Kai jotain tietoja tilinpäätöksestä olisi saatavilla.
Onko "Wetsendin" ökyisäntää näkynyt?
Anonyymi
281002
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Olen viettänyt lähes koko tämän vuoden Dubaissa lomailun ja työn merkeissä. Meille menestyjille on tärkeää, että voimme yhdistää lomailun ja työn teon. Mukanani on luonnollisesti palvelijani James sekä hänen vaimonsa Kerstin. Palaamme Suomeen näillä näkymin ensi viikolla jonka jälkeen voin kertoa teille lisää menestykseni salaisuuksista ja niistä uroteoista, joita olen Dubaissa viime viikkoina tehnyt.
Jakotaksi ja lakimiestiimisi porskuttavat edelleen. Menestyjiä.
Kyllä, olen menestyjä.
Kyllä sinäkin opit vielä hiljaa kävelemään.vaikka nyt on hyvin asiat.velkarahalla taidat viinasi ostaa.lopeta se tissutelu.ja mene tolpalle.
Minä olen menestyjä toisin kuin sinä. Minun ei todellakaan tarvitse nöyrtyä ajamaan taksia. Koko taksiala on täynnä toinen toistaan kierompia kuskeja joiden älykkyys ja yleissivistys ei kuitenkaan riitä läpäisemään edes peruskoulun ensimmäistä luokkaa.
Sinä voit rauhassa keskittyä kiljun juomiseen. Tuethan tulivat tilille jo pari viikkoa sitten joten sinulla ei ole enää rahaa ostaa kaljaa. Ajattelitko taas "pyllytellä" loppukuun jotta saat edes muutaman euron joilla ostaa makaronia?
Taidat puhua ihan itsestäsi.sinä vielä nöyryt ajamaan taksia.ei taksi kuskin tarvi olla käynyt kansakoulua. minä lopetin jo 6luokalla.ja perustin yrityksen ei kouluja tarvi käydä sen takia että menestyis.turhaa ajankulua koulun käynti.mitä hyötyä ylioppilaalla on jos taksia ajaa. suhteessa siihen joka jätti peruskoulun käymättä.ja sai yksityisopetusta kun on adh .se joka toista epäilee on itse varas.
Olet oikeassa. Suhariksi voi ryhtyä kuka tahansa sillä se ei vaadi minkäänlaista osaamista tai taitoa. "Palkka" on kuitenkin sitten sen mukainen, eli todella surkea. Jokainen taksikuski, sinäkin, saa joka kuukausi yhteiskunnan tukia.
Olisit muuten vain käynyt sen kansakoulusi loppuun. Äidinkielen taitosi on lähes olematonta ja älysi loistaa poissaolollaan.
Ei westendin taksi kovin hyvä ole ollut. niin kun muutkin uskoisin kovanen yhtiöt -4,8 miljoonaaeuroa. kovanen taksi oy - 1,4 millii ja cabonline - 4,8 millii. westenti uskon samoin -2millii.
Rahaa on niin paljon, että Hennessy Paradisellä voi lämmittää taloa.
Tuossahan tuo hetki sitten keräili pulloja Jakomäen ostarin roskiksista. Laikimiestiimin Rami mukanaan.
Miten vestentistä päätyy jakomäkeen on ollu kovatiputus. voi verrata jo hallikainen uros oy voi olla että on päätyny rakkaus ja tunneelämä sekasin ei oo pystyny päivystää tolpalla.ja asikaat varmaan alkannu ahdistaa.usein on syynä avioero.voi velka vestentistä päätyy sinne missä syntynyt jakomäkeen.ei vestenti sovi semmosille jotka on lähtenyt keinutieltä.ja koulutus on varmaan ammattikoulu tasoa.paikalla olo tolpalla jonossa 6 alkannu ahdistaa. ja jos alla on 9e nytky.no muista et oo ainoa joka tippunut.mutta älä tee itselle mitään mikä ehkä mielessä pyörii.Jeesus on sanonnu anna kaikki pois ja seuraa minua.nyt on siitä hyvä nousta.vaikka tapanilan puolelle. muista pää pystyyn.
Onko niillä kommanti vai oy tietääkö kukaan onko vestenti oy vai mikä nimi ramin virma.näkyy varmaan aikasenmat vuodet jos y-tunnus.voisko joku kaveri laittaa missä on posti reskonta.
Mulla on 1 kaveri jonka kaverlkai on postissa töissä.ja se tuntee 1kaverin joka ei oo postissa mutta sen tuttu asuu kuusisaari ja se sano että vetentiläisillä ei rahat tai lainarahat riitä vaihtamaan kuusisaareen.mulla oli 1kaveri myös joka asu hirvilahdessa.taksimies ja se on kuusisaaressa.mutta se oli 80lukua vestenti taksia ei ollu vielä syntyny eikä ramia varmaan.en usko.ois pysynyt jakomäessä olisi pystyssä vieläkin.mutta jos velkarahalla vestentiin niin on vaikeaa.ei se elämä vestentissä ole sen kunpenpaa kun keinutiellä.
osaako vestentin taksi ajaa kuusisaari hirvilahti tää on konpa.he he
Lakimiestiimi ja Kannu Lissu oli Pohjanpojassa. Johtaja myö taksikiljua ostarin metsässä Kaiden kanssa ja horisi Westsendistä.
Paljon litra taksikiljua maksaa?
Sinähän ostat sitä joka viikko. Etkö muka muista? Onko vuosien alkoholismi tuhonnut muistisi noin pahasti?
Lakimiestiimisi kertoi että hinnassa on korotuspaineita. Näkee että liimanhaistelu on tuhonnut kykysi vastata asiallisesti esitettyyn kysymykseen. Terkkuja sinne Westsendiin eiku Jakomäkeen.
Miten Ramin katkokävely, onko pahentunut?
Me menestyjät voimme kohdella rahvasta miten haluamme. Ymmärrän, että olet kateellinen kun älykkyytesi ei riitä muuhun kuin taksilla ajoon. Tosin sekin tuottaa suuria vaikeuksia koska et erota edes vasenta oikeasta vuosikausia kestäneen päihdeongelmasi takia.
Nyt käyn nukkumaan sillä huomenna paiskin töitä ahkerasti vaikka minulla ei ole siihen mitään konkreettista tarvetta valtavan omaisuuteni ansiosta. Miten pitkä seuraava vuorosi on? 12 tuntia?
Wetsendissäkö rehellisiä yrittäjiä, samaa voisi sanoa Haukilahdesta.😂
Monenmoista epärehellisyyttä löytyy, kummastakin, vaimonhakkaajia sekä raiskaajia unohtamatta!
Kulissit ne pitää kuitenkin olla isommillakin mulkuilla!
Tämä westsendin yrittäjä asuu kyllä Jakomäessä. Kullissit on mitä on. Siinä hän pyörii ostarilla päivittäin.
Kateutesi on jälleen kerran lähes käsin kosketeltavaa.
Tällä hetkellä oleskelen Kuusisaaressa mutta huomenna suunnistan Westendin luksusasunnolleni. Huomaa muuten, että se on Westend, ei Westsend. Tosin kaltaisesi köyhä ja kouluja käymätön suhari ei ymmärrä vaikka kuinka yrittäisi opettaa.
Hienoa, että olet itse jo oppinut kirjoittamaan paikannimen oikein.
Totta kai osaan kirjoittaa, olenhan menestyjä. Sinä taasen et osaa kirjoittaa edes omaa nimeäsi ilman äitisi avustusta.
Missäs tämä "kirjaton" sijaitsee?
Kaupungin vuokrayksiössä Jakomäessä,. Siellähän tämä menestyjä asustaa äitinsä nurkissa. Asunnossa ei ole ainuttakaan kirjaa, siitä termi kirjaton.
Kyllä menestyjät huomataan, moni suhari sanoo ettei tarvi maksaa kyytiä, "on kunnia kuljettaa menestyjiä".
Meri-Rastilasta Puhokseen???