Maailma muuttu globaalisti toiseksi Ukrainan sodan vuoksi.

Anonyymi

BRICS-maat on Venäjän tukena.
Suomen hallituksen tulee ottaa muutokseen kantaa ja antaa sotilaiden arvioida uusi tilanne.

Nyt on kysymys olemassaolosta, Nato ei takaa sitä, Nato voi vain taistella Suomen maaperällä. Mitä olisi se jälki kotimaan kamaralla sen jälkeen?
Siunausta Isänmaalle!

7

62

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      BRICS-maiden tuki ei ole mitenkään selvä. Jos esimerkiksi Kiina katsoo Venäjän sotapolitiikan heikentävän globaalia taloutta ja sitä kautta Kiinan kehitystä, tuki voi herkästi olla katkolla. Yksikään BRICS-maista ei tietääkseni ole osoittanut hyväksyvänsä hyökkäystä. Kiinaa lukuunottamatta blokkiin kuuluu lähinnä melkoisissa ongelmissa olevia kehitysmaita kuten Intia. Ne eivät pysty estämään Venäjän talouden romahtamista. Eivät ainakaan markkinaasiantuntijoiden mielestä, kuten on jo nähty. Rupla romahti ja Moskovan pörssiä ei ole uskallettu edes avata moneen päivään. Ulkomainen raha ja investoinnit ovat Venäjän kannalta ohi.

      NATO kuuluminen olisi vahva tae sille, ettei Suomeen hyökätä. NATO:n konventionaalisten sotavoimien taso on aivan eri levelillä kuin Venäjän ja Venäjä tietää sen.

    • Anonyymi

      BRICS- maat eivät ole PUTINin ja sen väkivaltapolitiikan tukena.
      Brics käsitti muinoin nipun taloudellisesti kehittyviä maita vailla muuta yhteyttä. Etenkään venäjää ei ole vuosikymmeneen laskettu kehittyväksi maaksi ja nyt se putosi kaivamaansa kuoppaan.

    • Anonyymi

      Väärä termi. Kyseessä on Putinin sota ja venäjän kriisi.
      Ukraina on vain kärsijä ja demokratioiden puolustaja.

    • Anonyymi

      Analyysi: Sori vaan Ukraina, mutta bisnes on bisnestä – maailman nousevat talousmahdit eivät tuomitse Venäjän hyökkäystä
      Brasilia, Intia ja Kiina valtaavat mieluusti pakotteiden luoman tyhjiön Venäjän-kaupassa. Ne pönkittävät Putinin valtaa jatkossakin, kirjoittaa Ylen ulkomaantoimittaja Mika Mäkeläinen.

    • Anonyymi

      Kiina voi maksaa siitä kun valta kasvaa ja heiken USA:ta. Ja vallalla voi tehdä rahaa. Kiina voi tehdä uuden maailman valuutan.

    • Anonyymi

      Paradigma on totaalisesti muuttunut ja tulee ajatella kaikki uudelleen.
      Kun ensimmäinen atomipommi räjäytettiin, niin maailma muuttui toiseksi, mutta ei muuttanut ajatus tottumuksia.

      • Anonyymi

        Kiinasta tulee uusi maailman mahti. USA sammuva tähti.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kun Arman Alizad puolusti hiihtäjä Vilma Nissilää sanomalla

      "älä välitä sekopäistä Vilma", ja kun siitä kerrottiin täällä, niin sekopäinen mukasuvaitsevainen teki siitä valituksen
      Maailman menoa
      24
      2635
    2. Trump muka öljyn takia Venezuelaan? Pelkää mustamaalausta

      Kertokaapa mistä tuollainen uutisankka on saanut alkunsta? Näyttäkääpä ne alkuperäiset lähteet, minä en löytänyt mitään
      Maailman menoa
      40
      2292
    3. Ei tule uni

      Kuten epäilin. Onneksi viime yön sain ihan hyvin nukutuksi. Tiesin kyllä, ettei tästä mitään tänään tule.
      Ikävä
      62
      1298
    4. Miksi juuri Venezuela?

      Kaikista maailman valtioista Trump otti silmätikukseen Venezuelan. Mutta minkä ihmeen takia? Kyseessä on kuitenkin vähäp
      Maailman menoa
      299
      1221
    5. Toivon sulle silti hyvää

      Väärinkäsityksiä tapahtuu, mutta nyt on uusi vuosi ja uudet kujeet.
      Ikävä
      41
      976
    6. Tiedän, että olet luonnevikainen

      Haluaisin vain todeta olleeni väärässä tässä asiassa.
      Ikävä
      42
      957
    7. Pitäisikö meidän

      Sitten nähdä ilman että siitä tehdään ongelmaa?
      Ikävä
      75
      852
    8. Jos mies olet oikeasti...?

      Kiinnostunut... Pyydä mut kunnolla treffeille ja laita itsesi likoon. En voi antaa sydäntä jos sinä olet epävarma ja eh
      Ikävä
      71
      808
    9. Nautitko riidan haastamisesta?

      Itse olen hyvin kärsivällinen ja sopuisa noin yleensä, mutta osaan tarvittaessa olla hankala. Niin metsä vastaa kuin sin
      Sinkut
      175
      783
    10. Akateemikko Martti Koskenniemi vertaa Trumpia Putiniin

      "-Suomalaisena on syytä olla huolissaan siitä, että Yhdysvallat näin vahvistaa 1800-luvun alkupuolella julistamansa etup
      Maailman menoa
      92
      751
    Aihe