Unkarissa "rokotetiin" kuolleita

Unkarin Yliopistollisessa Sairaalassa n. 160 kuolleen rokotustiedot väärennettiin. Heidät merkittiin rokotteen saaneiksi vaikka heitä ei oltu rokotettu.

Tapaus alkoi paljastua, kun eräälle onnettomuudessa kuolleelle oli kuoinsyyksi merkitty sydänkohtaus. Henkilö oli saanut onnettomuudessa laajoja sisäisiä vammoja, käytännössä hänen sisäelimensä olivat kaikki tohjona. Myös hänen rokotustiedot oli väärennetty.

Kaikki äkkinäisen kuoleman kohdanneet oli merkitty rokotetuksi 8-15 päivää aikaisemmin. Äkkikuoleman oli useimmiten todella aiheuttanut sydänkohtaus, mutta myös aivoverenvuotoja löytyi. Jälkeenpäin tutkinnassa löytyi myös joitakin outouksia, mutta pääosin oli valittu tavanomaisia, ei-onnettomuusperusteisia äkkikuolemia.

Näin saatiin näyttämään, että rokotuksen jälkeiset äkkikuolemat olivat lisääntyneet selkeästi.

Onnettomuuteen kuolleen väärä merkintä todennäköisesti johtui siitä että hänet oli sekoitettu erääseen oikeasti sydänkohtaukseen kuolleelle. Sairaala aloitti virheestä rutiinitutkinnan jossa alkoikin paljastua outoja asioita.

Asia on tutkinnassa ja pääepäiltynä on voimakkaasti rokotuksia vastustanut lääkäri.
078
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Unkarin Yliopistollisessa Sairaalassa n. 160 kuolleen rokotustiedot väärennettiin. Heidät merkittiin rokotteen saaneiksi vaikka heitä ei oltu rokotettu.

Tapaus alkoi paljastua, kun eräälle onnettomuudessa kuolleelle oli kuoinsyyksi merkitty sydänkohtaus. Henkilö oli saanut onnettomuudessa laajoja sisäisiä vammoja, käytännössä hänen sisäelimensä olivat kaikki tohjona. Myös hänen rokotustiedot oli väärennetty.

Kaikki äkkinäisen kuoleman kohdanneet oli merkitty rokotetuksi 8-15 päivää aikaisemmin. Äkkikuoleman oli useimmiten todella aiheuttanut sydänkohtaus, mutta myös aivoverenvuotoja löytyi. Jälkeenpäin tutkinnassa löytyi myös joitakin outouksia, mutta pääosin oli valittu tavanomaisia, ei-onnettomuusperusteisia äkkikuolemia.

Näin saatiin näyttämään, että rokotuksen jälkeiset äkkikuolemat olivat lisääntyneet selkeästi.

Onnettomuuteen kuolleen väärä merkintä todennäköisesti johtui siitä että hänet oli sekoitettu erääseen oikeasti sydänkohtaukseen kuolleelle. Sairaala aloitti virheestä rutiinitutkinnan jossa alkoikin paljastua outoja asioita.

Asia on tutkinnassa ja pääepäiltynä on voimakkaasti rokotuksia vastustanut lääkäri.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu