YLE epämääräisen NATO kannatus kyselyn mukaan nyt suomalaisista kannattaisi NATOa yli 50%. Ei siinä mitään, se voisi olla jopa mahdollista, mutta sitten tulee emävale: saman tutkimuksen mukaan enemmistö myös vastustaa kansanäänestystä NATO jäsenyydestä. Suomalaiset, jotka suhtautuvat nihkeästi päättäjiin ei muka tahdo itse sanoa kantaansa suoraan päätettävään asiaan.
YLE valhe olisi voinut mennä läpi, jos olisivat jättäneet siihen, mutta löivät överiksi.
Suomalaiset rakastavat kansanäänestyksiä.
YLE valehtelee NATO kannatuksesta
56
108
Vastaukset
- Anonyymi
Eipä paljoa tilannetajua ole sinullakaan...
Lainaus tekstistäsi:
"...mutta sitten tulee emävale: saman tutkimuksen mukaan enemmistö myös vastustaa kansanäänestystä NATO jäsenyydestä. Suomalaiset, jotka suhtautuvat nihkeästi päättäjiin ei muka tahdo itse sanoa kantaansa suoraan päätettävään asiaan..."
-- Mitäpäs luulet , että MIKSI enemmistö vastustaa kansanäänestystä ... ja laitan tähän nyt vielä pienen vihjeen väliin KESKEN KRIISIN...??- Anonyymi
Olipa typerää logiikkaa sinulta. Kansanäänestyksiä ei järjestetä viikossa eli kesken kriisin.
Seuraava otollinen hetki kansanäänestykselle on seuraavien vaalien yhteydessä 2023. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olipa typerää logiikkaa sinulta. Kansanäänestyksiä ei järjestetä viikossa eli kesken kriisin.
Seuraava otollinen hetki kansanäänestykselle on seuraavien vaalien yhteydessä 2023.VPN palvelulla sinulla on tuhansia ip-osoitteita ja voit äänestää yli 3.000 kertaa. Avaamalla toisen VPN palvelun saat taas tuhansia ip-osoitteita.
LUOTTETTAVAA???? - hyvääyötää
Anonyymi kirjoitti:
Olipa typerää logiikkaa sinulta. Kansanäänestyksiä ei järjestetä viikossa eli kesken kriisin.
Seuraava otollinen hetki kansanäänestykselle on seuraavien vaalien yhteydessä 2023.YLE saa muuttaa Stokikseen ja perustaa sinne Kuusisen hallinnon!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
VPN palvelulla sinulla on tuhansia ip-osoitteita ja voit äänestää yli 3.000 kertaa. Avaamalla toisen VPN palvelun saat taas tuhansia ip-osoitteita.
LUOTTETTAVAA????Miten VPN liittyy kansanäänestyksiin, jotka tehdään vaalien yhteydessä paperilapuilla kuten Suomen laki edellettää. Suomessa ei ole sähköistä äänestystä, eikä tule.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olipa typerää logiikkaa sinulta. Kansanäänestyksiä ei järjestetä viikossa eli kesken kriisin.
Seuraava otollinen hetki kansanäänestykselle on seuraavien vaalien yhteydessä 2023.Jaa..vai on seuraava sopiva hetki äänestellä vasta ensi vuonna... kerrohan sama Putinillekin.
Ei , silmat ovat nyt auenneet kaikkialla Euroopassa , paitsi sinulla ilmeisesti.
Jopa Erkki Tuomiojakin twiittaili vallan mahdottomia Putinista...ja se on jo aika paljon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaa..vai on seuraava sopiva hetki äänestellä vasta ensi vuonna... kerrohan sama Putinillekin.
Ei , silmat ovat nyt auenneet kaikkialla Euroopassa , paitsi sinulla ilmeisesti.
Jopa Erkki Tuomiojakin twiittaili vallan mahdottomia Putinista...ja se on jo aika paljon.NATO jäsenyys prosessi on melko hidas. Taidat olla umpityhmä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaa..vai on seuraava sopiva hetki äänestellä vasta ensi vuonna... kerrohan sama Putinillekin.
Ei , silmat ovat nyt auenneet kaikkialla Euroopassa , paitsi sinulla ilmeisesti.
Jopa Erkki Tuomiojakin twiittaili vallan mahdottomia Putinista...ja se on jo aika paljon.Mene harjoittelemaan ampumista. Suomi on aina yksin, oli natossa, eussa tai hyvä kavereita svedujen kanssa. Jos venäjä hyökkää tänne, me hoidetaan asiat itse.
- Anonyymi
Kas kummaa.... 20 ystävää ja tuttua ja kaikki sanoo Natolle Ei!
Meidän perheen lisäksi.- Anonyymi
Juu on se paljon yleisempää mitä yle väittää. Ylehän on valehdellut aiemmin monista asioista, mm. maahanmuutosta.
Gallupit ovat yksi propagandan keino. Yle nojaa paljon luotettavuutensa verorahoitteisena mediana ja monihan sen uskoo, mutta uutiset ja ohjelmat ovat usein hyvin poliittisesti värittyneitä ja halutaan kertoa vain tietty kuva. - Anonyymi
Liikut merkillisissä piireissä. Jotain uskonnollisia hihhuleitako?
- Anonyymi
Todistaa vain, että elät pienessä kuplassa.:D Minä en tunne ketään, joka vastustaisi Nato-jäsenyyttä, vaikka oma kuplani on harvinaisen iso.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Todistaa vain, että elät pienessä kuplassa.:D Minä en tunne ketään, joka vastustaisi Nato-jäsenyyttä, vaikka oma kuplani on harvinaisen iso.
Kupla taitaa olla päässäsi!
- Anonyymi
Ei siellä Pietarissa voi muutakaan sanoa.
- Anonyymi
Joutessaan aloittaja, höpöttelee omiaan.
- Anonyymi
Ihan YLE omilta sivuilta tässä vielä linkki linkkimiehelle
https://yle.fi/uutiset/3-12336530
Tässä YLE uutisessa kerrotaan miten NATO vaikuttaisi
https://yle.fi/uutiset/3-12330047
Siellä on yksi valhe joka liittyy siihen että varusmiehiä ja reserviläisiä ei lähetettäisi ulkomaille sotimaan. Tämä on valhe, sillä se on mahdollista lain mukaan lähettää.
Toinen mihin ei kiinnitetä huomiota on se, että kuinka paljon NATO vähentäisi maanpuolustustahtoa eli yhä suuremmasta osasta ikäluokasta tulisi sivareita tai totaalikieltäytyjiä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan YLE omilta sivuilta tässä vielä linkki linkkimiehelle
https://yle.fi/uutiset/3-12336530
Tässä YLE uutisessa kerrotaan miten NATO vaikuttaisi
https://yle.fi/uutiset/3-12330047
Siellä on yksi valhe joka liittyy siihen että varusmiehiä ja reserviläisiä ei lähetettäisi ulkomaille sotimaan. Tämä on valhe, sillä se on mahdollista lain mukaan lähettää.
Toinen mihin ei kiinnitetä huomiota on se, että kuinka paljon NATO vähentäisi maanpuolustustahtoa eli yhä suuremmasta osasta ikäluokasta tulisi sivareita tai totaalikieltäytyjiä.Miksi NATO vähentäisi maanpuolustustahtoa. Ne, jotka ovat nyt käpykaartissa olisivat siellä, kuuluu Suomi NATO:oon tai ei.
Väittellesi ei ole mitään perusteita. Pelkkä mutu aivopieru. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi NATO vähentäisi maanpuolustustahtoa. Ne, jotka ovat nyt käpykaartissa olisivat siellä, kuuluu Suomi NATO:oon tai ei.
Väittellesi ei ole mitään perusteita. Pelkkä mutu aivopieru.Jos puolet vastustaa NATO jäsenyyttä, niin luuletko että se ei näkyisi siviilipalveluksen tai totaalikieltäytymisen kasvuna. Taitaa olla pelkkää paskoa aivojesi tilalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi NATO vähentäisi maanpuolustustahtoa. Ne, jotka ovat nyt käpykaartissa olisivat siellä, kuuluu Suomi NATO:oon tai ei.
Väittellesi ei ole mitään perusteita. Pelkkä mutu aivopieru.Natoon liittyneet maat ovat luopuneet yleisestä asevelvollisuudesta. Vai antaisitko Suomen puolustuksen Viron avun varaan, tai Norjan? Tollo taidat olla....
- Anonyymi
Jos kysely tehtäisiin tänään olisi luku yli 70%. Vasemmistokin on alkanut ymmärtää, että Venäjä ei ole sama vanha Venäjä, vaan Putin täysin valtaama diktatuuriin. Putin on täysi hullu, joka ei hirveästi tee eroa ystävien ja vihollisten kesken. Kummankin tappaminen onnistuu ilman tunteita. Meillä ei ole enää luottamuksellisia suhteita, miten voisikaan olla, sillä Putin on riisunut naamionsa. Alta paljastui patologinen valehtelija, johon ei voi hetkeäkään luottaa. Kysykää sen parhaiten tietävältä Sauli Niininstöltä.
- Anonyymi
Niinistö tosiaan on patologinen valehtelija.
Vaikka Venäjä on oikeistodiktatuuri, niin NATO vastustetaan muista syistä. - Anonyymi
Ajattele, vihreet aseista kieltäytyjät jo huutaa Natoa Suomeen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinistö tosiaan on patologinen valehtelija.
Vaikka Venäjä on oikeistodiktatuuri, niin NATO vastustetaan muista syistä.Niinsitön kutsuminen patologiseksi valehtelijaksi kertoo sinusta enemmän kuin Niinistöstä.
Oletko avohoidossa ja onko lääkkeet otettu? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinsitön kutsuminen patologiseksi valehtelijaksi kertoo sinusta enemmän kuin Niinistöstä.
Oletko avohoidossa ja onko lääkkeet otettu?Yritätkö natoseksuaali kertoa, että ainoa syy vastustaa NATO on Venäjän kansalaisuus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinsitön kutsuminen patologiseksi valehtelijaksi kertoo sinusta enemmän kuin Niinistöstä.
Oletko avohoidossa ja onko lääkkeet otettu?Niinistö on Presidenti joka tietää ja osaa maan asiat ja on hyvin kunnioitettu Suomessa ja maailmalla !!
- Anonyymi
Ehkä ei 70%, mutta luultavasti noin 60%.. Taloustutkimuksen kysely tehtiin sodan ensimmäisinä päivinä. Niin tai näin, enemmistö kannattaa.
- Anonyymi
Totta. Putin on hullu. Neuvostoliitto oli hullu ja Venäjä on hullu. Nato kehitettiin puolustusliitoksi Neuvostoliittoa vastaan. Nato on nyt naama kiinni, ja aseeton. Luuserisakkia kuten Venäjäkin, Nyt valtiot ovat omillaan. Onneksi yleensä maitop***e Eu soittaa joitain elonmerkkejä. Jokainen maa on kuitenkin yksin.
- Anonyymi
NATO on ongelma olisi se, että
1. korkeintaan puolet kansasta on NATO jäsenyyden kannalla
2. varusmiehiä ja reserviläisiä on mahdollista lähettää ulkomaille taistelutehtäviin
3. maanpuolustustahto heikkenee (mutta kuinka paljon)
lisäksi tulevat epäsuorat vaikutukset jotka liittyvät Venäjään
4. Venäjän kauppa ja investoinnit tyrehtyvät, jolla on merkittävä vaikutus Suomen talouteen (energia, puu, elintarviketeollisuus)
5. Karjalan palauttaminen voidaan unohtaa lopullisesti (Venäjä ei anna NATO maille mitään)- Anonyymi
1. Yli puolet kansasta on NATO-jäsenyyden kannalla.
2. Varusmiehiä ja reservioläisiä ei tarvitse lähettää Suomen rajojen ulkopuolelle muuten kuin vapaaehtoisina. Reserviläisiä palvelee tälläkin hetkellä vapaaehtoisina kriisinhallintatehtävissä.
3. Miksi maanpuolustustahto heikkenisi, kun suomi olisi NATO:ssa paljon nykyistä vahvempi?
4. Venäjän kaupalla on enää pieni merkitys Suomelle. Esimerkiksi viennistä n. 5 % kohdistuu enää Venäjälle. Ja mitkä investoinnit? Venäjä on tainnut investoida Suomeen hyvin vähän ja käyhän Venäjä kauppaa lähes kaikkien NATO maiden kanssa.
5. Miksi Karjala yleensä pitäisi palauttaa. Viimeisetkin siellä syntyneet alkavat olla haudan partaalla. Karjalan alue on päästetty niin rappiolle, että se olisi Suomelle pelkkä menoerä. - Anonyymi
SATUILET!
1. Yli puolet kansasta on jo nyt Nato-jäsenyyden kannalla ja Putin motivoi kohta lisää.
2. Varusmiehiä ja reserviläisiä EI TODELLAKAAN LÄHETETÄ ulkomaisiin operaatioihin. Niihin lähtevät vapaaehtoiset ammattilaiset. Suomella ei ole koskaan ollut vaikeuksia saada osallistujia ulkomaisiin kriisinhallintaoperaatioihin. (Tiesitkö, että Natolla on ollut vain 3 operaatioita koko historiansa aikana.)
3. Karjalan palauttaminen ei ole koskaan ollut vaihtoehto, koska alueen luovuttamisesta on sovittu Pariisin rauhansopimuksessa. Kukaan ei ole halukas sitä purkamaan. Eikä Venäjä Karjalaa toki luovuttaisikaan. Aika kasvaa oikeasti aikuiseksi ja katsoa eteenpäin! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
SATUILET!
1. Yli puolet kansasta on jo nyt Nato-jäsenyyden kannalla ja Putin motivoi kohta lisää.
2. Varusmiehiä ja reserviläisiä EI TODELLAKAAN LÄHETETÄ ulkomaisiin operaatioihin. Niihin lähtevät vapaaehtoiset ammattilaiset. Suomella ei ole koskaan ollut vaikeuksia saada osallistujia ulkomaisiin kriisinhallintaoperaatioihin. (Tiesitkö, että Natolla on ollut vain 3 operaatioita koko historiansa aikana.)
3. Karjalan palauttaminen ei ole koskaan ollut vaihtoehto, koska alueen luovuttamisesta on sovittu Pariisin rauhansopimuksessa. Kukaan ei ole halukas sitä purkamaan. Eikä Venäjä Karjalaa toki luovuttaisikaan. Aika kasvaa oikeasti aikuiseksi ja katsoa eteenpäin!Miksi Suomen Nato-jäsenyys vaikuttaisi Venäjän kauppaan, kun ei ole vaikuttanut muillakaan. Ukrainan sodasta voi sen sijaan jäädä pysyviäkin vaikutuksia. Suomalaiset firmat ovat jo nyt menettäneet paljon rahaa. Kun luottamus kerran menee, sen rakentaminen on vaikeaa. Kauppaa voi käydä siellä mistä löytyy asiakkaita. Jo 90-luvusta olisi pitänyt oppia, ettei kannata laskea liikaa Venäjän kaupan varaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
SATUILET!
1. Yli puolet kansasta on jo nyt Nato-jäsenyyden kannalla ja Putin motivoi kohta lisää.
2. Varusmiehiä ja reserviläisiä EI TODELLAKAAN LÄHETETÄ ulkomaisiin operaatioihin. Niihin lähtevät vapaaehtoiset ammattilaiset. Suomella ei ole koskaan ollut vaikeuksia saada osallistujia ulkomaisiin kriisinhallintaoperaatioihin. (Tiesitkö, että Natolla on ollut vain 3 operaatioita koko historiansa aikana.)
3. Karjalan palauttaminen ei ole koskaan ollut vaihtoehto, koska alueen luovuttamisesta on sovittu Pariisin rauhansopimuksessa. Kukaan ei ole halukas sitä purkamaan. Eikä Venäjä Karjalaa toki luovuttaisikaan. Aika kasvaa oikeasti aikuiseksi ja katsoa eteenpäin!Rauhansopimukset on helppoa sanella painamalla pistooli hävinneen päätä vasten ja "pyytämällä" allekirjoittamaan.
- Anonyymi
Ei valehtele, yleinen mielipide on muuttunut Venäjän hyökkäyksen takia. Olisi kannattanut miettiä, kannattaako hyökätä muihin maihin.
- Anonyymi
Eihän tuossa epäilty sitä etteikö NATO kannatus olisi muuttunut vaan sitä, että suomalaiset eivät muka tahtoisi kansanäänestystä asiasta. Se on paksua huttua se.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän tuossa epäilty sitä etteikö NATO kannatus olisi muuttunut vaan sitä, että suomalaiset eivät muka tahtoisi kansanäänestystä asiasta. Se on paksua huttua se.
Oletko sinä asemassa jossa voit puhua kokonaisen kansan puolesta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän tuossa epäilty sitä etteikö NATO kannatus olisi muuttunut vaan sitä, että suomalaiset eivät muka tahtoisi kansanäänestystä asiasta. Se on paksua huttua se.
Ei se ole paksua huttua, jos vähänkin pysähdyt ajattelemaan.
Kansanäänestyksen järjestämisesssä ei ole järkeä, jos tilanne tiedetään muutenkin. Se vain ärsyttäisi Venäjää. Nyt vaan hallitus ottamaan sille kuuluvaa vastuuta ja NATO hakemus yhdessä Ruotsin kanssa sisään ylimääräistä meteliä pitämättä. Tällöin kannatus olisi jo 66 %.
- Anonyymi
Eikä pelkästään naton kannatusluvuissa, vaan laajemminkin koko Ukrainan tapahtumista, kääntäen ne päälaelleen.
- Anonyymi
No niin, putinisti voi ryömiä sinne koloonsa takaisin. Ei teitä Suomessa enää kukaan usko.
- Anonyymi
Ylekö kääntänyt Ukrainan tapahtumat päälaelleen? Sitäkö tarkoitit?
Onko se niin, että Ukraina houkutteli Venäjän pahaa aavistamattoman armeijan maahansa, saadakseen tuhota Venäjän omaisuutta ja tappaa venäläisiä sotilaita.
Vai mitä mahdoit tarkoittaa?
- Anonyymi
Suomessa toimeenpannaan kansanäänestyksiä hyvin harvoin. Olen itse nykyään sitä mieltä, että NATO:oon tulee liittyä, mutta siitä ei ole mitään syytä varoittaa Venäjää kansanäänestyksellä.
Jos ja kun enemmistö on liittymisen kannalla, niin ei muuta kuin hallitus hommiin. Sitä varten heidät on valittu.- Anonyymi
Ei NATO voi liittyä salassa.
Joka tapauksessa EK käsittelee ja päättää NATO hakemuksen jättämisestä ja tämän jälkeen kukin NATO maa käsittelee asian omissa parlamenteissaan. Venäjä on varsin tietoinen koko prosessin alusta loppuun.
- Anonyymi
Gallupin on tehnyt Taloustutkimus, eli ammattilaiset.
Ennustin jo ennen sotaa, että Nato-kannatus nousee sodan aikana noin 55-60%:iin, sillä noin 15-20% epävarmoista (tuolloin 30%) siirtyy sodan kuluessa kannattajiksi. Tämä hyppäys tapahtui sodan ensimmäisinä päivinä, sillä tutkimus tehtiin jo viime viikolla. Vastustajien määrä on pysynyt samana, eli 27%, mikä oli myös odotettavissa.- Anonyymi
Sinä et ennustanut yhtään mitään.
- Anonyymi
Tuon taloustutkimuksen internet-paneelin ongelma on otanta-asetelman heikkous. Se vääristää tuloksia ja virhe-estimaatteja arvaamattomilla tavoilla.
Tulos oli sen verran vähän yli 50%, että todellinen kannatus voi ihan hyvin olla yli tai alle 50%. Väite, että yli puolet kannattaa, ei oikein kestä kriittistä tarkastelua.
Sen sijaan ero kannatuksen ja vastustuksen välillä oli niin suuri, että aika turvallisesti voi väittää otanta-asetelmasta huolimatta kannatuksen olevan vastustusta suurempaa.
- Anonyymi
Sama homma oli kun äänestettiin eun liittymisestä,parissa päivässä kannatus muuttui enemmistöksi ,huijausta.
- Anonyymi
EU liittymisessä kannatus oli koko ajan suurta koska sillä taattiin halvan viinan tuonti Suomeen virosta ja se sai suomalaiset äänestämään puolesta.
- Anonyymi
Aina myös nuo maagiset prosenttiluvut 53/47.
- Anonyymi
Nato-trolli aja Suomen suoraan suden suuhun ja tuhoon. Kamalaksi taistelutantereeksi.
Paasikivi Kekkosen linja on ainoa oikea tie, Ja uusi Isänmaallinen hallitus tilalle, joka haluaa säilyttää rauhan.- Anonyymi
Suomettumisen ja nöyristelyn aika on ohi. Venäjänkin on syytä oppia käyttäytymään sivistysmaan tavoin. Ukrainalaiset hienosti heitä siinä opettaa.
- Anonyymi
Onko se Venäjä semmoinen valtio, että jos joku naapurivaltio ei noudata orjallisesti sen tahtoa, niin Venäjä hyökkää ???
- Anonyymi
Putin voi iskeä Naton hakuaikana. Kannattako hallituksen koko aika näytelle keskisormea?
Sama kohtalo kun Ukrainalla. Ei Nato tuhlaa kalustoa, eikä ruotsi auta kun ei auttanut ennenkään sodassa. Isonvihan aikana luikki karkuun. Kansainvälinen armeija teki karmeeta tuhoa Isokyrössä 1714. - Anonyymi
Suomalaiset haluaa viimein päätöksiä ja vieläpä ilman venäläisvaikutusta. Siksi.
- Anonyymi
Nato kasvattaa vain vihaa entisestään ja koittaa laajentaa sotaa. Nato vartoo että Venäjä heikkenee ja iskee sitten. USA sotii vieraalla maalla ja vieraalilla sotilailla, joka painaa mielensä mukaan rahaa.
Kannatan ehdottomasti liittymistä Natoon, mutta kansanäänestys tässä tilanteessa on mielestäni huono ajatus. Kannatan liittymistä niin nopeasti kuin suinkin mahdollista ja kansanäänestyksen järjestäminen aiheuttaisi turhaa viivettä. Presidentti ja maan hallitus voisivat käynnistää liittymisprosessin ja eduskunnan määräenemmistö hyväksyä sen. Jos kuitenkin valtionjohto katsoo tarvitsevansa kansanäänestyksen niin hyvä on. Marssin sitten äänestämään jäsenyyden puolesta. Oletan, että näin moni muukin Naton kannattaja ajattelee.
- Anonyymi
Natoon liittyminen on tässä maailman tilanteessa ainoa järkevä teko ja Putina helpottaa ja suoraan sanoen ajaa Suomen Natoon.
- Anonyymi
Selvähän se
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalaisaloite Elokapina määrättävä lakkautettavaksi
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/14143 Erittäin hyvä ja kannatettava aloite!1392275Stubb ohjeisti Natoa: "Vapauttakaa ohjukset"
Presidentti Stubb linjasi amerikkalaismedia CNN:n haastattelussa, että Nato-maiden pitäisi ”todellakin” antaa Ukrainalle2052053Seiska: Suhdekohussa rypenyt Anssi Heikkilä paljastaa - Pernilla Böckermanin kanssa tällaiset välit
Anssi Heikkilä ja Pernilla Böckerman tanssivat yhdessä TTK:ssa ja heidän ympärillään spekuloitiin suhteesta. Nyt Heikkil41666Ilouutinen: Sohvaperunat Soile ja Jorma taas TV:ssä - Sohvikset jo 18 kautta - Onnea!
Onnea Sohvikset 18 kautta! Ja ihana Soile (ja Jorma!) taas mukana! Lue lisää ja katso Soilen hauska kuva tästä: https:101159Elokapinan kielto aloite kerää nimikirjoituksia kovaa vauhtia !
Nyt klo 14 mennessä nimiä on jo liki 17000 allekirjoitusta. Nyt niitä nimiä vaan lisää meille riittää no3251071Piupali Paupali
Kun en mä tunne teitä... Hyvät huomenet ja mukavat päivät ja hyvät viikonloput, arvoisat naiset ja herrat. 😊🎩🎪🤹🏼♂️1651005Hei, mies, kirjoita jotain minusta
Plus jokin tunnistemerkki/kirjain nimessäni. En todellakaan ymmärrä, pidätkö minusta vai toisesta naisesta. Et ole koska47943- 77927
Elokapinan lakkautusaloite 50 000 nimeä
Ja lisää tulee, kohta on Ylenkin uutisoitavaa aloitteesta. https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/14143268924- 56846