Venäjä pyytää sotilailleen ruoka-apua Kiinalta

No nyt on sitten tämäkin kuultu, Venäjä pyytää Kiinalta sotilaallisen avun lisäksi/rinnalle/vaihtoehdoksi ruoka-apua sotilailleen kun ruoka ei riitä sotaan lähetetyille miehille.

Kiinassa vähän pyöritellään silmiä koska silloin se joutuisi valitsemaan että että kumpaan kelkkaan (putin vai länsi) se silloin istuisi.
Tässä on kyse Kiinan periaatteiden rikkomisesta, eli siitä että se ei puutu sotilaallisiin konflikteihin jotka eivät koske sitä itseään.

Tämä saattaa olla putinin keino kiristää Kiinaa ja itä-länsi polarisaation aikaansaamiseksi joka ei ole Kiinan nykyhetken etu. Länsimarkkinat ja länsiyhteistyö on sille tällä hetkellä tärkeää, joskin Venäjä toimii sille tärkeänä energia- ja raaka-ainetoimittaja alusmaana nyt ja tulevaisuudessa.
2957
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Venäjällä vietetään todenteolla voiton-päivää. Ei taida olla oltermanniakaan leivän päällä. Putinia odottaan leivätön pöytä. Nälkä kurnii suolenmutkassa. Ei edes pierua saa aikaan.

Äänestä
  • Onhan niillä kuivattuja lahnoja parvekkeilla kuivumassa. Siihen vetää vähän vahvaa kofeiinia espressoa.

    Äänestä

Jospa Kiina antaisi apua, risiiniöljyllä terästettyjä rautaisannospakkauksia.

Äänestä
  • Tietysti paras lääke on risiinin siemen tai blinit reilulla karvasmantelia. Mutta vain venäläisille.

    Äänestä

  • Saapas nähä. Jospa Kiina antaakin taloudellista vetoapua ja aseapua ja sotilaallista voimaa Venäjän tueksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tietysti paras lääke on risiinin siemen tai blinit reilulla karvasmantelia. Mutta vain venäläisille.

    Toisaalta risiiniöljy olis hyvä, perääntyessään lannoittaisisivat pellot kun Ukrainan lannoitetuotanto kärsii sodasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Saapas nähä. Jospa Kiina antaakin taloudellista vetoapua ja aseapua ja sotilaallista voimaa Venäjän tueksi.

    Tuskin, silloin Kiina joutuisi lännen pakotteiden alle myös ja se oli todella paha isku Kiinan elektroniikkateollisuudelle kun ovat riippuvaisia yhdysvaltalaisyritysten puolijohteista. On myös muutenkin ihan valtava määrä taloussidonnaisuuksia joita ei kannata tärvätä. Kiina rakentaa talousmahtiaan toimimalla lännen markkinoilla, sitä ei Venäjäyhteistyö korvaa.

    Pitkässä juoksussahan Kiinalle olisi eduksi se että saisi tukea lännen demokratioiden haastamiselle, mutta nyt homma on vielä pahasti vaiheessa ja typerä putin pilasi tämän kehityksen suurvaltahaaveilukiimassaan.

    "Pitkässä juoksussahan Kiinalle olisi eduksi se että saisi tukea lännen demokratioiden haastamiselle, mutta nyt homma on vielä pahasti vaiheessa ja typerä putin pilasi tämän kehityksen suurvaltahaaveilukiimassaan."

    Xi Jinpingille ja muulle Kiinan kommunistijohdossa sopi oikein hyvin Vladimir Putinin & kumppaneiden suunnitelma Ukrainan miehityksestä ja liittämisestä Moskovan alamaiseksi, ja Peking oletti yhtälailla kuin Kremlkin, että se tapahtuu nopeasti ja pienellä verenvuodatuksella, mutta kun matkaan tuli tällaisia mutkia, rajuine pakotteineen, jotka tietävät Venäjän talouden täyttä romahtamista, oli se epäilemättä järkytys molemmille.

    Yhdysvaltain ja Euroopan Unionin hajottaminen oli, ja on edelleen Kiinan ja Venäjän ykköskysymys, ja näiden suunnitelma sen tehtyään oli perustaa yhdessä globaali maailmanjärjestys, todellinen "demokratia". Kiinan ja Venäjän tuntiessa on selvää, että se maailmanjärjestys olisi tosiasiassa raakaa diktatuuria.

    Aivan, tuossa edellä tarkoitin sitä nykytilanteessa Venäjän tukemista kun se Ukrainan valloitushomma ry55ältä meni ihan vituiks', eli Kiinan sotilaallinen yms. tuki Venäjälle ei varmaan Kiinalle sovi. Tottakai Kiina olisi hykerrellyt tyytyväisenä Venäjän Ukrainan valloituksesta ja EU:n natisemista liitoksissaan - mutta niin ei käynyt.

    Äänestä

Onhan niillä kaalta. Kaalia on kyllä Venäjällä se on juutalaisten ykkös heinä Kik herneiden jälkeen ja humuksen.

Äänestä

Venäjän asevoimien sakkaavan ruokahuollon taustalla olisi mitä luultavimmin korruptio.

Valtaosa Venäjän asevoimien kenttämuonatoimituksista on ollut venäläisoligarkki Jevgeni Prigozhiniin yhdistettyjen yritysten vastuulla.

Noin 90 prosenttia edellä mainitusta liiketoiminnasta on kytköksissä Prigozhiniin.

”Korruptio voi olla se, mikä pelastaa Ukrainan”

Toimittaja Christo Grozev kertoo, että "venäläissotilaiden nääntyessä nälkään ja murtautuessa ukrainalaiskoteihin leipää kerjäten" Prigozhinin sotilaille tarkoitettuja kenttämuona-annoksia myydään verkossa.
Venäjällä toimivilla verkkokauppa Ebayn tyyppisillä sivustoilla yhdestä kenttämuonapurkista pyydetään Grozevin mukaan kolme yhdysvaltain dollaria eli noin 2,75 euroa.

Äänestä
  • Venäläiset sotilaat ovat jatkuvassa taistelukosketuksessa. Sotilaat pidetään nälässä, koska helpompi paikata esim vatsaosuma, jos haavoista ei valu kaalisoppaa. Lisäksi siirryttäessä lepoon, säästyy satojen ja tuhansien sotilaiden ruoka-annokset, koska ne ovat kuolleita ja heitetty krematoriomonttuun.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Venäläiset sotilaat ovat jatkuvassa taistelukosketuksessa. Sotilaat pidetään nälässä, koska helpompi paikata esim vatsaosuma, jos haavoista ei valu kaalisoppaa. Lisäksi siirryttäessä lepoon, säästyy satojen ja tuhansien sotilaiden ruoka-annokset, koska ne ovat kuolleita ja heitetty krematoriomonttuun.

    Siellähän sitä proteiinia riittääkin.

    Äänestä

Niille vois jaella myrkkyannoksia. Samaten Tiltuille myös sama menu!

Äänestä

Putinista tulee Xin puudeli. Uusi Lukashenka.

Äänestä
  • Tuskin Putin kovin pitkään on vallassa, mutta hänen seuraajansa.

    Äänestä

Pyysiköhän putin Kiinan XI:ltä ruokaa myös niille tilaamilleen 40 000 syyrialaissotilaalle?

Äänestä
  • Ongelmallista. Kiinalaiset tykkää sianlihasta.

    Äänestä

Tuolla toisaalla ihmeteltiin että jos kiinalaisten ruoka-apupaketeissa on possua, niin mitenhän putinin islamistiset hätäapujoukot siihen suhtautuu?

Äänestä
  • On kai niin että sianlihan valehtelu halal-lampaaksi olisi niitä pienimpiä Putlerin valheista.

    Äänestä

  • Läski uitetaan kymmenen sekuntia järvessä, jolloin muuttuu lahnaksi.

    Äänestä

Osapuilleen 80 prosenttia kaikesta Venäjällä tarvittavasta moottoriöljystä on tuontitavaraa.
Ei niitä tuotantolaitoksia kovin helposti pystyyn pykätä.

Äänestä
  • Venäjän laadukkaimmat moottoriöljyt taitaa tehdä Lukoil Porvoossa.

    Äänestä

Putler on vetänyt Kiinankin talouden laskuun.

Kiinan osakekurssit ovat olleet viime päivinä rajussa laskussa. Eniten kurssit ovat laskeneet teknologiayhtiöissä, muissa kansainvälisesti toimivissa yhtiöissä sekä kiinteistösektorilla. Etenkin kiinteistöyhtiöiden maksuvaikeudet uhkaavat nyt levitä tartunnan lailla yhtiöstä toiseen.

Pääsyynä kurssilaskuun pidetään huolta siitä, että Venäjän sotatoimista seuranneet pakotteet ulotetaan eri muodoissa koskemaan myös Kiinaa. Kiina on pitänyt kauppasuhteensa Venäjään ennallaan.

Sijoittajat ovat tajunneet, kuinka vakavasta geopoliittisesta konfliktista Venäjän sotatoimista Ukrainassa on kysymys, ja kuinka olennaista osaa Kiina näyttelee kriisin kehittymisen kannalta.

Pörssilasku on antanut osviittaa siitä, että vahva sitoutuminen Putinin Venäjään voi käydä Kiinalle kalliiksi.

Äänestä
  • Mutta mikä osuus osakekurssien laskuun Kiinassa on koronalla joka nyt taas alkoi leviämään siellä?

    Äänestä

Putinin herkkua on pandan maksa.

Äänestä

Taitaa Venäjän ruokapupyyntö olla USAn anonyymien tiedustelulähteiden ehdottomasti varma tieto kuten aina.

Äänestä
  • Tiesihän ne Putinin hyökkäävän kun kaikki muut sen kielsi, teikäläisetkin syytti hysteriasta.

    Äänestä

Tavarat on voitu jo toimittaa Kazakstanin kautta, koska tällä vikolla sieltä lähtetiin kaksi lentokoneellista, mm.16 lavaa, "lääkkeitä" humanitaarisena apuna.
Olisi pitänyt jonkun selvittää tuliko nuo lennot Puolan ja Ukrainan rajalle, jonne ne Kazakkilehden mukaan piti lähettää.
Kazakstanilla on raja, paljon liikennettä ja tavaranvaihtoa Kiinasta. Ystävyys kyllä myös Ukrainan kanssa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

No nyt on sitten tämäkin kuultu, Venäjä pyytää Kiinalta sotilaallisen avun lisäksi/rinnalle/vaihtoehdoksi ruoka-apua sotilailleen kun ruoka ei riitä sotaan lähetetyille miehille.

Kiinassa vähän pyöritellään silmiä koska silloin se joutuisi valitsemaan että että kumpaan kelkkaan (putin vai länsi) se silloin istuisi.
Tässä on kyse Kiinan periaatteiden rikkomisesta, eli siitä että se ei puutu sotilaallisiin konflikteihin jotka eivät koske sitä itseään.

Tämä saattaa olla putinin keino kiristää Kiinaa ja itä-länsi polarisaation aikaansaamiseksi joka ei ole Kiinan nykyhetken etu. Länsimarkkinat ja länsiyhteistyö on sille tällä hetkellä tärkeää, joskin Venäjä toimii sille tärkeänä energia- ja raaka-ainetoimittaja alusmaana nyt ja tulevaisuudessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu