Kuuluvatko hoitsut rikollisjärjestöihin?

Euroopan unioni määrittelee termin ”järjestäytynyt rikollisuus” yhdentoista ominaisuuden luettelolla. Luetelluista ominaisuuksista neljän pakollisen (kohdat 1, 3, 5 ja 11) sekä yhteensä kuuden kohdan on toteuduttava, jotta ryhmä täyttäisi järjestäytyneen rikollisuuden vaatimukset.

1. useamman kuin kahden henkilön yhteistyö
2. ryhmän jäsenillä omat määrätyt tehtävät
3. ryhmä toimii pitkän tai rajoittamattoman ajan
4. ryhmä käyttää sisäistä kuria
5. ryhmää epäillään törkeistä rikoksista
6. ryhmä toimii kansainvälisellä tasolla
7. ryhmä käyttää väkivaltaa tai muita uhkailukeinoja
8. ryhmä käyttää peiteyhtiöitä
9. ryhmä harjoittaa rahanpesua
10. ryhmä pyrkii vaikuttamaan poliitikkoihin, julkiseen hallintoon, tiedotusvälineisiin, oikeusviranomaisiin tai talouselämän edustajiin
11. ryhmän toiminnassa taloudellisen hyödyn ja/tai vallan tavoittelu on määräävänä tekijänä.

Siinä teille ammattiliittojen tunnusmerkit, jotka järjestäytyneenä keräävät suojelurahaa, eivätkä maksa veroja tuloistaan, vaan loisivat työtä tekevien siivellä.

Jotta laajamittainen järjestäytynyt rikollisuus kannattaa, se tarvitsee yleensä jonkin verran tukea myös ympäröivältä yhteiskunnalta. Tavallisesti se hankkii tukea esimerkiksi lahjomalla tai kiristämällä korkeita virkamiehiä tai muutoin korruption avulla. Myös lainvalvojia ja poliisia pyritään usein lahjomaan ja uhkailemaan.

Suomessa lahjonta onkin jo maan tapa. Liitot lahjovat puolueita ja poliitikkoja, jotta saavat jatkaa rikollista toimintaansa.

Jos olet hoitsu, niin eroa heti. On häpeä kuulua liittoon, jonka ainoa tarkoitus on varastaa muilta.
4106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

En tiedä, mutta ylilääkärimafian toimintaan olisi jo yhteiskunnankin puututtava. Olemattoman valvonnan takia niiden röyhkeys on vaan lisääntynyt ja monet potilaat ja hoidon tarpeessa olevat kärsivät.Ja eikö sekään ihmetytä, että miten 200-300 miljoonan euron tietojärjestemälle tuleekin hintaa lähes miljardi.

Äänestä
  • Hus illa on monopoliasema pääkaupunkiseudun julkisessa terveydenhuollossa, jonka siten tulisi toimia asiallisesti, lain hengen mukaisesti ja myös asiakkaita kunnioittaen. Kokemusteni mukaan toimintansa on usein kuitenkin jotain ihan vallan muuta. No, rahaa tietysti on aina liian vähän ja ongelmat johtuvat siitä. Eipä kyllä näytä mikään maksavan mitään kun hankitaan tietojärjestelmiä.

    Äänestä

Jos ryhmän toiminta on kansallista turvallisuutta vaarantavaa, niin kysymys on terroristisesta järjestöstä. Myös siinä tapauksessa jos ryhmän käyttämästä retoriikasta on johdettavissa uhan mahdollisuus (case PVL).

Jos järjestö toimii asemassa jossa kykenee aiheuttamaan turvallisuusydintehtävässä (sairaanhoitajina) toimivan suuren määrän lakkoilun, ja tällä merkittävän turvallisuusriskin. Sekä avoimesti uhkailee sillä. Niin kysymys on silloin kansallista turvallisuutta vaarantavasta äärijärjestöstä.

Äänestä
  • Eli voimme katsoa ammattiliittojen olevan rikollisjärjestöjä, jotka harjoittavat terroria. Useat hoitajat kuuluvat siis terroristijärjestöihin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Euroopan unioni määrittelee termin ”järjestäytynyt rikollisuus” yhdentoista ominaisuuden luettelolla. Luetelluista ominaisuuksista neljän pakollisen (kohdat 1, 3, 5 ja 11) sekä yhteensä kuuden kohdan on toteuduttava, jotta ryhmä täyttäisi järjestäytyneen rikollisuuden vaatimukset.

1. useamman kuin kahden henkilön yhteistyö
2. ryhmän jäsenillä omat määrätyt tehtävät
3. ryhmä toimii pitkän tai rajoittamattoman ajan
4. ryhmä käyttää sisäistä kuria
5. ryhmää epäillään törkeistä rikoksista
6. ryhmä toimii kansainvälisellä tasolla
7. ryhmä käyttää väkivaltaa tai muita uhkailukeinoja
8. ryhmä käyttää peiteyhtiöitä
9. ryhmä harjoittaa rahanpesua
10. ryhmä pyrkii vaikuttamaan poliitikkoihin, julkiseen hallintoon, tiedotusvälineisiin, oikeusviranomaisiin tai talouselämän edustajiin
11. ryhmän toiminnassa taloudellisen hyödyn ja/tai vallan tavoittelu on määräävänä tekijänä.

Siinä teille ammattiliittojen tunnusmerkit, jotka järjestäytyneenä keräävät suojelurahaa, eivätkä maksa veroja tuloistaan, vaan loisivat työtä tekevien siivellä.

Jotta laajamittainen järjestäytynyt rikollisuus kannattaa, se tarvitsee yleensä jonkin verran tukea myös ympäröivältä yhteiskunnalta. Tavallisesti se hankkii tukea esimerkiksi lahjomalla tai kiristämällä korkeita virkamiehiä tai muutoin korruption avulla. Myös lainvalvojia ja poliisia pyritään usein lahjomaan ja uhkailemaan.

Suomessa lahjonta onkin jo maan tapa. Liitot lahjovat puolueita ja poliitikkoja, jotta saavat jatkaa rikollista toimintaansa.

Jos olet hoitsu, niin eroa heti. On häpeä kuulua liittoon, jonka ainoa tarkoitus on varastaa muilta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu