Miten totta mikäkin on

Vuonna 2004,muistaakseni.. Lehdessä kirjoitettiin että sabotointi siskoni häät pureksimalla häntä ja sulhasta tartuttaakseni c-hepatiitin heihin.
Samoihin aikoihin kuulin miten nimetön lehtijuttu oli levinnyt entiseeen työyhteisöön, rinnekotiin. Se on peltojen keskelle syntynyt kerrostalo/hoitolaitosrypäs.
Olin työskennellyt siellä noin puoli vuotta kahdella eri vammaisosastolla. Sain potkut seuraavana päivänä kun silloinen mieheni oli toteuttanut uhkauksensa polttaa kotini.
Ja oli muuttanut äitini luokse asumaan.
Äkkiä minulla ei ollut työtä, eikä paikkaa mihin mennä. Sekä äitini että silloinen pyromaanimieheni, molemmat hakkasivat minua.
Olen vältellyt sitä aihetta mitä tein koska häpeän sitä. Ikäänkuin kaikki olisi vain minun syy.
Potkut aiheutuivat koeajasta. Virallinen syy oli etten ns. Sopeudu työyhteisöön, mikä on lainvastaista.
Oikeudessa Jumala ilmestyi. Pystyin näyttämään todeksi että minun kimppuun oli häissä moni hyökännyt. Nykyään tiedän että myös puolustautuminenkin on väkivaltaa ja juoksisin ennemmin karkuun. Olin purrut siskoani nilkasta. Makasin maassa. Olin kyllästynyt kaikkeen potkimiseen mitä tuli siihen aikaan vähän joka suunnasta. Myös omaisuuttani tuhottiin ennennäkemättömän paljon.
Siihen liittyi rahanpesua ja varkauksia...
Mutta oikeudessa pystyin ed . Mainitun lisäksi todistamaan lääkärintodistuksella että c-hepatiitti oli poissa.
Minua vihattiin perheen puolesta niin paljon koska luulin olevani muita parempi uskossa Jeesukseen.
Jumala antoi sitten rakkauden, sitten asunnon, jota niin olen vaalinut, ja - terveyden.

5

132

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No, on sinullakin ollut hurjaa.

      Itse koin aikoinaan kuin olisin uinut harmaassa myrskyssä, sateisella ja tuulisella merellä, haukkoen ja vetäen vettä sisääni, yrittäen pitää päätä pinnalla... taistella ja pysyä elossa ja sitten vihdoin päässeeni rantaan, jossa kuin makasin hiljaa kivien päällä mahallani. "Onko se ohi? Elänkö minä?" 🌊🌊🐬🌊

      Pelastus tuntui melkoiselta ihmeeltä!

      • Ok. Joskus niinä aikoina tuntui kuin olisi ollut kirottu. Mutta samoin minä pääsin ns. Rantakivelle.
        Raamatussa sanotaan että uskova ei häpeään joudu.
        Ja että kaikki vaikuttaa niiden parhaaksi jotka Kristuksessa ovat.. Saas olla varovainen ettei sorru samaan kuin vainon aikaan. Ymmärsin että ärsytin muita uskollani...


    • Anonyymi

      Miksi sinä "avaudut" täällä, tälläisistä henk koht asioista ?

      Se ei ole hyväksi sinulle itsellesi.

      Nämä täällä kirjoittavat hörhöt käyttävät kaikkea tuota lyömäaseena sinua vastaan, ennemmin tai myöhemmin.

      Älä hyvä ihminen altista itse itseäsi pahoinpitelylle !

      • Pointti on että Jumala paransi mut, ja tahtoi myös perheeni ja viholliseni tietävän sen. Minulla on lääkärintodistus aina tarvittaessa. Edes lääkärit ei tahdo uskoa ihmettäni. Olen joutunut tuon pimeän vuoden jälkeen useasti antaa aina vaan uuden negatiivisen verikokeen..


      • Anonyymi

        Antaa niiden lyödä, niin he löivät Kristustakin! Ei heillä ole väliä.
        Jumalan sanaa ja evankeliumia ei siinä pelossa pidä kuitenkaan kätkeä.

        On meitä lyöty ennenkin. Ja aina tullaan lyömään.

        Ab antaa todistuksen oman kärsimyksensä kautta, tueksi myös muille kärsiville. Samoin Totuudessa kulkeminen vahvistaa häntä itseään.

        https://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Hepr. 11:1&rnd=1648032864505 :

        Hepr. 11: 32-38 📖
        32 Ja mitä minä vielä sanoisin? Sillä minulta loppuisi aika, jos kertoisin Gideonista, Baarakista, Simsonista, Jeftasta, Daavidista ja Samuelista ja profeetoista,
        33 jotka uskon kautta kukistivat valtakuntia, pitivät vanhurskautta voimassa, saivat kokea lupauksien toteutumista, tukkivat jalopeurain kidat,
        34 sammuttivat tulen voiman, pääsivät miekanteriä pakoon, voimistuivat heikkoudesta, tulivat väkeviksi sodassa, ajoivat pakoon muukalaisten sotajoukot.

        35 On ollut vaimoja, jotka ylösnousemuksen kautta ovat saaneet kuolleensa takaisin. Toiset ovat antaneet kiduttaa itseään eivätkä ole ottaneet vastaan vapautusta, että saisivat paremman ylösnousemuksen;
        36 toiset taas ovat saaneet kokea pilkkaa ja ruoskimista, vieläpä kahleita ja vankeutta;
        37 heitä on kivitetty, kiusattu, rikki sahattu, miekalla surmattu; he ovat kierrelleet ympäri lampaannahoissa ja vuohennahoissa, puutteenalaisina, ahdistettuina, pahoinpideltyinä-
        38 he, jotka olivat liian hyviä tälle maailmalle-;he ovat harhailleet erämaissa ja vuorilla ja luolissa ja maakuopissa.
        🔥


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      73
      1929
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1209
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1008
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      20
      969
    5. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      89
      685
    6. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      106
      675
    7. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      652
    8. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      648
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      56
      624
    10. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      58
      580
    Aihe