Tiedemiehet ovat rakentaneet halkaisijaltaan millimetrin tuhannesosia olevan astian, jonka tyhjensivät kaikesta säteilystä, valosta, lämmöstä ja hiukkasista.
Tässä täydellisessä tyhjiössä väreilee tyhjiöenergia, joka synnyttää virtuaalihiukkasia ja ne saavat lopulta massan. Näin syntyy uusia universumeja kvanttifluktuaation nimellä tunnetun mekanismin kautta.
Hassua tässä on se, että kvanttifluktuaatio synnyttää ensin tilan ja ajan, jossa sitä tapahtuu, ja vasta sen jälkeen virtuaalihiukkaset ja niille masssan, eli universumin materian.
Tutkimuksissa on havaittu, että hiukkaset ovat siirtyneet tämän universumin aika-avaruuden ulkopuolelle ulottuvuuteen, jossa ei ole aikaa, mutta siellä tapahtuu kvanttifluktuaatiota.
Tämä tiedetään siitä, että hiukkaset ovat lähteneet toiseen ulottuvuuteen pois koeastiasta ja palanneet siihen takaisin jo ennen kuin ne syntyivät!
Näin on todistettu, että kvanttifluktuaatiota tosiaan tapahtuu ulottuvuudessa, jossa ei ole aikaa, ja myös aikamatkustus on siten näille hiukkasille mahdollista.
Tätä on hieman vaikea ymmärtää arkijärjellä, mutta kosmologit ovatkin muita viisaampia ihmisiä, niin että he kyllä hyvin tietävät, miten ja minkä tapahtumien seurauksena universumin aika-avaruus on syntynyt.
Jos et itse tätä ymmärrä, niin voit kuitenkin luottaa alan asiantuntijoihin: luottavathan uskovat teistit myös omiin pappeihin, profeettoihin ja uskontonsa perustajiin, vaikka eivät näitä edes henkilökohtaisesti tunne. :)
Tiedemiehet ovat taas hassutelleet
19
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Muutama virhe tuosta väitetystä tiedemiesten tutkimuksesta ja sen tuloksista.
Laboratorioon rakennettu pieni koeastia sijaitsee tämän universumin aika-avaruudesta eikä siitä ole lähtenyt koskaan mitään aika-avaruudesta pois. Se "tyhjiö" ei ole edes täysin tyhjä vaan siellä on sisällä aina jotakin (säteilyä, lämpöä, hiukkasia, atomeja,..)
Kokeet koeastiassa eivät todista mitään universumin aika-avaruuden synnystä.
Hiukkaset eivät ole palanneet koeastiaan jo ennen kuin ne syntyivät eikä ajassa matkustaminen ole mahdollista. Hiukkaset eivät ole edes poistuneet tästä universumista ja sen aika-avaruudesta yhtään mihinkään.
Mitään ei voi tapahtua, ellei aikaa kulu: aika on välttämätöntä kaikille tapahtumille.
Hassuja satuja tosiaan nuo kosmologien tarinat... :) - Anonyymi
Jos tarkoituksesi on tehdä jonkinlainen rinnastus tieteen ja uskonnon välille, niin ei onnistu. Ne ovat kriteereiltään aivan eri tason asioita. Sinä voit tietenkin vähätellä tiedettä miten huvittaa, ja purkaa kai jonkinlaista katkeruutta, mutta tiede menee eteenpäin sinusta välittämättä.
- Anonyymi
kosmologien sadut eivät ole tiedettä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kosmologien sadut eivät ole tiedettä
Eipähän ne olekaan satuja, olet vain liian tyhmä ymmärtämään tieteitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipähän ne olekaan satuja, olet vain liian tyhmä ymmärtämään tieteitä.
Osoittaa tiedeuskovan ja ateistin mielisairautta pitää kosmologien taruja "tieteenä".
Eihän niissä ole päätä eikä häntää.
Julistavat mahdottomia tapahtumia universumin synnyn taustalle (tapahtumia, jotka eivät edellytä aikaa tapahtuakseen). - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Osoittaa tiedeuskovan ja ateistin mielisairautta pitää kosmologien taruja "tieteenä".
Eihän niissä ole päätä eikä häntää.
Julistavat mahdottomia tapahtumia universumin synnyn taustalle (tapahtumia, jotka eivät edellytä aikaa tapahtuakseen).Jos sinä et ymmärrä taaskaan, ei se tarkoita että näin ei tapahtuisi.
Ja miksi sinäkään et uskalla puolustaa ja tuoda todisteita jonkin luomistarinan puolesta? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos sinä et ymmärrä taaskaan, ei se tarkoita että näin ei tapahtuisi.
Ja miksi sinäkään et uskalla puolustaa ja tuoda todisteita jonkin luomistarinan puolesta?Olen ateisti, joten en tietenkään tuo todisteita luomisen puolesta, kun en sellaiseen usko.
Ihmettelen muiden ateistien ja ns. tiedeuskovien typeryyttä, kun nielevät kaikki sadut mukamas tieteenä, vaikka ei niillä kosmologien science fiction taruilla mitään tekemistä tieteen kanssa ole. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen ateisti, joten en tietenkään tuo todisteita luomisen puolesta, kun en sellaiseen usko.
Ihmettelen muiden ateistien ja ns. tiedeuskovien typeryyttä, kun nielevät kaikki sadut mukamas tieteenä, vaikka ei niillä kosmologien science fiction taruilla mitään tekemistä tieteen kanssa ole.Kuvittelet siis olevasi kaikkia muita viisaampi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuvittelet siis olevasi kaikkia muita viisaampi?
En kuvittele... :)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen ateisti, joten en tietenkään tuo todisteita luomisen puolesta, kun en sellaiseen usko.
Ihmettelen muiden ateistien ja ns. tiedeuskovien typeryyttä, kun nielevät kaikki sadut mukamas tieteenä, vaikka ei niillä kosmologien science fiction taruilla mitään tekemistä tieteen kanssa ole."kun nielevät kaikki sadut mukamas tieteenä, vaikka ei niillä kosmologien science fiction taruilla mitään tekemistä tieteen kanssa ole."
Mutta kun nyt näyttää että sinä olet pihalla tästä aiheesta. Puhut jostain "tiedeuskovista" joten kai tiedät että ei tuollaisia ole olemassa kuin teidän kretujen mielikuvituksessa? Joten miksi valehtelet että olet joku ateisti? Pidätkö ateisteja parempina kuin uskovia ja haluasit kovasti olla ateisti? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En kuvittele... :)
Nähtävästi kuvittelet ainakin olevasi viisaampi kuin
- tieteeseen luottavat kanssa-ateistit
- uskovaiset
Siinäkin on jo aika monta, joiden yläpuolelle asetut.
- Anonyymi
Hihii... tapahtumia, joihin ei kulu lainkaan aikaa...
hiukkasia, jotka palaavat takaisin toisesta ulottuvuudesta ennen kuin ehtivät poistua koeastiasta...
kvanttifluktuaatio, joka synnytti aika-avaruuden, ja jota tapahtuu ulottuvuudessa, jossa ei ole aikaa, mutta myös aika-avaruudessa kosmisen inflaation aikana, koska siitä syntyi universumin materia kuumassa alkuräjähdyksessä...
kaikkea järjetöntä ne ateistipellet pitävätkin mahdollisena. :)- Anonyymi
Mitä mieltä olet siitä, että palstan hihhuliateistien mielestä nuo kosmologien tarut ovat "tiedettä"?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä mieltä olet siitä, että palstan hihhuliateistien mielestä nuo kosmologien tarut ovat "tiedettä"?
Täytyy olla vajaaälyinen tai mielisairas hullu, jotta pitää tieteenä kosmologien taruja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täytyy olla vajaaälyinen tai mielisairas hullu, jotta pitää tieteenä kosmologien taruja.
Ja kukas sinä luulet olevasi määräämään mikä on satua ja mikä ei? Ja sinähän tässä olet se vajaaälyinen kun joudut turvautumaan tuohon lapselliseen herjaamiseen.
- Anonyymi
> Tiedemiehet ovat rakentaneet halkaisijaltaan millimetrin tuhannesosia olevan astian, jonka tyhjensivät kaikesta säteilystä, valosta, lämmöstä ja hiukkasista.
Mistä tiedetään, että astia oli tyhjä?- Anonyymi
Ei se ollutkaan, mutta niin luultiin tai uskoteltiin ateisteille ja nämä uskoivat...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se ollutkaan, mutta niin luultiin tai uskoteltiin ateisteille ja nämä uskoivat...
Kun pistää silmät kiinni niin tyhmyyskin häviää.
- Anonyymi
"Tiedemiehet ovat rakentaneet halkaisijaltaan millimetrin tuhannesosia olevan astian, jonka tyhjensivät kaikesta säteilystä, valosta, lämmöstä ja hiukkasista."
Siis tuosta väittämästäsi "jonka tyhjensivät kaikesta säteilystä, valosta, lämmöstä ja hiukkasista"...
...ja millä tavalla he sitten muka tyhjensivät tämän astian?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 292394
Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3702012M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti181494Pelkään suunnattomasti
Että olet toiseen ihastunut. Se on lähes sietämätön ajatus koska koen että meidän tilanne on auki, selvittämättä. Eikä k52902Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaik
Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaikki muutkin. Se on ed10871Mies, etko ole miettinyt
että voit menettää yhteytemme ja minut lopullisesti, jos et tee mitään?52783- 54711
- 18710
- 25689
- 135623