Jostakin syystä olen viime aikoina usein törmännyt käsitteeseen "kokemuskristillisyys". Minua tällaiset puheet surettavat, koska ymmärrykseni mukaan Pyhä Henki voi koskettaa ihmistä myös kokemusten tasolla. Varsinkin tuolla luterilaisella puolella (jumalanpalvelukset) toiminta on kuolleen kaavamaista ja minun sieluni janoaa elävän Jumalan kosketusta. Kuinka kukaan voi varmuudella väittää, että Pyhä Henki ei koskettaisi ihmistä esim. lämmön tunteella? Olin monia vuosia sitten helluntaiseurakunnan rukouskokouksessa, jossa kesken rukouksen tunsin voimakasta lämpöä selässäni, aivan kuin sinne olisi kaadettu kuumaa öljyä. Uskon, että Jumala oli asialla, ei tunnekuohu tai sielunvihollinen.
Kuinka olisi mahdollista, että sielunvihollinen ilmiöineen tulisi villitsemään kokousta, jossa vilpittömästi turvaudutaan Herraan? Eikö sen ole väistyttävä Jeesuksen nimen edessä? Omasta mielestäni ainakin monia ev.lut. tilaisuuksia vaivaa hengettömyys, koska "kokemukset" halutaan kitkeä kristityn elämästä pois ja puhutaan mieluummin vain sanasta ja sakramenteista. Eivätkö tunteet saisi kuulua uskonelämään siinä kuin muuhunkin elämään?
Kuinka olisi mahdollista, että sielunvihollinen ilmiöineen tulisi villitsemään kokousta, jossa vilpittömästi turvaudutaan Herraan? Eikö sen ole väistyttävä Jeesuksen nimen edessä? Omasta mielestäni ainakin monia ev.lut. tilaisuuksia vaivaa hengettömyys, koska "kokemukset" halutaan kitkeä kristityn elämästä pois ja puhutaan mieluummin vain sanasta ja sakramenteista. Eivätkö tunteet saisi kuulua uskonelämään siinä kuin muuhunkin elämään?
Vastaukset 1
Vanhimmat
http://www.onewaymission.fi/paakirj/rap9801.php3
Sivun alalaidassa on muitakin lukemisen arvoisia kirjoituksia.