Ihan hyvin menee nykyään.

Anonyymi

Mulla kävi tässä yhdessä vaiheessa niin, että olin saanut aika isonkin summan tilille kerättyä.
Palkkatuloista säästetty iso osa, sitten tuli perintöä jonkun verran ja vuosien mittaan vedonlyönnistäkin saanut sinne kerättyä jotain. Voittosummat eivät olleet ikinä isoja, pyörivät siinä 200-2000€ välillä, mutta niistäkin aina tuli laitettua säästöön iso osa.
No, erään kerran sitten löysin yhdeltä paikkakunnalta aika siistin rivariasunnon suht hyvän ikäisestä ja hyvin pidetystä taloyhtiöstä, mikä oli myynnissä ja edullisella hinnalla vielä. Ko paikkakunta on vielä aika hyvällä sijainnilla kaikin puolin, joten ei siinä nyt tarvinnut kauaakaan miettiä että mitä tekee. Ostin sen asunnon, tarjoukseni meni heittämällä läpi ja minulle jäi vielä kuitenkin yli 20000€ tilille "pahan päivän varaa".
Jonkun ajan päästä sitten sanoin itseni irti vakituisesta työpaikasta, mihin olin ollut jo pitkään todella kyllästynyt. Työilmapiirin vuoksi enimmäkseen ja oli työ itsessäänkin jo alkanut kyllästyttämään. Eli mielestäni ei olisi varmaankaan mennyt enää kauaa, max.3-4v, kun olisin ollut jo ihan loppu sen kaiken takia.
Sen verran onnistuin pelaamaan, että löysin uudelta asuinpaikkakunnaltani muutaman kuukauden kestäneen työsuhteen, joten pääsin aika kivuttomasti asettumaan uudelle asuinpaikalleni, eikä karenssiakaan tullut sitten, kun kyseinen työsuhde loppui.
Nyt olen ollut aikas kauan pätkätöissä sekä ansiosidonnaisella työttömänä vuoronperään, mutta elämä on ihan mukavaa nykyään ja varmasti parempaa tai ainakin onnellisempaa, kuin vanhassa paikassa. Vaikka tulot nyt tippuivatkin ja muuttuivat epäsäännöllisemmiksi.
Kyllä työkkärissä vähän ihmettelivät ja valittivatkin, että minkä helvetin takia tein nyt noin kun tein. Eli että otin loparit vakityöstä jne.
Mutta eivät nyt tietenkään voineet karenssia antaa tai muutenkaan rankaista siitä, että vaihdoin vakityön pätkätöihin ja ajoittaiseen työttömyyteen. Siitä kiitos tuolle pätkätyöpaikalle, mikä minulla oli nykyiselle asuinpaikkakunnalleni muuttaessa.
Sanoinkin näiden virastotanttojen nitkutukseen, että mulla nyt tuli tarve ja halu ostaa oma asunto ja tämä nykyinen asunto oli ainoa asiallinen myytävänä silloin tässä hintaluokassa, millä ostin sen ja mihin mulla oli varaa ilman velkaa. PAinotin vielä, etten tosiaankaan halunnut mihinkään velkahelvettiin.
Heitin vielä, että eikös se maaorjuus ole lakkautettu jo aikapäiviä sitten ja nykyään ihminen saa muuttaa ihan minne haluaa, jopa työpaikan kustannuksella? Siihen loppui nillitys.

28

616

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vilpitön onnitteluni rohkeasta ratkaisustasi. Mielestäni tuo on merkki mielen vireydestä ja mukautumiskyvystä!
      Vaihtelua. Uusia haasteita ja virikkeitä. Onnistumisen iloa. Hienoa!
      Samoin, uskalluksesi täsmentää numeerisesti puitteita on poikkeuksellista.

      • Anonyymi

        Varmuuden vuoksi lisäkommenttini.
        Vastoin näiden palstojen yleistä henkeä on onnitteluni TODELLA VILPITÖN!
        Näen mieluimmin ympärilläni myönteisiä asioita.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmuuden vuoksi lisäkommenttini.
        Vastoin näiden palstojen yleistä henkeä on onnitteluni TODELLA VILPITÖN!
        Näen mieluimmin ympärilläni myönteisiä asioita.

        Kiitos, itsellänikin on kieltämättä kyllä hyvä mieli tästä elämänmuutoksesta johtuen/siihen liittyen.
        Toki "vanhoille nurkille" jäi hyvääkin sekä aika pitkä pätkä omaa henk.koht. historiaa myös hyvässäkin. Ja kyllähän hyppy tuntemattomaan jännittikin, vaikka nykyinen paikkakunta oli ainakin näennäisesti tuttu ennestään, olin kuitenkin ajanut tästä ohitse ja tämän läpi aiemminkin sukulointireissujen(kin) vuoksi aina silloin tällöin.
        Mutta hyvä näin kuitenkin ja kyllähän viestintävälineet toimivat, millä voi pitää niihin yhteyttä, joiden kanssa oli jo aikanaan hyvät välit.
        Se vielä unohtui tuosta aloituksestani, että tämä paikkakunta on aika pieni, mutta viihtyisä, että siinä mielessäkin oli hyvä valinta asuinpaikaksi.
        Täällä on kaikki tarpeellinen leffateatteria ja uimahallia myöden, edullisista kaupoista puhumattakaan sekä sijainti on tosiaan hyvä. Ja ihmiset ovat olleet yllättävänkin mukavia vieraallekin:)
        Noihin alempana oleviin kommentteihin liittyen sen verran, että en nyt ole käsittääkseni köyhä, en ainakaan miellä itseäni sellaiseksi. En kyllä ole rikaskaan sen puoleen, enkä varmaankaan kauhean varakaskaan...
        Vähävarainen/pienituloinen on varmasti lähempänä totuutta. Tosin nykyisten tulojeni puolesta varmaan sovinkin köyhäksi. Ansiosidonnaiseni pyörii siinä tonnin tietämillä kuukaudessa(nettona), sehän tietysti riippuu työsuhteiden palkkatasosta.
        Pyrin kyllä saamaan aina mahdollisimman hyväpalkkaisen työsuhteen, kun niitä on vaan tarjolla(mihin koulutus ja taidot riittävät), mutta välillä nyt tietysti täytyy vähän joustaakin. Eli välillä olen tehnyt töitä 1600€/kk palkallakin bruttona.
        Mutta olen aina ollut tarkka rahankäytössä ja mulla nyt ei sinänsä ole ikinä ollut mitään ylimääräisiä rahallisia rasitteita, isoja ainakaan. Niin sen vuoksi pienemmistäkin tuloista olen yleensä saanut aina ainakin jotain säästöön.
        Ja menihän noissa palkkasäästöjen keräämisessä pitkä aika kuitenkin.
        Sen verran on sanottava kylläkin, että tuskinpa tuo ratkaisuni olisi onnistunut(ainakaan tässä vaiheessa elämääni) ilman tuota perintöä ja pelivoittoja. Ne aikaistivat kuitenkin useammalla vuodella tätä päätökseni toteutumista.
        En silti suosittele pelaamista kenellekään, mutta jos sitä harrastaa, niin täytyy olla malttia siinä sekä järki mukana, muuten pelaamisesta ei tule muuta kuin harmia ja mielipahaa, ongelmia unohtamatta.
        Eli panokset pieninä ja ylipäätään pelaa vain justiinsa sen verran, mitä on oikeasti vara hävitä ja ylipäätään tuhlata turhaan. Eli jos kestää hävitä vaikka 50€/kk, niin pelaa sillä viidelläkympillä eikä viidelläsadalla kuukaudessa.
        Mutta juu, kuten aloituksen otsikossakin jo mainitsin, ihan hyvin menee nykyään.
        Ja kadehtiminen kuitenkin mielestäni on aika turhaa.. Ei kai siitä kenenkään elämä parane eikä elämäntaso nouse, vaikka kuinka käskisi vaihtamaan palstaa tms..??


    • Anonyymi

      Ei köyhällä mitään omaisuutta ole siirtykää yhteiskuntapalstalle.

      • Anonyymi

        Virallinen köyhyys on määritelty 60%:n tulorajan, ei varallisuuden mukaan!
        Joo. Minustakin se on perseestä mutta minkäs mahtaa!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Virallinen köyhyys on määritelty 60%:n tulorajan, ei varallisuuden mukaan!
        Joo. Minustakin se on perseestä mutta minkäs mahtaa!

        Lasketaanko se 60 %:n tuloraja keskivertoansioista vai keskiverto eläkkeestä eli onko se mitä suuruusluokkaa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lasketaanko se 60 %:n tuloraja keskivertoansioista vai keskiverto eläkkeestä eli onko se mitä suuruusluokkaa?

        Luulisin, että mediaanitulosta ottaen huomioon palkat ja eläkkeet.


    • Anonyymi

      Yhteiskunta kun informoi niin voi mennä perseelleen. Joku ihminenen tuonki on vaan kirjoittanu. Ei tarvita mitään luokkajakoja.

      • Anonyymi

        Niinpä, pidän itseäni ainakin vielä ihmisenä.
        Miksi jaotella ihmisiä? Olen nyt kuitenkin tämänkin vähän(?) omaisuuteni kuitenkin itse tienannut.
        T:Aloittaja


    • Anonyymi

      Säästin vakityöstä paperitehtaalla yli 100 000 euroa. Niin vaan tuli potkut kun tehdas lopetettiin ja mun hyväpalkkainen työ loppui. 10 vuotta olin siellä. Nyttenkin isot lakot on upm tehtailla, mahtaako loppua pian paperin teko kokonaan suomessa ja monet menettää jopa 3500 käteen palkan kuukaudesa kuten minä.

      • Anonyymi

        Mitä enemmän lakkoillaan ja rettelöidään, niin sitä varmempaa on että paperitehtaita suljetaan tai ne siirretään "ystävällisempään toimintaympäristöön". Aasiassa ja Brasiliassa on paljon työläisiä, jotka oikeasti haluavat tehdä töitä jopa alhaisella palkkatasolla.
        Näyttää siltä että ay-liikekin haluaa siirtää tehtaat sinne , kun akt ei suostu käsittelemään tehtaiden tuotteita vaikka niitä vielä jossakin päin Suomea tehtäisiinkin.


      • Anonyymi

        2500eur kk riittäs paperintekemisestä aikas hyvin aikoinaan jos 40vuotta tehnyt töitä paperitehtaassa duunarille.Paperitehtaalta jos saa potkut niin aika paljon tarvii opiskella että saman tulotason saat.


    • Anonyymi

      Onpahan erinomaista, että joku tekee elostaan noin hienon selvityksen, hyvällä suomen kielellä ja ilman kirjoitusvirheitä. Onnittelut tv. Kielipoliisi

      • Anonyymi

        Selvitys sisältää erinomaisen kuvauksen elämän suunnittelemisen ja järjestelemisen mahdollisuuksista kunhan osaa suunnitella tavoitteellisesti.
        Valistavaa luettavaa!


    • Anonyymi

      Nostan pitkäveto voitot aina käteiseä. On kotona noin 18000 euroa säästössä. Ihan hyvin menee, kesä tulossa ja kaikenlaista tekemistä on. Mökin vuokraan jostain ja saan saunoa joka päivä. Sitten vaan kalastelen ja nautin.

      • Anonyymi

        Pitkävetoa ei ole enää pidempään aikaan pystynyt pelaamaan ilman veikkauskorttia tai muuta rekisteröitymistä tarkoittaen oman pelitilin kautta. Siis ainakin jos pelaat Veikkauksen pitkävetoa.
        Tarkoittaa sitä, että voitot menee tilille, joten niitä ei ainakaan suoraan voi nostaa käteisenä pelitositetta vastaan.
        Joten kukkua kirjoituksesi, ellet sitten tosiaan kierrätä voittojasi pankkitilisi kautta käteesi.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Pitkävetoa ei ole enää pidempään aikaan pystynyt pelaamaan ilman veikkauskorttia tai muuta rekisteröitymistä tarkoittaen oman pelitilin kautta. Siis ainakin jos pelaat Veikkauksen pitkävetoa.
        Tarkoittaa sitä, että voitot menee tilille, joten niitä ei ainakaan suoraan voi nostaa käteisenä pelitositetta vastaan.
        Joten kukkua kirjoituksesi, ellet sitten tosiaan kierrätä voittojasi pankkitilisi kautta käteesi.

        Veikkaus korttia tarvitaan pitkävetoa pelatessa mutta siellä vaikkaus sivuilla on sellainen juttu omat tiedot palkissa ja sitten menee , henkilökohtaiset tiedot kohtaan josta painetaan voitonmaksu pelipaoikoissa linkkiä ja sieltä voi valita nostaako voitot käteisellä, meneekö voitot pelitilille vai pankkitilille. Joten kyllä voi nostaa voitot käteisenä.


      • Botti1975 kirjoitti:

        Veikkaus korttia tarvitaan pitkävetoa pelatessa mutta siellä vaikkaus sivuilla on sellainen juttu omat tiedot palkissa ja sitten menee , henkilökohtaiset tiedot kohtaan josta painetaan voitonmaksu pelipaoikoissa linkkiä ja sieltä voi valita nostaako voitot käteisellä, meneekö voitot pelitilille vai pankkitilille. Joten kyllä voi nostaa voitot käteisenä.

        Ei siis tarvii kierrättää pankkitilillä rahaa. Vaihtelen sitä voitonmaksutapaa aina siellä jos pelaan vaikka lottoa ja tulis miljoonavoitto niin rahat tulisi tilille. Mutta pitkäveto voitot haen yleensä prismasta.


    • Anonyymi

      Voiko joku uskotella itselleen, että jatkuvasti pelaamalla jää jopa voitolle.
      No ehkä jossakin rinnakkaistodellisuudessa.

      • Anonyymi

        Harvassa sellaiset pelimiehet ja -naiset on.
        Pokerilla jotkut tienaavat ja ravipeleillä myöskin.
        Mutta harvassa ovat.


    • Anonyymi

      Tuohan meni hyvin kohdallasi.
      Ja eihän sitä tiedä, jos vaikka jossain vaiheessa saat vakipaikankin jostain työmaalta ja vielä mukavasta työyhteisöstä&mieluisalta alalta.
      Ja sehän omistusasumisessa on kiva puoli, kun asumiskulut ovat hieman halvemmat kuin vuokra-asumisessa. Vielä kun asunnon on voinut ostaa sillä ns. suoralla rahalla, eli ilman velkaa.
      Vaikka onhan omistusasuja kuitenkin vastuussa taas laitehankinnoista ja osakkeen remonteistakin niiltä osin, mitkä ei kuulu taloyhtiölle, mutta kuitenkin.
      Niin palkkakin riittää sitten vähän muuhunkin kuin asumiseen.

      • Anonyymi

        Omistusasumisessa on sekin hyvä puoli, että palkka ja myöhemmin jopa eläke riittää aivan mainiosti kuukauden kuluihin eikä tarvitse tehdä ikinä anomuksia sinne Kelaan.


    • Anonyymi

      Perusasiat pitää mielessä. Rahaa tulee enemmän kuin menee.

    • Anonyymi

      Pitkävedoilla nyt ei ole osuutta vaurastumiseen eikä muillakaan palstan öyh
      öttäjistä ole asiaa kuin maitokauppaan.

      • Anonyymi

        Välttämättä ei tarvitse edes vaurastua. Kunhan pärjäilee sillä, mitä on jo saanut hankituksi.
        Viihtyisän asunnon ylläpidon lisäksi voi matkustella ja viettää lomaa mieluisassa kohteessa.
        Taidankin toteuttaa sen ja lähteä viikoksi Kesälahdelle mukavaan lomapirttiin saunomaan.
        Maaliskuun lopulla on jo mukavan valoisaa ja lisäksi jää kantaa ja voi vielä seurata jännää ohjelmaa, kun lennokkiporukat tulee Puruveden jäälle.


      • Anonyymi

        Harva pelaamisella rikastuukaan, eli siis vaurastuu.
        Lisätuloa siitä voi hyvällä tuurilla saada hieman vuositasolla, jos pitää maltin mukana pelaamisessa.


    • Anonyymi

      Todella hyvin käynyt aloittajalla, ihan kuin sadusta melkeinpä.
      En siis tarkoita, että on satua, vaan se, että on saanut noinkin mallikkaasti hoidettua asiat, vaikka on vaatinut käsittääkseni pitkäaikaista ja pitkäjänteistä omistautumista asialle mm. säästäväisyyden muodossa.
      Kiva lukea ja ylipäätään kuulla tällaisistakin elämäntarinoista.

      • Anonyymi

        Menihän tuo, vaikka ei nyt ollut ihan sormien napsuttelua pelkästään.
        Vaati kyllä asuntomarkkinoiden kyttäämistä, muutaman vesiperään johtaneen yrittämisen ja joutuihan sitä hieman joustamaankin jostain.
        Ja kyllä sitä meinasi jänistääkin vielä siinä vaiheessa, kun oli asiat jo aika selvät, eli asunto hommattu jne.
        Lähinnä että uskaltaako sittenkään lähteä vai kitkutteleeko vielä ainakin jonkin aikaa ja laittaa kämpän vuokralle. Ja katsoo sitten 2v päästä, kun asunnon saa myydä ilman myyntivoittoveroa, mikäli sellaista voittoa on tulossa. Että muuttaako sitten sinne vai myykö.
        Ehkä ihan normaaliakin jännitystä, mutta ei siinä sitten ollut mitään, kylmästi vaan että ei kun nyt sitten vaan vanha duunipaikka helvattiin, roudaa loputkin kamat uuteen kotiin ja aloittaa tosiaan uuden elämän uudella paikkakunnalla uuden pätkätyösuhteen pehmentämänä.
        Hyvä päätös kyllä tosiaan kaikkinensa. Kuten olen aloituksessakin maininnut, olen kuitenkin ainakin jossain määrin onnellisempi ja helpottuneempi nykyään kuin ennen. JA on vähemmän stressiäkin nykyään.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe