Onko Jalasjärvisillä ja kurikkalaasilla yleisestikin hoirattaa mukulansa muoreilla ja vaareilla.
Itte mennään niinsanotusti töihin jonneki suojatyöpaikkaan ja kakarat kyydistään vanhalle muorille hoitoon. Sitteen maatahan itsekin kun sieltä työstä päästään puolen yön aikaan. Muori raukka joutuu passaamaan ja paapomaan.
Jalasjärvellä ei vissihin ole perhepäivähoitoa.
On se tietenkin hyvä kun ihminen työllistyy. Samalla työllistää koko lähipiirin vanhuksia myören.
Voidaan vissiin vaatia, että isovanhemmat joutuu suunnittelemaan menonsa miniöötten työvuorojen mukaan.
Kakarootten hoito
3
221
Vastaukset
- Anonyymi
Eikö tuo ole neuvolahenkilökunnan velvollisuus ohjata lapset kunnalliseen perheoäivähoitoon jos lapsen vanhemmat ovat kykenemättömiä.
Lapsi tarvitsee sosiaalisia kontakteja.
Päivähoidossa sanavarasto halaten puhe kehittyy. Lapsesta tulee liikunnallinen sekä oppii kädentaitoja.
Helppo se on mummulaan mennä jätä jättää lapset sinne toisten vastuulle. Pienellä eläkkeellä syötettäväksi ja juotettavaksi.- Anonyymi
Kyllä ne nuoret äidit osaa puhua mustan valkoiseksi.
Ollaan niin pullantuoksuisia äitejä. Facebookiin kuvataan lärviään ja imetyskuvia. Miten leivotaan ja touhutaan lasten kanssa mutta totuys on tarua ihmeellisempää.
Luulisi neuvolan ammattihenkilökunnan näkevän ihmisen läpi ja ainakin lastenneuvolassa katsovan lasten etua.
Mutta se ei ole oikein, että isovanhemnat joutuvat hoitamaan lapser ja järjestämään omat menonsa lastenhoidon vuoksi.
Kurikassa on ilmainen päivähoito, miksi sitä lastaan ei voi sinne viedä.
Nyt kyllä heittäisin pallon neuvolatädeille. Heillä on keino painostaa lapset päivähoitoon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä ne nuoret äidit osaa puhua mustan valkoiseksi.
Ollaan niin pullantuoksuisia äitejä. Facebookiin kuvataan lärviään ja imetyskuvia. Miten leivotaan ja touhutaan lasten kanssa mutta totuys on tarua ihmeellisempää.
Luulisi neuvolan ammattihenkilökunnan näkevän ihmisen läpi ja ainakin lastenneuvolassa katsovan lasten etua.
Mutta se ei ole oikein, että isovanhemnat joutuvat hoitamaan lapser ja järjestämään omat menonsa lastenhoidon vuoksi.
Kurikassa on ilmainen päivähoito, miksi sitä lastaan ei voi sinne viedä.
Nyt kyllä heittäisin pallon neuvolatädeille. Heillä on keino painostaa lapset päivähoitoon.mailla on aina tehty pimeitä töitä osittain edes käsittämättä sitä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san91513Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621147- 501120
Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661097Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731019Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182950Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153932- 89877
Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717867Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu112865