UMV eli mvlehti.net on nykyään Radio Moskova propagandalähetyksineen

Anonyymi

Sivuston https://mvlehti.net uskottavuus on pudonnut nollaan Venäjän hyökättyä Ukrainaan ja sivuston edelleen toimiessa Venäjän propagandakanavana tukien tuota hyökkäystä. Sinänsä tuo tukeminen on loogista kun mvlehden palvelimet ovat jo aikaa sijainneet Venäjän rajojen sisäpuolella. Sen lauluja laulat jonka leipää syöt.

Jos koette kiusauksen käyttää mvlehteä linkkinä viestissänne niin älkää tehkö sitä. Linkkaamalla sinne leimaatte itsenne osaksi Venäjän propagandakoneistoa ja vähennätte viestinne uskottavuuden lähelle nollaa. Aikanaan 80-luvulla kaikki tunsivat Radio Moskovan ja naureskelivat sieltä lähetettyjen suomenkielisten lähetysten sisältämiä valheellisia väitteitä.

Propagandassa on aina tärkeää sekoittaa sopivassa suhteessa faktaa ja fiktiota. Osa mvlehden väitteistä pitää paikkansa. Iso osa niistä ei pidä paikkaansa ja erityisesti väitteiden perusteella sivustolla tehdyt johtopäätökset ovat virheellisiä värittyen voimakkaasti Putinin Venäjän osoittamaan suuntaan. Tuo koskee niin sotaan, politiikkaan, Suomen poliittiseen tilanteeseen kuin myös esimerkiksi koronaan ja koronarokotuksiin liittyviin johtopäätöksiin ja väitteisiin.

Jos mvlehden sivuilla on esitetty paikkansapitävä väite johon haluatte viitata niin tuo samainen uutinen löytyy aivan varmasti myös joltakin uskottavalta sivustolta. Viitatkaa siihen uskottavaan sivustoon, älkää mvlehteen. Jos uutista ei löydy muualta niin varsin todennäköisesti kyse on valeuutisesta.

78

1563

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Erittäin hyvä saada oikeaa tietoa alueelta

      • Anonyymi

        ... jos siis haluaa tietää mikä on Venäjän ja Putinin mielipide alueen tapahtumista. Jos taas haluaa tietoa niin sitä ei tuolta löydy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ... jos siis haluaa tietää mikä on Venäjän ja Putinin mielipide alueen tapahtumista. Jos taas haluaa tietoa niin sitä ei tuolta löydy.

        Niin juuri.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin juuri.

        Nyt on Suomessa kaksi isoa asiaa esillä, jossa molemmissa Venäjällä on halua ja kykyä meitä painostaa: Nato - jäsenyys ja Hanhikiven ydinvoimalan rakentaminen Rosatomin voimalla.

        Odotettavissa on siis uhkailua ja pelottelua sekä valeuutisia erityisesti somen kautta jaettuna. Jos haluatte olla ajan tasalla siitä mitä Venäjä teidän haluaisi ajatella niin mvlehti esittää kootusti Venäjän kulloisenkin propagandan suomenkielisenä.

        Muistakaa että propagandassa sotketaan tunnetta, faktaa ja fiktiota tarkoituksena muuttaa teidän mielipidettänne propagandan levittäjän haluamaan suuntaan. Siksi Venäjältä viimeaikaiset muistutukset ydinaseen käytöstä.

        Fiktion puolella Venäjä jatkaa väitteitään Suomessa valtaa pitävistä fasisteista. Varsin tarkoitushakuista kirjoittelua jolla pohjustetaan sotilaallisia toimia Suomen suuntaan.

        Suomen tuleva Nato - jäsenyys hermostuttaa Putinia, joka itse on omalla toiminnallaan on saanut Suomen harkitsemaan asiaa.

    • Anonyymi

      Monta kertaa yle yms värittää uutiset

      • Anonyymi

        Eikä väritä.

      • Anonyymi

        juu, ei ole mustavalkotelkkaria enää, kuten oli suomettumisen parhaina vuosina.

    • Anonyymi

      MV lehteä ei lue kuun venäjää suosivat persut.

      • Toki myös lääkekaappilaiset ja molemmat kavoniuslaiset sitä fanittavat ihan täpöllä.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Toki myös lääkekaappilaiset ja molemmat kavoniuslaiset sitä fanittavat ihan täpöllä.

        Minä luen myös MV-lehteä. Tosin luen myös molempia kotimaisia iltapäivälehtiä, Hesarista ilman tilausta saatavia juttuja, PT-mediaa. CNN:ää, Farsnewsia, Al Jazeeraa, Southfrontia, Yrjöperskeleen blogia, BBC:tä, Washincton postia, El Paisia, Katson Telediariota, Joitain jäi kai mainitsematta.
        Luen myös toisinaan Repe Ruutikallon kommentteja, jotka joskus olivat uskontopalstoilla jopa järjellisiä, mutta täällä niiden lukeminen tuottaa jonkinlaisen älyllisen myötähäpeän.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Toki myös lääkekaappilaiset ja molemmat kavoniuslaiset sitä fanittavat ihan täpöllä.

        Sopulit ja lampaat lukevat hesaria ja iltapaskaa päät märkinä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä luen myös MV-lehteä. Tosin luen myös molempia kotimaisia iltapäivälehtiä, Hesarista ilman tilausta saatavia juttuja, PT-mediaa. CNN:ää, Farsnewsia, Al Jazeeraa, Southfrontia, Yrjöperskeleen blogia, BBC:tä, Washincton postia, El Paisia, Katson Telediariota, Joitain jäi kai mainitsematta.
        Luen myös toisinaan Repe Ruutikallon kommentteja, jotka joskus olivat uskontopalstoilla jopa järjellisiä, mutta täällä niiden lukeminen tuottaa jonkinlaisen älyllisen myötähäpeän.

        Teet oikein, että luet monipuolisesti lähteitä. Nämä fanaattiset natotrollit ja Venäjä-vihaajat eivät missään nimessä halua lukea muita lähteitä kuin valtamediaa, jotta heidän maailmankuvansa ei sorru.

    • Anonyymi

      Suomessa ei tarvitse viranomaisten puuttua tuon propagandasivuston toimintaan kun mvlehti itse r­ys­si­i oman maineensa.

      • Anonyymi

        Ryssii oman arveluttavan maineensa. Paraneeko se ryssimällä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ryssii oman arveluttavan maineensa. Paraneeko se ryssimällä?

        Putlerin mielestä maine paranee rys­si­mäl­lä. Muu maailma on asiasta eri mieltä. Putkonen toki kuuntelee vain putleria.

        Suuri hämmästys venäläisille että muu maailma on asiasta eri mieltä. Vielä suurempi hämmästys kun yhtäkkiä Venäjällä meneekin omassa maassaan todella huonosti.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Putkonen asuu donetskissa mutta kai muistatte että lehden perustaja Iljan isä on venäläinen. Olihan se silloinkin lehti samaan suuntaan kallellaan.

      • Anonyymi

        Oli joo, mutta tuolloin Iljan aikoihin MV-lehti keräsi suosiotaan keskittymällä niihin maahanmuuttajien tekemiin rikoksiin, joista YLE ja muut isot mediat vaikenivat. Tällä tavoin YLE ja muut nostivat mvlehden uskottavuutta kansan silmissä. Venäjään liittyviä asioita ei sivustolla käsitelty juuri ollenkaan.

        Sivusto sai tuolloin vankat kannattajansa, jotka ovat roikkuneet mukana ja joita nyt sitten yritetään kääntää mukaan tukemaan Venäjän asiaa. Moni on jo tajunnut muutoksen mutta hitaimmat edelleen luulevat mvlehden olevan heidän asiallaan.

        Mutta, mutta...
        Putinin yksi tärkeimmistä agendoista on ollut länsimaiden ja EU:n yhtenäisyyden nakertaminen. MV-lehden EU- ja maahanmuuttajauutisointi on jostain ihme syystä ollut kuin suoraan Putinin oppikirjasta. Kyseinen probakanda osui moneen ja syötti nielaistaiin aina yhtä syvälle. Kyse ei ole siitä, aiheuttaako hallitsematon maahanmuutto ongelmia vai ei, vaan siitä, että Putin mielellään aseistaa maahanmuuton oman propagandkoneistonsa käyttöön ja antaa siitä sitten tarinaa aivan täyslaidallisen.

    • Anonyymi

      Mitkä muut "vaihtoehtomediat" ovat ryhtyneet kannustamaan Venäjää ja tukemaan Venäjän hyökkäystä Ukrainaan?

      Nyt olisi hyvä hetki erotella jyvät akanoista.

      • Anonyymi

        Tuossa alla on mainittu toisesta keskustelusta useita mvlehden "kaverisivustoja", viesti 11.03.2022 07:50

    • Anonyymi

      Korkean profiilin elinkautista istuvat rikolliset kuten esimerkiksi poliisinmurhaajat saavat vankiloissa fanipostia ja jopa avioliittoehdotuksia. Lieneekö sama tilanne mv­lehden kohdalla eli mie­len­ter­veys­po­ti­laat tuntevat vastustamatonta tarvetta käydä lukemassa mitä sivustolla kulloinkin julkaistaan?

      Selittäisi nimittäin varsin paljon sitä surkeaa tasoa mikä noita mv­lehti­linkkejä sisältävissä viesteissä usein on. Toinen mahdollisuus on tietenkin se, että niitä laativilla suomenkieli ei ole äidinkielenään.

    • Anonyymi
    • Anonyymi
      • Anonyymi

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17344225/lopettakaa-mv-lehti#comment-113269608

        Tuossa siis tarkemmin. mvlehden perustajan taustoja tarkastellaan ja kaverisivustoina mainitaan ainakin seuraavat:

        turvamies(piste)fi
        koronakapina(piste)net
        vapaudenliitto(piste)fi
        valo-liitto(piste)fi
        uudenajanpalvelut(piste)com

        Suosittelen lukemaan koko linkitetyn viestin. Se on keskusteluun lähetetty 11.03.2022 07:50 ja tällä hetkellä on keskusteluketjun toiseksi viimeinen viesti.

        Luetteloon lisättävä tietenkin

        https://uvmedia.org/

        Myös tuo on putkosen sivustoja ja siellä hurrataan Venäjän hyökkäykselle Ukrainaan.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Miten niin pudonnut nollaan? Kyllä se on ollut sitä ihan kaiken aikaa.

      Pelkkiä valheita ja venäläistä propagandaa, ei siellä mitään muuta ole koskaan ollut.

      • Anonyymi

        Ilja Janitskinin ollessa nokkamiehenä tuolla uutisoitiin varsin paljon sellaisista ulkomaalaisten tai ulkomaalaistaustaisten ihmisten tekemistä rikoksista, jotka jäivät "vahingossa" YLE:ltä ja muulta valtamedialta huomaamatta. Kun YLE ja HS antoivat ymmärtää että rikoksen tekijä oli kantasuomalainen, mvlehti paljasti teosta epäillyn nimen. Nimi yleensä oli tarkistettavissa diaarinumeron avulla oikeuden pöytäkirjoista.

        Samalla lailla vuonna 2015 turvapaikanhakijoiden vyöryessä maahan YLE antoi ymmärtää tulijoiden olevan pääasiassa hädänalaisia syyrialaisia perheitä. Mvlehdessä julkaistiin kuvia, joissa näkyi miten tulijat olivat todellisuudessa yli 90% nuoria irakilaismiehiä. Kuka tahansa joka näki tulijoita pystyi todentamaan saman asian.

        Tuolla tavalla mvlehti hankki humanitääristä maahanmuuttoa vastustavien piirissä uskottavuutta ja suosiota. Valtamedian hyökkäykset sitä vastaan ja Iljaan kohdistunut poliisioperaatio syytteineen ja luovutuspyyntöineen Espanjasta sekin lisäsi sivuston uskottavuutta. Tuolloin mvlehti ei juurikaan ottanut kantaa Venäjän tekemisiin.

        Nyt tilanne on täysin toinen. Mvlehti on muuttunut ensin koronasalaliittoteorioita ja sittemmin puhdasta Venäjän sotapropagandaa levittäväksi avoviemäriksi. Sen serverit siirrettiin taannoin Venäjälle suojaan Suomen viranomaisten toimilta juuri nyt tapahtuvaa toimintaa varten.

        Sivuston omistaja oletti vanhan maineen mahdollistavan propagandan levityksen vanhojen lukijoiden piirissä. Hän oli väärässä.

        Heti kun edes vähäsen erimieltä, vihaista väki leimaa sinut trolliksi, putleriksi,ryssäksi. Mikä tätä kansaa vaivaa? Katsokaa peiliin.!

    • Anonyymi

      Mahtaa aloittakaa ...ttaa kun ei tunnu palvelunestohyökkäykset tepsivän.

    • Anonyymi

      MV on kuin iltapäivälehti. Illalla nautiskelen syväluotaavia analyyseja länsimaiden kriisistä magneettimediasta

    • Anonyymi

      Duoda duoda... Mitenkäs se Putkonen sitten monesti lähetyksissään tubessa on haukkunut venäläiset?

      • Anonyymi

        Missä kohdassa mvlehti - sivustoa Putkonen haukkuu venäläiset ja tuomitsee Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan?

        Nyt siis keskusteltiin mvlehti - sivustosta, ei jonkun Putkosen tubetuksista.

        No eikös Putkonen ole sen aviisin piätoimittelija? Piätoimittelija on eri linjoilla aviisinsa kanssa, niinkö meinaat? Taidat olla tollo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No eikös Putkonen ole sen aviisin piätoimittelija? Piätoimittelija on eri linjoilla aviisinsa kanssa, niinkö meinaat? Taidat olla tollo.

        Edelleenkin keskusteltiin mvlehti - sivustosta ja sen kautta jaettavasta Venäjän sponsoroimasta materiaalista. Palataan asiaan Putkosen väitettyjen Venäjän arvosteluiden osalta siinä vaiheessa kun niitä on nimenomaan mvlehti - sivustolta luettavissa. Jos sellaisesta tiedät niin laita linkkiä.

        Putkosen muu elämä ei siis kiinnosta vaan se, millaista materiaalia mvlehti - sivusto levittää.

      • Anonyymi kirjoitti:

        No eikös Putkonen ole sen aviisin piätoimittelija? Piätoimittelija on eri linjoilla aviisinsa kanssa, niinkö meinaat? Taidat olla tollo.

        Usko nyt, ettei tämä ole leffakerho. Kukaan jaksa tuntien videoita.

    • Anonyymi

      Suur-Ruotisista haaveilevat svedu-trollit levittävät ruotsinisänmaallista propagandaansa.

    • Anonyymi

      Hulluhan tuo Putkonen mitä netistä löytyy. No tietysti Putinkin.

      • Anonyymi

        Johdonmukaisesti Putinin asialla.

        Kukaan mvlehden lukija ei voi väittää etteikö olisi tuota jo huomannut.

      • Anonyymi

        Tuo putkoskeskustelu jo poistettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Johdonmukaisesti Putinin asialla.

        Kukaan mvlehden lukija ei voi väittää etteikö olisi tuota jo huomannut.

        No ei ole huomannut.
        Jos on ollut itsekin vähän kallellaan EU-vastaisuuteen.. MVlehti on ollut oivallinen kanava Venäjälle, ruokkia EU-vastaisuutta ja ruokkia eristäytymistä muusta maailmasta. "Yksin on parempi"-sanoma, on kelvannut yllättävän monelle. Tätä sanomaa on tehostettu maahanmuuttouutisilla, joissa kaikissa on sama ajatus, "Rajat kiinni Eurooppaan", "Missä EU, siellä ongelma"

    • Anonyymi

      Miksi aloittaja kirjoittaa venäjän isolla alkukirjaimella, kuten esimerkiksi Ukraina kirjoitetaan? Ei, venäjä kirjoitetaan pienellä.

      • Anonyymi

        Venäjä kirjoitetaan pienellä vasta kun sitä käytetään tavallisena substantiivina. Esimerkkinä jonne, joka pienellä kirjoitettuna tarkoittaa tietynlaisen ihmisjoukon jäsentä mutta isolla kirjoitettuna on jonkun nimi.

        "Menestystä hakevan ei kannata lähteä tanssiin kaiken maailman venäjien ja pohjoiskoreoiden kanssa."

        Esimerkki lauseesta jossa Venäjä kirjoitetaan pienellä kirjaimella halventavassa merkityksessä.

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Mikäs on kansalainen.fi - sivuston suhtautuminen Venäjän hyökkäykseen Ukrainaan?

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Venäjän mafia, entiset vastavakoilu upseerit(KGBstä) ja numero Yksi, joka siunaa kaikki toimenpiteet ovat vuosia rahoittaneet Euroopassa äärioikeistoa ja äärivasemmistoa, jotta saisivat nakerrettua EU:ta, koska demokratia on se, joka ajaa maailman tuhoon ja Tsaari pelastaa imperiumi. Ja maaorjathan ovat jo olleet kyykyssä vuosisatoja.

      Donetskiinkin kuulemma tuotiin rahaa matkalaukullisia ja sitte turistiksi naamioituneita venäläisiä bussilasteittain. Luulen, että Janus on osunut tuohon saumaan ja luullut, että Venäjän kansalta ryöstetyt rahat kuuluvat hänelle.

    • Anonyymi

      Tässäpä muutamia aiheita joista mvlehti ja vastaavat levittävät Venäjän valheita juuri nyt:

      https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008780256.html

      Valheiden välittämä sanoma tiivistettynä: "Suomi on natsimielistä Mannerheimia ihannoiva, neuvostosiviilien kansanmurhaan syyllistynyt valtio, jonka pitäisi olla kiitollinen tsaarin ajan Venäjälle ja Neuvostoliitolle sen sijaan, että se tarjoutuu nyt Naton astinlaudaksi hyökkäykselle Venäjää vastaan." Kun tuollaista sanomaa näette niin tiedätte että se tulee suoraan sylttytehtaalta kaalinhajun saattelemana.

      Samaan aikaan myös Ruotsi on väärän tiedon levityksen kohteena kun Moskovassa levitetään julisteissa väitteitä siitä että mm. Astrid Lindgren ja Ingmar Bergman olisivat olleet natseja.

    • Anonyymi

      Nykyisellään mvlehti on mainostanut positv nimisen sivuston "uutisia". Onko sekin Putlerin äänitorvi?

    • Anonyymi

      Niin ja vaikka kuinka puolueettomaksi itseään väittäisivätkin, niin silti kyse ei välttämättä ole alkuunkaan siitä.

      Lehden juttuihin vakavasti uskovien pitäisi ottaa "silmä käteen" ja tarkastella asioita vähän kriittisemmin ja myös sen kannalta mikä taho siitä, että sen lehden artikkeleihin uskotaan selvästi eniten hyötyisi?

    • Anonyymi

      Rikoksia ikänsä tehneenä ja kansaansa sukupolvien ajan manipuloimana itämafia on kyllä oppinut toimimaan niin, ettei siihen suoraan viittaavia johtolankoja asioista löydy. Siksi pitäisi katso asioita konteksti pohjaisesti, eikä vain uskoa johonkin, joka väittää itseään puolueettomaksi ja antaa ehkä itsestään silotellun kuvan.

      Kyllä niiden juttujen jo pitäisi paljastaa aivan tarkasti minkä organisaation/maan jutuista on kyse ja ettei kyse ole alkuunkaan puolueellisesta kanavasta.

    • Anonyymi

      Putlerin natsitrollit levittää hirmuhallitsija Putinin propagandaa

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Vai sinuako pitää uskoa?

    • Anonyymi

      Epäilen että Kremlillä on joku keino kiristää MV-lehden päätoimittajaa, eihän siinä muuten ole mitään järkeä että levittää omaakin etuaan vastaan kohdennettua diktatuurin propagandaa.

    • Anonyymi

      MV-lehti on paras media. Se paljasti pakoloiset.

      • Anonyymi

        Mvlehti Ilja Janitskinin aikaan oli aivan eri julkaisu kuin tämä nykyinen ryssämielinen propagandasivusto. Janitskin ei julkaissut juuri mitään Venäjän toiminnasta eli ei haukkunut mutta ei myöskään kehunut.

        Nykyversio sivustosta yrittää edelleen elää aiemmin hankitulla maineellaan. Mikä ei tietenkään onnistu kun valehtelu siellä on nyt niin räikeää.

    • Anonyymi

      MV-sivusto on uskonnollista propagandaa joka ei vastaa todellisuutta. Mieleen tulee Vartiotorni-lehti, joka maalailee kuvaa fantasiasta irti todellisuudesta olevine kvasiperusteluineen.

      Tällaisten linkkien postaaminen palstalle vahingoittaa vakavasti yleistä keskusteluilmapiiriä.

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      muistutetaan asiasta...

    • Anonyymi

      Vieläkö joku ämvee - lehteen linkkaa muuten kuin huumorimielessä?

      Aikanaan Radio Moskovan suomenkielisille lähetyksille avoimesti naurettiin ja niitä pilkattiin. Ämveelle ei enää jaksa nauraa kun ryѕѕäfanit sitä joka paikkaan spämmäävät.

      Vinkki teille: Vitsi vanhenee kun sitä toistaa liian usein.

    • Anonyymi

      Venäjällä toiminut propagandakanava Tokentube näyttäis olevan suljettu. Siellä lukee ""Nyt riitti. Tokentube on kiinni. Valot on sammutettu".

      Oi miten surullista jos totta. Venäläinen propaganda ei purrut suomalaisiin äänestäjiin eduskuntavaalien alla ja 4.4.2023 Suomi liittyi Natoon. Meni rahat ja vaivannäkö ihan hukkaan.

      • Anonyymi

        Tollojen tuuballe pitäisi myöntää maininta Natojäsenyytemme edistämisestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tollojen tuuballe pitäisi myöntää maininta Natojäsenyytemme edistämisestä.

        Juuri näin. Olikohan tuo tuubi sisältöineen ittenkin käänteistä psykologiaa ja tollotuubilaiset edistämässä Nato - jäsenyyttä, koronarokotuksia, ilmastonmuutoksen torjuntaa ja 5G - verkkoja?

    • Anonyymi

      Vinkki Venäjän puolelta palstalla trollaaville: Keksikää uusi sivusto MV:n tilalle kun se menetti jo aikaa sitten kaiken uskottavuutensa. Nykyisellään MV:n mainitseminen lähteenä millekään kertoo suoraan sen, että kirjoittaja on levittämässä Venäjän propagandaa.

      Suomen liittyminen Natoon 4.4.2023 ei muuttanut tilannetta. MV on edelleenkin epäuskottava. Siihen linkkaaminen edelleenkin pilaa kirjoittajan uskottavuuden. Eduskuntavaaleissa 2.4.2023 ei yksikään Natoa vastustava puolue saanut yhtään kansanedustajaa Suomen eduskuntaan. Jopa Paavo Väyrynen putosi eduskunnasta esitettyään Venäjää myötäileviä ja Natoa vastustavia mielipiteitä.

      Kansa on puhunut ja teidän progandassanne pitäisi tämä ottaa huomioon. Muuten sillä ei enää ole edes viihdearvoa. Naton viidennen artiklan tölviminenkään ei ole uskottavaa kun mitä ilmeisimmin Venäjä pitää kyseistä artiklaa niin uskottavana ettei ole koskaan hyökännyt yhteenkään Naton jäsenmaahan.

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14836
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    4. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    5. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    6. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3035
    7. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3035
    8. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3034
    9. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      3029
    10. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3026
    Aihe