Historia(mme) on antanut useita opetuksia, että turvallisuusajattelussa on oltava riittävän pitkäjänteinen. Talvisota opetti, että puolustuskykyä ei rakenneta parissa päivässä sen jälkeen kun hyökkäys on jo tapahtunut. Itse asiassa varustautuminen aloitettiin kunnolla noin vuotta ennen Talvisotaa, mutta tärkeintä, eli omaa tykki- ja tykistön ammusten tuotantoa ei saatu käyntiin ennen kuin sodan jälkeen. Sillä oli sitten aivan ratkaiseva vaikutus kesällä 1944.
Jatkosota opetti, että yhteiskunnan resilienssiä ei rakenneta vuodessa kun sota on saartanut maan. Talvisodan aikana ei ollut pulaa ruuasta, koska sota kesti vain talven ajan, jolloin normaalistikin eletään edellisen sadon varastoiden varassa. Kun jatkosodasta ei palattukaan takaisin heinäntekoon eikä edes perunannostoon, ja kun muutenkin maatalouden tuotantomahdollisuudet olivat laskeneet menetettyjen ja sodanjalkoihin jääneiden peltoalojen takia, koitti maassa suorastaan nälänhätä ja ajauduttiin poliittista liikkumatilaamme pahasti rajoittaneeseen riippuvuuteen liittolaisestamme Saksasta. Sodan aikana ymmärrettiin, että tietyt määrät varmuusvarastoja ovat paikallaan ja opittiin myös se, että tuotantoa voidaan rakentaa omavaraisemmaksi ja kriisejä paremmin kestäväksi. Esimerkiksi: alettiin viljellä sokerijuurista ja valmistaa sokeria omissa tehtaissa, jolloin saatiin energiansaanti saatiin turvattua ilman tuontia, jonka varassa tuossa suhteessa oltiin ennen sotaa oltu täysin.
Nuo läksyt Suomi oppi. Sodan jälkeen varastoista ja tuotannon omavaraisuudesta pidettiin hyvä huoli ja se onnistuikin aika hyvin kun maalla oli oma valuutta ja tullirajat. Mikä tilanne on sitten nykyään, on toinen juttu. Maatalous pystyy edelleen elättämään meidät saarrettunakin, ainakin jonkin aikaa ja lienee sillä tavalla skaalautuvaa, että kansan elossapitäminen onnistuu pidemmänkin ajan sopivin muutoksin tuotantoon, jos kriisi uhkaa jatkua. Muutamissa muissa suhteissa tilanne on huonompi, mutta ainakin hengityssuojainten osalta se on nyt korjattu. Lääkkeet ovat mielenkiintoinen kysymys. Meillä on tehtaita ja osaamista varmasti riittäisi jos koulutukseen panostettaisiin saavuttaa todella hyväkin omavaraisuus, mutta silloin tällöin ilmenneet apteekkien toimitusvaikeudet kertovat, että omavaraisuus ei ole riittävällä tasolla.
Globalisoitumisen myötä omasta valuutasta luovuttiin ja tullirajoja on vain suuntiin, joihin niitä ei juuri edes tarvita, jonka seurauksena kotimarkkinteollisuus on alkanut kuolla ja jopa vientiteollisuus pyrkii osin maasta pois. Onnetonta tilannetta yritetään "korjata" "sisäsillä devalvaatioilla", eli kurjistamalla elintasoa, ja toisin kuin perinteisessä devalvaatiossa, jossa tuontituotteiden hintojen nousu vaikuttaa kaikkiin, "sisäiset devalvaatiot" tarkoittavat palkkojen "joustamista" eli vain työväestön köyhtymistä. Rajaton maailma tarjoaa sijoittajille rajattomia voittoja siirrellessään tuotantoa maasta toiseen sen mukaan, missä milloinkin voivat parhaiten orjuuttaa ja samalla kiristäen hallituksilta veroetuja ja toimia, joilla siirtää yritystoiminnan kaikki riskit yhteisvastuullisiksi, samalla kun voitot kiikutetaan verotuksen ulottumattomiin. Niinpä rahaeliitti käyttää aikaansa ja vaivaansa paitsi AY-liikkeen jatkuvaan haukkumiseen, myös työttömien syyllistämiseen työttömyydestään ja vaatii heidänkin köyhdyttämistään kulutuskyvyttömiksi. Joka tietenkin vain lisää työttömyyttä, kuten jokainen taloustieteilijä tietää.
Samalla tuo kehitys luo yhteiskuntiin haavoittuvuuksia, jotka saattavat kriisitilanteissa johtaa vakaviin ongelmiin. Ja koronakriisissä jo johtivatkin, joskin yhtään pahempi tauti olisi aiheuttanut jo todella pahoja ongelmia ja saattanut järkyttää yhteiskuntien toimivuutta todenteolla. Nyt pakotteet tuovat esiin uusia ongelmakohtia.
__
Kriisinsietokyky ja turvallisuus vaativat siis pitkäjänteistä politiikkaa niiden luomiseksi. Puolustusvoimamme on onnistunut pitämään sellaista yllä ja omalla toiminnallaan siihen pyrkinyt. 1990-luvulla me emme ajaneet kylmän sodan aikaista puolustusvalmiuttamme alas, vaan päin vastoin sitä hyvin kaukonäköisesti vahvistettiin ostamalla edullisesti aseita, joista muut olivat luopumassa pienetäessään asevoimiaan. Aiemmista sodistamme kun on opittu, että kriisien aikana aseet ovat hyvin kalliita ja vaikeasti saatavissa, silloin kun kaikki muutkin tarvitsevat niitä. Reservien kouluttaminen vie aikaa ja resursseja, joita ei kriisin jo puhjettua ole tarpeeksi. Aseet ja reservien kouluttaminen voivat osoittautua turhaan tehdyiksi, jos ikuinen ja varma maailmanrauha koittaa, mutta siihen saakka ne ovat kansallinen henkivakuutus.
Jatkosota opetti, että yhteiskunnan resilienssiä ei rakenneta vuodessa kun sota on saartanut maan. Talvisodan aikana ei ollut pulaa ruuasta, koska sota kesti vain talven ajan, jolloin normaalistikin eletään edellisen sadon varastoiden varassa. Kun jatkosodasta ei palattukaan takaisin heinäntekoon eikä edes perunannostoon, ja kun muutenkin maatalouden tuotantomahdollisuudet olivat laskeneet menetettyjen ja sodanjalkoihin jääneiden peltoalojen takia, koitti maassa suorastaan nälänhätä ja ajauduttiin poliittista liikkumatilaamme pahasti rajoittaneeseen riippuvuuteen liittolaisestamme Saksasta. Sodan aikana ymmärrettiin, että tietyt määrät varmuusvarastoja ovat paikallaan ja opittiin myös se, että tuotantoa voidaan rakentaa omavaraisemmaksi ja kriisejä paremmin kestäväksi. Esimerkiksi: alettiin viljellä sokerijuurista ja valmistaa sokeria omissa tehtaissa, jolloin saatiin energiansaanti saatiin turvattua ilman tuontia, jonka varassa tuossa suhteessa oltiin ennen sotaa oltu täysin.
Nuo läksyt Suomi oppi. Sodan jälkeen varastoista ja tuotannon omavaraisuudesta pidettiin hyvä huoli ja se onnistuikin aika hyvin kun maalla oli oma valuutta ja tullirajat. Mikä tilanne on sitten nykyään, on toinen juttu. Maatalous pystyy edelleen elättämään meidät saarrettunakin, ainakin jonkin aikaa ja lienee sillä tavalla skaalautuvaa, että kansan elossapitäminen onnistuu pidemmänkin ajan sopivin muutoksin tuotantoon, jos kriisi uhkaa jatkua. Muutamissa muissa suhteissa tilanne on huonompi, mutta ainakin hengityssuojainten osalta se on nyt korjattu. Lääkkeet ovat mielenkiintoinen kysymys. Meillä on tehtaita ja osaamista varmasti riittäisi jos koulutukseen panostettaisiin saavuttaa todella hyväkin omavaraisuus, mutta silloin tällöin ilmenneet apteekkien toimitusvaikeudet kertovat, että omavaraisuus ei ole riittävällä tasolla.
Globalisoitumisen myötä omasta valuutasta luovuttiin ja tullirajoja on vain suuntiin, joihin niitä ei juuri edes tarvita, jonka seurauksena kotimarkkinteollisuus on alkanut kuolla ja jopa vientiteollisuus pyrkii osin maasta pois. Onnetonta tilannetta yritetään "korjata" "sisäsillä devalvaatioilla", eli kurjistamalla elintasoa, ja toisin kuin perinteisessä devalvaatiossa, jossa tuontituotteiden hintojen nousu vaikuttaa kaikkiin, "sisäiset devalvaatiot" tarkoittavat palkkojen "joustamista" eli vain työväestön köyhtymistä. Rajaton maailma tarjoaa sijoittajille rajattomia voittoja siirrellessään tuotantoa maasta toiseen sen mukaan, missä milloinkin voivat parhaiten orjuuttaa ja samalla kiristäen hallituksilta veroetuja ja toimia, joilla siirtää yritystoiminnan kaikki riskit yhteisvastuullisiksi, samalla kun voitot kiikutetaan verotuksen ulottumattomiin. Niinpä rahaeliitti käyttää aikaansa ja vaivaansa paitsi AY-liikkeen jatkuvaan haukkumiseen, myös työttömien syyllistämiseen työttömyydestään ja vaatii heidänkin köyhdyttämistään kulutuskyvyttömiksi. Joka tietenkin vain lisää työttömyyttä, kuten jokainen taloustieteilijä tietää.
Samalla tuo kehitys luo yhteiskuntiin haavoittuvuuksia, jotka saattavat kriisitilanteissa johtaa vakaviin ongelmiin. Ja koronakriisissä jo johtivatkin, joskin yhtään pahempi tauti olisi aiheuttanut jo todella pahoja ongelmia ja saattanut järkyttää yhteiskuntien toimivuutta todenteolla. Nyt pakotteet tuovat esiin uusia ongelmakohtia.
__
Kriisinsietokyky ja turvallisuus vaativat siis pitkäjänteistä politiikkaa niiden luomiseksi. Puolustusvoimamme on onnistunut pitämään sellaista yllä ja omalla toiminnallaan siihen pyrkinyt. 1990-luvulla me emme ajaneet kylmän sodan aikaista puolustusvalmiuttamme alas, vaan päin vastoin sitä hyvin kaukonäköisesti vahvistettiin ostamalla edullisesti aseita, joista muut olivat luopumassa pienetäessään asevoimiaan. Aiemmista sodistamme kun on opittu, että kriisien aikana aseet ovat hyvin kalliita ja vaikeasti saatavissa, silloin kun kaikki muutkin tarvitsevat niitä. Reservien kouluttaminen vie aikaa ja resursseja, joita ei kriisin jo puhjettua ole tarpeeksi. Aseet ja reservien kouluttaminen voivat osoittautua turhaan tehdyiksi, jos ikuinen ja varma maailmanrauha koittaa, mutta siihen saakka ne ovat kansallinen henkivakuutus.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Myös sotilaallinen liittoutuminen on kysymys, joka on syytä ratkaista ennen kuin kriisiin joudutaan. Sen olemme oppineet nyt. Kriisin levitessä liittolaisia kyllä etsitään, yleensä kuitenkin vain erittäin itsekkäin motiivein. Jos taas kriisin leviämistä pyritään rajoittamaan, kuten nyt on käynyt, ei heikkoja ja uhanalaisessa asemassa olevia liittolaisia kaivata. Tarkemmin ajateltuna, olisihan tuo pitänyt tietää. Samanlainen kehityskulku nähtiin jo toisen maailmansodan alussa.
Tuolloin läntisen suurvallat ensin yrittäivät "estää eskalaation" lepyttelemällä Hitleriä Münchenissä, mutta kun huomasivat tulleensa petetyiksi, yrittivät luoda Naton viidettä artiklaa vastaa yhteisen puolustuksen pelotetta antamalla takuita rajoista. Saksa ei niistä piitannut, koska Hitler aivan oikein luuli Saksan olevan eurooppalaisista suurvalloista vahvin. Monet saksalaisista ammattisotialsista epäilivät asiaa, mutta alkumenestyksen jälkeen muuttivat mielensä ja alkoivat pitää Hitleriä nerona. Pidemmällä tähtäimellä Hitlerin uhkapeli johti tappioon, sillä maiden ja tuotantovoimien kokosuhteet olivat Saksaa vastaan, mutta silti saattaa olla, että ilman brittien ja varsinkin venäläisten sitkeyttä, jota jälkimmäistä pitivät yllä paitsi NKVD:n konekiväärit selustassa, myös saksalaisten julmuudet, Saksa olisi saattanut saavuttaa ainakin voittoisan tasapelin, ja nousta sen turvin todelliseksi maailmanvallaksi.
Peruskuvio oli kuitenkin nähtävissä. Saksalle ja Neuvostoliitolla aggressiivisina valtapiiriensä laajentamisesta kiinnostuneita maina littolaisiksi kelpasi lähes kuka tahansa, joka vain ilmoitti halukkuutensa. Samoin nykyisessä tilanteessa Venäjä suorastaan anelee liittolaisia, kuka tahansa kelpaa. Toisella puolella taas brittien taloudellsien sodankäynnin ministeriö yritti päin vastoin suorastaan työntää heikkoja ja tukea tarvitsevia maita Saksan leiriin tai miehittämiksi rasittamaan Saksan sotataloutta. Suomen kohdalla se onnistuikin oikein hyvin. Hädän keskellä meillä ei ollut varaa olla kovin ronkeli liittolaistemme suhteen ja teimme sopimuksen itsensä paholaisen voimien kanssa.
Sodan kuluessa Churchill tunnetusti totesi, että natsismin kanssa ei voi elää rauhanomaisesti rinnakkain, vaan on vain kaksi mahdollisuutta: conquer or die, eli voitto tai kuolema. Sillä jos natsismia ei olisi voitettu, se olisi lopulta voittanut ja tappanut vastustajansa. Ainoa mahdollisuus selviytyä oli siis voittaa. Ukrainalaiset ovat tänään tuon saman synkän valinnan edessä, ja jos he hävivät taistelunsa, on myös Naton alettava tosissaan pohtia omia vaihtoehtojaan.
Saksa olisi voitu lyödä useaankin kertaan vielä siinä vaiheessa kun se oli heikompi. Kukaan ei tiedä, mitä olisi tapahtunut, jos tsekit eivät olisi taipuneet Münchenissä tehtyihin päätöksiin, vaan päättäneet taistella. Saksan vastainen raja oli lujasti linnoitettu ja maassa oli sotatarviketeollisuutta. Saksan ilmavoimat eivät olleet vielä kovin vahvat, eivätkä myöskään myöhemmin niin pelottavat panssarivoimat, joiden mahdollisuus päästä vuoristosolien läpi vuoriston takana olevalle tasangolle eivät olleet ollenkaan hyvät. Saksan Yleisesikunnan upseerit laativat sodan varalle suunnitelmia, joiden toteutumiseen he eivät itsekään uskoneet ja huokasivat helpotuksesta, kun voitto saavutettiin kynällä, jolla Münchenin sopimus allekirjoitettiin. Ranska oli taannut Tsekkoslovakia rajat, mutta se menetti merkityksensä kun rajoja päätettiin muuttaa ilman sotatoimia. Tsekkien henkinen selkäranka murtui. Toki raja-alueen saksalainen väestö olisi saattanut sabotoida puolustusta, mutta silti mahdollisuudet menestyksekkääseen taisteluun olivat kaikkea muuta kuin olemattomat. Melkoisella varmuudella Hitlerin valtakausi olisi päättynyt siihen, jos Saksa olisi kärsinyt sotilaallisen tappion Tsekkoslovakiaa vastaan. Tsekkien olisi vain täysin kylmästi pitänyt karkoittaa saksalaisperäinen väestö maasta korkeintaan viikon tai kahden varoitusajalla ja marssittaa miehet vuoristolinnakkeisiin. Suurvallat eivät olisi myyneet heille aseita, mutta niitä he olisivat saattaneet saada Italiasta ja ainakin he olisivat saaneet niitä Neuvostoliitosta, johon heillä silloinkin oli hyvät välit, vaikka Tsekkoslovakian hallinto olikin porvarillinen.
Mitä me suomalaiset voimme tuosta oppia? Ainakin sen, että liittosopimukset olisi syytä solmia hyvissä ajoin ja harkinnan kanssa niin, että niissä nimenomaan tavoitellaan pidempiaikaista turvaa. Siten niitä ei voi tehdä vain kulloisenkin tilanteen mukaisesti. Suomelle on käynyt Naton kanssa kuin entiselle katonkorjaajalle: kun aurinko paistaa, ei katto vuoda ja sateella taas kattoa ei voi korjata, kun sataa. 1990-luvun puolivälissä Natojäsenyys olisi pitänyt nähdä nimenomaan varautumisena Venäjän yllättävään muuttumiseen uhkaavammaksi. Se ei olisi estänyt silti käymästä kauppaa ja tukemasta demokraattista kehitystä, joskin energiasektorilla olisi pitänyt välttää niin suurta riippuvuutta kuin nyt vallitsee. Varmaankin pääsemme siitä kyllä irti nytkin, mutta ylimääräistä päänvaivaa se tässä tilanteessa silti aiheuttaa.
Turvallisuuteen ja resilienssiin liittyvät ratkaisut ovat kauaskantoisia ja pitkävaikutteisia, Niitä tehdessä ei pidä tehdä poliittisten suhdanteiden tai talouden kvartaaleiden perusteella.
Natoon liittymistä on perusteltu kuulumisella oikeanlaiseen seuraan, eli imagokysymyksenä. Minusta se ei ole kovin järkevä peruste, vaikka johtaakin monella tapaa tässä tapauksessa oikeaan johtopäätökseen. Naton nimittäin voi nähdä arvoyhteisönä, tai paremminkin läntisen arvoyhteisön miekkana ja kilpenä. Eräänlaisena kalparitarien veljeskuntana ilman pyrkimystä käännyttää miekalla uskomaan demokratiaan ja vapauteen. Tai no, Irakissa ja Afganistanissa jotain sellaista taidettiin yrittää, mutta kokemukset olivat niin huonoja, että lähetystehtävästä lienee nyt luovuttu.
Vertaus kirkkoja ja saarnamiehiä suojanneisiin ritareihin on osuva. Jos sotilaalliset liitot rakentuvat vain yksittäisten toimijoiden intressien, puolustuksellisten tai hyökkäyksellisten, pohjalle, syntyy hyvin epävakaa ja aggressiivinen maailma. Liittosuhteet muuttuvat tiuhaan ja voimapolitiikka jyllää. Demokratian levittäytymistä voi hyvinkin verrata kristinuskon levittäytymiseen. Kristinusko rauhoitti keskenään sotineet heimot saattaen ne yhteistyöhön ensin kirkollisen hallinnon, sitten saman maallisen hallinnon alla, jolloin suuret valtiokokonaisuudet alkoivat muodostua. Elintaso kohosi harppauksin. Nyt demokratian levittäytyminen on johtamassa valtoiden väliseen yhteistyöhön ja vielä rikkumattomampaan rauhaan. Sotaa saavat aikaan enää vain tuon kehityksen vastustajat. Rauhanomaisen demokratian edistäjät tarvitsevat ritarillisten aseiden turvaa vihollistensa aseiden kalistelua vastaan.
Idean ympärille rakentuva liittouma on kestävä ja pitkäikäinen ja meille pienille valtioille se länsimaisuuden idea, jonka olemassaoloa Nato turvasi kylmässä sodassa, on mitä parhain ja sen puolustaminen mitä tärkein asia. Siinä on hyvä syy liittyä tuohon puolustusliittoon ja tehdä se myös siksi, että pääsemme siinäkin istumaan niihin pöytiin, joissa sen päätökset tehdään ja voimme yhdessä Viron ja muiden reunavaltioiden kanssa pyrkiä pitämään huolen, että länsimaisuuden idean puolustaminen myös jatkossa pysyy Naton tarkoituksena ja että sen toteuttaminen laajenee.