Mihin (hyvään tai vähemmänkin hyvään) tämänkaltainen voi mielestänne johtaa?
Sauli avannee keskusteluyhteyden Venäjän suuntaan
Anonyymi
12356
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 123
Vanhimmat
Presidenttimme on sen verran jämerä ja taivuttelutaitoinen mies, että hän saa Putinin pään kääntymään, ja ennen pitkää rauha palaa Ukrainaan.
Itse toivoin lähinnä rauhan säilymistä Suomessa.
Jämerä on sellainen sana, jk on minulle ehkä melko vieras; Itse olen lähinnä itsepäinen, parhaimpina päivinäni.
Mutta minusta sauliin: Taivuttelutaidot ovat osa sosiaalisia kykyjä, yksi osa niitä. Tietysti olisi virhe laittaa kaikki vastuu ainoastaan saulin niskaan. Kyllä toimiva ulkopolitiikkaan pitää muiden uskaltaa ja osata osallistua.
Ukr menee sillä omalla painollaan, ei se saulia siihen vaadi - ja hyvä niin, että voi sauli ja muutkin keskittyä Suomeen noiden ukr ongelmien sijaan. Vaikuttaa sitä paitsi siltä, että Länsi on ottanut kätensä ko. maan päältä. Teki sen heti kun kinuskila alkoi nostaa profiiliaan. Takithan kääntyy joustavilla ihmisillä aina sen oman edun mukaisesti.
ei pikku saulin pitäisi mennä venäjän presidenttiä neuvomaan.
Vauvamarski Sauli vastaan suurmies suurvallan johaja Putin.
Put ei taida kuunnelle vauvajokellusta kauaakaan- sillä on tärkeämpiäk asioita.
Ajatuksena hieno ja hyvä- aina järkevämpää pyrkiä neuvottelemaan asioita, mutta ku Sauli ja kokooms-porvaritollot meni pilaamaan Suomen hyvän puolueettomuus-politiikan niin meill ei ole enää uskottavuutta neuvottelijana, lopullinen niitti on kun Vauvamarskilla
itellä on kdet veressä NATO- ja EU-armeija- ja CIA-hybridi-kiihkoiluissaan?.
Naiivi ajatus, että Putin - tai useimmat valtionjohtajat - olisivat taivuteltavissa. Rauhaan ei voi pakottaa, saati sitten maanitella. Se tulee vasta silloin, kun sota ei ole - syystä tai toisesta - enää omassa intressissä. Neuvotteluhalukkuutta voi toki tunnustella.l
Mutta rauhanneuvotteluja ei kannata aloittaa, ennen kuin kumpikin osapuoli haluaa sopia.
Jos sauli tai kuka tahansa muukin hyväksyy tällaisen tarjouksen, minä istun hänen/heidän viereensä jos rajan yli mentäs rauhaa neuvotellaaksemme. Ne piirit joista minä tulen.. ne ..ovat jotakin ihan muuta jo kuin mitä tarvitaan näitä peruskansallistason rauhandiilejä menestyksekkäästi saavuttaaksemme.
Mutta minullakin on pyyntöni; Ja se on kansallistason samanaikainen yhteisrukous, Kyösti Kallion tapaan tai jopa nimenomaan hänen mallinsa mukaan.
Koska se mikä on handlattavissa tänään, tällainen standardtason kuvio, nämä ihmismittaluokan dilemmat, tulevat olemaan tulevassa sitä jotakin ihan muuta. Ja tuolloin, niiden aikojen alkaessa, minun kyvyt tulevat olemaan halpaa hiekkalaatikkotasoa, ilman Luojan ihmeitä. Eikä tuota vikaa vain saaha kansallisella tasolla muuten kuin Kyösti Kallion sodanajan oivalluksen kautta.
Luin historiaa läpi koulujen vaikka millä mitalla. Yliopistoillakin ja itseksenikin myöhemmin. Mutta vasta yksi ruma päivä kirjastossa ollessani, kirjastovirkailijatäti kertoi minulle sodanajan ihmeistä. Että kuinka niitä oli kirjallisuudessa vaikka millä mitalla. Tuon jälkeen aloin niistä lukeakin. Ja heitä tavata, jotka niitä olivat myös kokeneet. Enkä oikein heitä uskonut, oli jotenkin liian utopista ja satumaistakin ihan.
..mutta sitten, kun itse niitä aloin kokea, niin johan lapsen mieli muuttui.
Minusta, jokainen joka kannustaa rukoiluun ja päättää puheensa toivoen Jeesuksen siunausta kaikille ansaitsee sen tuen, jonka jokainen meistä pystyy tarjoamaan. Koska minä en ennen olisi pahimmissa painajaisissanikaan kyennyt tuollaisia puhelemaan. Mutta koska muutakin on, kuin se minkä havaitsemme, mieli muuttui. Lapsen mielihän muuttuu, kun faktat tulee savuverhon alta sitten kuitenkin aina esiin paljastaen totuuden.
Kuten muuttuvat ajatkin.
Tietenkin ovat, he eivät vain ole siitä vielä tietoisia. Tuplapatukasta veto?
Rauhaan voi kanavoittaa, tottakai. Muttei suinkaan tavanomaisin keinoin eikä tavanomaisin auktoriteettikeinoin. Pakotteilla aiheutetaan ainoastaan talousfiasko, joka se tarkoitus tässä tottakai onkin.
"Se tulee vasta silloin, kun sota ei ole - syystä tai toisesta - enää omassa intressissä".
Täsmälleen. Ja juurikin tuohon, syystä tai toisesta osaan voi vaikuttaa. Jos haluaa. Ja osaa. Toisaalta, jos haluaa, että sota alkaa levitä, voi sitäkin edesauttaa jne. Metatrendien mukaan, tottahan toki.
Neuvotteluhalukkuutta ei tule tunnustella, vaan se tulee luoda tai olla luomatta, riippuen siitä mikä rooli tuolla tapahtumalla tapahtumasarjassa ja sitä kautta laajemmassa kokonaisuudessa on.
Periaatteessa noin ajoituksen suhteen. Käytännössä kumpikin osapuoli saadaan haluamaan sopia, tavalla tai toisella, aina. Ei mikään valtio, suurvallatkaan ole itsensä herroja. Eikä mikään ylikansallinenkaan, koskaan, toimi ilman ylintä toimilupaa. And thats the way the cookie tends to ja shall always crumble.
Ensimmäisellä kaudella soitti vain Luontoiltaan. Silloin meni hyvin.
Amatöörin puheita. :) Rauhaa eivät neuvottele koskaan ulkopuoliset, sen voivat neuvotella vain osapuolet. Ulkopuolinen taho toimii vain tunnustelijana ja välittäjänä. Ahtisaari ei liikahtanutkaan, ennen kuin osapuolet itse pyysivät häntä välittäjäksi.
Rauhantunnustelijat tekevät esityön. Selvittävät osapuolilta mitkä olisivat hyväksyttävät ehdot ja missä menevät punaiset linjat, joista ei jousteta. Välittäjät astuvat kuvaan vasta on osapuolet ovat kypsiä neuvottelemaan.
Välittäjä oikeastaan kuuntelee enemmän kuin puhuu. Hän valmistelee ehdotuksen osapuolille kuulemansa perusteella ja siitä neuvotellaan edelleen. Vaatii hyvää psykologista silmää ja loputonta kärsivällisyyttä.
Olen aloittelijaakin aloittelijampi. Se, että ymmärrät käytäntöprosessihallinnan, ei pitäisi poissulkea sitä ymmärrystä, jossa käsität mistä mm. mainitsemasi henkilö sai käskyt toteuttaa esim juurikin eurooppalainen siirto. Ja se mistä päähenkilösi ne sai, oli se muualta. Ja se muulta sai ne naksun verran ylempää ja siellä ylemmässä, se itse suunnitelma tehtiin ja sitä ylempää se linjaus tuli ja sitä ylempänä olikin jo itse arkkitehtitoimiston pääkonttori, tai kuten poikien kesken sanotaan: Ravintoketjun päätepysäkki.
On vaikea hyväksyä se, että olemme kaikki orjia. Mutta se on totuus. Enemmän tai vähemmän, tavalla taikka sit toisella.
Tie ulos orjuudesta on lähimmäisenrakkaus, eli toisesta aito välittäminen. Kuulostaa höperöltä, mutta noin tuokin vain toimii.
Ei painostukset vaadi mitään loputonta kärsivällisyyttä vielä, vaikkakin siltä voikin alkuun vaikuttaa. Sitä vaatii ainoastaan se, että jaksaa odottaa toisen altruismia rakastavan ihmisen kohtaamista.
Äly
Viisaus
Psykologinen kompetenssi
Tieto
Raha/valta
Intohimo
Syvyys
Suhteet
Avoimet ovet
jne..
Ovat kaikki kuin hiekanjyviä rannalla, kun niitä verrantaan siihen, kun rakkaus auttaa meitä ylittämään oman kuolevaisen rajallisuutemme. Ja paljon, paljon muuta.
Koska, altruismi, ei enää ole täältä. Koska se vasta alkaa silloin, kun omalla itsellä ei ole enää aidosti yhtään mitään väliä. Eikä tuo ole saavutettavissa, ellemme ole ensin kohdanneet Luojaamme, sellaisena kun Hän oikeasti aidosti on. Siitä altruismi alkaa ja me itse alamme siirtyä historiaan.
Se on yllättäen miellyttävääkin kokea prosessina. Se on yksinäistä, koska se ei muille oikein aukea, mutta vaikkakin ulkoisesti katastrofaalisen oloista, sisäisesti se on kuin aarrearkku. Hyvin, hyvin syvä sellainen vieläpä kaupan päälle.
Jos oppisimme välittämään vähemmän sanelemisia ja enemmän suuntia, voisi onnellisuus olla ajankohtaisempi juttu. Muttei se helppoa ole, itsekin myönnän olevani isosti epätäydellinen tuossakin kontekstissa. Liiketoiminnassa, tai sodassa tai täs maallisessa yrittänyttähän ei laiteta, eihän. Mutta hengellisessä ympäristössä --- haasteet ovat niin valtavat, että jopa yrittänytkin lasketaan voitoksi. On hassua olla voittaja tässä maailmassa, tai omata se kokemus siitä millaista voittaminen on ja sitten astua seuraavalle tasolle ja havaita sitten olevansa pelkkä vauva kun puhutaan elämäntarkoituskeen liittyvästä ikuisuudesta ja etenkin pelastuksesta. Tuntuu kuin pitäisi alkaa imeä tissiä taas.
Luulenpa, että siinä kaksi dementikkoa vaan jaarittelisivat keskenään.
Lähetyäisivät Sanna Marinin tai Annika Sasrikon, kai se nyt tiedetään minkä tyyppisistä naisista Vladimir pitää. Eikä yli 7-kymppinen äijä enää niin kauheasti piittaa, minkälaisen kantturan saa seurakseen, kun onhan Annikakin yli 20 vuotta Vovaa nuorempi.
Siitäpä tämä hallitus saisi maailmanmainetta rauhanrakentajana. Taatusti olisi molempien kuvat Voguessakin.
Ja kerrankin tytöt olisivat hommassa jonka osaavat, ainakin paremmin kuin ministerin tehtävät.
No niin..
Seksistinen ote voi toimia, liiketoiminnassa ainakin toimii. Mutta onko sannuli itärajan makuun, sitähän ei voi varmaksi sanoa. Eikä sitäkään voi tietää, tohtiiko sanna innostua ideasta käytännöntasolla. Tai mistäpä minä voin tuotakaan tietää.
Saarikko on taas sellainen menopeli, että hänen kanssa itsekin viettäisin mieluusti aikaa. Eikä välttämättä kauniiden kasvopiirteittensä vuoksi, eikä seksuaalisessakaan mielessä, vaan ihan intellektuualisella tasolla.. aliarvostettu nainen hänkin, kuten moni. Annikan voisikin jo, itseasiassa, lähettää neuvottelemaan.
"Siitäpä tämä hallitus saisi maailmanmainetta rauhanrakentajana. Taatusti olisi molempien kuvat Voguessakin".
Päivän paras heitto.
Eiköhän he äitejä jo ole, joten tyttökausi saattaapi olla jo takanapäin jo. Ministerin tehtävät.. nii-in, onhan ne melkoiset jos heidän oman henk koht visionsa mukaan saisivat linjauksia tehdä. Muutenhan se on ihan puhdasta myyntityötä. Sama se onko kyseessä vappukukat sittarissa vaiko ylikansallisen myynti kansallistasolla samat tekniikat, samat tavoitteet, samat provikat ja sama tyhjä olo kun se päivä päättyy..?
Minä innostuisin kovastikin jos tuollainen saarikkoräikkönen kombo saisi edes viikon ajan toimia itsenäisesti, täydestä itsemääräämisoikeudesta nauttien. Markkahan tuon takaisin. Oma markka.
..(tuon takaisi, siis).
Raihanneuvottelijat ovat ulkopolitiikan ammattilaisia, eivätkä poliitikkoja.
ovat ulkopolitiikan ammattilaisia..
Minusta tuollaisten, ja viittaan erityisesti ja nimenomaan kokemuspuoleen, tulisi johtaa ulkoasianvalikuntaa kansallistasolla. Tällä hetkellä ei taida asian laita ihan tuo olla, ja seuraukset tottakai sen mukaiset.
Toistan itseäni: Minä innostuisin kovastikin jos tuollainen saarikkoräikkönen kombo saisi edes viikon ajan toimia ITSENÄISESTI, täydestä itsemääräämisoikeudesta nauttien. Markkahan tuon takaisin. Oma markka.
Korostin keskeisimmän ydinkohdan.
Minusta, aloittajasta, asenteet ovat ne, joilla on eniten väliä kun/jos aletaan jälleenrakentaminen.
Keskusteluyhteyden aiempi menetys oli huono asia, mutta sen uudelleenmuodostaminen on mielestäni hyvä asia, koska tällöin edes mahdollisuus parempaan on olemassaoleva.
Ja jos sosiaalista pelisilmää löytyy, tämä kaikki MÄÄRÄLLISESTI iso (negatiivinen) energiahan voidaan jopa kääntää eduksemme - etenkin sähkön ja polttoaineiden näkökulmasta katsottaen - jos siis tulevaan talousromahdukseen aiotaan Suomi iskunvaimentaen saattaa; Rajaa auki meille ja eikun edullista menovettä vehkeisiin sillä aikaa kun muut kituuttaa tulevilla 150-190usd/brl hinnoilla omia talouksiaan.
Jos nousemme taktiselta tasolta strategiselle tasolle, Suomi tulee voimaan keskimääräistä merkittävästi paremmin kun muut sotivat sitä maailmansotaansa keskenään. Ruotsi pidettävä kaverina menossa mukana, mutta tokko ystävänä kuitenkaan. Ystävät kun ovat niitä, jotka iloitsevat menestyksestäsi, aidosti. Ja niitä, jotka ovat mukanamme myös silloin, kun ajat ovat oikeasti helvetillisenkin vaikeat.
Olen iloinen, tai no, en ehkä ihan iloinen, mutta tyytyväisempi sen vuoksi, että Suomi aikoo pistää kulutusluottoa likoon niiden kolmivitosten suhteen ja nyt ilmatorjuntaankin yms. Mutten ole tyytyväinen tavaran toimitusehtoihin; liian myöhään, liian vähän. Enkä todellakaan voi tukea sitä, ettei noita hankintoja tehdä ilman lainaa, joka sitten tullaan maksamaan takaisin sillä muun tahon sanelemalla tavalla - vaan se raha olisi pitänyt takoa ensin ja kuluttaa sittemmin. Koska eiväthän nuo ole mitään sijoituskohteita, eli investointeja, koska ne imevät tuohta, sen sijaan että sitä tuottaisivat. Meidän olisi pitänyt tai olisi edukasta hyväksikäyttää elektronisen pörssikaupankäynnin luomia mahdollisuuksia, maksaa pois velkakellomme ja nettopositiivisilla osilla vaikuttaa Suomen kuvioihin oikeiksi ja sopiviksi katsomillamme tavoilla - ilman lainanoton negatiivisia täyskapitulaatiotyyppisiä riskejä. Mutta ei tuosta sen enempää.
Minut yllätti positiivisesti se, että antti oli käynyt valloissa tehtaalla tiedustelemassa noita valmistusajankohtia. Hyvä. Tahti tiivistykööt jos sen kympin vielä haluavat siitä tavarastaan.
Uskottava turvallisuuspolitiikka on monenmontaa erinäistä asiaa. Ja hyvä niin. Kenraalit ymmärtävät tuosta minua paljon yksityiskohtaisemmin mitä, miten ja miksi. Moni muukin. Mutta ylikansallisesta näkövinkkelistä tarkasteltuna, minun mielestä olemassaolomme riippuu täysin hyödyllisyysasteestamme. Halutaanko tuo sisäistää, juttunsa erikseen.
sannasta olisi analyysia myös, viron ja Suomenkin tiedotustilaisuuksista, mutta sekin on asia erikseen.
Idealisoiden, keskuteluyhteyden muodostuminen voi johtaa parhaimmillaan jopa siihen, että 3ms alettaessa, Suomen kohtalo on sama kuin Sveitsin 2:sen ms:n aikana ja jälkeen. :)
Melkoiset paineet siis presidentinkanslialla tälläkin erää. Jos haluatte jakaa ajatuksia siitä, millaisen ote taikka viesti olisi optimaalisin Suomelle näinä aikoina itärajan yli, olisi näkemyksiänne mielenkiintoista kuulla ja jopa käydä keskustelua. Jos sellainen on siis mahdollista.
hehe lähettääköhän ne Salen takaisin sieltä siinä kunnossa että sen päähän on hakattu venäjän vaatimuslista viiden tuuman rautanauloilla.
Nonni, jollain taas kuvitusmieli laukkaa. Minusta on hyvä asia, että aikomus ja aloite keskusteluyhteyden avaamiselle on. Tuo on positiivinen alku, kunhan vaan asenne on rakentava ja luottamustarakentava.
Ei putelle enää voi puhua teot on sen verran kammottavia lupasi ettei aio hyökätä varmaan lupasi Niinistöllekin eli ripittääkö Sauli kovin sanoin no ei ja välissä se Öö Ö Öö ööö Ö tulkki Maailma on umpi hullu jos Putin pääsisi tästäkin kuin koira veräjästä Ainut on että Zelensky luopuu Natosta saadaan ainakin aikaa sijoittaa kunnon kalustot rajoille
aseita ja kalustoa natosta älä nyt lapselliseksi heittäydy. turhaa olis rakentaa puolustus niin hyväksi että "tästä se ei läpi tule kuin Atomipommilla"
Arvaappa miksi?
Niin niitähän on vety, neutroni ja atomisellaisia. Ja sitten kiinan satelliittilaserit päälle. Ja muitakin ihan taatusti.
Kunnon kalusto on se toisiksi paras kalusto; neuvottelutaidot.
Kuka Sauli???
Jos tarkoitetaan tasavallan presidenttiä, niin sitten myös kirjoutetaan niin.
Jotain arvostusta ja kunnioitusta sentään!
Tuo oli se mihin kykenin. Hyvä, että olet itse täydellinen, minä en sitä ole. Enkä sitä aio myöskään esittää.
Jos sinulla on muita mielipiteitä, saat ne vapaasti jakaa. Niihin vastataan laadukkuusaste huomioiden.
Keskusteluyhteyden avaaminen putiniin on parhaimmillaankin riskipeliä.
Voi olla että sieltäpäin kuuluu vain eläimellistä ärinää ja vaatimuksia liittää Joensuu ja Lappeenranta venäjään nyt ja heti. Muuten alkaisivat tiettävästi ydinpommit paukahdella.
Miks just nuo kaupungit? Eikö saimaa norppineen ole muka viehättävämpi?
Sotapaskahan on ainoastaan politiikan jatketta. Se on kuin liiketoimintaa, mutta sellaista, jossa se jolla on vahvin armeija tai sotakyky sanelee .. kaiken?
Siksi mielestäni on arvoa lisäävää hyötyä suurvallasta, etenkin kolmannen maailmansodan aikana, ja etenkin resurssien näkökulmasta, kuin hiertää sitä. Jotkuthan tarvitsimme ukr kohtalon realiteetit tajutaksemme, ettei suurvalta ole leikin asia. Toisethan siitä täällä osasivat huomautella meille etukäteen vahvan teoreettisen ymmärryksensä vuoks
Mikä on ollut kiehtovaa, on se, ettei suurvallat itse ota sitten kuitenkaan sitten millään kontaktia omalla maaperällään. Ne siis kirjaimellisesti pelaa toisten mailla omia pelejään; Itse tavallaan rehellisesti sanottuna vieroksun näkemyksiä, joissa syyriassa ei paukkuisi, siis isosti. Ihan sama kuka siellä paukuttaa, mutta varmasti paukuttaa just siellä, koska siellä noi suurvallat ovat siinä todellisessa suorassa kontaktissa omilla ei-pmc-armeijoillaan.
Niin kauan aikaa kun huomio on ukr ja syyriassa, huomio on pois Suomesta, eli hyvä meille, jos tarkoitus on aidosti olla vetämättä Suomea sotiin.
Eläimellinen ärinä (ja myöhemmin vaatimuksethan) ovat sellaisia asioita joita jokaisen avioparin sängyssä tapahtuu.
Riskinsä kaikessa, avioliitossa monesti enemmänkin kuin valtiojohtojen välisissä jutusteluissa. Koska näissä virallisissa voi menettää ainoastaan kaiken, muttei koskaan halujaan. Kun taas jos avioliitto menee, menee pahimmillan jopa intiimielämänkin himot. Ja jos jokin on huono asia, niin tuo on huonoin asia.
mietin sauliakin jsk, että on yksityiselämänsä puolella jaksanut aloittaa alusta jälleen. Ei tuollaista jokainen kuulkaa jaksaisi. Jos yksityiselämänsä puolella noinkin moitteettomasti jaksoi aloittaa alusta, niin jaksanee sitä myös poliittisella tasolla. Venäjien herrat lienee saulillekin sitä paitsi kohtuu läheisiäkin, jos vaan itselleen luvan antaa uudelleenelvyttää niitä vanhoja hyviä aikoja. Kyllä sauli on monesti ollut itärajalaisten kanssa innoissaan, kuvistahan tuon kuka tahansa näkee. Ja ruottalaistenkin. Ei sauli negatiivisuudesta innostuvaa tyyppiä ole, vaan iloisuudesta. Minä muistan hänet iloisena ihmisenä.
..kuten olen monesti sanonutkin: Jotkut ovat jotain rakentavaakin osanneet tehdä niin kauan aikaa kun Suomessa on edelleen onneksi rauha. Kyllä sen sanan onni synonyymi vaan kuulkaa taitaapi olla se sana taito. Liittyykö tuohon muutakin hyvää, aivan varmasti niinkin. Mutta kyllä ne kyvyt ja tietämys, sekä esmes saulin kohdalla merkittävä elämänkokemus ja neuvottelutaitoja täysi oleva luonne voivat hyvinkin yllättää positiivisella loistollaan juurikin tällaisten ylihaasteellisten aikojen alkaessa. Ei hän 70ntä plus vuotta turhaan ole suinkaan elänyt, vaan osaa yhtä jos toistakin. Mikä olisi hienoa, olisi aito ja hyväntahtoinen neuvonantokaarti siihen hänenkin ympärilleen, joita hyödyntää päätöksiä tehdessä. Sellainen porukka, joka aidosti välittää tästä kansasta. Mutta mistä sitä tietää, vaikka siellä sellainen jo olisikin, kun kerta sotapaskaa ei onneksemme täällä ainakaan ole.
Joskus tuollaiset porukat ovat välkkyjä, toisinaan jopa viisaita ja sitten yksilöeroavaisuudet vielä päälle. Mutta mitä voisi tuoda saulillekin lisäarvoa, olis yksi tiimi lisää, joka saisi täydet valtuudet tuoda mahdollisimman LUOVIA ratkaisuja hänenkin pöydälleen. Outside of the box -ajattelua siis. Tuo on siis sitä, jossa yhdestä aiheesta on jo opittu kaikki, ja kaikki uusi siitä innostaa täysillä, ennen kun sitä on edes julkisesti tarjolla - sitten sillä on saatu aikaan jo tuloksia - ja sitten tullaan siinä luoviksi. Ja jossain kohtaa, osataan jopa hyödyntää tilannetajua sillä tasolla, että aidosti tiedetään täsmätasolla milloin mitäkin vaihetta on optimaalisinta käyttää maksimihyödyn aikaansaamiseksi. Konsepti ei ole omaani, vaan antiikkinen rakennemalli, jolla täydellistetään täydellisyyttä itseään.
Kommunikointi on vain yksi neuvottelemisen osa-alue. Tieto on toinen. Ja valta on se, kun nuo kaksi nivoutuu yhdeksi ainoaksi vaikuttimeksi. Tapa jolla me Suomessa, minipopulaationa siis, selvidymme, on se, että tuemme parhaan osaamisemme ja kykymme mukaan johtoa joka meistä taviksista aidosti välittää. Ja tuo välittäminen alkaa siitä, kun ymmärrys siitä, että tämän "me vastaan muut" me-osa meinaa todella Suomen maaperällä asuvaa väestöä. Muu on minun mielestäni jo toiveajattelua. Ei siinä, etteikö olisi hienoa jos tuollainen oman edun kustannuksella tapahtuva auttaminen tapahtuisi käytännössä jos ongelmat alkaisi. Tottakai se olisi hienoa! Mutta ihmisluonne ei vain tapaa toimia omaa itsesuojeluvaistoaan vastaan. Täten vaikka paperilla kaikki onkin hienoa, sitä miettii väkisinkin sitten, että kuinkakohan paljon siitä kaikesta luvatusta myös sitten toteutuisi käytännössä.
Ruotsi yhteistyö on hieno juttu. Miksei vallatkin. Miksei venäjäkin. Miksei virokin. Miksei norjakin.. Mutta se että joku lähettää 1m miestä tänne.. aika hiljasta
Viimmeksi kun Sale soitti Putinille pyysi ettei Eurooppaan sotaa Varmaan silloin puhelimessa juu juu ei toki nyt voi kysyä Salelta niin aiottekos liittyä Natoon
Tota, luin viestisi kahdesti, jnk jälkeen puhtaaksikirjoitin sen erikseen paperille ollakseni varmasti perillä mitä tarkoitit.
Huumorillahan voidaan monesti keventää tunnelmaa. Ja saulihan ON karismaattinen mies joka kyllä osaa vitsin murjaista, mistä milloinkin. Joten, voinee huumori olla tässäkin kohtaa avain menestykseen. Kiitos ideastasi.
Aiehan on selvä jo. Ruotsi vetäytyi? Aika näyttää millainen painoarvo teoissa mitattuna venäläisillä nooteilla yms on. Minusta koko hiton hegeliaaninen dialekti on pakotusta ulkoa. Minusta kaikki joka ei johda suoraan vastaukseen kysymykselle: "miten voin tehdä sinut onnelliseksi?" on ajan haaskausta. Ne ovat taktikointeja, väliaikaisratkaisuja niin ikään. Mutta kun aletaan kysyä toisen vointia ja mielipidettä ja osataan toisetkin ottaa huomioon, itsekkyys alkaa loistaa poissaolollaan, kuten tekevät kaikenmaailman ylimääräiset ongelmatkin. Ja jos lössiä on enemmänkin, joka havaitsee sen laadullisen eron aidon yhteisöllisyyden ja teennäisen interessiviritelmän suhteen, asiat alkaa muuttua ja suorastaan eheytyäkin. hyödyllinen vs haitallinen ei suinkaan tarkoita itsekäs vs välittävä lähtökohtia, koska lähes poikkeuksetta itsekkyys on tuhoavaa kun taas välittävä luovaa. Se vain on kyky taikka kyvyttömyyttä jämähtää, taikka sitten nousta meidän tästä hiton itsekkyydestämme kohti niitä arvoperustoja, eli juuria, jotka meillä eurooppalaisina on, eli älä tee toiselle sitä mitä et toivoisi itsellesi tehtävän - vaan tee toiselle sitä, mitä toivoisit itsellesikin tehtävän.
Tokkopa tuota monimutkaisempaa, ellei sitten haluta tulkitsemistilalla alkaa venyttää ymmärrystä mukaanlukeakseen tarvittavat oikeutukset muulle kuin välittävälle.
Noin pitää tehdäkin. Ja pitää jarrutella liian innokkaita boikotteja.
Voi olla, että just tuon takia soitellaan.
Kaikkihan mikä hyvinvointia ja vaurautta lisää on huomiomisenarvoista. Etenkin elämänlaadusta kun puhutaan.
saulissa pidän siitä, että hän ymmärtää aika kivastikin laatuerot. En tiedä sitten onko tuo tullut sen valtavan elämänkokemuskertymän kautta joka hänellä on, vaiko siitä että on matkustellut ja nähnyt maailmaa todennäköisesti enemmän kuin yksikään toinen meistä, vai mistä. Mutta onhan se hyvä asia, että dialogia käy ihminen joka on jo aikoja sitten sisäistänyt laatuerot. Ja elämän tosiasiat myös. En minä jaksa innostua mistään idealismeista, vaan menetelmistä ja malleista jotka on todettu jo aikoja sitten toimiviksi - mutta ainoastaan kun noihin lisätään ripaus luovuutta. Eli saulin elämänkokemus ja tuorein tietotaito. Tuolla kombolla, Suomi häikäisisi maailmallakin positiivisesti. Eikä tuo suinkaan ole yksi ainoa subjektiivinen mielipide.
Sodassahan.. sitä monesti unelmoi kaikenlaisesta. Ja ihan ok niin. Mutta käytännössä, jos meinaa voittaa, on käytettävä sitä, mikä käsissä jo on. Ja lähdettävä sillä kokoonpanolla turvaamaan Suomen kansan etuja. Siksi, mielestäni asiallisinta olisi se, ettei saulin harteille siirrettäisi koko vastuuta, vaan jokainen toisi sen oman osaamisensa ja kyvyn maan edun vuoksi tarjolle - jos se kyetään vain testauksien jälkeen avosylin vastaanottamaan. Ei tällaisina aikoina ole mielestäni asiallista riidellä, vaan tehdä yhteistyötä. Ei ole asiallista myöskään lannistaa taikka lannistua vaan tsempata ja jopa innostaakin. Ja kaikkihan sen tietää, että ihminen innostuu, jos hän kokee että hänestä välitetään - ja vielä enemmän jos hänestä aidostikin välitämme ja mitä enemmän hän innostaa, sitä enemmän - arvatkaapas mitä?
Nii-iin: Sitä enemmän mekin innostumme. Ja niin tulemme ideasta less is more, kohti ideaa more is more. Ja mitä sitten tapahtuu? Noh, sittenhän me rakastumme. Joo-o, toisiimme. KAIKKIIN toisiimme.
Ja kun ko. toistuu, voidaan jo puhua aidosti lujasta me hengestä. Tuo jos luodaan, jos se vain luodaan, todennäköisyytemme nousta alakuloisuudesta ja egoasuojaavasta ylpeyspaskasokeudesta kohti ylevämpiä rationaalisia valintoja ja päätöksiä - ja jopa sitä aitoa onnellisuuttakin - nousee kuin rekkakuormallisen viagraa olis juuri saanut tiputuksessa suoraan suoneen.
Kun olin lapsi, rich dad poor dad -kirjan tyylisesti, minua neuvottiin säästeliääksi, kouluttautumaan jne. Kun piirit vaihtui ja säästämisen sijaan alettiin puhua passiivisista tuloista ja niiden uudelleensijoittamisesta sekä järjestelyistä jne. tajusin, ettei köyhyyteen ratkaisu ole suinkaan pihistely tai rahanteko - vaan niiden summa.
Meidän summa, täällä Suomessa, on se sosiaalinen pääoma, joka meillä täällä on plus valikoiva pihistely muiden pussauskoppien suhteen. Ja mitä tulee kansalliseen tasoon: Ei se pihi, eikä se takova. Ei se rutiköyhä taikka se varakas. Ei se siistinoloinen taikka se rähjäinen, vaan kaikki. Kaikilta voimme jotain arvokasta oppia! Jokaisessa on täten hyötyarvoa. Ja jos tuo osataan kapitalisoida, eli omalla tavallaa muuttaa hyödylliseksi, selvityminen - ja jopa onnellisuuskin - nousee kuin teslan kurssit aikoinaan. Enkä tuolla tarkoita autojenrakennuttajaa, vaan sitä alkuperäistä, aidosti nerokasta teslaa itseään. Hänen lisäarvonsa muodostui siitä, että hän rakasti luovuutta. Ja jos jotain rakastaa, sitä tapaa myös luonnostaankin aina lähestyä. Ja jos lähentymistä tapahtuu, myös tutustumista tapahtuu joka sitten, pitempänä prosessina, johtaa ymmärrykseen - ja jopa käytännön soveltamiseen. Jos yhteisymmärrystä ja välittämistä on, jopa itse käyttöenergiakin voi olla ilmaista..
Meidän mahikset ovat ne, joissa positiivinen valtaa negatiivisen ensin asennetasolla ja sitten uudelleensyntyneen me-hengen kautta avautuukin reaalimahdollisuus uudelleenrakentaa tämä maa tavalla, joka ei ainoastaan selviä tässä alkavassa kolmannessa, mutta myös sen aikana jopa kukoistaa.
Kukin meistä miettikäämme omalla henk koht tasolla, mitä voisimme itse toisin tehdä, jotta tänhetkisestä kollektiivisesta pahoinvoinnista voisimme - itse niin aktiivisesti valiten - alkaa erkaantua ja tuloksesi mainitsemani erinomaisen me-hengen saisimme muiden ulkoa meille pakottaman negatiivisuuden tilalle.
Tiedän, että meni jo laajemman abstraktian puolelle, mutta koska minulla on ainoastaan tuo konsepti, lienee teidän osaamisaluettanne kuinka pistää tuonkaltainen käytännönpuolella todeksi.
Kaikkihan aina mahdollista on; jos tahtoa vaan piisaa.
Ihan hyvä että soittaa Putelle. ei sodat lopu sotimalla vaan keskustelemalla. Tämä on mennyt liian pitkälle. Putin hyökkäsi Ukrainaan koska häntä vitutti kaikki se vääryys mitä hänen mielestää venäläiset joutuivat kokemaan Ukrainassa. Mm Odessa jossa venäläisiä poltettiin elävältä rakennukseen. Donetski jossa Ukraina on tykittänyt siviilienkin joukkoon. Krimin veden katkaiseminen ja kaikki ne muut mistä ei ole julkisudessa tietoa.
Ei näistä tavan ihminen mitään tiedä. USA:n laariin tämä kuitenkin sataa sillä eurooppa lopetti Venäjän kaasun ostamisen ja siirtyi ostamaan USA:n kaasua ja öljyä. Energian hinta pompsahti reilusti ja USA:n aseteollisuus myy kuin häkä.
Maailman politiikka on niin hemmetin kieroa joten sitä ymmärtääkseen pitää vain seurata rahaa joka virtaa energia ja aseteollisudelle.
Ei ole hyökännyt. Nyt on kertonut että lähettää joukkonsa sinne mikäli Ukraina jatkaa rauhanturvaajien ampumista siellä.
Jos dialogi on aitoa, ovat myös tulokset kestävän ratkaisun -mallin mukaisia.
Sale sanoo putiinille ehdot Suomi ei liity natoon jos rauha palaa Ukrainaan.Olen varma!
Taas näitä jotka ovat ehdolla vuoden parhaiksi?
Tuskin sieltä puhelinlangan itäpuolelta mitään muuta sanotaan kuin hyvää päivää kirvesvartta. Ja jotakin mutinaa että nyt täytyy lähtä tarkastamaan lapsiluku ja katsomaan pääseekö Alina vielä spagaattiin kun silläkin alkaa sitä ikää olemaan lähemmäs 40.
Jos+pitäisi+kirjoittaa+viesti,+jossa+99%+on+satiiria,+tältäpä+se+se+suurpiirteisesti+näyttäisi.
Kiitos+kaunis+ilahduttamistarkoituksestasi.
Pressana pitäisi olla nyt teukka joka lähtisi ryyppäämään ja saunomaan putinin kanssa niin asiat tulisi kuntoon.
Pysyis sekin ukko vaan siellä Hondurasin sahallaan.
Niin kai sitten. Tuskinpa olisi ensimmäisiä kertoja kelle tahansa normaalille suomalaiselle nuo kaksi asiaa. Tuosta tuleekin mieleen; Voiko Suomessa olla vielä tässä maassa kasvanutta henkilöä joka ei ole saunonu ja ryypännyt kunnolla? Jos teillä on tuollaisia tuttuja, niin saa kertoa aiheen ohi tarinaa, kuullaan varmasti moni mielellään noin harvinaislaatuisista epäsäännönmukaisuuksista.
"Voiko Suomessa olla vielä tässä maassa kasvanutta henkilöä joka ei ole saunonu ja ryypännyt kunnolla?"
Voi, esim. minä. Sauna on epämukava paikka ja aivot ovat liian arvokkaat pilattavaksi ryyppäämisellä.
Onnitteluni.+Olet+säästynyt+sosiaaliselta+ohjelmoinniltamme!+:)
Itse+en+ole+hörpännyt+myöskään+hetkeen+pariin.+Mutta+saunassa+kyllä+käyn,+lähinnä+testaamassa+joko+päivät+päättyisivät+kunnon+löylyjen+aikana.+Sitten+lähden+saunasta+pihalle,+pettyneenä+että+elämänkaari+piteni+taas+hetkellä,+koittaen+josko+pikkupakkanen+tekis+tepposet,+mutteihan+se+oikeasti+toimi+noin,+sitten+alkaakin+jo+harmittaa+että+on+mahdollisuus+herätä+taas+seuraavana+aamuna+yhteen+entistäkin+huonompaan+päivään+kuin+mitä+eilinen+just+oli+ja+sellaista+minun+elämäntarinani+näinä+lopun+ajan+päivinä+on.+Venttaillen+koska+tää+masentava+elämä+oikein+päättyykään.
Mutta+iloitsen+että+arvostat+aivojasi.+Minun+ovat+liian+kurttuiset+ollakseen+nätit+tai+arvostuksen+arvoista+kamaa.+Olisin+ollut+paljon+onnellisempi+99.9%+elämästäni+jos+niistä+olisi+puuttunut+75-80%+kokonaiskapasiteetista.+Tai+noh,+mistäs+sitä+koskaan+voi+tietää+minkä+verran+toimintakyvystä+on+koskaan+milloinkaan+aidosti+enää+jäljellä;+ties+vaikka+olisinkin+jossain+-74%+lieppeillä+just+nytkin+-+kun+olen+alkanut+edes+puhua+onnellisuudesta+viimeisten+vuosien+aikana.+-75ssä+asti+en+ole,+koska+onnellisuus+on+minulle+edelleen+ainoastaan+hetkiä+päivässäni,+jatkumon+sijaan+-+kuten+vaaditaan+jotta+tämä+voisi+vihdoin+päättyä,+tämä+vaaaaaaaltaaaaaaavaaaaaaaan+pitkältä+tuntuvat+testi+nimeltään+ihmiselämä.
Halusin+semmosen+sivuhuomatuksen+vielä+tähän+perään+liittää,+et+Jumalan+Pyhä+Henki+on+muuten+vähä+samantyylinen+kuin+humalassa+olisi,+mutta+siten,+ettei+tajunta+hämärry+vaan+eksponentiaalisesti+kirkastuu.+Tai+noin+oon+ainakin+kuullu+tai+lukenu,+tai+miten+vaa.
Putin ei ryyppää, saunomisesta en mene takuuseen. Ei mikään seurallinen tyyppi.
Ei ole varmaan varaa ryypylle, jos maailman suurinta maata kerran pitää johtaa. Voi olla ettei ole mikään seurallinen, mutta kavereita hällä kyllä on. Ainakin varmasti enemmän kuin minulla.
Suomen poliitikot voisivat jo pitää suunsa kiinni, ettei tule lisävahinkoja.
Minä olen päinvastaista mieltä. Mutta siten, että he olisivat omia itseään, ilman ulkoatulevia vaikutteita tai paineita. Minä oikeastikin unelmoin siitä, että kokisin muka vielä ihan vaikka nykypolitiikotkin omina itsenään, toteuttamassa itsenäisen Suomen politiikkaa tavalla, jossa Suomen kansa, joka ikinen joka täällä just nyt on, asetettaisiin etusijalle. Se olisi minusta vallan mielenkiintoista.
..ne olisivat aikoja, jolloin luonnollisempien nutturoiden lisäksi myös meikit jäisivät naisilta kotiin. Olisivat aitoja ja täten oikeastikin kauniita.
Valtionpäämiehen hommassa ei ole mitään spontaania. Presidentti ei liikahda mihinkään ilman valmiiksi kirjoitettuja puheita tai vuorosanoja. Ulkosuhteissa ei sävelletä, jokainen sana on huolellisesti harkittu.
Täsmälleen. Ja nimenomaa tuo näytteleminen on sitä, mikä tekee kaikesta väkinäistä ja jopa teennäistä. Ja juurikin tuo on sellaista, josta olen huomannut saulin hieman vieraantuneen joka on tottakai hyvä asia, vaikkakin etiketillisesti epäkorrektia. Mutta se on saulille itselleen hyväksi, koska se sallii hänen ne omat innokuutensa, jotka ainakin minut tapaa temmata mukaansa kun sauli oikein kunnolla pääsee vauhtiin.
Kyllä minä oikeasti tiedän kuinka sanavalinnat, äänepainot, vivahteet, eleet, jäsentelyt, ja ihan koko hiton litaniakin on mahdollisimman tarkkaan suunniteltua jne. Mutta ongelma kaikessa teennäisessä on se, ettei se toimi. Aitous myy paremmin. Koska ajat ovat muuttuneet. Kokemus elämästä on sen verran deep fake, että orgaaninen aitous alkaa tullaa trendikkääksi ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historiassa.
Ja minun havaintojeni mukaan, mm. sauli on tämän huomannut myös. En tiedä onko tietoista vaiko vielä vain alitajuista, mutta herkkänä miehenä, hän on nämä deepfake sta johtuvat realiteettisiirtymät kyllä ilman muuta hoksannut jo. Joka on hieno asia. Todella hieno asia.
Olkoot oma itsensä, ja nostattakoot keskarin pystyyn niille jotka Suomesta haluavat tehdä alkukantaisen kautta villin, nostaakseen sen taas ehdollistettuna alkukantaiseen siellä maata muttei tätä kansaa vaan yhtä toista spesifia ikuisesti sitten mielellään pitäen.
Tai miten vaan.
Toivottavasti onnistutte saavuttamaan ne tavoitteet jotka teille on annettu. Mitä nopeammin, sitä nopeammin seuraavat 4.8vuotta kuluu loppuun.
Tarvittaisiin varmaan 10 isoa ihmettä että vaihtoehtoista linjaa Suomelle edes alettaisi harkita. Kristinuskon linjaa siis. Eikä mitään instituutiojuttuja, vaan rukousta ja ihmeitä tyyppistä.
Liian isoja unelmia jo; Ei ole tapahtumassa.
Todella rauhoittavaa nähdä, että todellinen ulkopoliittinen johtomme presidentti ja pääministeri ottaa tämän asian maltilla. Linja on heillä sama kuin esimerkiksi Vasemmistossa ja SDP:ssä. Nato kysymys on niin suuri ja merkityksellinen että on hyvä miettiä asiaa harkiten etuja ja haittoja.
Jännä huomata sekin, että kokoomustaustaisen presidentin ja kokoomuksen puoluejohdon kannat Nato kysymyksessä ovat ihan ääripäässä toisistaan. Onneksi kokoomustaustaisen presidentin rauhallinen eteneminen asiassa on se Suomen virallinen linja.
Ei nämä meidän rivipolitikot lausunto automaatit ole pelanneet erää "venäläistä rulettia" Putinin kanssa.
Kyllä niillä olisi eri ääni kellossa kun niillä olisi ase ohimolla joka laukeaa jos vastaus on väärä. Luulevat sillai olevansa kuolemattomia tai ainakin suhtkoht turvassa. Voivat siis melko vapaasti antaa tuulen heiluttaa huulia ilman vastuuta.
Totta. Maltti on valttia.
Strategiahan on, että hierotaan vaiheittain homma sisään; helpompi hyväksyä kansankin tällä tavoin. Toivottavasti on sitten vain se arvoista käytännönkin puolella. Minua ei haittaa enkä ole minkää puolestakaan oikeastaan, uskon vain, ettei tositilanteen syttyessä kukaan ole lähettämässä meille miljoonaa ekstramiestä suojaksi. Minä uskon siihen, että hyvän sään aikana, etäältä kaikki on ruusuista. Mutta huonon sään aikana, kun aletaan sanoja mitata teoissa, ketään muita, kuin meitä täällä joihin tuonkaltainen suoraan vaikuttaisi, evvk mitä ja missä, taikka koska tai miksi. Tuo voi olla vääräkin oletus, en sitä sano että tuo varmaa olisi.. Mutta reaalimaailmassa, niin vain tuppaa olemaan, ettei vallat tule riskeeraamaan ydinaseiskua omalla maaperällään solidaarisuudestaan jollekin baltioille, yms. romania-bulgarioille.
Minua ei oikein liikuta viralliset eivätkä epävirallisetkaan linjat. Lähinnä pitkistyttävät.. Mikä minua liikutti, oli kun sauli puhui pojastaan taikka sannakin alkoi vaihtaa hymynsä siihen vanhaan kauniiseen omaansa. Minua ei kiinnosta se, mikä on väistämätöntä. Vaan se, joka antaa ihmiselle edes yhden ainoan hetken iloa tai onnellisuutta. Kaikki muu on, minulle, halpaa. En saa siitä yhtään mitään irti.
Mutta kun saulikin liikuttuu omista iloistaan, taikka sannankin itsevarmuustasot nousevat, taikka ohisalo ja kiuru saavat esikoisensa, taikka pojille tulee uudet lentohärvelit PVn puolelle joilla leikkiä, taikka joku iloitsee auringonpaisteesta taikka takkatulesta lumisateen aikana, taikka joku toinen pääsee liikunnan kautta eroon alkoholiongelmasta taikka kuka tahansa edes harkitsee yhteyden muodostamista yläkertaan, ikuisuusasiat mielessään, minussa syntyy sellainen riemun palo, jota en sanoiksi edes osaa pukea. Kuin kaikki muut olisivat osa itseä, vaan eivät kuvainnollisesti - vaan kirjaimellisesti kuin osasia olisivat omista soluistani.
Jos me rakastamme, miellyttävä ja mukava on läsnä aina. Hyvässä ja pahassa. Koska se erottelu alkaa tapahtua tavalla, jossa toisen kokemus sulautuu kirjaimmelisesti omaksemme. Tuolloin, voimme - halusimme tai emme - rakastaa kirjaimellisesti kaikkia ja kaikkea.
Jos sauli muistaa omat asiayhteydelliset hyvät hetkensä, on Suomen itäpolitiikan laatu taattu.
"Nato kysymys on niin suuri ja merkityksellinen että on hyvä miettiä asiaa harkiten etuja ja haittoja."
Huoh. Naton eduista ja haitoista on kirjoitettu kymmeniä taustoja ja raportteja vuosien mittaan. Aina samat asiat uudelleen.
Jos putiini saa kuolemantuomion esim venäjällä, niin antaako Suomi sille turvapaikan?
Ei voi saada edes sakko tuomiota. Sillä on syytesuoja? Jos se raiskaa ja ampuu vaikka lapsen tiedotusvälineiden edessä sitä ei voida tuomita mistään. Jos joku yrittäis tuomita niin tuomio olisi sille kuolema. (jos siis venäläiset noudattaa lakeja..)
"Putin hyväksyi lain, joka antaa elinikäisen syytesuojan Venäjän entisille presidenteille"
https://yle.fi/uutiset/3-11712553
Olet oikeassa, Venäjän lait eivät toimi kansainvälisillä markkinoilla, esim. Haagin tuomioistuimessa.
anteeksi,anteeksi toveri putin aloittaa sale rukouksen.
Heh. Kuka noita tietää että miten ja mitä. Kunhan johtaa rauhaan Suomessa, niin hyvä juttu koko keskusteluyhteyden lämmittely.
Onpa heikko valtio tämä Venäjä, jos puskurivaltioita tarvitsee maansa turvaksi.
Joo, heikoimmasta päästä varmaan.
Kiinakin. Intia myös. Ja vallatkin.
Minä en etupiirejä tarvitse, kun olen niin vajaa, että ainoastaan saulin elämänkokemuksella kykenisi ihminen innostumaan minusta - ja tuolloinkin ainoastaan sadaksi vuodeksi tästä eteenpäin, jos alettaisiin surujamme toisillemme saulin kanssa avoimemmin jakaa. Sadantenaekana vuonna tultaisiinkin sitten jo yhteiseen johtopäätökseen, että meiltä on sen sadan vuoden aikana kyyneleet tyystin loppuneetkin jo.
Eihän sellaista asiaa kuin turva oikeasti ole edes olemassakaan. Pelkkää toiveajattelua. On vain hyödyllinen vs. turha/haitallinen. Ja tuossa on oikeasti kokolailla kaikki kiteytettynä yhteen ainoaan mietelauseeseen. Miljööt ja nyanssithan vaihtelee ja eroaa, josta syntyy se illuusio, että ois kaikkea muutakin, mutta viimekädessä .. on äärettömän harvinaista kokea muuta, kuin meidän maallinen rajoittautuneisuus, josta on välittäminen nykyään ihan liian usein ainostaan etäistä teoriaa. He jotka ovat kokeneet vähän, haluavat kovasti lisää. Mutta he jtk ovat kokeneet paljon, iloitsevat jo elämän fiineimmistä asioista. Kullakin meistä se oma elämänvaiheemme. Kullakin se oma terveystasomme. Kullakin oma kypsyystasomme. Ja täten, kullakin se oma ymmärrys siitä, mikä on tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää.
Tuskin putin suomelta neuvoja kaipaa. Varovasti ettei ärsytä lisää. Sää on hyvä aihe. Suosittelen.
"Sää on hyvä aihe. Suosittelen".
Ehdolla suoraan vuoden parhaaksi.
Tuskin mitään hyvää. Putin enintään sanoo jotain mikä täällä sensuroidaan tai jota mutustellaan päiväkausia. Paras olisi pitää nyt matalaa profiilia.
Voi olla noinkin. Muttei tuo viimeisimpänä mainittu idea ole tie mihinkään parempaan. Mykkäkouluhan on ala-asteen juttuja, eikö?
Miksi "lännessä" jatkuvasti täysin sivutetaan se miten Venäjän edut on johdonmukaisesti syrjäytetty melkein kaikessa, ja Luhanskin ja Donetskin tapauksessa aivan totaalisesti. Ennakkoon luvatusta autonomiasta jaksettiin korkeintaan pottuilla Venäjälle.
Erinomainen kysymys. Ne keskustelijat vastatkoot halutessaan, jotka asiaan ovat enemmän perehtyneet. Itse en tuota tiedäkään.
Ei venäjälle kuulu mitkään edut Ukrainassa. Venäjälle kuuluu rautaesirippu sadaksi vuodeksi. Lisäksi sotakorvaukset Ukrainalle, jotka Ukraina määrittää.
Kansainvälisen lain mukaan valtion itsemääräämisoikeus on rikkomaton. Venäjällä ei ole mitään oikeutta kohdistaa vaatimuksia naapureihinsa. Niin kauan kuin naapuri toimii omalla alueellaan.
Miten niin avannee. Onhan Putiniin pitänyt yhteyttä Israelin pääministeri, Turkin Erdogan ja Ranskan presidentti Mavron soitti Putinille viimeksi sunnuntaina 6.3
Putin sanoi Macronille taas että "Aion saavuttaa päämääräni Ukrainassa joko neuvottelemalla tai sotimalla". Saman tullee sanomaan Niinistöllekin.
Ilmeisesti mm. Macron on pyytänyt Niinistöä soittamaan Putinille.
Mahdollisuus tuokin. Mikä meitä tosin kiinnostaa on Suomen asiat, tai no, ainakin minua. Ukrainan tilannehan on selvä ollut jo alusta asti miten se päättyy, mutta olisi kiehtovaa jos rauha säilyisi täällä JA voitaisiin mekin jotenkin hyötyä tästäkin tilanteesta, esmes juurikin halvemman energian muodossa. Jos tuonkaltaiselle toiveelle siis on ylipäätään tilaa.
Aika näyttää. Aikahan nää kaikki aina näyttää.
Kun Suomi oli aikoinaan hädässä, Paasikivi ja keitä niitä olikaan johdossa, he kävivät Moskovassa rauhaa hieromassa. Ei se ole kielletty nykyäänkään.
Puollan vahvasti.
Mutta sinne olisi mielestäni lähdettävä neuvotteluTIIMI. Eikä sillä tavalla enää, että saulin sinne lähetämme yksinään - en ollut sen yksinmenon puolesta silloin, enkä ole sen puolesta nytkään - vaan sillä tavoin, että sinne lähtee neuvottelemaan ihmisjoukko, joka on PÄIVITTÄIN tekemisissä poikkeuksellisen ongelmallisten neuvottelutilanteiden kanssa; Kuten esimerkiksi katupartioista poliiseja - ihmisiä, jotka ovat tottuneet päivittäin rauhoittelemaan tilanteita, joille se on kuin toinen luonto ollut jo pitkään, tukemaan niitä neuvotteluja.
Mitä ihmettä te höpäjätte. Valtionpäämiesten keskusteluissa on aina muitakin. Diplomaatit ovat työkseen tekemisissä poikkeuksellisten hankalien tilanteiden kanssa. Pystyvät pokkana neuvottelemaan, vaikka pöydän toisella puolella olisi juuri kansanmurhan tehnyt henkilö.
Ihmisiä ja ihmisiä. Tilanteita ja tilanteita.
Tapaan analysoida ihmiset potentiaalin vs hedelmien perusteella. Mutta kukin tavallaan.
Koko kansan rakastama puoluepoliittisesti sitoutumaton tasavallan presidenttimme Sauli Niinistö näyttää esimerkkiä koko muulle maailmalle keskustellessaan asiallisesti Venäjän federaation , yhtenäisen Venäjän ja sen johtajan kanssa.
Jotakin tuon suuntaista.
Huonoa diplomatiaa kun usa surffailee täällä. Sehän se sätkyttää.
Putinia tietenkin ärsyttää, kun Suomi saa tukea. Suomen ja Ruotsin itsemääräämisoikeuden kyseenalaistaminen oli suuri virhe.
Minä varmaan itkisin onnesta pari minsaa putkeen jos Suomella olisi edes yhden ainoan tunnin verran aitoa itsemääräämisoikeutta.
Että esim saulisannat taikka ihan sama ketkä päättäisivät asioista ilman ulkotulevia tyrkkyagendoja. Minä en ole ihan varma onko tuollaista viimeisten 500v aikana kertaakaan ollutkaan. Korjatkaa jos käsitys on vääristynyt ihmessä, perusteluinenne.
Aina jotain helvetin piilopakkoja.
Muttei Suomi.. Tämä on maa, jossa ollaan totuttu ulkoiseen imperialismiin. Toiset taas ovat tottuneet niitä olemaan. Innovaatiothan tuonkin muuttaisivat. Siis kunnon poikkeuksellisen upeat saavutukset. Mutta ne kun vaan on kollektiivisella tasolla iso todella haasteellista edes tangentoida, handlauksista puhumattakaan. Mooseshan sellaisiin ylsi, Kyösti Kalliokin. Suurenmoisia miehiä, molemmat. Naisiakin ollut tuollaisia, montakin.
..Ihmisiä, jotka tekevät hyvää massatasolla. Prinsessa Di.. ja monia monina muita.
Sauli voisi selvitellä, onko Putin saanut totuudenmukaista tietoa Ukrainan sodasta, vai yritetäänkö sitä pimittää myös Putinilta. Jos Putin tietää todelliset tapahtumat, taitaa olla ajanhukkaa koko keskustelu. Hullu ei tavoitteistaan hevillä luovu, sillä luovuttaminen tarkoittaisi, että hän on ollut väärässä. Hullu on aina oikeassa ja muut väärässä.
Niin, onko se sitten viisasta lähteä noin ehdollistavalta alustalta uudellenrakentamaan tyhjästä luottoa? Etenkin kun kyseessä ovat keskusteluyhteyden katkeamiseen asti tulehtuneet välit..
En sitten tiedä onko leimaamiset tarkoituksenmukaisia, kun sitten on kuitenkin aina ne faktat erikseen jotka sanelevat sen realiteetin.
Minä olen aina väärässä tosin, ja kaikki muut oikeassa. Joten ota ja tiedä.
millä tavalla tuo yhteinen luottamus sitten kasvaisi niin että neuvottelut rupeaa maistumaan
venäjä ukraina tyylilläkö? nyt niille rupeaa ilmeisesti neuvottelut jo maistumaan. tuotako "keinoa" ehdotat myös suomen ja venäjän välisen "luottamuksen" palauttamiseen.
Et usko jos sen sinulle tässä sanon. Mutta sanon muita varten. Välittämisen kautta. Ja realiteettien hyväksymisen. Me olemme ymmärrykseni mukaan normivaltio, pikkupopulaatiolla. Ja noi ovatkin sitten jo jotain sellaista, että jos ne menee ukrainaan tai ihan sama se mihinkä, niin itse natsukkakin alkaa laskea pilvilinnojen sävyjä mieluummin kuin, että sekaantuisivat ja ottaisivat sellaisia riskejä, jotka näemmä ovat kaikki tai ei mitään -tyylisiä jo kun niitä ei edes harkita.
Minä olen ehdottanut rakkautta keinoksi taattuun menestykseen, mutta! kuinka moni teistä tuohon uskoo?
Minusta älykkäimpiä siirtoja on hyötyä tuosta 1300km rajasta. Eikä suinkaa tehdä siitä vaaravyöhyke. Se tukeeko kukaan muu tuota visiota käytännön tasolla, on kunkin oma valinta. Mutta myös tottakai vastuu. Kunkin oman aseman mukaisesti.
Minulla ei asemaa ole. Ei yht´ainuttakaan asemaa. Ei mitään merkittävää omaisuutta. Eikä mitään muutakaan mainitsemisen arvoista oikeastaan. Älykkyydestäkin haihtunut varmaan jo puolet savuna ilmaan. Viisaudet olen kaikki oppinut muilta. Ja tietämyksenkin ovat muut minulle kouluttaneet. Ja jopa kokemuksetkin Luojamme minulle antanut. Täten lienee selvää, etten ole ihmisenä mikään auktoriteetti.
Mutta sen aikaa kun energiaa on ollut välittää, naputtelin parhaan kykyni mukaan siitä, missä ontologisimmin koettuna elämän ja jopa se tarkoituksen syvimmät salat ovat.
Sen sanon, että jos alamme kuulla kuuntelemisen sijaan ja keskustella määräilemisten sijaan. taatusti onnistumme myös vaimentamaan metatrendin tuhovaikutusta Suomessa. Jos lisäämme tuohon rukouksen, alkavat sellaiset ihmeet joista olemme kaikki Raamatun kahdessa osiosta lukeneet.
Presidentin tehtävä ei ole toimia uutistoimistona. :) Nämä keskustelut ovat vähän toisenlaisia. Tottakai Putin tietää mitä Ukrainassa tapahtuu. Vaikka tietoa pimitetään kansalta, niin Putinilla itsellään on takuuvarmasti satelliittikanavia, joista voi katsella kättensä töitä. Eikä hän tietenkään ole uutisten varassa, vaan saa päivittäin raportteja ja tiedustelutietoa.
Ei kannata heijastaa omia tuntemuksiaan "tulehtuneista väleistä" valtioihin. :) Valtiot eivät ole ihmisiä. Näissä hommissa laitetaan omat tunteet syrjään ja keskitytään asiaan.
Muistako millainen oli ensimmäinen kausi? Entä sitten toinen kausi?
Projisoinnit ovat sekundakamaa, etenki tuntemustasolla "analysoituina". Ei ole taipumusta mainitsemaasi.
Valtiot ovat sosiologian elementtejä, eli instituutioita. Niissä on ihmisiä, jotka ovat psykofyysissosiaalisemotionaalisspirituualis olentoja. Tai niin, siis mm. ihmisiä, siis.
Faktat ovat ne, joissa välit ovat olleet katki ja sillä siisti. gaslightaus ei faktoja muuta.
Eikä laiteta. Olen tavannut valtionjohtajia vaihtoehtoisten sijoitusratkaisuiden puolella asiakkaina vaikka millä mitalla mitattuna, ja kyllä siellä monesti ihan ihmisiä ollaan. Tekeydytään muuksi, mutta siltikin, tuo em. pentagrammi on se, mikä se toinen sitten aina kuitenkin todellisuudessa sitten on, suurimmaksi osaksi ainakin.
On virhe luulla että tunteet laitetaan syrjään, koskaan. Kun tarpeeksi ylös nousemme, nokkimisjärjestyksessä, opimme kuinka valjastaa tunteemme voimavaraksemme, sen sijaan että kontrolloisimme niiden sijaintia. Mutta se on toisen aihe, toista kertaa varten jo.
Asiaan ei voi hyvä kanssaihmiseni koskaan aidosti täysillä keskittyä, jos mielessä on edes yksi toinen alkava ajatus, tunne taikka implussi jonka arvoluokka on uteliaisuuttamme herättävä. Se tapa päästä tuosta vapaaksi, on minua itseäni korkeamman olemassaolon ymmärtäminen ja sittemmin sen aito kokeminen - jälkimmäisen saturoidessa TÄYSIN kaiken ulkoatulevaan epämielenkiintoiseksi ja sittemmin!!!! myös sisältätulevan!!!!!
Ja tuolloin, hyvä kirjoittaja nouseekin ihminen viisaudesta suoraan taivaallisen inspiraatin epärikkinäiseksi astiaksi, joka on ainoa, tasan ainoa, josta kannettu vesi ei enää valukaan ulos vaan koska elämän lähde on jo sisällä ja se alkaakin sitten ylitsetulvia juottaakseen muutkin janosta kärsineet.. Ja tuon jälkeen.... tulee aika mennä sinne, minkä kanssa eniten resonoi. Ikuisiksi ajoiksi.
Koska tuolloin tuolloin ne kaksi elämän pilaria ovat jo raketuneet jotka ovat kysymykset:
Mitä teit oman pelastuksesi eteen
Ja
Mitä teit pelastaaksesi toiset.
Noilla on matemaattiset moniulotteisetkin tasonsa. Kun ne täyttyvät.... maanpäällinen tarkoitus, kokonaisuudessa, on täytetty.
Minun muistini on huonompi kuin pihallasi olevalla kivellä. En edes rehellisesti sanottuna ymmärtänyt mihin viittasit. Ei kaltaiseni tyhmän kanssa kannata aikaansa tuhlata.
Kun kyse on sodasta, rauhasta, ihmishengistä tms. niin kyllä silloin on laitettava omat fiiliksensä sivuun. Joskus on vain huonoja vaihtoehtoja ja silloin on tyydyttävä vähemmän huonoon. Tunteiden hallinta ei tee kenestäkään vähemmän ihmistä. Se on välttämätöntä silloin, kun ollaan vastuussa muista. Nämä asiat oppii käytännössä, kun joutuu tarpeeksi tiukkoihin tilanteisiin.
Tuskin johtaa mihinkään.
Älä viitti olla realisti - muistutat minua itsestäni.
Mieti ballerinaa. Mieti miten sulavia liikkeitä he osaavatkaan tehdä. Mutta osaavatko tehdä niitä samoja liikkeitä samalla tavalla mennessään pikkuisina ekan kerran sinne treenisalille?
Mikä siellä sen pikkuihmisen sisällä motivoi sitä oppimaan onnistumista ja sittemmin onnistumaan?
Kerronpa:
Unelmat.
Olen realisti 46 vuoden kokemuksella. Unelmahötöstä ei ole ollut koskaan apua sodan ja rauhan kysymyksissä. Sota loppuu, kun hyökkääjä saavuttaa tavoitteensa. Putin ei ole vielä saavuttanut. Ikävä kyllä.
Sanoinhan että muistutat minua itsestäni. Se ei todellakaan ole mikään kohteliaisuus. :))
Tiedän mitä tarkoitat. Muttet tunne historiaa. Lue siitä, mitä Kyösti Kallio pyysi kansalta sodan aikana. Lue omaelämänkertoja jossa yliluonnollisista ihmeistä kerrotaan niin Suomessa kuin Turkki-Kreikka sotienkin puolella - ILMAN että porukka tunsi toisiaan. Lue nde/oobesta, taikka katso videoita. Kvanttifysiikasta, kuinka tunne vaikuttaa valoon ja itse aikaankin. Tutustu mahdollisuuksiesi mukaan siihen, mikä hitleriä innosti eniten kaikesta, eli metafyysinen. Ymmärrä laajuuden sijaan myös syvyysaspekti, jos tuota haluat kokeilla. Fiksaatiot eivät ole hyväksi, vaan nöyryys ja avoin asenne.
Hyökkääjä tulee tässä kontekstissa saavuttamaan sen antautumis tavoitteensa. Muttei me olla ukrainassa, vai oletko sinä siellä? Meillä on mielestäni ihan tarpeeksi murheita Suomessakin, että alkaisimme siirtää huomiotamme myös kohti muidenkin maiden realiteettaja. Ja jos olet siellä, niin harkitse siirtymistä Suomeen. Ja ellet voi, niin harkitse muuta maata, taikka muita vaihtoehtoja tai jopa rukoilua - jos haluat ottaa tuollaiset POV huomioon.
Suomenitsenäisyydenjuhlarahastonpääjohtajaa pitäisi haastatella kuin se valta otetaan.
t:minnihiiri
Haastattele minua jos et häntä saa kii sen sijaan? Vastaan mielelläni. Voisi SIJRPJ ja kaikki muutkin rahastojen johtajat menettää yöunensa onnesta jos pari vinkkiäni heille vippaisit. Saattaisivatpa jopa tehdä sinusta elinikäisen kunniajäsenen myös, yönyli.
t:hiiretön mikki
Jopa jenkeissä ymmärretään että olisi idioottimaisen itsetuhoista laittaa nato-hakemus sisään tässä tilanteessa.
Voi olla. Se tiedän varmaksi, että ylikansallisissa asioissa ja pörssiymmäryksessä ovat top viiden parhaan joukossa. NYCssa huomattavasti yli pääkaupungin taikka LA:n / muiden. On kuin NYC ei olisi yhdysvaltoja ollenkaan, niin iso se ero muuhun on. Koska se muu siellä on vielä kaikki kansallistasoista.
Mutten tiedä ymmärrämmekö täysin, mitä hierakia tarkoittaa, kun puhutaan ylikansallisella tasolla ns. nokkimisjärjestyksestä. Tuo on sellainen kokonaisuus, että siinä jo ainoastaan välitavoiteenkin saavuttamiseksi, ei anteeksi, vaan varmistamisen vuoksi uhrataan kevyesti muutama valtio, täysin.
Jos olet joskus katsellut pinky and the brain -aikuisten piirettyjä, niin se mistä niissä puhutaan, tänään, käytännön tasolla aidosti toteutetaan. Ja erinomaisin tuloksin, myös. Näitä vain sattuivat olemaan ajat, joita elimme.
On olemassa tosin - oleellinenkin - iskunvaimennus: Se on Kyösti Kallion oivallus viime sotien ajoilta. Mutta jos voit, kerrohan minullekin se väylä, jolla siitä, jossa ei oteta vastaan edes tavanomaisimpia talous/rauha/jne. neuvoja edetään tasolle, jossa luotetaan aseiden sijaan täysin ihmeisiin?
En näe sitä maturisoitumista tässä. Ehkä joku sanna hiukan alkaa nähdä peilissään muutakin kuin mitä toiset ovat hänestä elämänsä aikana olleet mieltä, ehkä, ja tuokin ainoastaan varjomassamuotoisena, mutta entäpä me muut. Missä on meidän muiden yhteys itseemme ja varsinkin luotto Luojaamme? Minäkin, joka siis kaiken ideaaleimman ylittävästi tiedän, olen aidosti pelkkä vitsi mitä tulee Jumalan armon täydellisen totaaliseen luottamiseen.
Olemme kuin .. sahanpurua myrskyssä. Jokaikinen.
Jämeryyden sijaan.
Höpö höpö. USA vahvisti, että ovi on Suomelle auki, jos se niin päättää. Suomella ei ole konfliktia kenenkään kanssa. Eri asia sitten on, että Nato on kiireinen Ukrainan vuoksi, joten asian käsittely voi viivästyä. Homma päinvastoin kannattaisi hoitaa, kun naapurin huomio on muualla. Samalla tavoin Suomi onnistui aikanaan itsenäistymään Venäjästä.:)
"Mutten tiedä ymmärrämmekö täysin, mitä hierakia tarkoittaa, kun puhutaan ylikansallisella tasolla ns. nokkimisjärjestyksestä."
Naton peruskirjan mukaan mikä tahansa valtio, joka täyttää ehdot, voi hakea Nato-jäsenyyttä. Amerikkalainen strateginen tutkimuslaitos analysoi kongressille vuonna 2021 Suomen ja Ruotsin Nato-kelpoisuutta. Meidät arvioitiin jäseniksi hyvin sopiviksi.
Suomi ja Ruotsi osallistuvat jo nyt Nato-kokouksiin, jotka on tarkoitettu vain jäsenille. Meille jaetaan jo nyt tietoa, joka on tarkoitettu vain jäsenille. Meidän jäsenyytemme on yhtä paljon Naton kuin meidän omassakin intressissä. Se viesti on välitetty meille niin Naton kuin USA:nkin taholta.
Kansainvälisessä yhteistyössä ei ole sen kummempia nokkimisjärjestyksiä. Suomi on aina ollut tervetullut joka porukkaan.
Suurin ongelma tuossa on että Sauli on kuin kuka tahansa pultsari. Jopa USAn pressakin kuin kuka tahansa tavis eikä voi puhua koko lännen suulla.
Pakotteet esimerkiksi pistetty yhteisvoimin? Saulin paha neuvotella millä ehdoilla suomi pakotteet purkaa. Tarvitaanko esimerkiksi sota suomen ja venäjän välille ennenkuin suomi on valmis neuvvottelemaan pakotteiden purusta.
Pitäs valita lännelle "johtaja" joka voi neuvotella yksittäisten maiden pään yli? Tuo sitten sopisi venäjän kanssa siittä että venäjä vetäytyy ukrainasta ja saa esimerkiksi korvauksena suomen alueet itselleen...
Terveiset sinne pietariin, kylläpä nyt olette aktiivisia!
Valtionpäämiehet eivät neuvottele, he keskustelevat. Tapaamiset ovat niin lyhyitä, ettei se ole edes mahdollista. Suomi ei ole tässä neuvotteluosapuoli. Niinistö voi korkeintaan tunnustella mitkä olisivat Venäjän rauhanehdot. Neuvottelut käydään Venäjän ja Ukrainan välillä. Pakotteet ovat aivan oma lukunsa. Ne sovittu yhdessä EU-tasolla. USA:lla ja Britannialla on omat pakotteensa. Nämä pakotteet tulevat olemaan voimassa pitkään.
Meinaatko että diplomaattisen keskusteluyhteyden avaaminen voisi olla millään tapaa negatiivinen asia?
Aina on hyvä keskustella, oli keskustelu kuinka kiperä tahansa, sekä nukkua yön yli sen jälkeen.
Säästäkö nuo sitten siellä keskustelee? Kyllä venäjää taitaa kiinnostaa enempi millä ehdoilla sen rajanaapuri Suomi purkaa pakotteet joihin on osallistunut.
Saulin varmaan hankala neuvotella Ukrainan puolesta tyyliin "jos venäjä vetäytyy ukrainasta pakotteet puretaan" Ukrainahan saattaa haluta sotakorvauksia? Suomiko ne sitten sille maksaa jos Sauli sopii ohi ukrainan tuollaisesta.
Minun kirjoissani, kaikki on aina mahdollista.
Mutta koska rajasit tarkasti tuolla adjektiivillasi millaisesta keskusteluyhteydestä on/tulisi olla kyse, se tavallaan siisti tai ainakin nosti tod näköisyyden hyvin lähelle sataa (vähintäänki-) neutraalimman todellisuuden uudelleenrakentumiselle. Koska tilannehan on nyt oikeasti huono. Ei tää mitää heikkoa enää ole, jos politiikkapuolen jopa itse keskusteluyhteyskin on onnistuttu jo KAUAN aikaa sitten menettään.
Mutta jos sieltä alkaa tulvia taas kasakkaheittoja yms. haavistovisiittiepäasiallisprovoja, kun pitäisi diployhteyttä miinusmerkin puolelta palikoida taas, niin siinähän alkaa homma muistuttaa jo identtisestikin zelenssin asennetta, aiempaa asennetta, siis tarkoitin, muttei toivottavasti sitten kuitenkaan myös tilannetta.. . Joten, vastaus täsmäkysymykseesi on ei. Mutta vastaus kontrollinsäilyttämismielessä sellainen, että fyysinen neuvotteluTIIMI olisi/on otollisin vaihtoehto tässä vaiheessa, tilannetaju ja potentiaalinen vakavuusaste huomioden.
Mutta. Nämä eivät ole minun vastuulla. Ei minun pidä päättää ketkä ulkopolitiikkaa hoitavat. Ei minulla ole tuollaista toimenkuvaa, roolia, asemaa, eikä yhtään mitään muutakaan asiaanliittyvää täsmäkäsitystä. Minä suosittelen tosin ensisijaisesti Saarikkoa linjoille, jos joku haluaa neuvon ottaa vastaan. Ja mieluusti paikanpäälle. Ja kolme neljä katupartiopoliisiMIESTÄ, jotka ovat RUKn käyneet - taikka jos entisiä rauhanturvaajia löytäisimme, niin sitäkin parempi - mukaan ja kolme neljä luotettavaa tulkkia messiin.
Se luotto ylläpidetään yksikertaistaen paljon sillä, ettei sitä vedetä matalaksi. Muutenhan luotto menee. Ja silloin muodostuu just tällaisia ongelmia jostain etäisistä meille suoraan - röyhkeästi sanottu, mutta - todellisuudessa melko vähäpätöisistä asioista. Ei Suomen talous, kansa taikka perusturva taikka muukaan oikeasti saanut mitään muuta kuin mediadamagea reipasta toistatuhatta kilometriä etäällä olevasta sodasta.
Mutta nuo ovat tuota metatrendiä, ja sen sellaista.
Minä toivon rauhaa Suomeen. Muttei tämä ole eka kerta kun olen jotakin toivonut, eikä toivettani ole kukaan halunnut edes koittaa ymmärtää. Minulla ei ole satojatuhansia miljardeja tai paljon muutakin taikka kaikkea muutenkin näppieni alla. Minä olen vain yksi äijä kuten kaikki muutkin äijät tässä maailmassa. Ainoa juttu jossa koen eroavaisuutta on se, että jotenkin olen tiltannut tavalla, joka saa minussa aikaan taipumuksen rakastaa kaikkia, jolle en tajua miksen vain mahda enää mitään.
Se on hyvin kivuliasta, itseasiassa. Mutta sillä on se hyvä puoli, että jotkut ihmiset, edes kerran elämässään kokevat miltä altruismi tuntuu kun sitä saa. On kaunista nähdä toisessa se paussi, kun hän havahtuu siihen, kun häntä toinen oikeasti rakastaa sellaisena kun hän oikeasti on.
..mietinkin tässä just nyt, että yllättävän moni ihminen itkee seurassani. Joko ilosta, tai helpotuksesta tai rauhantunteestaan tai ihan joistain minulle tuntemattomistakin syistä. Pitää alkaa kerätä ihmisten kyyneleitä talteen pahemman päivän varalta? Tiiä sitä sitte.
Ei ole negatiivinen asia. Mutta Suomi ei ole konfliktin osapuoli Varsinaiset neuvottelut käydään Venäjän ja Ukrainan välillä.
Kaikki on mahdollista sille, joka ei tunne asioita.:)
Olet oikeassa, minä olen idiootti. Tyhmempi kuin hevosenkenkä. Hyvä että ollaan edes jostain samaa mieltä.
Mutta, todellisuudessa, kaikki on mahdollista. Epätodennäköisimmästä mahdottomalta vaikuttavaan asti. Jotkut ovat tuollaista kokeneet, toiset .. vähemmän. Itse kuulun tuohon vähemmän porukkaan. Mutta vähänkin on jo kiinnostavaa, jos siitä osaa iloita.
kukin tyylillään. ja sen pituinen tarina se
Outoa, että trollit jaksavat kirjoittaa tänne hölmöjä totuuksiaan. Täytyy olla yhtä hullu kuin Putin, että niihin uskoisi. Niitä ei edes koko Suomesta löydy paria enempää.
Eli sinä olet Zelenskyi kun jokainen Ukrainan hurmoksellinen sotauutinen menee läpi? Taidat olla äärimmäisen yksinkertainen ihminen.
Teitä Putinin trolleja ei ole voinut pitää edes ihmisinä pitempään aikaan. Kätenne ovat Ukrainan lasten veressä.
Salen pitää tehdä Putinille lauantaisauna tarjous.
Eli kustantaa makkarat ja koskenkorvan (Urkin tyyliin)…
Sitten kun Putte on ”pienessäsievässä” niin ehdottaa karjalan palauttamista, halpaa polttoainetta ja naisia Suomen kaduille 😄.
Ehdottomasti halvan energian puolesta. karjalakin voisi olla yksi ajatus. mutta naiset.. entinen elämän suola, jää minun kohdallani kyllä historiaan ...
...joten enemmän siis teille muille?! :D
Sale voi yrittää puhua Putlerille järkeä. Vaikuttaa, että Putler on ympäröinyt itsensä joo-joo miehillä eikä hän enää saa rehellistä aitoa tilanne kuvaa. Hän esimerkiksi saattaa olla kykenemätön huomaamaan, että Ukrainan operaatio menee koko ajan kohti Venäjän nöyryyttävää tappiota.
Putin on fasistinen imperialistinen johtaja. Hänen kanssaan ei voi tehdä rauhaa - koskaan. Euroopan rauha taataan vain asevarustelun kautta kuten Kylmän sodan aikoihin.
Voi olla että olet oikeassa joo.joo miesten suhteen. Kaikillahan on aina sellainen pikku hovinsa, kun valtaan pääsevät, jotka puhelevat mieluisia eikä sitä aitoa tilannekuvaa oikein pääse muodostumaan.
Mutta tappio tai ei, niin selvää on se, ettei sotilasliitto ala riskeerata mitään pitääkseen ukrainan. Mutta se on selvää, että niin romaniassa kuin puolassakin on jo ihan täyspaniikit päällä. Eivätkä sii ole rajanaapureita hyök valtion kans ollenkaan. Suomessa porukka vaan puhuu jostain hiton kesäjuhlistaan, ja veneilystä sekä aurinkomatkojen lomakohteista. Että tavallaan emotinaalisesti ihmiset voi todella hyvin kun aletaan vertailla.
aseita olisi nykyään nanodronet, IT-ohjukset ja satelliittilaserit.
Sauli kertoo että suomi on tilannut USAsta ydinpommeja. Että älä kuule ala meille!
No niin.
Tuossa kunnon uutinen jo. Seuraavaksi mitä, satelliittilaserpuolustujärjestelmä?
No, heipä hei, Sauli tässä, hei...
Kiitos viimeisestä, tosin taisit silloin hieman muunnella totuutta, mutta siihenhän sinulla toki on oikeus, suurvallan presidentti, jep jep...
No tuota, niin Macron käski soitella, kun ollaan, köh köh, vanhoja hyviä tuttuja. Siitä Ukrainasta olisi kyse... Me emme hyväksy, siis tuota, köh köh, vastahyökkäystä vapaaseen Ukrainaan tai siis, köh köh, natsien miehittämään fasistitasavaltaan, jep jep!
Vladimir, olet niin kovin hiljaa, oletko siellä?
"Presidentti Niinistö, Venäjän Federaation Presidentti Vladimir Putin on valitettavasti, joutunut vastaamaan toiseen tärkeämpään puheluun. Kiovan valtausparaatin yksityiskohdissa on vielä muutama epätyydyttävä yksityiskohta. Kiitämme soitostanne, voikaa hyvin, Presidentti Putin ei ole teille vihainen!"
Jestas sentään mikkä rinnat!
Kiitti päivän piristävimmästä viestistä. On teillä ihmisillä kyllä mielikuvitusta vaikka sitten muille jakaa. On todellakin ollut erityinen etuoikeus saada teidätkin kohdata tällä mm-alafoorumilla näinä lopuaikojen alkuvaiheessa. Olen kohdannut työni ja seikkailujenikin puolella jos jonkunmoista koulutuslaitosta, työ/asiakasporukkaa, IRL foorumia sekä nettikeskustelujakin, mutta kyllä mm-alafoorumilla on ollut ehdottomasti minun elämäni ylivoimaisesti parhaat tarinat, ja taitaa olla jopa mieletkin, Paras jengi ikinä. Dream team, josta tapasin aina unelmoida. Huippukokemus.
Jos vielä useampi teistä rukoilisi, ois se piste iin päälle.
Ihan sama kunhan ollaan Natossa ylihuomenna
On se kumma kun ei osata mennä sinne Natoon kerta jos jo haku vaiheessa on turva takuut.
Puhelimessa varmaan uhittelee Suomen Nato optiolla --> Putinille seuraava maali selväksi.
Epäilen onko poliitikkomme lahjottuja Venäjältä käsin ettei sitä jäsenyyttä osata ottaa, jos se on median mukaan tarjolla. vai onko niin ettei sinne huolitakaan ja bluffilla mediassa kerrotaan muuta. hmmm
Suomen ja venäjän raja kiinni heti. Jokaisen venäläisen seuranta. Kaikille suomessa asuville venäläisille supo perään.
Puolustusvoimien sisäinen tutkinta vakoilun varalta.
Sauli sohii ampiaispesää. Putinilla on nyt parempaakin tekemistä kuin jutella lämpimiä jonkun Saulin kanssa. Tuskin vastaa puheluun tai hyvin lyhyt puhelu.
Länsi tarkistaa Putlerin sijainnin tulevaa erikoisoperaatiota varten.