Helpotusta maahanmuuton asioden hoitoon

Anonyymi

Suomen tai koko EU:n on rakennettava turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus afrikkalaiseen maahan.
Vuokrataan vaikka Marokosta tai Libyasta tontti johon vastaanottokeskus rakennetaan.
Vastaanottokeskuksen yhteydessä olisi sitten migrin toimisto paperityötä varten.
Kun sana leviäisi, niin tulisi tungosta. Pitää vain laittaa jonottajat jonoon odottamaan vuoroaan. Ovat tottuneet jonottamaan siellä Afrikassa. Jonotus olisi ensimmäinen asia joka karsisi turvapaikanhakijoita. Perhejono ja sinkkujono?
Heti alkuun sellainen politiikka, että otetaan vaikkapa max 50-hakemusta päivässä.
Tänne tulleet poislukien ukrainalaiset lennätettäisiin Afrikkaan odottelemaan asioidensa käsittelyä.
Karkoitus olisi sitten sitä, että laittaisivat kielteisen päätöksen saaneen tai karkoitettavan turvapaikanhakijan vastaanottokeskuksen porttien ulkopuolelle.
Tarvittaessa maksetaan lentolippu kotimaahan mutta siten, että sen saisi vasta lentoasemalta jotta sitä ei voisi myydä.
Tämän etuna olisi myös se, että voisimme palkata edullista Afrikkalaista henkilökuntaa suomalaisten tai EU virkamiesten lisäksi.
Samoin valitusten käsittely tulisi edullisemmaksi kun valittaja saisi odotella jossain vastaanottokeskuksen ulkopuolella vastausta valitukseensa.
Valittaja tietty maksaisi elämän itse valitusta odotellessaan.
Tämä myös parantaisi turvapaikanhakijoiden turvallisuutta ja hukkumiset Välimerellä vähenisivät.
Luulen, että tämä romahduttaisi tänne pyrkivien määrän ja vähentäisi kovasti täällä loisivien määrää.

3

97

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hyvä idea. Saataisiin noita kohtuuttomia kuluja alas ja palautettua noita "ei voi palauttaa" kulkijoita johonkin muualle täältä loisimasta.
      Varmasti halvempi pitää noita tuolla vastaanottokeskuksessa kuin Itä-Helsingissä!

    • Eikös Tanska tummoista johonkin itäeurooppaan jo suunnittele?

    • Anonyymi

      Vielä siis olisiko vastaanottokeskus sellainen, että sen ympärillä on lukittava portti?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Asiakkaalle ei myyty energiajuomaa - tuomio tuli syrjinnästä

      Vaikka oli ilmeisesti täysi-ikäinen. Tosin ei lapsiakaan saisi syrjiä, koska oppivat helposti itsekin syrjimään, jos koh
      Maailman menoa
      76
      4167
    2. Miksi aina pitää kilpailla parhaudesta?

      Mua ärsyttää se, että kaikki kilpailut ja visailut keskittyvöt aina siihen, kuka on paras missäkin. Tänäkin aamuna tuli
      Sinkut
      89
      3421
    3. Pakkoruotsista luopumalla kymmenien miljoonien säästöt

      Pakkoruotsin opiskelun kustannuksista ei ole juurikaan tehty kustannusselvityksiä, mutta joidenkin arvioiden mukaan siit
      Maailman menoa
      115
      3233
    4. Jos venäjällä olisi kansan valitsema presidentti, olisiko Ukrainan sotaa?

      Ei varmasti olisi. Sehän on tiedossa, että raskaalla vaalivilpillä putin jatkaa pressana.
      Maailman menoa
      75
      3159
    5. Mitä muutoksia tekisit

      kaivatullesi? Miten on? Muista olla REHELLINEN 📸
      Ikävä
      101
      3052
    6. Luterilaisen kirkon koko kastekaava on väärä

      Uudessa testamentissa on kaksi täysin ristiriidassa olevaa kastekäskyä Matt 28:19 ja Ap. t. 2:38. Matteuksen evankeluimi
      Kaste
      41
      2694
    7. Seksuaalinen ahdistelu, naisten vähättely ja törkeä käytös naisia kohtaan kukkii rakennustyömailla

      Tällainen lienee ihan tavallisista kaikilla "äijävaltaisilla" työpaikoilla. Kaikki miesvaltaiset alat eivät ole toksise
      Maailman menoa
      260
      2637
    8. Kerro minulle

      Miksi teit niinkuin teit? Miksi kielsit tunteesi minua kohtaan. Miksi et halunnut että tiedän oikeasti mitä tunnet. Etkö
      Ikävä
      83
      2502
    9. Miten Yxäri iskettiin?

      Voisin tässä unta odotellessani kertoa, miten mieheni lähestyi minua. Tunsimme entuudestaan. Hän kyseli minulta aina j
      Sinkut
      218
      2474
    10. Rakkaalle J miehelle.

      Hitto mulla on sua ikävä. Haluisin heti nyt tulla sun syliin ja suudella sua.ja, ja ja... Hirveä ikävä.
      Ikävä
      93
      2367
    Aihe