandera:a (1909-1956) pidellään kansallissankarina, hänen johtamaansa natsien kätyrimilitiaa juhlitaan vapauttajina.

        Kun Maidanin mielenosoittajat 2014 valloittivat hallintorakennuksia he ripustivat miltei ensimmäiseksi Panderan kuvia seinille, hänestä tehtiin sen jälkeen koko Ukrainan kansallissankari ja tänä kuonna on järjestetty useampia suuria juhlatilaisuuksia UPA:n muistoksi. Samaan aikaan natsien järjestämä työväentalon polttaminen ihmisiä sisällä on jäänyt selvittämättä ja syylliset ovat hallinnon suojeluksessa. Natsismi on siis kovinkin lähellä nyky-Ukrainan hallinnon sydäntä.
        Tukensa nämä natsit ovat saaneet länsivalloilta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ukrainassa ei ole ollut sanavapaudesta puhettakaan. Siellä pommitetiin lähes joka päivä toisinajattelevia itä-ukrainalaisia, jotka eivät hyväksy natsismia. Suuri enemmistö ukrainalista elää täydellisessä mediapimennossa. Kukaan ei uskalla esiintyä hallituksen linjaa vastaan, sillä siitä voi joutua roskikseen, musteella mustatuksi tai pahimmassa tapauksessa hakatuksi henkihieveriin.
        Venäjä sai tarpeekseen ja haluaa nyt lopettaa tuon sisällissodan ja kansanmurhan.
        Venäjän koneiden ääni on rauhan ääni itäukrainalaisille.

        Toivottavasti Tiltu ymmärrät, ettei tällaisella roskalla ole mitään uskottavuutta suomalaisten korvissa.

    • Anonyymi

      Ajatelkaa kuinka helppoa on tuhota k A ikki suomen tuulivoimalat ilmasta käsin, näillä vipperöillä ei ole minkäänlaista suojaa eikä ilmatorjuntaa, kukaan ei ole koskaan edes ajatellut tätä mahdollisuutta ja energituotantoa yritetään rakentaa tuulivoiman varaan☹️

      • Anonyymi

        Niin. Ajatteles sitte kun pitäs lähtee Teslalla karkuun venäjän karhua ja akku onkin tyhjä. Onneksi on bensaa tankissa ja lisää varalla varastossa. Se on moro, senjoro!

    • Anonyymi

      Eikö ole aika nyt suomalaisten katsojien irtisanoa maksukanavat (Discovery, Viaplay jne.) joilla näytetään KHL-jääkiekkoa?

    • Anonyymi

      Euroopassa alkanut historiallinen III iso sota.

      USA sen toi Eurooppaan väkisin.

    • Anonyymi

      NATO:lla ja sen jäsenillä mukaanlukien USA on sotilaita moninkertainen määrä verrattuna Venäjään. Puhumattakaan ydinaseista ja muista aseista, joita on NATO:lla moninkertainen määrä verrattuna Venäjään. Venäjä on ihan avuton verrattuna esimerkiksi USA:han, Ranskaan ja Iso-Britanniaan ja muihin NATO-maihin. Yksistään USA:lla on ydinaseita roppakaupalla ja lisäksi muun muassa Ranskalla ja Iso-Britannialla on huomattava määrä ydinaseita. Saahan Putin siinä sitten yrittää, mutta hirttopuuhun se mielipuolipelle lopulta joutuu.

      • Anonyymi

        Ei ole Euroopassa natolla ylivoimaa se vaatisi jenkkien ja kanadan puuttumista sotaan ja silloin otetaan ydinaseet käyttöön tässä ei ole kuin häviäjiä jollei tilannetta saada rauhoittumaan?🤦🤦🤦

    • Anonyymi

      Mitään sotaa ei ole, vaan vuonna 2014 alkanut aseellinen konflikti, jonka juurisyyt on lännen ja Ukrainan flirttailussa, sekä naton laajentumisaikeissa. Kiovan natsit ovat kaivaneet verta nenästään ja saivat mitä tilasivat. Toivottavasti Venäjä saa karkotettua Kiovan natsit ja tuo vihdoin rauhan maahan.

      • Anonyymi

        On on myrkkyruiskeet aseina ja kultin kannattajilla vieläkin räkärätit.

    • Anonyymi

      Olisikohan jo aika häätää ne 30000 Venäjän kansalaista takaisin sinne sBuTNIK-rajan itäpuolelle. Aikamoista svidduilua Suomen hallitukselta Ukrainaa kohtaan tuomita Venäjän hyökkäykset, kun samaan aikaan täällä kompuroidaan noihin helvetin karvalakki-apinoihin... Puhumattakaan rajan yli ostoksille tulevista ryssistä.
      Toisin sanoen olisi jo aika laittaa itäraja kiinni.

    • Anonyymi

      Aiheuttaa hymähtelyä ja jotenkin huvittaa mediassa nämä "asiantuntijoiden" kommentit taas aivan jumalauta päivänselvistä asioista.

      "Ukraina on vaikeuksissa" esimerkiksi - No älä ny vitussa? Ihanko totta? Minä kun luulin että eihän heillä mitään hätää ole?

      Ja mitä vittua nämä ex-sotahullut kotimaan nappikallet alkaa nyt suu vaahdossa huutamaan että Natoon, Natoon, kun omana aikana ei tarvinnut moisista murehtia?

      Kunnon paskaa taas. Mediahuorat huoraa ja hakee viittätoista minuuttiansa valokeilassa. Ei silti, sen vartin se kestää jos Putler päättää kerätä joukkonsa ja tulla rajan yli huolehtimaan myös Uudenmaan asioista ja sitä rataa myös koko valtion.

      Ihan vitun sama, ei kiinnosta pätkääkään pistää minkäänlaista kortta ristiin tämän paskavaltion puolesta. Jos haluavat invaasion tehdä, niin tervetuloa vaan.

      • Anonyymi

        Johan kannattaa Puten Suomeen tulla kun noin älyllinen seura häntä odottaa;-)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Johan kannattaa Puten Suomeen tulla kun noin älyllinen seura häntä odottaa;-)

        Täällä sentään joku uskaltaa sanoa rehellisen mielipiteensä asiasta ääneen, toisin kun teidänlaiset paskahousut, jotka vässyköi ja elää siinä unelmassa, että Suomen hallituksessa ja johtamistasossa ei ole mitään vikaa ja kaikki elää aivan ihanaa elämää. Ei ole paljon sinunlaisesi älyssäkään kehumista.

    • Anonyymi

      Taistelulaiva Pohjanmaa tulee lähettää Mustallemerelle.

      • Anonyymi

        Joo ja naapurin Terhi-perämoottorilla varustettu Buster pitää lähettää puolustamaan Ahvenanmaata.

      • Anonyymi

        Mitä sitten, upottaa se sinne ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä sitten, upottaa se sinne ?

        Siitä Busteristakin on enemmän apua kuin Suomen "merivoimista" ihan yhtä lailla kuin "puolustusvoimista".

    • Anonyymi

      Kyllä Putini toimet on samanlaisia kuin Hitlerillä ja kun suomen nuorisokaan ei ole ollut sodassa ei ole ymmärrystä asiasta. onneksi on ikää sen verran ettei ole ensimmäisenä rintamalla jos suomeen hyökätään olemme kyllä rintama veteraaneja avustanut ja kannustanut kun ovat jo iäkkäitä ja osa tarvii apua

      • Anonyymi

        Sulla on hitleri pöksyissäsi. Suomessa on mielivaltaa mutta katso Kanadan diktaattoria.
        Pelkäsi mennä kansan pariin puhumaan raukka.
        Putin on mallikkaasti hoitanut hommat.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sulla on hitleri pöksyissäsi. Suomessa on mielivaltaa mutta katso Kanadan diktaattoria.
        Pelkäsi mennä kansan pariin puhumaan raukka.
        Putin on mallikkaasti hoitanut hommat.

        Mallikkaasti nöyryytti telkkarissa omaa tiedustelupomoaan. Äijäparka pelkäsi psykopaattia henkensä edestä…

    • Anonyymi

      Tottahan Putin puheessaan sanoi.
      Itä-Ukrainassa on ollut sisällissota 8 vuotta, siviilejä kuollut. Lännen tukemat natsit ja huligaanit kiduttaneet siviilejä.

      • Anonyymi

        Aina pientä nahinaa, mutta ei koskaan niin paljon kuolleita kuin Suomessa myrkkyinjektioilla on nyt saatu vuoden aikana.

    • Anonyymi

      Mennääs tuosta suon yli että heilahtaa

    • Anonyymi

      Putin on ressukka jota vaivaa pienen miehen tauti. Ukraina ei ole minkäänlainen uhka Venäjälle, pieni kirppu suuren kainalossa, ei muutai. Putinin pitää nyt uhota ja näyttää voimaansa, tämä näytös on osoitettu länsimaille, mutta valitettavasti Ukraina on sijaiskärsijänä koska Putinilla ei kantti kestä länsimaita vastaan hyökätä.
      Säälittää ukrainailaiset jotka ovat joutuneet tuollaisen tarpeettoman hyökkäyksen kohteeksi. Putin ei uskaltaisi hyökätä Nato-maahan, niin aivoton hän tuskin sentään on, mutta sota piti saada aikaiseksi, todella raukkamaista. Putin myös luottaa siihen, ettei länsimaat ryhdy sotaan ja on siinä oikeassa, sillä ei kukaan toivo kolmatta maailmansotaa, ellei ehkä Putin, mutta hänellä ei lienekään kaikki ruuvit tallella.

    • Anonyymi

      Minua ei pelota Venäjä, pelkään lännen fasisteja USAa ja EUta, Jumalalla on hermo mennyt jo aikaa sitten ja mitä tahansa tapahtuu, Suomi ansaitsee sen…Olen jo 2014 seurannut Ukrainan tilannetta, kuinka länsi-Ukrainan militantit ovat pommittaneet Itä-Ukrainan siviilejä, naisia ja lapsia ja olen vihannut EUta ja USAta sen jälkeen ja tuntenut vaan suurta tuskaa. Jos jotain vihaan niin tätä paatumuksessa ja valheessa rypevää länttä. En jaksa murehtia Venäjää enkä mitään, haluan vain että tälle valheelle tulee loppu.

      • Raja on lähellä, lähde ihmeessä hengellisen kotiisi. Kukaan ei maanpetturia kaipaa.

    • Anonyymi

      Surullista että uskovatkin lukee ja uskoo valhemediaa joka valehdellut ja puhunut täyttä paskaa Ukrainan tilanteesta jo 8n vuoden ajan. Se on länsi-Ukraina joka USAn ja EUn tuella pommittanut Itä-Ukrainaa Donnbassia jo 8n vuoden ajan. He on venäläisiä ja venäläismielisiä ja haluavat olla itsenäisiä ilman että joku USA, EU ja Nato määrittelee heille yhtään mitään.

      Venäjä ei ole hyökännyt mihinkään Ukrainaan! Vaan EUn ja USAn palkkaamat palkka-armeijan roistot länsi-Ukrainassa ovat jo 8 vuotta hyökänneet Itä-Ukrainan venäläismielisen väestön kimppuun ja pommittaneet ja tuhonneet siviilikohteita ja viime viikolla aloittivat massiivisen hyökkäyksen taas. Itä-Ukrainalla on tasan tarkkaan oikeus olla itsenäinen. Kaikki jotka horisee jostain ”Venäjän hyökkäämisestä Ukrainaan” antaa tukensa EUn ja USAn fasisteille.

      Ottakaa Johan Bäcmanin, Janus Putkosen ja Jarmo Ekmamin youtube kanavat seurantaan, niin saatte Ukraina tilanteesta oikeaakin tietoa.
      Tärkeää näiden aikojen tapahtumien ymmärtämiseksi olisi myös katsoa nyt suomeksi käännetty dokumenttisarja (käännetty jo 7 osaa), löytyy Tokentubenilta etsimällä VIDEOITA haulla: Cabalin kaatuminen.
      Jos näitä asioita ei tiedosta, eliitin omistama valtamedia vie teitä kuin pässiä narussa. EU ja
      meidän hallitus ja presidentti ovat täysin mukana N- agendassa, tukiessaan Ukrainaa ja suoltamalla valhetta.

    • Anonyymi

      Huh Huh. Onneki USA lennätti ne 12 F-35 hävittäjää Saksaan niin Nato sai Euroopan ilmaherruuden het kättelyssä. :)

      • Anonyymi

        Hei ne usan lelut tiputtaa taivaalta Venäjän kunnon koneet jotka toimii .Muutenkin Naton porukka on lelukaupan ukkoja Venäläisiä vastaan.

      • Anonyymi

        Niillä lennokeilla ei kauan leikitä kun ääntä nopeammat ohjukset ne kaikki alas tuo.

    • Anonyymi

      Miksei Nato hyökkää Ukrainaan ja valloita puolta maata siis ainakin länsi osan

      • Anonyymi

        Hyökkää sinä vaan pitämään palopuhetta kauppatorille tästä kun niin fiksu olet - saat kuuntelijoita - ei täällä.

    • Anonyymi

      Noh.

      Näin käy kun 25 vuotta tökkii isoa nukkuvaa karhua, jolla on kynnet ja hampaat.

      Siinähän tökitte ja ärsytätte tyhmänä.

      Karhu heräsi juuri ja pistää ensin suihinsa siinä vieressä seisoneen ärsyttäjän.

      Ne kaksi muuta ärsyttäjää ovat vähän kauempana.

      • Aggressiivinen karhu pitää ampua pois..

    • Anonyymi

      Mukavasti tiputeltu jo venäjän koptereita.

      • Anonyymi

        Niin varmaan...

    • Anonyymi

      Tämä loppuu jo ukrainan hyökkäykseen ei Putin ole niin tyhmä että alkaa ampumaan itseänsä päähän

    • Anonyymi

      Ainoa toivo on että jommankumman ohjus putoais näiden bäkmännien ja putkosten päähän.

      • Anonyymi

        Eikö Keskustan piirissä ole esiintynyt narratiivi siitä että Ukrainan Venäjää ärsyttävä länsimielisyys ajoi Venäjän nurkkaan, jossa Venäjälle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin vallata Krimin Niemimaa, kylläkin kv. Oikeuden vastaisesti.
        Ikäönkuin itsestäänselvyys, että Venäjällä on oikeus puuttua itsenäisen maan linjavalintoihin. En äänestä suomettunutta YYA - Paavoa, vaikka pyrkisi pressaksi Saulin jälkeen.

      • Moskovan ohjaama mediapooli todellakin valehtelee kaiken.

    • Anonyymi

      Taitaa tulla Venäjältä propagandaa tällekin keskustelupalstalle. Venäjän propagandakoneisto toimii täällä Suomessakin. Itse olen ukrainalaisten puolella, koska Ukraina on koulukiusattava ja Venäjä on koulukiusaaja. Putin on pahin koulukiusaaja. USA:n ja NATO:n on puututtava koulukiusaaja Putinin ja Venäjän sotatoimiin Ukrainassa.

      • Vitsi, jota hullu isäntäsikään ei uskalla uhmata.

    • Anonyymi

      Yks juttu kuka täälläkin lähtee sotimaan A vai ne lähtee karkuun heti kun mahdollista ja niillähän on rätit päässä no ainakin ei mene elatus maksu valtiolta.siviili palvelus on kova sana tänä päivänä mutta kyllähän tää Vanhanen osaa tehdä Marin suostumuksella mitävaan veihän se meiltä varhais eläkkeen niin joo nyt vois laittaa vanhukset tekemään töitä kun nuoret opiskelee,,, muuten milloinkahan tulee ensimmäiset eläkeläiset jotka on opiskelleet ikänsä ,, no mehän ollaan totuttu näihin juttuihin ,,,ei muutakun uusi laki kaikki yli 45 vuotiaat ikuisesti töihin siinä olis sosiaalidemokratiaa,,, ai myös keskustaa,,,

    • Anonyymi

      Mitä jos kaikki maailmaan maat liittyis Natoon? Venäjä, Kiina, P-korea jne.. Sillon kaikki puolustais kaikkia. :)

      • Natoon ei vain liitytä, vaan siihen hyväksytään.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Nämä linkitykset pois. Ei kiinnosta paskan vertaa.

    • Anonyymi

      Aiheen vierestä mutta yksi tapa saada hyökkäys lopetettua on uhkaamalla katkaista kauppasuhteet Venäjään.

    • Anonyymi

      Täällä vaikuttaa olevan jonkin verran katkeruutta Suomen valtiota kohtaan. Itsellänikään ei ole ollut ruusuilla tanssimista täällä Suomessa. Kuitenkin pidän parempana Suomea kuin Venäjää kotimaana. En ole ylpeä suomalaisuudestani, mutta en halua venäläiseksi, sanotaanhan sitä, että "ryssä on ryssä, vaikka voissa paistaisi". Lisäksi Venäjä on kehitysmaa, jonka kansalaiseksi en haluaisi joutua. Venäjän ja Putinin hyökkäys Ukrainaan on törkeä ja rikollinen teko Ukrainaa kohtaan.

      • Anonyymi

        Suomesta tulisi venäjän osana muun venäjän rahoittaja-aluetta. Tätä natovastustajat ovat kerjänneet. Sitä saa mitä tilaa. Putin ja Venäjä on vastaus natovastaisuudellenne. Kuolkaa itärajalla.

    • Anonyymi

      Raamatussa Markus 13 jae 7 eteenpäin. Sielä se on ja näin meidän käy.
      On jo alkanut vitsauksilla ja yhä pahenee.
      Mieti esim.Räsänen

      • No mietitään, mutta en oikein näe despootin barbaarisessa hyökkäyksessä yhteyksiä Räsäseen, joka muuten tukee Ukrainaa. Pitää olla aika paljon pipiä pöntössä, jos näkee.

    • Balttiaan ei ole mitään asiaa koska balteilla on uskottava Natopuolustus. Jäljellä on enään Natoon kuulumaton Suomi. Georgia, Ukraina ja Valko-Venäjä ovat jo hallussa.

      No niin Natovastustajat. Kannattiko. Naton vaihtoehto on viimeiseen mieheen itärajalla. Naton alueella ei ole sotia. Nato on rauha.

    • Anonyymi

      Toisaalta mielenkiinnolla odotan, kun Suomi liittyy Natoon. Sitä sitte todellakin saa mitä tilaa. 😂

      • Anonyymi

        Tämä nimenomaan. Siinä kustaan verta pitkään sen jälkeen.

    • Anonyymi

      Ehkä Natokiihkoilijat ymmärtävät vasta sitte ettei sekään ollut kovin fiksua.

    • Anonyymi

      Anna Puuttinille anteeksi ,hänhän vain kuuntelee ääniä päänsä sisältä? Natseja maan alla ja muita Fasisteja mutta hän itse on ehta TERRORISTI. 40 putkinen Kaupunkiin tarkoitettu Sirpale pommeja syytävä ASE! Täyttää 40 kertaisesti itsemurha pommittajan konstin tappaa kenet sattuu ja vieläpä tehokkaammin ja voi käskyttää Sotilaan tekemään sen niin omatuntoa ei niin vaivaa. Kansanmurha,, No siitä ei kannata järkevien puhua seon niitä Putinille anteeksi annettavia asiota(ne äänet kuiskii). Hän on Uskonlahkon johtaja johon ei kuulu Venäjän muut pomot,pääministerit tai kenraalit noin ylipäänsä ei kukaan joka saa palkkaa eikä ota sitä? On vain uskon toverit joiden hyvä säkä on että kamu on pressa ja vielä huumenarkomaani kuten kai kaikki nämä tälläiseen pystyvät,vai luuliko joku että ei olisi? Televisiossakin tuo ennen niin asento ryhdikäs mies retkottaa vasemmalle sivulleen kuin väistääkseen kameran linssiä,hetken luulin että heittää monot pöydälle. Sairas mies parka,antakaa hälle lahjoja vaikka joku helistin tai Jäätanssija PRINSESSA tai se voisi viitata Olympialaisiin Aina nämä suuret urheilujuhlat laukaisevat neuroosin näillä Lahkoihmisillä ja Putunineilla, Venäjä-Kiina -Intia- meriikka ovat ainoat valtiot,,kaikki muut orjia ja uhrattavissa/katsokaa nyt Passejanne. Ei muuta kun kaikkea hyvää Ryssälle kumpa kertoisit kansalle mitä olet tehnyt? Tuhma!

    • Anonyymi

      Mikä oli tuo venäläisen lentokoneen omituinen reitti Suomeen ? Jostain Laatokan suunnalta tuli muutama viikko sitten ilmateitse Kainuun tienoille , sieltä alas Jyväskylään Tikkakoskelle. Reitti näkyi Flight Radar24 kartalla.
      Meille suomalaisille tiedotettiin sen olevan "luvallinen". Kävikö tarkastamassa paikkoja vihreille miehille?
      Miksi Suomi vaikenee?

      • Anonyymi

        Joo, vapaita hotellihuoneita tsekkasi.
        Muistatko miten vielä 1970-luvun Pohjanlahden rannikon merikartoista saattoi lukea tekstin "Venäläisten mittausten mukaan"? Mitä ihmettä se tarkoitti?
        Oliskohan Venäläisllä aika hyvät ja tarkat tiedot maastamme ilman mitään tarkkailulentojakin, mitäs luulisit?

    • Anonyymi

      Yhdysvaltain pitäisi Naton avulla hyökätä mattopommituksin käyttäen B-2 häivepommittajia ja B-52 Stratofortress raskaita pommittajia ja tätä kaikkea suojaamaan F-22 Raptor häivehävittäjiä Krimille tuhoten Krimin kansa ja katkaista Krimin ja Venäjän välinen uusi Venäjän rakentama silta. Tällä hetkellä USA:n tankkerikoneita on jo valmiudessa alueella ruokkimaan näitä sotakoneita.

    • Anonyymi

      Eurooppa on laajentunut itsestään, jonkun EU-poliitikon ansiosta? EI mun aikana sanottu, että edes Venäjä olisi valtio Euroopassa, yhtä vähän sen(USSR) toiseksi suurin osavaltio Ukraina? Jotain outoa on tapahtunut, onko totta, että Ukraina on valtio EUROOPASSA?! Onko maailma alkanut kusettaa itse itseään?! Ei siihen kohta enää edes Paholaista tarvita?!

      • Anonyymi

        Mitä jos ihan tosissaan venäjä katsoisi meitä ja lähtis liikkeelle,,,, saataisko loppujen lopuksi taas oma valtio ja kaikki lainat anteeksi ,,,olis puhas pöytä

    • Anonyymi

      Usa/Nato/EU sai mitä haki, 8 vuotta. Nyt sitten on sota, jonka voivat ratkaista vain venäläiset, eli siirtää Putinin "eläkkeelle". Toivottavasti se käy mahdollisimman nopeasti, ja että olisimme sitten oppineet jotain tästä ylivertaisesta länsisuudesta Usa/Nato/EUsta. Se on kykyisten hallitsemina ainakin todella vaarallinen kansalaisilleen.

    • Anonyymi

      Eipä näköjään Ukrainalaisia kiinnostavan sotiminen, eilen anettiin resesveriläisille liikekannallepano, uutissa juuri kerrottiin että eipä juuri keään ole kiinnostanut se. Se siitä heidän maanpuolustus tahdosta.

      • Anonyymi

        onhan meilläkin oma reserviläis porukka luetaanko myös A porukka tähän jos ei suomi on hädässä koska sdp lindman sanoi että haluavat ulkomaalaisia täyttämään työmarkkinat koska eihän meitä suomalaisia ole kohta ollenkaan.

    • Anonyymi

      Natoon vaan niin ehkä ihmiset sitte vasta ymmärtää kuinka huono idea se oli.

    • Anonyymi

      Suomen on aika liittyä Natoon ja saada suojaa hyökkäyssotaa käyvää Venäjää vastaan. Putinin mielisairaus on edennyt sille asteelle että ainoa hoito enää voi olla novitsok tai lyijy. En usko että Putin selviää tästä sodasta hengissä.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        onhan suomessakin oma puolustus järjestelmä kuinka pitkälle voidaan mennä tällä .uskoisin meille käyvän samalla tavalla ,nato voi olla samanlainen kuin eu eli rahat meni oliko hyötyä niin paljon että kattaisi sinne lähetetyt rahat ja eu puhuu omista joukoista ,,,niinpä, olisiko nato tosissaan kun sota alkaisi jossain nato maassa avustaisiko amerikka niin paljon ja liittyisi sotaan, en usko nehän ovat kuin trumppi selän kääntäjiä tai loskan heittäjiä.

    • Anonyymi

      Suomi Natoon ja välittömästi kiitos!

      • Anonyymi

        Ja sen seurauksena Venäjän sotakoneisto jauhamaan Suomea. Niinkö? Jäitä hattuun!

    • Anonyymi

      SANOTTUA:

      "Presidentti Vladimir Putin perusteli hyökkäyskäskyään Ukrainaan sillä, että Venäjän on pakko puolustaa sekä itseään että Ukrainan kansaa."

      Pitää paikkansa. Tavoitteena ei ole ollut pelkästään tuhota Venäjän kansallisvaltiota vaan myös koko Venäjän kristillinen kansa. Prosessi alkoi Neuvostoliiton aikana. Neuvostoliitto oli juutalaisten luomus.

      "Putinin mukaan Venäjän on pysäytettävä kansanmurha, jota Ukrainan uusnatsimielinen juntta harjoittaa omaa kansaansa kohtaan Yhdysvaltain ja koko ”valheen imperiumin” eli länsiblokin tuella."

      Tämäkin pitää paikkansa. Läntisen maailman ihmiset eivät tiedä, että he ovat eläneet valheellisessa maailmassa 1900 luvun alusta saakka, eli ensimmäisen maailman sodan alusta aina tähän hetkeen.

      Läntiseen maailmaan on tosiaankin luotu tämä "valheen imperiumi".

      "Lännen toimia Putin kuvaili puolestaan seuraavanlaisella venäläisellä sananlaskulla.
      – Kun voimaa on, järkeä ei tarvita." "

      Edelleen ihan hyvin sanottu. Tämä näkyy esim lukemattomissa lähi-idän sodissa, joita Israel on suorittanut käyttäen hyväkseen Amerikkaa. Israelin tavoite on muodostaa lähi-idästä Israel myönteinen ja se ei tapahdu pyytämällä. Se tapahtuu vain sotimalla. Lähi-idän sodat on ulkoistettu Amerikalle.

    • Anonyymi

      Putin on ***n hullu joka haikailee jotain vanhaa Neuvostoliittoa. Onkohan dementia iskemässä kun on jo 69 vuotias ja keksii tekosyyn että voi hyökätä Ukrainaan ja viedä viattomien ihmisten henkiä ilmaiskuissa. Sairasta!

    Ketjusta on poistettu 103 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      276
      6035
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      1959
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1750
    4. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1221
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      14
      1185
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      156
      1077
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1056
    8. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      971
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      49
      941
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      932
    Aihe