Älkää sitten valittako, jos teitä syrjitään ja pilkataan. Venäjällä on ollut jo 30 vuotta Neukkulan jälkeen muuttua sivistyneeksi maaksi mutta mitään ei ole tapahtunut.
Maailma kostaa venäläisille Ukrainan siviiliuhrit
Anonyymi
865
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Jotain tällaista tulee tapahtumaan ihan varmasti.
Syyttömät siinä saavat kärsiä, aivan kuten Suomenkin politiikassa.
Onhan tuo vielä mahdollista, että venäjä nousee alennustilastaan, kun Putin poistetaan kuvioista. Vuosia siihen menee.
Saksalta kesti kauan tulla noteeratuksi ihmisten valtiona.
venäjällä on vielä edessään tuo tie.
Kun katselee noita surullisia kuvia kun ihmiset pakkaavat vähäiset tavaransa, ne mitkä jaksavat mukanaan kantaa ja joutuvat jättämään kotinsa taakseen, kuvia joissa vanhuksia talutetaan pois turvaan venäläisten tykkitulen alta, niin on totta että vihaan Putinia aina vain enemmän.
Ukrainan sota on Putinin sota, vallanhimoisen diktaattorin sota jota käydään vain jotta hän voisi kasvattaa omaa valtaansa. Tottavieköön, haluan nähdä kuinka Putin hirtetään tai tuomitaan Haagin ihmisoikeustuomioistuimessa elinkautiseen Lavrovin ja muiden rikostovereidensa kanssa.
Samalla todella haluaisin, että Venäjän televisiossa näytettäisiin noita samoja kuvia Ukrainan tapahtumista ja siitä millainen "erityisoperaatio" Ukrainassa on meneillään.
Kyllä suuri osa venäläisistä tietää mitä Ukrainassa tapahtuu mutta eivät vittu tippaakaan välitä. Se on jo Neukkulasta opittu tapa.
Hammurabin laissa oli pykälä, jonka mukaan, jos rakennusmestari rakensi talon, joka sortui ja tappoi sivullisen ohikulkijan, niin tuon ohikulkijan omaisilla oli oikeus mennä rakennusmestarin talolle ja tappaa siellä sivullinen ohikulkija.
Tuossa kaikkien venäläisten syyttämisessä Putinin diktatoorin rikoksista on yhtä pitävä logiikka.
Ei eurooppalaiset ainakaan anna anteeksi ihan äkkiä ilmiselvästi tarkoituksellista siviilien tappamista. Viha kohdistuu ihan tavallisiin venäläisiin.
Se on sinun päätös kehen vihasi kohdistat.