Kellä onni on se onnen kätkeköön...

Otsikko on vanha Suomalainen sanonta, joka on kulkenut sukupolvelta toiselle ties kuinka kauan. Mistä se on saanut alkunsa tai sanonta, että Suomalaiset ovat kateellista kansaa?

Sanonta ja tapa ovat perimätiedon mukaan peräisin jo rautakauden Suomesta jolloin Suomeen virtasi väkeä niin idästä kuin lännestäkin. Varsinkin Eteläiseen Suomeen asuttautui ryhmiä jotka muodostuivat omiksi kuppikunnikseen. He varmasti pyrkivät myös sohimaan toisiaan, jos se oli oman kuppikunnan edun mukaista. Maailmalla eli nyt ihan Suomen nimellä oman kylän ulkopuolella liikkuessa oli varmaankin syytä olla varuillaan ja peittää vaurautensa tai minkä sitten onneksi käsittikin. Muuten naapurikuppikunnan eli toisen kulttuurin ja heimon edustaja saattoi sohaista ja yrittää varastaa itselleen jotain toiselta. Tällaiseen oli olemassa Magiaakin, Vanha kansa keksi paran. Para kävi varastamassa naapuri/viholliskuppikunnasta vaurautta ja hyvinvointia, lypsi heidän lehmänsä ja toi maidon Paran käyttäjälle...tai ainakin tällaiseen taikuuteen uskottiin...

Lieneekö näiltä ajoin peräisin myytti ajatuksesta Suomalaisista naapurikateellisena kansana .

Kenties myyttiä levittivät Suomenniemellä käyneet vierailjat kauppiaat ym, jotka eivät jääneet tänne asumaan. Ja toisaalta noista olosuhteista ehkä olisi jäänyt myös Suomalaiseen perimätietoon ajatus Suomalaisista naapurikateellisina ihmisinä.

Miten lienee...Vanha perimätieto voi nimittäin mennä sukupolvelta toisella satojen kenties tuhannenkin vuoden ajan...

3

418

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Itselle kateuden tunne on vieras, mutta tunnen lähipiirissäkin kateellisia ihmisiä.

      Esim. minulla on varallisuutta ja autan mielelläni rahoillani lapsiani, mutta pidän visusti suuni, etteivät puolisoni sisarukset saa selville, miten vakaa taloutemme on. Rahan lainaamisesta ei tulisi loppua, jos he tietäisivät, ett sitä olisi helposti saatavissa.

      Olen sanonut, että pankista saa lainaa, mutta kun meiltä sitä saa ilman kuluja ja korkoja, niin ei pankin lainat kelpaa. Viisas sanonta siis, kel onni on se onnen kätkeköön.

      • Tilanteesi vaikuttaa suht tutulta.


    • Muistuttaneeko nykyajan Helsinki tuollaista tänä päivänä. Kuppikuntia, alakultuuriryhmiä, kultteja ties mitä on Helsinki täynnä. Joskus pohtiessani rautakautisen yhteiskunnan olemusta täällä keskusteluissa, eräs keskustelija kehoitti minua menemään Helsingin kapakoihin ja kertoi rautakautisen maailman löytyvän sieltä...tätäköhän hän mahtoi tarkoittaa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      20
      18084
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      56
      4962
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      24
      4607
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      27
      4520
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      36
      4330
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      59
      4210
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      62
      3803
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      42
      3455
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      34
      2726
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      45
      2459
    Aihe