Stalin kertoi joulukuussa 1941 Anthony Edenille ne rajat, jotka tulisivat voimaan, kun rauha Suomen kanssa tehtäisiin, ne olivat samat kuin syyskuussa 1944, sotakorvauksia ei tässä vaiheessa vaadittu.
Vielä elokuussa Stalin oli valmis aluemyönnytyksiin Suomelle, mikäli erillisrauha olisi tehty.
"Todellisen uutisen Paasikivi kuuli vasta vuoden viimeisenä päivänä pankinjohtaja Marcus Wallenbergin saapuessa hänen luokseen hotelliin. Lähettiläs, rouva Kollontai oli tiedustellut mahdollisuuksia avata yhteys suomalaisiin.33 Mistä sitten oli kysymys?
Aloitteen taustaan kuului Britannian ulkoministerin Anthony Edenin neuvottelumatka Moskovaan joulukuussa 1941. Stalin teki tällöin selväksi pitävänsä kiinni Hitlerin hyökätessä voimassa olleista rajoista, mikä siis edellytti Englannin antamaa tunnustusta mm. Baltian maiden ja Kaakkois-Suomen kuulumisesta Neuvostoliittoon. Lisäksi aluevaatimukset käsittivät osia ltä-Preussista, Petsamon sekä tukikohtia Romaniassa ja Suomessa. Viimeksi mainittujen maiden kanssa solmittaisiin erilliset sotilassopimukset.
Vastapalvelukseksi Neuvostoliitto suostuisi siihen, että britit oman turvallisuutensa varmistamiseksi hankkisivat itselleen tukikohtia Länsi-Euroopasta, esimerkiksi Ranskasta, Belgiasta, Hollannista, Tanskasta ja Norjasta. Kuitenkin Neuvostoliitolle oli annettava takeet siitä, että se saisi vapaasti käyttää Itämeren ja Pohjanmeren välisiä kulkuväyliä. Lisäksi »Saksan ja sen satelliittien» pitäisi maksaa sotakorvauksia, joiden suuruudesta voitaisiin sopia myöhemmin.
Rajaongelmaa lukuun ottamatta Suomen kysymys kuitattiin neuvotteluissa varsin vähällä. Stalinin mukaan Neuvostoliitto ei halunnut riistää kyseisen maan itsenäisyyttä. Sen sijaan sikäläisen hallituksen oli vaihduttava. Epäluuloisen Edenin tiedusteltua, mitä tämä merkitsi, hän sai kuulla esimerkiksi Paasikiven kaltaisten miesten ehkä soveltuvan hallitsemaan Suomea. Britannian ulkoministeri totesi apulaisilleen myöhemmin, ettei Neuvostoliitto siis vaatinut koko Suomea. Paasikivi ei ollut kommunisti, ja toisaalta oli pidettävä täysin luonnollisena Stalinin haluttomuutta olla tekemisissä hallituksen kanssa, jota vastaan hän oli käynyt sotaa. – Eden lupasi palata asiaan-hallituksensa ehdittyä ottaa siihen kantaa.34
Britannian ulkoministerin lähdettyä pitkälle paluumatkalleen – junalla Murmanskiin ja sieltä edelleen laivalla kotimaahan – rouva Kollontai ilmaantui jouluaattona Tukholmassa kabinettisihteeri Bohemanin puheille. Lähettiläs korosti, ettei Moskovasta ollut saapunut asiaa koskevia ohjeita, mutta tietyistä sieltä tulleista sähkeistä ja tiedusteluista hän oli muodostanut henkilökohtaisen käsityksen, jonka mukaan Kreml ei olisi täysin haluton Suomen kanssa solmittavaan sopimukseen. Katkemus tuota maata kohtaan tosin oli suuri, mutta toisaalta Neuvostoliitolla ei ollut intressiä alistaa suomalaisia valtaansa; nämä olivat aivan liian hankalia (besvärliga).
Rouva Kollontai mainitsi uskovansa Suomen riippumattomuuden sekä Saksaan että Neuvostoliittoon nähden olevan tärkeätä myös Ruotsille. Sovinto Neuvostoliiton kanssa ei kuitenkaan saisi johtaa Suomen joutumiseen Saksan miehittämäksi. Vaikka Kollontai puhuikin vain omissa nimissään, viimeksi mainittua kohtaa on pidettävä varsin merkittävänä. Ajankohtainen tilanne oli lähettilään mielestä sovintoa ajatellen epäedullinen, mutta myöhemmin Saksan heikentyessä edellytykset paranisivat.
Wallenbergilta Paasikivi kuuli niinikään Stalinin Edenille esittämistä Suomea koskeneista vaatimuksista (Moskovan rauhan rajat, Petsamo, hallituksen vaihdos ja siihen liittyvä »Paasikiven kaltaisten miesten» paluu valtaan). Ruotsalaiset olivat saaneet nämä – sinänsä täysin paikkansa pitäneet – tiedot brittiläisistä diplomaattilähteistä.39"
https://jkpaasikivi.fi/book/valtiomiehen-elamantyo-3/jatkosodan-paasikivi/
Vielä elokuussa Stalin oli valmis aluemyönnytyksiin Suomelle, mikäli erillisrauha olisi tehty.
"Todellisen uutisen Paasikivi kuuli vasta vuoden viimeisenä päivänä pankinjohtaja Marcus Wallenbergin saapuessa hänen luokseen hotelliin. Lähettiläs, rouva Kollontai oli tiedustellut mahdollisuuksia avata yhteys suomalaisiin.33 Mistä sitten oli kysymys?
Aloitteen taustaan kuului Britannian ulkoministerin Anthony Edenin neuvottelumatka Moskovaan joulukuussa 1941. Stalin teki tällöin selväksi pitävänsä kiinni Hitlerin hyökätessä voimassa olleista rajoista, mikä siis edellytti Englannin antamaa tunnustusta mm. Baltian maiden ja Kaakkois-Suomen kuulumisesta Neuvostoliittoon. Lisäksi aluevaatimukset käsittivät osia ltä-Preussista, Petsamon sekä tukikohtia Romaniassa ja Suomessa. Viimeksi mainittujen maiden kanssa solmittaisiin erilliset sotilassopimukset.
Vastapalvelukseksi Neuvostoliitto suostuisi siihen, että britit oman turvallisuutensa varmistamiseksi hankkisivat itselleen tukikohtia Länsi-Euroopasta, esimerkiksi Ranskasta, Belgiasta, Hollannista, Tanskasta ja Norjasta. Kuitenkin Neuvostoliitolle oli annettava takeet siitä, että se saisi vapaasti käyttää Itämeren ja Pohjanmeren välisiä kulkuväyliä. Lisäksi »Saksan ja sen satelliittien» pitäisi maksaa sotakorvauksia, joiden suuruudesta voitaisiin sopia myöhemmin.
Rajaongelmaa lukuun ottamatta Suomen kysymys kuitattiin neuvotteluissa varsin vähällä. Stalinin mukaan Neuvostoliitto ei halunnut riistää kyseisen maan itsenäisyyttä. Sen sijaan sikäläisen hallituksen oli vaihduttava. Epäluuloisen Edenin tiedusteltua, mitä tämä merkitsi, hän sai kuulla esimerkiksi Paasikiven kaltaisten miesten ehkä soveltuvan hallitsemaan Suomea. Britannian ulkoministeri totesi apulaisilleen myöhemmin, ettei Neuvostoliitto siis vaatinut koko Suomea. Paasikivi ei ollut kommunisti, ja toisaalta oli pidettävä täysin luonnollisena Stalinin haluttomuutta olla tekemisissä hallituksen kanssa, jota vastaan hän oli käynyt sotaa. – Eden lupasi palata asiaan-hallituksensa ehdittyä ottaa siihen kantaa.34
Britannian ulkoministerin lähdettyä pitkälle paluumatkalleen – junalla Murmanskiin ja sieltä edelleen laivalla kotimaahan – rouva Kollontai ilmaantui jouluaattona Tukholmassa kabinettisihteeri Bohemanin puheille. Lähettiläs korosti, ettei Moskovasta ollut saapunut asiaa koskevia ohjeita, mutta tietyistä sieltä tulleista sähkeistä ja tiedusteluista hän oli muodostanut henkilökohtaisen käsityksen, jonka mukaan Kreml ei olisi täysin haluton Suomen kanssa solmittavaan sopimukseen. Katkemus tuota maata kohtaan tosin oli suuri, mutta toisaalta Neuvostoliitolla ei ollut intressiä alistaa suomalaisia valtaansa; nämä olivat aivan liian hankalia (besvärliga).
Rouva Kollontai mainitsi uskovansa Suomen riippumattomuuden sekä Saksaan että Neuvostoliittoon nähden olevan tärkeätä myös Ruotsille. Sovinto Neuvostoliiton kanssa ei kuitenkaan saisi johtaa Suomen joutumiseen Saksan miehittämäksi. Vaikka Kollontai puhuikin vain omissa nimissään, viimeksi mainittua kohtaa on pidettävä varsin merkittävänä. Ajankohtainen tilanne oli lähettilään mielestä sovintoa ajatellen epäedullinen, mutta myöhemmin Saksan heikentyessä edellytykset paranisivat.
Wallenbergilta Paasikivi kuuli niinikään Stalinin Edenille esittämistä Suomea koskeneista vaatimuksista (Moskovan rauhan rajat, Petsamo, hallituksen vaihdos ja siihen liittyvä »Paasikiven kaltaisten miesten» paluu valtaan). Ruotsalaiset olivat saaneet nämä – sinänsä täysin paikkansa pitäneet – tiedot brittiläisistä diplomaattilähteistä.39"
https://jkpaasikivi.fi/book/valtiomiehen-elamantyo-3/jatkosodan-paasikivi/
Vastaukset 1
Vanhimmat
Elokuussa 1941 Suomelle tarjottiin vielä aluepalautuksia vastineeksi erillisrauhasta.
Lähetetty 4. elokuuta 1941
J . V. STALIN F. ROOSEVELTILLE*
SNTL kiinnittää suurta huomiota Suomen tekemiseksi puolueettomaksi ja sen
erottamiseksi Saksasta. Suhteiden katkaisu Britannian ja Suomen välillä sekä Suomen
saarto, minkä Britannia on ilmoittanut, ovat jo kantaneet hedelmää ja synnyttänyt
ristiriitoja Suomen hallitsevien piirien keskuudessa. Ääniä puolueettomuuden
puolesta ja sovinnosta SNTL:n välillä on jo noussut.
Jos USA:n hallitus uhkailisi Suomea suhteiden katkaisulla, Suomen hallitus olisi
päättäväisempi Saksan suhteiden katkaisua koskevassa asiassa. Siinä tapauksessa
neuvostohallitus voisi tehdä joitakin alueluovutuksia Suomelle sen pehmentämiseksi
ja sopiakseen uudesta rauhansopimuksesta1
sen kanssa.
Notes:
* Toimittajien antama otsikko kirjassa.
1 Tätä Stalinin viestiä seurasivat keskustelut 19. elokuuta 1941 Neuvostoliiton
suurlähettiläs K.A. Umanskin ja USA:n varaulkoministeri hra Sumner Wellesin
kanssa. Umanski raportoi keskusteluistaan SNTL:n Ulkoasioiden
kansankomissariaatille seuraavasti:
”Presidentin puolesta hra Welles antoi tämän vastauksen salaiseen Suomea
koskevaan kirjeeseeni toveri Stalinin puolesta Presidentille, se toimitettiin hra
Rooseveltin ollessa merellä.
”Presidentin ohjeiden mukaisesti hän, hra Welles, oli kutsunut luokseen muutama
päivä aikaisemmin Suomen lähettilään, Procopéen, ja antanut tälle tiedoksi, että
USA:n hallituksen saaman tiedon mukaan taistelee päättäväisesti ja uupumatta
hyökkäystä vastaan, mukaan lukien hyökkäyksen pohjoisella sektorilla, eikä Suomen
hallituksella pitäisi olla sen suhteen epäilyksiä. USA:n hallitus pitää lisäksi varmana,
että SNTL voittaa varmasti tämän taistelun. (Hra Welles selvensi, että hän
Rooseveltin ohjeiden mukaan toimien, on näillä termeillä tehnyt selväksi Suomen
lähettiläälle sen, että suomalaiset eivät tulkitsisi Yhdysvaltojen démarche'ta
osoituksena Neuvostoliiton heikkoudesta.) Hra Welles jatkoi kertomalla Procopélle,
että Suomen jatkama sota Neuvostoliittoa vastaan Saksan puolella ei ollut
sopusoinnussa Suomen ja sen itsenäisyyden intressien kanssa, se olisi kohtalokasta
Yhdysvaltain ja Suomen välisille suhteille ja antaisi korjaamattoman iskun
suomalaisten suosiolle Yhdysvalloissa. Mutta jos Suomen hallitus palaisi rauhan
tielle, niin sikäli kuin Yhdysvaltojen hallitus on tietoinen neuvostohallitus olisi
halukas tekemään uuden rauhansopimuksen, jossa olisi alueellisia muutoksia. Kun
kysyin, oliko hän maininnut suomalaiselle vaaran siitä, että Yhdysvallat katkaisee
diplomaattisuhteet Suomen kanssa, hra Welles sanoi, että yhteisymmärryksessä
presidentin kanssa hän oli varannut sen siihen asti, kunnes Suomen hallituksen
vastaus on saatu, ja että periaatteessa jo päätetty katkaisu-uhka tulisi olemaan
Yhdysvaltain hallituksen seuraava askel.