– joutuu keräämään rahaa kasinomainoksilla ja pikkuvipeillä.
https://seura.fi/asiat/tutkivat/propagandaa-jakava-mv-sivusto-ei-nayta-kelpaavan-edes-venajalle-joutuu-elamaan-kasinomainoksilla/?shared=1980857-4247dba7-1
Venäjän hallitsemalla alueella Itä-Ukrainassa majapaikkaansa pitävä sivusto jakaa päivittäin Venäjän valtion propagandaa, salaliittoteorioita ja selittää Venäjän aloittamaa sotaa parhain päin. MV:n päätoimittajana esiintyy entinen Porvoon teatterin näyttelijä-ohjaaja Janus Putkonen.
MV-sivusto myy lukijoilleen myös Premium-jäsenyyksiä muutaman euron kuukausihinnalla. Maksuja pyydetään Paypal-tilille, jonka käyttäjänimi viittaa venäläiseen tai ukrainalaiseen ihmiseen.
Putkonen on vihjannut sivustolla ja sosiaalisessa mediassa, ettei hänellä olisi enää käytössään suomalaista pankkitiliä. Rahansiirrot hänelle on tehtävä toisen suomalaisen yksityishenkilön tilille.
Osa maksuista ja muusta sivustolle annettavasta taloudellisesta tuesta kerätään erilaisilla kryptovaluutoilla. Tätä maksuliikennettä on vaikea seurata ja todentaa.
Kaikkiaan MV näyttää keränneen esimerkiksi bitcoineina viime kesästä lähtien vain noin 900 euroa. Tästäkin suurin maksuerä oli joulukuussa siirretty, nykykurssilla noin 800 euron lahjoitus. Sen maksaja on jäänyt toistaiseksi mysteeriksi.
Summat ovat pieniä, mutta toisaalta ainakin Itä-Ukrainan alueella noilla rahoilla pystyy tulemaan toimeen eri tavalla kuin Suomessa.
Tällä hetkellä hän hallinnoi MV-sivuston lisäksi Uusi Verkkomedia-, Russia Main News-, Forsided– ja Mainland-nimisiä verkkosivuja. Näiden mainosliikenne näyttää samankaltaiselta tai heikommalta kuin MV:lla.
MV-sivusto ei näytä kelpaavan edes Venäjälle
Anonyymi
6
128
Vastaukset
- Anonyymi
Janus Putkonen ei vastannut Seuran yhteydenottoihin.
- Anonyymi
Kuka hemmetti haluaa MV-lehden premium jäsenyyden :D
Kuulostaa kyllä enemmänkin perverssiltä huumorilta. 😅
Onhan se toki positiivista, että Vittulaisella on edes yksi lukija, joka ilmeisesti tienaa yli kansaneläkkeen.
- Anonyymi
Seura?
- Anonyymi
Ei mikään ihme.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17341761/umv-eli-mvlehti-net-on-nykyaan-radio-moskova-propagandalahetyksineen#comment-113281905
Sivusto menetti nopeasti kaiken uskottavuutensa tukiessaan Venäjän hyökkäystä Ukrainaan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa1594554Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.392522Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1452173Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet321307- 701184
Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.711112Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen681019En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on391013- 53943
Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä
Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies115920