Venäjän uhka; Sijoitukset turvaan ulkomaalaisiin rahastoihin?

Helsingin sanomat kertoo, että ulkomaalaiset sijoittajat ovat jo vähentämässä Venäjän Suomeen kohdistuvasta hyökkäyksestä koituvia riskejä myymällä sijoituksia Suomessa. Sekä osakkeita, että kiinteistösijoituksia. Ulkomaalaiset turistitkin ovat jo peruneet matkoja Suomeen Venäjän hyökkäyksen pelossa.

Mutta meidän suomalaisten tilanne sitten? Kannattaisiko nyt vaihtaa osakesalkku kotimaisista sijoituksista ulkomaisiin indeksirahastoihin tai muihin rahastoihin? Olisivatko rahat näin paremmin turvassa? Merkitsisikö se, että Venäjä miehittää Suomen myös sitä, että talouselämämme niiaa syvästi? Miten esimerkiksi euro voisi säilyä Suomen valuuttana Venäjän miehityksen oloissa?

Eläkkeetkään eivät ole turvassa, sillä ne on rahastoitu paljolti kotimaisiin osakkeisiin. Lisäksi aina on vaarana, että joku vie rahastoidun omaisuuden. Päätyvätkö eläkevaramme oligarkkien taskuihin?

Ehkä olisi parasta lähteä hyvissä ajoin evakoksi Aurinkorannikolle rahat sijoitettuna ulkomaisiin rahastoihin?
9101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Pidä vaan huoli siitä, että saat ruplillasi kaalisoppaan tarvittavat einekset.
Kotva taapäin pullistelitte vielä sillä, ettei lännen talouspakotteet tunnu missään ja nyt olette huolissanne kuinka "persaukisen" Suomen sijoittajien raha piisaa. Varsin towerillista huolenpitoa.

Äänestä

Paskamahaporvarit viedään Siperiaan pakkotyöhön. Kaalisoppaa ja kovaa työtä. Siinä unohtuvat rahastot ja muut maalliset omistamisen murheet.

Äänestä
  • Porvarit? Venäjän oligarkkihan niitä huippuporvareita on. Paitsi rehellinen porvari on yleensä hankkinut omaisuutensa työllään, kun taas oligarkki ryösti kansan omaisuuden NL:n laatuessa.

    Äänestä

Ei aivan pohjanoteeraus Pietarin trolliksi, mutta heikko esitys joka tapauksessa.
Venäjä ei tule miehittämään Suomea ikinä.

Äänestä

Suomeen kohdistuvat sijoitukset tuottavat ja tulevat tuottamaan hyvin, koska tämä uuttera kansa on luotettava ja aikaan saava teknologian osaaja. Eikä meitä sota uhkaa, miltään taholta, sen verran on perkeleen mainetta.

Äänestä

Nyt kannattaa sijoittaa lyijyyn, nikkeliin ja aseteollisuuteen.

Äänestä

No montako aseyhtiötä on suomessa pörssissä? Patria?

Äänestä

Hei mulla on ratkaisu.....nussitaan kaikki venäläiset
uudestaan.....määääää voin jelpata siinä ;)

nim. kokemusta on ;DDDD

Äänestä

Suuren rahan liikemiehet ymmärtävät, että Suomen johtajien Natokiima johtaa vääjäämättä Suomen hävittämiseen ydinaseilla ennen vuoden 2023 loppua. Suomi saa täsmälleen mitä tilaa. Koko kansan itsemurhan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Helsingin sanomat kertoo, että ulkomaalaiset sijoittajat ovat jo vähentämässä Venäjän Suomeen kohdistuvasta hyökkäyksestä koituvia riskejä myymällä sijoituksia Suomessa. Sekä osakkeita, että kiinteistösijoituksia. Ulkomaalaiset turistitkin ovat jo peruneet matkoja Suomeen Venäjän hyökkäyksen pelossa.

Mutta meidän suomalaisten tilanne sitten? Kannattaisiko nyt vaihtaa osakesalkku kotimaisista sijoituksista ulkomaisiin indeksirahastoihin tai muihin rahastoihin? Olisivatko rahat näin paremmin turvassa? Merkitsisikö se, että Venäjä miehittää Suomen myös sitä, että talouselämämme niiaa syvästi? Miten esimerkiksi euro voisi säilyä Suomen valuuttana Venäjän miehityksen oloissa?

Eläkkeetkään eivät ole turvassa, sillä ne on rahastoitu paljolti kotimaisiin osakkeisiin. Lisäksi aina on vaarana, että joku vie rahastoidun omaisuuden. Päätyvätkö eläkevaramme oligarkkien taskuihin?

Ehkä olisi parasta lähteä hyvissä ajoin evakoksi Aurinkorannikolle rahat sijoitettuna ulkomaisiin rahastoihin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu